30. kesäkuuta 2016

Päivä poikien kanssa

klo 07.23

Tommi käy sanomassa heipat lähtiessään töihin. Kuin ihmeen kaupalla molemmat pojat nukkuvat vielä, vaikkakin Sintti vääntelehtii ja inisee kopassaan. Olen syöttänyt tyypin viimeksi kuudelta aamulla. Haluan jatkaa unia, mutta pakottaudun nousemaan ja keittämään Papun aamupuuron valmiiksi. Pohdin hetken pitäisikö käydä pikasuihkussa ennen vai jälkeen puuronkeiton, valitsen jälkimmäisen. Hyvä päätös. Puuro saa jäädä jäähtymään kun käyn nopeasti heittämässä saippuaa kainaloon ja vettä päälle. Onneksi tukkaa ei tarvitse tänä aamuna pestä. Tai tarvitsisi, mutta en pese. Hyvä päätös. Sintti alkaa ähkiä lujempaa.

klo 07.38

Menen herättämään Papun. Hän on vielä syvässä unessa. Saan pojan hereille silittelemällä ja ennätän sanoa "huomenta". Saan vastaukseksi "vauva ikkee". Totta. Käyn siis laittamassa Sintille tutin suuhun ja hyssytän hieman, jonka jälkeen tulen nostamaan esikoisen sängystään. Emme ole vieläkään ottaneet pojan pinnasängystä laitaa pois. Pitäisiköhän? Eipä tuo ainakaan vielä yritä kiivetä sängystä poiskaan. Käymme potalla jonne tuleekin hienosti pissi ja pesemme Papun hampaat. Sintti alkaa itkeä. Puen Papulle vaatteet ja menen hakemaan Sintin kopasta ja syötän tämän.

klo 08.12

Istumme aamupuurolle. Papu pitelee lusikkaansa mutta ei oikein viitsi laittaa sillä mitään suuhunsa. Tapa, joka jäi viime viikon mökkeilystä, mummo kun oli kovin aulis syöttämään poikaa... Syön omaa puuroani ja komennan Papua syömään itse. "Hemmelmää" komentaa tyyppi takaisin. Puuroa katoaa suuhun pari lusikallista, osan jätkä syö jopa itse. Sintti itkee olohuoneen lattialla leikkimaton päällä. Haen vauvan syliini ja jatkan oman puuron syömistä. Papu tekee kaikkea muuta kuin syö. "Hemmelmää", joten totean että mikäs siinä sitten. Kaavin molempien puuroon hedelmää. Sintti tuijottaa minua otsa kurtussa sylistäni. Pelkää varmaan puuroroiskeita, mutta itsepä siihen halusi. Siirrän tyypin lopulta sitteriin jonka rehaan pöydän ääreen. Papukin saa puuronsa syötyä.



klo 09.12

Olemme lähdössä ulos. Sintti ei ole tyytyväinen, etenkään kun lasken hänet hetkeksi taas lattialle. Koitan sitteriä, ei auta. Lasken tyypin takaisin lattialle. Ulina jatkuu. Käyn laittamassa Papulle aurinkorasvaa ja haen vaunut parvekkeelta. Ulina yltyy. "Vauva ikkee!" Kiitos kultaseni, äiti huomasi. Nostan Papun vaunuihin ja Sintin kantokoppaan. Huuto alkaa olla hysteeristä. Papu huutaa, että vauva itkee. Laitan Papulle sukat ja kengät, nostan Sintin hetkeksi syliin, ja lisään Papun ulkoasuun vielä hatun ja aurinkolasit. Rappukäytävä kaikuu kun otan vielä rengassuojat pois ja tilaan hissin. Ulkona huuto vaikenee. Tarkistan, että vauva on edelleen hengissä. Nukkuu, viimeinkin.

klo 9.30

Ostan lähikaupasta Papulle vesipullon (koska hänen omansa jäi mökille) ja itselleni pienen energiajuoman. Vitsailen miellyttävän kassahenkilön kanssa siitä, miten nopeasti lapset kasvavat. Eivät tarpeeksi nopeasti. Laitan Sintin nimiäiskutsut postiin. Lähdemme kohti puistoa.



klo 9.50

Olemme viimein puistossa, jossa on yksi perhepäivähoitaja neljän hoitolapsensa kanssa. Kaipaan omaa perhepäivähoitajaamme ja mietin onko heidänkin pakko lomailla. Papu ei haluaisi jakaa lelujaan muiden kanssa, keskustelemme jakamisen tärkeydestä. Papu haluaa kiikkumaan, joten käyn antamassa hänelle vauhtia. Sintti herää. Perhepäivähoitaja hötkyttää rattaita ja toteaa samalla, että kyllä nykyajan rattaat ovatkin käteviä, eipä hänen lasten aikaan moisia ollutkaan mutta ei hän koskaan ole lapsiaan hötkytellytkään. Huikkaan keinujen luota, että voi toki jättää hötkyttelemättä meidänkin rattaita. Perhepäivähoitaja jatkaa hötkyttämistä.

klo 10.08

Sintti hermostuu ja otan hänet vaunuista syömään. Papu haluaa syykkyyn. Kerron etten voi ottaa kun vauvan pitää nyt syödä. Papu itkee. Sintti röyhtäisee ja päätyy takaisin rattaisiin. Papu menee leikkimään hiekkalaatikolle.

klo 10.28

Toinen pikkupoika juoksee vahingossa Papua päin. Papu kaatuu ja alkaa itkeä, minä lohdutan. Sintti alkaa itkeä. Papu haluaa syliin, otan. Toinen poika tulee isoisänsä kanssa pyytämään anteeksi törmäystä, Papu itkee. Seuraavaksi Papu haluaa kiikkumaan, menemme. Kiikussa Papu itkee kun "poika törmäsi Papuun". Kerron, että se oli vahinko ja poika pyysi anteeksi. Papu jatkaa itkemistä. Annan Papulle vauhtia samalla kun hötkyttelen vaunuja. Sintti ei nuku.



klo 10.40

Papu haluaa lähteä kirjastoon joten hän aloittaa lelujen keräämisen. Minä järjestelen lelut kassiin ja köytän kassin rattaisiin. Sintti on hiljaa. Nostan Papun rattaisiin ja tarkistan kännykällä netistä moneltako lähikirjastomme aukeaa. Yhdeltätoista. Lähdemme siis palauttamaan energiajuomatölkkiäni läheiseen kauppaan tappaaksemme aikaa. "Ei halua kauppaan" ilmoittaa esikoinen. Kuopus nukahtaa. Lunastamme palautustölkistäni saamani viisitoista senttiä ja suuntaamme kirjastolle.

klo 10.52

Seisomme kirjaston ovella odottamassa. Ovessa lukee "Kesäaukioloajat" jonka alla kerrotaan, että kirjasto palvelee ma-pe klo 12-18. Papu itkee matkalla kotiin. "Kirjastoon mennään!" Lupaan, että menemme päikkäreiden jälkeen. Ei auta.

klo 11.27

Juttelemme hetken pihalla Papun hoitotädin ja hänen miehensä kanssa. He ovat lähdössä pyörällä torille. Toivotan heille hauskaa lomaa. Sintti herää. Tyhjään Papun kengistä kilon hiekkaa ja huristamme hissillä omaan kerrokseemme. Kärrään Sintin parvekkeelle ja laitan itkuhälyttimestä tuutulaulun soimaan. Vien Papun käsienpesulle. Sintti alkaa itkeä. Lämmitän Papulle (onneksionneksionneksi) edellisenä päivänä tekemääni makaronilaatikkoa ja haen Sintin sisälle. Laitan oman ruoka-annokseni mikroon. Huomaan, että roskis on ihan täynnä ja päätän pyytää Tommia viemään sen töistä tultuaan. Mikro piippaa ilmoittaakseen, että ruokani on valmis. Muistan, että Tommi menee tänään Hämeenlinnaan katsomaan Iron Maidenia. Itku jatkuu. Nostan Papun pöytään ja annan haarukan, sitten tulen itse pöytään imettämään Sinttiä. Mikro piippaa. Papu syö todella hienosti itse haarukalla!



klo 11.55

Sintin koliikkivaivat alkavat joten hytkyttelen poikaa keittiön ja olohuoneen väliä. Papu syö edelleen hienosti, mutta silmissä on lasittunut katse. Raukka on ihan väsyksissä. Mikro ei enää piippaa. Lasken Sintin välillä sitteriin mutta huuto yltyy aina kun liike lakkaa. Muistan miten Tommi eilen epäili koliikkikeinun tarpeellisuutta, ääneen. Tekee mieleni pissiä Tommin viskipulloon. Hötkyttelen Sinttiä ja syötän viimeiset haarukalliset Papulle kehujen kera, nyt oli reipas poika ruokapöydässä! Lasken Sintin ei-värisevään-ja-siksi-lähes-turhaan sitteriin mahdollisimman myttyrään asentoon ja hytkytän sitteriä käsin kunnes tyyppi näyttää torkahtavan. Vien Papun potalle. Papu haluaa lukea kirjaa "Mitä isät tekevät", joten alamme käydä läpi kaikkia niitä hienoja ammatteja joita isit osaavat päivisin harjoittaa lasten leikkiessä iloisesti puistossa. Sintti itkee joten jätän Papun istumaan itsekseen, palaan kun olen hytkytellyt sitterin hiljaiseksi. Papu on tehnyt pissit pottaan, jälleen tulee kehuja.

klo 12.17

Papu on päiväunilla parvekkeella ja Sintti on viimeisen pitkällisen hytkyttelyn jälkeen nukahtanut millä-tähän-saisi-moottorin-sitteriin. Itse hiippailen keittiöön ja käännän mikron käyntiin uudestaan. Keskeytän ohjelman ennen kuin se ennättää piipata. Hetken pohdin tulisiko vain karaista itsensä ja aiheuttaa normaaleja elämisen ääniä niinkuin tähänkin asti. Jänistän ja hiivin pöydän ääreen, jossa vedän makaronilaatikon ennätysvauhdilla naamaan. Sitteristä kuuluu jotain. Vai kuuluuko..? Sintin silmät on kiinni, joten uskallan tiskata Papun ruokailuvälineet. Hiljaa. Etsin kaapista karkkia. Kai nyt jotain karkkia luulisi löytyvän? Pakko löytyä! Löytyy. Yritän kävellä normaalisti työhuoneeseen. Onnistun melko hyvin.



klo 12.32

Muistan, etten muistanut laittaa Papun itkuhälyttimen toista hälytintä päälle. Käyn etsimässä sen Papun huoneesta, jonne olen sen eilen jostain kumman syystä vienyt - me kun käytämme itkuhälytintä vain Papun nukkuessa parvekkeella suljetun oven takana. Oma kummini soittaa ja kertoo, että hän pääsee vahtimaan Papua huomenna kun minulla ja Sintillä on lääkäri. Sitterissä on edelleen hiljaista. Tekee mieli kahvia. Mietin mitä joku joskus sanoikaan siitä, ettei vauvan pitäisi olla pitkiä aikoja sitterissä...



klo 13.40

Edelleen suloisen hiljaista. Keitän kahvin. Juon sen soijamaidon kanssa, sillä olen tämän viikon noudattanut maidotonta ruokavaliota. Jos se auttaisi Sintin vatsavaivoihin. Tekee mieli jäätelöä. Kirjoitan jutun juhannuksen ruuista.

klo 14.34

Papu kuulostaa heränneen. Käyn nostamassa hänet vaunuista ja istumme hetken parvekkeella kahdestaan. Papu haluaa leikkiä kanssani traktorilla ja hakee seuraksi vielä kaivurinkin. Sintti nukkuu edelleen. Vietämme Papun kanssa reilun puoli tuntia aivan kahdestaan. Se on mahtavaa.



Valmistelen päivällisen, uusia perunoita ja uunissa paistettua turskaa, jonka jälkeen menemme Papun kanssa potalle. Mitään ei tule ja tyyppi haluaa nousta ylös. Sintti herää ja alkaa itkeä. Papu haluaakin takaisin potalle ja alkaa itkeä.

klo 15.44

Papu istuu pöydässä syömässä - huonosti - ja minä hytkytän selkä kaarella huutavaa Sinttiä jonka olen juuri syöttänyt. Välillä käyn heittämässä omalta lautaselta haarukallisen naamaan, samalla kannustan Papua syömään oman ruokansa. Huonosti uppoaa. Sintille ei auta oikein mikään, itku jatkuu.

klo 16.10

Ovikello soi ja Kummi tulee kylään. Olen haastanut häntä seurakseni kun Tommikin on poissa. Papu on ikihyviksi iloinen ja ruokakin uppoaa jo hieman paremmin. Kummi tuo meille kokonaisen Subin jaettavaksi, mutta on unohtanut etten voi syödä maitotuotteita. Hyvästi aurajuustostolla ja pepperjackilla maustettu leipä. Mutta seura onkin tärkeintä! Päätän soittaa eräästä Tori.fi:ssä ilmoitetusta koliikkisitteristä ja saan kuulla, että se on edelleen kaupan. Alkuperäinen lähtöhinta 60 euroa on jo tippunut 40 euroon ja saan tingittyä siitä vielä kympin pois. Pakkaamme Kummin kanssa pojat autoon ja lähdemme ensin kirjastoon josta Papu saa valita muutaman uuden kirjan, jonka jälkeen haemme tärisevän sitterin kyytiin. Papu viihtyy autossa ja Sinttikin nukahtaa. Kytken varmuuden vuoksi Volvon automaattisen sammutuksen pois päältä.

klo 17.30

Ajamme kotiin Subwayn kautta ja ostan itselleni maidottoman leivän. Valitettavasti lempikastikkeeni Southwest on poissa laskuista, mutta sentään hunajakauraleipä käy. Samalla reissulla ostamme litran mansikoita joista Papu on ihan fiiliksissä. Käyn myös tarkistamassa viereiseltä Tokmannilta onko vitosen tarjousvaippoja vielä saatavilla. Ei ole. Sintti nukkuu. Huomaan heijaavani vaikka en kantaisikaan vauvaa tai turvakaukaloa. Ikiliikkuja on keksitty.

klo 17.45

Takaisin kotona, Papu haluaa vielä takapihalle kiikkumaan. Testaamme heti sitteriä, mutta Sintti on selkeästi jo nälkäinen. Lähden Sintin kanssa kotiin Kummin jäädessä vielä keinumaan Papun kanssa. Syötän Sintin ja hämmästyn pahemman kerran kun poika syönnin jälkeen pötköttää tyytyväisenä matolla, heiluttelee käsiään ja hyvänen aika: hymyilee! Minulle? Herttijukeli! Sanoopa vielä kainosti "aaaaa" perin kimeällä vauvalle ominaisella tavalla. Sehän puhuu! Ei pelkästään huuda! Olen aivan häkeltynyt.



Kummi ja Papu tulevat sisälle ja käyvät mansikoiden kimppuun. Minä keitän Papulle puuron. Sintti tärisee uudessa sitterissään, hiljaa ja tyytyväisenä. Lähetän Tommille videon WhatsAppin kautta liitesanoilla "Nuon vaan! Ettäs tiiät." Oikeasti haluaisin kirjoittaa "Siitäs sait ähäkutti!" mutta se olisi lapsellista.



klo 18.30

Papu käy potalla ja suuntaa kylpyyn. Kummi kastuu perinpohjaisesti. Sintti makaa sitterissä ja pullauttaa tutin pois, lievää tyytymättömyyttä havaittavissa. Papu on saanut loiskuteltua kaiken veden ammeestaan mutta haluaa uudelleen potalle. Se on salajuoni päästä vielä lukemaan, vieläpä Kummin kanssa. Kirjaksi valikoituu mikäpä muu, kuin kirja erinomaisen ahkerista isistä. Salaa vihaan sitä kirjaa. Lopulta poika toteaa ettei ole enää mitään pottaan tikistettävää ja nousee pois, mutta temppuilee vielä vaipanlaiton yhteydessä ja pyjamaa pukiessa, vaikka suorittaa iltatoimia Kummin kanssa. Salaa olen tyytyväinen, että moista käyttäytymistä esiintyy myös muiden kuin minun kohdalla.

klo 19.00

Papu syö puuronsa tuoreiden mansikoiden kera. Minä pelastan viimeiset kaappiin odottamaan iltaa. Olen kylläkin skeptinen illan suhteen, mitenköhän vaan sujuu tänään. Sintti pötköttelee sohvalla Kummin kanssa perin hyväntuulisena sillä aikaa kun minä pesen Papun kanssa hampaat ja leikkaan pojan varpaankynnet. Tänään Papu ei muistanut huolestua hammaspeikosta. Muistin, että lupasin Papulle uuden leikkihevosen kun Sinttikin sai uuden kiikun. Kaivan hevosen lahjajemmasta kaapista ja annan sen Papulle, joka joutuu heti laittamaan hepan nukkumaan ja odottamaan huomista. Papu sanoo hyvää yötä Kummille jonka jälkeen nostan pojan sänkyynsä ja laulan Päivänsäde ja Menninkäinen. Joka kerta sama biisi. Tylsää? Ehkä, mutta eipä tuo ole vielä valittanut.

klo 19.25

Kummi lähtee. Sintti on edelleen tyytyväisenä sohvalla. Papu aloittaa huomiohuutelunsa. Käyn sanomassa, että nyt pitää olla hiljaa. Poika tottelee ja kohta huoneesta kuuluu enää pientä höpinää. Katselemme Sintin kanssa telkkaria ja juttelemme.

klo 19.54

Laitan Sintille kylvyn ja riisun hänet. Hän alkaa itkemään toimituksen aikana. Kylvyssä katsellaan ja ilmehditään, heilutellaan käsiä ja jalkoja ja käännellään päätä puolelta toiselle. Tyyppi on silmin nähden tyytyväinen. Toisin kuin kylvystä lähtiessä, mutta se nyt ei ole kenestäkään hauskaa. Puen vauvalle puhtaan vaipan ja pyjaman, ensimmäistä kertaa sillä tähän asti kaikki pyjamamme ovat olleet Sintille liian suuria. Syötän pojan vielä sängyllä, jonka aikana tyyppi nukahtaa. Vieno röyhtäisy ja kundi koppaan.

klo 20.12

Vauva nukkuu, Papu edelleen höpöttelee itsekseen. Minä ajattelin syödä loput mansikat ja hieman soijajogurttia päälle.

klo 20.38

Sintin kopasta kuuluu öhkintää. Tutti on hukassa. Kun tutti on taas suussa, ääni lakkaa.

klo 22.15

Kömmin itse suihkun kautta sänkyyn. Ihana hiljaisuus, molemmat pojat vain tuhisevat. Laitan Tommille viestin jossa kehun päivän olleen lopulta aika bueno. Näitä iltoja lisää, kiitos!

29. kesäkuuta 2016

Juhannus pöydässä

Kuten tavallista, juhannuksemme kului järven rannalla Savossa, sillä olemme Tommin kanssa jakaneet toiselle tärkeät juhlat tasan: joulu vietetään minun lapsuudenkodissa ja juhannus Tommin perheen mökillä. Sinne matkasimme siis tänäkin kesänä, kuten voit lukea täältä.

Normaalisti olemme pyrkineet panostamaan juhannuksen ruokapuoleen tavallista enemmän. Tänä vuonna energiaa ei kuitenkaan meinannut oikein riittää, joten pöydässä oli totuttua aneemisemmat tarjoilut - ainakin omasta mielestäni. Sen lisäksi, etten jaksanut pohtia erikoisempia ruokia sen kummemmin, oli ruokavarastossa jo juhlittu juhannuksen pre-partyja: hyönteiset olivat vallanneet esimerkiksi suuren osan salaattitarpeista.

Juhannuksen juhlapöydässä oli sitten hieman riisuttu versio mansikka-halloumisalaatista, sillä siinä oli vain mansikkaa ja halloumia. Mansikatkin olivat unohtuneet rasiassaan muovipussiin, joten ne olivat hieman jo pehmenneet ennen kuin pääsivät nautittaviksi. Balsamicokastikkeen kanssa salaatti oli kuitenkin aivan maistuvaa, joten kukapa sitä nyt mitään vihreää olisi oikeasti kaivannutkaan. Tosin yritin hieman paikata pilkkomalla paprikaa, kurkkua ja kevätsipulia salaatiksi. Hätä keinot ja sitä rataa.




Ribsit ovat olleet perinteinen herkku juhannuksena ja olemmekin varioineet eri reseptejä menneinä vuosina etsien sitä täydellistä versiota. Tänä vuonna Tommi sekoitti tummaa muscovado ruokosokeria ja grillimaustetta keskenään, lisäsi sekaan hieman olutta, ja heitti seoksen ribsien päälle yöksi marinoitumaan. Melko simppeliä. Ne saivat paistua uunissa kolmisen tuntia jonka jälkeen ne grillattiin. Ribsit uitettiin siveltiin vielä Sweet Baby Rays-kastikkeella grillaamisen yhteydessä ja pisteltiin parempiin suihin melko koruttomasti. Mutta maku oli aivan mainio, joten näinkin yksinkertaisella reseptillä pärjää.





Ribsien kanssa grilliin päätyi myös tuoretta ananasta sekä parsasta ne varret, jotka eivät olleet varastossa päässeet vielä homehtumaan. Ötököitä ja hometta, hyvinpä oli ruoka-aineet suojattu tänä vuonna! Home pääsi pöytään kylläkin juuston muodossa yrittäessäni epätoivoisesti miettiä vielä jotain tarjolle laitettavaa. Puolukkahyytelön kanssa sinihomejuusto maistui kyllä oikein juhlavalta.

Jos jossain nähtiin hieman vaivaa, niin Tommin syntymäpäiväkakussa. Viime vuonnahan tein suklaisen pekonikakun, sillä sankari oli nimenomaan toivonut pekonia kakkuunsa. Tänä vuonna rajasin lihatuotteet kakkutoiveiden ulkopuolelle, mutta toivotin tervetulleeksi pyynnön sisällyttää rommia kakkuun. Kahvipöydässä tarjottiin siis rommisuklaa-passionkakkua, jonka tein edellisenä päivänä tekeytymään kaappiin. Siitä tarkempi resepti toisessa postauksessa.




Kaikesta angstaamisesta huolimatta pöydässä istui joukko perin tyytyväisiä ihmisiä. Vaikka tänä vuonna tarjoiluihin ei tullut panostettua juuri lainkaan ja vaikka osa ruoasta uhkasi pilaantua ennen tarjolle päätymistä, pienillä korjausliikkeillä juhannus maistui tänäkin vuonna oikein hyvältä.

28. kesäkuuta 2016

Vaate, jota en osannut ennen kaivata

Terveisiä täältä koliikin ja muun keskeltä. Kovasti olisi halua kirjoitella iltaisin talon rauhoituttua erilaisista asioista, mutta ongelma tuppaa olemaan ettei tämä talo koskaan rauhoitu. Ja kun se viimein rauhoittuu on pakko raahautua viimeisin voimin sänkyyn ja toivoa, että lapset ovat armollisia eivätkä herätä turhan usein tulevana yönä.

Mutta sitten päivän epistolaan!

Omistan ehkä hitusen laihialaista verta suonissani, sillä olen melko nuukan sorttinen. Erityisesti siinä kuinka paljon haluan kuluttaa itseeni vaatteiden suhteen. Pyrin löytämään suurimman osan vaatteistani kirppareilta tai muuten vaan kierrätettynä, koluan alennusmyynnit etsiessäni uusia vaatteita ja hyödynnän alekupongit. Jos tarvitsen jotain kalliimpaa, kuten vaikkapa uudet juoksukengät, tilaan ne Tommin avustuksella Saksasta silläkin uhalla, että poden hirveän huonoa omaatuntoa siitä, etten tue suomalaista kivijalkaliikettä. Melko harvoin ostan mitään uutena kaupasta, täydellä hinnalla, ja suoritan pitkään hintavertailua ellei kyseessä ole muutaman euron ostos.

En ole aikaisemmin joutunut etsimään imetysvaatteita, sillä, noh, en ole aikaisemmin juurikaan imettänyt. Papun kanssa kamppailin kolme kuukautta kunnes luovutin ja siirryin syöttämään poikaa pelkällä pullolla ja korvikkeella, sitä kun hän oli saanut jo syntymästään lähtien eikä imetys ottanut sujuakseen vaikka kuinka hampaat irvessä sitä yritettiin. Tällä kertaa imetys on lähtenyt ensimmäisen viikon hankaluuksien jälkeen oman näkemykseni mukaan erinomaisesti käyntiin ja olenkin pystynyt pitämään Sintin tyytyväisenä sillä, mitä omat rintavärkkini saavat aikaan. Hyvä näin, joskaan edelleenkään en pidä koko touhua mitenkään järin tyydyttävänä tai ihanana... Mutta koska kaiken pitäisi olla monin kerroin helpompaa kun vauva tulee kolmen kuukauden ikään aion jatkaa tätä ruokailumenetelmää vähintäänkin siihen asti. Pitäähän ne kortit katsoa kun kerran ennuste on hyvä!

Olen kuitenkin joutunut uuden pulman eteen. Miten ihmeessä sitä imettää viehkosti tai ylipäänsä kätevästi ilman, että joutuu rullaamaan vaatteita päältään ja esittelemään kroppaansa koko kansalle? Kotona toki virttyneet ja venähtäneet topit ovat ajaneet asiaa vallan mainiosti, ne kun voi vaikka nakata huoneen nurkkaan toimituksen ajaksi, mutta heti kun poistuu kotoa olisi kiva, jos vaatteet tukisivat tätä ruokintaoperaatiota. Suoritin itselleni tyypilliset navigoinnit nettikirppisten maailmassa vain huomatakseni, ettei käytetyistä imetysvaatteista ole turhaksi asti ylitarjontaa. Edes ostoilmoituksella ei tarjottu kuin yhtä neulemekkoa (joka näin kesällä ei niin hirveästi innostanut) ja muutamaa jo-hieman-kulahtanutta paitaa. Oli nöyrryttävä ja haettava uusia, ihan kaupasta. Lähdin siis perin luottavaisin mielin Ideaparkiin ja suuntasin suoraan H&M:n mammaosastolle, jossa joskus olin muistaakseni nähnyt niitä: imetysvaatteita.

Olihan siellä. Tasan yhtä laatua. Nimittäin perus spagettiolkaimella olevia toppeja, tuplapakkauksessa, kahtena eri väriyhdistelmänä. Itse valikoin tästä hurjasta vaihtoehtojen kavalkaadista itselleni setin, jossa oli yksi musta ja yksi valkoinen toppi. Kyllähän niillä jo alkuun pääsee.

Kuva H&M:n sivuilta

Seuraavaksi ongelmaksi muodostui sekä sää, että omat taidot. Helteillä topit hikoaa läpi vähintäänkin päivässä, ja vaikka vaatteista ei löyhähtäisikään vielä hajuja, viimeistään toisella imetyskerralla onnistun kastelemaan vaatteen maidolla enemmän tai vähemmän merkittävästi. Haju on siis taattu. Kahdella ei kerta kaikkiaan pärjää. Ja koska Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen en oikein syttynyt ajatukselle, että ostaisin näitä naruolkaintoppeja kasaksi asti kaappiin. Selailtuani nettikauppoja päädyin tekemään imetysvaateostoksiani Zalandolta. Sieltä valikoitui ostoskassiin pitkähihainen tummansininen paita, yksi sininen toppi sekä vaaleansininen pitsihelmainen paita.

Kuvat Zalandon sivuilta

Ostin myös mustan kietaisumallisen paidan, mutta en kaikessa yksinkertaisuudessani onnistunut kietomaan sitä mitenkään järkevästi tai käytännöllisesti ylleni, joten käytin Zalandon palautuspalvelua ja hankkiuduin siitä eroon. Pitämistäni paidoista kaksi vasemmanpuoleista on Zalandon omaa mallistoa ja ovat perin hyvän tuntuiset ja mukavat päällä ja olenkin ollut niihin oikein tyytyväinen. Edes raskausmahalle jätetty rypytys ei haittaa, sillä paita laskeutuu ei-raskaana olevan mahani päälle aivan hyvin. Sen sijaan oikeanpuolimmaisin Anna Field-merkkinen paita oli lievä pettymys. Kangas on todella ohutta ja esimerkiksi rintaliivit näkyvät siitä lähestulkoon läpi, rintamuksessa oleva pitsiosio on todella löysä ja "lörpöttää" typerästi päällä ollessa, ja ohuen kankaan takia kaikki tahrat näkyvät paidassa todella helposti heti niiden ilmestyttyä. Eli paitaa voi käyttää jotakuinkin yhden imetyskerran ajan, jonka jälkeen vaate päätyykin jo pesukoriin. Harmillista... Mutta koska palautuksen jälkeen palautui myös rahaa pistin sen heti kiertämään ja tilasin viileämpiä kelejä jo ajatellen vielä yhden pitkähihaisen paidan, tällä kertaa Espritiltä. Trikoo oli tässä paidassa erittäin jämäkkää ja paita tuntui miellyttävältä päällä, joten vaikka väri onkin itselle hieman villi, olen hankintaan sinänsä aivan tyytyväinen.

Kuva Zalandon sivuilta


Noh, näillä pääsin jo alkuun. Päätin kuitenkin juhannusviikolla piipahtaa Joensuussa eräässä lastentarvikeliikkeessä, joka myi paljon odotus- ja imetysvaatteita. Koska Sintti, joka oli mukana shoppailureissulla, päätti aloittaa perin äänekkään protestoinnin juurikin tässä vaiheessa päivää tein salaman nopeita ostopäätöksiä ja heitin kassalle - sovittamatta - MamaLiciousin imetysvaatteita. Ostopäätöstä saattoi pää punaisena huutavan herran lisäksi nopeuttaa myyjän tarjoamat suopeat alennukset, sillä kaikista äitiys- ja imetysvaatteista oli jo valmiiksi 20% alennus jonka lisäksi sain poistuvaa mallistoa olevan harmaan trikoomekon vielä 40 prosentin alennuksella. Mukaani lähti siis tuplapaketti toppeja tummansinisellä sekä sinivalkoraidallisella topilla varustettuna, musta pitkähihainen peruspaita sekä se harmaa mekko. Kaikki vaatteet olivat onneksi oikean kokoisia ja tuntuvat päälläkin vallan mainioilta.

Kuvat MamaLiciousin sivuilta

Kaikille vaatteille on ollut jo käyttöä, joten rahallinen sijoitus on kaiketi ollut sen väärti. Edelleen kyllä silti puistatuttaa miten muutamaan trikoopaitaan saa kulutettua tällaisia summia, mutta kieltämättä käyttöaste näillä vaatteilla on melko kova. En siltikään aivan jaksa ymmärtää miten ihmeessä imetysläpän lisääminen paitaan nostaa hintaa peruspaidoista niin merkittävästi, mutta eihän se ole pöljä joka pyytää...

Imetysvaatteita on ollut aika työlästä etsiä. Vaikka verkkokaupat tarjoavat aivan hyvän valikoiman, esimerkiksi Zalandon sivuilla ongelmallista on se, ettei vaatteita pysty rajaamaan nimenomaan imetysvaatteisiin. Kaikki vaatteet löytyvät kyllä äitiysvaatteiden alta, mutta ei minua enää tässä vaiheessa niinkään kiinnosta millä vaatteella sen vauvamasun saa peitettyä. Sen lisäksi olen ollut hieman närkästynyt siitä miten hienoja raskausajan vaatteita onkaan olemassa, itse kun pääasiassa pistin päälleni jotain hieman venyvämpää jo ennestään kaapista löytyvää riepua... Olisinpa tiennyt, että esim. treenitrikoita saa raskausmahalle suunnitellulla vyötärölläkin! Vaikka ehkä tämä kitupiikki ei olisi niistäkään suostunut maksamaan sitä mitä pyydetään...

Imetysvaatteita kuitenkin varmaan joutuu käyttämään vielä hyvän tovin, sen verran nämä "imetysluukut" helpottavat touhua kaikkialla muuallakin kuin vain kotona. Hieman olen ruvennut hermoilemaan heinäkuussa odottavia häitä, joihin olemme saaneet kutsun. Olin meinaan ajatellut, että laittaisin päälleni jonkin vanhan mekon, mutta sittemmin olen tajunnut, että olemme juhlissa koko päivän ja mikäli aion syöttää Sinttiä, tulisi minun riisua puolet mekosta pois joka kerta näin tehdäkseni. Tämä taasen vaatisi vähintäänkin juhlapaikan vessaan tai muuhun soppeen linnoittautumista, enkä tiedä kuinka hauskaa se nyt sitten taas on... Joten ehkä joudun selvittämään kuinka kipeästi luottokorttini huokailee jos taivun hankkimaan juhlamekon joka soveltuu juhlimisen lisäksi myös imetykseen.

Huoh.

Edit. Onhan siellä Zalandon sivuilla vaihtoehtona valita pelkät imetysvaatteet! Olin vain hieman nolo enkä huomannut moista aikaisemmin.

24. kesäkuuta 2016

Kesä, kärpäset ja koliikki

"Koliikilla tarkoitetaan imeväisen lapsen runsasta selittämätöntä itkuisuutta. Virallinen määritelmä edellyttää vähintään kolmen tunnin itkua, vähintään kolmena päivänä viikossa, vähintään kolmen viikon ajan. Käytännössä vähäisempikin, mutta toistuva itkeminen erityisesti iltaisin luetaan koliikiksi. Koliikkivaivat ovat tavallinen ongelma, joka useimmiten alkaa parin viikon iässä ja jatkuu 3–4 kk:n ikään. Koliikkia esiintyy noin 10 %:lla lapsista."
Kyllä nyt varmaan täytyy jo todeta, ettei tässä muustakaan voi olla kyse. Itkeminen alkoi kahden viikon iässä ja on pikkuhiljaa yltynyt pahempaan suuntaan. Ensin itkua tuli ehkä tunnin verran nimenomaan illalla. Se meni ihan hyvin ohi pienellä hötkyttelyllä ja hyssyttelyllä ja monesti Sintin sai laittaa unille omaan sänkyyn alkuillasta. Viime viikolla itkeminen saattoi alkaa jo puolen päivän aikaan juuri kun Papu oli mennyt päiväunille, jolloin päiväuniaika meni itkevää pienokaista louhdutellessa.
"Itkuisuus on runsaimmillaan 6–8 viikon iässä ja alkaa tämän jälkeen vähentyä. Jos vauvan itkuisuus jatkuu tyypillisen koliikki-iän (3–6 kuukautta) jälkeen, asiasta on hyvä puhua lääkärikäynnillä tai neuvolassa. Tyypillistä on vuorokausivaihtelu siten, että lapsen itkuisuus painottuu iltaan klo 18:n ja 24:n välille. Koliikkilapsi itkee voimakkaasti ja vetää itseään kaarelle, mikä voi jatkua useita tunteja. Vatsa pömpöttää ja tuntuu kovalta, mutta lapsi ei oksentele."
Tällä viikolla itkeminen on alkanut illalla niin, että joku, aika usein minä, on joutunut kantelemaan hysteerisenä, selkä kaarella itkevää lasta ympäri mökkiä samalla kun muut ovat yrittäneet tehdä omia askareitaan mökillä. Kun itku on tauonnut ja vatsan kinnaaminen hellittänyt olemme yrittäneet laskea Sintin hetkeksi sängylle nukkumaan, mutta heti asennon muututtua huuton on alkanut kahta kauheampana. Yleensä huuto lakkaa ilta kahdeksan ja yhdeksän välillä, jonka jälkeen Sintti nukkuu rauhallista yöunta - taivaan kiitos - koko yön heräten vain normaalisti syömään.

Nyt kuitenkin huuto alkaa olla kokopäiväistä. Tänään se alkoi heti aamulla kahdeksalta kun nousimme ylös, taukosi hetkeksi mummon sylissä, alkoi heti kun vauva siirtyi minun syliini muiden lähtiessä ulkoilemaan, taukosi noin puolen tunnin huutamisen jälkeen ja alkoi taas, kun syli vaihtui. Vatsaan alkaa siis koskea heti kun asento muuttuu.
"Koliikkiin ei ole parantavaa lääkettä, vaan ongelma väistyy itsestään kuukausien kuluessa. Kaasun muodostusta suolistossa on hyvä vähentää. Lasta tulee imettää tai ruokkia pullosta rauhallisesti mahdollisimman pystyasennossa ja röyhtäyttää usein syötön välissä ja jälkeen."

Joo, ei ole lääkettä ei. Lopetimme aikaisemman Disflatylinkin antamisen kun tuntui, että oireet sillä hetkellä pahenivat lääkkeen myötä. Imetys tuottaa ristiriitaisia tuntemuksia. Itkevän lapsen ensisijaiseksi lohdutuksesti haluaisi tarjota rintaa, etenkin kun syli ei tunnu auttavan lainkaan, mutta imetys on enemmän tai vähemmän tämän kirouksen aiheuttaja. Sen lisäksi Sintti käy niin ylikierroksilla ettei edes pysty keskittymään syömiseen silloin kun vatsaa kipristää oikein kunnolla. Siinä alkaa omakin imetysinto laantua kun toinen karjuu naama punaisena rintaa vasten maidon valuessa vauvan ja äidin vaatteille, sohvasta puhumattakaan.
"Koliikkikohtauksen aikana rytminen keinuttelu usein auttaa. Lasta voi kanniskella, istua hänen kanssaan keinutuolissa tai liikutella edestakaisin rattaissa. Jos keinuttelu ei auta noin puoleen tuntiin, on hyvä kokeilla lapsen asettamista omaan rauhaansa vatsalleen sänkyyn. Tällöin ovi on syytä sulkea ja vanhempien tulisi keskittyä muihin askareisiin."
Keinuttelu auttaa joo, mikään muu ei. Aina kun Sintin vatsa pingottuu ja huuto alkaa ainut mistä tuntuu olevan apua on pojan kanniskelu ja sylissä hötkyttely. Kun Sintti alkaa nukahtaa voi onnistua istahtaa alas jos jaksaa jatkaa samaa liikettä vielä istueltaankin. Aika heviä hommaa. Jos pojan itku ennättää yltyä hysteeriseksi juuri kukaan muu ei saa huutoa laantumaan kuin minä. Melkoisen kyseenalainen kunnia, etten sanoisi...
"Jos keinuttelu ei auta noin puoleen tuntiin, on hyvä kokeilla lapsen asettamista omaan rauhaansa vatsalleen sänkyyn. Tällöin ovi on syytä sulkea ja vanhempien tulisi keskittyä muihin askareisiin. Jos huuto jatkuu yli 15 minuuttia, voidaan jälleen kokeilla tuudittamista."
Ei ole kyllä ollut sydäntä laittaa noin pientä huutamaan itsekseen mihinkään. Eiköhän se riitä, että maha on kipeä, ei siinä varmaan enää mitään turvattomuuden tunnetta tarvita kun kukaan ei yritä lohduttaa. Enpä kyllä itse pysty keskittymään myöskään mihinkään muuhun, että ehkä parempi neuvo olisi laittaa äiti toiseen huoneeseen - tai vaikka toiseen rakennukseen - ja katsoa auttaako se.
"Pölynimurin ääni tai autoajelu tunnetusti rauhoittaa."
Ei rauhoita. Ei ainakaan autoajelu. Imurointia en ole kylläkään koittanut.

"Tärkeää on pyrkiä siihen, että lapsi viihdyttää itsensä uneen. Nukkumisrytmiä tulisi painottaa yöhön ja välttää pitkiä päiväunia ennen iltaa. Lasta ei tule syöttää joka kerta kun hän itkee. Vatsan tyhjeneminen kestää pari tuntia, ja tiheät syötön yritykset voivat vain pahentaa tilannetta."
Kuulostaa kivalta. Mutta eipä tässä kyllä onnistuta kontrolloimaan päiväunirytmiä kun lapsi nukkuu päivän mittaan kymmenestä minuutista ehkä neljänkymmenen minuutin pikaunia, jos siis saa olla sylissä. Huoh... Noh, syöttämistä en ole enää yrittänyt joka kerta kun huuto on tauonnut tai kun se on alkanut, vaan olen mennyt aika fiilispohjalta. En sitten osaa sanoa toimiiko se vai ei, mutta jospa tuo nyt ei nälkään pääsisi kuolemaan. Onneksi poika edes rauhoittuu illalla, noin kahdentoista tunnin kipuilun jälkeen yöunille ja öisin olemme pärjänneet hyvin muutamalla suhteellisen rauhallisella syöttämisellä jonka jälkeen unet ovat jatkuneet. 

En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Koliikkikeinu on sana, joka pyrkii useasti tätä nykyä mieleeni. Olisikohan sellaisesta apua? Harkitsen myös Sintin viemistä fysioterapiaan, jos se auttaisi oireisiin jotenkin. Pitäisikö sittenkin yrittää ottaa käyttöön jokin lääke, Cuplaton tai muu vastaava? Erilaisten nettilähteiden mukaan ne eivät kyllä todennäköisesti auta koliikkiin, jos tässä siitä nyt on kyse. 

Mutta kaiken tämän pitäisi helpottaa kolmen kuukauden iässä eikös niin? Mitäs tässä tulisi tehdä tämä odotusaika?

Lainaukset ovat osoitteesta www.terveyskirjasto.fi

EDIT: iPadilla kirjoitettu teksti oli muodostunut esteettisesti rumasti blogiin, joten muokkasin postauksen ulkonäköä jälkikäteen. Rivitys ontuu paikoittain edelleen, mutta näillä mennään.

21. kesäkuuta 2016

Kahden kyydin väkeä

Lähdimme perinteisesti Juhannuksen viettoon Tommin mökille Itä-Suomeen. Koska Sintti on vielä niin pieni en syttynyt ajatuksesta istuttaa poikaa reilua viittä tuntia autossa, eikä se olisi ollutkaan mahdollista ilman useita pysähdyksiä. Tommilla alkoi loma vasta eilen, joten matkaan oli lähdettävä vasta iltapäivällä ja monen pysähdyksen taktiikalla olisimme perillä vasta todella myöhään illalla. Viimeksi kun ajelimme koko perheen voimin kirkui nuorimmainen ensimmäisen vartin ja kun hän oli armollisesti nukahtanut aloitti esikoinen ujeltamisen, joka ei loppunutkaan sitten kun vasta kotipihassa. Etupenkillä kärsivä äiti harkitsi Parkanossa junaan hyppäämistä ja Ylöjärvelle ehdittyä liikkuvasta autosta hyppäämistä. Kotiin päästiin kuitenkin täysimääräisenä perheenä.

En siis ollut lähtökohtaisestikaan innostunut tästä monen tunnin perheautoilusta. Siksi päätinkin katsoa kuinka Tampereelta pääsisi lähemmäs mökkiä junalla. Ja kyllä se VR vielä sen verran kulkee, että eilen nousimme Sintin kanssa junaan lipulla, jonka määräasemana luki Kuopio. Sinttihän on jo kokenut junailija, sillä kävimme ensimmäisellä junamatkalla pojan ollessa kolmen viikon ikäinen - samoin teimme aikoinaan Papun kanssa.

Ei se junallakaan matkustaminen kuitenkaan ole mitään aivan kevyttä kamaa. Juna oli yllättävän täynnä joten vaikka saimmekin istumapaikan palveluvaunusta, kaksi pyörätuolia ja noin neljät lastenrattaat teettivät sen, että jouduin kärräämään omat matkarattaamme polkupyörille varatulle paikalle ja ottamaan melkein jo nukahtaneen Sintin syliin Jyväskylään asti. Kanssamatkustajat olivat kuitenkin erinomaista matkaseuraa ja eräskin rouva vaihtoi kanssamme paikkaa niin, että sain kaksi vierekkäistä penkkiä käyttöömme. Kun olin syöttänyt Sintin ja kastellut siinä samalla paitani ihastuttavasti melko märäksi laskin Sintin nukkumaan viereiselle penkille ja söin hieman eväitä, lounas kun oli jäänyt vähän vajaaksi kiireisen pakkaamishärdellin ja kiljuvan vauvan vuoksi.

Jyväskylässä junasta lähti paljon matkustajia joten loppumatka Pieksämäelle sujui mukavasti Sintin nukkuessa rattaissa penkkini edessä. Pieksämäellä vaihdoimme Intercitystä Pendolinoon ja ajelimme Kuopioon vauvan nukkuessa ihastuttavasti koko matkan päästäen juuri pihahdustakaan. Itse sain lueskella blogeja ja mukana roudaamaani lähes tuhatsivuista Matkantekijä-kirjasarjan viidettä osaa.


Kuopiossa meillä oli Sintin kanssa puolisen tuntia siihen, että Tommi ja Papu ennättivät autolla paikan päälle. Heillä oli ajomatka sujunut kuulemma kuin unelma ja takapenkillä oli matkustanut iloinen ja aktiivinen poika joka luki itsekseen, leikki pienellä helikopterilla ja kuunteli mielellään (äidin inhokkia mutta isin suosikkeihin lukeutuvaa) Martti Servoa sekä "Yyperin Pakeleita" eli Fröbelin Palikoita. Jätkä oli ollut kuin Naantalin aurinko. Koko matkan.



Jopa Tommi vaikutti hämmästyneeltä siihen täydelliseen mielialan muutokseen mikä seurasi kun äiti istahti samaan kyytiin. Siihen loppui meinaan aurinko. Äitiä ja vauvaa tervehdittiin kyllä iloisesti, mutta loppumatkasta takapenkiltä kuuluikin vain valitusta joka äityi hitaasti mutta varmasti hysteeriseksi itkuksi. Vaikka varmasti äidille olikin helppo osoittaa mieltään, pelkkä pitkän päivän aiheuttama väsymyskin alkoi varmasti purkautua viimeisen tunnin ajomatkan aikana. Onneksi pienellä maanittelulla Papukin saatiin unohtamaan ikävät ajatukset ja kertoilemaan tarinoita automatkasta. Mökille päästiin melko täyspäisinä kaikki.



Sunnuntain paluumatka ei sitten onnistukaan yhtä hyvin, sillä VR ei jostain syystä kulje Kuopiosta Tampereelle juuri ensi sunnuntaina. Muina sunnuntaina kyllä, juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina ei. Junalla pääsisi Jyväskylään asti, mutta siitä pitäisi jatkaa bussilla eikä se oikein houkuta sen enempää kuin autossa istuminenkaan. Ehkä joudumme siis taipumaan autoiluun, mutta pitämään matkalla useamman tauon että Sinttikin pääsee venyttelemään.

Nyt kuitenkin saamme nauttia ihanasta mökkeilystä kauniissa järvimaisemissa. Ja jos mikään muu ei toimi, niin aina voi ottaa käyttöön Plan B:n!


Hauskaa juhannuksen odotusta!

16. kesäkuuta 2016

Friends&Brgrs revisited

Mainitsin edellisessä postauksessa, että pääsin eilen lepuuttamaan koliikkiäidin hermoja keskustassa, ja tässä postauksessa kerron miksi juuri keskustassa. Sain tällä viikolla yllättäen kutsun saapua Tampereen Friends&Brgrs:iin ravintolan feedback eventiin, jossa pääsin maistelemaan ruokalistan eri burgereita, muutaman uutuuden, sekä paljon puhutut ranskalaiset kaikilla dipeillä höystettynä. Tilaisuus oli järjestetty paikallisille bloggaajille ja vieläpä kaverin sai kutsua mukaan, joten haastoin Kummin (joka ei kyllä ikimaailmassa kieltäytyisi mahdollisuudesta purilaiseen) mukaan ja suuntasimme keskiviikkoiltana keskustorin kupeessa sijaitsevaan raflaan.

Itsehän kävin katsastamassa paikan jo silloin, kun se avasi ovensa Tampereella. Voit lukea aikaisemman tuomioni täältä, mutta lyhyesti summattuna: en ollut järin otettu. Pihvi keräsi kehuja ja paikan päällä leivottu leipä sai hieman ristiriitaista palautetta koostumuksen ollessa jees, mutta maun päätyessä hieman pullamaiseksi. Maistamani Chipotle Brgr sai toruja vähäisestä savuisuudestaan sekä siitä, että kastike tuntui katoavan muun burgerin joukkoon. Paljon kohistut ranskalaisetkaan eivät oikein järisyttäneet maailmaani, joten olin hieman pettynyt uuden paikan tarjontaan.

Lähdin kuitenkin ilomielin katsomaan muuttuisiko näkemykseni toisella kokeilulla!






Meidät otettiin ravintolassa ystävällisesti vastaan ja meille esiteltiin tilat, jotka koostuvat itse ruokailutilasta, leipomosta ja keittiöstä. Hampurilaisissa käytetyt sämpylät valmistetaan ravintolan omassa leipomossa, pihveissä käytetty liha jauhetaan keittiössä ja koko valmistusprosessia pystyy seuraamaan lasin takaa samalla kun nauttii valmiista purilaisista. Kun paikka oli päällisin puolin katsastettu siirryimme meille varattuihin pöytiin ja saimme kattavan infopläjäyksen ketjun taustoista, raaka-aineista ja tavoitteista. Nimenomaan raaka-aineiden puhtautta painotettiin ja Friends&Brgrs käyttääkin pääasiassa vain lähialueilla tuotettuja aineita sekä tarjoaa kaiken tuoreena. Mitään ei pakasteta, jauhelihapihvit ovat pelkkää paikan päällä jauhettua naudanlihaa jotka maustetaan vasta paistamisvaiheessa, ja esimerkiksi perunalajikkeiden valintaan käytetään aikaa ja vaivaa.



Erityisen kiva juttu oli mielestäni se, että paikassa on tarjolla myös gluteenittomia sekä vegaaneja vaihtoehtoja. Itse pyysin saada maistaa gluteenitonta sämpylää, sillä monesti keliakikoille on tarjolla vain perin mauttomia vaihtoehtoja - jos edes niitä.

Classic Brgr on nimensä mukaisesti paikan klassikko, jossa sämpylän välistä löytyy salaatin, tuoreen sipulin ja juuston lisäksi luonnollisestikin jauhelihapihvi sekä Friends majoneesi. Vaikka burgeri oli melko suolainen, koko burgerin koostumus oli hyvä ja kokonaisuus toimiva. Classic on oiva peruspurilainen jossa nimenomaan pihvin erinomaisuus korostuu muuten yksinkertaisen mutta toimivan kokonaisuuden yhteydessä.



Vegan Brgrin sain pyytämälläni gluteenittomalla sämpylällä ja täytyy todeta, että sämpylä oli yllättävän hyvä ollakseen gluteeniton. Tosin kuten muissakin vastaavissa, myös tässä koostumus oli omaan suuhun hieman omituinen. Kasvispihvi oli mukavan makuinen, siinä oli vahva kikherneen maku, välissä oleva sipuli oli todella herkullista ja purilainen oli kaiken kaikkiaan... ei niin ei-lihaisan makuinen mitä vegeversiot toisinaan ovat. Positiivista oli sekin, ettei gluteenittomasta sämpylästä tullut lisähintaa. Maistoin Vegan Brgria myös normaalilla sämpylällä ja totesin, että purilaisen maut tulivat normiversiossa paremmin esiin, joten täytyy taas olla tyytyväinen ettei itsellä ole vaivana keliakia tai muu viljaherkkyys.



Kuukauden burgerina, eli Brgr of the Month oli Halloumi&Tzatziki Brgr. Kokonaisuutena se oli melko raikas ja kesäkauteen sopiva. Halloumi oli yllättävän pehmeää mutta maistuvaa, mutta tzatziki vaikkakin oli raikas, kaipasi mielestäni hieman ponnekkaammin vielä makua. Nyt se oli hieman liian kermaviilimäinen. Siihen kun lisäisi himpun verran vielä yrttejä kurkun seuraksi niin burger toimisi ehkä vielä hieman paremmin.



Friends&Brgr:sin ranskalaiset ovat saaneet paljon huomiota niiden valmistusmenetelmästä johtuen. Ne nimittäin paistetaan kolmeen otteeseen. Viimeksi olin ranskalaisiin hieman pettynyt, sillä en pitänyt niiden koostumuksesta. Täytyy todeta, että edelleenkään Fresh Fries eivät olleet omaan makuuni parhaasta päästä. Ne eivät olleet tarpeeksi rapeita ja kaipasivat hieman lisää suolaa. Samalla kuitenkin eräs pöytäseurueemme jäsen antoi pisteitä siitä, etteivät ne olleet liian rapeita - joten makuasioita nämäkin. Ranskalaisten tuottamaa pettymystä auttoi huomattavan paljon se, että paikan neljä dippiä olivat erinomaisia. Friend's Mayo oli sinapilla ja ketsupilla maustettu perusdippi josta erityisesti Kummi tuntui syttyvän. Aioli oli piristävän erilainen, siinä maistui selvästi enemmänkin yrtit kuin valkosipuli. Valkosipulia löytyi sitten senkin edestä Vegedipistä josta en olisi kyllä uskonut, että kyseessä on kananmunaton majoneesi ellen olisi sitä tiennyt. Se sai ehdottomasti pisteitä ainakin minulta, eikä reilu valkosipuli haitannut ainakaan tätä maistelijaa laisinkaan. Omaksi suosikikseni nousi kuitenkin Chipotle, joka oli mukavan savuinen ja sopivan tulinen.





Maistelulistan ennakkosuosikkini oli uutuuspurilainen Chevre Brgr, sillä olen suuri vuohenjuuston ystävä. Burgeri oli kuitenkin pettymys. Juusto oli liian miedon makuinen ja muistutti koostumukseltaan enemmän tuorejuustoa. Burgerin välissä ollut paholaisenhillo oli taasen mielestäni aavistuksen liian makea, jolloin hillo nousi hallitsevaksi mauksi ja peitti muutenkin miedon vuohenjuuston alleen. Tämä oli harmillista, sillä kunnon vuohenjuustopurilaiselle on aina tilaa paikallisessa tarjonnassa. Kummi, myöskin vuohejuuston suurkuluttaja, oli kanssani samoilla linjoilla.



Viimeinen pöytiin tarjoiltu burgeri oli Chipotle Brgr, jonka olinkin maistanut jo ensimmäisellä kerralla ravintolassa käydessäni. Olin hieman hämmentynyt siitä, ettei purilaisen välissä käytetty Chipotle dipin savuisuus päässyt nousemaan kunnolla esiin ja majoneesi vaikuttikin paljon miedommalta mitä ranskalaisia dippaleissa. Tämä kuitenkin selittyi ehkä sillä, että hampurilaisen välissä oli myös jalopeñoilla mausettua salsaa, jonka tulisuus peitti majoneesin makua alleen jonkin verran. Purilainen ei kuitenkaan ollut ainakaan omaan makuuni liian tulinen, joskin siitä jäi hieman pistelevä maku suuhun. Näistä vaihtoehdoista ottaisin varmaan edelleenkin Chipotle Brgrin, joskin luulen burgerin toimivan paremmin jos salsan jättäisi kokonaan pois. Tällaisenaankin se oli kuitenkin aivan hyvä kokonaisuus.



No, mitkä fiilikset jäivät tästä kerrasta? Ainakin tulin siihen tulokseen, ettei uudessa paikassa kannata välttämättä käydä juuri avajaispäivänä. Ryysis oli silloin melkoinen, ruoan kanssa tuntui kestävän ja yleisen hälinän vuoksi paikkaan ei osannut oikein kiinnittää kunnolla huomiota. Minulta meni esimerkiksi ohi se, että hanajuomaa saa santsata niin paljon kuin haluaa jos maksaa 50 senttiä enemmän. Oli myös kiva kuulla paikan toimintatavoista erikseen, vaikkakin niistä voi lukea jonkin verran Friends&Brgrs:sin kotisivuilta. Tietenkin paikan päällä isännöivät ja emännöivät henkilökunnan jäsenet tekivät paikasta huomattavasti helpommin lähestyttävän kun annoksia pystyi kommentoimaan ja avaamaan keskustelua siitä, mistä pitää ja mistä ei. Tällä kertaa kiinnitti huomiota myös eri tavalla itse paikkaan ja esittelyn yhteydessä huomasi esimerkiksi leipomotilat, jotka viimeksi jäivät täysin noteeraamatta. Paikalla oli mukavasti ruokailijoita saapuessamme tilaisuuteen ja ainakin omien havaintojeni mukaan ruoka valmistui melko nopeasti toisin kuin avajaispäivänä, jolloin annoksia sai odottaa jonkin aikaa.

Oli myös mukava viettää iltaa kiinnittäen kerrankin kunnolla huomiota siihen mitä söi, mikä annoksesta teki erityisen ja miten eri komponentit erottivat annokset toisistaan. Viihdyin hyvin myös uusien ihmisten parissa ja saimmekin Kummin kanssa nauraa yhdessä pöytäseurueemme hyvässä hengessä heitetyille vitseille. Yleisesti ottaen fiilis oli hyvä. Ei edes kovasti haitannut se, että seurueen nuorin, 3 kuukautta vanha neitokainen, esitti perin kovaäänisiä näkemyksiä tilaisuudesta pitkin iltaa. Hieman siinä omat äidinvaistot olivat kovilla, tietyistä kehon osista puhumattakaan, mutta siitäkin huolimatta vapaailta omien poikien seurasta oli onnistunut.



Kyllä minä edelleen pidän pääni siitä kumpi näistä samassa korttelissa toimivista burgerpaikoista on parempi, mutta ehdottomasti suhtaudun Friends&Brgrs:iin positiivisemmalla asenteella tämän vierailun jälkeen. Kummin mielestä Friends&Brgrs veti pidemmän korren Ohanasta, joten suosittelen kokeilemaan varauksetta molempia. Eilinen tilaisuus avasi erinomaisesti ruokalistan monipuolisuutta ja näytti, että toisinaan on hyvä testailla myös niitä annoksia joihin ensimmäisenä ei kiinnitä niinkään huomiota. Joten vaikka Chipotle Brgr jäi edelleen lempparikseni, odotan innolla tulevia kuukauden burgereita sekä muita mahdollisia uusia makuja, joita ruokalistalle tuodaan.

Jotain puhetta oli myös pirtelöistä? Ehkä paikalla kannattaa joskus käydä kokeilemassa siis myös jotain makeaa? Jäädään odottamaan!

Koliikkiäiti

Näin se vain Sinttikin on jo kuukauden vanha! Kuluuhan se aika vain armottoman nopeasti. Ihan hetki sitten sitä vielä ähistiin sairaalan synnytyssalissa ja mietittiin mihin ihmeeseen sitä on itsensä saanut laitettua, ihmeteltiin uutta ihmistä ja pohdittiin meneekö ne kirpputoreilta hamstratut 44-koon vaatteet tälle mukulalle ollenkaan. (Mahtuivat, ehkä viikon.) Nyt Tommi on jo palannut kolmen viikon isyysvapaalta takaisin töihin, asia, joka ei kerännyt riemun kiljahduksia keneltäkään paitsi ehkä Tommin pomolta. Minä taasen heräsin kauhunsekaisissa tunteissa maanantaina miettimään miten ihmeessä pyöritän tätä sirkusta kahden niin eri tavalla vaativan pojan kanssa.



Viimeiset neljä viikkoa kotona ovat sujuneet aivan hyvin. Sintti on ollut todella reipas vauva jonka kehitystä jaksamme ihmetellä päivästä toiseen. Hän jumppaa niskaansa jo todella paljon kurkistellen henkilöä, jonka vatsan päällä sillä hetkellä makoilee ja viettää pitkiä hetkiä katsellen ympärilleen. Tommi vannoo kautta kiven ja kannon, että Sintti on myös hymyillyt hänelle ei vain kerran, vaan peräti kahdesti. Minä väitän, että kyseessä on kylläkin ilmavaivat, ne kun kiusaavat poikaa aivan tavattoman paljon. Olemmekin aloittaneet hänelle Disflatyl-tipat joita yritän muistaa antaa ennen imetystä, jospa olo pienessä mahassa hieman helpottuisi. Imetys on ensimmäisen viikon jälkeen sujunut melkeinpä moitteettomasti ja siitä olenkin iloinen, joskin edelleen koen imetyksen melkolailla vaivalloisemmaksi kuin pulloruokinnan. Mutta kyllä tämä tästä!

Yöt ovat silti armottoman rankkoja ihmiselle, joka ei osaa nukkua päiväunia. Kuukausi pätkittäisillä yöunilla alkaa jo tuntua, samoin kuin näkyä. Maanantaina kirjoitin itselleni muistilappua tehtävistä töistä ja hetken päästä etsin kyseistä lappua ympäri asuntoa kun en muistanut mihin laskin sen käsistäni. Aloitan Tommille lauseen, hairahdan ajattelemaan hetkeksi jotain muuta, enkä enää muista mitä olin sanomassa. Sintti herää keskimäärin kolme kertaa yössä, mutta parina yönä erilaiset vatsanväänteet ja muut harmitukset ovat herättäneet meidät molemmat noin 30-40 minuutin välein. Siinä esikoisen aamupuuroa vääntäessä onkin sitten erityisen hehkeänä ja energisenä... Papu sen sijaan on ruvennut nukkumaan hyviä yöunia ja viimeinkin lopettanut illalla jatkuneet kiekumisensa joiden aikana olin kadottaa lopullisesti järkeni. Tommikin on nukkunut vallan mainiosti, hän nimittäin on majaillut isyysvapaan kolme viikkoa vierashuoneessa jotta "jaksaa sitten leikkiä Papun kanssa aamulla". Hmmh...

Isyysvapaa meni siis mukavasti, mutta oma kotiäitiysarki on osoittautunut jälleen melko rankaksi. Kun jäimme kolmistaan olen kokenut hankalaksi jakaa aikaani molemmille lapsille sopivasti ja oikeaan aikaan. Papulla ei ole enää muita leikittäjiä kuin äiti ja pienen pojan itsetunnolle tuntuu ottavan hieman koville se, ettei saakaan enää edes sen ainoan paikalla olevan vanhemman jakamatonta huomiota. Tommin ollessa kotona saimme hyvin jaettua aikamme niin, ettei kumpikaan pojista joutunut juurikaan syrjään. Nyt pitäisi yksin revetä kahteen paikkaan samaan aikaan molempien tyyppien itkiessä. Papu on heittäytynyt jossain määrin jopa mahdottomaksi miellyttää. Hän pyytää jotain, mutta sitten kun hän sen saa, ei se enää kelpaakaan. Seuraa kyyneliä ja räkää sekä erittäin pontevasti, toisinaan jopa hysteerisesti toistettu "ei" tai "ei haluu". Seuraukset ovat vielä hurjemmat jos pyydettyä asiaa ei saakaan tai jos joudun kieltämään tekemästä jotain. Hysteria tuntuu myös tarttuvan jolloin Sinttikin rupeaa itkemään, ja koska noin pientä ei voi jättää pitkäksi aikaa itkemään yksistään löydän itseni tilanteesta jossa yritän hyssytellä itkevää vauvaa samalla kun rauhoittelen itkevää isoveljeä. Hänen ratkaisunsa asiaan on melko suoraviivainen "vauva pois". Hmh, no niin.




Sintti on alkanut vaikuttaa tyytymättömältä myös, enkä kerta kaikkiaan tiedä miten tekisin pojan tyytyväisemmäksi. Aamupäivät menevät ihan hyvin jos Sintti jaksaa nukkua sen aikaa kun saan Papun aamutoimet hoidettua ja pakattua jätkät rattaisiin. Alkuviikosta säiden suosiessa retkeilimme lähipuistoihin Papun hoitotädin ja muiden hoitolasten kanssa. Sintti yleensä nukkui rattaissa tyytyväisenä ja Papukin sai leikkiä muiden lasten kanssa. Lounaalla Sintti yleensä kuitenkin herää, usein ennen kuin olen saanut Papun nukkumaan päiväunia, ja siitä lähtien nuorempi huutaa melko pitkälti iltapäivään torkahtaen hyvällä tuurilla pariin otteeseen ehkä vartiksi, parhaimmillaan puoleksi tunniksi. Lopun aikaa kitistään ja jossain vaiheessa huudetaan suoraa huutoa. Ei auta imetys, ei hötkytys, ei sylittely eikä se, että laittaa pojan sitteriin, matolle tai sänkyyn nukkumaan.



Eilen auttoi se, että minä lähdin illaksi käymään kaupungilla. Toivotin oven raosta vielä Tommille voimia ja jaksamista ja odotin kauhulla tulikivenkatkuisia viestejä puhelimeen. Niitä ei kuulunut. Tulin illalla kotiin ja löysin kaksi nukkuvaa poikaa ja yhden erittäin tyytyväisen isän. Sintti oli nukkunut koko sen ajan mitä olin poissa.

Onko ongelma siis äidissä? Asuuko meillä kuukauden ikäinen koliikkiäiti?

Onneksi kuitenkin Tommin lomat jatkuvat jo ensi viikolla. Juhannusviikolla suuntaamme itään mökkeilemään jolloin Papun lempi-ihmisiin lukeutuvat mummo ja ukki saavat auttaa lasten kanssa ja vanhemmat, etenkin koliikkiäiti, saavat hieman levähtää ja rauhoittua. Heinäkuussa odottavatkin sitten jo pidemmät yhteiset lomat, joten oikeastaan minun täytyy pärjätä poikien kanssa kolmistaan vain kaksi erillistä viikkoa. Toivon, että se onnistuu!

Tässä kuitenkin herra 1 kuukautta vanha:



9. kesäkuuta 2016

Häämatkahaaveet osa 3: Brasilia

Kaiken tämän vauva- ja lapsiarjen keskellä häähommat ovat jääneet vähän vähemmälle, mutta ainahan se yksi on mielessä: loma. Tässä siis kolmas osa häämatkahaaveistani: Brasilia!

Hieman samoilla suunnilla Kuuban kanssa sijaitseva Brasilia olisi puoleensa vetävä matkakohde. Sambaa, karnevaaleja, hiekkarantoja ja sademetsiä. Caipirinhaa, tuota sokeriruokoviinasta, sokerista ja limestä valmistettua herkkua. Muinaista intiaanikulttuuria ja jopa 16 Unescon maailmanperintökohdetta! 

Brasiliaan tuntee vetoa siitäkin syystä, että Tommi on asunut siellä pari vuotta perheensä kanssa ollessaan aivan pieni, joten tavallaan kyseessä on osa hänen henkilökohtaista historiaansa. Minä puolestani tutustuin ihaniin brasilialaisiin nuoriin ollessani aikoinani vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, joten olisi huikeaa vierailla heidän luonaan ja tutustua Brasiliaan natiivien opastuksella.

Kuva täältä.

Ulkoasiainministeriö varoittaa, että kyseessä on maa jossa rikollisuus etenkin suurimmissa kaupungeissa on merkittävä ongelma. Pimeällä liikkumista (yksin) tulee välttää ja arvotavarat, korut, lentoliput ja passit tulisi säilyttää hotellien tallelokeroissa. Mutta näinhän sanoo jo puhdas maalaisjärkikin, ainakin jos on matkustellut hieman enemmän. Ministeriön mukaan Riossa ja Sao Paulossa on ajoittain rikollisliigojen keskinäisiä tai niiden ja poliisien välisiä aseellisia yhteydenottoja, jotka ulottuvat myös turistialueille. Lisäksi ministeriön sivuilla varoitellaan lapsi- ja nuorisojengeistä, linja-autoilla liikkumisen riskeistä, mielenosoitusten muuttumisesta väkivaltaisuuksiksi sekä aseellisisten ryöstöjen mahdollisuuksista. Kaiken kaikkiaan ministeriön matkustustiedote ei varsinaisesti kannusta tutustumaan Brasiliaan turistina.

Matkatoimistot kuitenkin järjestävät reissuja Brasiliaan, joten täysin menetetty matkakohde ei tämäkään maa voi olla. Jo pelkästään 7400 kilometriä pitkä rantaviiva sekä vallitseva ilmasto ovat asioita, jotka vetävät lomailijaa puoleensa. Me emme Tommin kanssa ole mitään varsinaisia rannalla makoilijoita, mutta jotain mahtavaa sinisessä meressä ja kuumassa rantahiekassakin on. Kyllä sitä hetken voisi istua kylmä drinkki kädessä aurinkovarjon alla ja ihastella aaltoilevaa merta ja rannan tapahtumia. Ranta ei ole paikallisille pelkkä löhöilykohde, vaan brasilialaiset käyvät rannalla hölkkäämässä, jumppaamassa, pelaamassa pelejä ja tanssimassa, puhumattakaan monista vesilajeista kuten surffaamisesta ja snorklaamisesta. Pienet iltakarnevaalit merenrannassa eivät välttämättä olisi lainkaan surkea kokemus.

Copacabana. Kuva täältä.

Useat sambakoulut tarjoavat oppejaan myös turisteille, joten matkalla olisikin hauska pistää jalkaa toisen eteen - jopa rytmissä, ja pyrkiä sisäistämään karnevaaleista tutut askelkuviot. Kuubassakin meidän oli kovasti aikomuksena käydä salsatunneilla, mutta ajan puitteissa tämä jäi toteutumatta. Vaan jos samban kanssa onnistuisi? Rion sambakarnevaalit ovat brasilialaisen sambakulttuurin huipentuma, joskin näihin helmikuussa järjestettäviin rientoihin osallistuvat myös muut kaupungit omilla juhlamenoillaan. Helmikuu olisi tämän puolesta aika oivallinen ajankohta häämatkalle, joskin silloin maa varmaan vetää suuret määrät turisteja puoleensa muutenkin.

Vaikka Brasilia onkin pitkä maa, esimerkiksi lentopassilla (Brazil Airpass) on mahdollista liikkua maan sisällä melko vaivattomasti. Passi kattaa vähintään neljä lentoa Brasilian sisällä ja sisältää lentokenttäverot ja mahdollisen polttoainelisämaksun. Junaliikennettä maassa ei juurikaan ole, mutta ainakin suurten kaupunkien sisäiset bussiyhteydet ovat tarinan mukaan kattavat ja kaupunkien väliset matkatkin kulkee kätevästi korkealuokkaisilla busseilla. Bussilla matkustaminen on kuulemma melko halpaa ja mukavaa ja etenkin paikallisbussit ovat tunnettuja letkeästä tunnelmastaan. 

Rantapallo.fi-sivuilla on esitelty aika mukavasti matkakohteita joihin Brasiliassa kannattaisi suunnata. Luonnollisestikin yhdeksän miljoonan asukkaan suurkaupunki Rio de Janeiro esittäytyy kutsuvana tunnettuine Kristus-patsaineen ja läheisine rantoineen. Riossa olisikin mahdollista yhdistää sekä kaupunki- että rantalomaa, sillä Copacabana ja Ipanema ovat aivan kaupungin kyljessä. Jos pelkkä lomailu ei innosta pidemmän päälle voi suurkaupungeissa osallistua myös vapaaehtoistyöhön paikallisissa faveloissa, eli slummeissa. Siinä ainakin pääsisi näkemään autenttista brasilialaista arkea! 

Rio de Janeiro. Kuva täältä.
Favela. Kuva täältä.

Bahian osavaltiossa sijaitseva Salvador on puolestaan siirtomaa-ajan arkkitehtuurin säilyttänyt mukulakivikatujen ryhdittämä pala historiaa, joka takaisi erilaisen kulttuurikokemuksen väestön afrikkalaisten juurien myötä. Se olisi oiva kohde siitäkin syystä, että juuri Salvadorissa Tommi aikoinaan asui perheensä kanssa pari vuotta. Kaupunki lienee muuttuneen aika merkittävästi sitten 1970- ja 1980-lukujen taitteen, mutta olisi kutkuttavaa käväistä Tommin entisillä kotikulmilla fiilistelemässä. Salvadorin miniversiona tunnettu Olinda sijaitsee Pernambucon osavaltiossa ja on yksi maan useista Unescon maailmanperintökohteista. Osavaltiosta löytyy sekä siirtomaa-ajan kaupunkiarkkitehtuuria, pieniä rantakohteita, sekä hyviä sukellus- ja surffauspaikkoja aktiivisempaan menoon. Täydellistä rauhaa arvostavalle voisi sopia reppureissaajien suosima Cearán osavaltio, josta löytyy esimerkiksi Jericoacoaran kalastajakylä. Siellä silmä tapaa vain valkoista hiekkarantaa, turkoosia vettä ja palmuja.

Salvador. Kuva täältä.

Luonnollisestikin maan luonnonihmeet, eli Amazonin sademetsä ja Iguacun putoukset tarjoavat huikeita elämyksiä. Tosin itselläni tieto siitä, että maassa asustaa 250 käärmelajia joista 70 on myrkyllisiä syö hieman intoa lähteä millekään perusteelliselle viidakkoseikkailulle. Tosin tähänkin asti olen onnistunut nielemään pelkoni melko hyvin ja välttänyt kontaktit jopa paikallisten luikertelijoiden kanssa melko kiitettävästi, vaikka luonnossa liikunkin aika aktiivisesti. Amazonille pääsee kätevästi Manauksesta, sademetsän keskellä sijaitsevasta kaupungista, josta järjestetään monenlaisia luontoseikkailuja viidakkoon. Olisihan siinä oma viehätyksensä meloa kajakilla kohti sademetsän sydäntä, josta osuvasti käytetään nimitystä Maan keuhkot. Kilroyn mukaan tutustumisen arvoisia kohteita ovat vaikkapa Santarémia ja Alter do Chaon kaupunki, jonka tunnelma on pysynyt varsin perinteisenä.

Iguacun putoukset. Kuva täältä.

Monenmoiset hotellit tarjoavat varmasti luksusta (ja sen lisäksi myös turvaa) lomalla, mutta itse olisin kiinnostunut majoittumaan ainakin osan matkasta pousadoissa, perheiden ylläpitämissä majapaikoissa. Voisin kuvitella, että kyseessä on hieman samalla periaatteella toimiva majoitusvaihtoehto kuin Kuuban casa particularet, joissa viivyimme omalla reissullamme silloin kun teimme parin päivän matkoja pois Havannasta. Pousadoissa pääsisi tutustumaan paikallisten elämään hotellia paremmin ja samalla saisi monipuolisemman kuvan aidosta brasialaisesta elämästä. Jos matka suuntaisi rantalomakohteisiin, oma bungalowi rannan tuntumassa olisi varmasti juuri oikea silaus romanttiselle matkalle.

Brasilia olisi potentiaalinen, mutta jälleen kerran ei mikään viikon lomareissulle suunniteltava kohde. Jo lentoaika Suomesta Brasiliaan on yli 12 tuntia (suoria lentoja ei ole) joten maassa olisi mukava viettää aikaa hieman lentojen välilläkin eikä käyttää kaikkea aikaa pelkkään jet lagista toipumiseen. Meidän kohdalla Brasilia ei siis ehkä häämatkakohteeksi sovellu, ainakaan heti häiden jälkimainingeissa, mutta mielellään sinnekin matkaa suunnittelisi tulevaisuuden varalle.