29. joulukuuta 2016

Blogivuosi 2016

Aloitin blogin kirjoittamisen maaliskuussa 2015, mutta kuten olen aikaisemminkin todennut, ei hääinnostuksen ympärille perustettu blogi oikein päässyt vauhtiin vielä niin kaukana häistä. Vuoden mittaan kirjoitetut 43 postausta käsittelivät aika pitkälti lapsiarkea eivätkä hirveästi vielä olleet hääaiheisia. Kävijöitä oli vain muutama hassu eikä seuraajia ollenkaan.

Vuosi 2016 on ollut huomattavasti aktiivisempi sekä omasta puolestani, että kävijöiden määrässä. On ollut ilahduttavaa huomata, että blogia käy katsomassa niin moni kuukaudesta toiseen. Seuraajiakin on jo muutama ja onkin aina kivaa huomata kun uusi henkilö ilmoittautuu joukkoon. Blogipolun kautta blogissani käydään aika usein, samoin muista blogeista kuten Makea Hääblogin, Häähullun Haaveiluja -blogin ja Lakeside Loven kautta. Muistakaa toki, että esim. Bloglovin´-palvelun kautta uusimmat postaukset tulevat luettavaksi suoraan lukulistalle, sieltä kirjoituksiani on helppo seurata. Instagramissa ja Facebookissa julkaisen aina kun olen kirjoittanut uuden postauksen, ja välillä muutenkin. Nyt kun häävuosi on starttaamassa tulee varmasti uutta luettavaa aikaisempaa tiuhemmin.

Kuluvana vuonna hääaiheet ovat hiipineet takaisin blogiin. Olen käväissyt kaksilla häämessuilla, Tampereen Häämessuilla keväällä sekä Helsingissä Love me do:n syysmessuilla, sovitellut pukuja Morsiusgalleriassa sekä Zazabellassa ja Tyynelässä, harjoitellut hääkenkien tuunausta, tilannut häälaukun ja ostanut häämekon sekä häätennarit. Omaa hääpäivän kokonaislookia on jo mietitty, pitopalvelu ja valokuvaaja varattu. Sulhanenkin on joutunut miettimään vähän häähommia. Save the Date -kortit eivät ennättäneet tämän vuoden puolella matkaan, ja vaikka joulun alla lupasinkin esitellä ne jo näin välipäivinä päätin kuitenkin odottaa, kunnes ne ovat ennättäneet lähtemään vieraillemme. Malttakaahan siis vielä!


Toki vuoteen on mahtunut monta juttua, jotka ovat enemmän perheblogille ominaisia. Suurimpana asiana varmasti on toisen poikamme odotus ja syntymä. Sen jälkeen olen jaksanut avautua imettämisestä, innostua jälleen kerran soseista, jakanut mielipiteitäni sekä äidin että vauvan koliikista ja listannut mitä meillä harrastetaan. Kevään, kesän ja syksyn aikana on ennätetty juhlia äitienpäivää, babyshowereita, Sintin nimiäisiä, Papun syntymäpäiviä, isänpäivää, pyhäinpäivää ja itsenäisyyspäivää. Mökillä on oltu monesti, mutta etenkin syksyn marjastus ja sienestys jäi mieleen. Loppuvuodesta jouluun valmistautuminen aloitettiin Joulupuu-keräyksellä, ja täällä blogissakin keräyksestä sekä siihen osallistuneista kirppareista puhuttiin pariinkin otteeseen.



Vuonna 2015 kirjoitin 43 postausta. Tänä vuonna niitä kertyi jo tämä mukaan luettuna 138 kappaletta. Hieman on tahti kasvanut, etten sanoisi! Pienestä blogihermoromahduksesta huolimatta olen nauttinut suuresti kirjoittamisesta ja aina, kun Bloggerissa odottaa julkaistavia kommentteja tai saan blogille uuden seuraajan, ilahdun tavattoman paljon. Toivottavasti vuoden päästä voin todeta, että sekä julkaistujen tekstien että blogini lukijoiden määrä on kasvanut entisestään. Ainakin odotan innolla tulevaa häävuotta ja elokuussa odottavan hääpäivän tapahtumia sekä niistä kertomista! Ensi vuonna on varsinainen juhlavuosi ja olen aivan vakuuttunut, että siitä on tulossa kerrassaan hieno.

Vuoden viimeiset päivät kuluvat Tommin vanhempien luona Itä-Suomessa jossa hanki houkuttelee päivisin ulos poikien kanssa ja illat sujuvat kirjaa lueskellen ja iltateetä nauttien. Pari päivää onkin hyvä aivan vain rauhoittua perheen kanssa kunnes alkuvuosi tuo mukanaan taas kiireisen arjen.

Toivotan teille kaikille erinomaista alkavaa vuotta 2017! Pysytään kuulolla!

23. joulukuuta 2016

Hauskaa joulua!

Kun nyt Tommillakin alkoi loma olemme saaneet koko perheen saman katon alle ja pääsemme aloittamaan joululoman, sopivasti juuri ennen huomista jännittävää aattoa. Palaillaan jälleen välipäivinä asialle, silloin saan viimeinkin esitellä mm. Save the Date -korttimme joita hartaudella odoteltiin Postin toimittamiksi, mutta myöhässähän ne sitten kuitenkin olivat...

Nyt kuitenkin laitetaan glögi liedelle ja rauhoitutaan odottamaan jouluaattoa.


22. joulukuuta 2016

Vuoden 2017 hääblogia saa ehdottaa!

Kävin ehdottamassa jo hyvä tovi sitten omaa suosikkiani vuoden 2017 hääblogiksi, mutta tulipa tässä mieleen, että itsekin voisin toki olla ehdolla tässä kilpailussa. Kyllähän tämä blogi aika paljon tietenkin pyörii aivan kaiken muun kuin hääaiheiden ympärillä, mutta tuntuisi väärältä olla antamatta blogille mahdollisuutta saada tunnustusta nimenomaan siinä kategoriassa jonka ympärille se on perustettu. 



Nimittäin kyllä hääblogi oli kirkkaana mielessä sinä päivänä, kun sormet syyhyten pähkäilin Bloggerissa mahdollista nimeä tuoreelle ajatushautomolleni. Monta hyvää oli jo otettu, monta ei-niin-hyvää kävi mielessä kunnes lopulta päädyin Never. Say "never". -otsikkoon. Sano "ei koskaan" jos se pönttö ikinä tajuaa kosia. Enkä sitten kuitenkaan sanonut.

Siispä, jos sinä koet, että blogini olisi oikeutettu kisaamaan kohta alkavan vuoden hääblogin tittelistä, käythän ehdottomassa blogiani Love me do -messujen sivuilla täällä. Lupaan, että ensi vuonna sitä vasta blogissa häättääkin! Olen nimittäin huomannut, että siinä missä lapsuuden joulun jännitysmäinen odotus on laantunut maltilliseksi odotukseksi, häitä en malttaisi odottaa, en sitten millään!

Edit: Olin jo kovasti äänestysmeiningeissä vaikka vastahan tässä siis ehdotellaan blogeja varsinaiseen äänestykseen. Siispä muokkasin hieman postauksen otsikkoa ja alkua. Niin ja hei ehdottaa voi 26.12. asti!

13. joulukuuta 2016

Säkkikaupalla hyvää joulumieltä

Joulupuu-keräys päättyi suurimmassa osassa Pirkanmaan kunnista viime sunnuntaina. Eilen osallistuin lahjojen paketointitalkoisiin ja kyllä oli mahtava fiilis päästä todistamaan ihmisten hyväntahtoisuutta ja antamisen iloa! Lahjoja tuli ympäri Pirkanmaata huikea määrä, ja kuulemma Tampereellakin oli kerätty yli 6200 lahjaa. 6200 lahjaa! Aivan käsittämätöntä, mutta ihanaa!






Lahjoituspöydillä mukaan haastamani kirppikset toivat oman osansa Joulupuuhun ja keräsivät lähes 400 euroa lasten ja nuorten lahjoihin. Pirkan Kirpputorikeskuksella yrittäjä Milla Suomi näki suuren vaivan haaliessaan pöytään myytävää tavaraa ja sieltä tulikin reilu 300 euroa. Swap & Vintage 58:n yrittäjä Ida Alakorpi hoiti lahjoituspöytää koko Joulupuu-keräyksen ajan ja lahjoitti myytävät tavarat kirppiksen omista varastoista. Sieltäkin tuli hieman alle satanen lahjakassaan! Itseäni nolotti se, miten vähän ennätin kirppisten lahjoituspöytiä hoitaa, sillä olin arvioinut oman ajankäyttöni turhan positiivisesti. En Sintin kanssa revennyt kirppareille niin usein kuin olin ajatellut, mutta onneksi yrittäjät olivat täydellä sydämellä mukana keräyksessä.

Minulle jäikin se iloinen tehtävä, että hankin lapsille ja nuorille keräysrahoilla lahjoja Joulupuuhun. Tasapuolisuuden nimissä hankin pienillekin lapsille prinsessasettejä, Ryhmä Hau-leluja ja Plaston kuorma-autoja, mutta etenkin isompia lapsia ja niitä nuoria, jotka usein jäävät lahjojen suhteen hieman vähemmälle, ajatellen kulutin lahjarahaa lahjakortteihin uimahalliin, elokuviin ja ruokapaikkoihin. Myös koko perhettä parhaassa tapauksessa yhdistäviä lautapelejä päätyi Joulupuulle.

Joulupuu-keräyksen aikana uskoni ihmisten epäitsekkyyteen ja hyvään tahtoon palautetaan vuosi toisensa jälkeen. Oli mahtavaa olla tänäkin vuonna osallisena keräystä. Ensi vuonna sitten taas!


11. joulukuuta 2016

Päiväretkellä Niihaman majalla

Viime aikoina viikonlopuvat ovat tupanneet olemaan täynnä ohjelmaa. Olemme poikien kanssa olleet Mumpalassa (mummin ja paapan luona) Etelä-Pohjanmaalla, Tommi on ollut Itä-Suomessa, pari viikonloppua meni mökillä, ja kohta on jo joulu ja sen kuviot. Vielä kun Tommi on joutunut kulkemaan useammallakin työmatkalla jotka kaikki ovat tuntuneet osuvan juuri tälle syksylle, alkoi yhteinen rauhallinen perheen kanssa vietetty aika olla hieman kortilla.

Eilen päätimme ottaa aamupäivän aivan vain meille ja suuntasimme pakkasesta huolimatta ulos makkaran paistoon. Ammeljärven laavulla kävimme viime vuonna lokakuussa (siitä lisää täällä), mutta nyt halusimme etsiä uuden paikan. Harrastuspiireissä olin useammankin kerran kuullut Niihaman majasta, joten suuntasimme poikien kanssa aamupalan jälkeen sinne.








Niihaman maja sijaitsee vain reilun neljän kilometrin päässä Kaupista, joten aivan Tampereen keskustan lähimaastossa löytyy mainiot ulkoilumaisemat mikäli kaipaa hieman nuotiolla istuskelua ja muuta puuhaa. Ympäröivä metsä ja Kaupin ulkoilualueet tarjoavat monipuoliset ulkonaliikkumismahdollisuudet, majan ympäriltä löytyy useampikin nuotiopaikka ja itse maja tarjoaa paitsi lämpimän taukotuvan, myös hyvän kattauksen pientä ja vähän suurempaakin purtavaa. Pihapiirissä oli vipukelkka sekä hiekkalaatikko joilla lapset voivat leikkiä, ja kesäisin paikan päällä voi vaikka heittää tikkaa tai pelata pöytätennistä. Saunakin majalla on, joka lämpeää viikolla lenkkisaunaksi ja jota voi vuokrata myös yksityiskäyttöön.





Majan yrittäjänä toimiva Juho oli äärimmäisen ystävällinen isäntä joka esitteli avuliaasti paikkoja, lainasi makkaratikut ja myi polttopuut edullisesti makkaranpaistoa varten. Kun olimme palelluttaneet itsemme rannan nuotiopaikalla saimme nauttia lounaaksi vielä herkulliset riisipuurot (4,50€/henkilö). Syödessä pääsi seurailemaan ikkunasta lintujen puuhia lintulaudalla. Papusta oli jännittävää poiketa myös pihaan pystytetyssä korotetussa puolijoukkueteltassa. Siinä olisikin mukava paistella makkarat seuraavalla kerralla. Pidimme todella paljon tästä retkipaikasta ja aiomme ehdottomasti palata uudestaan vaikkapa keväämmällä!

10. joulukuuta 2016

Vertaistukiryhmillä kuorma kevenee

Olen perin ekstrovertti ihminen. Pidän sosiaalisista tilanteista, viihdyn hyvin ennestään tuntemattomienkin ihmisten kanssa ja nautin, kun saan hölöttää tuntikaupalla. Koska olen paitsi puhelias myös perin äänekäs tapaus, pahoittelen jo tuttavuuden alussa tapaani dominoida keskusteluja ja yritänkin kannustaa keskustelukumppania rohkeasti ilmoittamaan, jos yksinpuheluni alkaa karata käsistä. Vaikka parin viime vuoden aikana olen oppinut nauttimaan myös omasta seurastani sekä hiljaisuudesta (siis päiväuniajoista sekä hetkistä yksin kotona), pitkät päivät itsekseni tai lasten kanssa alkavat jossain vaiheessa ahdistaa. Kaipaan helposti aikuista seuraa, sellaista keskustelukumppania, jonka kanssa höpötellä muustakin kuin Myyrän kujeista, nenän niistämisen tarpeellisuudesta sekä siitä, olisiko aika mennä sinne potalle nyt vai vasta hetken päästä.

Normaalisti aikuinen kaiketi saa tällaiset kontaktit töistä. Itse kun en ennättänyt työelämään kahden statuksen, opiskelijan ja äidin välillä, ei minulla ole työyhteisöä jota piinata toisinaan lounas- tai kahvitauoilla. Sen lisäksi työyhteisökään ei pelastaisi kotiäitiydeltä, kotoa kun täytyy aivan tosissaan lähtemällä lähteä lasten kanssa jos niin haluaa. Kotiin jumahtaa aika helposti, siitäkin huolimatta, että itse olen ollut aktiivinen vauvan kanssa loruttelija ja perhetuvilla vierailija. Rutiineihin ripustautuu ja muuttuu mukavuudenhaluiseksi. Kahden lapsen kanssa vielä enemmän kuin yhden.

Onneksi on vertaistukiryhmiä. Minullakin on sellaisia peräti kaksi. Molemmille elämääni tällä hetkellä täyttävälle asialle oma, niin vauva-arjelle kuin häähössötyksellekin. Moni varmaan pyörittelee silmiään ja ajattelee, että kai sitä nyt ilmankin luulisi pärjäävän. Itse olen ollut kuitenkin äärimmäisen onnellinen siitä, että ympärilläni on ihmisiä, jotka elävät jossain määrin samassa elämäntilanteessa. Innostuin tavattomasti Facebookin hääryhmästä, jossa muutkin tulevan vuoden morsiamet fiilistelevät, suunnittelevat ja keskustelevat tulevista juhlista. Sieltä alkoi muodostua alueellisia ryhmiä ja kun paikallisten morsianten kanssa olimme käyneet treffeillä, kehittyi ihan oma pieni porukka naisia, joiden kanssa juttu luisti erinomaisesti niin häiden kuin muidenkin aiheiden ympärillä. Tällaista ideointipohjaa olinkin kaivannut. Etenkin kun häiden toinen osallistuva puoli, se sulhanen, ei ole perin kiinnostunut pöytäliinoista, kaitaliinoista, kynttilöistä, kynttilänjaloista, hääpuvusta, hääpuvun materiaalista, hääpuvun asusteista, hääkengistä, hääkampauksesta, hää... no, varmaan ymmärsitte pointin. Kunhan nyt naimisiin mentäis, pitääkö sitä nyt vouhkata tyhjistä siideripulloista ja helmapitseistä?

No pitää! Mutta kenelle? Toki kaasothan ovat kaason tehtäviin suostuessaan myöntyneet häähössötyksen kaatopaikaksi, vaan kun hekin yrittävät välillä tehdä töitä ja harrastaa jotain mitä he varmaankin kutsuisivat omaksi elämäksi. Jossain menee se raja, miten paljon kehtaa jahkata servettirenkaista, tuolihupuista ja pompomeista. Muista morsiamista koostuva vertaistukiryhmä oli vastaus ongelmaan. Säilyvät ehkä nämä omat läheiset ihmissuhteet sinne häihin asti.



WhatsApp-ryhmän avulla saa nopean yhteyden ihmisiin, jotka jaksavat pohtia kanssani boudoir-kuvausten tarpeellisuutta sekä sitä, kuinka paljon blingblingiä on yksinkertaisesti jo liikaa. Näiden vertaisnaisten kanssa olemme treffanneet pariin otteeseen ja viettäneet hauskan illan vaahdoten kaikkien tulevista häistä, sekä monesta muustakin ei-niin-hääorientoituneesta aiheesta. Nämä naiset ovat tarjonneet ihanan irtautumisen lapsiarjesta ja reilun puolen vuoden aikana heidän tulevat juhlansa ovat muodostuneet itsellekin tärkeäksi tapahtumaksi, vaikka juhliin en itse olekaan menossa. Huomaan odottavani jännityksellä ryhmämme ensimmäisiä häitä, jotka juhlitaan helmikuussa. Minkä niistä kymmenistä fiiliskuvista hän on valinnut kampauksensa malliksi, miten kävi vihkijän suhteen, oliko ohjelma juuri kuten hän kuvitteli ja miltä ne häävillasukat lopulta puvun kanssa näyttivätkään? Nyt kun hän tänään ilmoitti lähteneensä omiin polttareihinsa, olin aivan innoissani itsekin. Ja ensi kevään ja kesän aikana tulossa on vielä ainakin viidet muut häät jotka konkretisoituvat naisten pizzailtojen ja WhatsApp-keskustelujen jäljiltä todellisiksi juhliksi! Jes, kivaa!

Nyt syksyn mittaan ystävyyssuhteita on alkanut muodostua myös omalla asuinalueella. Tällä kertaa yhdistävänä tekijänä on lorutteluista tutut vauvat, joiden äidit aloittavat aina loruhetken jälkeen kansanvaelluksen kotiinsa. Kun kerran suunta on sama, niin jossain vaiheessa ruvettiin kulkemaan samaa matkaa kotiin. Sitten vaihdettiin numeroita ja kuljettiin jo lorutteluunkin kimpassa. Nyt vietetään iltapäivä jos toinenkin yhdessä kahvitellen tai vaunulenkkeillen, ja jälleen kerran saa purkaa sydäntään kaikesta vauvamaisesta, kuten imetyksestä, yöheräilystä, hampaiden tekemisestä, soseiden keittelystä ja ryömimisen opettelusta sellaisten ihmisten kanssa, joiden ei tarvitse pelätä tylsistyvän kuoliaaksi. Sillä ketä muuta nämä aiheet voisivat määräänsä enempää kiinnostaa, ellei itse elä vastaavaa arkea? Ei minua ainakaan.


Vauvatreffien tontut ojennuksessa.

Kuten morsianvertaistukiryhmänkin kanssa, myös vauvanomistajien vertaistukiryhmässä juttu luistaa myös teema-aiheen ympärillä ja siitä poiketen, etenkin mitä paremmin ihmisiin tutustuu. Minulle, joka viihdyn hyvin ihmisten kanssa, vertaistukiryhmien kautta saadut ystävyyssuhteet merkitsevät paljon. Ne ovat nostaneet harteilla toisinaan makaavaa kuormaa ja on ollut helpottavaa tietää, että viestiryhmän toisessa päässä on ihmisiä, joille voi kirjoittaa päivän polttavista huolenaiheista, liittyivät ne sitten Sintin kuolan määrään tai siihen, pitääkö hääpuvun alla oikeasti käyttää sukkahousuja vai ei. Jännä nähdä kuinka pitkälle tälle pohjalle rakentunut ystävyys kantaa sen jälkeen, kun kaikkien häät on juhlittu ja vauvatkin kasvavat taaperoiksi ja menevät päivähoitoon. Toivottavasti vaimot ja leikki-ikäisten äidit jäisivät ystävien listalle, mutta jos elämä vie eri suuntaan, niin ainakin tulen aina olemaan ikionnellinen siitä, että nämäkin ihmiset auttoivat minua pysymään järjissäni nämä ajat.

8. joulukuuta 2016

Yhdeksän kuukauden odotus

Joulukuun alusta häihimme on yhdeksän kuukautta aikaa. Vaikka suunnittelutyötä on tehty jo hyvinkin reilu vuosi, melkeinpä kaksi, aika paljon on vielä asioita hoidettavana ennen kuin elokuun ensimmäisenä lauantaina voi todeta, että nyt se on menoa. Kävinkin päivittämässä häiden tehtävälistan jo tehtyjä asioita sekä muistuttelemassa itselleni mitä vielä on tekemättä. Asiat, kuten esteiden tutkinta, maistraatista notaarin varaaminen ja kukka-asetelmien suunnittelu ovat vielä niin kaukaisia asioita, ettei niihin ole vielä tarvetta tarttua (vaikka tietenkin kukka-asetelmat ovat jo olleet monesti mielessä!). Asioita, joihin kuitenkin alkuvuodesta tulisi tarttua ovat ainakin seuraavat:


Sulhasen puku

Oma mekkoni on tällä hetkellä pesussa ja odottaa ompelijalle kiikuttamista, mutta johonkin vaatteeseen tuo Tommikin tulisi pukea. Jo ennestään kaapista löytyvän puvun käyttö ei ole vaihtoehto, sillä tällä hetkellä hyvin istuvaa, häihin sopivaa pukua ei yksinkertaisesti kaapista löydy. Siksipä keväällä pitäisi tehdä jotain ratkaisuja Tommin pukeutumisen osalta. Vuokraaminen taitaa olla poissuljettu vaihtoehto, sillä puvulle on toki jatkossakin käyttöä. Mutta teettäisikö oikein istuvan, hyvälaatuisen puvun jollain räätälillä? Vai pitäisikö kiertää perus miesten puvuttamiseen erikoistuneet liikkeet, Dressmanit ja Haloset ja muut? Olisiko viisasta kytätä Hullujen Päivien pukutarjouksia vai astella morsiuspukuliikkeeseen - kyllähän niissäkin on miehille vaatteita?

Entä millainen se puku nyt sitten lopulta on? Tommi toki itse päättää, mutta luulen, että visiomme ainakin värin suhteen ovat aika yksi yhteen. Tietenkään tieto siitä, että puku mitä todennäköisimmin on harmaa, ei auta hyvin pitkälle. Vaalean harmaa, tumman harmaa, kuviollinen harmaa, hopeinen harmaa, puuvillainen harmaa, silkkinen harmaa...? Housut ja takki nyt ainakin, mutta ehkä myös liivi?

Joop! / Dressmann / Selected Homme
Rusetit Dressmann

Mitä asusteita? Itse luukutan rusetin puolesta, mutta jälleen kerran: en minä sitä saa päättää. Siispä rusetti vai solmio? Tulisiko henkselit? Vai ehkä perinteisempi vyö? Kaapista ei taida kovin hyvää sellaistakaan löytyä, eli vyökin joutuu kaiketi ostoslistalle. Entäs taskuliina?

Eikä nyt varsinaisesti liity itse pukuun, mutta ne kengät. Millaiset kengät? Kengäthän ovat äärimmäisen tärkeä osa naimisiin menoa. Itse ehdotin punaisia tekonahkakenkiä enkä suoraan sanottuna yllättynyt kun ne tyrmättiin saman tien. Nahkakengät, tennarit? Ruskeat, mustat vai häh? Lienee siis selvää, että sulhasen pukeutuminen on vielä aika suuri kysymysmerkki tässä vaiheessa.


Vihkisormuksen teettäminen

Tämän ajattelin ottaa työn alle keväällä. Toki houkuttaisi pistää homma tulille jo joulun aikana, sillä vietämme joulua perheeni kesken Etelä-Pohjanmaalla, jossa myös kultaseppämme on. Teetimme kihlasormuksemme Kultaseppä Hanhiniemellä ja oli alusta asti selvää, että vihkisormukseni tulee olemaan heidän käsialaansa myös. Sormuksen raakaversion mallikuva on ollut kohta kaksi vuotta kännykässäni, jotta olen voinut sitä aina välillä ihailla. Tiedän kuitenkin, että Hanhiniemillä samoin kuin varmasti muillakin kultasepillä on todellinen kiire juhlapyhien aikaan, joten joudun ehkä malttamaan mieleni ja odottelemaan kevättalvelle. Eihän sormuksella mikään kiire sinänsä ole, vaikka kovin mielelläni ottaisin sen ihasteltavaksi!


Elämäntaparemontin aloittaminen

Niin. Se surullisen kuuluisa kesäkunto pitäisi saavuttaa taas. Tällä kertaa projektia voisi kaiketi tituleerata ensi vuoden morsiamilla yleisesti käytössä olevalla hääkunto -termillä. Hääkuntoon 2017. Tässä suhteessa suosin samaa aikataulua kuin ehkä miljoona muutakin suomalaista: ajattelin aloittaa elämäntaparemontin nimittäin tammikuussa. Sehän tietenkin tarkoittaa järkyttäviä herkkuövereitä loppuvuodesta ja tietenkin huipentuu suklaan, kinkun ja grilliruoan (koska kuka nyt jaksaisi pelkkää kinkkua syödä?) syöntiorgioihin joulun ja välipäivien aikana. Uutena vuotena on sitten jo sen verran paha olo, että terveellisemmät elämäntavat tuntuvat normaalia kutsuvammilta.

Olen ennenkin tehnyt remppaa syömiseni ja liikkumiseni suhteen ja ollut muutoksessa jopa menestyksekäs. Keväällä 2013 aloitin tiukan ruokavalion noudattamisen ja urheilin ainakin omasta mielestäni aivan pöljänä, kahdeksankin kertaa viikossa. Paino putosi hienosti, lihakset kasvoivat ja olo olo mainio mitä nyt kädet tuppasivat öisin puutua ehkä liian vähäiselle huomiolle jääneestä lihashuollosta johtuen. Pääsin kolmen kilon päähän tavoitepainostani ja sain painoni pysymään hyvissä lukemissa vaikka hellitinkin tiukasta ohjelmasta "normaaliin" elämään sekä ruuan että liikunnan suhteen. Sitten rupesinkin odottamaan Papua, ja nyt olisi taas ainakin 13 kiloa matkaa tavoitepainoon. Toki pelkkiä kiloja en aio tuijottaa, vaan olen asettanut myös tavoitekoon vaatteissa.

Kuva täältä


Tiedän siis kokemuksesta, että pystyn kyllä tekemään itselleni jotain kunhan vain otan sen asiakseni. Nyt kun alkaisi olla viitteitä siitä, että Sinttikin saattaa vielä joskus nukkua kokonaisen yön putkeen voisin kuvitella luopuvani tästä väsyneestä kahvi ja suklaa -painotteisesta ruokavaliostani. Kun on tieto siitä miten ja mitä tulee syödä milloinkin sekä fiilis siitä, ettei järkevämmän ruokavalion ole pakko olla tylsää ja mautonta, luulen pääseväni ylimääräisistä kiloista eroon. Hieman houkuttelisi pyytää Tommilta syntymäpäivälahjaksi parin kuukauden personal trainer -palvelu, mutta katsotaan sitä keväämmällä sitten.

Ja mekkoni mahtuu kyllä tällä hetkellä päälleni, eli ei hätää!


Monta muuta pienempää asiaa

Näiden isompien juttujen lisäksi on tietenkin asioita, jotka pitäisi työstää talven ja kevään aikana. Save the date -kortit ovat jo tulossa postissa, mutta varsinaiset kutsut tulisi suunnitella ja painattaa, jotta ne saa lähetettyä keväällä juhlaväelle hyvissä ajoin. Puolentoista vuoden aikana kirpputoreilta ja kaupoista haalimani somisteiden kasa tulisi inventoida ja selvittää, mitä kaikissa laatikoissa ja pusseissa oikeasti onkaan. Tämän ajattelin tehdä joululomalla jos vaan mahdollista, sillä suuri osa somisteista on viety vanhempieni luo varastoon.

Omat asusteeni, kengät ja vyö, ovat edelleen työn alla. Lisäksi pitäisi suunnitella käytänkö erästä perintönä saamaani koristetta hiuksissani ja jos käytän, tulisiko sille tehdä jotain vai meneekö se sellaisenaan.

Kakkua tulisi käydä suunnittelemassa ja maistelemassa Purppurahelmellä. Juhlien iltapala, herkkupöydän tarjottavat sekä tietenkin juomapuolen suunnitelmat tulisi laatia jossain vaiheessa ja tehdä pieni etelänmatka lahden yli. 

Ja sitten on tietenkin se notaari, avioehto ja ne kukka-asetelma. Kyllähän nekin tulisi ottaa asialistalle jossain vaiheessa. Taidanpa lukea sen to do-listan vielä kerran läpi...

6. joulukuuta 2016

Mökkiviikonloppu ja itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivä on heti joulun jälkeen lempijuhlani. Sillä on jopa enemmän merkitystä minulle kuin joululla, sillä siinä missä en ole lainkaan uskonnollinen ihminen jolloin joulu on lähinnä tärkeä perhejuhla, olen syvästi isänmaallinen ja siksi itsenäisyyspäivällä on erityinen sija sydämessäni.

Jo usean vuoden ajan olen halunnut järjestää perheelleni itsenäisyyspäivän vastaanoton joka on sisältänyt paljon hyvää ruokaa, kuohuvaa, yhdessä Tuntemattoman sotilaan katsomista ja Linnan juhlien seuraamista. Glögikausikin minulla alkaa aina itsenäisyyspäivänä. Muutaman vuoden ajan olemme viettäneet itsenäisyyspäivää mökillämme, jossa tänäkin vuonna olimme. Siellä ei pahemmin pukeuduta juhlan kunniaksi, mutta edelleen pöytä katetaan koreaksi ja itsenäiselle maalle kilistetään kuohujuomat. Mökki tarjoilee erinomaiset puitteet rentoutua perheen kesken ja nauttia yhdessä juhlapyhistä.

Viikonloppuun mahtui vaihtelevaa talvisäätä aina lumisateesta loskakeliin. Tänä aamuna aurinko nousi hitaasti kauniin pakkasaamun ylle ja monena iltana saimme ihastella kirkasta tähtitaivasta saunan kuistilta. Papu rämpi mielellään lumisessa maastossa joko paapan, isin tai äidin perässä, kiersi tavanomaiset reitit mökkinaapun romujen aarteiden luokse ja innostui valtavasti kun pääsi laskemaan pari hassua metriä pulkalla mökin ja saunan välille. Jäät elivät omaa elämäänsä vaihtelevien säiden armoilla ja pitivät jännittävää ääntä, jota sai kuunnella aina ulkoillessa.





Koska Tommi sekä veljeni tyttöystävänsä kanssa joutuivat lähtemään mökiltä jo sunnuntaina, vietimme itsenäisyyspäivää ruokapuolen osalta jo lauantaina kaikkien ollessa vielä paikalla. Päivälliseksi nautitun lihapadan jälkeen laitoin pöytään kylmäsavuporosta tehtyjä rieskarullia, saaristolaisleivälle aseteltuja graavattuja lohia (konjakki- sekä tervagraavattuja), erilaisia juustoja, valkoviinissä paistettuja päärynöitä ja sinihomejuustoa pasteijoiden muodossa, sekä suklaa-valkosuklaakakun, johon olin lisännyt jouluisia mausteita. Lisäksi pöydässä oli keksilajitelma juustojen alustaksi, tuorejuustoa ja viikunahilloa, sekä tietenkin sinivalkoisia karkkeja. 






Hyvinpä maistui kaikille, paitsi lapsille jotka oli ajettu jo perus iltapuuron jälkeen nukkumaan. Halusimme herkutella rauhassa aikuisten kesken, ja välttipä samalla Papun sokeriöverin joka seuraa usein juhlien jälkeen. 

Viikonlopun hommiin kuului ulkoilun, syömisen ja saunomisen lisäksi myös reissu Veljekset Keskiselle, josta löysin mm. ihanat niittiaiheiset lyhdyt ensi kesän juhliin. Ei lainkaan yllättävästi paikka oli kuin ammuttu täyteen, mutta ihmeen hyvin saimme ostokset tehtyä ja lähdettyä takaisin mökille ennen kuin kassajonossa ennätti mennä ikä ja terveys. Pahin ostohysteriakin onnistuttiin välttämään eikä mukaan tarttunut kovinkaan montaa asiaa, joiden tarpeellisuutta olisi mökille päästyä jo ihmetellyt.

Poikkeuksellisesti tänä vuonna itse itsenäisyyspäivä kului tavaroita ja autoa pakatessa, kotimatkaa ajaessa ja tavaroita purkaessa. Ei tullut käytyä sankarihaudoilla kuten yleensä, eikä laitettua pöytään kanaperunalaatikkoa kummempaa ruokaa. Tällaisia nämä keskellä viikkoa oleva pyhät kaiketi ovat, etenkin jos alusaikaa viettää jossain muualla. Tommi lähti työreissulle tänään jo puolilta päivin, ennen kuin olimme poikien kanssa edes kotona, ja vanhempani joutuvat myös huomenna palaamaan sorvin äärelle, joten me olimme poikien kanssa illan kotona arkipuuhissa. Söimme päivällistä, leikittiin, kylvettiin ja nautittiin iltapuuro. Papu oli taas pahana kun isiä ei näkynyt missään, ja ikävä purkautui kuten nykyään aika usein itkuna ja kiukutteluna. Sinttikin tuntui olevan hieman taas pyörällä päästä siitä missä ollaan, ja nuorempi onkin itkeskellyt nukkumaan menon jälkeen aika usein. Papusta ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun laitoin pojan nukkumaan, joten varmaan pitkän päivän väsymys vei voiton.




Linnan juhlien katsominen, sekin vuotuinen perinne, oli tänä vuonna aika ankeaa. Koska poikien nukkumaan meno osuu juuri seitsemän pintaan, aloitin juhlien katsomisen digiboksilta tallennettuna parikymmentä minuuttia myöhässä. Olin auttamattoman jäljessä kaikkien kisakatsomoiden kanssa, jotka tänä vuonna tavoitin vain WhatsApp-ryhmien ja Facebookin kautta. Tommin valmistaman päivällisen lisäksi kaapista ei löytynyt juuri mitään ainakaan juhlanaposteltavaksi sopivaa, joten hetken mielijohteesta tilasin itselleni hampurilaisen kotiinkuljetettuna. Virhe. 

Oli silti hauskaa bongailla jännittyneenä Auroran suunnittelemia ja tekemiä pukuja punaiselta matolta. Ja veteraanien saapuminen juhlaan herätti lämpimän fiiliksen sydämeen, muistutti taas, miksi me kaikki saamme elää tässä vapaassa maassa. Vaikka sankarihautojen kynttilät jäivät viemättä ja vaikka itse en osallistunut isänmaallisiin tapahtumiin tänä vuonna, muistan myös tänään miksi juhlimme itsenäistä Suomea, nyt jo 99. kerran. Annan suuren arvon sotiemme veteraaneille ja lotille, jotka uhrautumisellaan ja työllään puolustivat maatamme ja rakensivat sen sotavuosien jälkeen ehjäksi uudelleen. Heidän vuokseen minun suurimpia murheita tänäkin päivänä on rusinoiden puuttuminen glögistä. Ja se on aika pientä se.

Hyvää itsenäisyyspäivää! Ensi vuonna onkin oikea juhlavuosi sitten!

1. joulukuuta 2016

DIY Joulukalenteri

Kommamammaa-blogin Hanna kyseli jokin aika sitten blogissaan ideoita lapsilleen suunnittelemaansa joulukalenteriin, josta itsekin innostuin kovasti. Kuvittelen aina olevani kovakin askartelija ja kun vielä keksin mielestäni erinomaisen idean kalenterin täytteeksi, olin jo täydessä työn touhussa pari viikkoa sitten. Kyllä Papukin muistelee vuosien päästä haikeasti sitä, miten äiti oli rakkaudella vääntänyt hänelle niin hienon kalenterin!

No, kuten aika usein askartelujen suhteen joudun toteamaan, olen parempi suunnittelija kuin toteuttaja. Tai en ehkä niin suunnittelijakaan, vaan lähinnä innostuja. Innostun huimasti milloin mistäkin, sitten aloitan toteutuksen täynnä puhtia kunnes jossain vaiheessa huomaan, että projektin loppuun vieminen vaatii useamman illan, jonkun hömppäleffan taustalle (eilen se leffa oli digiboksille tallennettu Ylpeys ja Ennakkoluulo) sekä pahimmassa tapauksessa lasin jotain terävää, kuten vaikkapa mantelilikööriä.

Mutta eilen, marraskuun viimeisen päivän iltana molempien poikien koisiessa omissa sängyissään sain kuin sainkin Papun kalenterin valmiiksi. Mikään maailman kaunein siitä ei ehkä tullut, mutta luulen, ettei tuollainen hieman päälle kaksivuotias ole mikään universumin jyrkin arvostelija.





Hankin tarvikkeet kalenteriin pääasiassa Tigerista, josta mukaan tarttuivat paperiset lahjapussit, kangasnauhat sekä pakettikortit. Olin jo jokin aika sitten ostanut Ikeasta kehyksen, johon ajattelin askarrella joskus jotain. Nyt sekin sitten tuli käyttöön. Päällystin taustapahvin joulupaperilla ja pingotin pari nauhanpätkää joihin "luukkuja" voisi kiinnittää. 

Varsinaisiin luukkuihin piilotin kahden Muumipalapelin paloja. Jaoin palat pusseihin niin, että pussiin tuli aina vierekkäisiä paloja kaksi tai kolme per pussi. Ostin palapelit Tokmannilta eikä niille jäänyt hintaa kuin seitsemän euroa (toki silmäilin pari kirpparia samalla reissulla josko siistejä käytettyjäkin olisi löytynyt). Numeroin pussit ja kiinnittelin ne teipillä kehyksen taustalevyyn tai klipseillä pingottamiini nauhoihin. Voila ja silvuplee!







Jälkiviisaana voisin suositella ehkä ennemminkin paperisten "karkkipussien" käyttöä, ne olisivat kevyempiä ja taittuisivat ehkä vielä pienempään kokoon. Palapelin osat eivät välttämättä näin isoja pusseja tarvinneet. Ehkä silloin kehyskään ei olisi näyttänyt noin täydeltä. Mutta tästähän on hyvä tehdä tuotekehittelyä ensi vuodelle! Silloin jokaiseen luukkuun voisi piilottaa palan tarinaa, joka luettaisiin iltasaduksi. Kiva idea sekin!

Katsotaan miten palapelit alkavat luonnistua, tähän mennessä on koitettu perinteisiä nuppipalapelejä vasta eivätkä ne ole olleet kovin kiinnostavia pidemmän päälle. Onneksi Papulla on tehtävänä availla myös perinteistä partiolaisten joulukalenteria, se on ainakin ollut aivan suksee jo ensimmäisestä adventista lähtien. Lisäksi Sintin kummitäti lähetti molemmille pojille Myyrä-aiheiset kalenterikortit, joita pääsemme availemaan myös. Millaisia kalentereita teiltä löytyy?

27. marraskuuta 2016

Joulupuu-keräys aloitti joulumielen

Viikonloppuna alkoi meidän perheessä joulu odotus, sillä paitsi että löysin itseni äidin seurasta Joulupuun luota vastaanottamasta upeita lahjoja vähävaraisten perheiden lapsille, myös kirpputorien keräyspöydät tuottivat ilahduttavasti kassavirtaa Joulupuulle. Swap & Vintage 58 -kirppiksellä lahjoituspöydän lisäksi Pirkan Kirpputorikeskuksella aukaistiin lahjoituspöytä, jonka tuotot menevät suoraan Joulupuu-keräykseen. Black Friday aiheuttikin oikein kunnon kuhinan kirppiksellä viikonloppuna, joten asiakkaita riitti myös pöydän 166 luona.

Kuva Pirkan Kirpputorikeskuksen Facebook-sivuilta.

Meidän perheen aikataulut menivät hieman uusiksi viikonlopun osilta, sillä kotona koko perheen voimin vietetyn viikonlopun sijaan Tommi joutui lähtemään hautajaisiin Itä-Suomeen. Minä suuntasin poikien kanssa junalla Etelä-Pohjanmaalle, jossa pääsimme mummin ja paapan hemmoteltaviksi. Äidin kanssa saimme päivystää lauantaina päivällä Joulupuulla isäni vahtiessa Papua ja Sinttiä, kun taas illalla äitini jäi väijyyn ja minä pääsin isseen kanssa Hectorin keikalle. Kylläpä tuli tarpeeseen niin mahtavan artistin kuuntelu, etenkin kun Sintti on ottanut taas tavaksi karjua toisinaan pitkin yötä.

Joulupuun alle alkoi kerääntyä paketteja vähävaraisten perheiden lapsille. Nyt voi Joulu tulla!

Viikonlopun kuvioiden vuoksi kirpputorien lahjoituspöydät ovat olleet kirpputoriyrittäjien hoidettavana, vaikka lupasinkin ylläpitää pöytiä parhaan kykyni mukaan myyntijaksojen ajan. Huomenna yritän parantaa tapani ja suunnata Pirkan Kirpputorikeskukselle järjestämään pöytään uusia myytäviä tavaroita. Samalla saan hyvän syyn kiertää muutkin myyntipöydät, sieltä kun melkein aina löytyy hyvää vaatetta ja tavaraa sekä pojille että itselleni. Pirkalla lahjoituspöytä on vielä ensi viikon lauantaihin eli 3.12. asti, kannattaa siis käydä tekemässä löytöjä! Swapilla lahjoituspöytä löytyy 11.12. asti, yksi hyvä syy lisää käydä Hervannassa kirppistelemässä!

22. marraskuuta 2016

Montako kuvaajaa tarvitaan yksiin häihin?

Kun rupesimme konkreettisesti tekemään jotain tulevien häidemme eteen oli aivan selvää, että tulisimme panostamaan valokuvaajan valintaan. Esittelin jo aikaisemmin pitkällisen pohdinnan tuloksena varaamamme Vierula Photographyn, joka vielä varaushetkellä ei ollut tehnyt montaakaan hääkuvausta. Omat kämmeneni kieltämättä hikoilivat kun jäin odottamaan millaisia hääkuvia Vieruloiden portfolioon alkaisi vuoden mittaan tipahdella ja onkin ollut ihanaa huokaista helpotuksesta kerta toisensa jälkeen kun uusi kuvapäivitys pongahtaa Facebookissa tai Instagramissa syötteeseen: Vierulat kyllä osaavat tämän homman! Käy vaikka itse katsomassa täältä.

En tiedä miksi, mutta jostain kumman syystä sana videokuvaus on ruvennut pyörimään mielessäni aina silloin tällöin. Enkä missään nimessä tarkoita sitä vaihtoehtoa, missä joku juhlavieraista heiluu pienen ja kätevän videokameran kanssa, siitä ei seuraa muuta kuin sahaavaa zoomausta ja tärisevää kuvaa. Tarkoitan tietenkin ammattilaiskuvaajaa, tai edes kokeneempaa harrastelijaa.

Me emme todellakaan ole harkinneet Tommin kanssa videokuvaajan palkkaamista häihimme ja aina kun joku sitä on vienosti ehdottanut, olen tyrmännyt asian kokonaan. Eijei, onhan se kamalaa jo vieraidenkin kannalta kun siinä pyörii ei yhden vaan kahden valokuvaajan lisäksi vielä videokuvaajakin. Miten siinä itsekään osaisi videokameran edessä olla, hirveästi pitäisi miettiä miten on. Ja aivan oikeasti kaikista kamalintahan videokuvaajan palkkaaminen olisi tietenkin budjetin suhteen. Se kun meinaa jo muutenkin karata kauden käsineestä, eli tällä hetkellä lähinnä lapasesta.



Mutta sitten taas... Kun saisi ne puheet tallennettua jonnekin. Voisi palata vuosienkin jälkeen siihen idioottimaiseen kommenttiin, joka karkasi suusta juuri kun notaari kysyi jotain tärkeää. Ainakin saisi katsoa, miten se herätti juhlaväessä lähinnä hilpeyttä, ja nauruhan pidentää ikää. Ehkä häävalssi (tai muu valinnainen tanssi) olisi kiva katsoa itsekin, ja olisihan se video tietenkin jälkipolvillekin jännittävä dokumentti. Olisi siinäkin oma viehätyksensä, kun Papu ja Sintti saisivat vuodesta toiseen katsoa vanhempiensa häävideon - ainakin silloin kun uusia puolisokokelaita tuotaisiin kotiin. 

Kertokaa nyt joku, oliko se videokuvaaja ehdoton kyllä omissa häissä? Oletteko katsoneet videon häiden jälkeenkin vai päätyikö se leffahyllyyn muiden romanttisten komedioiden sekaan? Entä onko kaduttanut kun ei sellaista ollut? Vieraat, tuliko vaivaantunut olo? Joulupukki, voisitko tuoda arvan jolla voittaisi hieman lisää valuuttaa hääbudjettiin?

20. marraskuuta 2016

Positiivinen hääpukuongelma

Minulla on ongelma. Pitäisi nimittäin pesettää hääpuku. Minun hääpukuni. Sellainen valkoinen, pitkä ja ihana. 

Kävi meinaan niin, että bongasin Torista ilmoituksen Porissa myynnissä olevasta häämekosta, joka myynti-ilmoituksen kuvien perusteella oli aika pitkälti sitä, mitä olen puvultani hakenut. Kuvat eivät sinänsä olleet kummoiset, mutta koko näytti sopivalta. Tuijotin ilmoituksessa olevaa hintaa enkä uskonut silmiäni. Jokin virhe siinä piti olla. Miksi se oli niin halpa? Ainakin se oli varmasti mennyt jo. Milloin ilmoitus oli laitettu? Kannattaisiko kysellä perään?

Kysyin. Oli vielä myynnissä, hintakin oli aivan oikea. Tosin pukua ei oltu pesetetty joten hintaan saisi lisätä satasen lisää jos mieli saada puvun puhtaana. Lisäkuviakin sain kokonaisen hääalbumillisen verran. Porissahan se sijaitsi, mutta saisi sen sieltä hakea. En oikein osannut sanoa koska olisi sinne päin asiaa, kun on nämä lapset ja laiskuus. "No meillä on tässä ennen joulua vielä tulossa reissu Ikeaan, jos tuon sen silloin samalla reissulla?" vastasi myyjä.




Tuossa se sitten on kohta viikon nököttänyt, varmasti kaikkien ohjeiden vastaisesti enemmän tai vähemmän mytyssä vuoroin olohuoneen tuolilla, vuoroin työhuoneen sohvalla. Riippuu vuorokauden ajasta sekä siitä, nukkuuko Tommi yönsä varasängyllä, kiitos karjumisen ilot jälleen kerran löytäneen Sintin. Mutta siinä se on, (kuvista huolimatta) valkoinen, likainen ja mun oma. Hääpuku.

Pidän siitä kovasti. Ja maksoin siitä kyllä aika vähän, reilun 300 euroa vähemmän mitä olin ajatellut. Tein kuten kuka tahansa järkevä morsian ja budjetoin säästyneet rahat heti hääkakkuun sekä suoritin varausmaksun Purppurahelmeen.

En halunnut maksaa myyjän ilmoittamaa satasta pesetyksestä, sillä halusin nähdä kuinka likainen puku todellisuudessa olikaan. No, olihan se, lähinnä laahuksesta ja korsetin sisäosasta. Niiden kanssa nyt olisi voinut vielä elää, mutta puku tuoksui juuri siltä, että joku toinen oli jo juhlinut siinä hyvän puolivuorokautta kesäaikaan. Siitä huokui varmasti onnellisten tuntien lisäksi myös vieras hajuvesi, joten puku on ehdottomasti pesettämisen tarpeessa.

Mutta missä tämän mekon nyt kävisi pesettämässä jotta sen saisi sitten laittaa nätisti pukupussiin odottamaan ensi kevättä ja mahdollisia muutostöitä? Missä on Tampereen ja lähiseudun parhaat ja edullisimmat pesulat? Ja mistä sellaisia pukupusseja saa ostaa? Kertokaa parhaat vinkit!

19. marraskuuta 2016

Kirpputorit mukana Joulupuu-keräyksessä

Olenkin jo kirjoittanut rakkaasta Joulupuu-keräyksestä, joka toimii Pirkanmaalla 18.11.-11.12. välisen ajan keräten lahjoja vähävaraisiin perheisiin. Vaikka itse osallistun vuosittain keräykseen hankkimalla lahjoja itse, halusin myös yrittää saada aikaan jotain hyvää isommassakin mittakaavassa.

Päätin haastaa muutaman Pirkanmaalla toimivan kirpputorin mukaan tuomaan joulumieltä lapsille. Nimittäin pohdiskelin sitä, miten paljon itse hankimme lapsillemme vaatteita ja leluja kirpputoreilta, sieltä kun löytyy sekä vähänkäytettyä, hyväkuntoista kuin ihan uuttakin tavaraa. Meillä se on kuitenkin valintakysymys. Jos jollekin tavaralle on tarvetta eikä sitä tunnu heti löytyvän käytettynä, voimme suunnata kauppaan ja ostaa sen myös uutena. Kenkien suhteen teimme jokin aika sitten periaatepäätöksen, ne tulemme jatkossa hankkimaan uusina lapsillemme ja kierrätämme ne Papulta Sintille. Kaikissa perheissä ei kuitenkaan ole tähän mahdollisuutta, sillä arjen pakolliset menot vaativat tulla huomioiduiksi ennen, kuin perheen lapsille on varaa hankkia uusia vaatteita tai leluja.



Siksi tykästyin ajatukseen siitä, että käytetystä, toiselle jo turhasta tavarasta tai vaatteesta joku muu saisi aivan uutta - ehkä edes kerrankin elämässään. Otin yhteyttä kirpputoreihin ja ehdotin, että kirppareille perustettaisiin hyväntekeväisyyspöytiä viikoksi tai pariksi. Niille saisi lahjoittaa lastenvaatteita, tarvikkeita ja leluja. Kun myyntijakso olisi lopussa, kertyneellä rahalla ostettaisiin Joulupuuhun lahjoja ja lahjakortteja.

Mukaan lähtivätkin Pirkan Kirpputorikeskus Kangasalla sekä Swap & Vintage 58 Tampereen Hervannassa. He tarjosivat pöytää ilmaiseksi ja lupasivat tarvittaessa ottaa vastaan lahjoitettuja myyntiin tulevia hyväkuntoisia vaatteita, leluja ja kirjoja. Kaikki pöydistä kerääntyvät tuotot menevät lyhentämättöminä Joulupuulle.




Swap & Vintage 58 antoi myyntipöydän 14 Joulupuu-keräyksen käyttöön koko keräysajalle 18.11.-11.12. Sieltä löytyy siis nyt jo myyntipöytä, jonka koko tuotto menee suoraan Joulupuuhun lahjojen ja lahjakorttien muodossa. Suunnatkaahan siis Swapille shoppailemaan!




Pirkan Kirpputorikeskukselta pöytä löytyy ajalla 24.11.-3.12. ja jos asut lähettyvillä, voit toimittaa hyväkuntoisia myyntiin meneviä lahjoitustavaroita kirpputorille 23.11. lähtien. Myyntipöytä on numero 166.

Käytetyllä hankitaan siis jotain uutta ja ihanaa jouluksi sellaiselle, joka ei juuri koskaan moista saisikaan. Aika kiva ajatus, vai mitä?

Suuret kiitokset ihanille kirpputoriyrittäjille siitä, että lähtivät mukaan tekemään hyvää!

16. marraskuuta 2016

Sintti 6kk

Niinhän se menee, että kun aikaa katsoo taaksepäin se näyttää kuluneen aivan vilahduksessa. Siitäkin huolimatta olen kiusallisen tietoinen siitä, miten pitkä puolivuotinen on takana.

Sintistä, joka kasvaa -2 käyrällä koko ajan, on tullut aikamoinen jäpikkä. Hän on onnistunut kääntymään sekä vatsalleen, että takaisin selälleen jo hyvän aikaa sitten, mutta aika pitkälti Sintti näyttää päättäneen ettei oikein jaksa vaivautua. Ei sillä, että hän viihtyisi kovin hyvin selällään vaan kiukuttelee kyllä kun yläpuolella häärivät viihdytysjoukot häviävät näkyvistä, mutta usein tyyppi hankkiutuu ensiapukursseilta tuttuun kylkiasentoon ja vilkuilee meininkiä siitä. Täytyy olla jotain todella kiinnostavaa melkein käden ulottuvilla, että hän näkisi vaivaa kääntyäkseen kokonaan vatsalleen. Toisaalta kun hänet laskee mahalleen, jaksaa hän aika mukavasti pötkötellä paikoillaan ja ihmetellä meininkiä, etenkin jos isoveli puuhailee omiaan aivan lähettyvillä.



Isoveli on muutenkin aika lailla parasta, mitä Sintti tietää. Silloin, kun tämä ei jyrää yli tai tiputtele Sintin päälle leluja tai kirjoja. Yleensä veljekset kyllä tulevat hienosti toimeen ja Papukin on ruvennut kiinnostumaan pikkuveljestä aivan uudella tavalla. Sintti saa sitterissä kyytiä kun isoveli antaa hieman vauhtia, eikä äitiä kauhistuttava vauhti tunnu tekevän kummempaa Sintille, joka nauraa hekottaa haltioissaan kun Papu antaa vauhtia. Papu myös pitää pikkuveljen puolia ja vahtii, että jos vihannessoseet katoavat lautaselta reippaasti vauvan pitää saada myös hedelmää. Tuttiakin asetellaan vauvan suuhun kovin ponnekkaasti välillä. Ja edelleen, jos Sintti itkee eikä kumpikaan vanhemmista reagoi heti, Papu kyllä ilmoittaa, että "sinun pitää mennä vauvan luokse".

Soseita Sintille on annettu 4 kuukauden iästä lähtien ja nykyään repertuaariin kuuluvatkin pitkälti peruna, bataatti, porkkana, kukkakaali ja parsakaali. Joissakin soseissa olen käyttänyt myös hieman purjoa sekä persiljaa ja ne näyttäisivätkin tuovan makua sopivasti, sillä mömmöt uppoavat tavallista peruna-porkkanasosetta paremmin. Hieman alle viiden kuukauden iässä aloin antaa myös kaurapuuroa, jonka keitin äidinmaidonvastikkeeseen. Pienen määrän vuoksi teen Sintin puuron aina mikrossa, vaikka Papulle keitän puuron kattilalla. Jotenkin tuntuu vaikealta heittää kattilan pohjalle kaksi ruokalusikallista kaurahiutalejauhetta ja vajaa desi nestettä päälle... Mutta samalla tavalla keittelin Papunkin puurot aikoinaan, kunnes annoskoko oli pieneen kattilaan sopiva. Puolen vuoden päästähän puuron saa Sintillekin keittää jo tavalliseen maitoon, eli näillä mennään varmaan siihen asti. Viiden kuukauden iässä rupesin lisäämään myös keitettyä kanaa lounassoseisiin ja pari kertaa olen antanut myös nautaa, joskin muistelin juuri, että possu olisi varmaankin parempi vaihtoehto. Päivällisellä on aika usein pelkkiä vihanneksia.

Kiinteiden ruokien lisääntymisen myötä Sintin maha alkoi mennä kovalle, joten kun olin pari päivää katsonut miten ukko vääntää kivikakkaa lisäsin aterioille myös hedelmäsoseet, lähinnä luumun ja päärynän. Hedelmiä panttasin pitkän tovin, sillä halusin Sintin oppivan syömään ensin ei niin makeita ruokia. Lienee sanomattakin selvää, että hedelmät uppoavat poikaan kuin kuuma veitsi voihin. Toisinaan olenkin huijannut ruokailutilanteissa ja antanut joka toisen lusikan kasvissosetta, joka toisen hedelmää jos ruoka ei ole muuten tuntunut uppoavan. Päällisin puolin ruokailut ovat sujuneet kuitenkin aivan hyvin, mitä nyt syöttöalustana toimiva sitteri on välillä tuonut omia lisähaasteitaan, lusikkaa kun on ollut vaikea saada osumaan edes takaisin pomppivaan suuhun. Toivon, että ensi viikon neuvolassa saamme luvan laittaa Sintin jo syöttötuoliin. Pitäisikin katsoa sitä varten paikka ruokapöydän äärestä.



Imetys on jatkunut ja vaikka pääsin nopeasti yli korvikkeen aiheuttamasta ahdistuksesta, pulloa Sintille ei ole juurikaan annettu. Ei kannata, hän kun ei sitä suostu ottamaan. Ei sitten millään. Muutaman kerran olen hörpyttänyt mukin reunalta ja se sujui vallan mainiosti, joskin totesin nopeasti, että korvamukin käyttö oli virhe. Siitä kun saa niin kovin mukavasti pienillä kätösillä kiinni. Aika pitkälti nesteet ovat kuitenkin tulleet rintamaidon muodossa ihan sillä vanhanaikaisella menetelmällä joskin kiinteiden lisäännyttyä imetys on luonnollisestikin vähentynyt. Joka aterialla sekä aamulla ja illalla Sintti edelleen on rinnalla.

Yösyötöt ovat jääneet pois. Olin ajatellut vierottaa Sintin niistä kuuden kuukauden iässä, mutta vajaa kuukausi sitten Sintti tavallaan vieroitti itse itsensä. Hän oli eräänä yönä kovin huonolla tuulella eikä suostunut rinnalle joten ajattelin, että samoilla itkuilla sitä voisi sitten jättää yösyöttämiset kokonaan pois. Meni nelisen yötä niin, että poika itkeskeli paljon, mutta sitten yöheräilyt vähenivät ja hän rauhoittui tutilla. Ajattelin, että nythän tämä alkaa sujua ja haaveilin jo pidemmistä unipätkistä.

Mutta eihän sellaisia tullut. Homma karkasi käsistä aivan totaalisesti. Pyhäinpäivän viikonloppuna Sintti huusi lauantain ja sunnuntain välisen yön eikä suostunut rauhoittumaan millään. Ei silittelyllä, ei hyssyttelyllä, ei syliin, ei vierelle. Aamuyöstä olin jo sen verran epätoivoinen, että yritin jopa rinnalle rauhoittaa, mutta ei kelvannut. Siitä lähtien yöt olivat kamalia. Myös päiväunet alkoivat olemaan katkonaisia ja itkunsekaisia, ja monesti annoinkin särkylääkettä sekä ilta- että päiväunille mennessä jos vaikka ikenissä pullottavat hampaat olisivat vaivanneet. Mikään ei kuitenkaan tuntunut auttavan ja kun hysteerinen itkeminen alkoi pahimmillaan jo iltakahdeksalta, vain tunnin nukkumisen jälkeen, ja jatkui pahimmillaan koko yön enimmillään puolentoista tunnin unilla siinä välissä, alkoi tässä huushollissa olla aika kamalaa.



Viime sunnuntaina käytin Sinttiä jo Mehiläisessä lastenlääkärin tarkastuksessa, jos vaikka sieltä olisi saanut vastauksia pojan itkuisuuteen. Tuntui lievästi tyhmältä tuoda lapsi lääkärin vastaanotolle siksi, että hän nyt vain huutaa mielestäni todella paljon, etenkin öisin. Niin kuin en tietäisi, että vauvoilla on taipumusta itkemiseen. Lääkäri tutki Sintin korvat ja suun sekä tunnusteli tämän mahan, mutta ei osannut sen kummemmin sanoa mistä huuto voisi johtua. Hieman kierrellen ehdotti, että ehkä kyseessä on vain huomiohuutamista, poika kun vaikuttaa aivan hyvinvoivalta näin päivisin.

Samana iltana googlasin vauvojen unikoulua ja törmäsin blogitekstiin, jossa kerrottiin yleisesti unikoulussa käytetystä tassuttelusta. Tajusin, että vaikka olin usein yrittänyt rauhoitella ensisijaisesti silittelemällä, olin tehnyt sen hieman väärin. Olin aina suhissut "shh-shh-shh" samalla eivätkä silitykset olleet pitkiä ja rauhallisia, enemmänkin nopeatempoisia ja lyhyitä. Päätin kokeilla tassuttelua samana iltana ja kuin ihmeen kaupalla Sintti rauhoittuikin illalla ensimmäisen huudon jälkeen aivan muutamalla hitaalla mutta jämäkällä silityksellä. Ennen nukkumaanmenoani poika itki vielä kerran, mutta kolme silitystä ja tyyppi oli jälleen unilla. Olin aivan äimistynyt.

Yö meni mainiosti, mutta aamuviideltä Sintin herättyä ulvomaan mikään ei enää auttanut. Ei edes hieman ennen kuutta antamani aamumaito, vaan huuto jatkui korvia vihlovana. Lopulta seitsemän aikaan nousin huutavan lapsen kanssa sängystä, jossa olin yrittänyt tätä rauhoitella vierelle huonoin tuloksin, ja rupesin puuhailemaan aamupuuroa ja muita arkirutiineita. Silloin pojalle tuli jo niin paljon muuta ajateltavaa, että Sintti unohti huutamisensa. Teimme kuitenkin Tommin kanssa päätökseen pyytää Sintille vyöhyketerapeutin kotikäynnille, hoidoista kun on monelle vauvalle tuntunut olevan hyötyä univaikeuksien suhteen.

Vyöhyketerapeutti kävikin maanantaina hieromassa Sintin, joka ei suoranaisesti ilahtunut käsittelystä. Yritin sanoa, että olisi tyytyväinen vaan kun ihan kotiin asti tulee joku hieromaan, äitikin tarvitsisi moista palvelua. Jäi hieman epämääräinen kuva siitä olisiko hoidosta jotain hyötyä itse nukkumisongelmiin, mutta ei siitä varmaan haittaakaan ollut. Vyöhyketerapeutti totesi saman minkä me ja lääkäritkin ovat havainneet, että Sintillä tuntuu kyllä olevan paljon ilmaa mahassa ja se varmasti häiritsee. Luumua hän ei suositellut annettavan kovin usein ja ehdotti, että pojalle annettaisiin maitohappobakteereita, ja tuntuikin hieman tyhmältä kun en ollut muistanut täydentää Sintin maitohappobakteereita sisältävää D-tippaa sen loputtua tuossa... noh, jokin aika sitten. Minulle hän suositteli sokerin välttelemistä, se kun voi kuulemma aiheuttaa äidinmaidon kautta vauvalle ilmavaivoja. Pidin ehdotusta hieman kohtuuttomana, sillä tällä hetkellä ruokavalioni koostuu pääasiassa kahvista ja suklaasta.




Nyt yöt ovat olleet aika hyviä eikä samanlaisia hysteerisiä tuntitolkulla kestäviä itkuja ole enää esiintynyt. En tiedä millä on suurin vaikutus, tassuttelulla vai vyöhyketerapialla, mutta olen iloinen, että yöt ovat hieman rauhallisempia. Aamut tuppaavat olemaan hieman liian aikaisia, sillä usein Sinttiä rupeaa kiukuttamaan viimeistään kuudelta se, ettei hänen kanssaan seurustella. Ehkä jossain vaiheessa pitäisi yrittää myöhentää hänen nukkumaanmenoaan puolella tunnilla. Nyt poika menee nukkumaan seitsemän tienoilla.

Kaiken kaikkiaan kuluneet kuusi kuukautta ovat olleet... aivan hyviä. Kai. Tai sitten aika kultaa muistot jo näinkin lyhyellä ajalla. Pääasiassa poika on ollut terve, kasvua on tullut tasaisesti (miinuskäyrällä hengailusta huolimatta) ja päivisin Sintti on oikein iloinen poika. Etenkin isille ja isoveljelle.

Mutta kieltämättä olen todella väsynyt. Puoli vuotta minimaalisilla yöunilla alkaa tuntua, niistä helekatin hormoneista huolimatta. Pinnaa kiristää heti, kun kuulen itkuhälyttymisestä päiväuniaikaan itkua. Tuntuu epäreilulta, että tyyppi itkee vaikka on Minun Oma Aikani menossa. Nukkuisi pentele vieköön! Aamuyöllä turnauskestävyys on ruvennut loppumaan etenkin viime viikolla, kun mikään mitä tein ei auttanut. Tunsin oloni jo todella torjutuksi ja masentuneeksi, mutta onneksi Tommi otti pojan hyssyteltäväksi niinä hetkinä, kun yritin kuorruttaa itkevän lapsen omilla kyynelilläni ja räällä. Ei Sintti silloinkaan vaiennut, mutta eipä ainakaan äidin hysteria tarttunut.

Uskallan ehkä kuitenkin olla varovaisen optimistinen sen suhteen, että yöt alkavat viimeinkin rauhottua ja Sinttikin oppii nukkumaan kunnolla. Ehkä lääkäri oli oikeassa ja kyseessä tosiaan oli huomiohakuisuus. Saattoihan se yhdistyä yösyöttöjen loppumiseenkin, ja ehkä poika ei vain osannut rauhoittua syvään uneen ja sekin harmitti. Kun piti valvoa ja itkeä. Mene ja tiedä. Olen kuitenkin lakannut odottamasta niitä tiettyjä etappeja, jolloin asioiden pitäisi muuttua joksikin. Kolmen kuukauden kohdalla imetyksestä ei tullut yhtään aikaisempaa kivempaa, nyt kuuden kuukauden kohdalla se on jo asia jota en ajattele juurikaan. Iltapuuron tultua kuvioihin Sintin unet eivät muuttuneet yhtään sen paremmiksi, vaikka täydellä vatsalla voisi kuvitella nukkuvan paremmin. Nykyään teen puuron veteen, jos Sintillä sattuisikin olemaan herkkyyttä maitopohjaisia tuotteita kohtaan, maistuu varmasti aivan kauhealta liisteriltä. Niin ja ne hampaat. Ne ovat edelleen tulematta, mutta näillä kokemuksilla en kyllä pidätä henkeäni odotellessani, että hampaiden puhkeamisen jälkeen tyyppi olisi jotenkin paremmalla tuulella.

Ja kohta alkaakin sitten jo teini-ikä, silloinhan lapset vasta hyvällä tuulella ovatkin.