27. heinäkuuta 2015

Yöhillumiset

Lapsen kehitystä on ihana seurata. Näin pienissä kehitys tapahtuu niin isossa määrin - yhtäkkiä tyyppi lopettaa ryömimisen ja rupeaa konttaamaan, heti perään seisomaan, sitten tietenkin kaatuilemaan, seuraavaksi kävelemään tukea vasten, ja kohta käpsytellään jo äidin tai isän tukemana sellaista marssia, että muutamankin maan armeija kalpenisi kateudesta.

Kaikki tämä on enemmän kuin jees, mutta miksei kukaan kertonut, että samalla kun aplodien arvoinen liikkuminen lisääntyy, yöunien laatu heikentyy? Perusteellisesti. Koko perheeltä!

Olin jo ennättänyt huokaista helpotuksesta, kun mokomakin yöhuutelu oli rauhoittunut ehkä kerran tai kaksi kertaa tapahtuvaan tutin uudelleen asetteluun suuhun. Ihanasti sai olla rauhassa puoli kahdeksasta illalla aamu seitsemään, ja aamulla pinnasängyssä odotti aurinkoinen, hyvin levännyt pojankoltiainen. Vähän niin kuin tällainen:


Jep, no more. Nykyään meillä asuu iltaisin sängyssään seisova ja hysteerisesti huutava tyyppi joka öisin herää (ja siis herättää vanhempansa) huutaen joko kontallaan, istuallaan tai matkalla seisoma-asentoon, sekä haluaa nousta jo kuuden maissa, mieluumin ennemmin, ja tietenkin itkien, sillä on ehkä vähän väsy.

Voi jehna, että koska tämä meno taas rauhoittuu ja äitikin saa nukkua?

25. heinäkuuta 2015

Elämää lapsen allergioiden kanssa

Minulla ei ole allergioita, ei ole koskaan ollut. Sen lisäksi olen ollut koko elämäni enemmän tai vähemmän kaikkiruokainen, joten tiettyjen ruoka-aineiden välttely muutenkin allergiavapaassa perheessäni ei ole ollut kovinkaan arkista. (Tosin isäni on uhannut avioerolla jos kotonamme hänen aikanaan tarjotaan hernekeittoa, mutta sekin pohjaa kansakouluaikaisiin ruokatuntitraumoihin, ei siihen, etteikö hän voisi halutessaan kyseistä ruokaa syödä.) Tommin myötä allergioita on tullut jonkin verran kuvioihin, mutta pääasiassa välttelemällä tuoretta omenaa hänen lautasellaan, sekä siivoamalla kissankarvat perusteellisesti vanhempieni kotona joka kerta vieraillessamme, olen onnistunut pärjäämään ilman allergioiden suurempaa vaikutusta elämääni.

Papu aloitti vihannes- ja kasvissoseet noin neljän kuukauden iässä ja maistelikin sujuvasti kaikki ohjeiden mukaiset ruoat aloittaen perunasta, porkkanasta, bataatista ja kukkakaalista, ja puolen vuoden iässä siirtyen puuroihin ja lihoihin. Ainut ruoka josta poika ei tuntunut perustavan oli kala, joten sen syöttäminen onkin jäänyt vähemmälle. Puolen vuoden iässä Papulla alkoi olla punaisia kuivia läiskiä selässä ja vasemmassa nilkassa. Neuvolassa lääkäri epäili pojalla olevan atooppista ihottumaa ja ohjeisti rasvaamaan ihoa reippaasti jokaisen iltakylvyn päätteeksi. Kesän alkuun mennessä iho-oireet olivat levinneet myös vatsan puolelle, ja sekä kaula että polvi- ja kyynärtaipeet olivat auki. Totesimme, että olisi korkea aika uskoa ettei kyseessä ole ehkä pelkkä atooppinen iho.


Neuvolasta meille kyllä luvattiin lähete allergiatesteihin, mutta päätimme hyödyntää Papulle otettua lapsivakuutusta ja varata ajan Mehiläisestä. Siihen päätökseen olemme olleetkin oikein tyytyväisiä. Saimme ajan helposti netistä parin päivän päähän, lasten allergia- ja iho-oireisiin erikoistunut lääkäri on ollut oikein miellyttävä, ja Mehiläisen tiloihin Finlaysonille on helppo tulla vaunuilla julkisia hyödyntäen. Kävin näyttämässä Papua lääkärillä kesäkuun alussa jonka johdosta saimme lähetteen ja ajan allergioita testaavaan Prick-testeihin, joissa testattavat sarjat olivat lasten perus, viljat, sekä hedelmät ja vihannekset. 

Prick-testit otetaan niin, että käsivarren pinnalle merkataan jokaista ainetta varten pieni viiva kynällä, Papun tapauksessa molempiin käsivarsiin tuli kaiken kaikkiaan yli parikymmentä viivaa. Lääkäri olikin jo varoitellut, että lapsi saattaa saada raivarin testin aikana, lähinnä siksi, että häntä pidetään kiinni pitkään. Niinhän siinä tietenkin kävi. Viivojen piirtely oli vielä aivan hauskaa, mutta kun viivojen viereen ruvettiin tiputtelemaan testattavia aineita pieninä nestemäisinä pisaroina, alkoi huuto. Huuto vain yltyi kun pisteet lävistettiin pienen pienillä neuloilla, että aineet pääsisivät kunnolla ärsyttämään ihoa. Olihan se aika lohduttoman kuuloista, mutta eihän sitä auttanut muuta kuin kärsiä mukana.

Kun testattavat aineet olivat vaikuttaneet tarvittavan ajan, hoitaja painoi ihoa läpinäkyvällä viivottimella nähdäkseen mistä aineista aiheutui reaktiota. Papun tapauksessa allergisoivia aineita olivat peruna, maissi, riisi, omena, banaani, soija, katkarapu, valkosipuli, maapähkinä, lanttu, selleri ja palsternakka, myös kissa aiheutti ärsytystä iholla. Niin, ja maito.

Luonnollisestikaan katkarapu tai valkosipuli eivät hyvin yleisiä aineita Papun ruokavaliossa olekaan, mutta hieman köyhdytti soseiden sisältöä kun peruna ja maissi, sekä kaikki palkokasvit (mm. herne ja linssit) jäivät pois. Onnenksi olen tehnyt Papun ruoat itse, sillä kun vältettävien listalta löytyy mm. palsternakka ja selleri, ei kaupan valmissoseista löydy kuin kaksi ruokavalioon sopivaa ateriapurkkia. Kävi tuuri kun molemmat ovat Hipp-merkiltä, "hippejä" kun Papu on tykännyt mm. reissun päällä tykännyt syödä toisin kuin muita merkkejä (testattu on). Omenan ja banaanin joutuminen vältettävien ruokien listalle aiheutti enemmänkin päänvaivaa, hedelmät ja marjat kun olen antanut purkista. Yllättävän moni sose on omenapohjainen, mutta vaikka löytyisikin hedelmäsose josta sekä banaani että omena puuttuu, useimmissa on riisi- tai maissitärkkelystä. Kauppareissuilla onkin saanut olla tarkkana tuoteselosteita lukiessa. 

Maito aiheutti yllättävän vähän päänvaivaa, saimmehan lääkäriltä reseptin apteekista saatavaan Pepti 2 -korvikkeeseen. Lääkäri kyllä vihjasi, että suurista marketeista samaa korviketta saa hieman halvemmalla. Se olikin hyvä, sillä apteekissa 900 gramman purkki maksaa melkein 50 euroa ja kestää, annostelusta riippuen, noin viikon. Prismoista ja Citymarketeista samaa tavaraa sai noin kympin halvemmalla, mutta siltikin hinta oli aika hurja. Onneksi sain vihjeen eräästä allergisten lasten vanhemmille suunnatusta Facebook-ryhmästä, jossa vanhemmat myyvät itselleen tarpeettomaksi jääneitä erikoiskorvikkeita. Onnistuinkin tekemään kaupat erään äidin kanssa viidestä purkista huomattavan edulliseen hintaan, ja päiväystäkin oli reilusti jäljellä.

Tällä viikolla kävimme jälleen Mehiläisessä Papun maitoaltistuskokeessa. Sitä varten olemme pitäneet viikon ajan niin sanottuan "kakkapäiväkirjaa" johon olemme merkanneet pojan tuottamien pökäleiden laadut ja esiintymiskerrat, sekä muut mahdolliset allergian aiheuttamat oireet. Aika hyvältä on Papun iho näyttänyt, jopa kaulalla pitkään ollut haava on parantunut ja kadonnut. Jonkin verran taipeissa esiintyy edelleen punaisia jälkiä ja vasen nilkka selkeästi kutisee, mutta muuten iho on ollut aika siisti. Maitoaltistuksessa Papulle juotettiin yhteensä 2 desiä NAN:n H.A.-korviketta monessa, joka kerta määrältään suuremmassa erässä. Sairaanhoitaja annosteli korvikkeet ja antoi ne, ja tarkkaili koko kolmen tunnin altistuksen aikana poikaa mahdollisten oireiden varalta. Lääkäri suoritti alku- ja lopputarkastuksen. 




Papu selvisi ilman näkyviä oireita, jonka vuoksi saimme ohjeet jatkaa altistusta viikon verran kotona. Nyt taas pidämme siis kakkapäiväkirjaa ja tutkimme vaippojen sisältöä. Välillä Papun posket ovat mielestäni punottaneet tavallista enemmän, etenkin aamulla ja illalla, mutta on vaikea sanoa kuinka paljon havainnoissa on kuvitelmaa mukana. Muutoin korvike ei ole tuntunut haittaavan poikaa sen kummemmin. 

Olisi tietenkin helpotus jos maitoaltistuksen myötä toteaisimme, ettei Papu ainakaan maidolle ole allerginen. Sitä mukaa muitakin allergisoivien aineiden listalla olevia ruokia voisi tuoda pikku hiljaa, yksi kerrallaan, mukaan Papun ruokavalioon. Kuulemma näin pienillä lapsilla havaitut allergiat poistuvat yleensä parin vuoden sisällä, joten ei kannattane heittää kirvestä kaivoon ja nyyhkiä kaikkien niiden menetettyjen perunanmuusien perään. Toivotaan, että iho-oireet pysyvät poissa ja poskienkin punotus johtuu jatkossa vain touhuamisen määrästä.

Ja voi pojat, sitä touhua kyllä riittää... Vai löytyykö jonkun muunkin perheestä unissaan konttaaja?

21. heinäkuuta 2015

Vielä kerran: Ilosaarirock!

Muun muassa näistä on onnistuneet festivaalit tehty:

Sinisestä taivaasta.


Edellisenä vuonna samoilta festareilta löydetyistä arskoista.


Rokkikukoista.


Päälavasta illan jo laskeuduttua.


Sateesta ja auringonpaisteesta, samaan aikaan. 


Sateen ja auringon yhteisvaikutuksen efekteistä.


Sateensuojista joissa soi hyvä musiikki.


Festariromanssista.


Siitä, kun tukka on vielä ihan hyvin.


Festariruoasta, jonka ei tarvitse olla kökköä. Kerubin bataattiranskalaiset ja chili-aioli, oi herramunjee!


20. heinäkuuta 2015

Ilosaarirock 2015

Ihme ja kumma, vanha jaksaa sittenkin!

Papun nauttiessa mummon ja ukin jakamattomasta huomiosta me saimme Tommin kanssa viettää rokkiviikonloppua Joensuussa. Ensimmäistä kertaa poika oli enemmän kuin yhden yön ilman kumpaakaan vanhemmista, ja hyvinhän nämä (kokonaiset) kaksi yötä olivat sujuneet. Tavallaan kolme, sillä tulimme rokeista takaisin vasta viime yönä. Kuluneella viikolla Papun rytmi on mennyt kyllä enemmän tai vähemmän pyllylleen ainakin nukkumisen suhteen, poika on meinaan palannut takaisin aamupäikkäreihin (joita saattaa koisata hyvästi parikin tuntia aamupäivällä), lyhentänyt luonnollisestikin sitten iltapäiväuniaan, eikä ainakaan viikkoon ole nähty kokonaista yötä vaan jätkä on itkeskellyt useitakin kertoja yössä. Tosin kyllä varmaan jotain tekemistä on silläkin, että Papu nousee kovasti kaikkea vasten seisomaan. Ehkä se liikkumisen lisääntyminen häiritsee unia, samoin kuin hieman oudot paikat...

No mutta eipä me vanhemmatkaan öitä olla nukkumiseen niin hirveästi tuhrattu ainakaan kuluneena viikonloppuna! Suuntasimme siis Joensuuhun jo perjantaina ja kiertelimme tuttuja paikkoja keskustassa ja ympäristössä, vietimme iltaa kavereiden kanssa ja yövyimme ystäväpariskunnan vierashuoneessa. Lauantaina aurinko paistoi lähestulkoon kirkkaalta taivaalta ja saimme nauttia erinomaisesta rokkisäästä Joensuun Laulurinteellä. Tänä vuonna ohjelmakattaus ei tutisuttanut puntteja ennakkoon ihmeellisemmin, joskin Tommi iloitsi suunnattomasti legendaarisen HC Andersenin keikasta. Lauantain pääesiintyjä Placebo ei kiinnostanut kumpaakaan meistä juuri lainkaan (emmekä jääneetkään sitä edes katsomaan), ja sunnuntaina rokkiviikonlopun lopettava Apulanta on nähty jo monen monta kertaa. Mutta riitti viikonlopulle silti nähtävää.

Eva&Manu aloitti lauantaina yhdeltä iltapäivällä, mutta aikeista huolimatta emme ennättäneet valua alueelle vielä silloin. Toivottavasti he tulisivat jossain vaiheessa vaikka klubikeikalle Tampereelle, kuulemma kokoonpano toimii erinomaisesti pienessä, intiimissä tilassa, eikä niinkään isohkolla lavalla. Hieman silti harmitti, että tämä meni ohi. Sen sijaan Metelli-teltassa festarit startannut Pertti Kurikan Nimipäivät pisti tanssijalan vipattamaan ja ainakin muutamalla vanhalla rokkikukolla hien virtaamaan. Muutaman kerran PKN:n punkhommista nauttineena olimme jälleen tyytyväisiä hieman erikoisemman yhtyeen setistä, jossa tyyli oli genrelle uskollinen ja meininki erinomainen. Tommi kävi starttaamassa pienen pitin lavan edustalle, jossa sitten hyväntuuliset rokkarit pyörivät ja hyörivät toisiaan tuuppien ja jalkaa polkien. Yhtyeen laulajalla Karilla oli edellisistä keikoista poiketen paita päällä ja muutenkin lavaesiintyminen oli hieman kesyyntynyt, mutta hyvin jätkät vetivät!


Pertti Kurikan Nimipäivien jälkeen pyörimme alueella ja hengailimme Tähtiteltan kupeessa kavereiden kanssa säästä nauttien Samuli Putron ja Joensuun kaupunginorkesterin musisoidessa taustalla. Putroa on tullut hieman vähemmän kuunneltua Zen Cafen jälkeen, mutta syytä varmaan olisi kiinnittää enemmän huomiota miehen soolouraan, radiosoittojen lisäksi. Hyvältä mies kyllä kuulosti oikean orkesterinkin kanssa.


Amorphis, joka sekin on nähty jo usealla festarilla menneinä vuosina, teki positiivisen yllätyksen ja esitti tämän vuoden Ilosaaressa vanhempaa tuotantoaan soittamalla Kalevalan tarinoihin perustuvan Tales from the thousand lakes -levyn kokonaisuudessaan. Erityisesti vanhempi rokkiväki näytti olevan asiasta riemuissaan, onhan kyseessä bändin parhaimpiin levyihin lukeutuva lätty, ja kyllä itsekin sai vanhemmasta materiaalista hieman eri tavalla irti kuin kuulemalla samat radiosoitot mitä aikaisemmilla festarikeikoilla. Amorphiksen laulaja Tomi Joutsen otti hyvin kontaktia yleisöön ja hoiti tapansa mukaan lauluosuudet örinöineen kaikkineen erinomaisesti.




Itselläni oli tarkoitus käydä katsastamassa mitä uutta Pariisin Keväällä olisi ollut tarjolla, mutta kun kuulin Jarkko Martikaisen toimivan Keinuvan Lahnan solistina suuntasimmekin Rekka -lavalle fiilistelemään torvisoittoa ja Martikaisen karismaattista laulantaa. Meininki oli pienen lavan tuntumassa letkeää ja musiikki hauska kontrasti juuri lopettaneelle Amorphikselle. Itse seurasin illemmalla päälavalla esintynyttä Apocalypticaa sivukorvalla pääanniskelualueelta, Tommi kävi katsomassa Battle Beastia Metellissä. Apocalyptica on kyllä omasta mielestäni parhaat päivänsä nähnyt, eikä bändi oikein enää tarjoa mitään uutta. Metalliselloilu jää valtavirtarokkariksi osoittautuneen laulajan varjoon, eikä koko yhtye saanut ainakaan minua kiinnostumaan keikastaan juuri lainkaan. Olihan siellä lavan edustalla toki väkeä, että kai bändi edelleen nauttii ainakin jonkin asteisesta suosiosta.

Keinuva Lahna
Keinuva Lahna
Illan lopetti meidän osaltamme islantilainen Sólstafir, joka itselleni oli täysin uusi tuttavuus. Metelli-teltassa soittanut neljän ukon bändi soitti erikoista melodista rokkia johon sekoittui vahvoja vaikutteita bändin kotiseudusta. Välillä tuntui kuin olisi voinut silmät sulkiessaan nähdä Islannin jäätiköt, ja hämärässä teltassa antautui enemmän tai vähemmän jonkin asteiseen hurmostilaan bändin musiikkia kuunnellessa. Rytmi vuorotteli menevän rokin ja toisinaan jopa psykedeelisen äänimaailman välillä ja tarjosi hienoja tunnetiloja. Biisit ovat melko pitkiä ja laulu pääasiassa islanniksi, mutta näihin kappaleisiin oli helppo hukata itsensä hetkeksi. Vaikka yhtye oli itselleni uusi, ei bändi tokikaan ollut ensimmäistä kertaa Suomessa. Nokkamies Tryggvasonin mukaan kyseessä oli jo kymmenes kerta Suomessa keikalla, joten varmasti useammatkin musiikillisesti valveutuneemmat ihmiset ovat bändiin ehtineet jo tutustua. Itse ajattelin kyllä hankkia bändin tuotantoa levyhyllyyn, sen verran hyvin upposi tämä musiikki meikäläiseen.



Vanha joensuulaisen viisauden mukaan rokkisunnuntaina sataa aina. Niin tänäkin vuonna. Jo aamulla sää näytti melko epävakaiselta, mutta kyllä farkuissa ja mustassa paidassa ennätti silti hikoilla festarialueella ennen kuin pilvet peittivät taivaan ja alkoivat syytää vettä festarikansan niskaan. Von Hertzen Brothersin aikaan vielä paistoi, joka sinänsä oli se ja sama bändin esiintyessä teltassa. Hyvinhän pojat soittaa ja kaikille radiota kuunteleville suuri osa kappaleistakin on tuttuja. Tuumailimme Tommin kanssa kuinkahan bändi on saanut jalansijaa ulkomailla, voisi kuvitella että kysyntää olisi niinkin kansainvälisellä materiaalilla mitä yhtye soittaa. 


Mokoma soitti Päälavalla samanlaisen keikan kuin ennenkin. Itse olen syttynyt lähinnä Mokoman akustisesta keikasta jonka näin pari vuotta takaperin Seinäjoen Rytmikorjaamolla, mutta kyllähän bändin keikalla porukkaa riittää ja mylly pyörii. Olenpa joskus kuullut laulaja Marko Annalaa tituleerattavan Suomen parhaaksi hevilaulajaksikin, mutta kyllä muutama parempikin löytyy. Kävimme vilkaisemassa samaan aikaan Metellillä soittavaa Grave Pleasuresia, joka oli aika tavanomaista rokkia paahtava yhtye. Jukka Nousiaisen musiikkia tapaileva taideperformanssi Rekka -lavalla jätti meidät enemmän tai vähemmän kylmäksi mutta ainakin märäksi taivaan auetessa keikan aikana. Sadetakit niskassa kipitimme ensimmäisen puun alle välttääksemme kastumasta kokonaan. 


Itse nautin suuresti Haloo Helsinki! -yhtyeen esityksestä päälavalla alkuillasta auringon paistaessa sadepilvien lomasta. Bändi paahtoi antaumuksella, Elli Haloo haastoi yleisöä vuorovaikuttamaan mm. yhteislaulun voimin ja festarikansa jorasi märissä kengissään ja sateen sotkemasta meikistä huolimatta ihan viimeistä päivää. Tommi kävi katsastamassa Ghost Brigaden sillä aikaa mutta totesi Haloo Helsingin loppukeikan nähtyään, ettei ko. bändi ärsytä häntä. Se taisi olla kohteliaisuus!




Rento-lavalla jammaili jamaikalainen Beres Hammond jota kävimme kuuntelemassa sen verran, että pääsimme toteamaan musiikin olevan jopa parempaa kuin suurempaa suosiota nauttivan maanmiehensä Damian "Jr. Gong" Marleyn. Hän hyppyytti väkeä Päälavalla, jonne minäkin suuntasin käytyäni totemassa Sunn O))):n keikalla Metellissä, että itse mieluumin kuulen laulua tai edes soittoa, tai vähintäänkin näkisin artistin jonka keikalla olen. "Sunno" oli kertakaikkiaan liian... yksitoikkoista ja suoraan sanottuna epämääräistä omaan makuuni, mutta Tommi, joka omaa huomattavasti kehittyneemmän musiikillisen ymmärryksen otti tukevan haara-asennon, sulki silmänsä ja lähti pikalomalle jonnekin uuteen musiikilliseen ulottuvuuteen saman särisevän bassosoinnun jatkuessa noin 20 minuuttia putkeen.

Ghost sen sijaan ei jättänyt kylläkään kylmäksi, vaan nautimme tämän ruotsalaisen yhtyeen esityksestä Tähtiteltassa melkein koko keikan ajan. Ghost on ehkä hieman erikoinen esiintymisasuiltaan noin niin kuin ensituttavuuden perusteella, mutta kun pääsee yli mustanpuhuvasta laulavasta piispasta ja naamioiden taakse piiloutuneista soittajista huomaa, että bändin rekvisiitta sopii musiikkiin aivan mainiosti. Musiikki on myös paljon, noh, kevyempää kuin mitä voisi ulkomuodon perusteella olettaa, aivan kelvollista metallia. Yhtyeen jäsenet eivät muuten ole paljastaneet todellisia henkilöllisyyksiään julkisuuteen, vaikkakin erimoisia spekulointeja bändin ympärillä pyöriikin. Melkeinpä harmitti jättää keikka hieman kesken, mutta meidän kohdalla illan viimeinen yhtye oli pakko ottaa vastaan olemalla hyvissä ajoin paikalla.



Nimittäin se HC Andersen. Vuonna 1987 perustettu suomalainen punkbändi on ollut pitkään poissa, mutta tänä vuonna yhtye teki Ilosaarirockiin keikan ottaen edesmenneen laulajan Ville Mäntysen saappaita täyttämään Karri Miettisen. Niin, sen kalpeanaaman, olet ehkä joskus kuullut hänen musiikkiaan. Bändi veti armottoman, erinomaisen, energisen ja kertakaikkisen hienon tehopläjäyksen HCA:n biisejä täyttäen Metellin iloissaan pomppivilla ja leveillä virnistyksillä varustetuilla tyypeillä. Kyllä siinä menossa näytti tulevan kuuma niin solistille, soittajille kuin yleisöllekin. Itse otin keikan enemmän tai vähemmän intervallilenkkinä, sen verran tuli pompittua maksimissaan vähän toista minuuttia kestäneiden punkbiisien aikana.



Ja niin vaan tuli tämäkin rokki rokkailtua. Huh heijaa, olipas hauskaa!




17. heinäkuuta 2015

Laulurinteellä raikaa taas!

Mökillä on tullut nyt rentoiltua vajaan viikon verran ja paristot on ladattu viikonloppua varten, sillä vuorossa onkin toinen kotirokki: Ilosaarirock! Itse olen käynyt ko. tapahtumassa ensimmäisen kerran vuonna 2007, samana vuonna kun aloitin opinnot Joensuussa, mutta Tommi tietenkin on kolunnut Laulunrinnettä jo hyvät kymmenen vuotta pidempään. Katsotaan alkuviikosta miten tämän vuoden rokit on tullut rokkailtua!



13. heinäkuuta 2015

Puolimaratonharjoittelua mökillä

Täällä sitä taas ollaan, mökillä. Tommin kauan odotettu kesäloma alkoi viimeinkin ja tietenkin suuntasimme viettämään sitä itään, minnekäs muuallekaan. Savo-Karjalassa vierähtänee puolitoista viikkoa, sitten piipahdamme takaisin Tampereella vain jatkaaksemme vielä mökkeilemään minun perheeni kesäpaikalle.

Olen pitkin kevättä yrittänyt nostaa juoksukuntoani. Etenkin kun rakas harrastukseni nyrkkeily jäi enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta kesätauolle, olen yrittänyt vetää juoksukengät jalkaan sen pari kertaa viikossa. Kun kevään mittaan hissukseen aloiteltu juoksu on ruvennut tuntumaan aivan hyvältä, ja kun ystäväni kehui Kangasalla järjestettävää Liikuntai-juoksutapahtumaa, huomasin ilmoittautuneeni puolimaratonille elokuun 15. päiväksi. Mutta kun, äh, eihän minun pitänyt enää koskaan lähteä moiseen hullutukseen mukaan!

Olen jo aikaisemmin puhunut suhteestani juoksuun ja siitä, miten Tommi on lähtökohtaisesti syypää siihen, että joudun uusimaan juoksukenkäni parin vuoden välein, hikoilemaan ja huohottamaan trikoissa melkein säällä kuin säällä ja pohtimaan pääni puhki uusien juoksubiisien listoja iPodilleni. Seurustelumme alkumetreillä lupauduin mukaan Kuopiomaratonille suorittamaan puolikasta ja samassa tapahtumassa tulikin pistäydyttyä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2011 olin suoritukseeni tyytyväinen, sillä juoksu kulki melko kepoisasti ja kokonaisaika 2 tuntia 35 minuuttia oli mielestäni ensikertalaiselle aivan kelvollinen, enhän ollut harrastanut juoksua kuin puolisen vuotta ennen puolimaratonille osallistumista. Seuraavana vuonna juoksu ei lähtenyt kulkemaan, ei sitten millään, eikä sujunut sitten maratonpäivänäkään. Todella tahmeasti edennyt taivallus päättyi maalissa itkuun jalkojen krampatessa ja valonäytön näyttäessä kokonaisajaksi jotain sellaista kuin 2 tuntia 55 minuuttia. Melkein kolme tuntia. Ei ollut hauskaa, ei.

Silloin uhosinkin, että never again. Hulluhan sitä on jos itsensä altistaa moiselle, pitäkööt oikeat juoksijat moiset tapahtumansa. Mutta niin kuin aikaisemminkin on ehkä todettu, never say never. Pari vuotta piti näemmä etsiä sitä sisäistä puolimaratoonaria ja nyt sitä ollaan taas menossa. Tällä kertaa helpottanee se, ettei tarvitse lähteä kauas kotoa juoksua varten, vaan tapahtuma on viereisessä kunnassa. Liikuntai on melko pieni tapahtuma - sinne otetaan vain 500 ilmoittautunutta juoksijaa, ja ystäväni joka Liikuntaissa on juossut jo viime vuonna lupasi, että reitti on suhteellisen tasaista maastoa. Näin pohojalaasena nuo ylä- ja alamäet eivät ole niin mieluisia, vaan itse taivaltaisin kaikista mieluiten suoraa ja tasaista. Kuopiossa riitti niitä mäkiä, vähän liiankin kanssa. Liikuntai ei ole mikään hinnallakaan pilattu juoksutapahtuma, sillä kesän alussa puolikkaalle ilmoittautuminen maksoi vain 25 euroa. Hintaan kuuluu tapahtuman paita sekä tietenkin tankkauspisteiden juomat ja purtavat.

Että nyt sitä sitten on treenattu kesän mittaan. Kun puolikkaaseen on enää kuukauden verran aikaa olen havahtunut lenkkieni pituuteen. Vitosen ja seiskan lenkkejä on hauska vetää, ne kun eivät vie paljoakaan aikaa ja tutulla femman reitillä on hyvä suorittaa vertailua esim. ajan ja vauhdin suhteen. Mutta eihän vitosen vedot riitä jos elokuussa pitäisi jaksaa hölkötellä 21,4 kilometriä. Siksi nyt pitääkin ruveta venyttämään lenkin pituutta. Tänään aloitin käymällä mökkimaastossa Tommin kanssa kahdeksan kilometriä, senkin puolikkaan tavoiteaikaa mukaillen. Hyvältä tuntui!



Tässä vielä kirjanpitoa puolimaratonlenkeistä:

23.6. Lenkki 1 - 7,11 km 53 min
25.6. Lenkki 2 - 5 km mutta ajasta ei tietoa kun sykemittarista loppui akku
30.6. Lenkki 3 - 7,19 km 46 min
3.7. Lenkki 4 - 6,1 km 44 min
7.7. Lenkki 5 - 5 km 31 min

Ja tässä tämän päivän saldo (lenkki 6):


Kyllä se tästä lähtee matka venymään!

Niin ja muutes, tein tässä samalla ensimmäisen päivityksen blogiini iPadilla. Näyttääkö ihan hyvältä?

8. heinäkuuta 2015

Helppo raparperipiirakka

Eipä ole oikein ulkoilukelejä pidellyt pariin päivään, joten uuni kuumaksi ja leipomaan! Äitini on opettaja ja siksi oli lapsuudessani aina kesät kotona. Se oli tietenkin ihanaa, joskin näin itsekin äitinä voin todeta, että varmaan myös aikamoista työtä. Koska meidän perheessä isäni on ollut aina se joka hääräilee keittiössä, olen kiusoitellut äitiäni kesäpäivien ruokamuistoista: makaronia ja nötköttiä (siis lihasäilykettä, mikäli joku ei tunne arkisempaa termiä), kanaa pussicurrykastikkeessa ja riisiä... Nötköttiä... Totuushan on tietenkin se, että kyllähän äitikin ruokaa osaa laittaa ja kesämenumme oli huomattavasti laajempi kuin äsken mainitsemani. Mutta se minkä kyllä muistan selkeästi lapsuuden kesistä ja äidistä keittiössä on ehdottomasti raparperipiirakka ja raparperikiisseli. 

Raparperipiirakka onkin yksi kesäleipomusteni suosikki, ja mikäli tuoretta raparperia saisi ympäri vuoden, voisin helposti kuvitella itseni tekemässä (ja syömässä) sitä kesät talvet. Äitini aina nauraa, että hänen leipomisensa salaisuus on lasten leivontakirja, Leivomme yhdessä Anni-Helenan kanssa, ja siitä tämä alla oleva ohjekin on peräisin. Mutta jos minulta kysytään, niin tämä on kyllä se Äireen raparperipiirakka, eikä minkään Anni-Helenan.

Pohja

  • 100 g voita
  • 3/4 dl sokeria
  • 1 muna
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta


Päälle

  • 4 dl raparperipaloja (on aivan liian vähän, suosittelen vetämään överit ja pilkkomaan triplasti enemmän!)
  • 3/4dl kookoshiutaleita
  • 3/4 dl fariinisokeria


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe ja lisää seos voi-sokerivaahtoon.

Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille jauhoitetuin käsin. Levitä syvennykseen raparperipalat ja ripottele pinnalle keskenään sekoitetut kookoshiutaleet ja fariinisokeri.

Paista piirakka 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Nauti vaniljajäätelön kera. Toimii joka kesä!


6. heinäkuuta 2015

Suklainen pekonikakku

Niin se Tommin synttärikakku, jonka reseptin lupasin tänne laittaa... No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan? Juhannuksena vietettyjä merkkipäiviä varten sain siis tasan yhden toiveen kakun suhteen: pekonia. Hetken piti asiaa sulatella, mutta onneksi amerikkalaiset ovat tietenkin ratkaisseet miten yhdistää kakku ja pekoni. Reseptin löysin täältä, mutta tässä se kuitenkin vielä vapaamuotoisesti käännettynä. Multa löytyy itseltä Yhdysvalloista saamani mitta-astiat joilla tein alkuperäisen ohjeen mukaan, mutta alla olevassa ohjeessa mitat ovat meidän suomalaisten paremmin tuntemissa desimitoissa.

Näitä tarvitset:

Kerrosten väliin
  • 1 prk kondensoitua maitoa
  • (merisuolaa)
  • 4 siivua pekonia

Kakkupohjaan

  • 85 g tummaa suklaata hienonnettuna
  • 3/4 dl kaakaojauhetta
  • 2 dl kuumaa kahvia
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl hienoa sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 tl soodaa
  • 2 munaa
  • 6 rkl kookosöljyä
  • 2 tl valkoviinietikkaa
  • 1 tl vaniljaesanssia

Suklaakuorrutteeseen

  • 250 g tummaa suklaata
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 3 rkl kuumaa vettä
  • 1 dl pehmeää voita
  • 1/2 dl tomusokeria
  • hyppysellinen merisuolaa

Koristeeksi

  • 2-4 siivua paksua, savustettua pekonia (koita esim. Lidlin savustettua hunajapekonia)
  • 6 rkl fariinisokeria

Ja näin se homma etenee:

Jos haluat olla perusteellinen niin osta purkki kondensoitua maitoa, irroita etiketti ja laita purkki kattilaan. Lisää vettä niin, että purkki peittyy ja varmista, että se pysyy veden alla koko keittämisen ajan. Keitä kolme tuntia kiehuvassa vedessä. Siirrä purkki kylmään veteen ja anna jäähtyä (yön yli), lusikoi sisältö kulhoon ja lisää hyppysellinen merisuolaa. Sekoita tasaiseksi ja notkista tarvittaessa maidolla.

Tai voit ostaa suoraan karamellisoitua kondensoitua maitoa, joka löytyy kaupasta sen normaalin kondensoidun maidon vierestä. Niin minä tein.

Valmista suklaapohja. Rouhi suklaa ja keitä kahvi. Lisää kaakaojauhe suklaarouheeseen, kaada kahvi päälle ja anna suklaan sulaa.  Sekoita ja anna jäähtyä.


Lisää munat, kookosöljy, valkoviinietikka ja vaniljaesanssi jäähtyneeseen suklaaseokseen. Yhdistä jauhot, hienosokeri, suola ja sooda keskenään ja lisää muuhun seokseen. Sekoita tasaiseksi. 

Laita (irtoreunaisen) kakkuvuoan pohjalle leivinpaperia ja rasvaa pohja ja reunat. Itse käytin halkaisijaltaan 17cm kokoista vuokaa. Levitä reunoille ja pohjalle kaakaojauhetta. Kumoa taikina vuokaan ja kääri reunojen ulkopuolelle märkä pyyhe. Tämä auttaa kakkua paistumaan tasaisesti. Paista 175 asteessa 25-35 minuuttia. Kakku saa tarttua tikkuun jolla kokeilet kypsyyttä. Anna jäähtyä ilman vuokaa.


Pekonit koristavat kakkua, mutta niitä tulee myös kakun sisälle. Pekonien valmistamista varten levitä lautaselle fariinisokeri ja hiero pekonisiivuihin kunnollinen kerros sokeria. Nostele sokeroidut pekonit uunin ritilälle, joka on uunipellin päällä. Kannattaa suojata uunipelti foliolla, sillä sokeri sulaa uunissa ja sotkee pellin. Paista pekoneita 175 asteessa noin 15 minuuttia, käännä ne ja ripottele pinnalle vielä hieman sokeria. Anna paistua vielä toiset 15-20 minuuttia ja anna jäähtyä.



Kun pekonit ovat jäähtyneet nosta koristeluun tarvittavat 2-4 siivua talteen ja paloittele loput pieneksi silpuksi. Leikkaa jäljelle jääneet koristepekonit kahtia tai kolmeen osaan.

Tässä vaiheessa kannattanee koota itse kakku. Leikkaa siis jäähtynyt kakkupohja kolmeen kerrokseen. Suosittelen käyttämään siimaa, sillä leikkaantui erinomaisesti näinkin tahmainen ja kostea kakku, joskin kannattaa keskittyä leikkauspuuhiin jos haluaa tasaiset kerrokset. (Itsehän vetelin tuosta noin vaan, jolloin kerroksen paksuus vaihteli aika reippaasti... Tosin eipä sillä hirveästi ollut väliä kun koko komeus lopulta peitetään kuorrutteella.) Laita pohja tarjoilulautaselle, levitä karamellisoitua kondensoitua maitoa ja ripottele noin puolet pekonisilpusta päälle. Nosta keskimmäinen kerros, toista toimenpiteet, ja nosta vielä päällikerros kakun päälle. Kannattaa säästää pekonisilppua hieman koristelua varten, samoin karamellisoitua kondensoitua maitoa.


Sitten jäljellä onkin enää kakun kuorrutteen tekeminen ja itse kuorrutus. Sulata suklaa vesihauteessa ja dippaa koristepekonien päät suklaaseen. Nosta ne leivinpaperille jäähtymään. Sekoita pienessä kulhossa kaakaojauhe ja kuuma vesi. Vatkaa pehmeä voi, tomusokeri ja merisuola pehmeäksi ja ilmavaksi ja yhdistä siihen suklaa ja kaakaojauheseos. Anna seistä huoneenlämmössä noin 30 minuuttia.

Kun kuorrute on jäähtynyt, kuorruta kakku ympäriinsä. Levitä päälle hieman karamellisoitua kondensoitua maitoa ja ripottele loput pekonisilput koristeeksi. Paina koristepekonit kuorrutteen läpi päällimmäiseen kakkupohjakerrokseen pystyyn. Voit avittaa hieman tekemällä veitsellä viillot pekoneita varten, etenkin jos kuorrutat kakun edellisenä päivänä ja koristelet vasta seuraavana.



Ja sitten vain kahvipöytään nauttimaan tästä erittäin tuhdista, suklaisesta pekoniystävän kakusta! Kakku oli hyvää, mutta todella, todella makeaa. Pohja oli ihanan mehevä, joten varmaan käytän samaa ohjetta muihin kakkuihin, mutta ehkä sisus voisi olla asteen verran kevyempi. Jokin sitruunaan vivahtava täyte voisi sopia erinomaisesti... En oikein syttynyt karamellisoidusta kondensoidusta maidosta, se oli aavistuksen liian makea. Ehkä jokin suolainen kinuskikastike/-kuorrute voisi toimia paremmin, etenkin jos ei välitä liian imelästä. 

Kakku oli kuitenkin hauska ja täytti sankarin toiveet, ja vaikka itse olin hieman kriittinen makeiden pekonien suhteen, nekin olivat yllättävän herkullisia! Työvaiheita oli monta, mutta kyllä tämä silti oli kaiken ajan ja vaivan arvoista. 

5. heinäkuuta 2015

Vuosipäivä

Tasan vuosi sitten Tommi koetteli raskauden, nälän ja helteen kiristelemiä hermojani ohjaamalla minua aamupalareissulla Sorsapuistoon ja yllätti tarjoamalla itsetehtyä tuohisormusta lupauksena avioliitosta. Koska hormonien ja yllätysmomentin vaikutuksella vastasin myöntävästi, saimme tänään viettää ensimmäistä kihlauksemme vuosipäivää. Teimme sen pitkälti samaisessa Sorsapuistossa.

Eilen pääsimme kuitenkin viettämään iltaa kahden kesken, kun omat kummini tulivat lapsenvahtihommiin ja vapauttivat meidät illalliselle Tampereen keskustaan. Suuntasimme huhtikuussa avattuun kiinalaiseen Yitong Hotpot -ravintolaan Tuomiokirkonkadulle. Paikka oli tilava, valoisasti sisustettu ravintola, jossa jokainen pääsee kypsentämään ruokansa spriikeittimen päällä olevassa padassa. Valitsimme menuvaihtoehdoista Ateria A:n ja C:n, joista A piti sisällään lammasta, kalmaria, kalaa, yuba-rullia, kiinankaalta ja viipaloituja perunoita, C taasen nautaa, jättiläiskatkarapuja, kalaa, kesäkurpitsaa, kiinalaisia mustasieniä ja pinaattia. Kolmesta liemivaihtoehdosta valitsimme keskivahvan mausteliemen molempiin patoihin, sillä vaikka pidämmekin tulisesta ruoasta, aasialaisissa ravintoloissa tulinen saattaa olla jotain aivan omaa luokkaansa. Lisäksi otimme molemmille annokset nuudeleita.


Englantia puhunut tarjoilijamme toi ruoat pöytään ja kertoi kuinka kauan mitäkin ainetta tulisi padassa keittää, sekä kävi tasaisin väliajoin kyselemässä oliko kaikki hyvin. Ruokailu muistutti pitkälti fondue-illallista, jossa jokainen heittää pataan mitä mielii ja kalastelee herkkuja liemestä niiden kypsyttyä omalle lautaselleen. Makuelämykset eivät olleet tajunnan räjäyttäviä, mutta tilaisuus oli mukavan sosiaalinen ja otti oman aikansa, ja saimmekin nautittua Tommin kanssa kerrankin rauhassa, vailla turhanpäiväistä kiirettä sekä pöydän antimista, että toistemme seurasta. Hot pot on mielestäni erityisen mukava tapa lähteä vaikkapa pienellä porukalla istumaan iltaa, ja koska listalta löytyy monia vaihtoehtoja myös lapsille (esim. peruna, makkara, lihapullat jne.) olisi paikkaan hauska lähteä joskus Papunkin ollessa hieman isompi. Maustelimistä löytyy myös mieto kana-kookosliemi, joka sopii tarjoilijan mukaan hyvin juuri lasten ruokailuja ajatellen.



Hintaa hot pot -aterialle tulee 24 euroa per lurkki, johon meidän kohdalla lisättiin vielä molempien annoksiin nuudelit (4 euroa henkilöltä) sekä kiinalaiset Tsingtao -oluet (5,80 euroa per pullo). Emme ottaneet jälkiruokaa, mutta listan perusteella aika tyypillinen kiinalaisen ravintolan jälkiruokavalikoima: friteerattua ananasta ja jäätelöä, jäätelöä, tai jäätelöä ja hedelmiä. Paikka näytti raikkaalta, joskin Tommin kanssa olisimme erottaneet yhden seinän valkoisesta tapetista vaikkapa mustalla maalilla tai muulla tehostevärillä. Itse pidin kovasti vaaleanpunaisista kukista katossa, jotka sointuivat kauniisti vaaleisiin seinätapetteihin. Puutarhakalustemaiset pöydät ja tuolit eivät olleet kaikista kauneimmat eivätkä ehkä tyyliltäänkään istuvimmat, mutta olivat aivan asialliset. Henkilökunta oli miellyttävää ja ruoka, joka tietenkin oli pitkälti esivalmisteltua, tuotiin nopeasti pöytään. Noh, tarjoilijamme meinasi unohtaa annoksistamme lampaan ja naudan, mutta meidänlaisemme lihansyöjät osasivat toki kysellä puuttuvien eläinten perään. 

Jäätelökiskalla poikettuamme kävimme jälkiruokajuomilla Champagne bar Santéssa, joka sijaitsee melkein Koskikeskusta vastapäätä Hatanpään valtatiellä. Joimme kumpikin lasilliset kuplivaa baarin ulkoilmaterassilla, jossa tunnelmaa hieman latisti bussipysäkkien välitön läheisyys. Palvelu oli kuitenkin erinomaista ja shampanja viileää ja herkullista. Santé järjestää joka kuukauden ensimmäinen tiistai tastingeja joihin olisi hauska joskus osallistua! Baarista saa kuohujuoman lisäksi myös erilaisia viinejä sekä pientä purtavaa juustoista ja kinkuista mansikoihin. Suosittelen käväisemään vaikkapa pienellä porukalla jakamassa pullon kuplivaa, etenkin hienona, aurinkoisena iltana niin kuin eilen!


Laivaravintola Suvi Laukontorin satamassa tarjosi viimeiset ilta-auringon rippeet kun piipahdimme yläterassilla juomassa lasilliset, Tommi jännittävästi hanaolutta ja minä laivan ainoaa tarjolla olevaa, melko pahanmakuista ranskalaista valkoviiniä. Ajattelimme vielä piipahtaa illan päätteeksi irkkupubi O´Connellsissa, jossa jostain järjen köyhyyteen viittaavasta mielijohteesta tilasimme vielä toastit olueittemme seuraksi. Voi apua, miten olikaan virhe! Ei missään nimessä makunsa puolesta, sillä toastit ranskalaisineen ja dippeineen olivat erinomaiset, mutta seurauksena oli jäätävä ähky. Pyörimme bussiin ja suuntasimme vapauttamaan lapsenvahdit, joilla oli omien sanojensa mukaan ollut oikein lystiä Papun kanssa. Lapsi nukkua tuhisi kovaa vauhtia, joten lienee perusteltua epäillä, että kaikilla oli hyvä ilta.

Tänään päivä menikin perheen kesken ensin Sorsapuiston puistokirppiksellä pyörien ja löytöjä tehden. Tommi haali Ikean kassillisen verran LP-levyjä, cd-levyjä, dvd-levyjä, muutaman lelun Papulle, purkkeja, purnukoita... Minäkin kyllä osallistuin ja täydensin löytöjen kokoelmaa muutamalla vaatteella itselleni ja Papulle, joten pata kattilaa soimaa. Väkeä oli paljon, sekä myymässä että ostamassa! Kirppishän on kesäisin joka sunnuntai ja se on ilmainen, joten mikäli nurkistasi löytyy roinaa ja aiot joka tapauksessa viettää sunnuntain nurmikolla lökötellen, tee se seuraavan kerran vaikkapa Sorsapuistossa!



Kotiin päästyämme hengailimme vielä hetken kerrostalomme takapihalla, jossa yritin tunnin verran saada Papua jatkamaan päiväuniaan lopulta luovuttaen ja siirtyen viettämään laatuaikaa perheen kesken. Tänään onkin riittänyt ihmettelyä siinä, miten asiat ovatkin vuoden sisällä muuttuneet. Eilen kaupungille mennessä puolihuolimattomasti harmittelin nuorten aikuisten porukoita katsellen, että niin vaan ovat nuokin ajat ohi. Poissa ovat pitkät illat pussikaljalla puistossa, villit baari-illat ja vapaat aikataulut. Tänään ei ole harmittanut enää yhtään.