20. heinäkuuta 2016

Morsiamet Purppurahelmen vieraina

Facebookin Häät 2017-ryhmä poiki monia alueellisia ryhmiä, joista yksi on Pirkanmaan morsiamille suunnattu vertaistukiryhmä. Keväällä ryhmässä heräsi ajatus morsianten tapaamisesta ja ensimmäiset treffit järjestyivätkin keskustan Rossossa eräänä sunnuntaina, jossa useamman tunnin ajan höpöteltiin häistä oikein urakalla ruuan ja juoman siivittämänä.

Sastamalassa kakkuja ja leivonnaisia tehtaileva Purppurahelmen Hanna esitti morsianten ryhmässä kutsun saapua Purppurahelmen tiloihin Sastamalaan treffaamaan jossain vaiheessa kesää, ja viime sunnuntaina muutama kimppakyytiauto suuntasikin Tampereelta viettämään leppoisaa iltapäivää Häijään maisemiin. Aina yhtä taitava Hanna oli kattanut puutarhaan upeita kakkuja, joita nautimme kahvin, teen ja mansikkalimonadin kera. 






Jälleen kerran puheenaiheet pyörivät aivan luvan kanssa häähommissa: valmisteluissa, hääpaikoissa, kirkkovarauksissa ja mekoissa. Oli vapauttavaa höpötellä suunnitelmista ja haaveista ilman pelkoa siitä, että kuormittaa kuulijan korvia aiheilla, joihin ei välttämättä ole samanlaista suhtautumista kuin itsellä. Nyt saattoi olla varma, että myös muut kahdeksan kahviseuralaista olivat kiinnostuneita spekuloimaan hääkenkien hankkimista Kiinasta, pitsin ja juutin trendikkyyttä tulevina vuosina ja Ikean vilttien tarpeellisuutta niin kesä- kuin talvihäissäkin.

Hannan kakut olivat luonnollisestikin upeita ilmestyksiä. Tarjolla oli triplasuklaakakku, suklaakakku jossa maistui aavistus kahvia, sekä perinteinen mansikkakermakakku (joskin omasta mielestäni tässä oli kyllä perinteinen aika kaukana, ainakin ulkonäöltöön - onneksi!). Lisäksi Hanna oli valmistanut ihastuttavia pitsikuvioisia pikkuleipiä sekä macaronseja kinuskitäytteellä. Edelleen Purppurahelmen macaronit ovat ainoaa laatuaan, joista itse olen osannut tykätä. Aikaisemmat kokeilut ovat osoittautuneet ällöttävän makeiksi, mutta näitä söi aivan mielellään. Oli myös todella mukavaa, että Hanna oli ottanut erityisruokavaliot huomioon ja tarjolla oli kaksi gluteenitontakin kakkua. Lähes poikkeuksetta kakut olivat myös laktoosittomia.




Koska lauantaiset nimiäiset vaativat aamulla pitkällisen kakunkoristelu-urakan josta ei ärräpäitä ja voimasanoja puuttunut, aloin vakavasti harkita hääkakun tilaamista joltain, joka kamppailee sokerimassan kanssa useammin - ja voittaa. Takutessani Sintin nimiäiskakun päälle notkeaa, valuvaa ja repeilevää sokerimassaa rupesin tajuamaan sen järjettömyyden, joka hääpäivän aamuna odottaisi mikäli päättäisin mennä alkuperäisellä suunnitelmalla ja valmistaa unelmakakun kaasojen kanssa. Olen melko vakuuttunut, että vihkimiseen mennessä minulla ei olisi enää sulhasta, ystäviä eikä ehkä perheenjäseniäkään, sillä olisin ajanut heidät kaikki kauhistuttavalla käytökselläni niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Kun Hannalla oli vielä meidän päivälle yksi kakkuaika jäljellä, päätin avata hääkakkukeskustelun kotona vielä kerran ja pohtia, olisiko budjetissa sittenkin sen verran venyttämisen varaa, että se unelmien kakku nököttäisi jälkiruokapöydässä niiden tuorejuustokakkujen kera, jotka olemme kaasojen kanssa ajatelleet tehdä joka tapauksessa. Katsotaan miten käy...

Kun hääkuntoon 2017-haaveet oli upotettu suussasulavien herkkujen avulla jonnekin tulevaisuuteen Hanna päästi meidät vielä katsastamaan leipomonsa. Piharakennuksessa sijaitseva leipomo sisälsi ihanat vaaleat huoneet joissa voisi kuvitella istahtavansa kakkukutsuille sateisena päivänä sekä tietenkin erityisen siistin leipomon puolen, jossa Hanna tekee taikojaan kakkujen ja leivonnaisten suhteen. Tilat olivat todella viihtyisät ja huoneita koristavat (styroksista valmistetut) mallikakut saivat hääkakkuhaaveetvallan  villiintymään. Hanna järjestää tilauksen tehneille asiakkaille aina kakkumaistatuksen asiakkaan toivomilla makuyhdistelmillä, joten kakun suhteen voi olla varma, että kyseessä on kakku joka juhlapäivänä vastaa odotuksia.







Kaiken kaikkiaan oli hurjan ihanaa istahtaa Hannan puutarhaan ja viettää aikaa muiden morsmaikkujen kera kakusta ja kahvista nautiskellen. Pirkanmaalla on monta huikeaa naista menossa naimisiin ensi vuonna ja on ollut ilo tutustua heihin kevään ja kesän myötä paremmin. Seuraavista morsianten treffeistä oli jo puhetta, pitänee ruveta siis suunnittelemaan jotain!

Suuret kiitokset Hannalle kutsusta! Purppurahelmi osoitti jälleen kerran taitonsa kakkuasioissa!

18. heinäkuuta 2016

Nimiarpajaiset on suoritettu

Hui saaketti, näin se vain aika vierähtää eikä sitä muistakaan, että pitäisi päivitellä jotain blogiakin. Anteeksi vain, lupaan parantaa tapani!

Mökkireissulta kotiuduttuamme on pidellyt kiirettä Sintin nimiäisten suhteen. Niitä vietimme kotonamme lauantaina. Hieman meinasi tulla kiire varsinaisen nimen suhteen, se kun piti olla annettuna tässä viikonlopun tuntumassa ihan virallisestikin ja pääsimme Tommin kanssa asiasta lopulta yhteisymmärrykseen perjantaina. Pitkään siinä meni, mutta viimeinkin päädyimme kolmeen erittäin kelvolliseen nimeen jotka omasta mielestämme kuvaavat Sinttiä vallan mainiosti.

Tällainen kortti lähti kaikille vieraille tuossa pari viikkoa sitten.

Juhlien järjestelyssä auttoivat meidän molempien äidit osallaan, anoppi nimittäin leipoi sata karjalanpiirakkaa ja toi ne mukanaan Itä-Suomesta, minun äitini teki kaikissa lastenjuhlissa tarjoiltavaa Kalastaja-Eemelin piirakkaa. Ei ole juhlaa ellei ole Kalastaja-Eemelin piirakkaa. Minä tapani mukaan päätin tehdä kakun, ja koska olen masokisti, tietenkin halusin päällystää sen sokerimassalla. Kakkupohja onnistui mainiosti ja täytteetkin olivat oikein hyviä, mutta lauantaina kaikkien muiden järjestelyiden ohella sokerimassa aiheutti suuret määrät rumia sanoja ja kiristyneitä hermoja. Oman hankaluutensa aiheutti lämmin sää, joka notkisti sokerimassan niin, ettei se meinannut asettua ehjänä kakun päälle ollenkaan. Kyllä otti koville, mutta kakku päätyi kuin päätyikin pöytään, ja katosi parempiin suihin. Koko päivä olisi ollut tuhoon tuomittu ellei apunamme olisi olleet ahkerat äitimme sekä Kummi, joka paitsi teki juhliin toisen kakun, myös kattoi, järjesti ja tiskasi minkä ehti. 




Nimiäisten ohjelma sisälsi tervetulomaljat jonka jälkeen söimme lämpimän ruuan. Olimme valmistaneet kahdelle kymmenelle henkilölle porsaan sisäfilettä, uusia perunoita ja vihersalaatin. Citymarketista ostettu savustettu lohi oli hauskasti päreen päällä ja ruoka huuhdottiin alas raparpereista valmistamallani mehulla. Ruokailun jälkeen muut katsoivat Tommin tekemän kuvakoosteen Sintin ensimmäisistä kuukausista, minä katoin Kummin kanssa kahvitarjoilua. Tämän jälkeen esittelimme Sintille pyytämämme kummit ja keräsimme vierailta laput, joihin jokainen oli saanut arvata Sintin nimet sekä jättää terveisensä pojalle. Tommi luki nimiarvaukset ääneen ja olikin hauska huomata, että kolmesta nimestä kaksi esiintyi monessakin lapussa. Ja niin kun asia tuotti meille päänvaivaa..! 



Lopulta julkistimme Sintin nimen ja kerroimme miksi olimme päätyneet valitsemaan juuri nämä nimet kaikkien mahdollisten nimien joukosta. Olimme laatineet Tommin kanssa kummeille eräänlaiset kummilupaukset, joissa jokainen lupaa kaikkea mahtavaa Sintille. Lupausten runko oli seuraavanlainen:


Kummin Nimi
on tänään 16.7.2016 luvannut

Sintti XX XX XX:n
kummina

tukea Sintin vanhempia kasvattamaan häntä ennakkoluulottomaksi,
rohkeaksi, avoimeksi, valoisaksi, vastuuntuntoiseksi, ystävälliseksi
 ja lähimmäiset huomioon ottavaksi,

~tähän tuli jokaiselle kummille erikseen laadittu osio sen perusteella,
mikä kullekin kummille oli ominaista~

sekä olla Sintin tukena, kun maailma tuntuu olevan häntä
 vastaan, antaa hänelle aikaansa, kuunnella häntä
 ja neuvoa silloin, kun hän neuvoja kaipaa.


Yhdet kummit lupasivat opettaa Sintille rautaista rock-asennetta, yksi kummi sai luvan avittaa silloin kun alkuaineet tuottaisivat vaikeuksia, ja yksi kummi sai luvan ojentaa lainopillisen kätensä mikäli Sintti joskus soittaisi rehtorin kansliasta (tai putkasta). Kummit saivat allekirjoittaa lupauksista kaksi kopiota, joista toinen jäisi Sintille muistoksi.

Lopulta joimme vielä kakkukahvit ja vietimme loppuiltapäivän seurustellen. Sintti karjui suuren osan päivästä milloin kummin, milloin mummin sylissä ja joutui tyytymään pakastettuun rintamaitoon minun ollessa turhan kiireinen, jotta olisin ennättänyt koko ajan kantaa ja syöttää jätkää tämän niin vaatiessa. Vaan hyvinhän sitä pärjättiin näinkin, ja lopulta Sintti nukahtikin jonkun vieraista syliin. 






Papu oli päiväunilla kun juhlat alkoivat ja poika olikin melko pöllähtänyt herätessään, kun tupa oli täynnä väkeä. Tyyppi toki nautti kun paikalla oli monta innokasta kirjan lukijaa ja avointa syliä jossa istua, mutta iltapäivän jännämäisyys sekä ehkä lievä kakkuöveri sai aikaan sen, että nukkumaan meno oli aika työn ja tuskan takana. Kun kaikki lähipäivien asiat, menneet ja tulevat oli käsitelty sekä isin että äidin kanssa, Papu lopulta nukahti peitto rutussa ja raajat X-asennossa. Eilen Papu jo kutsui Sinttiäkin uudella nimellä, fiksu kaveri kun on.

Nyt sitten opetellaan käyttämään Sintistä jotain muuta kuin Sinttiä nimenä. Kyllähän se hieman oudolta tuntuu, vaikka tyyppi onkin aivan itsensä näköinen ja nimi sopii etenkin omaan suuhuni todella hyvin. Sitä oikein pysähtyi miettimään miten suuri asia on valita ihmiselle nimi. Se ei ole mikään köykäinen operaatio, tyyppi kun on hyvän osan elämästään jumissa kyseisen asian kanssa. Jos on hyvin onnistunut valitsemaan, niin koko elämänsä.




Vaikka juhlissa on aina oma hommansa, kyllä niitä vain on mukava suunnitella, järjestää ja, noh, juhlia. Ihmiset ovat hyväntuulisia ja yleensä ruoka on hyvää. Etenkin lasten vuoksi on erityisen mukava järjestää juhlia, sillä niissä voi hieman irroitella tylsistä aikuisten maailmaan istuvista raameista. Tai ainakin irroittelu on jotenkin helpompaa. Nimiäiset tai kastejuhlat ovat herkät, onhan kyseessä ihmisen ensimmäinen hänelle järjestetty juhla. Perheen ja ystävien kanssa on ihana istahtaa alas ja viettää hetki pieneen ihmiseen keskittyen, toivoa tämän elämään kaikkea hyvää ja kiinnittää turvallisia aikuisia lapsen elämään mm. kummiuden myötä. Ja vaikka kastamista ei tapahtunutkaan, kyllä siinä äitikin hieman herkistyi kun poika puettiin mekkoon, joka on ollut paitsi Papulla, myös minulla, veljelläni ja äitilläni nimen annon yhteydessä. Meidän pieni poika. <3 Kohta hänelle tupsahtaa jo oma Kela-kortti postista! Niin se aika rientää.

7. heinäkuuta 2016

Yksi maidoton äidinmaito, kiitos

Lienee käynyt selväksi, että Sintillä on ollut tarpeeksi vatsavaivoja ajamaan ainakin yhden vauvan ja yhden äidin kärttyiseksi. Olen antanut itseni ymmärtää, että oireet ovat viitanneet selkeästi koliikkiin ja kätilöksi valmistunut Kummikin tuntui olevan sitä mieltä, että isosta pelottavasta K:sta on kyse. Kolmen viikon iässä alkaneet oireet pahenivat lähes päivittäin niin, että juhannusviikolla mökkeillessä järvenranta raikui vauvan huudosta niin aamupäivällä, iltapäivällä kuin illallakin. Onneksi öisin sentään saivat sekä vauva, äiti, että kaikkien korvat levätä vatsakipujen aiheuttamalta itkulta.

Koliikkiin ei ole olemassa lääkettä, ellei sitten lue Cuplatonin ja Disflatylin kaltaiset apteekkituotteet sellaisiksi. Toisilla ne auttavat, toisilla eivät. Meillä ne eivät auttaneet. Vauvan hytkyttely sylissä tuntui tepsivän jonkin verran, samoin vauvan kantaminen vatsallaan jolloin paine pienessä mahassa todennäköisesti hieman hellitti. Minä ostin viime viikolla nopealla päätöksellä Tori.fi:stä löytyneen koliikkisitterin ja perjantaina kotiutin Facebook-kirppikseltä bongaamani Love to Swaddle-kapalon. Keinussa on mukava täristin sekä melodia, jotka saa kytkettyä päälle joko yhdessä tai erikseen. Ei tämäkään autuaaksi tekevä juttu ole, mutta välillä Sintti on jopa nukahtanut sitteriin joksikin aikaa ja jos ei muuta, poika viihtyy täristimessä sen verran, että äiti ennättää tehdä välttämättömimmät asiat ilman, että joutuu taiteilemaan jäbä toisessa kainalossa. Swaddle-kapaloon olen laittanut poitsun nyt öiksi kylvyn jälkeen niin, että olen imettänyt pojan tämän ollessa jo kapalossa. Sen jälkeen melko vetelä tyyppi on ollut hyvä röyhtäyttää ja siirtää unten maille, ja poitsu onkin nukkunut kapalossa melko mukavasti.




Sekä Kummi että neuvolan terveydenhoitaja mainitsivat vyöhyketerapian mahdollisesta avusta koliikkiin, mutta Kummi vinkkasi myös toisen mahdollisen helpottajan: äidin maidottoman ruokavalion. En oikein ymmärrä miksi äidin nauttimat maitotuotteet aiheuttaisivat imetettäville pikkuvauvoille vatsakipuja ja nykyään lääketiede onkin sitä mieltä, että äidinmaidosta siirtyy hyvin vähän allergeeneja lapselle. Samalla jossain todetaan, että äidinmaidon kautta vauva pystyy hellästi siedättymään eri ruoka-aineisiin, myös maitoon. Eli siirtyykö sieltä tissistä nyt mitään? Ja jos siirtyy, siirtyykö se turvallisesti? Mitä tästä nyt pitäisi sitten ajatella?

Mutta kieltämättä imetysdietin vaikutus olisi melko helppo testata. Hyvästi siis maito, juustot, ruokakerma ja maitoproteiinit. Hyvästi voi, jogurtti, suklaa ja etenkin näin kesäaikaan rakas ystäväni, jäätelö. Tommi vieläpä latasi arvontavoittona saamansa kolme rasiallista Jätskiauton tuotteita pakastimeen, ihan vain huutamaan nimeäni kuumina kesäpäivinä. Oijoi...



Tervetuloa soija- ja kauratuotteet, joita olenkin testaillut reilun viikon ajan enemmän kuin koskaan ennen. Olen joskus käyttänyt soijamaitoa smoothieissani, mutta muuten maidottomat tuotteet ovat itselleni melko vieraita. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten laaja valikoima maidon korvaavia tuotteita löytyy - ihan meidän pienestä lähikaupastammekin! Soijatuotteiden lisäksi tarjolla on kaura-, riisi ja mantelituotteita, ainakin. Ja sen lisäksi, että löytyy jotain millä korvata kahvimaito, kylmäkaapeista löytää tuotteita niin ruuanlaittoon kuin välipaloillekin. Viime viikolla olenkin etevästi testannut mm. kaurakermaa makaronilaatikossa ja soijakermaa uunikalan kyljessä. Hyvin toimivat molemmat eikä kummastakaan ruuasta olisi osannut mennä sanomaan, ettei kyseessä ollut normaalisti käyttämämme maitopohjainen ruokakerma. Kylässä kumosin marjapiirakan päälle soijapohjaista vispikermaa ja tuossa viime sunnuntaina kaadoin tuoreille soijamaitoon tehtyjen lettujen ja tuoreiden mansikoiden päälle soijapohjaista vaniljakastiketta.

Viikko sitten maanantaina aloitettu maidon välttely alkoi tuottaa tuloksia jo saman viikon keskiviikkona, sillä silloin Sintti ei enää saanut koliikkikohtauksiaan illalla lainkaan. Torstainakin oireet selkeästi helpottivat, vaikka iltapäivällä vatsaa kipristi selkeästi jonkin verran. Viikonloppuna ihmettelimme Tommin kanssa jo yhdessä miten erilainen poika meillä olikaan edelliseen viikkoon verrattuna. Sintti viihtyi uudella viidakkomatollaan, seuraili Sisun touhuja (sen mitä nyt tuon ikäinen vielä osaa toisen puuhia seurailla, mutta ainakin katseli oikeaan suuntaan) ja keskusteli muiden perheenjäsenten kanssa ilmeillä ja eleillä. Itkuakin toki on koettu, mutta täysin erilaista siihen karjumiseen ja vääntelehtimiseen, joka selkeästi aiheutui kipeästi vatsasta.



Pitäisi ottaa ihan tavoitteeksi maistella maidon korvaavat tuotteet kunnolla läpi ja katsoa miten esim. riisi-, hasselpähkinä-, kookos- ja mantelimaito eroavat soija- ja kauramaidosta? Onko niissä kovasti eroja esim. proteiinin, hiilihydraattien ja maun suhteen? Mikä olisi se parhaista parhain, ykkösvaihtoehto maidottomaan ruokavalioon? Onko kyse pelkästä makuasiasta? Eroaako lippulaivamerkit markettien omista tuoteryhmistä jotenkin?

Arkiruoka näyttäisi onnistuvan ilman maitoa, samoin jälkiruoat. Letuissa soijamaito toimi vallan mainiosti, mutta mitenköhän pullan leipominen onnistuisi? Eikai siinä mitään ihmeellistä luulisi olevan? Onko jollain kokemuksia?

Välipaloina olen käyttänyt Alpron Go on -rahkoja, tai "rahkoja", sekä Yosan kauravälipaloja. Iltapalalla on uponnut soijajogurttia, kahviin olen lorauttanut soijamaitoa. Oatlyn kaurajuoma meni kahvissa omituiseksi eikä kyllä maistunutkaan kovin hyvältä, joten tein lopusta kaurajuomasta pannukakun. Se maistui vallan mainiolta. Tosin Oatlylta on aivan oma kahviin tarkoitettu juomansa, pitäisiköhän testata sitä? Maanantain junamatkalle Tommi toi matkaevääksi Oatlyn suklaakaurajuoman, joka muutes brändin kotisivujen mukaan on tarkoitettu lapsille. Oho.

Kun erilaisten merkkien tuotevalikoimia tutkii tarkemmin ihan innostuu mahdollisuuksistaan keittiössä. Harmittaako kun sipseihin ei saa tehtyä dippiä koska, noh, kermaviili? Ei hätää, Otlyllä on kaurapohjainen Fraiche johon varmaan saisi heitettyä dippiainekset sekaan! Puhumattakaan erilaisista pataruuista, joihin mielellään nakkaa normaalisti ranskankermaa sekaan tuomaan makua. Ja ilouutisia tälle tuorejuuston suurkuluttajalle: samalta valmistajalta löytyy myös levitettävä "juusto" joka sopisi vaikkapa leivän päälle. Huraa!

Näyttäisi siltä, että hymyilevän vauvan lisäksi tällä ruokavaliolla voi hymyillä myös äiti. Sehän se vasta olisikin tervetullut muutos.

5. heinäkuuta 2016

Hermoromahdus ja blogipaniikki

Liekö kukaan huomannut, mutta blogi on ollut pari päivää poissa näkyvistä, sillä koin lievän henkilökohtaisen blogiahdistuksen tuossa muutama ilta takaperin.

En ole itse kummemmin lueskellut perhe- tai lapsiblogeja, mitä nyt Isyyspakkausta seuraan aktiivisesti jo muutaman vuoden ajalta. Kun istuin samassa pöydässä Friends&Brgrs-tapahtumassa Bebe au Lait -blogia kirjoittavan Iinan kanssa päädyin lukemaan myös hänen lapsiblogiaan, ja koska halusin päästä blogiin kunnolla kiinni aloitin tietenkin aivan alusta. Se onkin ollut erinomainen vertaistukiblogi, sillä blogin alkuvaihe käsittelee luonnollisestikin raskautta ja vauva-aikaa, jotka itselleni ovat tällä hetkellä ajankohtaisia. Samalla uudet reaaliaikaiset päivitykset ovat kaksivuotiaan kanssa vietetystä arjesta, joten jälleen kerran ne ovat omaan elämäntilanteeseeni sopivia.

Kun luin Iinan pohdintoja siitä, aikoisiko hän kirjoittaa blogissaan lapsestaan etunimellä ja esiintyisikö poika kuvissa niin, että kasvotkin näkyvät, aloin pohtia omaa blogiani aikaisempaa tarkemmin. Muistan lukeneeni siitä, miten vanhemmat muodostavat nykyään sosiaalisessa mediassa lapsilleen persoonaa ja luovat mediahistoriaa, johon lapsi ei pysty vaikuttamaan. Vaikka googletankin tasaisin väliajoin itseni, ajattelin piruuttani googlettaa myös poikani.

Googlen kuvahakuun tulikin muutamia kuvia blogistani, joissa pojan naama esiintyy. Ahdistuin tästä tavattomasti. Tieto siitä, että lapseni on löydettävissä internetin hakukoneella kylmäsi syystä tai toisesta äärimmäisen paljon ja kirmasin siltä istumalta keskustelemaan blogistani Tommin kanssa.

Kun aloitin bloggaamisen reilu vuosi sitten keskustelin Tommin kanssa siitä, miten hän ja lapsemme blogissani esiintyisivät. Tulimme silloin siihen tulokseen, että kaikki voisimme esiintyä omalla nimellämme enkä tähän päiväänkään mennessä ole mielestäni kirjoittanut mistään sellaisessa sävyssä, että kenenkään meistä pitäisi katua tuota päätöstä. Nyt kuitenkin tihrustin itkua ja mietin millaisen jäljen blogillani teen lasteni historiaan. Muutin blogini seuraavana aamuna yksityiseksi, sillä halusin rauhassa miettiä mitä tekisin asian suhteen.

Ensin ajattelin, että lopetan koko blogin. Kyynisesti ajateltuna en uskonut asian tuottavan suurempaa mielipahaa isolle yleisölle - eihän blogini seuraajaksi ole ilmoittautunut kuin kolme ihmistä eikä erinäköisissä blogiyhteisöissäkään seuraajia ole ruuhaksi asti. Toisin sanoen blogillani ei ole varsinaisesti mitään seuraajakuntaa. Ketä siis kiinnostaa, jos jätän tämän homman tähän?

Samalla tunsin suurta luopumisen tuskaa. Ehkä kuitenkin olen kirjoittanut enemmän itseäni kuin muita varten? Olen pitänyt siitä, että voin miettiä blogin sisältöä, kirjoittaa itseäni kiinnostavista asioista ja koostaa erilaisia ajatuksia kirjalliseen muotoon. Olen ollut tyytyväinen blogin visuaaliseen ilmeeseen ja jopa kehittynyt henkilökohtaisella tasolla valokuvaajana kun olen miettinyt miten tekstejäni kuvittaisin.

Olen ollut imarreltu kasvavasta vierailijamäärästä, olkoonkin, että suuri osa on eksynyt blogiin varmasti enemmänkin vahingossa kuin varsinaisesti juuri tätä blogia etsien.

Mutta nämä ovat kaikki minuun liittyviä asioita. Entäs nuo pienet pojat? En ole kysynyt heiltä haluavatko he, että heistä tallentuu virtuaalimaailmaan jalanjälki johon eivät itse pysty vaikuttamaan. Eivätkä he voi minulle vastausta antaa vielä vuosiin, ja kun he voivat, asialle ei enää voi mitään.

Keskustelimme siis Tommin kanssa asiasta ja päätin, että vastaisuudessa pyrin välttämään lasteni nimen käyttöä heistä julkaistessani. Olenkin siis tänään käynyt läpi kaikki aikaisemmat postaukseni ja muuttanut esikoisenkin nimen takaisin hänen työnimekseen. Jatkossa blogissa siis tavataan otteita Papun elämästä. Toki on niitä, jotka ovat perin tietoisia pojan oikeasta nimestä, mutta tällä tavalla voin ehkä pyyhkiä osan hänelle luomastani virtuaalisesta jalanjäljestä. Sintti pysyy Sinttinä, vaikka olemme ehkä viimeinkin päässeet Tommin kanssa yhteisymmärrykseen siitä, mikä pojan nimeksi tulee (vihdoinkin!). Kasvokuvia varmaan tullaan näkemään jatkossakin, joskin aion kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota siihen, miten tapahtumien tunnelman pystyisi välittämään muilla tavoin.

En ollut varautunut siihen, miten suuren tunnelatauksen tällaisen asian pohtiminen saisi aikaan. Toivottavasti kuitenkin olen osannut tehdä oikean ratkaisun, sillä vaikka blogini palvelee pääasiassa omia tarpeitani, lasteni tarpeet ovat tietenkin paljon tärkeämpiä. Ehkä en kuitenkaan ole tuominnut lapsiani ikuiseen nöyryytykseen ja häpeään tekemilläni ratkaisuilla. Ainakin toivon niin.

3. heinäkuuta 2016

Rommisuklaa-passionkakku

Kyselin taas kesän alussa Tommin toiveita synttärikakkunsa suhteen. Mitään lihatuotteita en luvannut tänä vuonna ottaa kuuleviin korviinikaan, mutta kun Tommi toivoi kakkuunsa rommia olin toiveeseen perin tyytyväinen. Oli sanomattakin selvää, että kakku vaati rommin kaveriksi suklaata, mutta en halunnut tehdä pelkkää suklaakakkua. (Kävimme Joensuussa Alkossa hakeaksemme pienen pullon rommia, tiedättehän, niitä minipulloja joita saa siitä kassan vierestä, mutta jotenkin ihmeellisesti Tommin ostoskoriin päätyikin 0,7 litran pullo Mount Gayta. Hups?) Tein jokin aika sitten passionjuustokakkua (entisten) työkavereideni käydessä luonamme after workeilla ja Tommi kovasti piti sen mausta, joten päätin ottaa passionin rommin ja suklaan kaveriksi tähän tuorejuustokakkuun.

Aikaisempi passiontuorejuustokakku oli yhdistelmä kahta eri ohjetta, mutta tähän tein täytteen omasta päästäni. Tummasuklaa ja rommi toivat mukavan täyteläisen maun tuorejuustokakun alempaan kerrokseen, kun taas passion ja sitruuna raikastivat kakun ylemmän kerroksen muodossa. Pohjassa käytin suklaakeksejä, sillä niistä tulee aina maistuvampi keksipohja kuin perus Digestivestä tai kaurakeksistä. Toki makeampikin, mutta eikai tuolla nyt kakussa niin väliä ole. Hieman olin huolissani siitä miten kakku tulisi hyytymään, täyte kun oli melko vetelää vielä vuokaan kumotessa, mutta hyvin liivatteet sen jähmettivät jääkaapissa. Luin jostain, en kuollaksenikaan muista mistä, myös erinomaisen vinkin siihen miten tuorejuustokakun reunat saa irtoamaan vuoasta nätisti ja kokeilin tämän kakun kanssa sitä ensimmäisen kerran. Kun öljyää vuoan reunat rypsiöljyllä ja "jauhottaa" reunat sitten tomusokerilla irtoaa kakku vuoasta todella hienosti. Tätä rupean käyttämään jatkossakin!

Tässä vielä ohje pieneen, 20cm halkaisijaltaan olevan vuokaan tehtyyn kakkuun.


Kakkupohja
  • 200g suklaakeksejä (vaikka niitä kaupan halvimpia suklaacookies-keksejä)
  • 70g voita sulatettuna

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja öljyä reunat rypsiöljyllä. "Jauhota" reunat tomusokerilla. 

Murskaa keksit esim. lasin pohjalla kulhossa, lisää sulatettu voi ja sekoita. Levitä keksimuruvoiseos vuoan pohjalle ja painele tasaiseksi. Varo reunoja, ettei tomusokeri lähde irti. Laita vuoka jääkaappiin odottamaan.


Rommisuklaakerros
  • 5 liivatelehteä
  • 2 dl vispikermaa
  • 150g (tummaa) suklaata rouhittuna
  • 1 dl rommia
  • ½ dl muscovado ruokosokeria

Laita liivatteet kylmään veteen ja anna liota ainakin 5 minuuttia.

Vatkaa vispikerma ja sulata suklaa joko vesihauteessa tai jos uskallat, mikrossa. (Itse kerran koitin jälkimmäistä ja rikoin mikron. Olihan se vanha mikro, mutta traumat jäi.) Sekoita hieman jäähtynyt mutta silti notkea suklaa kermavaahdon sekaan.

Mittaa rommi ja ruokosokeri kattilaan ja kiehauta. Lisää lionneet liivatteet ja sekoita hyvin. Anna jäähtyä hetken.

Vatkaa rommisokeriliivate-seos kermavaahtosuklaaseen, kaada sitten kakkuvuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään. Anna jähmettyä ainakin nelisen tuntia ennen kuin lisäät seuraavan kerroksen.


Passiontuorejuustokerros

  • 5 liivatelehteä
  • 2 dl vispikermaa
  • 1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 prk (150g) Jam It Passionhilloa
  • ½ dl sokeria
  • 1 sitruunan mehu
  • 2 passionhedelmää

Laita liivatteet kylmään veteen ja anna liota ainakin 5 minuuttia.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto sekä passionhillo.

Kaavi passioneista hedelmäliha siivilään joka on astian yllä ja painele niin kauan, että kaikki mehu on irronnut ja jäljellä on vain siemenet. Lisää mehu kermatuorejuustoseokseen.

Purista sitruunasta mehu kattilaan/astiaan ja kuumenna kiehuvaksi. Liota liivatteet mehuun ja vatkaa sitten kermatuorejuustoseokseen. Maista onko liian hapanta ja lisää tarvittaessa sokeria. Itse laitoin noin puoli desiä taittamaan sitruunan kirpeyttä.

Kumoa seos rommisuklaakerroksen päälle ja laita taas jääkaappiin. Anna hyytyä vähintään nelisen tuntia, mutta kakku on huomattavasti parempaa vasta seuraavana päivänä oltuaan kylmässä yön yli.

Koristele kakku passionhedelmillä ja suklaarouheella.




Kannattaa nostaa kakku huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen tarjoilua. Sillon kakku on ennättänyt hetken lämmetä ja maut tulevat paremmin esille. Koska kakusta on keitetty alkoholi pois voi sitä tarjota myös lapsille, joskaan ainakaan meidän jätkälle rommi ei tainnut oikein olla makuun. Samoin passionkerros taisi olla sitruunan vuoksi hieman liian myrtiä, kuten meillä päin on tapana sanoa. Keksipohja maistui kyllä hyvin!



Itse käytin valmista passionhilloa, mutta toki hillon voi korvata halutessaan oikeilla hedelmilläkin. Silloin täytynee hieman makustella monestako hedelmästä irtoaa tarpeeksi makua. Veikkasin, että kuusi passionhedelmää voisi ajaa asiaansa tämän kokoisessa kakussa, mutta en ole aivan varma. Ehkä kaikista hedelmistä ei kannata kaapia siemeniä mukaan, sillä niitä on passionissa runsaasti ja ne rouskuvat (omasta mielestäni) hieman ikävästi hampaissa. Tommi taasen piti nimenomaan tästä siementen tuomasta ekstrasta, joten makunsa kullakin.

Kahvin kanssa kakku toimi vallan mainiosti, vielä kun olisi ollut tummaa paahtoa...