31. toukokuuta 2015

Miniloma Budapestissa

Tommi lupaili jo jouluna, että voisi syntymäpäivälahjana minulle kustantaa koko perheen vaikkapa Kreikkaan lomalle kevään tullen. Katselimmekin Kreikan matkoja ensin matkatoimistojen kautta, mutta monet olisivat ottaneet lapsesta, jopa alle 2 vuotiaasta, saman hinnan kuin aikuisesta. Kun pitkää viikonloppua Haniaan oli hankala löytää lentojenkin puolesta, päätimme tuumata matkakohteen uudelleen. Tommi on käynyt useammankin kerran Unkarissa ja Budapest on vähän väliä mainittu matkakohteiden listalla, joten kun Ryanair lentää vieläpä kätevästi tästä kotikentältä Pirkkalasta, päädyimme Unkarin pääkaupunkiin.

Vaikka olemme molemmat Tommin kanssa matkustelleet paljon yhdessä ja erikseen, oli tässä matkassa jotain ainutlaatuista: olimme lähdössä ulkomaille ensimmäisen kerran lapsen kanssa. Jännitys oli aivan käsittämätön! Järkevästi yritimme itsellemme ja toisillemme kertoa, että eihän se matkustaminen nyt tavallisesta poikkea vaikka mukana kulkeekin tuollainen yhdeksän kuukauden ikäinen ipana. Että hotellilta on vuokrattu lapselle vuode, lentokoneessa muksu menee sylissä ja matkarattaatkin kulkevat ilmaiseksi koneen säilössä.  Kun tyyppi ei vielä kävele, niin rattaissahan hänen on hyvä istua ja katsella meininkiä.

Koska meillä ei ollut käsitystä siitä miten ja millaisia vauvan ruokia Unkarista löytyy, emmekä halunneet alkaa arvuuttelemaan vieraan kielen kanssa, päätimme kantaa Papun ruoat mukanamme. Papu ei juurikaan ole kaupan ruokia syönyt, pois lukien hedelmäsoseet, sillä olen itse tehnyt kaikki soseet lihoineen päivineen alusta lähtien. Siksipä hypermarketin vauvanruokahyllyltä löytyikin yksi perin hämmentynyt äiti lähtöpäivänä, kun yritin etsiä ruokapurkkeja joissa olisi mahdollisimman paljon kasviksia ja lihaa ja mahdollisimman vähän vettä ja kaiken maailman tärkkelyksiä. Onpa vauvanruokashoppailussakin oma hommansa, miten te valmisruokiin luottavat selviätte joka kerta ruokaostoksilla? Jotta asiat eivät olisi toki näinkään simppeleitä, kannoimme mukanamme myös vaipat ja valmiit aamupuurot, sekä äidinmaidonkorvikkeen jauhemaisessa muodossa. Valehtelematta Papun tavaroita oli meidän vanhempien tavaroihin verrattuna melkoisen paljon.




Lento Budapestiin lähti verrattaen myöhään maanantaina, vähän vaille yhdeksän illalla, mikä tarkoitti sitä, että Papun nukkumaanmenoaika oli ja meni hyvän aikaa sitten. Koneessa oli kuitenkin aika rauhallinen lapsi, joka sai torkahdettua sylissä reiluksi puoleksi tunniksi eikä piinannut kanssamatkustajia juurikaan kummemmin huutamalla, mitä nyt ihan vähän noin niinkuin muodon vuoksi. Kentältä otimme taksin jolla huristelimme Mercure Korona hotellille. Olimme melko pettyneitä huoneeseemme päästyämme, sillä varaamamme vauvasängyn tilalla olikin ylimääräinen yhden hengen vuode. Tommi lähti tietenkin heti selvittämään asiaa respasta, ja jonkin aikaa odoteltuamme (ja minun vielä käydessä utelemassa missä sänky mahtaa viipyä) saimme Papulle pinnasängyn ja pojan siihen nukkumaan. Eihän siitä nukahtamisesta meinannut enää siinä vaiheessa mitään tulla, vaan tyyppi lörpötteli ja hymyili sylissä ja sittemmin parkui sängyssä, kunnes sai viimein unen päästä kiinni.

Yö meni verrattan hyvin ja aamulla suuntasimme koko perhe hotellin aamiaissaliin syömään, me aamupalabuffetista, Papu pahvitölkistä puristettua puuroa. Aamiaisen jälkeen lähdimme katselemaan nähtävyyksiä pysähtyen Suurella Kauppahallilla, unkariksi ”Nagycsarnok” (Vámház krt. 1-3). Tämä 1897 rakennettu kolmikerroksinen kauppapaikka oli pullollaan tuoreita vihanneksia, katosta roikkuvia makkaroita, hedelmiä, käsitöitä ja monta mahdollisuutta nauttia nopean lounaan, mutta me päädyimme vain ihastelemaan ihmisvilinää ja tarjontaa kiertämällä sekä katutason, että yläkerran käytävät. Rakennus oli itsessään kaunis ja paikkana todella siisti, ja mikäli olisimme olleet tuliaisia tai lounaspaikkaa etsimässä, olisimme varmasti löytäneet etsimämme juuri täältä.


Jatkoimme matkaa kohti Linnakukkulaa, unkariksi ”Várhegy”, jossa nimensä mukaisesti sijaitsi maailmanperintökohteeksi leimattu linna-alue. Ensimmäisen kerran tälle kukkulalle rakennettiin kuninkaallinen linna jo 13. vuosisadalla, mutta monien hyökkäysten ja viimeisimpänä toisen maailmansodan aikaisten pommitusten jäljiltä kukkulan rakennukset olivat pelkkiä raunioita ja ne tuli rakentaa uudelleen. Kukkulalle, joka siis sijaitsee Budan puolella, pääsee kaapelihissillä, mutta me päätimme vaunujen vuoksi kävellä ylös, joka sekin on varsin suositeltava vaihtoehto. Koko kukkulan pääsee kiertämään kävellen joten takaisin ei tarvitse palata samaa reittiä. Kukkulan päältä avautuu mahtava maisema yli Budapestin ja erityisesti parlamenttitalo näkyy komeana Tonavan toiselta puolelta. Kukkulalle on kätevä tulla Pestin puolelta vuonna 1849 käyttöön otettua Széchenyin ketjusiltaa pitkin. Wikipedia osasi kertoa, että silta rakennettiin vanhan ponttoonisillan tilalle kun eräs István Széchenyi joutui vaikeiden jääolosuhteiden vuoksi odottamaan kokonaisen viikon päästäkseen isänsä hautajaisiin Tonavan toiselle puolelle.




Iltapäivällä Papu ja Tommi palasivat takaisin hotellille jotta Papu saisi hieman leikkiä huoneessa ennen illalliselle lähtöä, minä jatkoin keskustan kävelykadulle Váci utcalle. Tarkoitus oli käväistä muutamassa kaupassa ja suunnata sitten takaisin hotellille, mutta onnistuin suorittamaan pienen katoamistempun ilman karttaa vain todetakseni lopulta, että olin käynyt jotakuinkin aivan hotellin kulmalla. Tästä tietämättömänä olin kiertänyt hyvän lenkin palaten takaisin Tonavalle ja siitä tuttua katua hotellille. Illalliselle lähtömme siis venähti, samoin kuin Papun nukkumaan meneminen. Paikallisesta ruokakaupasta tarttui matkaan etiketiltään ihastuttava viinipullo, jota maistelimme hotellilla pojan viimein päästyä unille. Eipä ollut maultaan hääppöinen, mutta ei tullut suurta tappiota kun hintaakin taisi olla kokonaisen euron verran.



Seuraavana päivänä annoimme Papun nukkua aamupäikkärinsä hotellilla ja lähdimme vasta puolen päivän maissa kaupungille. Suuntasimme tällä kertaa ydinkeskustasta pois, kohti Sankarten aukiota. Matkalla poikkesimme käytettyjen vaatteiden kauppaan, josta Tommi löysi kauluspaidan 1400 forintilla (4,50 euroa) ja minä Papulle muutama paidan yhteensä 1820 forintilla (5,90 euroa). Itselleni en harmikseni löytänyt mitään, vaikka hyväkuntoisia vaatteita olikin rekkikaupalla tarjolla. Sankarten aukio, unkariksi ”Hősök tére”, sijaitsee Pudan puolella Andrássy út –kadun päässä. Sen muistomerkkiin on ikuistettu neljätoista Unkarin kuninkaita ja kansallisia johtajia kuvaavaa pronssipatsasta. Keskellä sijaitsevan pylvään nokassa komeilee arkkienkeli Gabriel.

Kierrätettyjä vaatteita myyvä Renoválás sijaitsee osoitteessa Erzébet krt. 8. Fszb

Sankarten aukio sijaitsee lähellä Budapestin eläintarhaa, jonne Tommi halusi edellisestä reissustaan vakuuttuneena palata. Söimme hampurilaiset eläintarhan portin läheisyydessä sijaitsevassa ulkoilmaravintolassa nimeltä BRGR. Viereisessä pöydässä istuneet suomalaiset kehuivat annoksia maistuviksi, mutta meidän mielestä ne lähinnä näyttivät hyviltä ilman sen kummempaa makuelämystä. Nälkä oli kuitenkin sen verran suuri, ettei burgereista tullut napattua edes kuvaa ennen kuin ne päätyivät parempaan talteen.

Minulla on aina ollut hieman ristiriitainen suhtautuminen eläintarhoihin. Tavallaan en pidä siitä, miten eläimet jotka saattavat vaatia verrain suurtakin reviiriä luonnollisessa ympäristössään, pakataan pieneen, ainakin omaan silmään melko virikkeettömään aitaukseen ihmisten töllättäviksi ja lasten härnättäviksi. Tavallaan kuitenkin ymmärrän, että monet eläintarhat tekevät kovasti työtä eläintensä hyvinvoinnin puolesta, edistävät villieläinten tutkimusta ja joskus jopa pelastavat lajeja sukupuutolta. Pekingissä vierailemani pandatarha jätti jälkeensä syvän masennuksen, Budapestin eläintarhaan haluan palata uudelleen. Se oli monipuolinen, laaja ja siisti paikka, ja vaikka muutamat eläimet kuten leobardit ja karhut kiersivätkin aitaustaan ympäri mikä viittaisi liian pieneen tilaan, pääasiassa eläimet vaikuttivat hyvin hoidetuilta ja mikäli ihminen sitä voi arvioida, tyytyväisiltä. Eläintarhassa on paljon aktiviteetteja myös lapsille Holnemvolt Parkin alueella, joka on eläintarhan kyljessä ja jonne pääsee samalla lipulla. Papu heräsi vaunuissaan sen verran, että katseli hetken kirahveja ja leobardeja, sekä Madagascar –talossa vapaana juoksevia rengashäntämakeja. Liput puistoon maksoivat aikuiselta 2500 forinttia (8,90 euroa) ja 2-14 vuotiailta lapsilta 1800 forinttia (6,40 euroa).


Meillä oli tarkoitus mennä alkuillasta syömään Tommin bongaamaan ravintola Rubeniin, joka sijaitsi lähellä hotelliamme, mutta jälleen kerran arvioimme etäisyydet ja kävelemiseen vaadittavan ajan hieman väärin ja saavuimme ravintolalle vasta lähempänä seitsemää, kun Papun olisi pitänyt jo päästä kovaa kyytiä iltatouhuihin ja nukkumaan. Sen lisäksi Ruben oli täynnä, emmekä siksi mahtuneet edes pikaiselle illalliselle ravintolaan. Päätimme, ettemme piinaa poikaa myöhäisellä illalla, ja minä menin hotellille pistämään Papun nukkumaan samalla kun Tommi lähti hakemaan meille take away-illalliseksi paikallista kebabia, gyrossia. Nautimmekin romanttisesti gyrosta vaahtomuoviastioista siemaillen samalla Tommin tuomaa, edellisen illan viiksijuomaa monesti parempaa ja noin kahdeksan kertaa kalliimpaa unkarilaista punaviiniä. Rubenin suosiosta vakuuttuneena ja illan kokemuksen viisastuttamana varasimme seuraavalle illalle pöydän raflasta ja painuimme unille.

Olisikohan johtunut hotellin ilmastoinnista (joka kylläkin suurimman osan ajasta oli poissa päältä) ja huoneen kokolattiamatosta, mutta kukaan ei nukkunut seuraavana (tai sitä seuraavana) yönä hyvin. Papu heräsi yskimään voimakkaissa puuskissa ja itkemään päälle, joten siinä sitten noustiin rauhoittelemaan poikaa takaisin uneen useaan otteeseen aamuyön tunneilla. Aamulla koko porukka oli hieman kärttyisenä, mutta olimmekin suunnitelleet hieman rauhallisemman päivän jättäen kauempana sijaitsevat nähtävyydet seuraavaa kertaa odottamaan. Käppäilimme Papun aamu-unien jälkeen lähellä sijaitsevaan Cafe Centraliin, eli Centrál Kávéháziin (Károlyi Mihály u. 9) kahville ja leivoksille. Vuonna 1887 perustettu kahvila on toiminut monien kirjailijoiden ja sanomalehtiväen päämajana, ja rakennus olikin todella viehättävä paikka kahvilalle ja ravintolalle. Valitsimme listalta perustajan mukaan nimetyn kahvin, Pesti kávén, joka tarjoiltiin kermavaahdon ja macaron-leivoksen kanssa, sekä kaksi ihastuttavalta kuulostavaa kakkupalaa listalta, jotka pistimme puoliksi. Minun valitsemani Centrál torta oli ihanan suklainen olematta kuitenkaan liian makea, Tommin valitsema jogurttileivos (jonka nimi oli muutes Csökkentett szénhidrát tartalmú gyümölcsös joghurt desszert, sanoppa kolme kertaa nopeasti peräkkäin jos pystyt) tasapainotti mukavasti suklaan tuhtia makua. Paikka oli keskiverohintoihin verrattuna aavistuksen kalliimpi (kahvi maksoi 990 forinttia/3,20 euroa, suklaakakku 690 forinttia/2,20 euroa ja jogurttileivos 590 forinttia/1,90 euroa) mutta kotipuolen hintoihin nähden sangen edullinen. Ja todellakin hintansa väärti! Palvelu oli todella kohteliasta ja ripeää, joten senkin puolesta paikkaa voi suositella.


Jatkettuamme matkaa ihmettelimme miten Papu jaksoi ulista rattaissaan vaikka päiväuniaikakin oli jo tuloillaan, kunnes tajusimme katsahtaa kelloa ja todeta, että kai se lapsikin haluaisi jotain lounasta kun vanhemmat vain herkuttelevat kahvilla ja leivoksilla. Parkkeerasimme siis lähimpään ruokapaikan tapaiseen, ravintola Spileriin, ja nautimme samalla lasit paikallista valkoviiniä kun ruokimme pojan. Tarjoilija suositteli meille listalta valkoviiniä joka meidän makuumme oli hieman liiankin kevyt ja ehkä aavistuksen liian hapokas. Kuitenkin aivan kelpo iltapäivän janojuoma. Kun Papu oli ravittu ja tyyppi sai viimein nukahdettua, poikkesimme tiellemme sattuneeseen second hand –vaateliikkeeseen, siis jälleen kierrätysvaatteiden kimppuun. Kuten edellisessäkin liikkeessä, minä lähdin paikasta tyhjin käsin, Tommi uuden (tai noh, käytetyn) kauluspaidan omistajana. Tasan menee. Käväisimme myös läheisessä marketissa toteamassa, että eipä kannata jatkossa Unkariin kantaa kilokaupalla lastenruokia.

Ravintola Spiler

Kierrätettyjen vaatteiden liike American Rags sijaitsee osoitteessa Bank utca 6.
Kyllä tällä d&m -marketin lastenruokavalikoimalla yhden loman pärjäisi, vai mitä?
Myöhäisen lounaan nautimme jälleen pikaruokameiningeissä Tommin valitessa gyrosta pitaleivällä, minun päätyessä vaihtelun vuoksi falafeliin. Kahden hengen ruoka limsatölkkeineen maksoi noin 1400 forinttia (4,90 euroa) ja istahdimme penkille aurinkoon aterioimaan. Vaikka itse suosin paikallisia ruokapaikkoja matkoilla, jostain syystä koen hankalaksi vastustaa Starbucksin tuotteita niiden osuessa reitilleni. Liekö peruja Yhdysvalloissa viettämältäni vaihto-oppilasvuodelta, mutta tälläkin kertaa kävin lunastamassa ah niin herkullisen Frappucchinon jälkiruoaksi, kun ko. kahvila pönötti sopivasti kadunkulmassa. Kierreltyämme hetken vielä ympäri juutalaiskorttelia palasimme takaisin hotellille, jonne me jäimme Papun kanssa leikkimään ja ottamaan päiväunia, Tommi lähti kauppahallille ostamaan tuliaisia omaan ja vanhempiemme kaappiin. 


Illalla kävimme paremmalla onnella Rubenissa toteamassa, että paikka on syystäkin suosittu. Ruokalistalla oli monta hyvältä kuulostavaa vaihtoehtoa, joista minä valitsin alkuruoaksi friteerattua camembergia mustikkahillolla ja perunamuusilla ja pääruoaksi paistettua jänistä rakuunakastikkeella ja leipämykyillä. Tommi valitsi alkuruoaksi sienikeiton ja nautti pääruokana hirvimuhennosta punaviinissä ja perunamykyillä. Punaviini jota tarjoilija suositteli oli aika kevyt, mutta oikein maistuva ja sopi ruoan kanssa varsin hyvin. Tilasimme pöytään myös tomaattisalaatin ja kaalisipulisalaatin, molemmat aika perinteisiä unkarilaisia lisukkeita. Jälkiruoaksi vastoin parempaa ymmärrystä tilasimme vielä molemmille suklaiset jälkiruoat, jonka jälkeen ähky oli viimeistään taattu.

Ruoka oli aivan kelvollista, mutta olimme hieman pettyneitä kun makuelämykset eivät olleet mitenkään valtaisia. Perushyvää ruokaa, kiva paikka, asiallinen henkilökunta ja ystävällinen hintataso vaikkakin kyseessä oli hieman tasokkaampi ravintola. Suosittelemme käymään mikäli unkarilainen ruoka nykyaikaisella vivahteella kiinnostaa, mutta varaa pöytä nettisivuilta etenkin jos haluat syödä jonain tiettynä iltana tai tiettyyn aikaan. Me olimme varanneet pöydän kello kuudeksi jolloin melkein kaikissa pöydissä oli jo varattu –kyltit, joskin eräs pariskunta pääsi ilman pöytävarausta kun lupasi syödä alle kahdessa tunnissa. Kun aikaisemmin yritimme seitsemän aikaan saada pöytää ilman varausta, oli koko ravintola loppuillaksi täyteen bookattu. Varaaminen onnistuu ravintolan nettisivuilta.



Yö meni jälleen aika pitkälti samoilla linjoilla kuin edellinenkin, ja nyt jo muutaman huonosti nukutun yön vuoksi hermo alkoi olla pinnassa yhdellä jos toisellakin. Pyörähdimme kuitenkin vielä tavaroiden pakkaamisen ja huoneen luovuttamisen jälkeen juutalaiskorttelissa, jossa kävimme ensin kahvilla (en vaan kuollaksenikaan muista enää kahvilan nimeä) ja perään lounaalla ravintolassa, jossa tarjoillaan juutalaista katuruokaa. Ricsi’s oli hauska, erikoisesti kahden rakennuksen välissä oleva ulkoilmapaikka, jonka pienessä puuhökkelissä valmistettiin lounaaksi erinomaisesti sopivia annoksia aina hodarista tabboulehiin. Tiskin takana hääräilevä nuori komea mies maistatti päivän keittoa, jonka sisältöä ei sen kummemmin osannut kertoa, ja kyseli mistä olemme tulleet ja olemmeko aikaisemmin käyneet kaupungissa. Valitsimme listalta Luganega Hot Dogin, annoksen tabboulehia sekä vaatimattomalta kuulostavan The World’s Best Sandwichin. Ravintolan yhteydessä, toisen rakennuksen sisällä olevasta baarista ostimme tuopilliset baarimikon tekemää limonaadia, joka oli todella raikasta ja herkullista. Ruoat olivat erinomaiset maailman parhaan leivän hävitessä hieman maussaan hodarille, mutta kaikki maistui vallan mainiosti meille molemmille. Annokset olivat täyttävät ja niistä nautti hauskassa, hieman erikoisessa miljöössä, joka saattaisi toimia hienosti illanistujaisten tapahtumapaikkana jollain muulla reissulla. Tämä katuruokapaikka veti kirkkaasti kärkeen kaikista niistä harvoista ruokapaikoista, joissa vierailimme tällä reissulla. Suosittelemme!


Ensimmäistä kertaa koskaan olin tyytyväinen, että reissu läheni loppuaan ja lento takaisin kotiin oli enää muutaman tunnin päässä. Se Susanna, joka on uskotellut itselleen ja muille, että pienen lapsen kanssa matkustaminen on se ja sama kuin aikuisten kesken tehty matka, on lopullisesti kääntänyt takkinsa ja toteaa nöyrästi, että hitot on. Toki paljon on kiinni omasta asenteesta, ja kannustan sekä itseäni että muitakin pienten lasten vanhempia rohkeasti lähtemään matkalle perheen kesken, mutta onhan matka aivan eri silloin, kun mukana on pieni ihminen, jonka tarpeet tulee ensisijaisesti ottaa huomioon. Sen lisäksi kaikkien näiden vuosien ja reissujen jälkeen itse tietää jo omat matkakuvionsa, sopeutumisensa hotelliin, vieraaseen ilmastoon ja kulttuuriin, mutta lapsi tuo omat kuvionsa mukanaan. Oli todella ikävää kuunnella Papun yskimistä, joka selkeästi paheni öisin hotellilla ja helpotti päivisin ulkoilmassa. Myös tiettyyn rytmiin tottunut pieni menee enemmän tai vähemmän sekaisin lentojen ja rattaissa istuttavan ajan vuoksi, eivätkä monet lyhyet päikkärit kaupungin melussa välttämättä korvaa muutamaa kahden tunnin päiväunta rauhallisessa ympäristössä. Monet ovat sanoneet, että tämän ikäisen kanssa matkustaminen on vielä helppoa kun lapsi ei kävele, mutta väittäisin, että kyllä ryömimisen asteella olevaakin hiertää paikallaan istuminen päivästä toiseen, eikä oikein ravintoloiden tai kahviloiden lattialla kehtaa toista päästää ryömimään.

Siitäkin huolimatta oli hauskaa käydä Budapestissa lomailemassa, paikasta kun on kuullut niin paljon hyvää! Seuraavalla kerralla käyn mielelläni kaupungissa aikuisessa seurassa jolloin saan perehtyä päivät pitkät nähtävyyksiin ja historiaan, sekä nautiskella rauhassa paikallisen keittiön antimista. Toisaalta Unkariin lähtisi mielellään hieman isomman lapsen kanssa, joka pystyisi jo nauttimaan eläintarhasta ja Budapestin monista kylpylöistä, tai jonka kanssa voisi lähteä vuokra-autolla vaikkapa Balaton-järvelle ja maaseudulle seikkailemaan. Budapestissa on joka tapauksessa paljon nähtävää jokaiselle, joten tervemenoa!


Onko sinulla jotain vinkkejä seuraavaa Budapestin reissua varten? Entä millaisia kokemuksia sinulla on pienen lapsen kanssa matkustamisesta?

24. toukokuuta 2015

Kesän aloitus

Jo muutaman vuoden ajan olen saanut laittaa kalenteriin hyvissä ajoin merkinnän toukokuun toiseksi viimeiselle viikonlopulle: Susirajan rompepäivät. Ne tarkoittavat, että suunnaksi otetaan Tommin perheen Itä-Suomessa sijaitseva mökki, ja mikäli mökille ei pääse, niin koko kesä on enemmän tai vähemmän pilalla. Olen joskus tehnyt sen virheen, että olen esittänyt epäilykseni juuri näiden rompepäivien tärkeydestä, sillä voisihan sitä kuvitella, että kesän mittaan rompepäiviä kyllä riittää. En ole moista virhettä tehnyt aikoihin, sillä joissakin asioissa on vain parempi valita taistelunsa. Susirajan rompepäiville Ylämyllylle on päästävä.

Lelut pakattuna, matkaan siis!

Parasta ko. tapahtumaviikonlopussa on se, että tuolloin yleensä avataan Tommin perheessä mökkikausi. Mökki on yhtään vähättelemättä tärkein paikka Tommille koko maailmassa, ja itsekin olen ihastunut paikkaan kovasti, joten lähden sinne mielelläni. Vaikkakin se tarkoittaa autossa istumista hyvinkin viiden tunnin ajan, joka sinänsä on oma juttunsa etenkin nyt, kun takana istuu tyyppi joka haluaisi käyttää osan päivästä liikkumisen opettelemiseen. Onneksi Papu on ainakin tähän asti osoittautunut erinomaiseksi matkamieheksi, ja nytkin menomatka sujui suhteellisen kivuttomasti, mitä nyt unta jäbä otti ehkä kokonaiset viisitoista minuuttia... Kun pääsimme perille torstaina noin kymmenen maissa illalla, tyyppi oli jo niin tillin tallin, että jaksoi pelkästään naureskella mummolle ja ukille, kunnes simahti mökin matkasänkyyn.




Vaikka matka onkin pitkä ja vaatii ehkä jatkossa vanhemmilta kekseliäisyyttä tyytyväisen matkaseuran takaamiseksi (tai pitkää pinnaa tyytymättömyyden ilmaisuihin), kyllä aamulla peilityyni järvi, lintujen karjunta, hetkessä lämpeävä rantasauna ja auringon kajastus puiden lomasta palkitsee tunnit autossa! Valehtelematta näissä maisemissa lepää jo muidenkin kuin vain Tommin sielu. Monesti päivät mökillä kuluvat lueskellessa, riippumatossa köllötellen, laiturin nokassa kalastellen ja milloin minkäkin mökkiaktiviteetin, kuten mölkyn pelaamisen tai halkohommien parissa, mutta tällä kertaa anoppi vei meidät ainakin minulle uuteen toimeen: korvasieneen!

Läheiset hakkuualueet olivat niitä täynnä! Askel sinne, toinen tänne, ja kohta jo oli monta pussillista herkullisia sieniä valmiina ryöpättäväksi ja säilöttäväksi. Poitsu kulki aluksi erinomaisesti Manducassa, mutta varmaankaan repusta ei nähnyt ympärilleen tarpeeksi hyvin herran mielestä, joten äänekkäiden vaatimusten seurauksena minä pääsin vain osoittelemaan aarteita maaston kätköistä Tommin ja anopin kerätessä herkut talteen. Kävihän se niinkin! Anopilla oli erinomainen vainu sienten piilopaikoista ja naureskelimmekin, että kun toisilla on tryffelisika, meillä on korvasienimummo. Hän onkin pitänyt meidän perheen pakastimen herkkujen aarreaittana täydentäen sen sisältöä kauden mukaan korvasienillä, mustatorvisienillä, kanttarelleilla, herkkutateilla, suppilovahveroilla... Oli kiva päästä kerrankin itse osallistumaan keruuhommiin, eikä aina nauttia vain valmiista herkuista. Toivottavasti syksyllä ennättäisi tattimetsälle!





Papu palautui aivan hyvin pitkästä ajomatkasta ja pääsi mukavasti omaan rytmiinsä kiinni, joskin jonkin verran päiväunet meinasivat lyhentyä uudessa paikassa. Me vanhemmat olimme melkeinpä lomalla, kun Papu nukkui mummonsa kanssa päämökissä, me taasen erillisessä aittarakennuksessa. Lämmöt alas, kunnon tuuletus ennen nukkumaan menoa ja tieto siitä, että jos poika tarvitsee tuttia yöllä ei itse tarvitse herätä, ja voi hyvän tähären miten makoisat unet voi ihminen saada! Kolme täydellistä, syvässä unessa nukuttua yötä... Kuinka paljon enemmän sitä ihminen oikeasti voi toivoakaan?

Mistä on pienten poikien (ja vähän isompienkin) mökkiviikonloput tehty?

No entäs ne rompepäivät sitten? Säätiedotuksen lupaillessa sateita me heräsimme lauantainakin aurinkoiseen aamuun hyvin jo kuuden jälkeen, söimme aamupalan ja suuntasimme Ylämyllylle kahdeksaksi, heti tapahtuman auetessa. Rompepäivien piti olla tänä vuonna hyvin myyty ja odotimmekin alueen olevan täynnä pöytiä ja kojuja, mutta Hammaslahdella järjestetty huutokauppa ja synkkä sääennuste taisi syödä osan myyjistä samoin kuin asiakkaistakin, eikä alueella ollut turhan suurta tunkua. Muutamia löytöjä tuli kuitenkin tehtyä, kuten Papulle neljän euron jukelittoman suuri Plaston kuorma-auto. Pääasia oli tietenkin osallistua vuosittaiseen tapahtumaan, kierrellä myyntikojuja ja vääntää hinnoista, nauttia grillimakkarat ja käväistä automuseossa ihastelemassa vanhoja menopelejä. Avata kesä perinteitä noudattaen.




Kaikin puolin kesänaloitus Tommin sielunmaisemissa oli juurikin sitä, mitä se parhaimmillaan voi olla: yhdessäoloa, saunan lempeät löylyt, aurinkoinen metsä ja tyyni järvi. Herkkuja, herkkuja, herkkuja. Lenkki näiden herkkujen perään. Voin nyt kokemuksesta sanoa, että seitsemän (7) kaalikäärylettä, noin 100g sipsejä, dippi ja kaksi Pepsi Maxia eivät ole kovinkaan hyviä eväitä mikäli aikoo lähteä viiden kilometrin hölkälle. Tulipa kuitenkin heitettyä talviturkki noin 12 asteisessa vedessä. Ei mennyt viikonloppu aivan tärviölle!

18. toukokuuta 2015

Pirkanmaan kirppikset: Kodin Kakkonen

Kodin Kakkonen sijaitsee lähellä Tampereen keskustaa, Hämeenpuiston tuntumassa, Papinkatu 20:ssa. Sinne on melko helppo piipahtaa mikäli on käynyt vaikka Radiolla, sillä välimatka ei ole kummoinen. Parkkipaikkaa löytyy katujen varsilta aivan hyvin, joskaan mitään omaa parkkipaikkaa kirpputorilla ei ole.


Eri asia on sitten se, kannattaako kirpparille lähteä. Tommi on aikoinaan tehnyt kirppikseltä aivan hyviäkin löytöjä, mutta nyt kun reilu viikko sitten kävin Kakkosella, ei jäänyt palavaa tarvetta palata piakkoin uudestaan. Tiloiltaan kirpputori on valtava, kattaahan se yli tuhat neliötä myyntitilaa. Pöytävuokrakaan ei ole mikään hirmuinen, vaan kuuden päivän pöytä kustantaa aivan kelvollisen 19 euron verran. Muihin kirpputoreihin verrattuna äkkiseltään hyvinkin huokea hinta, luulisi jäävän jopa voitolle pöydän vuokrauksessa. Huonekaluille on sivuilla ja peräseinällä tilaa aivan hyvin, ja vitriineitäkin löytyy mukavasti heti sisäänkäynnin ja kassojen tuntumasta. Yhdellä seinällä on metritolkulla kirjahyllyä, ja esimerkiksi erilaisia (ja erikoisia) lehtiä löytyy vuosikertakaupalla. 


Pöydätkin ovat aivan ok, niille kuvittelisi mahtuvan ainakin tavaraa, miksei jonkin verran vaatteitakin. Etenkin jos pitää huolen siitä, että myyntipöytä pysyy siistinä. Nyt kuitenkin monet pöydät olivat tyhjää täynnä, ja niistäkin jotka olivat vuokrattuna, suuri osa oli melko tyhjillään. Pöytä, jossa on vain muutama tavara, ei vetoa tarkastelemaan tarjontaa sen tarkemmin. Pitkät käytävät pöydältä toiselle tuli kierrettyä nopeasti, eikä monenkaan pöydän kohdalla tullut pysähdyttyä sen kummemmin. Mitään ei jäänyt haaviin tältä reissulta.


Sinänsä tilat ovat otolliset, sijainti on aivan hyvä keskustan tuntumassa, eikä pöydän vuokraaminenkaan maksa mansikoita. Mistähän tämän kirppiksen kohdalla sitten kiikastaa? Onko se kuitenkin liian syrjässä ja häviää siksi keskustassa oleville kilpailijoille? Ovatko myyntipöydät asiakkaiden mielestä jotenkin hankalat? Häiritseekö se, että muutamassakin pöydässä lojuu tavaraa, joka selvästi on odottanut ostajaansa jo hyvänkin tovin? Tavara, josta näkee jo kauas, ettei se enää seuraavaa omistajaa kaipaa, vaan päästä jo kaatopaikan lepoon? En tiedä.

Eipä vain hyvin helposti tule otettua asiakseen lähteä Kodin Kakkoselle, kun keskustaan seuraavan kerran osuu. Se on kuitenkin sen verran väärään suuntaan omia reittejä ajatellen, että pitää olla jotain muutakin asiaa Hämeenpuiston puolelle Tamperetta, jotta Kakkonen vetäisi puoleensa. Ja voihan tietenkin olla, että joku toinen pitää paikkaa aarreaittana: sehän riippuu niin paljon siitä, millaista tavaraa juuri omalla käyntikerralla on myynnissä.

12. toukokuuta 2015

Yhteisö bloggaajille ja lukijoille

Mielestäni helppo tapa seurata blogeja on eri blogiyhteisöjen kautta. Niiden avulla suosikkiblogit voi laittaa omalle seurantalistalle, jolloin tuoreimmat päivitykset näkyvät omalla käyttäjätunnuksella kirjautuessa helposti. Olen ladannut iPadilleni bloglovin' -sovelluksen, josta seuraan jo muutamaa suosikkiblogiani, joskaan etenkään kaikki kotimaiset bloggaajat eivät ole ko. palveluun blogiaan vielä lisänneet. Minut löytää bloglovin' -listalta, helpoiten blogini oikealla olevasta sivupalkista klikkaamalla bloglovin' -kuvaa.

Uusi kotimainen blogiyhteisö on Blogipolku, josta löytyy useita blogeja eri hakutoimintoja käyttäen. Itselleen kiinnostavia blogeja voi etsiä hakemalla hakusanoilla, jotka esiintyvät postauksissa tai blogissa itsessään, eri kategorioilla tai valitsemallaan tagilla. Myös siellä voit seurata blogiani, jälleen kerran helpoiten klikkaamalla blogipolku -kuvaa oikealla.


Käykäähän tutustumassa näihin yhteisöihin!

10. toukokuuta 2015

Ihka ensimmäinen äitienpäivä

Ne vuodet, kun asuin lapsuudenkodissani, äitienpäivän ohjelma oli jotakuinkin aina tuttu ja turvallinen: isä herätti minut ja veljeni aamulla, ei kuitenkaan liian aikaisin, ja yhdessä menimme Paljon onnea vaan –laulun kajahdellessa herättämään äitiämme, lahjomaan tämän aamiaisella vuoteeseen ja muutamalla paketilla, ja heti pian takaisin jatkamaan unia (etenkin teiniaikoina). Iltapäivällä mumma ja paappa, sekä mummi saapuivat äitienpäivän päivälliselle, tai kuten viimeisinä vuosina, kävimme heidän luonaan kahvittelemassa ja toivottamassa hyvää äitienpäivää. Tänään vietin ensimmäistä kertaa äitienpäivää niin, että olin itse päivänsankarina.

Minun päivääni kuului pitkään nukkuminen oikein luvan kanssa. Pojat hääräilivät aamupuurot ja muut toimet keskenään, minä sain vetää suloisesti sikeitä ihanan keväisen auringon pilkahdellessa sälekaihdinten välistä sänkyyn. Papu oli aamupäikkäreillään kun viimein heräsin enkä jaksanut enää pötkötellä, mutta heti kun pojan huoneesta alkoi kuulua heräävän ukon huhuilua, minut ajettiin takaisin nukkumaan. Kohta viereen tupsahtikin pirteä pikku riiviö kiskomaan tukasta ja kuolaamaan patjalle, isomman mörön seuratessa aamupalatarjottimen kanssa perässä. Ai että, kyllä kelpasi!


Äitienpäivätoiveeni oli mennä perheen kesken brunssille, ja kartoitimmekin Tampereen vaihtoehtoja aikaisemmin viikolla. Brunsseja olisi järjestetty aika monessakin paikkaa, mutta omalle listalleni pääsivät Tammerin, Pella’s Cafen ja uuden tuttavuuden, Cafe Pispalan brunssit. Koska Cafe Pispalan menut vaikuttivat niin mielenkiintoisilta, ja koska Pispala on paikkana niin kovin viehättävä, päätimme varata pöydän sieltä. Tommi soitti pöytävarausta loppuviikosta. Puhelimessa luvattiin tarkistaa tilanne ja soittaa takaisin, jota sitten saimme odotella seuraavaan päivään asti, mutta saimme kuin saimmekin pöydän sunnuntaille kello yhdeksi. Tänään paikasta laitettiin viesti jossa kysyttiin voisimmeko tullakin vasta puoli kaksi, joka olikin aika hyvä juttu, sillä erinäisten vaatekatastrofien myötä olimme hieman myöhässä...



Huristelimme siis bussilla vaunuinemme päivinemme kohti Pispalaa ja saavuimme Pispankatu 30:een puoli kahdeksi. Jätimme vaunut paikan ulkopuolelle (emme kuitenkaan aivan eteen, kuten kuvassa, vaan sivulle terassin kulmalle) ja istuimme pienen pöydän ääreen odottamaan, että paikan ainoa syöttötuoli vapautuisi Papun käyttöön. Paikka oli viehättävä, vanhan elintarvikekaupan tiloihin perustettu pieni ravintola, joka oli kunnostettu vanhaa arvostaen. Nurkassa pönötti pystyuuni, seinärappauksen alta paljastui tiiliseinää ja tiski sekä pöydät olivat vanhoista lankuista. Brunssi oli katettu tiskille ja se sisälsi muutamaa salaattia, pekonia, munakasta, paistettuja perunoita ja vihanneksia, hyvin kypsytettyä possua, vaniljaista vanukasta marjoilla, meheviä skonsseja voin ja hillon kera, sekä hedelmäsalaattia. Kahvin ja teen kanssa sai nauttia maukasta banaanikakkua. Tämä perusbrunssi oli hinnaltaan 24 euroa, mutta kolmen euron lisähintaan sai amerikkalaisen pannukakun tiristetyillä kanafileillä ja bourbonsiirapilla, joten lienee päivänselvää mihin ratkaisuun päädyimme. Kruunasimme kokonaisuuden vielä kuohujuomalla, minä perinteisellä kuohuviinillä joka oli sopivan makeaa, Tommi passionilla, jossa siis oli kuohuviinin lisäksi passionhedelmää. Hyvää sekin.
Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja omistaja, Vesa Leppälä, kävi esittelemässä päivän menun ja varmisti, että kaikki oli asiakkaille mieleen. Tuoretta ruokaa tuli pöytään jatkuvasti eikä pieni tila tuntunut ahtaalta hyvän tunnelman vuoksi, joskin meidän pöytämme oli hieman ahtaan oloinen siksi, että jouduimme raivaamaan kaiken turvallisen välimatkan päähän pienistä, innokkaasti kurottelevista käsistä. Ovella kävi tuon tuosta porukkaa kyselemässä vapaiden pöytien perään, ja heidät ohjattiinkin ystävällisesti niihin pöytiin, joiden varaus alkoi vasta myöhemmin iltapäivällä. Tästä brunssista jäi kylläinen olo ja hyvä mieli, käymme varmasti toistekin! Erityisesti eri teemojen ympärille rakennetut, kuten filippiiniläisen ruokakulttuurin inspiroimat menut, kiinnostavat suuresti. Täytynee ottaa tavoitteeksi visiitin uusiminen joskus tällaisena erikoispäivänä.

Mahat täynnä olikin hyvä kävellä painovoiman avulla Pispalan harjuilta alamäkeä kohti kaupunkia upeita maisemia ihastellen. Papu ennätti ottaa pienet tirsat vaunuissa ennen kuin pojat suuntasivat isä-vauvasirkukseen ja minä sain tulla kotiin tekemään sitä, mitä äidit nyt vapaapäivinään tekevät: lajittelemaan pyykkiä ja tiskaamaan. Vaan eipä haitannut, niin hieno päivä ja kokonainen viikonloppu takana, että tällä taas jaksaa arkiaskareetkin paremmin!

Lue lisää Cafe Pispalasta vaikkapa täältä tai täältä, ja tutustu heidän Facebook -sivuihinsa täältä!


Hyvää äitienpäivää!

8. toukokuuta 2015

Pirkanmaan kirppikset: Radiokirppis

Radiokirppis lienee Tampereen suosituimpia kirpputoreja, onhan se sijainniltaan mitä mainioin ainakin satunnaisen kaupungissa liikkuvan asiakkaan näkökulmasta. Laukontorilla keltaisena loimottavat kyltit ohjaavat jo 18 vuotta toimineelle itsepalvelukirpputorille, josta noin 200 myyntipöydän lisäksi löytyy myös kahvila. Viikonloppuisin kirppiksen yläkerrassa (kulku Koikkiksen portaista) järjestetään myös perinteistä kirpputorimyyntiä, joskin niinä kertoina kun me olemme paikalla käyneet, myyjiä on ollut vain muutama. Radiokirppis löytyy Tampereen lisäksi myös Salosta.



Kävimme poitsun kanssa pyörähtämässä Radiolla eilen, kun olimme muilla asioilla kaupungilla. Kirpputorille pääsee helposti rattaiden kanssa, sillä kirppis sijaitsee katutasossa. Autollakin kirppikselle voi tulla, onhan keskustassa ja Laukontorillakin parkkitilaa yllin kyllin, mutta maksullisen pysäköinnin vuoksi Radiolle tulee mieluumin kyllä julkisilla, kuten bussilla. Keskuspysäkkihän on aivan kivenheiton päässä Laukontorilta.

Radiolla parhaiten tuntuu olevan tarjontaa vaatteista ja kengistä, jonkin verran kodinsisustuksesta ja astioista. Huonekaluille kirpputorilla ei ole tilaa lainkaan, ja arvotavaroitakin varten kirppiksellä on vain yksi vitriini. Tilat ovat hieman sokkeloiset, joskin vuosien käymisen tuloksena kiertäminen onnistuu jo rutiinilla tuttuja reittejä pitkin. 188 pöytää ovat hieman epäloogisessa järjestyksessä, kuten pöytäkartastakin näkee. Toisinaan se on hankaloittanut tuotteiden palauttamista oikeille myyntipöydille: ”jaa tämä paita on pöydästä 43, no tässähän onkin 41, 42... mitä ihmettä, 185, 184...?”

Suuntaan yleensä Radiolle jos etsin itselleni tai Papulle vaatetta. Tommi ei löydä täältä juuri koskaan yhtään mitään. Monesti hinnat ovat tavaroiden kohdalla aika korkeita, joka voi selittyä pöydän melko kalliilla vuokralla: 6 päivää Tampereen Radiolla maksaa 44 euroa. Olen ottanut pöydän muutaman kerran yhdessä ystäväni kanssa, jolloin on saanut vielä jotain voittoakin viikon myynnin jälkeen. Harvoin Radiolla kuitenkaan näkee montaa tyhjää pöytää, joten selvästikin korkeat hinnat eivät hidasta kaupantekoa. Toisinaan pöytiä saattaa saada myös nopealla aikataululla edullisempaan hintaan vuokralle, tällöin ko. pöydällä on asiasta kertova lappu. Ja tuleehan toki ottaa huomioon kirppiksen keskeinen sijainti, jonka voi olettaa näkyvän pöytävuokrien hinnoissa.

Radio on jakanut perheessämme mielipiteitä, sillä kuten jo totesin, toinen meistä ei löydä sieltä juuri mitään, kun taas itse olen tehnyt monia hyviä löytöjä täydentämään lähinnä vaatekaappiani. Viimeksi ostin kirppikseltä erinomaisessa kunnossa olevan matkasängyn, joten Papullekin Radiolta on tullut tehtyä löytöjä. Suurin kehityksen paikka kirppiksellä on mielestäni kassahenkilökunnan asiakaspalvelu. Se on melko olematonta, parhaillaan aneemista, pahimmillaan suorastaan töykeää. Sen mukaan, mitä olen kyseisestä paikasta tuttavien kanssa puhunut, en ole ainoa, jonka mielestä Radiokirppiksen henkilökunta voisi panostaa hieman ulkoiseen habitukseensa. Radiolle ei tule meidän perheessä siis varta vasten lähdettyä, toisin kuin muille kirpputoreille. Siellä poiketaan, jos ollaan samoilla kulmilla.

Eilen kirppiskierros tuotti tulosta yksien housujen ja lakin verran. Papulle löytyneet housut, siniset chinot henkseleillä (3 euroa) jäävät odottamaan ensi syksyä, mutta lippalakki (2,50 euroa) pääsee varmasti jo keväällä käyttöön.


5. toukokuuta 2015

Pirkanmaan kirppikset: Lastenkirppis Into

Meidän perheen yhteisiin harrastuksiin kuuluu kirpputorien kiertäminen. Kirppikset ovat menneinä vuosina yleistyneet huimasti, ja monesti tuntuukin, että käytetyn tavan osto- ja myyntipaikoista on jo liikaakin tarjontaa. Sinänsä kirppisten monipuolinen kirjo on positiivinen asia, etenkin tällaisille himokirppistelijöille, mutta toisinaan ylitarjonnalla on varjopuolensakin. On ärsyttävää kierrellä kirpputorilla, jossa puolet pöydistä on tyhjinä.

Ajattelin listailla Pirkanmaan (lähinnä Tampereen ja sen lähialueiden) kirpputoreja sitä mukaan, kun niitä kiertelen. Poitsun kanssa käymme ehkä kerran viikossa jollain kirpputorilla, sillä teemme niiltä todella monipuolisia löytöjä etenkin Papun vaatekaappiin ja lelukoppaan, sekä jonkin verran myös meidän vanhempien vaaterepertuaariin ja kodin sisustukseen. Mielestäni on erinomaista, että tavara kiertää ja täysin käyttökelpoinen, itselle jo tarpeettomaksi jäänyt tavara saa uuden elämän sopuhintaan kirpputorien kautta. Tässäkin tosin yksi avaintekijä on nimenomaan hinta: itse en ainakaan halua maksaa käytetystä tavarasta lähes kaupan hintaa. Onneksi monesti löytyy tuotteita aivan kelvolliseen hintaan.

Tänään kävimme Papun kanssa aamupäivän autoretkellä Tampereen pohjoispuolella, Ylöjärvellä sijaitsevalla Lastenkirppis Intolla (Mastontie 4, Ylöjärvi). Olin kuullut kirppiksestä muilta pienten lasten äideiltä, mutta en ole hetkeen käynyt Ylöjärvellä ja siksi itselle uuden kirppiksen tarkastaminenkin on jäänyt. Nyt kuitenkin hurautimme paikalle tavoitteena löytää Papulle ensimmäiset kengät.

Intolle oli helppo löytää, sillä se sijaitsee Ylöjärven keskustassa K-supermarketin ja Lidlin kanssa samassa pihapiirissä. Vaasantieltä käännytään Ylöjärvelle, ajetaan parin liikenneympyrän läpi (no, ei nyt aivan läpi, lähinnä kautta) ja kirppis näkyykin jo oikealla. Tilat olivat siistit ja valoisat, käytävät juuri sopivat jotta kahdet vaunut mahtuivat ohittamaan toisensa, ja osa tavaroista oli järjestetty omiin osioihin, esim. ulkovaatteet (kaksi pyörörekkiä kassaa vastapäätä) ja kengät (peräseinällä). Myyntipöytiä oli kuutisenkymmentä, ja tietenkin täynnä pelkkää lastentarviketta ja -vaatetta. Pöytävuokra (postauspäivän tiedon mukaan) kuudelta päivältä on 34€ ja kahdentoista päivän vuokra 62€, joten taksa on ehkä hieman halvempi kuin niillä kirpputoreilla, joilla voi myydä muutakin kuin lastenvaatetta ja -tarviketta.

Kirpputorilla kävi aikamoinen kuhina ollakseen tiistainen aamupäivä joten olettaisin, että paikka on suosittu. Tavaraa oli mukavasti, ja mikäli olisin pienen tytön äiti, olisin saattanut hullaantua monista ihanista pienten tyttöjen vaatteista, joita tuntui olevan mielin määrin. Erityisesti suositut merkkivaatteet, kuten Me&I olivat kovasti hinnoissaan, mutta muutamasta pöydästä olisi löytynyt aivan kohtuuhintaista Marimekkoa ym. merkkituotetta, puhumattakaan erittäin sopuhintaisista, aivan hyväkuntoisista markettien vaatteista. Melkein poikkeuksetta kaikki pöydät olivat siistit ja hyvässä järjestyksessä, joten niitä oli mukava katsella aarteita etsien. Kirppis on myös Ella ja Ebba -verkkokaupan jälleenmyyjä, jolta löytyy hyllyistään uusia, pääasiassa SkipHop -merkin tuotteita.

Kengät jäivät tällä kertaa löytymättä, mutta mukaan tarttui muutama Legopalikka hintaan 0,75€, sekä kaksi kesähattua hintaan 2,50€ ja 4€. Puman välikausitakkia hipelöin hyvänkin tovin, mutta koko oli vielä pari numeroa suuri, enkä kehdannut ostaa melkein kympin takkia jemmaan, jos vaikka tyyppi kasvaa siitä ohi ennen seuraavia kevättä, jolloin se olisi oikein passeli.

Mikäli sinulla siis on tarvetta lasten vaatteille tai tarvikkeille, tai olet harkinnut kirppispöydän laittamista nimenomaan näitä asioita varten, voin suositella Intoa. Trafiikki näyttää hyvältä ja mikäli hinnat ovat kohdillaan ja myyntiartikkelit käytännöllisiä, luulisi myynnin sujuvan aivan mainiosti.