18. marraskuuta 2015

Äiti-tytär laatuaikaa Dublinissa

Äitini on yksi maailman parhaista tyypeistä. Tämä on siis täysin puolueellinen näkemys eikä todellakaan ole aina edustanut näkemystäni ensisijaisesta huoltajastani (koska sellaisia äidit kaiketi yleisimmin ovat). Siinä missä lapsena, varhaisteininä ja etenkin teininä tiesin aina olevani aivan yhtä oikeassa kuin äitini, tuo oman elämäni Ankeuttajan, olevan väärässä. Aina. Kaikessa. Noin kuusi vuotta sitten koin voimakkaan herätyksen ja totesin, että äidit ovat oikeassa. Yleensä aina, ja yleensä kaikessa. Onneksi äitini osasi olla vahva kasvattaja lapsuudessani, sillä se on mahdollistanut sen, että nyt ollessani aikuinen, olemme erittäin hyviä ystäviä.

Tuo hurjan hieno nainen, jota siis äidiksi kutsun, päätti tänä syksynä ottaa irtioton arjesta ja haki työssäoppimisjaksolle päivätyöstään toisen asteen oppilaitoksen opettajan hommista. Eikä ihan mihin tahansa, vaan tietenkin ulkomaille. Paikaksi valikoitui Irlannin pääkaupunki Dublin, jonne äiti lennähti lokakuun lopussa neljän viikon työssäoppimisjaksolle. Minä päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni, työtön kun edelleen olen enkä siis päivätöiden rajoittama, ja suuntasin vihreälle saarelle äidin seuraksi kolmen päivän ajaksi. 

Lento Helsingistä Dubliniin kestää vain vajaan kolme tuntia ja lentokin osui mukavasti aamuun jolloin jäi koko päivä aikaa viettää Dublinissa myös matkapäivä. En aivan tajunnut kuinka aikaisin minun tuli lähteä matkaan lentoaamuna, mutta niin vain herätyskello tuli asetettua hälyttämään klo 02.50. Papu tosin toimi erinomaisena herätyksenä vain pari minuuttia ennen kellon soittoa, joten pääsin hyvissä ajoin suihkuun ja pukeutumaan, kunhan poika oli ensin asetettu takaisin selälleen sänkyyn ja tutti löytänyt tiensä takaisin suuhun.

Olin tilannut taksin kotiovelle puoli neljäksi ja huristelin sillä Tampereen Kalevan Onnibus-pysäkille, jossa nousin ensimmäistä kertaa kaksikerroksisen halpoja lippuja tarjoavan bussin kyytiin neljältä aamuyöllä. Matka Helsinkiä kohti taittui joutuisasti, vaikka en yrityksistä huolimatta saanutkaan kyydissä nukuttua lainkaan. Jäin Vantaalla Keimolanportilla pois ja jatkoin matkaa lentokentälle lähijunalla. Lento Helsingistä Dubliniin lähti klo 8.00 ja perillä olin kovasta vastatuulesta johtuen hieman aikataulusta myöhässä, noin klo 9.25 paikallista aikaa. (Aikaero Irlannin ja Suomen välillä on kaksi tuntia.)

Dublinin kentältä suuntasin 7€ maksaneella express bussilla kohti keskustaa, jossa treffasin äidin kaupungin näyttävän maamerkin, the Spiren juurella. Olipa ihana nähdä, vaikkei viime kerrasta ollut ehtinyt kulua kuin kolmisen viikkoa! Äiti asuu työssäoppimisjaksonsa ajan erään paikallisen perheen luona, joka vuokraa huoneita talostaan eripituisiksi ajanjaksoiksi kaupungissa vieraileville ihmisille. Koska talo kuitenkin sijaitsee hyvän kymmenen kilometriä keskustasta (ja kaupungissa on aikamoiset ruuhkat aamuisin ja iltapäivisin), päätimme majoittua lomamme ajan keskustassa olevassa Dublin Central Inn -hotellissa. Hotelli olikin todella mainio sijainniltaan, sillä se sijaitsi ns. pääkadun tuntumassa Talbot Streetin kulmilla. Siitä oli helppo lompsia keskustaan ihmettelemään kaupunkia. Hotelli itsessään oli melko vaatimaton, mutta huoneet olivat siistit, henkilökunta erittäin ystävällistä ja aamupala, joka maksoi 7€ per aamu (tai 9€ mikäli halusi irlantilaisen aamiaisen) oli aivan kelvollinen. Parasta kuitenkin oli hotellin todella keskeinen sijainti, sitä voi todella suositella.

Hotellimme ja se mainitsemani hieno tyyppi
Näkymä ullakkohuoneestamme.
The Spire

Ostimme ensimmäisenä päivänä yhden päivän lipun Hop on-Hop off -bussiin, jolla pääsisimme katselemaan nähtävyyksiä. Kyseessä oli itseasiassa vuorokauden voimassa oleva lippu, joten saimme nauttia hauskojen bussikuskien tarinoista paikallisia nähtävyyksiä katsellen kahden aamupäivän ajan. Bussilippu maksoi 10€ joka oli aivan varteenotettava hinta, etenkin kun lippu oikeutti alennuksiin eri nähtävyyksissä (esim. Guinnessin panimolle) tai ilmaiseen lasilliseen olutta määrätyissä ravintoloissa tai pubeissa. Kiersimme puolet lenkistä ensimmäisenä aamupäivänä ja koko kierroksen toisena, ja pidimme näkemästämme ja kuulemastamme kovasti. Meidän oli tarkoitus osallistua ilmaiselle kävelykierrokselle joita lähtee päivittäin ainakin The Spireltä, sillä ne ovat aina erinomainen keino tutustua uuteen kaupunkiin, mutta sille ei sitten jäänytkään sopivasti aikaa. Ehkä ensi kerralla!





Sen sijaan suoritimme ankaraa shoppailua mm. Penneysillä, josta löytää vaatteita, koriste-esineitä, meikkejä, laukkuja, lahjatavaroita ja jos vaikka ja mitä erittäin edullisin hinnoin. Pukin konttiin tuli tehtyä hyviä hankintoja lähipiirille myös äidin työssäoppimispaikalta Carrollsilta, joita löytyy Dublinin keskustan alueelta jopa viisi kappaletta. Päätimme jättää vierailut Jamesonin viskitislaamolle ja Guinnessin olutpanimolle seuraavaan kertaan kun ehkäpä miehetkin ovat mukana, olen nimittäin vakuuttunut siitä, että isoja kaupunkeja hieman vierastava Tommikin nauttisi Dublinista todella paljon.

Ostoskatujen lisäksi tutustuimme tietenkin kuuluisaan Temple Bar -alueeseen, joka on täynnä pieniä (ja suurempiakin) kuppiloita ja ravintoloita. Monessa paikassa soi elävä musiikki joka päivä, useissa pääsee seuraamaan perinteisiä tanssiesityksiä, ja kaikista saa paikallisia hanasta kaadettavia herkkuja tuopin jos toisenkin. Monissa baareissa oli siirrytty jo jouluaikaan ja koristeltu perinpohjaisesti teeman mukaan, kuten esimerkiksi tässä paikassa, yllättävästi nimetyssä, The Temple Bar Pubissa:



Monista baareista saa erinomaista pubiruokaa, joten voin suositella makumatkaa paikallisiin syötäviin herkkuihin samalla kun tutustuu niihin tuopista nautittaviin tuotteisiin. Esimerkiksi tämä baari, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista, tarjosi todella mainiot puitteet lounaalle:





Äiti oli hyödyntänyt paikallista Citydeal-tarjoussivua ja hankkinut meille lahjakortit lounaalle Brasserie 7:ään, illalliselle Platform 61:een ja drinkeille Trinity Bar Venue:seen. Lounaaseen kuului alkupala, pääruoka ja lasilliset viiniä. Alkupalaksi nauttimamme nacholautaset olivat todella runsaat, pääruoat (minulla kanaa, äidillä kalaa) olivat ehkä hieman kepoisella kädellä maustettu mutta muuten aivan kelvolliset, ja punaviini.. Noh, punaista, joten toimi. Paikkana Brasserie 7 oli ihan kiva, italialaistyylinen keskikokoinen ravintola, josta sai erilliseltä lounaslistalta sekä a la carte listalta valittavia ruokia. Palvelu, kuten kaikkialla muuallakin Dublinissa, oli oikein ystävällistä.




Päivällisellä kävimme pienessä, katutason alapuolella sijaitsevassa raflassa nimeltä Platform 61. Paikka oli hieman hankala löytää kun ei tajunnut tuijottaa katuun talonumeroita seuratessa, mutta kun paikan löysi, se osoittautui todella viihtyisäksi. Ravintola oli pieni, vain parikymmentä asiakaspaikkaa kattava yksi tila, jossa alkuillasta pärjäsi vain yksi tarjoilija. Ruokalista oli miellytävän suppea, mutta siitä huolimatta monipuolinen. Äiti tilasi itselleen pihvin perunapaistoksella ja kastikkeella, minä puolestani kalaa rapurisotolla. Pihvi oli hyvän makuinen mutta hieman sitkeä, risotto ja kala olivat erinomaiset. Palvelu oli jälleen kerran ystävällistä ja mutkatonta. 

Drinkeillä kävimme Temple Bar -alueella baarissa nimeltä Trinity Bar Venue. Lahjakortti sisälsi kolme drinkkiä listalta, jotka jaoimme äidin työssäoppimisjakson esimiehen, Boriksen kanssa. Oli todella hauskaa, että hän ennätti istumaan iltaa kanssamme, meillä oli erittäin kiinnostavat keskustelut mm. hänen kotimaansa Kroatian historiasta ja nykytilanteesta. Jatkoimme drinkkien jälkeen vielä suositummalle baarikadulle juomaan olutta ja teetä, ja kun Boris toivotti meille hauskat illanjatkot ja suuntasi kotiin, me piipahdimme äidin kanssa vielä erinomaisessa ravintola Merchants Arch:ssa. Se sijaitsee joen varrella vanhassa rakennuksessa ja tarjoilee mm. perinteistä irlantilaista ruokaa, esim. muhennosta (Irish stew) tai possu- ja ankeriasmakkaroita, mutta myös aivan kelvolliselta kuulostavia burgereita, pasta-annoksia ja muuta syötävää. Koska emme halunneet iltaa kohden nauttia mitään kovin raskasta, minä valitsin listalta clubileivän (club sandwich) ja äiti kulhollisen sinisimpukoita. Molemmat olivat herkullisia. Jaoimme myös annoksen cocktailkokoisia irlantilaisia possumakkaroita ranskalaisilla alkupaloina.



Dublinissa olisi ollut todella paljon kaikkea kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa, ja aikaa saisi kulutettua kaupungissa varmasti viikkotolkulla helposti. Myös Dublinin ympäristössä on helposti tavoitettavia pieniä kyliä, joihin on helppo tehdä päiväreissuja vaikkapa bussilla. Äiti oli muutamassa kylässä vieraillutkin neljän viikon aikana, ja kuvista päätellen maisemat olivat kerrassaan viehättävät.

Meillä aika kului pitkälti kaupoissa kierrellen ja kuten aikaisemmin jo totesin, bussissa nähtävyyksiä katsellen. Otimme rennosti ja houkutuksesta huolimatta jätimme historialliset kohteet myös kiertämättä, joskin hieman harmittaa ettei kaupungin kävelykierrokselle tullut osallistuttua. No, jospa sekin ensi kerralla?


Joku oli päättänyt hävittää kaikki 1 ja 2 sentin kolikot yhdellä kertaa.
Reissumme aikana suoritettiin virallinen joulukauden avaus kaupungissa.


Kaikille ystävällistä palvelua, edullisia hintoja, historiallisia kohteita ja kauniita rakennuksia arvostavalle, puhumattakaan mallasjuomien ystäville Dublin on erinomainen vierailukohde! Totta puhuakseni oma pubikierroskin jäi hieman kuivaksi... Jaa miksi? No koska...

"Yllätys! Joudut juomaan molempien viinilasilliset."


Siitä joskus toiste lisää.

Vaan vanha viidakon viisaus "borta bra men hemma bäst" pitää kyllä edelleen kutinsa, oli meinaan ihana tulla kotiin ja pussailla Papua neljän päivän tauon jälkeen! Taitaa tämä syksy olla todiste siitä, että jossain vaiheessa sitä on vain liikaa poissa kotoa, kun viimeinkin koitti ikävä ennen reissuun lähtöä. 

8. marraskuuta 2015

Hauskaa isänpäivää!

Kyllä vain, on mennyt säälittävän pitkä aika viimeisimmästä kerrasta blogin parissa. On hieman ollut mielenpäällä asioita, joista kirjoitan aivan välittömässä lähitulevaisuudessa, mutta näistä asioista johtuen olen ollut hieman muissa puuhissa.

Isänpäivän kunniaksi kuitenkin päätin muutaman sanan tänne rustata, sillä onhan isänpäivä lapsiperheessä toinen todella iloinen juhlapäivä äitienpäivän ohella. Isänpäivä on saanut aivan uuden merkityksen sen jälkeen, kun Papu otti ja syntyi, ja olinkin hieman kateellinen vuosi sitten, kun Tommi pääsi viettämään ensimmäistä vanhemmille suunnattua juhlapäivää. Vuosi sitten olikin aika pieni poika onnittelemassa isukkia aamulla, vai mitä tuumaatte?




Tänä vuonna isä saikin nousta jo pari tuntia ennen meikäläistä viihdyttämään jälkipolveaan. Tarvitsin meinaan edes yhden hyvän yön tälle viikolle, jonka teemana tuntuvat olevan hampaiden tekeminen, mahdolliset kasvukivut, päivien hurjan vauhdin vaikutus yöuniin ja muutkin arveluiden pohjalta olevat asiat, jotka ovat pätkineet sekä tietenkin Papun, myös Papun äidin unia. Ja koska olemme sopineet, että viikonloppuina Tommi päivystää yökitinöitä ja minä saan koisata korvatulpat autuaasti korvilla, viime yö oli sopimuksen täytäntöönpanoyö. Ai että, hyvää teki.

No, kun viimein kömmin makuuhuoneesta yhdeksän tienoilla, pojat olivatkin jo leikkineet hyvät pari tuntia ja nauttineet aamupuurot naamaan. Vaikka sovimme Tommin kanssa, että aamukuvioista johtuen aamupalan sänkyyn tuominen olisi hieman hankalasti toteutettavissa, halusin kuitenkin panostaa isänpäivän aamupalaan hieman tavallista sunnuntaita enemmän. Katoinkin pöytään pakasteesta lämmitettyjä croissantteja, niiden kanssa syötäväksi tarkoitettua maustamatonta tuorejuustoa ja appelsiini-inkiväärimarmeladia, hedelmäsalaattia tuoreista hedelmistä, kahvia, tuoremehua ja uunissa valmistettuja pekoni-kananmuna...paistoksia? 





Viimeksi mainitut ovat muuten erinomainen aamupalavinkki jos vaikka haluaa tarjota munat ja pekonit hieman erilaisessa muodossa kuin suoraan pannulta lautaselle! Silikonisiin muffinivuokiin koottava munapekonihässäkkä on helppo toteuttaa, maistuu hyvältä ja jättää keittiön (siitä todella, todella ällöttävästä) pekonin kärystä vapaaksi. Käärit pekonisiivun muffinivuoan reunuksille, leikkaat paahtoleivästä pohjan kokoisen pyöreän palan jonka asetat vuokaan, rikot vuokaan kananmunan ja halutettasi maustat munan vaikkapa pilkotulla paprikalla, suolalla ja pippurilla. Itse lisäsin vielä hieman parmesanraastetta päälle ja nakkasin koko komeuden uuniin 175 asteeseen noin 20 minuutiksi. Jopa minä, joka en niin hirveästi syty pekonista tai munista aamupalapöydässä, pidin tästä. Yhdellä muffinivuoalla saa kätevästi kuusi annosta samaan aikaan pöytään, kätevää jos kylässä on vaikka enemmänkin vieraita.

Päivänsankari sai tietenkin myös pienen pullon kuohuviiniä. Juhlan syy, eli tuo pieni pässinpäämme sai nauttia hedelmäsalaattia toisena aamupalana. Mandariinit ovat pojan suurinta herkkua ja väitän, että tyyppi saattaisi syödä niitä pussillisen jos vain antaisi.

Aamupalan jälkeen Papu toimitti isille paketin, jonka avaamisessa suosiollisesti myös avusti. Tommi, jolle en ollut ajatellut hankkia sen kummempaa isänpäivänlahjaa, sai kuitenkin kunnioitettavaan LP-kokoelmaansa lisävahvistusta Ville Leinosen Isi-albumista. Kiinnitin levyyn huomiota jo keväällä kun se ilmestyi, mutta muistin asian vasta nyt isänpäivän alla ja se sopikin erinomaisesti lahjaksi levyharrastaja-isille. Pitääkin iltapäivällä kuunnella miltä Leinonen kuulostaa. Lahjan kruunasi tietenkin Papun ensimmäinen itsetehty kortti.




Kaiken kaikkiaan isänpäivän viikonloppu on ollut ihanan rento, perhekeskeinen paripäiväinen. Eilen kävimme pitkästä aikaa uimassa koko perhe jo vauvauinneista tutussa Kangasalan Kuohussa. Saimme seuraksemme samaten vauvauinneista sekä isä-vauvasirkuksesta tutun Mikon vanhempineen, joiden kanssa altaassa oli hauska läiskytellä. Isät kävivät jopa kokeilemassa poikien kanssa Kuohun liukumäen, josta sitten riittikin äideille naurua kerrakseen; vauhti kun ei aivan riittänyt maaliin asti.

Toivottavasti kaikkien isänpäivä on sujunut mainiosti ja olette saaneet nauttia yhteisestä ajasta perheen kesken! 

16. lokakuuta 2015

Kamala syysloma

Tällä viikolla Pirkanmaalla on ollut syyslomaviikko ja lapset ovat onnellisesti vapautuneet kouluista ja päiväkodeista nauttimaan erimoisista syksyisistä aktiviteeteista vanhempiensa ja muiden läheistensä kanssa. Papunkin perhepäivähoitaja pitää tämän viikon vapaata, joten poika on ollut äitinsä kanssa kaksin kotona. Jes!

Paitsi, että on ollut aivan kamala viikko. Eilen aamulla olin jo aivan valmis lahjoittamaan jälkikasvuni kiertävään sirkukseen, jos sellainen vain sattuisi kohdalle. Koko viikon Papu on ollut todella pahalla tuulella, eritoten itkuinen, jopa siinä määrin, että ilman mitään näkyvää syytä poika on vain vollottanut hysteerisesti suostumatta rauhoittumaan vaikka mitä olisi tehnyt. Olemme pyrkineet pitämään päivät mielenkiintoisina käymällä ulkona puistossa, kaupassa, leikkimällä yhdessä olohuoneessa tai Papun huoneessa tai työhuoneessa (kun kaksi edellistä eivät vain enää olleet ollenkaan hauskoja leikkipaikkoja), olen yrittänyt osallistua leikkiin mutta myös muistaa jättää tilaa leikkiä itsekseen, ja olen laulanut ja lorutellut.

Turhaan. Se, mikä toimii nyt viisi minuuttia, ei toimi sitten enää loppuviikkoon lainkaan. Pinna on ollut todella, todella kireällä. Meillä molemmilla.

Kuva täältä

Tilanne on hieman ristiriitainen, sillä tällä viikolla Papu on nukkunut yönsä todella hyvin. Hän ei ole kertaakaan herännyt yöllä itkemään tuttinsa tai minkään muunkaan perään, joten olin äärimmäisen tyytyväinen kun havahduin alkuviikosta itsekin pitkiltä, keskeytymättömiltä yöunilta. Mutta eihän tuo hyvin nukuttu yö ole kuitenkaan ollut niin jees, kun normaalisti iloisena heräävä poika on aloittanut hermoja raastavan ulinansa heti sängystä hoitopöydälle päästyään. Ehkä osasyynä on se, että samalla kun yöunista on tullut yhtenäisiä, poika on herännyt reilun puoli tuntia tavallista aikaisemmin. Onkohan aamupäivän kesto jo itsessään liian pitkä pienelle, että lounaaseen mennessä kaveri käy jo ylikierroksilla väsymyksestä?

Vaikea sanoa. Mutta voipa vain todeta, että on ollut kyllä haastavaa. Poika konttaa perässä ja ulisee, nousee roikkumaan paidanhelmasta (kun kokkaan, tiskaan, seison hetken paikallani jne) ja ulisee, jos nostan hänet syöttötuoliin hän ulisee, jos istun alas hänen kanssaan hän ulisee... Maidon loputtua mukista hän pyytää lisää, kun annan täyden mukin takaisin, hän alkaa itkemään. Siis mitä ihmettä!?

Vaikeinta on se alituinen roikkuminen, istunpa sitten sohvalla tai lattialla tai jos teen vaikka keittiössä jotain. Tyyppi hinkkaa nokkaansa paitaani/housuihini koko ajan mölisten eikä mikään mitä teen helpota tilannetta. Syliin ottaminen saa aikaan kiemurtelua, leikkiin yllyttäminen vain lisää parkumisen määrää. Pariin otteeseen olen turhautunut niin, että olen jo tiuskinut lapselle rumasti. Tästä on tietenkin seurannut kauhea ärsytyksen värittämä morkkis, sillä eiväthän hyvät äidit tietenkään tiuski lapsilleen. Hieman paremman mielen olen saanut, kun olen lähes välittömästi pyytänyt reaktiotani anteeksi ja selittänyt, miksi sanoin rumasti. Kai tässä on sitten edes jokin tunteiden oppitunti samalla, lapselle kun pitäisi kuulemma kuvastaa ainakin hänen omia tunteitaan, miksei siis myös aikuisten.

Olen tässä pohtinut miten ihmeessä opettaja-äitini jaksoi minun ja pikkuveljeni kanssa kaikki koulujen pitkät kesälomat, syyslomat ja hiihtolomat. Syys- ja hiihtolomilla usein sentään teimme jotain perheen kesken, jolloin lasten muodostama taakka jakaantui tasaisemmin molemmille vanhemmille. Kesäisin muistelisin, että olimme jonkin verran mumman ja paapan hupulaisina, mutta tuskin koko kahta kuukautta. Miten kukaan selviää tällaisista aikajaksoista selväpäisenä?

Kuva täältä

Noh, hieman helpotusta viikon kauheuteen tuli jo aikaisemmin mainitsemistani perhetuvista. Kävimme Papun kanssa tuvalla kahtena päivänä tällä viikolla, ja Papu tuntuikin viihtyvän aivan hyvin joskin kulki sielläkin perässäni tavallista enemmän. Oli kuitenkin helpottavaa istahtaa hetkeksi muiden aikusten seuraan ja pohtia yhdessä sitä, miten lasten kanssa välillä vain on aivan kamalaa. Piipahdimme myös pojan kummin luona eilen, jossa Papu jaksoi todella hienosti seurata ystäväni kouluikäisen pojan puuhia ja leikkiä tämän leluilla. Tänään Papu köllötteli melkein puoli kahdeksaan asti ja aamupäivällä piipahdimme loruttelutilaisuudessa läheisellä neuvolalla. Tänään on muutenkin ollut poikkeuksellisen hyvä päivä yhdessä.

Tämä viikko on sekä aiheuttanut syvää tuskastumista siitä, miten riittämättömäksi sitä itsensä välillä äitinä tuntee. On ollut myös todella paha mieli siitä, miten huono olen ollut painamaan negatiiviset tunteet piiloon ja miten olen hermostunut lapselle, joka tuskin on ottanut lomaviikon missioksi ajaa äiti hulluuden partaalle. Jokin häntä selvästi on harmittanut. Ja siinäpä se: se jokin on varmasti seuran yksipuolisuus. Totesin jo vanhempainvapaan aikana, kun Papu oli vielä huomattavasti pienempi, että meidän kummankaan sosiaaliseen luonteeseen ei meinaa sopia pitkät kahdestaan vietetyt ajanjaksot. Toki ne ovat tärkeitä ja ihania(kin), mutta Papu selvästi nauttii muiden lasten ja aikuistenkin seurasta. Perhepäivähoidossa hän saa seurailla kolmen muun pienen pojan touhuja, joten voihan se olla aika rankkaa heittäytyä viikoksi leikkimään samoilla tutuilla palikoilla äidin kanssa. Tämä ajatus sai vahvistuksen eilen, kun ystäväni tuli hieman nuoremman, mutta jo konttaavan ja touhuilevan poikansa kanssa kylään. Koko aamu oli ollut aivan kauhea, toisinto kuluvasta viikosta, ja Papu oli aivan hysteerinen siinä vaiheessa kun ovikello soi. Kun oven avasi ja sisään marssi seuraa, Papu muuttui aivan silmissä. Koko aamupäivä meni aivan eri tavalla.

Kai se on vaan todettava, että sosiaaliset tarpeet on otettava huomioon jo näin pienen kanssa. Seuraavan kerran kun edessä on pidempi aika kahdestaan pojan kanssa, täytyy keksiä oikeasti jotain seuraa. Ilmoitin jo vanhemmilleni, että hiihtolomalla, jos vain itse en ole jo työn velvoittama (jota toivon kyllä todella, todella paljon!) lähdemme pojan kanssa heidän mukanaan Leville. Ellei Tommi päätä pitää koko viikkoa lomaa ja halua välttämättä viettää sitä kotona. Mutta lähtökohtaisesti tällaiset kotona vietetyt lomaviikot on nyt koettu, kiitosta vain.

12. lokakuuta 2015

Laavulle lomps

Meillä on ollut jo hyvän tovin puhetta siitä, että pitäisi lähteä koko perheellä jonnekin metsään patikoimaan ja paistamaan makkaraa nuotiolla. Kun kotiviikonloppuja on verrattain vähän, Tommille iski viime viikonloppuna palava tarve toteuttaa kauan suunniteltu metsäpatikka. Herra vain meinasi tuskastua aivan lopullisesti, kun "ei tässä lähellä ole kertakaikkiaan yhtään laavupaikkaa!" Noh, itse suoritin pikaisen vilkaisun Googlen ihmeelliseen maailmaan hakusanoilla "Pirkanmaa" ja "laavu" ja kas kummaa, tällainen sivu pölähti näytölle:

Laavu.org

Siitä sitten nopealla silmäyksellä löytyi parikin potentiaalista laavupaikkaa, joista valitsimme Birgitan polun varressa, vain noin kilometrin päässä parkkipaikalta olevan Ammeljärven laavun. Laavu sijaitsee Lempäälän Sääksjärvellä ja sille on todella helppo tulla jättämällä auton Ruskontien ja Kannistontien risteyksen tuntumassa olevalle parkkipaikalle ja siirtymällä polkua pitkin kävellen itse laavupaikalle. Matkalla on pieni Kortejärvi, jonka voi kiertää polkua pitkin ympäri. Tällöin matkaan laavulle saa kulumaan ehkä hyvässä lykyssä tunnin, kun vielä jää ihastelemaan rannan huurteisia kaisloja ja kiertää rannan pahimmat kosteikot pari metriä kauempaa.







Kauniin aamupäivän ihastelun lisäksi saimme suorittaa päivän hyvän työn ja soittaa hätäkeskukseen, joku idiootti kun oli jättänyt nuotionsa jäännökset kytemään turpeeseen. Palatessamme järvikierrokselta kävimme moikkaamassa palokuntaa, joka kaivoi juurakkoa auki ja kantoi ämpärikaupalla vettä melkein kahden metrin leveydellä olevalle alueelle, jossa turve savusi. Siinä olisi saattanut hieman huonommalla tuurilla päästä metsäpalo käyntiin, sen verran kuumasti turve palaa sille päälle sattuessaan.

Laavuja oli Ammeljärvellä peräti kaksi, ne olivat toisiaan vasten niin, että väliin jäi nuotiopaikka. Pihapiirissä oli myös puukatos joka hieman kyseenalaisesti suojasi erittäin märkiä ja osittain homehtuneita polttopuita. Hieman laavujen takana oli Tommin mukaan myös uudempi puukatos, jossa ei kuitenkaan ollut sen parempaa puuta tarjolla. Tulet oli kuitenkin saatu sytytettyä nuotiopaikalle ja paistelimme siinä makkarat kuumaa mehua hörppien. Papukin sai maistaa hieman makkaraa, runsaasta suolapitoisuudesta huolimatta. Hyvin maistui!





Laavu on erinomainen päiväreissukohde etenkin pienten lasten kanssa. Poluilla ja laavun ympäristössä riittää mukavasti perheen pienemmille katseltavaa ja ihmeteltävää, laavun lähistölle on helppo tulla autolla ja itse laavu on pienen pyrähdyksen päässä sivistyksestä. Aikuisemmalla porukalla varmaan etsisi hieman pidemmän ja haastavamman patikkareitin, mutta näin koko perheen sunnuntaipatikkaa ajatellen suosittelen tutustumaan tähän sekä muihin lähialueen laavuihin ja lähtemään rohkeasti kuulaaseen syysilmaan!

1. lokakuuta 2015

Thaimaan makuja lautaselle: Pad thai

Kävimme pikkuveljeni kanssa talvella 2013 viiden viikon reppureissulla Aasiassa kiertäen Thaimaasta Laosin kautta Vietnamiin ja sieltä Kambodzan kautta takaisin Thaimaaseen. Reissu oli kerrallaan ikimuistoinen! Kauniiden maisemien, ystävällisten ihmisten ja edullisen hintatason lisäksi Aasia on erinomainen kohde ruokaa rakastavalle ihmiselle. Tuoreet vihannekset, kookosmaito, vahvat mausteet ja erilaiset tavat tarjota riisiä saavat jo pelkästä ajatuksesta veden herahtamaan kielelle. Rakastuin erityisesti Laosin keittiön aarteisiin, mutta vasta kotiinpaluun lähestyessä sain aikaiseksi osallistua thaimaalaisen ruoan kokkauskurssille Bangkokissa.

Sieltä jäi hienojen kokemusten lisäksi käteen pieni reseptivihkonen, josta olen silloin tällöin valmistanut thaimaalaisia herkkuja erityisesti kylään tulleille vieraillemme. Jokin aika sitten sain tarjota keittiöni parin ystäväni hääkakkuhommia varten ja valmistin leipureille thaimaalaisen pad thai -lounaan, jotta voimat eivät loppuisi kesken niiden seitsemän (kyllä, seitsemän) juustokakun valmistuksen aikana jotka häihin tekaistiin.

Tässä ohje Pad thaille, joka sopii erinomaisesti vaikkapa tällaisen syyspäivän ruoaksi!


Pad thai (3-4 hengelle)

200 g riisinuudeleita
4 rkl kasviöljyä, esim. rypsyöljyä (ei kuitenkaan oliivi- tai seesaminsiemenöljyä)
2-3 kevätsipulia tai n. 1½ dl ruohosipulia pilkottuna
2 rkl palmusokeria tai fariinisokeria (tai ruokosokeria, jota itse olen käyttänyt)
4 rkl kalakastiketta
2-3 kananmunaa
2 dl kaalta pilkottuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl tamariinitahnaa tai valkoviinietikkaa
(1 rkl säilöttyä kaalia hienonnettuna)
2 rkl paahdettuja maapähkinöitä tai cashewpähkinöitä
1 tl chilijauhetta tai -lastuja
300g katkarapuja/kanasuikaleita/possusuikaleita/tofua


Liota riisinuudelit lämpimässä vedessä mutta varo etteivät ne pääse kypsymään liikaa.

Kuumenna öljy ja lisää valkosipulit, kuullota. Lisää katkat/kana/possu/tofu, kaalit sekä sipulit ja paista kunnes valitsemasi proteiini on kypsä. 

Riko kananmunat joukkoon ja sekoita kunnes ne ovat paistuneet kokkeliksi. Lisää pehmenneet ja valutetut nuudelit ja mausta wokki kalakastikkeella, sokerilla, paahdetuilla pähkinöillä, chilillä ja tamariinitahnalla tai etikalla. Paista sekoittaen kunnes nuudelit ovat kokonaan kypsiä.

Tarjoile vaikka tuoreiden vihannesten kanssa tai ihan sellaisenaan!


27. syyskuuta 2015

Tampereen perhetuvat, vanhempien ja lasten kohtaamispaikka

Minä en ole mikään pullantuoksuinen, born-to-be-kotiäiti, joka nauttisi täysin rinnoin vauvan kanssa kahdestaan arjesta kotona, aamusta iltaan, päivästä toiseen. Tiesin sen jo ennen kuin lasten hankinta tuli ajankohtaiseksi, ja tulin asiasta erittäin tietoiseksi kun Papu oli syntynyt ja päiväni täyttyivät vauvan syöttämisestä, unen valvomisesta ja vaipan vaihtamisesta. Päivät olivat pitkiä (ja yöt lyhyitä) eikä pienen kuolaavan ihmisminiatyyrin kanssa saanut hyvinkään syvällisiä keskusteluja aikaan edes silloin, kun ennätti lukea päivän lehden jossain vaiheessa ja tiesi tuoreimmat uutiset. Katselin kateellisena Tommin jälkeen sulkeutunutta ulko-ovea ja synkistelin, että taas se pääsee keskustelemaan aikuisten ihmisten kanssa, syömään jonkun toisen valmistaman lounaan rauhassa ja juomaan kupin kahvia ilman, että pitää koko ajan kuunnella korva tarkkana koska viereisestä huoneesta kuuluu vaativa parkaisu.


Minulla on yksi ystävä, joka asuu lähellä kotiamme ja jolla on neljä viikkoa Papua nuorempi poika. Ystäväni kanssa kävimme toisinaan vaunulenkeillä ja keskustelimme hyvässä lykyssä hieman muistakin asioista, kuin vauva-arkeemme tiiviisti liittyvistä tekijöistä, mutta huomasin kodin seinien alkavan ahdistaa toden teolla. Kaipasin kipeästi muiden ihmisten seuraa.

Alkuvuodesta rupesin käymään Papun kanssa Tampereen Kaupunkilähetyksen järjestämässä vauvojen laulu- ja lorupiirissä kerran viikossa. Siellä laulujen ja lorujen ohella kuulin muilta äideiltä, että alueellamme toimii myös Tampereen ensi- ja turvakotiyhdistyksen ylläpitämä perhetupa. Päätin lähteä katsomaan mistä tuvassa oli kyse, se kun sijaitsi vielä todella lähellä kotiamme.

Ja voi että tuliko tuvasta minulle ja Papulle tuttu paikka! Annalassa, Hervannassa ja Linnainmaalla toimivat perhetuvat ovat omien sanojensa mukaan oman alueensa kohtaamispaikkoja lapsiperheille. Perhetupien tärkein ominaisuus on tarjota vertaistukea vauva- ja lapsiarkeen, mutta toiminta on myös todella, noh, toiminnallista. Niillä järjestetään mm. teemaretkiä leikki- ja huvipuistoihin, erilaisia askartelutuokioita niin lapsille kuin aikuisillekin, vauvakahvilaa, lastenvaate-esittelyjä... Kerran viikossa on jopa mahdollista varata kolmen tunnin hoitopaikka lapselle tuvalta, jos vaikka äiti haluaisi käydä kaupassa tai hammaslääkärissä rauhassa, siivota tai vaikka vain ottaa päikkärit aivan itsekseen. 

Tupa oli minulle pelastus raskaaksi käyvään, intiimiin vauva-arkeen. Kävimme Papun kanssa pari kertaa viikossa tuvalla, jossa minä sain juoda kupin kahvia ja jutella muiden äitien kanssa samalla kun tuvan henkilöstö katsoi Papun perään. Papukin viihtyi mainiosti kun sai seurailla toisten lasten tekemisiä ja menemisiä, ja tyyppi viihtyi aivan mainiosti muidenkin kuin äitinsä sylissä. Teimme melkein joka kerta muiden äitien kanssa tuvalla lounasta, johon tuvan henkilöstö oli varannut tarvikkeet. Ja veinpä minä Papun pari kertaa ilmaiseen lapsenvahtihetkeenkin, jolloin sain itse käväistä rauhassa hölkkälenkillä tai siivota. Vauvakahvilassa kävimme myös loruttelemassa muiden vauvojen, näiden sisarusten ja äitien kanssa. Kesällä muiden menojen vuoksi käynnit tuvalla vähenivät ja Papun aloitettua päivähoidossa loppuivat kokonaan, mutta uskon etsiytyväni tuvalle seuraavassakin vauva-arjessa. Tuvan muita vakkareita on suorastaan jo ikävä, samoin ihanaa henkilöstöä.

Mikäli vain olet Tampereella asuva, pienen lapsen kanssa kotona oleva äiti (tai isä), ja kodin seinät tuntuvat enemmän tai vähemmän ahdistavilta, suosittelen tutustumaan perhetupien toimintaan. Jo hetken hengähdystauko muiden samassa tilanteessa olevien aikuisten kanssa auttaa jaksamaan toisinaan rankkaakin vauva-aikaa. Tällä hetkellä Annalassa sijaitseva Annantupa on sisäilmaongelmien vuoksi kiinni ja tupa etsii kipeästi lahjoituksina uusia, käyttämättömiä huonekaluja ja tarvikkeita korvaamaan ongelmien vuoksi poisheitetyt kalusteet, lelut, kodintekstiilit ynnä muut. Lue Annantuvan tarpeesta enemmän tästä Aamulehden Moron jutusta!

Linnainmaan ja Hervannan perhetuvat sen sijaan ovat toiminnassa aivan normaalisti, käyhän rohkeasti tutustumassa! Tässä esimerkkinä Hervannan tuvan esite:

Kuva täältä

22. syyskuuta 2015

Pienen kanssa liikkeelle

Se on vauva-aika varmaankin siinä vaiheessa viimeistään ohi, kun lasta ei saa enää viihtymään rattaissa pidemmäksi aikaa, vaan pitäisi päästä leikkimään, konttaamaan ja kaatuilemaan. Poissa ovat siis ne puolentoista tunnin vaunulenkit, joita keväällä vielä tuli tehtyä. Mutta ei se mitään, onneksi olemme keksineet uusia tapoja liikkua yhdessä!

Yksi erinomainen hankinta jonka teimme Tori.fi:stä oli Deuter Kid Comfort -rinkka, jolla Papun saa kepoisasti mukaan pienille patikoille ja retkille. Testasimme rinkkaa loppukesästä mökillä ja viime viikonloppuna kävimme ystäviemme kanssa Hämeenlinnan Aulangolla patikoimassa pojan kanssa. Papu viihtyy rinkassa erinomaisesti, etenkin silloin kun rinkka liikkuu. Pitkät oleskelut paikallaan eivät ole edelleenkään mieleen, mutta heti kun matka jatkuu ja maisemat vaihtuvat, tyyppi on erittäin tyytyväinen. Papu on viihtynyt rinkassa nyt isompana paljon paremmin kuin Mandukassa, jossa kannoin poikaa tämän ollessa hieman pienempi. 



Rinkka on myös kantajalle hyvän tuntuinen, aika kevyt rakenteeltaan mutta kuitenkin tukeva. Säädöt saa helposti asetettua kantajalle sopiviksi, ja rinkan taskut ja kiinnityslenkit tarjoavat jonkin verran tilaa eväille ja muille tarvikkeille. Rinkka on helppo laskea ja nostaa vaikkei apuna olisikaan toista aikuista joten reissuun voi lähteä kahdestaankin pojan kanssa. Lapsen pään ylle tuleva suoja estää pahimman auringonpaahteen ja pienet sadekuurotkin. Ehdottomasti hyvä hankinta tähän perheeseen, jossa nautitaan luonnossa liikkumisesta!

Toinen hyväksi havaittu ostos on polkupyörän lastenistuin, jonka ostamien jäi jostain syystä vasta loppukesään aivan erinomaisista pyöräilykeleistä huolimatta. Itseasiassa Papu sai istuimen syntymäpäivälahjaksi mummolta ja ukilta ja Tommi kävi sen hakemassa Tampereen XXL urheilukaupasta. Perusteellisen googlettamisen jälkeen päädyimme Hamax Caress -istuimeen, jonka saa helposti ja turvallisesti kiinnitettyä pyörän runkoon, ja joka on helppo säätää lapselle sopivaksi. Selkänoja, valjaat ja jalkatelineet ovat säädettävissä melko vaivattomasti, ja istuimen saa jopa kallistettua 20 asteen säätövaralla eri asentoon, jos vaikka matkalainen haluaisi ottaa kyydissä torkut.


Mutta jotta polkupyöräily olisi mahdollista, tuli tietenkin hankkia Papulle pyöräilykypärä. Sitäkin kävimme etsimässä paikallisissa urheiluliikkeissä ja markeiteissa, mutta ehkä osittain päättyvän pyöräilykauden vuoksi tarjonta oli suorastaan surkea. Pienille lapsille tarkoitettuja kypäriä oli hankala löytää ja ne jotka löysimme, osoittautuivat surkeiksi säädöiltään. Jälleen kerran turvauduimme Googleen ja teimme hieman taustatutkimusta lasten pyöräilykypäristä. Löysimme Folkasim vuonna 2013 tekemän kypärätestin (lue tulokset täältä), jonka tulokset olivat aika karua luettavaa: kahdestatoista testatusta kypärästä yksitoista oli puutteellisia eikä täten suojannut yleisimmiltä päävammoilta. Testin paras kypärä oli Scott Lin MIPS, joka maksoikin hurjat 120-130 euroa. Pienille lapsille testin mukaan paras kypärä oli Brighthelmet Kids, hieman marketin kypäriä kalliimpi mutta kokonaisturvallisuudeltaan kärkikastia, jonka päätimme tilata suoraan Ruotsista kun suomalaista jälleenmyyjää ei löytynyt. Folksam näyttää tehneen tänäkin vuonna lasten pyöräilykypärien testauksen, lue siitä täältä.

Niinpä sunnuntaina asettelimme Papulle uuden kypärän päähän, asensimme pojan uuteen istuimeen ja hurautimme läheiseen leikkipuistoon iltapäivän hiekkalaatikkoleikeille. Hyvin tuntui kyyti maistuvan!


20. syyskuuta 2015

Pirkanmaan kirppikset: Vadelmatarha

On mennyt hetki viimeisimmästä kirppiksiä koskevasta bloggauksesta. Kirppiksillä on tullut kyllä käytyä aktiivisesti viikottain, mutta en ole saanut aikaiseksi esitellä yhtään niistä tässä viikkojen (kuukausien...) aikana. Noh, korjataan tilannetta hieman!

Lielahdessa avattiin kevätpuolella huhtikuussa lasten vaatteita ja tarvikkeita myyvän ketjun kirppis, Vadelmatarha. Kotkassa ja Oulussa jo toimiva Vadelmatarha ottaa perheen pienimpien vaatteita, tarvikkeita, leluja ja ties vaikka mitä sekä provikalla myyntiin että vuokraamalla itsepalvelupöytiä, ja lupaa jopa hyvittää myyjän tappion, mikäli pöytävuokra ei tule myynnillä katettua. Myös Kouvolassa on avattu Vadelmatarha 18.9. Itsepalvelupaikka Tampereen Vadelmatarhassa maksaa 35 euroa / viikko ja 65 euroa / kaksi viikkoa, täyspalvelutuotteilla provisiopalkka on 50% ja sesonkituotteilla 30% myynnistä.



Vadelmatarha sijaitsee kauppakeskittymässä osoitteessa Possijärvenkatu 1, sen edustalla on runsaasti parkkitilaa (ja sen välittömässä läheisyydessä on toinen kirpputori sekä Fidan lähetystori, joten yhden pysähdyksen taktiikalla saa suoritettua laajemmankin kirpparikierroksen) joten paikalle on helppo tulla omalla autolla, mutta myös usea paikallisliikenteen vuoro tulee kirppiksen lähelle. Kirppis on todella hyvin järjestetty ja sillä on helppo liikkua. Vaatteet on lajiteltu pöytiin koottain, joten asiakkaan on helppo ohittaa liian pienet tai suuret vaatteet ja pysähtyä penkomaan vain ne pöydät, joissa on haluttua kokoa tarjolla. Myös ulkovaatteet, kengät, urheiluvälineet ja kausituotteet ovat erillisissä rekeissään, joka sekin helpottaa juuri oikean tuotteen etsimistä. Samoin äitiysvaatteita on paljon tarjolla omassa osassa liikettä.



Myymälöistä löytyy kirppispöytien lisäksi taukotupa, jota voi vuokrata omaan käyttöön vaikkapa synttärikutsuja varten. Tampereen Vadelmatarhassa taukotuvan saa vuokralle liikkeen aukioloaikojen ulkopuolella maanantaista torstaihin klo 18 alkaen ja perjantaista sunnuntaihin klo 15 alkaen. Vuokra on 60 euroa kahdelta tunnilta tai sopimuksen mukaan, ja vuokraan sisältyy kahvion pöytäryhmät, leikkipaikka, jääkaappi, veden- ja kahvinkeittimen käyttö sekä loppusiivous. Vadelmatarha mainostaa nettisivuillaan myös kahviosta, jossa saa nauttia kupin kuumaa ja ostaa vaikkapa lähi- ja luomuherkkuja, mutta ainakin Tampereen myymälässä itse kahvio oli mielestäni aika aneeminen eikä mitenkään erityisen kutsuva levähdyspaikka. Toki mahdollisuus käyttää mikroa helpottaa kummasti, jos mukana sattuu kulkemaan pieni ihminen, jonka nälkä yllättää äkisti. 

Kirppishommien lisäksi Vadelmatarhoissa myydään myös uusia tuotteita. Tampereen liikkeestä löytyy mm. Vinkeen pipoja, Fairyfactoryn vaatteita, Ole Hyvä ekopesuainesarjan tuotteita sekä lapsille suunniteltuja juhlajuomia. Jonkin verran on myös vuokrattavaksi suunnattuja tuotteita, esim Lainahaikaralta. Vadelmatarha tuntuu järjestävän melko usein myös erilaisia tapahtumia sekä myymälän tiloissa että välittömässä läheisyydessä; Lielahdessa esimerkiksi taisi kesällä olla Vadelmatarhan järjestämä peräkonttikirppis. Tarkempaa tietoa tapahtumista löytää Vadelmatarhan nettisivuilta!



Asiakaspalvelu Vadelmatarhassa oli äärimmäisen ystävällistä. Kun kävin paikassa ensimmäisen kerran alkukesästä tultiin minulta heti kysymään olenko ollut asiakkaana aikaisemmin, esiteltiin tilat ja kerrottiin erilaisista tavoista tuoda omia vaatteita ja tarvikkeita myyntiin. Kassalla sama ystävällinen palvelu jatkui ja päällimmäiseksi jäi sellainen olo, että tähän liikkeeseen tulee mielellään uudestaankin. Tätä näkemystä vahvisti erityisesti lastenvaatteiden laaja tarjonta, vaatteiden jakaminen  pöytiin koottain, sekä aivan kelvollinen hinnoittelu. 

6. syyskuuta 2015

Pikkuherra yks vee

Viikko sitten juhlimme Papun ensimmäistä syntymäpäivää kotosalla perheen ja ystävien kesken. Tuntuu käsittämättömältä, että on vierähtänyt jo kokonainen vuosi siitä, kun pieni nyytti laskettiin viereiseen vauvasänkyyn sairaalassa niin moneen vaate- ja peitekerrastoon puettuna, ettei välistä paljon pientä nenää enempää pilkottanut. Nyt tuo 2,2 kiloinen ja 46 senttinen rääpäle on yli kymmenen kiloinen, 76 senttinen tollukka joka millä hetkellä hyvänsä lähtee kävelemään ilman tukea!


Kuten aikaisemmassa postauksessa totesin, synttärikutsun kuvien hienosta merimiesstailauksesta johtuen päädyin ottamaan synttäreiden teemaksi meren ja laivat. Koska osa vieraista tulee kauempaa, suurin osa jopa, päätin tarjota lämpimän ruoan synttärisankarin ollessa joka tapauksessa vielä vieraiden saapumisen aikaan päiväunilla. Kinkkukiusaus oli helppo ja nopea toteuttaa isommassakin mittakaavassa. Helpottaakseni hieman tiskikoneen taakkaa (ja ehkä hieman ihan vain esteettisistä syistäkin) katoin kertakäyttöiset, puusta valmistetut haarut ja veitset kiusauksen syömistä varten. Niitä löytyi Tigerista 6 kappaleen paketeissa, euron paketti. Kiusauksen kanssa tarjosin vihersalaattia ja kaupan punajuurisalaattia, sekä leipää.





Kun ruoka oli syöty ja sankarikin herännyt, katoin kahvipöydän tarjoilut samalla kun poitsu oli isänsä kanssa vaihtamassa juhlavaatetta päälleen. Omassa lapsuudessani (etenkin lasten)juhlissa oli aina tarjolla äitini tekemää Kalastaja-Eemelin piirakkaa, jota tietenkin tilasin jälleen kerran pellillisen juhlapöytään. Pulla on vakioherkku, mutta siinäkin piti tyylitellä teemaa ja leivoin pullat merimiessolmujen muotoon. Laivakakun kanssa pääsi muutamakin mutistu ärräpää juhla-aamuna, sillä sokerimassan kanssa pelleily sekä useiden kerrosten kasaaminen päällekkäin tuotti odotetusti päänvaivaa. Kakusta, jonka sisällä oli sitruuna-mascarponetäyte ja tuoreita mansikoita, tuli kuitenkin hyvän makuinen, ja jos ei ehkä maailman kaunein, niin ainakin kookas! Olin hieman skeptinen saisiko juhlaväkemme kakusta puoliakaan tuhottua, mutta yllättävää kyllä, vain vajaa kolmannes jäi tarjoiluastialle syömättä. Siitä kun vielä laittoi juhlavieraiden mukaan osan, niin eipä tarvinnut seuraavaa viikkoa olla itse sokerihumalassa. Kahvi, limsa ja äidin tekemä mehu toimivat erinomaisesti kahvipöydän juomapuolena, kiusauksen kanssa oli mehun ja limsan lisäksi maitoa ja vettä.



Koristelin tarjoilupöydän Tommin joskus aikoinaan kirpparilta ostamalla merimiehellä, Tigerista ostetuilla kalakoristeilla (jotka olisi saanut roikkumaan "palloina" mutta jotka päätin teipata keittiölaattoihin kiinni) sekä askartelemillani Ahoy!-pilleillä. Lakupiiput ja kalaservetit täydensivät teeman mielestäni mukavasti. Olin aikaisemmin viikolla väkertänyt kahdesta eri sinisestä ja valkoisesta kartongista viirin, jonka ripustin ruokatilan ikkunaan juhlaa varten. Yksinkertainen, mutta nätti koriste.





Sankari otti päiväuniensa aikana asuntoomme ilmestyneiden ihmisten kohtaamisen mallikkaasti hymyilemällä kaikille leveästi vaikka itse hieman jännitin olisiko väenpaljous juuri heränneelle pikkumiehelle hieman liikaa. Lahjakasa kiinnosti jonkin verran ja isin avustamana paketit auottiin yksi kerrallaan, jotta koko juhlaväki saisi lahjoja ihastella. Erityisesti Brion toukka sekä xylofoni olivat sankarin mieleen, joskin xylofonin lyömäpuikko pääsi heti lähinnä suukapulaksi. Muiden nauttiessa kakkukahveista Papu hotkaisi päivällisen ja heti perään pääsi maistelemaan ensimmäistä kertaa pienen palan täytekakkua. Hyvin tuntuu makea uppoavan poikaan, joskaan se ei taidan lasten(kaan) suhteen olla kovinkaan hämmästyttävää?






Juhlat olivat kaiken kaikkiaan vallan onnistuneet ja olin tyytyväinen sekä kattauksen ulkomuotoon, että juhlapöydän makuihin. Tigerista poimittujen koristeiden lisäksi askartelin teemaan sopivat kyltit eri ruoille Pinterestistä löytämilläni kuvilla. Oli ihana järjestää Papun ensimmäiset syntymäpäivät, toivottavasti tulevia juhlia riittää vielä monen monta!