30. toukokuuta 2016

Munkkeja ja maisemia Pyynikillä

Pyynikin näköalatornin juurella toimiva Pyynikin munkkikahvila on jossain määrin elävä legenda Tampereella. Kahvila on toiminut jo yli 20 vuotta perheyrityksenä ja se tarjoaa paitsi ehkä parhaimmat munkin ikinä, myös mahtavat näköalat tornin huipulta.




Olemme käväisseet munkkikahvilassa muutaman kerran aikaisemminkin ja viime perjantaina veimme Tommin vanhemmatkin nauttimaan uppopaistetusta sokeripäällysteisestä herkusta, sekä tietenkin ihastelemaan Tamperetta hieman korkeammalta kuin tavallisesti. Lähdimme koko perheen voimin ja saavuimme hieman huonosta reittivalinnasta johtuen Tampereen keskustan ruuhkan kautta paikalle noin puoli viiden aikaan, jolloin kahvilalla olikin vielä mukavan rauhallista etenkin perjantai-iltapäiväksi. Istahdimme kahvilan sisälle pöydän ääreen ja tilasimme kaikille aikuisille normaalikokoiset munkit (2 euroa/kpl), neljä kahvia (2 euroa/kuppi) ja kaksi Laitilan limonadia (3,50 euroa/kpl) sekä Papulle pienen munkin (1,30 euroa) ja pillimehun (1,50 euroa). Papu söi evääksi ottamamme päivällisen ennen herkkuihin siirtymistä ja ostimme nokkamukiin lasillisen maitoa (1,20 euroa) jotta pöperö meni paremmin alas. Hyvin malttoi jätkä syödä ruokansa vaikka aavistikin, että munkki oli odottamassa jälkiruokana.






Pyynikin näkötornin munkit leivotaan paikan päällä reseptillä, joka on saanut alkunsa 1980-luvulla. Raaka-aineet ovat kaikki kotimaisia ja kahviossa otetaan huomioon myös erityisruokavaliot; siellä tarjoillaan myös munkkeja jotka ovat laktoosittomia, maidottomia ja kananmunattomia. Munkkikahvilan munkit sopivat siis vaikkapa vegaaneille, joka on aika mainio asia!

Munkkeja myydään kahviolta paljon myös erilaisiin tilaisuuksiin ja niitä voi tilata haluamansa määrän vaikkapa kotiin vietäväksi. Me olemme hakeneet kerran vappumunkit heiltä ja kiireisen juhlapyhän munkkitilausten toimitus olikin varsinaista tehotyöskentelyä. Mekin saimme kellonajan jolloin munkit sai noutaa kahvion takaovelta tuoreina ja herkullisina mukaan. Etenkin suurempia määriä varten kahvilalta kannattaa tilata munkit ennakkoon, vaikka kahviollakin munkkeja oli korikaupalla valmiina myytäväksi. Satuinpa huomaamaan, etteivät eilisetkään munkit olleet hinnalla pilattuja, niitä nimittäin sai kuusi kappaletta kolmella eurolla. Me kuitenkin tyydyimme herkuttelemaan pelkillä munkeilla. Erityisen hyvältä munkki maistui Tampereen Paahtimon kahvin kanssa, jota kahviosta saa ostaa vastajauhettuna mukaan. 




Torni on suosittu vierailukohde ja vetää mm. turistiryhmiä. Siellä kokoontuvat myös niin motoristit kuin museoautoharrastajatkin, ja paljon näkee lenkkeilijöitä juoksemassa luontopoluilla tai Pyynikin rappusissa. Kyllä siinä varmaan itseltäkin pari kaloria kului kun katsoi rapputreenaajia vauhdissa! Munkkien lisäksi kannattaa maksaa 2 euroa/henkilö ja huristaa joko hissillä tai kavuta rappuset tornin huipulle. Sieltä saa aivan uudenlaisen kuvan Tampereesta kun koko kaupungin hahmottaa tavallista paremmin korkealta katsottuna. 




Pyynikin munkkikahvila on mielestäni visiitin arvoinen kohde, mutta kahvilan maistuvista munkeista pääsee toki nauttimaan myös keskustassa, aivan keskustorin kyljessä sijaitsevassa munkkikahvilassa. Oli suuntana kumpi paikka tahansa, voin todellakin suositella sekä tuotteiden, että palvelun puolesta tätä paikkaa!

27. toukokuuta 2016

Hääkorkkareiden prototyyppi

Niin, paljon on ollut puhetta niistä hääkengistä. Jostain syystä olen saanut päähäni, että haluan astella vihille punaisissa niittikorkkareissa. Koska sellaisia ei ole vielä ainakaan onnistunut löytymään valmiina, ei mistään Kiinan verkkokaupastakaan, ajattelin tehdä sellaiset itse. Niittejähän löytyy kyllä mistä tahansa verkkokaupasta, ja punaisia korkokenkiäkin on perin laaja valikoima olemassa. Ajattelin kuitenkin harjoitella kyseisten kenkien tekemistä nähdäkseni miten niitit kenkiin asettuvat, mikä sommittelu olisi paras, ja miltä kengät lopulta näyttäisivät - ennen kuin ostan ja tuhoan yhdet  tai useammat kengät aivan turhaan.

Ostin siis mustat nahkakorkkarit Fidalta hintaan 6,50 euroa ja tilasin aikaa sitten AliExpressistä ripakopallisen erilaisia niittejä, joiden yhteishinnaksi tuli noin 15 euroa. Niittejä tulen käyttämään myös muissa asusteissani sekä pöytäkoristeissa, joten kenkiin kuluvan summan laskeminen on hieman haastavaa. Mutta sanotaanko vaikka, että kenkiin menisi niittejä noin viiden euron edestä?



Kaksi iltapäivää istuin olohuoneen sohvalla ja väkersin niittejä kenkiin. Tällä hetkellä toinen on jotakuinkin valmis. Aloitin kiinnittämällä niittejä kenkiin sinitarralla jotta saatoin hakea niiteille sopivaa paikka ilman, että rei'itän kengät ihan pilalle. Kun olin tyytyväinen malliin, jätin sinitarralla tuunatun kengän malliksi ja aloin tökkiä reikiä toiseen kenkään. Työkaluna käytin työkalukaapista kaivamaani pora- ja ruuviväänninsarjaa, jossa oli monta hommaan sopivaa erikokoista terää.





Kengän kantapäässä oli nahkainen vahvike, joka hankaloitti suuresti niittien työntämistä nahan läpi ja niiden kiinniruuvaamista. Lopulta kyllästyin ja revin koko vahvikkeen irti, jonka jälkeen reikien tekeminen ja niittien kiinnittäminen onnistuikin huomattavasti helpommin. Pisimmät niitit ovat ruuvikiinnitteisiä joten niiden kantaosa ruuvautuikin nahkaan perin jämäkästi kiinni. Kanta ei myöskään törrötä nahasta kovin ikävästi, joten kenkiä voisi periaatteessa varmaan käyttää ilman uutta kantavahvikettakin. Kaksi muuta niittityyppiä ovat kuitenkin sellaisia, että niiden kantapala painetaan niitin runkoon kiinni jolloin niitti lukittuu paikoilleen. Runko on eri niiteissä hieman eri pituinen ja ainakin noissa timanttiniiteissä kanta jää hieman reilummin törröttämään nahasta. Luulen, että sen vuoksi kanta on hyvä vuorata vielä joko nahalla tai mahdollisella geelityynyllä tai vastaavalla. Kolmas niittityyppi, nuo kantapäässä olevien korkeiden niittien välissä sijaitsevat pyöreät niitit, ovat taitettavilla hakasilla oleva malli. Se ei oikein meinaa pysyä, sillä hakaset eivät yllä nahasta läpi jolloin ne saisi painettua tukevasti paikoilleen. Täytynee katsoa löytyykö vastaavanlaisia, joissa olisi erilainen kiinnitysmekanismi. Nämä ovat selkeästikin ohuempaan materiaaliin tarkoitettuja.

Mutta tältä tämä prototyyppi nyt näyttää!






Hieman lopputulos poikkesi alkuperäisestä mallista, mutta mielestäni parempaan suuntaan. Tällä tavalla kengät ovat ehkä hieman "kevyemmät" kuin alkuperäisellä suunnitelmalla. En ole vielä ihan varma jatkanko niittejä myös kengän sisäsyrjälle vai jätänkö ne koristeeksi vain tälle nykyiselle puolelle. Välttämättä niittejä ei tarvita enää kengän toisella puolella. Hieman kutkuttaisi pohjien maalaaminen, näissä kengissä ehkä punaisella, mutta itse hääkengissä vaikkapa hopeisella glittermaalilla. Saa nähdä miten käy. Toinen kenkä vaatisi vielä saman käsittelyn jonka jälkeen tulisi ratkaista kantapään vahvikkeen laittaminen. Käyttäisikö kenkiä suutarilla joka asentaisi paikalle uuden vahvikkeen, vai yrittäisikö kotikonstein taiteilla kantaan jonkin suojan ettei kantapäät ole käytön yhteydessä heti auki? Täytynee miettiä asiaa.

Kenkien tekeminen oli hieman työlästä johtuen ehkä alkeellisista työkaluista ja perin huonosta työasennosta sohvalla rötväten, mutta lopputulos on kyllä aika kiva. Ainakin vahvistui ajatus siitä, että punaisia niittikorkkareita lähtisi tekemään hääkengiksi, kunhan tässä saisi löydettyä ne sopivat kengät jostain. Näillä mustilla voi kipsutella vaikkapa kesällä kaupungille elokuviin tai terassille, jahka sopiva hetki ilmenee.

25. toukokuuta 2016

Ensimmäinen viikko nelihenkisenä perheenä

Niin vaan se ensimmäinen viikko Tommin sanojen mukaan suurperheenä meni menojaan. Kotiuduimme sairaalasta keskiviikkona ja olemme nyt totutelleet uuteen päivärytmiin jossa ei vaikuta paitsi yksi erittäin aktiivinen leikki-ikäinen mutta myös yksi täysin fiilispohjalta elävä vauva. Papu on ottanut pikkuveljen hienosti vastaan, on selkeästi kiinnostunut vauvasta mutta osaa myös antaa tilaa vauvalle kun vanhemmat pelkäävät nopeiden liikkeiden auttavan vaaratilanteita pienelle ihmiselle.



Hieman ensimmäistä viikkoamme varjosti se, että samoin kuin aikoinaan Papun kohdalla, myös Sintin kanssa imetys oli alusta alkaen yhtä tuskaa. Varpaat kippurassa ja hammasta purren yritin syöttökerrasta toiseen ajatella, että kohta sen on pakko helpottua ja kivun lakata. Kun kipu ei lakannut ja kun Sinttikin alkoi käydä ärtyneeksi etenkin öisin, jolloin imetys saattoi ottaa yhteensä lähes kolme tuntia, alkoi korvike ja pullo tuntua todella kutsuvalta. Koska kätilöt olivat tarkistaneet vauvan imuotteen sairaalassa ja todenneet sen oikeaksi olin viikonloppuun mennessä varma, että rinnoissani on vain jotain rakenteellista vikaa eikä minun yksinkertaisesti kannata jatkaa imetystä joka aiheuttaa niin paljon kipua ja sitä mukaan ahdistusta itselleni ja stressiä vauvalle. 

Mutta onni on oma henkilökohtainen kätilö, jonka apuun voi aina luottaa. Kummi tuli sunnuntaina katsomaan lapsia ja kylään saapuneita vanhempiani ja lupasi samalla tarkistaa Sintin imuotteen. Kävikin ilmi, että Sintti on koko ajan ollut rinnalla aivan väärin puhumattakaan omasta asennostani, jossa siinäkin oli paljon korjattavaa. Kummin avulla ihme tapahtui ja onnistuin imettämään ehkä ensimmäisen kerran ilman viiltävää kipua. Kun Kummi kävi vielä illalla varmistamassa, että ohjeet olivat menneet perille saatoin todeta, että kyllä tässä varmaan imetys saattaa jopa onnistua tällä kertaa. Papun aikaan imetys oli sen verran kamalaa, että lopetin sen kolmen kuukauden kuluttua ja kärsin pitkään siitä johtuvista epäonnistumisen tunteista. Jospa tällä kertaa homma luonnistuisi Kummin tärkeän avun myötä paremmin!

Viikon aikana olemme olleet paljolti ihan vain perheen kesken, mitä nyt omat vanhempani kävivät viikonloppuna jotta isänikin näki uuden tyttärenpoikansa. Sintin kummit pyörähtivät tervehtimässä poikaa lauantaina, mutta muuten päivät ovat kuluneet Tommin ja Papun ulkoillessa aamupäivät ja minun ja Sintin hengaillessa kotona joko molempien torkkuessa tai minun järjestellessä kämppää. Yllättävän nopeasti nurkat täyttyvät kirpparia varten kerätyistä vaatepusseista tai pyykistä tulleista lakanapinoista. Yhtenä iltana lähdin nauttimaan ihanasta kesäillasta lenkkeillen lähikaupalle ja takaisin, vaikka olin varautunut ottamaan bussin kotimatkalle jos paikat olisivat vielä liian hellänä kotimatkaa ajatellen. Oli huikea fiilis päästä pitkästä aikaa kävelemään reippaasti, puhumattakaan siitä, että sekä urheilutrikoot että lenkkarit menivät moitteettomasti jalkaan! Kyllä tämä keho kuuluu lähtökohtaisesti vain yhdelle ihmiselle: minulle.



Sintti täytti maanantaina yhden viikon ja kävi ensimmäistä kertaa neuvolassa sekä ulkoilemassa. Neuvolassa tuli paljon kehuja ärsykkeisiin reagoinnista sekä huikeasta painon noususta, sillä syntymäpaino oli jo ylitetty. Silmä näyttäisi hieman rähmivän, joten sitä ohjeistettiin seuraamaan mahdollisen antibioottikuurin tarpeen varalta. Eipä olisi ihme jos silmätulehdus tulisi, sillä Papulla on jo kevään kolmas silmätulehdus käynnissä. Kokeilussa on nyt eri antibiootti kuin kahdella erillisellä kerralla, joten toivotaan tämän kuurin purevan paremmin ja vapauttavan meidät tästä vaivasta.

Vietimme maanantaina illalla koko perhe aikaa taloyhtiömme takapihalla, Papu hiekkalaatikolla leikkien ja Sintti kantoliinassa nukkuen. Kantoliina minulla oli jo Papun syntyessä, mutta en koskaan oikein oppinut käyttämään sitä kunnolla. Kun sitten hankin Manducan, jäi liina täysin vaille käyttöä Papun kanssa. Nyt olen ajatellut yrittää harjoitella kantoliinankin käyttöä hieman enemmän, sillä etenkin noin pieni vauva on mukavampi ottaa lyhyille kävelyille mukaan liinassa kuin rattaissa. Varsinkin kun työnnettävänä on ne tuplarattaat. Samalla odotan kyllä innolla pidempiä vaunulenkkejäkin ja sitä, että saisimme Tommin kanssa startattua ulkoilun uudella tarmolla. Keväällä molempien liikkuminen on jäänyt kokonaan pois joten nyt on aika ottaa itseään taas niskasta kiinni. Varmaan jossain vaiheessa kesää tulee käynnistää myös muiden morsianten tavoin Hääkuntoon 2017 -projekti, mutta ainakaan vielä en aio ryhtyä lisääntynyttä arkiliikuntaa kummempiin suorituksiin.




Eilen Sintti pääsi ensimmäistä kertaa vaunujen kyytiin kun kävimme lenkillä lähikaupassa. Papu kulki kätevästi Tommin selässä rinkassa - rinkka onkin osoittautunut erinomaiseksi välineeksi jota isi tykkää kantaa ja jossa poika tykkää istua pidempiäkin tarpomisia. Tänään kävimme muutamalla kirppiksellä Lielahdessa koko poppoo, leikimme hetken lastenkirppis Vadelmatarhan  (lue Vadelmatarhasta lisää täältä) leikkinurkkauksessa ja söimme vielä peritamperelaasen lounaan Tapolan mustamakkarabaarissa. On mukavaa kun liikkelle pääsee pikkuhiljaa koko perheen voimin, etenkin kun säät edelleen kannustavat lähtemään ulos kesästä nauttimaan.




Se on sitten meidänkin taloudessa selvä ukkovalta. Tosin veljeni kummitäti, hänkin kahden pojan äiti neuvoi minulle, että vaikka jokaisella perheen miehellä onkin äänestyksissä aina yksi ääni, äidillä ääniä on neljä. Mielestäni tämä on erittäin loogista ja aion toteuttaa samaa myös meillä.

Kyllä sitä saa taas olla elämäänsä tyytyväinen!

18. toukokuuta 2016

Sintti on täällä!

Sunnuntaina alkaneet supistukset johtivat sitten lopulta siihen, että maanantain puolella klo 00.27 karjaisi sekä yksi äiti aika pirun lujaa, että myös yksi pieni poika - hänkin vallan komeasti. Sintti saapui vahvistamaan perhettämme yhdellä miesäänellä lisää. Strategiset mitat olivat 3075 grammaa ja 47 senttiä.

Synnytys eteni sinänsä nopeasti ja nyt kun asioita ajattelee taaksepäin tuntuu vauhti suorastaan hurjalta. Aamuyöllä neljältä alkaneet supistukset pysyivät aamupäivän siedettävänä, mutta kun vessassa käydessäni huomasin veristä vuotoa lähdimme Tommin kanssa synnytysvastaanotolle. Kummi tuli laittamaan Papun päiväunille ja vahtimaan pojan unta. SVO:lla kuunneltiin vauvan sykkeitä ja tarkkailtiin vuotoa. Saimme käväistä vielä kotona parin tunnin ajaksi mutta palatessamme olikin jo varmaa, että sille tielle jäätäisiin. Sintti oli selvästikin kakannut lapsiveteen joten minulta otettiin verikokeita joiden avulla pyrittiin havaitsemaan jos vauvalle iskisi likaisesta lapsivedestä johtuva infektio. Kätilön tehdessä sisätutkimusta supistukset alkoivat äityä kovemmiksi ja kohta löysinkin itseni kävelemästä ympyrää SVO:n käytävältä odotellessamme siirtoa osastolle. Olen aina pitänyt raskaana olevien turhanpäiväistä käyskentelyä ja ölinää hieman hölmönä, mutta siinähän sitä itsekin vaappui ympäri odotustilaa ja yritti olla ulisematta turhan lujaa.

Saimme lopulta luvan vaappua äitiyspuolelle odottelemaan synnytyksen käynnistymistä, sillä kätilön ja lääkärin mukaan kohdunkaula ei ollut vielä pehmennyt niin paljoa, että synnytys olisi ollut varsinaisesti käynnissä. Sain hemaisevat sairaalavaatteet päälleni ja yritin rentoutua samalla kun supistukset alkoivat muuttua entistä voimakkaimmiksi. Tommi yritti käydä hieromassa selkääni helpottaakseen oloani, mutta uhkasin hengenlähdöllä mikäli hän tulisi kovasti lähelle härkkimään. Sen lisäksi, etten halunnut ketään lähelleni kun tunsin kipua, en nähnyt mitään syytä taputella selkääni kun kipu tuntui alavatsassa, samalla tavalla kuin kuukautiskivut.

Supistusten voimakkuus lisääntyi mielestäni todella nopeasti ja oli turhauttavaa, kun kivunlievityksestä tiedustellessani todettiin, että sitten kun en enää kivun kanssa pärjää sitä annettaisiin. Jossain vaiheessa oli vain todettava, että oma pärjääminen alkoi olla lopussa. Siinä vaiheessa tuntuikin jo, ettei lievitystä tullut tarpeeksi nopeasti. Jouduin sängylle makaamaan jotta vauvan sykettä saatiin seurattua, joten en pystynyt heijaamaan itseäni kivunlievitykseksi. Kätilöt olivat hieman myös huolissaan vauvan sykkeistä joten kohta ympärilläni pyörikin jo useampi hoitaja, vaan ei ketään joka olisi tarjonnut sitä saaketin kipulääkettä. Viimeinkin minut päätettiin siirtää synnytyssaliin, jossa kätilö viimein antoi minulle ilokaasunaamarin ja opasti sen käytössä.

Ensimmäisellä kerralla ilokaasu todella tuntui menevän päähän ja siitä tuli lievästi humalainen olo. Kun käyttöä jatkoi säännöllisesti se lähinnä muuttui asiaksi, johon keskittyi niin lujaa, että kipu hieman hellitti. Löysinkin jossain vaiheessa sopivan tahdin käyttää kaasua niin, että siitä oli mielestäni apua. Kun tunsin supistuksen alkavan aloin hengittää ilokaasua syvin henkäyksin ja aina uloshengittäessä ölisin kuin mielipuolinen lehmä. Oikeesti. Se kuitenkin tuntui auttavan ja sain levättyä aina supistusten välillä. Tommi linnoittautui keinutuoliin salin nurkkaan ja luki Tekniikan Maailmaa, mikä olikin aivan hyvä asia, sillä eipä hänestä siinä vaiheessa olisi mitään apua ollutkaan. Välillä hän kävi silittämässä päätäni tai antamassa suukon, hienosti aina silloin kun supistus ei ollut päällä. 

Lääkäri halusi laittaa vauvalle anturin päähän jotta hänen kuntoaan voitaisiin paremmin seurata. Jälleen yksi ikävä sisätutkimus lisää, joka voimisti supisteluja entisestään. Kun vielä ilokaasun letku irtoili pariin otteeseen ja kun jouduin käymään vessassa, tietenkin ilman kaasua, alkoi olla jo todella kamala olo. Siinä vaiheessa sain sekä puudutepiikin takapuoleeni että lopulta epiduraalin. Se oli todella tarpeen, sillä se rentoutti kehoa ja poisti kovimman kivun alavatsasta. Supistukset edelleen tunsi, mutta ne eivät olleet enää niin tuskaisia. Kätilö kävi kertomassa, että vauvan sykkeistä johtuen hoitohenkilökunta oli ruvennut pohtimaan sektion mahdollisuutta. Se tuli kovana pettymyksenä, vaikka olin päättänyt etten välittäisi siitä millä tavalla Sintti syntyisi kunhan tulisi terveenä. Kyllä siinä silti pieni itku tirahti.

Lääkäri päätti kuitenkin antaa oksitosiinia joka jouduttaisi synnytystä, sillä tässä vaiheessa kohdunsuu oli jo avautunut merkittävästi. Muistelen kätilön kertoneen minulle, että jossain vaiheessa saattaisi tulla tarve ponnistaa jolloin olisi hyvä painaa kutsunapilla hänet paikalle neuvomaan, hän olisi toisessa huoneessa lähettyvillä. Tuskin ovi oli kolahtanut kätilön poistuttua kun tunsin, että Sintti lähti liikkeelle ja itselle tuli kiire ettiä se kutsunappi, jonka avulla joku kertoisi mitä ihmettä nyt tapahtuu. Tommikin heräsi horroksestaan säkkituolilta, johon oli asettunut torkkumaan.

Sitten sitä mentiinkin jo lujaa. Seitsemässä minuutissa Sintti oli lopulta pihalla, kurttuisena ja täydellisenä. Pisteitä lähti pään muodosta, mutta lopulta apgar-pisteitä annettiin 8/9. Itselleni ensimmäinen alatiesynnytys oli pelottava mutta jollain kenties kierolla tavalla silti hyvä. Olen tyytyväinen, että sain kokea molemmat synnykset, sekä alatiesynnytyksen että sektion. Tommi oli vieressäni kannustamassa ja piti kädestä, kun ponnistin kätilön ohjeilla Sinttiä pihalle. Sain Sintin heti vierihoitoon rinnalleni ja olin onnekas, sillä kehoni antoi hyvin myöten syntyvän lapsen tieltä ja vältyin tikeiltä. Tommikin sai Sintin paitansa alle siksi aikaa kun minä kävin suihkussa ja söin hieman välipalaa.




Olemme nyt viettäneet Sintin kanssa pari päivää Tampereen yliopistollisella sairaalalla tutustuen toisiimme. Tommi ja Papu ovat käyneet molempina päivinä ja äitini on ollut sekä kotona avustamassa poikia (ja vahtimassa Papua kun Tommi oli kanssani synnytyksessä) että seuranani sairaalalla. Tänään saamme lähteä sairaalasta, joten edessä on jälleen uusia asioita kun tutustutamme uudelle perheenjäsenellemme kotimme. Papu onkin jo parina päivänä sanonut, että "äiti ja vauva kotiin", joten varmasti kotosalla odotetaan yhä paljon kuin täällä päässä kotiinpääsyä. Papuakin tässä on jo ennättänyt tulla kovasti ikävä, kun kerran tavallaan on niin lähellä mutta silti niin kaukana.

Nyt sitten edessä on ainakin kolme viikkoa yhteistä lomaa kun Tommi pitää isyysvapaitaan. Ihanaa päästä totuttelemaan nelihenkisen perheen arkeen. Jälleen ollaan uudessa elämäntilanteessa kun palataan vauva-arkeen yhdellä leikki-ikäisellä höystettynä. Emme ole myöskään viettäneet tällaista pitkää yhteistä lomapätkää sitten viime kesäloman, toivottavasti säät suosivat jotta pääsemme viettämään paljon aikaa ulkona. Lähinnä tietenkin Papun kanssa sillä Sinttiähän ei vielä ainakaan viikkoon voi viedä juurikaan ulos. Mutta täällä ainakin yksi halajaa jo kovasti lenkkipoluille! Vaunulenkit, odottakaapa vaan!

15. toukokuuta 2016

39+0

Olen ollut nyt kaksi viikkoa pidempään raskaana Sintistä, mitä Papusta aikoinaan. Tänään laskettuun aikaan olisi tasan viikko aikaa.

Kaikki on mennyt sinänsä aivan hyvin, mitä nyt olo on käynyt koko ajan... noh, raskaammaksi. Reilu viikko sitten kävimme Tommin kanssa sairaalalla synnytystapa-arvioinnissa, johon kutsutaan jos edellinen raskaus on päättynyt sektioon. Synnytystapa-arvioinnissa äitiyspoliklinikan osastonlääkäri kävi sanallisesti kanssamme läpi edellisen raskauden ja synnytyksen kulun ja suoritti sisätutkimuksen. Koska Tampereen yliopistollinen sairaala on opetussairaala paikalla oli myös kaksi lääkärikandia, joista toinen teki lääkärin ohjeiden mukaan myös sisätutkimuksen. Aika hurjaa hommaahan se on, etenkin kahteen kertaan, mutta käynnistä jäi aivan positiivinen olo. Lääkäri oli oikein asiallinen ja mukava, esitti asiat kansantajuisesti ja osasi ohjata myös selvästi jännittänyttä kandia niin, ettei kenelläkään ollut tilanteessa kiusaantunut olo. Paitsi ehkä Tommilla, joka perehtyi puhelimensa saloihin niin antaumuksella että meinasi missata ultran, johon hänetkin toivotettiin tervetulleeksi katselemaan Sinttiä.

Viime viikolla Papuun iski flunssa joka tasoittui melko nopeasti pelkäksi vuotavaksi nenäksi, mutta itse sain kunnon kurkkukivun ja tukkoisen nokan seurakseni. Juuri kun ajattelin, että johan tässä on tälle vuodelle aivan tarpeeksi sairastettu... Sinänsä olen jaksellut muuten aivan hyvin, joskaan en ole hirveästi jaksanut enää päivisin puuhastella kotona tai lähteä asioille kaupungille. Hääkenkien prototyyppiä sain sentään vähän eteenpäin, niistä lisää toiste.

Perjantaina oli niin hieno ilta, etten malttanut jäädä sisälle poikien suunnatessa pihalle vaan lähdimme koko perhe pienelle pyörälenkille. Teki kyllä aika tiukkaa, vaikka vauhtia ei ollut juuri nimeksikään ja matkaakin tuli vain noin viitisen kilometriä. Kroppa esitti heti vastalauseen kun alaselkään iski aikamoisen noidannuolen, jota sitten yritin availla loppuillan. Lauantaina kävimme moikkaamassa ystävääni Ninnua läheisellä tekonurmella, sillä hänellä oli joukkuensa kanssa siellä pallopelit menossa. Tommi ja Papu lähtivät mukaan ja otin Papun kantoon toiselle lonkalle kun tunsin toisen nilkan pyörähtävän alla. Nilkka selvisi onneksi vaurioitta, mutta korjausyrityksistä huolimatta tuiskahdimme Papun kanssa vauhdilla kumoon. Onneksi osasin jotenkin laskeutua kyljen kautta selälle ja onnistuin suojaamaan sekä kainalossa olleen 13 kiloisen sällin, että navan takana lilluvan alle kolmekiloisen tyypin. Papua koko tapaus pakkasi vain naurattamaan, joka sinänsä lisää käsitystä siitä, että jätkä on aikamoinen vauhtihirmu. Polvi meni trikoiden alla naarmuille, mutta trikootkin säilyivät onneksi ehjänä!

Liekö perjantain pyöräilystä ja lauantain vauhdikkaasta aamupäivästä johtuvaa, mutta eilen illalla olikin hieman jo epämukava olo leffaa katsoessa. Varsinaisia supistuksia ei tuntunut, mutta sänkyyn mennessä alavatsassa ja selässä tuntui lieviä kuukautiskipuja muistuttavia tuntemuksia. Onnekseni sain niiltä nukahdettua, mutta aamuneljältä heräsin samoihin tuntemuksiin uudestaan. En saanut enää unta aaltoilevalta jomotukselta vaan väkisinmakasin melkein seitsemään etten herättäisi Tommia, joka ei ole tottunut siihen, että minä herään ennen häntä. Lopulta nousin ja kävin kuumassa suihkussa. Se hieman rentoutti lihaksia ja sai jomotusta hellittämään hetkeksi. Eilisen tuiskahduksen seurauksetkin tuntuvat  tänään kun on löytynyt yllättävää lihaskipua käsivarressa ja olkapäässä. Mutta eipä se ole mitään mistä ei selviäisi venyttelemällä ja odottelemalla.

Kävin puoli kahdeksan aikaan nostamassa Papun sängystä ja menimme herättämään Tommin, jolloin tunnustin kärsiväni mahdollisista supistuksista. Nyt niitä alkoi olla jo useammin ja kun kahdeksalta rupesin seurailemaan supistelujen väliä kellosta, niitä tuli 3-4 minuutin välein. Soitin synnytysvastaanotolle jossa ohjeistettiin ottamaan kipulääke, liikkumaan ja hautomaan alavatsaa ja alaselkää kuumakääröllä, ja mikäli kipu alkaisi olla sellaista jonka kanssa ei pärjää, voisi suunnata synnärille.

Sellaista jonka kanssa ei pärjää? Jaaha. Noh, katsellaan mitä se sellainen on. Tommi jo totesi, että jos se siitä ottaa kiinni etten enää omasta mielestäni pärjää, niin synnytän todennäköisesti kotiin. Mutta katsotaan nyt mihin tämä homma etenee, tuskinpa Sinttikään ihan salamana tulee. Mutta tulisikohan jo tänään?

10. toukokuuta 2016

Peti petattu ja laukku pakattu

Viime kerralla raskaana ollessani lähtö sairaalaan tuli sen verran nopeasti, etten tajunnut napata kotoa mukaan juuri neuvolakorttia kummoisempaa. Onneksi kodin ja sairaalan välillä ei ole kovinkaan montaa kilometriä, joten Tommi sai tuotua minulle tavaroita ja vaatteita, joita tarvitsin sektiota odotellessa ja ennen kotiin lähtöä. On kuitenkin turhauttavaa yrittää kertoa millä vaatehuoneen hyllyllä mitäkin on ja mikä niistä kolmestakymmenestä mustasta paidasta on se, jota tällä kertaa tarkoitan. Nyt halusin siis varmistua siitä, että pääsen lähtemään sairaalasta mukavissa kuteissa, jotka itse olen laittanut sivuun odottamaan oikeaa hetkeä.

Omien vaatteiden lisäksi kotiutumispäivänä pitäisi pukea myös toinen ihminen. Papun kohdalla nauroimme melkeinpä pissat housussa kun pähkäilimme niistä kaikista pienimmistä vaatteista pojalle jotain päälle pantavaa. Kaikki pienet, eli 50cm:n kokoiset vaatteet olivat 2,2 kiloiselle ja 46 senttiselle tyypille aivan järjettömän suuria! En ollut hankkinut yhtään pienempää vaatekappaletta ja roudasimmekin jätkän kotiin ylivaltavissa kuteissa. Nyt olenkin sitten haalinut kirppareilta 44-48cm kokoisia vauvan vaatteita, ihan vain varoiksi, ettei Sintti hukkuisi elämänsä alkumetreillä ylisuuriin vaatteisiin.

Koska Sintti tuntuisi kuitenkin kasvavan vallan mainiota vauhtia olen valinnut kaksi erikokoista settiä, joihin hänet voi kotiutumishetkellä pukea. Toinen on pienempi, sitä 44 kokoa olevaa vaatekertaa, toinen taas "normaalimpi" kokoa 50 oleva setti. Tarkoitus on laittaa vauvan päälle kietaisubody, terälliset housut tai housut ja sukat, sekä silkistä ommeltu pipo suojaamaan pientä päätä tuulelta ja vedolta. Tämä toukokuu on alkanut todella lämpöisenä, mutta koska pieni saa helposti kylmää aion vielä pukea näiden vaatteiden lisäksi vauvan haalariin. Haalari on noin 30 vuotta vanha froteekankaasta valmistettu ihanuus, puku jossa minut on aikoinaan tuotu synnäriltä kotiin. Se on hieman aikaansa elänyt ja virttynyt, mutta koin jollain tapaa tärkeäksi pukea omat lapseni samaan asuun jossa minut on kannettu ensimmäisen kerran kotiin. Papu puettiin siihen syksyllä 2014 ja Sintti tullaan pukemaan siihen tänä keväänä. Trendikkäämpiä vaatteita ennätetään käyttää kyllä muulloinkin, kotiutuessa pukeudutaan äidin vanhaan pukuun! Ja jos nyt sattuu aivan kauhean kylmä päivä kotiutumiselle, niin ajattelinpa ottaa mukaan vielä hieman paksumman Mikki Hiiri-haalarin, joskaan eihän sitä vastasyntyneen kanssa paljon vielä ulkona ennätetä sairaalan ja kodin välillä ollakaan.





Vaatteiden lisäksi sairaalalaukkuun pakataan lukemista, iPad ja sen laturi, pokkarikamera varmuuden vuoksi (Tommi ottanee järkkärin mukaan, jos vain muistaa), kännykän laturi, liivinsuojia, hygieniatarvikkeet (kuten hammasharja, tahna, shampoo ja deodorantti viime kerrasta viisastuneena) ja välipalaa (lue: karkkia). Lisäksi pitää muistaa ostaa vielä jonkin sortin varvassandaalit, sillä sairaalalla ei välttämättä ole sopivan kokoisia tossuja lainalle. Viimeksi jouduin hiihtelemään isoissa muovisandaaleissa kunnes Tommi toi jostain marketista ostamansa släbärit. Ne ovat sittemmin päätyneet mökkikengiksi, joten niistäkään ei ole tällä kertaa apua.

Papusta pidimme ensimmäisen vuoden ajan Mauri Kunnaksen Vauvan vuosi -kirjaa, johon merkkasimme lähes päivittäin Papun kehitystä, kommelluksia ja tapahtumia. Olen useasti kuullut, että toisen lapsen kohdalla tällaiset ylimääräiset hommat jäävät vähemmälle huomiolle elleivät jopa kokonaan pois, mutta minulla on ainakin vilpitön tahto yrittää pitää päiväkirjaa myös Sintin ensimmäisestä vuodesta. Aion siis ottaa kirjan mukaan jo synnärille ja toivoa, että saisin aloitettua kirjan täyttämisen heti jolloin siitä voisi muodostua rutiini.



Vanhempani toivat viikonloppuna kotoa varastosta Papun pieneksi käyneet vaatteet sekä rottinkisen sängyn, jossa Papu nukkui ensimmäisen puoli vuotta. Minulla on aikoinaan ollut samanlainen, joka on sittemmin annettu jollekin sukulaisen sukulaiselle lainaan eikä se koskaan enää löytänyt takaisin kotiin. Tämän löysimme äidin kanssa vuosia sitten kirpparilta ja otimme talteen odottamaan jälkikasvua. Vaikka meiltä löytyykin jo Stokken pinnasänky Sintille, samanlainen kuin missä Papu nykyään nukkuu, on mielestäni kiva laittaa pieni vauva nukkumaan pienempään ja kevyempään sänkyyn ensimmäisiksi kuukausiksi. Sänky sitä paitsi vie pienemmän tilan makuuhuoneessakin ja sitä on kevyempi siirrellä tarvittaessa, vaikka vauva nukkuisikin sängyssä. Toki Stokken pinnasängyssäkin on renkaat joka helpottaa siirtelyä, mutta korisänky on mielestäni todella viehättävä.



Ostin aikoinaan Papua varten Eurokankaasta harmaata kangasta josta äitini ompeli reunapehmusteen sänkyyn. Valkoinen pitsireunainen verho on osa isoäitini äidin eli isomummini kapiolakanaa johon isomummi on itse tehnyt pitsin. Lakanasta löytyy myös isomummin nimikirjaimet. Leikkasimme äidin kanssa verhosta osan sänkyä varten, vaikka katos ei sinänsä mikään välttämättömyys olisikaan. Harmaa satiininauha oli oma lisäykseni verhoon ja se sopiikin mielestäni kivasti kokonaisuuteen. Sängyn patja on leikattu äitiyspakkauksen mukana tulleesta vaahtomuovista, sen päällä on muovifrotee joka on peitetty lakanalla. Petivaatteet on aikoinaan hankittu omalle äidilleni jo mainitsemani isomummin toimesta! Mikä nykyaikainen tekstiili kestää kulutusta yli 50 vuotta siirtyen nyt jo kolmannelle polvelle, kysynpä vaan? Lakanoita on useampikin setti ja ne ovat todella viehättäviä. Yksi tyynyliinoista on ollut aikoinaan äitini isällä, joten sekin on jo neljännessä polvessa käytössä. Vielä on löytämättä huopa, joka tuli minun äitiyspakkaukseni mukana ja toimi peittona sekä minulle että veljelleni kun olimme pieniä. Se oli myös Papulla käytössä. Kunnes paikallistamme sen varastostamme laitoin sänkyyn peitoksi amerikkalaisen "äitini" kutoman ja lähettämän valkoisen viltin, joka sekin sopii erittäin kauniisti sänkyyn.






Nyt pitäisi enää hankkia jokin kori sängyn alle, johon saisi vaipat, vaihtolakanat, puhdistusliinat ja muut tarvittavat tavarat säilöön öitä varten. Harkitsimme hetken, että olisimme siirtäneet hoitopöydän Papun huoneesta meidän makuuhuoneeseemme, etenkin kun Papu ei enää pöydällä juurikaan ole. Totesimme kuitekin, että makuuhuone olisi käynyt todella ahtaaksi. Ei liene järkevää myöskään kuljetella vauvaa öisin vaipanvaihdossa huoneessa jossa toinen lapsi nukkuu, joten päädyimme lopulta hieman epäergonomisempaan vaihtoehtoon: vaihtaisimme Sintin vaipat öiseen aikaan sängyn päällä hoitoalustalla. Ei selälle kaikista mukavin ratkaisu, mutta ehkä tässä tapauksessa järkevin. Onneksi Suomen kesät ovat valoisia joten millään yövalolla ei tarvitse pelata samalla tavalla kuin Papun vauva-aikana. Ehkä yöajan erottaminen päivästä muodostuu samalla hieman helpommaksi.

Kaikki pienet vaatteet on järjestetty lastenhuoneeseen odottamaan uutta käyttäjäänsä, muutama tutti on valmiina ja vaippakakun mukana tulleet pienet vaipat on järjestetty koriin hoitopöydälle Papun isompien vaippojen viereen. Ehkä olisi suotavaa ostaa muutama korvikepurkki kaappiin, ihan vain varmuuden varalta... Muuten olemmekin aika hyvin varautuneet Sintin saapumiseen. Kummi on luvannut olla Papua ajatellen hälytystilassa viikonloppuisin ja oma kummitätini viikolla yötä päivää, ettei Tommin tarvitse missata Sintin syntymää jäädessään kotiin esikoisen kanssa. Oma äitini on luvannut olla käytettävissä torstaina loppuvan työprojektinsa jälkeen koska vain, mutta häneltä kestää muutama tunti heilahtaa Etelä-Pohjanmaalta Tampereelle joten on hyvä, että muitakin ihmisiä on puhelun päässä. Tommi on jopa ruvennut jo menettämään yöuniaan ja kuorsaamaan silloin kun saa jännitykseltään unta (joka on aina varma merkki stressistä), joten nämä viimeiset viikot ovat kenties kaikkea muuta kuin seesteisiä. Onneksi sentäs Papun flunssa näyttäisi jääneen pelkäksi vuotavaksi nenäksi ja satunnaisiksi yskän puuskiksi.

Kieltämättä alkaa olla aika jännittävää ajatella, että kohta meitä onkin kolmen sijasta neljä.

8. toukokuuta 2016

Kahvilaputiikki Ansari

Vierailimme Kahvilaputiikki Ansarissa äitienpäivän kunniaksi kun Tommi oli saanut paikasta suositukset työkaveriltaan, joka asuu aivan Ansarin nurkilla. Ansari sijaitsee Lapinniemessä (Lapinniemenranta 6) aivan Holiday Club Tampereen kyljessä idyllisessä rakennuksessa, jonka ympärillä on aidattu terassi. Itse kahvilarakennusta ympäröi ihastuttava pieni puutarha vajoineen ja huvikatoksineen, ja viereisellä nurmikentällä kasvaa omenapuita ja tähän aikaan keväästä sinisiä kukkia, joita kävimme ihastelemassa odotellessamme paikan aukeamista. Ansari palvelee päivittäin klo 11-20 tarjoten joka päivä keittolounaan sekä muita herkkuja. Teetä myydään sekä paikan päällä nautittavaksi, mutta hyllystä saa ostaa monenlaatuista teetä myös kotiin viemisiksi. Kahvilasta löytyy myös jonkin verran paperi- ja sisustustavaraa. Lähistöllä on mukavasti kiekkoparkkeja ja mikäli kuulin oikein, kahvilasta saa parkkiluvan vierailun ajaksi kahvilan edustan parkkipaikkaa varten.



Sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä on kakkuvitriini josta löytyi sekä suolaisia, että makeita vaihtoehtoja. Makeat kakut ja tortut olivat kyllä edustettuna runsaammin joukoin kuin suolaiset, ja hetken arvoimmekin salamia, mozzarellaa ja kanaa sisältävien italialaistyylisten leipien välillä miettien mitä tilaisimme myöhäiseksi aamupalaksi. Satuin kuitenkin huomaamaan, että tiskillä oli hinnastoja myös lämpimille ruoille ja salaateille, ja päätimmekin valita 8 euron italiaisen leivän sijaan 12 euroa maksavat Ooppera- ja Hawaijinleivän. Niihin sisältyi lisukesalaatti ja kahvi. Lisäksi ostimme molemmille pullot smoothieta.





Kahvila oli jaettu kahteen osaan molemmin puolin rakennusta. Me istahdimme rannan puolelle, jossa sisustus oli vaalea ja raikas. Toisessa päässä rakennusta oli tummemmat sävyt, mutta yhtä kaikki sekin puoli oli oikein viehättävä. Istumapaikkoja oli runsaasti, mutta siltikään ei tullut sellainen olo, että olisi ollut jotenkin isossa tai ahtaassa kahvilassa. Meidän lisäksi asiakkaita ei kovin paljon ollut, vaikka olisi voinut kuvitella äitienpäivän vetävän porukkaa paikalle enemmänkin. Ehkä asiaan vaikutti se, ettei paikalla ollut järjestetty mitään erityistä äitienpäivän aamupalaa, brunssia tai lounasta.





Kassalla palvellut rouva oli aluksi tylyn oloinen, mutta käyntimme aikana palvelu muuttui hieman ystävällisemmäksi. Hieman ihmettelen, että jouduimme maksamaan Papulle pyytämästäni maidosta ylimääräistä, kun olimme juuri tilanneet pelkästään suolaisia herkkuja 24 eurolla, ja siihen smoothiet vielä päälle. Eipä maito tosin maksanut kuin 50 senttiä, mutta olisi ollut mielestäni mukavaa jos pojalle olisi saanut sen desin nokkamukin pohjalle etenkin siihen nähden, että jätimme kahvilaan kaikkineen noin 50 euroa kaikkine ostoksineen.



Leivät olivat aivan kelvolliset maultaan, mutta hieman olen sitä mieltä, ettei annos kyllä täysin vastannut hintaansa. Salaatti oli hyvin perustavanlaatuista joskin aivan raikas lisuke leiville, mutta ehkä odotin hieman enemmän. Sen sijaan kakut olivat vallan erinomaisia ja niissä olikin paljon enemmän valinnanvaraa kuin suolaisissa tuotteissa. Päädyimme maistamaan Tommin kanssa puoliksi kinuskivaniljakakkua (7,50 euroa) ja mustikkavalkosuklaakakkua (6,00 euroa), joista kinuski oli ylivoimaisesti herkullisempi. Mustikkakakku oli sinänsä aivan hyvä veto myös, joskin ehkä hieman mauton. Kinuskikakussa oli suolainen kinuskipohja ja oikein runsas kinuskipäällys ja kakku toimi erinomaisesti sellaisessa kokonaisuudessaan. Kieltämättä kakkuvitriinistä löytyi monia muitakin houkuttelevia vaihtoehtoja, joten kakkukahveille Ansariin voisi lähteä toistamiseenkin. Mikäli kakut eivät kiinnosta, voi paikalla piipahtaa nauttimassa myös melko monipuolisesti Mövempickin jäätelövalikoimasta. Me kruunasimme äitienpäivän kahvihetkemme vielä pikkupulloilla Lehtikuohua (6,50 euroa/pullo), joka on aina yhtä erinomaista. Hieman kuitenkin ihmettelimme, että saimme pullot ja lasit sellaisinaan pöytään ilman, että henkilökunta olisi avannut ne meille ja kaatanut lasiin. Pieniä juttuja, mutta semisti jäi häiritsemään.







Kaiken kaikkiaan Ansari oli käymisen arvoinen paikka, miljöönä vallan herttainen ja kakkujensa puolesta hyvä valinta. Suolaisten purtavien tarjonta oli hieman köyhä, hinnat olivat mielestäni aavistuksen verran kalliit määrään ja laatuun nähden, ja palvelu oli hieman liian nihkeää jotta voisin sanoa viihtyneeni todenteolla. Kuten jo totesin, kakkukahveja varten paikalle voisi mennä toistekin, mutta tällaista yhdistettyä aamiaista, lounasta ja kahvihetkeä siellä ei aivan saanut koettua sellaisena mitä toivoi. Sinänsä olisi kiva, jos Ansari lähtisi sunnuntaisen keittolounaan sijaan kokeilemaan vaikkapa sunnuntaibrunssia. Se voisi vetää paikalle enemmän porukkaa ja tarjota hieman mukavamman vierailukohteen viikonlopun herkkuhetkiä varten.

Ps. Tämä oli samalla blogin 100. postaus. Oho!

Aurinkoista äitienpäivää!

Tämä on jo toinen äitienpäivä jota saan viettää! Ensimmäisestä voi käydä lukemassa täältä.

Meillä tämän vuotinen äitienpäivä alkoi hieman väsyneissä merkeissä, sillä Papu heräsi eilen päikkäreiltä itkuisena ja alkoi iltapäivän mittaan yskiä. Nenä aloitti vuotamisen samoihin aikoihin ja illalla lastenhuoneesta kuului lohdutonta itkua pitkin iltaa aina puoli yhteen asti yölle, kunnes Tommi otti pojalta peiton kokonaan sängystä pois. Varmaan oli peitto häirinnyt ja ollut kuuma, kun se löytyi puolen tunnin välein mytystä sängyn pääpäästä ja Papu istui jalkopäässä ulisemassa. Hunajavettä meni suuret määrät, kakka tuli vaippaan kesken alkuillan unien ja pissavaippakin piti vaihtaa ennen kuin poika pystyi rauhoittumaan unille. 

Tänään siis koko poppoo oli hieman väsähtänyt, pojat hieman minua enemmän, sillä Tommi hyppäsi Papun huoneessa alkuyön mittaan ettei minun tarvinnut punnertaa vatsani kanssa vähän väliä ylös. Papu oli tietenkin väsynyt alkuyön unien mentyä ihan poskelleen, mutta aamulla olohuoneesta kuului jo tuttua höpöttelyä samalla kun Myyrä pyöri dvd:ltä. 

Itse heräsin hieman vaille kahdeksan ja laitoin Tommille viestin, että koska vain pojista siltä tuntuu, äitiä saisi tulla herättämään. Pojat tulivat sitten lähempänä puolta yhdeksää. Papu kiikutti lahjapakettia ja toivotti "hyvää päivää" isin ohjeiden mukaan, joskin alkuperäinen viesti taisi kyllä olla "hyvää äitienpäivää". Mutta hyvää päivää on aivan mainio toivotus myös! Sain ihania lahjoja ja oikein räkäisen pusun päälle - mitäpä muuta sitä äiti saattaakaan vieläpä näin hienona kesäisenä sunnuntaina toivoa! Papu oli tehnyt hoidossa ja kerhossa hienot lahjat: puisista helmistä kootun korun ja jääkaapin oveen jo päässeen paperista valmistetun perhosmagneetin. Tommi antoi minulle lahjakortin Holiday Clubiin, joten pääsemme jossain vaiheessa koko perhe kylpylään pulikoimaan ja voin samalla hemmotella itseäni jollain ihanalla hieronnalla tai hoidolla. Kyllä kelpasi, ihania miehiä minulla!

Papusta huomasi, että orastava flunssa sekä sen vuoksi huonosti nukuttu yö häiritsivät. Poitsu oli aamusta asti tavallista enemmän kitisevä ja itkuisa eikä normaaleista rutiineista kuten päälle pukemisesta meinannut tulla oikein mitään. Saimme kuitenkin koko poppoolle vaatteet päälle ja suuntasimme puoli yhdentoista maissa autolla kohti Lapinniemeä. Tommi vei meidät kahville Holiday Club Tampereen vieressä toimivaan Kahvilaputiikki Ansariin, jossa nautimme lämpimät voileivät, kakkukahvit ja kuohujuomat. Kirjoitan paikasta enemmän omassa postauksessaan piakkoin!






Papu jaksoi hienosti istua syömässä Hipp-ruokaa, kauratyynyjä ja kuivattuja marjoja ja sai vielä jälkiruoaksi puolikkaan suklaakauracookien, jota löytyi nautiskelun jäljiltä hienosti myös housuilta ja paidalta. Meidän kuohujuomien loppuvaiheella pojan hermo rupesi kuitenkin jo pettämään ja pylly irtoamaan penkistä, jonka seurauksena nostimmekin Papun tallustelemaan Ansarin kahvilatiloissa itsekseen hetkeksi. Kitinäputsi ei kuitenkaan jaksanut keskittyä käyttäytymään kunnolla, etenkään kun päiväuniaika oli jo tuloillaan ja päätyi lopulta väkipakolla isinsä syliin istumaan. Siinähän se rauhallinen sunnuntaitunnelma meinasi hieman päästä särkymään, mutta heitimme lehtikuohut parempiin suojiin ja suuntasimme vielä rantakaiteen luo ihmettelemään laivoja kunnes lähdimme takaisin kotiin ja Papu pääsi päiväunille.

Me olemme Tommin kanssa käyttäneet päiväuniajan hyödyllisesti ja laittaneet kesää kotiin järjestelemällä asuntoa ja vaihtamalla verhot. Se on ollut aivan kivaa, pitkästä aikaa, sillä meillä siivoushommat aiheuttavat yleensä aina tuskaa. Lähinnä siksi, että itse vihaan siivousta enkä tee sitä kuin pakon edessä. Järjesteleminen on ok, mutta senkin haluan tehdä omaan tahtiini - yleensä sitten, kun mihinkään ei oikein mahdu enää mitään. Tommi taasen saa iltaisin perin randomeja kohtauksia jolloin hän laittaa kotona hihat heilumaan ja siistii, järjestää ja siivoaa aivan raivona. Tämä sopisi minulle sinänsä vallan mainiosti muuten, mutta tyyppi puhisee ja jupisee samalla niin kamalasti, että minulle tulee tunne, että osallistumistani vaaditaan. Enkä haluaisi, koska siivoaminen on syvältä, enkä ole ennättänyt orientoitua siihen, että nyt siivotaan. Tällä kertaa järjestely yhdessä oli peräti mukavaa kun se tehtiin yhteisen ymmärryksen vallitessa. Ei edes haitannut, että äitienpäivää kului siivoilun merkeissä, kun palkintona oli keväinen keittiö ja olohuone!

Toivottavasti Papun flunssa väistyy ennen kuin pääsee kunnolla alkamaan. Katsotaan millä mielellä poitsu päikkäreiltä herää. Huomenna saatetaan silti viettää kotipäivää jos nenä jatkaa valtoimenaan vuotamista. Ennättäähän sitä hoitopaikkaan leikkimään sitten vaikka tiistaina, jos kunto antaa myöten! Me istahdamme nyt Tommin kanssa nauttimaan iltapäiväkahveista ja taidanpa esitellä Tommille mitä ajattelin pakata Sinttiä varten sairaalaan mukaan.



Oikein fantastista äitienpäivää jokaiselle!