28. helmikuuta 2016

Punajuuri-pähkinäsuklaakakku

Tein jokin aika sitten Papun nimipäiviä varten kakun, jonka reseptiin törmäsin Kodin Kuvalehdessä (3.9.2015). Olin jo pitkään miettinyt miten hyödyntäisin punajuuririsotosta ylijääneet punajuuret jotka uhkasivat aloittaa varsien kasvattamisen jääkaapissa, joten punajuuren ja suklaan yhdistävä kakkupohja kiinnitti huomioni kirpparilta ostamaani lehteä selatessa. Kaksisataa grammaa suklaata, eihän silloin pohja vain voi mennä pieleen?



Eikä se mennytkään. Kakku onnistui erinomaisesti ja vaikka kyseessä olikin pitkälti (loppu)syksyn makumaailma jouluisine mausteineen, sekä omasta että vieraiden mielestä kakku maistui näin kevättalvellakin varsin mainiosti. Se oli myös ensimmäinen enemmän tai vähemmän naked cake-tyylinen leipomus, eli täytekakku jota ei kuorrutettu sivuilta lainkaan. Aivan hyvältähän se näytti näinkin.

Tässä ohje, jos joku mielii leipoa tämän mehevän ja suklaisen kakun kotonaan:

Pohja:

  • 750 g punajuuria
  • 250 g voita
  • 2 dl kidesokeria
  • 2½ dl ruokosokeria
  • 4 munaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 200 g  tummaa suklaata
  • ½ dl tummaa kaakaojauhoa
  • ½ dl hasselpähkinärouhetta
  • 2 tl soodaa
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • ripaus suolaa
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 tl kanelia
  • ½ tl jauhettua neilikkaa


Täyte ja koristelu:

  • 3 dl vispikermaa
  • 2-2½ dl vadelmahilloa
  • suklaata
  • pähkinöitä tai wienernougatrouhetta
  • karhunvadelmia tai vadelmia

Kuori punajuuret ja pilko ne saman suuruisiksi lohkoiksi, keitä pehmeiksi ja soseuta. (Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin keittää punajuuret kokonaisina ja kuoria ne vasta punajuurten kypsyttyä, mutta koska omat punajuureni olivat niin eri kokoisia päätin tehdä keittää ne kuorittuna ja pilkottuna.)

Voitele ja jauhota irtopohjavuoka. (Ohjeessa vuokana käytettiin 24cm:n halkaisijalla olevaa vuokaa, mutta itse käytin huomattavasti pienempää. Paistoaika lisääntyy jos vuoka on halkaisijaltaan pienempi.)

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi punajuurisose.

Yhdistä toisessa kulhossa keskenään jauhot, pieneksi rouhittu suklaa ja pähkinät sekä kaakaojauhot. Sekoita mukaan sooda, vaniljasokeri, suola ja mausteet.

Lisää jauhoseos erissä voi-muna-punajuuriseokseen. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyys puutikulla! (Omalla kohdallani kakkua sai paistaa reippaasti yli ohjeajan ennen kuin kakku oli kauttaaltaan paistunut.) Mikäli kakun pinta uhkaa tummua liikaa, peitä se foliolla.

Anna jäähtyä uunista ottamisen jälkeen. Itse tein kakun edellisenä päivänä ja käärin valmiin pohjan tuorekelmuun, jossa se säilyi mehevänä.

Vaahdota kerma ja mausta se joko tomusokerilla tai vaniljakreemijauheella. (Itse käytin jälkimmäistä, joka samalla jämäköitti kermavaahtoa mukavasti.) Halkaise kakku kahteen kerrokseen, levitä väliin vadelmahilloa ja puolet kermavaahdosta ja nosta kansi päälle. Levitä loput kermavaahdosta kannen päälle ja koristele pinta vadelmilla/karhunvadelmilla, pähkinä- tai wienernougatrouheella ja sulatetulla suklaalla. 

Itse pidin kakkua vielä pari tuntia jääkaapissa ja nostin sen pöytään noin tunti ennen tarjoilua. Hyvin toimi! Etenkin anopin itse valmistama villivadelmahillo toimi kakun välissä erinomaisesti ja toi raikkaan makean lisän tuhtiin suklaaseen. Herkullista oli!


26. helmikuuta 2016

Makea Hääblogi arpoo mukavia juttuja!

Hei te kaikki lukijat!

Olettehan tietoisia, että Makea Hääblogia pitävä Janina arpoo blogissaan tällä viikolla hienoja asioita: Mia Höytön Cosmetics -tuotepaketin (täällä), 100 euron arvoisen elämyslahjakortin (täällä) lifestyle parisuhdekuvauksen (täällä) joka tehdään yhteistyössä DMK Photographyn kanssa, 150 euron arvoisen lahjakortin graafiseen suunnitteluun (täällä) sekä kaiken kukkuraksi lahjakortin yhden yön yöpymiseen Hotel Havenin Lux-huoneessa (täällä).

Mia Höytö Cosmetics ja Hotel Haven

Arvontaan pääsee osallistumalla Makean blogissa kommentoimalla jokaisen postauksen alle erikseen annettujen ohjeiden mukaan, käy siis lukaisemassa Janinan ohjeet ja onnea kaikille arvontaan! Arvonnat ovat osa blogin synttäriviikkoa - onnea siis Janinan hienolle blogille vuosien täyttämisestä! Itselläni ainakin olisi käyttöä jokaiselle näistä hienoista voitoista, niin huikeita juttuja on mahdollisuus saada. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 6.3.2016 asti.

Paska mutsi -fiilis

Noh, olisihan se pitänyt arvata ettei tästä lapsen sairastamisesta ihan kahdella päivällä pääse. Eilen Tommi haki hoidosta itkuisen ja väsyneen pojan ja sai kotiintuomisena vielä moitteet hoitotädiltä joka totesi heti ovella, ettei kyseessä todellakaan ole hoitokuntoinen poika.

Minä tulin kotiin töistä kuullakseni heti ulko-ovella väsynyttä itkua, ja itkuhan siinä tuli itselläkin.

Nopeasti ne tilanteet voivat muuttua. Keskiviikkona Papulla ei ollut lämpöä ollenkaan ja poika oli perin pirteä, joskin yskä ja vuotava nenä vaivasivat päivän mittaan eikä ruoka oikein meinannut maistua. Jonkin verran Papu myös temppuili tavallista enemmän, kieltäytyi suorittamasta muuten mieluisia rutiineita ja osoitti mieltään kun jokin ei mennyt kuten hän halusi. Tommin pakatessa tavaroita eteiseen viedäkseen myytävää tavaraa kirpputorille Papu kulki isänsä perässä ja vältteli äitiään, joka yritti maanitella milloin sylittelemään, milloin lukemaan, milloin katsomaan Pikku Kakkosta (kyllä, television katselu näemmä jatkuu).

Oli todella kurja olo. Sen lisäksi, että tunsin tehneeni kamalan virheen laittaessani lapseni sairaana hoitoon otin hieman raskaasti sen, ettei Papu oikein halunnut hakea minusta lohtua vaikka olo olikin aivan selvästi perin kurja. Podin todella huonoa omaatuntoa siitä, että halusin palata töihin jo loppuviikoksi.

Erityisesti olin myös hämmentynyt. Kävimme keskiviikkona Papun puolentoista ikävuoden lääkärissä, jossa lastenlääkäri kysyttäessä totesi lapsen olevan hänen mukaansa aivan kelvollinen hoitoon seuraavana päivänä. "En näe mitään syytä miksei tätä lasta voisi laittaa huomenna normaalisti hoitoon", hän sanoi. Sen lisäksi yksi täysin kuumeeton päivä oli vietetty ja perusolemukseltaan poika vaikutti vuotavaa nenää ja yskää lukuunottamatta terveeltä. Yökin meni melko hyvin eikä Papu herännyt itkemään kuin muistaakseni kerran, joka on meillä aivan normaalia. Aamulla Papu vaikutti reippaalta ja hyvinvoivalta.

Kun sain pahimman pahan mielen ohi totesin, että kyllä perhepäivähoitajammekin on pienen virheen tehnyt. Sinänsä moitteet olivat varmasti ihan paikallaan, mutta minkähän vuoksi hän ei tarttunut puhelimeen ja soittanut kesken päivän jommalle kummalle meistä vanhemmista ja pyytänyt hakemaan lapsen, jos hän kerran oli selkeästi jo aamupäivällä kipeän oloinen? Samaa pohdimme jo maanantaina kun Papulle nousi hoitopäivän aikana kuume. Olen monesti kuullut hänen sanoneen, että jokin hoitolapsista oli haettu kesken päivän pois lämmön noustua - miksei samaa toimintaperiaatessa noudatettu siis meidän suhteen myös?

Täytyy kuitenkin todeta, että vaikka emme ole tähän menettelyyn lainkaan tyytyväisiä, perhepäivähoitajamme on kaikin puolin ihana ja luotettava ihminen jolle Papu menee mielellään. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä hänen tarjoamaansa hoitoon, mutta ehkäpä tällaiset sairastumistapaukset täytyy ottaa hiihtoloman jälkeen puheeksi. Kummankaan meidän, minun tai Tommin työ ei ole niin tärkeä etteikö päivää voisi jättää kesken ja hakea lapsen kotiin sairastamaan.

Ei se sairastaminen mitään mukavaa puuhaa ole.

Eilen Papu menikin sitten todella väsyneenä jo ennen seitsemää unille ja nukkui melko hyvin koko yön. Kahden maissa kävin laittamassa kadonneen tutin takaisin suuhun ja sen jälkeen poika nukkui puoli kahdeksaan asti ilman sen kummempia heräämisiä. Tänäänkään ei ruoka ole niin kovin hyvin maistunut, mutta Tommin kaupasta tuoma mansikkamehukeitto on uponnut melko hyvin. Lisäksi Papu suostui syömään pienen määrän päärynäsosetta ja maistamaan pari lusikallista vispipuuroa. Veikkaan, että pojan kurkku on sen verran kipeä, ettei mikään vähänkään kiinteä tunnu mukavalta nieltynä. Lounaaksi meni melkein purkillinen Hipp-merkin perunaporkkanasosetta, kunhan vain harhautin jatkuvaa ei-sanan toistelua kertaamalla edellisen päivän tapahtumia.

Rutiinit kärsivät kyllä heti kun lapsi sairastaa. Unohdimme pestä aamulla hampaat, olemme syöneet tavoista poiketen koko aamupäivän vähän, Papu on saanut hörppiä mehukeittoa nokkamukista olohuoneessa, ja piirretyt ovat pyörineet aamusta lähtien. Tänään olemme jo siirtyneet Myyrästä Kössi Kenguruun. Lounaan jälkeen unohdin antaa Papulle xylitolipastillin (ja ihme kyllä jätkä unohti myös vaatia sitä, joka on perin merkillistä) ja päiväunille poika meni noin tunnin etuajassa normaalista.

Paska mutsi. Mutta minkäs teet. Ensi viikolla hiihtolomasta johtuen hoitopaikka on tauolla, joten Papun isovanhemmat tulevat Itä-Suomesta katsomaan poikaa viikoksi. Luulenpa siis, että rutiinit kärsivät enemmän tai vähemmän vielä silloinkin, oltiinpa sitä terveitä tai ei.

24. helmikuuta 2016

Lapsi sairaana ensimmäistä kertaa

Olemme päässeet todella helpolla lapsen sairasteluiden suhteen. Toki viime keväänä ja kesällä meillä käytiin useaankin otteeseen tutkituttamassa Papun allergiaoireita ja ennen joulua jopa hieman toivoimme, että hoitopaikassa esiintynyt vesirokko olisi saatu sairastaa pois (ilman toivottua lopputulosta), mutta näiltä lasten perussairauksilta (flunssa, influenssa jne.) joista aina kuulee niin paljon puhuttavan olemme säästyneet. Tähän asti.

Sunnuntaina lievänä yskimisenä alkanut sairastelu johti lopulta siihen, että työpäivän jälkeen hain hoidosta kuumeisen ja melko uupuneen pienen pojan. Hyvätuulisen, mutta väsyneen oloisen. Illan vietimme yhdessä sohvalla Myyrää katsellen ja kuumetta mittaillen. Lievän lämmön saattelemana puimme jätkän lämpimästi ja peittelimme tarkasti nukkumaan, joka tietenkin oli ääliömäinen virhe.

Itse en ole sairastanut kuumetta sitten vuoden 2008, enkä muista koska viimeksi ennen sitä. En siis suoraan sanottuna tiedä, miten kuumepotilaan kanssa tulisi käyttäytyä. Eikä Tommikaan, joka ainakin miesflunssasta mutta toisinaan myös oikeastakin kuumeilusta kärsii tajunnut, että eihän kuumeista saa pukea lämpimästi ja tunkea peitteiden alle. Puoli kymmenen aikaan kun kävimme tarkistamassa Papun vointia korvakuumemittari huusi hoosiannaa ja näytti lukemaksi 39,3 astetta. Hieman siinä pakkasi äitiä, mutta varsinkin hieman tunneperäisempää isää hirvittämään.

Tajusimme sentään ottaa peiton ja villasukat pois ja hieman tuulettaa melko lämmintä huonetta (emme kuitenkaan avanneet ikkunaa, talvi kun on). Koska olemme vielä varsin aloittelevia vanhempia emmekä lähimainkaan asiantuntijoita tällä saralla, soitin vielä TAYSin päivystykseen saadakseni asiantuntevat ohjeet. Kuulemma pienten lasten lämpö saattaa kohota yllättävänkin korkeaksi, eikä alhaisemmasta kuin 40,5 asteen lämmöstä tarvitse vielä sen kummemmin huolestua. Vielä päälle neljänkymmenenkin asteen lämpö on ihan ok, kunhan se suostuu laskemaan lääkkeillä ja kehoa viilennettäessä. Ystävällinen sairaanhoitaja neuvoi puhelimessa, että mikäli huoneen viilentäminen ja peitteiden (ja jopa vaatteiden) karsiminen ei auta kuumeen laskuun, voisi lapsen viedä jopa viileään suihkuun tai parvekkeelle hetkeksi. Onneksi emme joutuneet näihin toimenpiteisiin, vaan Papu otti kiltisti nestemäisen Paracetamolin ja joi nokkamukista vettä. Parin tunnin päästä kuume oli selkeästi jo laskenut eikä poika hohkannut enää kuin mikäkin kiuas.

Kuumeen lisäksi Papun nenä vuoti kuin seula ja poika yski vähän väliä ikävän limaiselta kuulostavaa yskää. Siirsimme olohuoneessa pöhöttäneen ilmankostuttimen Papun huoneeseen silläkin uhalla, että kostea ilma irroittaa vielä pienen huoneen muumitapetit seiniltä. Josko vaikka kostea höyry auttaisi hieman irroittamaan limaa. Poika heräsi pariin otteeseen itkemään yöllä, jolloin annoin lisää vettä ja etsin kadonneen tutin takaisin suuhun.




Eiliseen aamun mennessä kuume oli jo laskenut maltilliseksi 37,6 astetta ja poika oli oikein reipas, joskin edelleen todella räkäinen ja rohiseva. Päiväunien aikaan lämpö oli hieman 38 päälle mutta ei onneksi mitenkään hyvin korkea. Tommi jäi päiväksi Papun kanssa kotiin kun minä suuntasin töihin ja tänään vaihdoimme vuoroa minun jäädessä kotiin päiväksi. Yö meni aivan hyvin parilla herätyksellä, joiden aikana Papu ei kylläkään suostunut sen enempää ottamaan lääkettä kuin juomaankaan, mutta tänään kuumetta ei ole enää ollut lainkaan. 

Pari päivää olemmekin siis eläneet siinä mielessä arjesta täysin poikkeavaa elämää, että lapsemme on katsonut enemmän piirrettyjä kuin koko elämänsä aikana yhteensä, juonut mehua ensimmäistä kertaa ja saanut jättää ruoan syömättä ilman sen suurempia vääntämisiä. Olen perustellut tätä itselleni sillä, että itsekin sain lapsena elää enemmän tai vähemmän pellossa ollessani kipeä. Jos olo on kurja, niin miksi lisätä kurjuutta, eikö niin? Pieni kriitikko sisälläni yrittää väittää, että arkeen palaamisesta tulee vielä hankalaa, mutta (toivottavasti) sisäinen realistini toteaa heti päälle, että aikuinen lopulta määrää arjen rytmin ja lapsi mukautuu.

Q

Ja myönnettävähän se on: Myyrän katsominen vaan on todella mukavaa puuhaa! Jopa tällä iällä.

17. helmikuuta 2016

Alustava budjetti, tuo säästösuunnitelmien hirvitys

- Hirvitys, mutta silti niin välttämätön hirvitys.

Olen todennut tässä häähypetyksen yhteydessä, että jos sulhasehdokkaan sisällyttäminen kaiken näköisiin hääsuunnitelmien laatimiseen on lähtökohtaisesti haastavaa, viinasta ja rahasta puhuttaessa mielipiteitä alkaa tipahdella varsin reippaasti. Ensimmäisen läpimurron hääsuunnitelmia varjostaneeseen radiohiljaisuuteen sain aikaan ajaessamme Tommin lapsuudenkodista kohti omaa kotiamme tammikuun loppupuolella. Olimme olleet viikonloppuna ystävämme nelikymppisillä Kolilla Papun viettäessä laatuaikaa mummun ja ukin kanssa, ja kuten aina Itä-Suomen reissujen yhteydessä, takaisin paluu vaati viitisen tuntia autossa istumista.

Papun vetäessä päiväunia takapenkillä avasin keskustelun häidemme juomatarjoilusta, jonka seurauksena (ja omaksi suureksi yllätyksekseni) vietimme seuraavan parituntisen Tommin heitellessä erilaisia tuotenimikkeitä kuskin penkiltä ja minun tarkastellessa markkinahintoja eteläisen naapurimaamme palveluntarjoajilta. Kun viinit, liköörit, konjakit ja viskit oli selattu läpi pääsin vielä luomaan tunnukset suomalaisen Sikaritalon verkkosivuille ja tarkistamaan erilaisten punttisikareiden hintoja. Se oli hieno autoreissu se!

Viikko sitten viikonloppuna veimme parisuhteemme uudelle tasolle kun lauantaisaunan jälkeen istahdimme yhdessä koneelle ja kävimme läpi alustavaa budjettiamme. Olin itse listannut ylös huomioitavia asioita ja heittänyt enemmän tai vähemmän päteviä lukuja erimoisiin hankintoihin. Olemme halunneet ajatella, että saisimme budjettimme pysymään 10 000 eurossa tai peräti alle, joten sitäkin ajatellen häiden menoeriä on hyvä pohtia jo tässä vaiheessa. Budjetin laatiminen auttaa myös hahmottamaan mihin rahaa oikein uppoaa. Meillä ainakin sulhanen on välillä ollut enemmän tai vähemmän närkästynyt siitä, miten mauttomasti kahisevaa yhden päivän juhlintaan pitäisi upottaa.

Kuva täältä

Tarkoitus on tietenkin tehdä mahdollisimman paljon itse ja säästää sieltä mistä pystyy. Itse en tarvitse tuhansien eurojen pukua, kutsujen suunnitteluun ei ole pakko käyttää mainostoimistoa, eikä juhlatilan koristeita ole pakko tilata jostain hääkaupasta. Pyritään säästämään siinä, missä kyetään. Se, missä mielestäni ei kannata pihistellä on jo aikaisemminkin mainitsemani juhlapaikka, valokuvaaja ja ruoka. Juhlapaikka on kuitenkin juhlien kehys ja se joko mahdollistaa tai ei juhlien tunnelman. Kauneus on toki katsojan silmässä ja pelgistetymmästäkin tilasta saa kekseliäisyydessä viihtyisän näin halutessaan. Me kuitenkin halusimme tietynlaisen tilan, joten lähtökohtaisestikin haimme Einon pirtille ominaista henkeä. Ulkoista olemusta ehkä inasen tärkeämpi tekijä oli vieraiden majoittumismahdollisuus, jota pirtillä on varsin runsaasti. (Puhumattakaan siitä perin rajoittavasta hakukriteeristä, eli rantasaunasta ja järvimaisemasta..)

Valokuvaajan suhteen taasen näkemykseni on melko yksioikoinen: se, mitä hääpäivästä loppupeleissä käteen jää, ovat konkreettisesti vihkisormus ja kuvat, jotka on otettu tallentamaan päivän tunnelmaa. Hyvät kuvat ovat ilo silmälle vuosienkin jälkeen, huonot kuvat vain ottavat päästä. Siksi kuvaajan valintaan meilläkin laitettiin aikaa ja harkintaa.

Ja sitten on vielä se ruoka. Nurmossa toimivan lihajalostamon sanoja laintakseni "hyvä ruoka, parempi mieli" pitää omasta mielestäni täysin paikkansa. Päivä on pitkä, aihe on juhlava ja väki on tullut paikalle nauttimaan, joten miksi pilata tunnelmaa keskinkertaisella ruualla. Keskinkertaista saa helposti, hyvään pitää jo hieman panostaa. Tommi oli kerta kaikkisen järkyttynyt pitopalveluiden hinta-arvioista, jotka pyörivät 35-40 euron välimaastossa. Kun hieman avasimme mitä kaikkea hinta pitää sisällään (ruoka, juoma, pöytäliinat, niiden pesetys, tarjoilijat jne.) niin summa alkoi saada jo hieman perusteita. Suurimman yksittäisen loven kuitenkin budjettiin tekee juurikin ruokailu, joten luonnollisestikin sitä tulee miettiä hetken jos toisenkin. Samalla erityisesti isojen vierasmäärien suhteen muutamankin euron heitto ruokien hinnassa voi tuntua budjetissa jo merkittävästi. Esimerkiksi kahdeksankymmenen hengen juhlissa 40 euroa/henkilö maksava ruoka kustantaa jo 400 euroa enemmän, mitä 35 euroa/henkilö mitoitettu ruoka.

Kuva täältä

Kun kävimme alustavaa budjettia läpi suoritimme jo melko perinpohjaiset laskutoimitukset juhlien alkoholitarjoilujen suhteen. Nimittäin meidän juhlissa juomat eivät saa loppua kesken. Boolia emme halua tarjota, mutta alkumaljana tarjoiltava kuohuviini, ruokien kanssa kaadettavat valko- ja punaviini, kahvin avecit (konjakki ja likööri) sekä illan baaritarjoilut (olut, lonkero ja siideri) pitää miettiä niin, ettei puolessa välin juhlia jouduta tarjoamaan ei-oota. Näiden lisäksi haaveena on järjestää sulhasen maun mukainen erillinen baari josta löytyy parempaa viskiä, konjakkia, rommia ja giniä tietenkin sikareilla kruunattuna. Vähän kuin vastaiskuna karkkibuffalle (jonka pakollisuudesta olimme kaasojen kanssa lujasti yhtä mieltä). Alkoholitarjoiluihin uppoaa helposti isohkokin määrä rahaa, mutta voisiko sen kohdalla ajatella, että ainakin juomatta jääneet herkut tulevat varmasti häiden jälkeen käytettyä pois? Itse yritin ehdottaa yritysmaailmasta tuttua poistoiksi laskemista, mutta Tommin mukaan se ei aivan toimi hääviinojen kohdalla. Hmpf, en kyllä ymmärrä miksei...

Muuten budjetin laatimisessa on otettu huomioon lähinnä valistuneita arvioita sekä päästä tempaistuja heittoja siitä, mitä mikäkin tulisi maksamaan. Esimerkiksi koristelut tuntuvat vievän suhteellisen suuren siivun kahisevaa vaikka sitä kuinka hankkisi kierrätettynä ja käytettynä, joten todennäköisesti arvioitu euromäärä on alakanttiin. Tommi laski huvikseen paljonko pelkästään postimerkkeihin palaa rahaa jos lähettää pelkät kutsukortit - ja minä kun olin suunnitellut lähettäväni lisäksi myös Save the Date-kortit sekä tietenkin kiitoskortit. Alan olla hieman myös vakuuttunut siitä, että kaipaan jossain vaiheessa jotain graafiseen suunnitteluun harjaantunutta silmää avittamaan suunnittelemieni kutsujen ja muiden paperituotteiden tekemisessä: visuaalinen ilme on olemassa, koen vain äärimmäisen työlääksi toteuttaa niitä tämän hetkisillä käsillä olevilla työkaluilla. Häämatkaa emme edes laske budjettiin mukaan, lähinnä siksi, että matka järjestyy vähintäänkin puolen vuoden päästä häistä (jos vielä silloinkaan), mutta varmaan myös siksi, ettemme saisi täydellistä ahdistusta aikaan taloudellisia kuvioita miettiessämme.

Päätin siis lisätä yläpalkkiin sivun aiheesta budjetti, jota päivittelen sen mukaan kun hankintoja ja varauksia tehdään. Katsotaan miten budjetti tulee elämään tässä puolentoista vuoden aikana. Ainakin toivomme, että loppusumma jäisi edes sen 400 euroa pienemmäksi, mitä budjetti nyt antaa ymmärtää. Itse olen aivan vakuuttunut siitä, että jotain merkittävää on listasta jo unohtunut... Esimerkiksi avioehto, joka sekin on meille itsestäänselvyys mutta näemmä oman käsitykseni mukaan täysin ilmainen laillinen dokumentti. Just joo.

15. helmikuuta 2016

"Haiskahtaa fine diningilta"

Näin totesi ystävämme kun kerroimme missä olimme olleet syömässä ennen Eva&Manu:n keikkaa viime perjantaina. Ja sitä se kyllä olikin, varsinaista fine diningia. Nimittäin treffi-iltamme ravintolakokemuksemme.

Koska sain Tommilta joululahjaksi Tampereen Työväen Teatterin lahjakortin lisäksi myös Aleksi Ravintoloiden lahjakortin halusin hyödyntää lahjan treffi-iltanamme ennen Eva&Manu:n keikkaa perjantaina. En ollut vielä ennättänyt tutustua Aleksi Ravintoloiden vaihtoehtoihin, mutta kärkkyessäni ilmaista kahvia Tampereen Häämessuilla kyseisen palveluntarjoajan ständillä kiinnostuin kovasti Tiiliholvista. Tommi innostui Tiiliholvista heti sitä ehdotettuani, sillä eräs hänen työkaverinsa oli suositellut paikan vaihtuvaa yllätysmenua joka oli viinipaketteineen ollut kuulemma kertakaikkisen erinomainen makuelämys. Teinkin siis pöytävarauksen Tiiliholviin häämessuilla suoraan ja perjantaina sitten suuntasimme Tampereen ydinkeskustassa, Yo-talon kellarissa toimivaan raflaan.

Erittäin ystävällinen nuori tarjoilija osoitti meille muutaman vapaan pöydän joista saimme valita itsellemme mieluisimman, jonka jälkeen saimme pöytään alkumaljana (minulle alkoholitonta ja Tommille ihan alkoholillista) kuohuviiniä. Olin jo pöytävarauksen yhteydessä ilmoittanut, että ottaisimme molemmille keittiön yllätysmenun, jonka täydensimme Tommin kohdalla myös viinipaketilla.




Paikkana Tiiliholvi on oikein viehättävä. Ravintola toimii entisen pankin holviosissa, joten seinät ja katto ovat nimensä mukaisesti tiilestä muurattuja. Pehmeillä valoilla, onnistuneilla huonekaluvalinnoilla sekä laadukkailla astioilla varustettu ravintola huokuu lämpöä ja arvokkuutta. (Tommi olikin jo korvaamassa vitriinistämme löytyviä Iittalan Essence-laseja Tiiliholvin laseilla, kuten yllä näkyvä kuohuviinilasi. Mikähän lie olisi merkki? Kieltämättä varsin kaunis muotoilu.) Henkilökunnan ystävällisyys ja asiantuntemus on erittäin miellyttävä lisä etenkin nykyaikana, jolloin tuntuu olevan jo paljon jos saa oikean ruoka-annoksen pöytään. Meidänkin pääasiallinen tarjoilijamme (pöytäämme tarjoili koko illan aikana kokonaiset kolme eri tarjoilijaa) kertoi auliisti rakennuksen historiasta siitä kysyessämme. Olikin huvittavaa kuulla, että rakennuksessa toimineen pankin johtaja oli 1900-luvun alussa kavaltanut holvin rahat ja istunut muutaman vuoden asiasta vankilassa, kunnes oli hyvän käytöksensä vuoksi vapautunut istuttuaan tuomiostaan vain pienen osan. Kavallettuja rahoja, joiden summa nykyrahassa mitattuna oli noin 20 miljoonaa euroa, ei koskaan löydetty.

Koska ruokamme oli tosiaan keittiön yllätysmenu, emme luonnollisestikaan osanneet ollenkaan odottaa mitä eteemme saisimme. Olimme todella positiivisesti yllättyneitä kun huomasimme, että menu osoittautui kalapainotteiseksi! Aivan liian usein sitä tilaa vain pihvin, etenkin kun usein ravintoloiden kalavalikoimassa tuntuu olevan vain lohta.

Ensimmäiseksi saimme eteemme keittiön tervehdyksen, joka oli annoslusikalle aseteltu "kiinteä" versio ranskalaisesta kalakeitosta, bouillabassesta. Suupala oli täynnä eri makuja jotka sulautuivat hienoksi kokonaisuudeksi. Keittiön tervehdystä seurasi alkuruoka joka ilahduttavasti osoittautui madekeitoksi. Keiton eri komponentit made, vihannekset, kaviaarivoi ja palsternakka-vaniljapyree oli aseteltu lautaselle ja tarjoilija kaatoi kalaliemen annoksiin vasta pöydässä. Tommi ei ollut maistanut madekeittoa aikaisemmin ja olimme juuri jokin aika sitten puhuneet asiasta, nyt olikin kiva saada asteen verran parempaa kalakeittoa pöytään. Oli kyllä made vallan erinomaisesti lautasella ja maut osuivat kohdilleen juuri eikä melkein. Tommille kaadettu ranskalainen valkoviini (Cave de Turckheim Pinot Gris Reserve 2014) täydensi kokonaisuuden hienosti. (Maistoin nimittäin jokaista viiniä itsekin pienen suullisen.)





Alkukeiton jälkeen vuorossa oli ankanrintaa, palsternakkapyrettä ja latva-artisokkaa lakritsakastikkeella. Olemme tehneet itse ankanrintaa muutamaan otteeseen kotona ja totesimme, että sekä omamme että Tiiliholvin ankka maistui melko samalta - hyvältä. Mutta jos ankka itsessään ei ollut ravintolassa mitenkään tajunnan räjäyttävää keittiön ammattitaito nousi esiin muissa annoksen osissa. Palsternakkapyre oli herkullista ja hennon lakritsainen kastike sitoi elementit hienosti yhteen. Tommille kaadettu uusiseelantilainen punaviini (Villa Maria Private Bin Organic Merlot 2013) oli täyteläistä ja herukkaista ja sopi ankan kanssa vallan mainiosti.



Pääruokana pöytään tuotiin jälleen kalaa, tällä kertaa turskaa ja piparjuuri-siikarullaa. Kalat oli aseteltu sitruunarisoton päälle ja annos oli koristeltu sahramipyreellä ja fenkolilla. Emme kumpikaan syttyneet erityisemmin turskasta, sillä kala itsessään oli aika kuivaa joskin hyvän makuista. Sen sijaan piparjuuri-siikarulla oli oikein maukas eikä piparjuuri noussut lainkaan hallitsevaksi, kuten aluksi pelkäsin. Sitruunarisotto oli suorastaan taivaallista ja fenkoli kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanaa. En ole aikaisemmin ymmärtänyt miksi sahrami on niin kovin arvostettu mauste, enkä tämänkään perusteella osaa sitä sen paremmaksi arvottaa, mutta jälleen kerran annos toimi kokonaisuudessaan mainiosti. Tommin lasiin ilmestynyt uusiseelantilainen valkoviini (Sauvignon Blanc Te Muna Road Vineyard 2013) kuvailtiin jotakuinkin hankalaksi alkututtavuudeksi mutta toimivaksi kumppaniksi kalan kanssa, joskin haastavaksi seurusteluviiniksi. Tommi totesi, että oli parasta valkkaria mitä oli ikinä juonut. Pisteet siis siitä.




On hämmentävää miten a la carte -annoksien kohdalla aina ajattelee, ettei näistä vaan voi tulla täyteen. Pääruoan kohdalla olimme kuitenkin jo hieman huolissamme siitä, miten saisimme nautittua vielä yhden ruokalajin ennen kuin voisimme pyöriä paikalta. Jälkiruoka kuitenkin ilmestyi eteemme ja näytti perin nätiltä. Lautaselle oli aseteltu pistaarirockyroad-suklaata, pistaasijäätelöä ja passionhedelmästä valmistettua pyrettä tai hilloketta tai... tahnaa, sekä pieni suloinen sokerimunkki. Etenkin pistaasijäätelö sekä kirpakka passionjuttu olivat oikein herkullisia, mutta emme kumpikaan hirveästi syttyneet suklaasta tai sen kummemmin jälkiruuasta kokonaisuutenakaan. Itse olin hieman sitä mieltä, että vaikka kyseessä olikin hyvältä maistuva jäätelö, jokin hieman neutraalimpi maku (vaikka hieman tylsä mutta perus vanilja) olisi tasapainottanut muuten aika tuhtia annosta. Rockyroad ei ole meidän kummankaan suosikki, joten jollekin enemmän vaahtokarkkien ja pähkinöiden yhdistelmästä innostuneelle annos olisi voinut toimia paremmin. Tommille tarjoiltu likööri (Nittnaus Trockenbeerenauslese 2012) oli hieman liian imelä myös, joten kokonaisuus jäi hieman liian makeaksi.



Jälkiruoka oli siis koko aterian suurin kompastuskivi, mutta toisaalta - ei sekään mikään hyvin suuri kompastus ollut. Kaiken kaikkiaan neljän ruokalajin yllätysmenu oli hieno kokemus sekä ihan, noh, kokemuksena mutta erityisesti makujen osalta. Tiiliholvissa selkeästi panostetaan erinomaiseen palveluun sekä hienoihin ruokakokemuksiin, joten todella lämpimästi voimme paikkaa suositella. Yllätysmenu oli hauska vaihtoehto normaalille ravintolakäynnille, sillä kerrankin sitä ulkoisti päätöksenteon jollekin oikealle ammattilaiselle ja astui hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle. En olisi ikinä uskaltanut ottaa noin kalapainotteista menua vaikka kalasta tykkäänkin, mutta täytyy todeta ettei missään vaiheessa iltaa tullut ikävä sitä perus pihviä, johon niin usein listalta sortuu.

Viinipaketti täydensi menun vallan mainiosti, mitä nyt tosiaan jälkiruoan kanssa tarjoiltu sveitsiläinen likööri ei ollutkaan aivan ainakaan Tommin makuun. Itse en enää siinä vaiheessa kehdannut ottaa edes siemausta lasista, joten en osaa omalta kohdaltani asiaa kommentoida. En muistanut kirjoittaa ylös tarjoiltuja viinejä, mutta mikäli vain muistan, yritän kysellä pakettiin kuuluneet merkit ja lisätä ne myöhemmin tänne. Etenkin pääruoan kanssa tarjoiltu valkoviini osoittautui sen verran hyväksi, että tekisi ihan mieli tarkistaa saako sitä hankittua Alkosta vai kuuluuko tuote ravintolan omaan valikoimaan. (Edit: Viinit lisätty!)




Noin. Siinä kokemuksemme Tiiliholvin neljän ruokalajin yllätysmenusta! Kiinnostuneille tiedoksi, että Tiiliholvi tarjoaa myös kuuden ruokalajin yllätysmenua ja menut todellakin saa sekä viinipaketilla että ilman. Paikkana Tiiliholvi on käymisen arvoinen ja etenkin romanttisia illallisia ajatellen kyseessä on todella tunnelmallinen ravintola. Me olimme tehneet pöytävarauksen puoli kahdeksaksi joka oli oivallinen aika nauttia rauhallinen illallinen. Kun lähdimme puoli kymmenen maissa paikalla oli jo ainakin yksi hieman isompi seurue, joka sitoi jonkin verran henkilökuntaa ja aiheutti aavistuksen verran liikaa meteliä, etenkin verrattuna aikaisempaan rauhalliseen tunnelmaan. Tosin itse taisin kyllä häiriintyä kaikista eniten läheisessä pöydässä pipo päässä ruokailleesta nuoresta miehestä. Oikeasti, eikö äitisi opettanut, että ruokaa tulee kunnioittaa? Kutsukaa vanhanaikaiseksi tässä nykyaikaisessa individualismia ihannoivassa maailmassa, mutta päähineet eivät kuulu ruokapöytään.

Te pöytätapoja arvostavat ihmiset, menkää Tiiliholviin!

Ps. Tiiliholvi ei ole osallistunut tähän postaukseen muuta kuin tarjoamalla puitteet Tampereen ravintolaskenessä, joita voi vilpittömästi kehua. 

14. helmikuuta 2016

Treffi-ilta ja Eva&Manu

Meillä ei ihmeemmin ystävänpäiviä ole vietetty, eikä kyllä sen puoleen vietetty tänäkään vuonna. Saimme kuitenkin nauttia erikoisesta herkusta, monessakin mielessä, kun pääsimme Tommin kanssa perjantaina viettämään iltaa kaupungille aivan kahdestaan ja sen kunniaksi syömään pitkän kaavan mukaan erinomaiseen Tiiliholviin. Kerron siitä kokemuksesta enemmän seuraavassa postauksessa.

Ilta huipentui Evan ja Manun keikalla TTT-klubilla, jossa duo hemmotteli korvakäytäviämme enemmän tai vähemmän akustisella keikalla reilun tunnin ajan. Olin saanut Tommilta joululahjaksi lahjakortin Tampereen Työväen Teatteriin, mutta ennen kuin ennätin iloita pitkästä aikaa koittavasta kulttuuritapahtumasta teatterin parissa Tommi vihjasi hienovaraisesti, että lahjakortti käy maksuvälineenä myös klubilla järjestettäville keikoille. Ei huono vaihtoehto sekään, ja kun suomalais-ranskalainen muusikkopari löytyi ohjelmistosta, kävin hankkimassa kaksi lippua odottamaan ystävänpäiväviikonlopun perjantaita.

Kummi lupautui hyvissä ajoin vahtimaan Papua, mutta influessa kaatoi Kummin viikoksi vuodepotilaaksi eikä hänestä ollut siis lapsenvahtihommiin. Onneksi äitini oli lupautunut kylään lauantaina ja hyvin pienellä suostuttelulla päätti aikaistaa visiittiään saapuen jo perjantaina. Noukin mamman siis samaan bussiin Tampereen keskustasta viikon viimeisen työpäivän päätteeksi ja jätimme mummin ja pojan nauttimaan toistensa seurasta samalla kun itse suuntasimme pitkästä aikaa treffeille.

Nautittuamme kerrassaan erinomaisen illallisen hipsimme Tiiliholvilta TTT-klubille (Hallituskatu 19) jossa pääsimme seuraamaan vielä viimeiset minuutit YLE TV1:n  Perjantai-ohjelman suoran lähetyksen kuvauksia. Vieraina näyttivät olevan Jutta Gustafsberg ja aurinkokuningas Juhani "Tami" Tamminen jotka keskustelivat juontajien Sean Ricksin ja Pekka Vahvasen kanssa itsensä brändäämisestä. Klubi oli jo ohjelman aikana mukavan täynnä, mutta itse olin iloinen huomatessani, että aikaisemmista keikkakokemuksistani poiketen TTT-klubilla kaikilla oli istumapaikka jolta näki erinomaisesti lavalle. Mekin löysimme hyvät tuolit ja saatoimme istahtaa odottamaan varsinaisen keikan alkamista.



Eva ja Manu esittivät yhden kappaleen ohjelman lopuksi jonka jälkeen lavalla kuhistiin hetken soitinten ja mikrofonien kanssa, mutta puoli yhdentoista pintaan startannut keikka vei ainakin minut heti mukanaan. Suoraan sanottuna en ole tutustunut kyseiseen yhtyeeseen kuin vasta tällä viikolla tarkemmin Spotifyn soittaessa heidän musiikkiaan työpäivien taustalla. Luonnollisestikin olen kuullut muutaman heidän biiseistään radiossa ja televisiossa, mutta vasta ostettuani liput heidän keikalleen päätin todella perehtyä yhtyeen musiikkiin enemmän.

Evaa ja Manua oli mukava seurata ja pidin siitä, miten yhtye toimi pienellä ja intiimillä keikalla. Molemmat muusikot jututtivat yleisöä, olivat aidosti läsnä ja vaikuttivat iloisilta siitä, että olivat paikalla. Erityisesti Manu herkesi höpöttelemään yleisölle aloittaen kertomalla laulun taustoista mutta rönsyilemällä lopulta lähes päättömiin kertomuksiin, joille yhdessä Evan ja yleisön kanssa sitten naurettiin. Aivan täysin akustinen keikka ei ollut, sillä jonkin verran saimme kuulla myös albumeilta tuttuja musiikillisia tehosteita. Manu soitti akustisen kitaran lisäksi sähkökitaraa sekä (ehkä) mandoliinia Evan pysytellessä koskettimien takana, mutta kyllä neidosta irtosi melkoiset torviäänetkin ihan pelkällä omalla suuvärkillään. Ensin tämä pakkasi naurattamaan hieman, mutta Eva veti kyllä niin hienosti huulitöräytykset kotiin ja osallistutti yleisönkin mukaan, ettei voinut muuta kuin osoittaa valtaisaa suosiota tempulle.





Kyseessä on ihana kaksikko jonka musiikki on todella kaunista kuunneltavaa. Eva&Manu toimii hienosti juurikin pienellä klubilla mutta en ole ihan varma miten duo ottaisi avolavan tai festariyleisön haltuunsa. Ei kyllä mielestäni välttämättä tarvitsekaan, todella mielelläni heitä kuuntelisin juurikin tällaisessa tilassa! Olimme Tommin kanssa yhtä mieltä siitä, että akustisuuden toimivuudesta huolimatta yhtyeen biisit kuulostavat vielä paremmilta levyltä soitettuna. Silloin kappaleista erottaa niiden monet eri tasot eivätkä eri kappaleet uhkaa sulautua samanlaiseksi, toisistaan erottamattomaksi kokonaisuudeksi. Siinä missä itse onnistuin nauttimaan lähes kaikista kappaleista tasavertaisesti, Tommi totesi jossain vaiheessa tylsistyneensä hieman. Kuitenkin keikka oli erittäin mieluinen meille molemmille. 

Omasta puolestani Eva&Manu:n lempikappaleeksi nousi heti ensimmäisillä kuuntelukerroilla There Is Nobody Like You -biisi, johon olen jo aivan rakastunut. Olikin ilo lähteä keikalta bändin toinen levy taskussa nimikirjoituksilla varustettuna, kyseinen biisi löytyy meinaan elokuussa 2014 julkaistulta Cinnamon Hearts -albumilta. Suosikkeihini kuuluvat myös kipaleet Feet In the Water (2012) sekä Empty (2014). Keikasta jäi todella hyvä fiilis joka ei kaikonnut koko illan aikana, vaikka kävimmekin tasoittamassa iltaa tapaamalla muutamaa kaveria karkeakulttuurin merkeissä Bändäri-baarissa Laukontorin kulmalla. Muutaman tunnin jäätävän lujalla soinut rokki ja kaverin korvaan huutaminen kruunasivat täydellisen illan ja vaikka lauantaina aamulla hieman harmittikin lyhyeksi jäänyt yö ja sen mukanaan tulleet univelat kaiken kaikkiaan treffi-ilta oli kerta kaikkinen suksee!




Hauskaa ystävänpäivää kaikille teille lukijoille! Teitähän näyttäisi olevan joka kuukausi yhä enemmän, tervetuloa siis myös uusille tyypeille!

11. helmikuuta 2016

Juhlasuunnitelmien aikataulutuksesta

Omakseni sekä Facebookin hääryhmän perusteella muidenkin häitään suunnittelevien morsianten kunniaksi on todettava, että elleivät naiset ymmärtäisi millä aikataululla ainakin hieman isompia häitä tulee ruveta järjestämään, jäisivät juhlat ehkä kokonaan pitämättä. Korkeintaan ne saisi järjestettyä suuresti omissa vaatimuksissa joustaen, soveltaen ja kompromisseja tehden.

Miehet tuntuvat ajattelevan, että mikäs ihmeen hoppu tässä nyt on. Juhlathan ovat vasta puolentoista vuoden päästä, ellei jopa myöhemmin. Ainakin omassa taloudessani olen toistuvasti törmännyt sulhasen hämmentyneeseen ilmeeseen, kun kyselen häihin liittyvistä asioista. Viime kesänä sain väsytystekniikalla tyypin ymmärtämään, että esimerkiksi suosituimmat juhlapaikat varataan edellisen vuoden tammikuussa. Joten mikäli mielisi vieläpä harkita mahdollisia vaihtoehtoja, tarkastaa tiloja ja pohtia paikan sopivuutta omaa käyttötarkoitusta ajatellen, paikkoihin tulisi tutustua jo kaksi vuotta ennen häitä. Kyllä, kaksi vuotta!

Kuva täältä

Koska meille ei tule kirkollista vihkimistä, vältyin kirkkoajoista tappelemiselta toisin kuin moni muu nainen. Sen sijaan valokuvaajan valinta tuotti oman päänvaivansa, hyvät kun tuntuvat olevan myös haluttuja. Valokuvaajien osalta tarjontaa on kyllä yllin kyllin, mutta ottaa oman aikansa etsiä sopivia kuvaajia, selvitellä kuinka kaukaa kuvaajat ovat valmiita hääpaikalle matkustamaan, millaisia paketteja kuvaushinnat pitävät sisällään ja mitkä kuvaajista edustavat portfolioltaan sitä tyyliä, mitä me haluamme. Lisänsä tuo tietenkin tuo yksi harrastelijakuvaaja, joka syynäsi kaikki esikarsimani portfoliot takertuen jokaiseen vinoon horisonttiin, liiallisiin tehostekeinoihin, väärään valotukseen ja huonoon valkotasapainoon - ja hyvä niin! Liekö kyseessä valokuvaajien keino hankkia asiakkaita, mutta usein tarjousta kysyttäessä vastausviestissä oli mainintana nopeasti hupenevat vapaana olevat päivämäärät. Valokuvaajankin suhteen kannattaa siis olla ajoissa.

Kuva täältä

Paikan ja kuvaajan lisäksi mieleeni tuli vielä yksi palveluntarjoaja, joka tulisi varmistaa hyvissä ajoin: pitopalvelu. Pitopalveluitahan löytyy jos jonkin moista eikä juhlapäivänä varmasti jää ilman ruokaa, vaikka pitopalvelun valinta jäisikin hieman myöhemmälle varaamiselle. Mikäli kuitenkin haluaa kilpailuttaa palveluntarjoajat rauhassa, tutustua menuvaihtoehtoihin, muokata niitä oman näköisekseen ja pohtia vieraskohtaista hintaa juhla-aterialle, on ruoka-asioissakin hyvä mieluumin varastaa lähdössä kuin odotella lähtölaukausta. Oman juhlapaikkamme suhteen pitopalvelun valinta jäi täysin meidän harteillemme, joskin Einon pirtiltä sai listan palveluntarjoajista jotka olivat aikaisemmin järjestäneet ruokailuja paikalla.

Kuva täältä

Tehtyäni jälleen kerran Googlen kanssa perustyötä kartoittaen erilaisia vaihtoehtoja sain karsittua mahdolliset pitopalvelut kolmeen, joista vein esityksen meidän perheen hallitukselle. Niistä suosikiksi nousi sekä laajan menunsa, että varteenotettavan hintansa ansiosta yksi johon olen laittanut tarjouspyynnön. Katsotaan miten asian suhteen edistytään.

Tarjoukset ja niiden pyytäminen onkin omaa luokkaansa oleva asia. Sitä voisi nimittäin kuvitella, että juhlapaikkojen, kuvaajien ja pitopalveluyrittäjien nettisivuilta usein löytyvät valmiit kysymyslomakkeet avittaisivat asioiden etenemistä, mutta olen kyllä tullut toisiin ajatuksiin. Monesti tarjouspyyntöihin saa odottaa vastausta viikon, ellei jopa kauemmin. Varminta lieneekin numeron löytyessä soittaa ja pyytää tarjousta suullisesti. 

Kun nämä kolme - paikka, valokuvaaja ja pitopalvelu ovat plakkarissa, ajattelin ainakin itse hieman hellittää hääsuunnitteluista. Ainakin konkreettisella tasolla. Niille, jotka haluavat mennä naimisiin kirkossa, on tietenkin vielä se kirkkomuuttuja joka tulee ottaa huomioon: voimia teille, jotka saatte kirkon varattua vasta samana vuonna kun häät järjestetään! Omaani sekä sulhasen pukua, juhlapaikan koristeluita ja hääpäivän ohjelmaa ennättää miettiä hyvin vuoden vaihduttua, eikä suunnittelulistaltamme löydy käsittääkseni tällä hetkellä mitään, mikä vaatisi akuuttista paneutumista asiaan. Hyvä niin; jääpähän aikaa etsiä inspiraatiota, pohtia miten budjettia saisi hieman tasoitettua maksajaystävällisempään muotoon ja välttää hätiköityjen ostopäätösten tekemistä.

10. helmikuuta 2016

Raskaus on edennyt rasitukseen asti

Glukoosikoe eli sokerirasitus tehdään, jotta mahdollinen raskausdiabetes todettaisiin ajoissa. Tämä kahden tunnin sokerirasituskoe tehdään (ainakin Tampereella) lähes kaikille raskaana oleville noin raskausviikoilla 24-28. Mikäli odottajalla on korkea raskausdiabeteksen sairastumisriski tehdään koe jo alkuraskaudessa ja uusitaan myöhemmin mikäli testin tulos on normaali. Raskausdiabeteksen riskiä lisäävät tekijät ovat mm. äidin suuri painoindeksi, aiemmin sairastettu raskausdiabetes, tyypin 2 diabetes lähisuvussa sekä sokerin ilmeneminen virtsassa raskauden alussa.

Sokerirasitus se oli siis minullakin edessä tässäkin raskaudessa, joten paastosin kuuliaisesti 12 tuntia ja raahauduin tänään aamuseitsemältä keskustaan laboratorioon. Ystävällinen hoitaja otti verinäytteen jonka jälkeen sain ihastuttavan, väkevän mutta väljähtäneen sitruunalimsan makuisen sokeriliuoksen juotavakseni, ja sitten ei muuta kuin odottamaan. Viime kerrasta viisastuneena olin tajunnut ottaa iPadin mukaan odotustilaan, joten ensimmäinen tunti sujui mainiosti Netflixiä katsoessa. 

Toisen verinäytteen jälkeen aika meinasi käydä jo pitkäksi etenkin, kun kännykästä jakamani nettiyhteys uhkasi ylittää laitteeni datakaton, mutta selvisin kuin selvisinkin kolmanteen näytteeseen ja pääsin labrasta pyörtymättä aloittamaan työpäivääni. Vaikka tunnin välein otettavat verikokeet eivät ole mikään ylitsepääsemätön juttu en voinut olla pohtimatta sitä, kuinka pöljää on paastota raskaana ollessa 12 tuntia, istua piikitettävänä, juoda ätläkkää siirappia aamupalaksi ja sitten istua pönöttää paikallaan ja toivoa, ettei kupsahda odotushuoneen penkiltä lattialle ennen aikojaan. 

Sintti ei myöskään arvostanut meikäläisen paastoa vaan pahoinpiteli minua sisäisesti minkä ennätti koko sen ajan mitä olin jalkeilla heräämisen ja viimein kymmeneltä nauttimani aamupalan välillä. Kyllä taas oli erityisen hienoa ja etenkin hehkeää olla odottava äiti. Ehkä oloa olisi tietenkin voinut tasata vaikkapa nauttimalla illan viimeiseksi ateriaksi jotain tasapainoisempaa kuin laskiaispullaa, mutta eihän se tietenkään eilen mieleen tullut.

No jaa. Onhan se silti hyvä, että näitä asioita valvotaan ja neuvolat ohjaavat testeihin, joiden tuloksilla voidaan ehkäistä vakavampia seurauksia. Sääliksi silti käy heitä, jotka rasituksessa joutuvat käymään useammin kuin kerran raskauden aikana. Onneksi omalla kohdalla tämä (toivottavasti) oli viimeinen kerta.

9. helmikuuta 2016

Ensimmäiset messut korkattu

Viikonloppuna Tampere-talossa järjestettiin vuosittaiset Tampereen Häämessut joiden yhteydessä oli myös juhlapukujen ja häämekkojen maahantuojien outlet-tapahtuma. Itse pääsin jo lauantaina kurkkaamaan messuja töiden merkeissä, kun edustin työharjoittelupaikkani ständillä upouusia JuhlaForum-lehtiä jakaen. Kolmen tunnin töiden jälkeen pyrin pidättäytymään messujen kiertämisestä muuten, mitä nyt kävin maistamassa Purppurahelmen kakkumaistiaisia (koska, noh, kakkua, dah), sillä olimme sopineet häämessuiluista kahden kaasoni kanssa sunnuntaille.


Sunnuntaina siis treffasimme Kummin ja Ninnun kanssa Tampere-talolla kymmenen maissa ja suuntasimme katsastamaan messujen tarjonnan. Monet kojut edustivat kultaseppiä jotka ohitimme melko suoraviivaisesti, sillä oma vihkisormukseni on suunnitteilla teettää Kultaseppä Hanhiniemellä Seinäjoella. Koska monet sormukset olivat kyllä kieltämättä kauniita ja erikoisia sanoisinkin, että mikäli sormusmalli tai -materiaali on vielä hakusessa, messut ovat hyvä tapa selvitellä itselleen sopivaa rinkulaa. Samassa tilassa edustavista kultasepistä monet osaavat myös vastata kysymyksiin hinta-arvioista ja tilausajoista, joten paikan päällä ainakin oppii varmasti paljon.

Mutta minä en ollut sormusta vailla, joten me sivuutimme kultasepät kokonaan. Sen sijaan otimme delegaatiollamme suunnan Vierula Photography:n ständille, jonne olin sopinut treffit valokuvaajapariskunta Johannes ja Tanja Vierulan kanssa. Etsiessäni hääpäivämme ikuistajaa törmäsin Vieruloiden portfolioon ja ihastuin pariskuntakuvista välittyvään tunnelmaan. Koska Vierulat ovat vasta aloittelevia häävalokuvaajia ei heidän portfoliossaan ollut näyttöä dokumentaarisesta hääkuvauksesta, joka herätti epäilystä kuvien onnistumisesta etenkin Tommin puolesta. Miten sitä voisi olla varma onnistuuko kuvaus hämärässä, tanssin lomassa ja vauhdikkaissa tilanteissa? Harkittuamme asiaa päätimme kuitenkin luottaa fiilikseemme ja sovimme, että mikäli henkilökemiat tuntuvat osuvan kohdilleen, valitsisimme Vierulat hääkuvaajiksemme. Itse vakuutuin ainakin Johanneksen pätevyydestä kun selvisi, että kyseessähän on toinen seinäjokinen tyyppi - mikä siis voisi mennä vikaan!?

Vakavasti otettuna keskusteltuamme Vieruloiden käyttämästä kalustosta ja muutenkin juteltuamme hetken totesin, että kyllä aloittelevillekin kuvaajille pitää antaa mahdollisuus. Päätimme siis solmia yhteistyökuviot Vieruloiden kanssa ja tadaa, samalla varmistimme häihimme emme vain yhtä, vaan kaksi valokuvaajaa! Jännitys tiivistyy ensi kesää kohden, kun Vierulat tekevät ensimmäiset keikkansa dokumentaarisen hääkuvauksen parissa. Silloin varmasti portfoliokin täydentyy merkittävästi. Sopimus löytyy kuitenkin tuosta työpöydän nurkalta joten voimme Tommin kanssa huokaista helpotuksesta ja vetää valokuvaajan kohdalle ruksin hääsuunnitelmissa. Jes!

Purppurahelmen ständi veti meitä puoleensa herkkumaistiaisten ja kauniiden kakkujen vuoksi. Lauantain kakkumaistiaisia ei enää luonnollisestikaan ollut, mutta Purppurahelmen Hanna Silanderin taikomat sievät macarons-leivokset ja pitsimäiset sitruunapiparit päätyivät parempiin suihin. Ihmettelimme Kummin ja Ninnun kanssa miten ihmeessä Hannan macaronsit olivat niin erinomaisen hyviä, kukaan meistä kun ei aikaisemmin ole onnistunut nauttimaan kyseisistä leivoksista paitsi niiden kauniin ulkomuodon vuoksi. Aikaisemmat yritykseni macaronsien suhteen ovat päätyneet pettymykseen ja olenkin kovasti ihmetellyt mikä niissä ihmisiä viehättää, mutta tällä kertaa pidin mausta todella paljon. Hanna oli käyttänyt macaroneissa suklaista moussea joka teki leivoksista kerrankin todella herkullisia. Itse huokailin kerroskakkujen perään, edelleen, ja ajattelin vielä kerran yrittää taivuttaa budjettia edes pienen hääkakun verran...

Purppurahelmen naked cake


Kävin jo lauantaina hyödyntämässä BB Beauty Berry - kauneushoitolan kulmien kestovärjäystarjousta ja maalautin kulmakarvani tummemman sävyiseksi viidellä eurolla. Kuuntelin myös sivukorvalla kun toinen morsian kyseli meikkihintoja kaasoille ja jollen aivan väärin muista, kaason meikki juhlapäiväksi tulisi kustantamaan viiden kympin luokkaa. Kummi kävi sunnuntaina kysymässä olisiko hänen jo luonnostaan todella tummille kulmille tehtävissä mitään, mutta emme osanneet ottaa ehdotusta kulmien sävyttämisestä ihan ehkä asian vaatimalla vakavuudella ja kulmat jäivät tällä erää koskematta. Mukava henkilökunta ja nopea palvelu sekä työn erinomainen jälki saivat harkitsemaan hoitolan palveluita myös hääpäivää ajatellen. Yrityksen nettisivuilta nopeasti tarkastettuna häämeikillä on hintaa 95€, joten täytyy pitää paikka mielessä.

Kauneishoitola Jadeian naisia kävin jututtamassa hääkynsien suhteen. Itse omistan maailman surkeinta laatua olevat kynnet joita hoidan tasaisen huonosti, enkä lähtökohtaisesti välitä siitä miltä kynteni näyttävät - sillä ne eivät ainakaan näytä huolitelluilta, koskaan. Olen kuitenkin hieman harkinnut pitäisikö sitä yrittää edes hieman panostaa kauniisiin käsiin juhlapäivänä. Mitkään pitkät rakennekynnet eivät kyllä tule kuuloonkaan. Jadeialta sain vinkkejä kynsien oman rakenteen vahventamista varten ja suosituksen oman kynnen geelilakkaukselle juhlapäiväksi, jolloin kynsiin saisi hieman terveen näköistä rakennetta ilman mitään isompia operaatioita. Katsotaan nyt, mutta kolme korjaavaa kynsienhoitoa ja juhlalakkaus hintaan 35€ käynti ei välttämättä olisi mikään hirveän suuri sijoitus. Todennäköisesti unohdan käteni kokonaan ja totean lopulta, että samakos tuo, euron lakkaa saa Tokmannilta.

Kiersimme malleiksi katetut juhlapöydät ja haimme inspiraatiota erilaisista kutsukorttimalleista, joita tarjosi ainakin Now and Forever. Siinä missä perin epäortodoksiset koristevalintani, kuten ne jo-mainitut LP-levyt herättävät ainakin toisessa kaasossa lievää kulmien kohottelua ja pään puistelua, esittelemäni väriteema (valkoinen, harmaa/hopea ja punainen/viininpunainen) näyttäisivät saavan hyväksynnän. Istahdimme katsomaan puoli kahdeltatoista alkaneen puku- ja korunäytöksen, ihmettelimme mallisulhasen perin nuorta ikää ja arvioimme millä todennäköisyydellä tätä morsianta ainakaan nähtäisiin yhdessäkään lavalla esiintyneessä mekossa vuoden päästä elokuussa. Todennäköisyydet olivat häviävän pienet. Samalla tosin tulimme havainneeksi, että varsinaisista mekkosovituksista tulisi vuoden päästä enemmän kuin mielenkiintoisia Kummin edustaessa melkein päinvastaisia ihanteita kuin mitä minä ja Ninnu. Ja mä kun kuvittelin, että nyöritys saisi kaikkien äänen... No jaa, mutta tuleepahan ainakin mielenkiintoista!

Paikalta sai ideoita esimerkiksi juhlapöytien kattaukseen ja somistukseen.

Kahdessa tunnissa messut oli paremmin kuin hyvin taputeltu ja lähdimme mielestämme hyvin ansaitulle brunssille Tammelan Malabadiin. Malabadin brunssi maksaa 18€ joka sisältää laajan salaatti- ja juustopöydän, useita lämpimiä ruokia ja melko hyvän jälkiruokapöydän. Kahvi ja tee sisältyy hintaan. Itse pidin kovasti brunssin salaateista, ei-niin-turkkilaisesta mutta maukkaasta pizzasta, falafeleista ja mausteisesta naudasta. Jälkiruokapöydästä poimittu baklava oli mielestäni todella rasvaista, mutta sekä juusto- että suklaakakku olivat oikein mainioita. Myös erilaiset hedelmät oli mukava raikas lisä muuten tuhtiin brunssiin. Lisähinnasta (2,80€) sai tuopillisen tuoremehua joka mielestäni kyllä kuuluisi brunssin sisältöön. Sisustukseltaan Malabad on raikas ja pidän siitä, että ravintolassa soi teemalle sopiva musiikki. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja palvelu pelasi nopeasti.

Oli huikeaa viettää rauhallinen sunnuntaipäivä ihanien naisten kanssa, purkaa työn ja parisuhteen mukanaan tuomia... haasteita, ja herkutella hyvän ruoan äärellä. Kun itse olin jo varma, ettei edes raskausfarkkujen vyötärö antaisi enää tuumaakaan periksi pyörimme ravintolasta ulos ja suuntasimme jatkamaan sunnuntaita omille tahoillemme. Ehkä häämessut eivät olleet mikään maata mullistava kokemus itsessään, mutta kieltämättä päivä oli hauska. Koska meistä kukaan ei ole mikään "iik, häät!"-fiilistelijä, päivä sujui lähinnä huumoripitoisen sarkasmin terällä leikitellen. Joskin täytyy todeta hämmästyneeni kun Kummi aivan heittäytyi inspiroitumaan kaasojen mekoista catwalkilla nähdyn muotinäytöksen aikana. Ja minä kun luulin, että molemmat naiset olisivat olleet vain helpottuneita kun en esitä sen kummempia vaatimuksia juhla-asujen suhteen. No jaa, onhan tässä aikaa mätsätä kaasotkin teeman mukaisesti!

Kuva täältä

7. helmikuuta 2016

Sparraustiimi kasassa

Monet morsiamet ovat keksineet mitä hauskempia tapoja pyytää ystäviään ja sisariaan kaason tehtäviin hääpäivää ajatellen. Toki kaason tehtävät eivät rajoitu pelkästään itse hääpäivään, vaan usein he ovat auttamassa milloin ikikimppuihin käytettävien suodatinpussien värjäyksessä, milloin morsiuspukuostoksilla makutuomareina.

Kaasoja voisi pyytää tehtävään niin monella eri tavalla. Voisi hankkia heille jonkin ihastuttavan korun tai rakentaa jonkin hauskan selviytymispakkauksen, joka sisältää kuplivaa juhlahetkeen, nenäliinoja liikutukseen, päänsärkytabletteja morsiamen ärsyttävyyteen... Netistä ainakin löytyy yhtä jos toista hyvää vinkkiä siihen, miten yllättää ystävä "tulisitko kaasokseni" -kysymyksellä.

Kuva 1, 2, 3 ja 4

Itse en ollut kyllä lainkaan kekseliäs asian suhteen. Ensinnäkin minulle oli aivan selvää, että Kummi on kaasoni mahdollisissa häissäni, halusi tai ei. Asia oli hieman sama kuin esikoisen kummivalintojen suhteen; muita ehkä piti hieman miettiä, mutta Kummi olisi kummi, kävi miten kävi. Siksi en tainnut koskaan oikein virallisesti edes kysyä Kummia kummiksi, enkä tainnut tehdä sitä kaasoilunkaan suhteen. Kummi olisi kaaso, sehän nyt on selvää.

Kaasokseni olen valinnut siis ystäväni Kummin, joka täällä bloginkin puolella on toisinaan vilahdellut erityisesti erilaisten herkkujen yhteydessä mainittuna. Minun ja Kummin yhteinen taival alkoi syksyllä 2007 kun aloitimme samassa pääaineessa yliopisto-opinnot Joensuussa. Ensimmäisellä luentokerralla kaikki uudet opiskelijat esittelivät itsensä lyhykäisyydessään, joka minun osaltani meni jotakuinkin näin:

"Hei, moon Susanna ja tuun Etelä-Pohojammaalta. Oon tässä nyt syksyn opiskelemassa tätä ja sit tammikuussa lähären armeijahan vuodeksi."

Kummin esittely meni osimoilleen seuraavasti:

"Moi, oon Kummi ja tuun Lahdesta. Oon tässä nyt syksyn kunnes jään tammikuussa äitiyslomalle."

Lähtökohtaisesti olimme siis molemmat vain käymässä yliopistolla, mutta mikä meidät jostain syystä ajoi syvempään ystävyyteen oli ainakin se, että Kummikin oli käynyt armeijan ja oli oikeasti lähtöisin Pohjanmaalta. Lisäksi pidimme erityisen paljon herkkujen syömisestä ja luennoilta lintsaamisesta, joten vietimme monet koulupäivät joko Kummin kämpällä syöden mokkapaloja tai yliopiston kahvilassa syöden panineita. Jälkeen päin olemme pohtineet miten ihmeessä noin neljässä kuukaudessa ennättää muodostaa niin painavan ystävyyden, että kun minä lähdin joulun jälkeen inttiin ja Kummi synnyttämään ennenaikaista esikoistaan, pidimme yhteyttä mm. niinkin perinteisesti kuin kirjeitä ja kortteja lähettelemällä. Kummi ei enää palannut takaisin samojen opintojen pariin, mutta ystävyytemme pysyi siitäkin huolimatta, että Kummi asui Lahdessa ja minä Joensuussa. Vuodesta 2011 olemme asuneet kumpainenkin Tampereella, pari vuotta jopa vajaan kilometrin päässä toisistamme, ja voin rehellisesti sanoa, että kyseessä on ihminen, jota ilman olisi vaikea elää. 

Koska häistä on ollut aina välillä Kummin kanssa puhetta, osasi hän varautua tähän lottovoiton omaiseen luottamustehtävään jo hyvissä ajoin. (Ainakin luulen niin.) Jossain vaiheessa häneltä rupesi tippumaan kysymyksiä siitä, olisiko hän ainoa arvoisaan tehtävään valittu mimmi, vai saisiko hän mahdollisesti jonkun toisen auttamaan tässä henkisessä hunnunkannossa. Siitäpä sitten aloinkin pohtia haluaisinko yhden sijasta kaksi kaasoa, ja päädyin pyytämään tehtävään toista ystävääni.

Ninnu on ihminen, jonka sain bonuksena edellisestä työpaikastani. Minulle oli osoitettu työpiste samasta huoneesta Ninnun kanssa ja koska itse olen tuumasta toimeen ja sanasta lauseryöpyksi -tyyppi, höpöttelin heti pian esittelyiden jälkeen Ninnun varmasti ihan pökerryksiin. Yhteinen juttu alkoi luistaa saman tien. Yhteiset harrastukset kuten kuntosalihommat ja moottoripyöräily, olivat sopivaa keskustelupintaa ja tulimme vallan mainiosti toimeen. Kun kuulin, että Ninnun taloudessa oli syntynyt koiranpentuja kutsuin itseni sujuvasti kylään ja siitä lähtien olimme enemmän kuin pelkkiä työkavereita. Kun oma työpestini loppui kesän jälkeen ystävyys Ninnu jäi elämään, ja juttu jatkui koko talven aina toiseen yhteiseen työkesäämme. Sinä kesänä kävimme yhdessä aamusalilla, luimme läpi tuoreet fitnessblogit ja kävimme mökkeilemässä ja lenkkeilemässä yhdessä. Ja kaiken terveellisen elämän keskellä vedimme överit PepsiMaxilla. Edelleen kaipaan häntä vaihtuvissa työpaikoissani, Ninnu ikäänkuin kuuluu työpisteeni kalustoon. Onneksi nainen on säilynyt edes vapaa-ajan ohjelmistossa!

Jos Kummin kohdalla olin ottanut kaasohommat itsestäänselvyytenä, Ninnun kohdalla huomasin jopa jännittäväni asian kysymistä. Hänen suhteen pohdin jopa miten kysymyksen esittäisin, tekisinkö jonkin kortin vai pitäisikö odottaa, kunnes olemme yhdessä syömässä tai jotain. Lopulta kun päätin, että lähden ainakin Kummin kanssa Tampereen Häämessuille, piti ruveta tekemään ratkaisuja myös Ninnun kaasoksi kysymisen suhteen. Niinpä viime viikolla vapisevin sormin tiedustelin Whatsapp-viestissä, olisiko hänellä tänä viikonloppuna erikoisempia suunnitelmia. Kun viikonlopun avoin aikataulu selvisi, rohkaisin mieleni ja kysyin haluaisiko hän nähdä minua sunnuntaina.



Kylläpä oli hermoja raastavaa! Mitä jos Ninnu sanoisi ei? Mitä jos Ninnu sanookin kyllä? Mitä sitten? En minä tiedä, mitä kaasojen tulee tehdä. Varmistaa, että hääpäivänä en ole tappanut sulhasta ja että seison henkikirjoittajan edessä suhteellisen rauhallisin mielin myöntymässä kaikkeen, mitä notaari ymmärtää tiedustella?

Kuulemma kyseessä oli suuri kunnia ja Ninnu suostuisi mielellään. No mutta hyvä, yksi murhe vähemmän. Sekä minulle, että Kummille, joka saisi nyt rikostoverin polttarihommiin ja vertaistukea niihin hetkiin, kun itse vedän morsiusöverit tai kun vannon, etten ikinä suostu naimaan tuota puolisonrenttua, joka tasaisin väliajoin aiheuttaa lievää raivohulluutta. Kyllä. Luulen, että tässä on hyvä sparraustiimi, myös häitä ajatellen.

3. helmikuuta 2016

Jotain sinistä, jotain lainattua, jotain missä on helma?

Hääpuvun etsiminen tässä vaiheessa on mielestäni lähtökohtaisesti jo hieman turhaa, sillä häihin on kuitenkin aikaa vielä se puolitoista vuotta. Nettikirppikset pursuavat näitä "uutena ostettu, muutinkin mieleni" -pukuja, joiden ostohinnasta yritetään saada edes kolmannes kasaan kun uusi, hienompi, parempi ja kaikin puolin täydellisempi onkin tullut vastaan. Olen järkeillyt asian niin, että mitä lähempänä itse tapahtumaa mekon hankkii, sitä vaikeampi on ennättää muuttaa mieltään ja löytää se vielä täydellisempi puku.

Todellisuudessahan en ole suunnannut vielä pukuliikkeisiin koska olen raskaana. Eipä kannata tällä mahalla, ei tämän kanssa mihinkään mahdu! Enkä kyllä aio olla tätä nykyistä kokoani hääpäivänäni, joten turhaanpa sitä lähtee sovittelemaan liian suuria mekkoja, kun kuitenkin niitä ihania kolttuja on rekit pullollaan.

Kuva vasemmalla täältä ja kuva oikealla täältä. Molemmat Tiffany Rosen äitiyshäämekkoja. Kieltämättä tosi kivoja vaihtoehtoja löytyy myös odottaville morsiamille!

Lisäksi toivon todellakin, että löytäisin hääpukuni käytettynä. Korkeintaan harkitsen vuokraavani uuden puvun, mikäli vuokrahinta on jotenkin sopusuhtainen. Tajuan sen tunteen joka ikiomasta, täydellisesti istuvaksi muokatusta uudesta puvusta syntyy, mutta oma järkeni ei silti taivu ymmärtämään miten kukaan malttaa laittaa satoja, jopa tuhansia euroja pukuun, jota käyttää kerran päällään. Juu, kyllähän sen saa myytyäkin, mutta jälleen kerran en usko, että "kertakäyttöinen" puku on sen arvoinen. Tämä tosin on täysin morsiamesta ja hääparista kiinni, jokainenhan sijoittaa unelmiensa päivään juurikin sen verran kuin haluaa! En siis arvostele. Sen lisäksi monet tekevät erinomaisia uusien pukujen löytöjä esimerkiksi morsiusliikkeiden alennusmyynneistä ja häätapahtumista, enkä tosiaan hämmästele lainkaan jos joku laittaa 400 euroa uuteen pukuun, etenkin, kun vuokrasummat saattavat hyvinkin huidella siellä 500 euron tienoilla. Sen 400 euron verran sitä melkein saa käytetystäkin maksaa.

No, siitäkin huolimatta ettei minulla ole omasta mielestäni asiaa morsiuspukuliikkeisiin vielä ainakaan vuoteen, en tietenkään ole voinut vastustaa kiusausta tutustua netin kautta tarjontaan. Jestas, että löytyykö sitä vaihtoehtoja! Koska olen todella epäammattimainen mekkoihminen, eli pukeudun johonkin muuhun kuin housuihin aivan järkyttävän harvoin (sillä jokuhan saattaisi erehtyä luulemaan tytöksi), olen onnellisen tietämätön kaikista termeistä joita mekkoihin liitetään. A-linjainen, sweetheart, laskettu vyötärö, tylli... Täh?

Jonkinlainen visio haluamastani mekosta on, joskin olen täysin valmistautunut henkisesti siihen, että visio romuttuu viimeistään sitten kun sinne morsiuspukuliikkeeseen ensimmäisen kerran astuu. Puvut näyttävät niin kovin erilaisilta erilaisten ihmisten päällä, että netistä bongattuihin kuviin on turha luottaa. Mutta saahan sitä vähän etsiä inspiraatiota?

Vaikka merenneito-malli on tuntunut itselle tosi vieraalta, olen havainnut viehättyväni ns. puolimerenneitomalleista, eli juurikin niistä "lasketulla vyötäröllä" olevista puvuista. Saahan sitä helmaa löytyä kun kerran häämekosta on kyse, ja koska itse en ole mikään kovin yksiulotteinen kropaltani, laskettu vyötärö voisi hyvinkin korostaa muotojani.

Kuva vasemmalla täältä ja kuva oikealla täältä. Molemmat Davids Bridalin sivuilta.

Ainut ongelma tällaisen mallin kanssa on käsittääkseni sen mukavuus hääpäivän aikana. Kyllähän se päällä varmasti aivan hyvin seisoo, mutta mitenkäs sitten se istuminen, tanssiminen... liikkuminen? Kerran hääpukuja sovittaneena muistelisin, että juuri tämä laskeutuva vyötärö tuntui eniten omalta, mutta jännä nähdä tuntuuko se vieläkin siltä. (Jännä on myös nähdä löydänkö vyötäröni uudelleen siihen mennessä, kun hääpukuja joskus lähtee sovittamaan.) Malli on kuitenkin jäänyt selvästikin kummittelemaan, sillä hetken olin jo aikeissa sopia vastaavantyylisestä puvusta kauppoja Facebookin hääkirppiksellä, kunnes tulin tajuihini ja totesin, ettei asialla nyt aivan oikeasti niin kiire ole.

Sydänpääntie, joka mielestäni kuulostaa järjettömän kaamialta sanalta, on herättänyt vahvaa epäintoa hääpukuja katsellessani. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta tämä on nyt käsittääkseni se amerikkalaisissa häähullujen hääpukuhommeli -sarjoissa monesti mainittu "sweetheart" -mallinen kaula-aukko, eikö? Ohjelmia sen verran vilkaisseena olen todennut, ettei tämä ole todellakaan povekkaan morsiamen valinta, ellei sitten halua pelätä henkensä edestä koko päivän, että varustus karkaa juhlaväen ihasteltavaksi. Mutta jälleen kerran olen huomannut, että hääjärjestelyt aiheuttavat lähes raskauteen verrattavia hormonaalisia epätasapainotiloja. Olen siis ruvennut pitämään mallista. Eikä se näyttäisi olevan lainkaan pöllömpi malli edes povekkaammalla morsiamella! Mitä täällä oikein tapahtuu?

Kuva vasemmalla täältä ja kuva oikealla täältä. Molemmat Davids Bridalin sivuilta.

No jaa. Helman pituus on kuitenkin ehkä suurin kysymysmerkki tässä mekkoasiassa. Koska tulen omistamaan en pelkästään yhdet vaan (toivottavasti) kahdet päheet hääkengät, olisi surullista peittää ne koko päiväksi runsaan helman alle. Siksi olenkin pohtinut eri vaihtoehtoja mekon pituudelle. Ensin ajattelin, että paras vaihtoehto olisi takaa pitkä ja edestä lyhyt malli. Niinkuin näin:

Kuva täältä

Sitten kävelin peilin ohi ja palasin takaisin todellisuuteen. Jos omistaisin kahden metrin jalat niin ehkä, mutta koska tämän persjalkaisuuden lisäksi en juurikaan ole tottunut käyttämään jotain-muuta-kuin-housuja, voisi minihameeseen vivahtava helma tuottaa lievää ahdistusta, oli sitten Päivä Prinsessana tai ei.

Toisaalta epäsymmetrisiä helmoja on toki erilaisiakin, enkä kokisi lainkaan mahdottomaksi vilautella kenkiäni esimerkiksi tällaisen veikeän halkion takaa:

Kuvat täältä
Kuva täältä

Tällaisessa helmassa voisi siis olla jo jotain ideaa. Mutta suoraan sanottuna olen ruvennut kallistumaan enemmän tai vähemmän lyhyen helman puolelle. Tea-length -mittainen eli (mallista riippuen) polven ja säären väliin asettuva helmamitta on ruvennut tuntumaan käytännölliseltä ja ehkä hieman rokimmalta vaihtoehdolta. Vaikka monet mallistojen tämän mittaluokan puvuista ovatkin hillittyjä ja kauniita 50-luvun tyyliä mukailevia mekkoja, asusteilla ilmeen saa muutettua tähän päivään ja hieman vaihtoehtoiseen lookiin sopivaksi. Tällä hetkellä olen ehkä eniten ihastunut True Bride:n uutuusmallistoon ja sen lyhyisiin hääpukuihin, erityisesti tähän Bonnie -nimiseen malliin:

Kuvat täältä
Hihat eivät ole ihan oma juttuni, mutta puvun mitta, siinä käytetty pitsi ja etenkin puvun selkä ovat todella kauniit. Selkä onkin viimeinen varsinainen murheenkryyni omassa pukumetsästyksessäni. En nimittäin ole aivan vakuuttunut, että haluan täysin avointa selkää, sillä omistan lapaluideni välissä tatuoinnin, johon en ole ollut vuosikausiin tyytyväinen. Vaihtoehdot sen peittämiselle ovat kesähäitä ajatellen joko puvussa oleva osio jonka alle tatuointi jää, tai tatuoinnin meikkaaminen piiloon. Hieman olen leikitellyt myös ajatuksella, että otattaisin kuvion päälle uuden tatuoinnin, mutta sitä päätöstä en ole saanut vielä tehtyä. Koska pidän kylläkin erilaisista pitsipaidoista, en näkisi pitsipukua mahdottomana ratkaisuna ongelmaani. Haluaisin kuitenkin niin edestä kuin selästäkin mahdollisimman avaran puvun joka paljastaisi solisluut, olkapäät ja hartiat, joten alan tajuta, että pyydän puvulta aika mahdottomia. Täydellinen selkä tuli tässä Ella Rosan puvussa vastaan, joskaan muuten puku ei sitten ole sitä, mitä haen.

Kuva täältä

Että näillä eväillä pitäisi joskus sitten suunnata piinaamaan hääpukuliikkeiden myyjiä. Onneksi sen aika ei ole vielä noin vuoteen, mutta mitä ihmettä minä teen kaikella tällä ajalla jonka käytän äärimmäisen järkevästi käytettyjä ja edullisia pukuja metsästäen?