29. elokuuta 2016

Pirkanmaan kirppikset: Swap and Vintage 58

Hervantaan avautui loppukesästä uusi kirpputori kun yksi kesän 2017 tulevista morsiamista päätti polkaista oman yrityksen pystyyn. Kirpputori Swap & Vintage 58 on Lindforsinkadulle (Lindforsinkatu 4) aivan Hervannan keskustaan avattu itsepalvelukirpputorin ja 1950-1980-luvun vintagea tarjoavan myymälän yhdistelmä. Se tarjoaa 130 myyntipaikkaa, mahdollisuuden provisiomyyntiin ja aukioloajat jotka saavat meidänkin työssäkäyvän kirpputorikiertelijän iloiseksi.



Kävin itse tutustumassa yrittäjäksi ryhtyneen Idan uuteen työmaahan jokin aika sitten kun suuntasin vaunulenkille Sintin kanssa. Vaunuilla oli helppo kärrytellä kirpparille luiskaa pitkin ja hyllyjen välissä onnistui melko asiallisesti navigointi vaunujen kanssa, jos eivät toiset vaunut sattuneet samaan aikaan samalla käytävälle. Silloin piti jo hieman järjestellä että pääsi ohittelemaan ilman kolareita.




Pöydät olivat siistit ja aivan hyvin suunnitellut. Kahdelle tasolle sai laskettua tavaroita myytäväksi ja jokaisen pöytään kuului oma rekkiosionsa. Erityisesti pidin siitä, että pöytienkin ylle oli mahdollista ripustaa henkarilla vaatteita. Etenkin lastenvaatteiden kohdalla itse pidän enemmän henkareille ripustamisesta kuin tasoille viikkaamisesta, tasot kun tuppaavat menemään sekaisin ensimmäisen pöydän ääressä pysähtyneen asiakkaan aikana.

Kirppispöytien lisäksi paikalta löytyy myös erilaisia sisustustuotteita sekä oma nurkkauksensa jossa on 50-80-lukujen huonekaluja ja käyttöesineitä. Kassojen tuntumassa on myös vitriinikaappeja joihin voi asetella lasi- ja arvoesineitä myyntiin, ja löytyypä kirppikseltä pieni ruokaryhmäkin jonka ääressä voi nauttia kupin kahvia.





Kirpputori Swap and Vintage 58 tarjoaa kolmea eri pöytäkokoa vuokralle alkaen 12 euroa/kuusi päivää. Esimerkiksi keskikokoisen pöydän saa vuokralle hintaan 24 euroa/6pv. Kirppispöydän vuokraan sisältyy aina pöydän siivoaminen ainakin kerran päivässä, joten kirppispöydän pitäminen onnistuu hieman helpommin vaikka itse olisikin liian kiireinen siistimään pöytää päivittäin. Hintalaput tulostetaan kirpputorilla, sillä niihin tulee viivakoodit jotka helpottavat paitsi kassatoimintaa, myös asiakkaan myyntiseurantaa. Kirppiksellä on käytössä Kirppari Kalle-palvelu jossa tuotteet voi hinnoitella omalle asiakasnumerolle netissä valmiiksi. Tiedot tulostuvat siten hintalapulle suoraan, joten asiakkaan ei ole pakko raapustaa omin pikku kätösin tietoja ja hintoja hintalapuille. Parasta omasta mielestäni palvelussa on se, että asiakas pääsee seuraamaan myyntiä netistä, joten ei tarvitse pohtia mitä sieltä pöydästä on myyty ja onko jokin tavara kadonnut muihin pöytiin tai varkaiden taskuihin. Meillä on tavattu myös arvuutella aina päivän myyntejä, joten sekin harrastus helpottuu Kirppari Kallen ansiosta. Provisiomyyntiä tehdään myymälän vintage-osastolla, jonne yrittäjä ottaa valikoivasti tuotteita myyntiin. Provikkamyyntiin kannattaa tutustua tarkemmin kirppiksen nettisivuilta.

Kirppis on kiinni maanantaisin, mutta muuten paikka on auki mukavasti. Tiistaista torstaihin kirppis palvelee yhdestätoista seitsemään, perjantaista sunnuntaihin kirppis menee kiinni kaksi tuntia aikaisemmin, kello 17.

Uusi kirppis on kiva lisä Hervantaan, jossa ei ole oikein ollut kunnollista sekalaisen tavaran kirpputoria enää sen jälkeen kun Fida otti ja muutti Lielahteen. Kun melkein naapurissa toimii vielä lastenvaatteille ja -tarvikkeille suunnattu Hepuli Kirppis on Hervantaan mukava poiketa tekemään kirppislöytöjä hieman aiempaa useammin. Toivon Idalle paljon tsemppiä uuden yrityksen suhteen!

Ai niin, Idan hää- ja sisustusaiheista blogia voi lueskella täältä, jahka nainen ennättäisi takaisin bloggaamisenkin pariin. Tällä hetkellä taitaa pitää kiirettä kaiken muun kanssa.


Edit 19.11.2016: Päivitin kirppiksen uudet aukioloajat.

27. elokuuta 2016

Papu 2 vuotta

Meidän pikku Papu täyttää kaksi vuotta. Kaksi kokonaista vuotta. Meillä asuu puhelias ja musikaalinen leikki-ikäinen, joka rakastaa kirjoja, traktoreita ja kuorma-autoja. Tyyppi joka pussailee estottomasti kaikkia omista vanhemmistaan hoitotätiin (ja Kummiin, joka etenkin arvostaa räkäisiä rakkaudenosoituksia) ja joka haluaa itse kiivetä syöttötuoliin ja pestä hampaansa.

Olemme nyt uudelleen vauva-arkea elävinä vanhempina muistelleet Papun vauva-aikaa, sillä aika usein etenkin Tommi tuntuu muistavan Papun perin tyytyväisenä, hiljaisena ja helppona vauvana joka pelkästään hymyili ja nauroi. Minä olen sitten avittanut hieman niissä arkisten hetkien muistamisessa, jolloin itkivät sekä äiti että vauva, vaikka todella paljon oli niitä pelkästään hyviäkin hetkiä. Niin kulunutta kuin se onkin on todettava, että aika kuluu nopeasti. Kun ajattelee vuoden taakse päin ei voi muuta kuin ihmetellä, että silloin poika ei vielä kävellyt omillaan, ei käyttänyt lusikkaa, ei puhunut kuin yksittäisiä sanoja eikä osannut vielä käydä potalla.

Vuosi on mennyt ohi hujauksessa.

Juuri kun saimme Sintin nimiäiset juhlittua halusin ruveta miettimään Papun synttäreitä. Kaksivuotias ei itse ehkä vielä omien juhliensa päälle tajua, mutta äidille oli tärkeää paneutua myös esikoisen omiin juhliin. Ettei Papu jää aivan paitsioon tämän vauva-arjen keskellä. Muistan, miten oma mummani piti aina kovaa ääntä siitä, että molemmille pojille (sekä isälleni että tämän isoveljelle) piti olla tasapuolinen kaikessa. Joskus tasapuolisuuteen pyrkiminen meni hieman jo hupsuuden puolelle, etenkin kun kyseessä oli kaksi keski-ikäistä miestä, mutta nyt voin jo hieman paremmin ymmärtää mitä mumma ajoi takaa. On tuntunut pahalta kun ei ole saanut annettua Papulle yhtä paljon huomiota kuin aikaisemmin. Synttäreihin aion siis panostaa aivan kuten viime vuonnakin.

Tommilla taisi olla oma lehmä ojassa kun hän jokin aika sitten kyseli Papulta millaisen synttärikakun poika haluaisi äidin tekevän juhliinsa. Taisi olla vieläpä viikonloppu, joten vastausvaihtoehtoja oli tasan kaksi: Posti-Pate tai Myyrä. Niitä meillä katsellaan viikonloppuaamuisin dvd:ltä, joten olisin hämmästynyt valtavasti jos vastaus olisi ollut vaikkapa "kuorma-auto". Kahdesta potentiaalisesta vaihtoehdosta Papu siis totesi oikeaksi vaihtoehdoksi Myyrän. "Myyräkakun äiti tekee." No selvä homma.

Lähetimme sukulaisille ja ystäville kutsut, jotka tänä vuonna päädyimme printtaamaan itse valokuvapaperille. Tommi varmaan sanoisi, että laatu oli vastaava kuin Smartphotolta tai Ifolorilta tilattuna, mutta aikuisten oikeasti päädyimme tähän ratkaisuun vain ja ainoastaan siksi, että emme olisi enää ajan puitteissa ennättäneet tilaamaan kutsuja mistään muualta ja lähettämään niitä vielä eteenpäin. Kutsun kuviakin näpsimme yhtenä sunnuntaina illalla huonossa valossa olohuoneessamme, kun Papun nenä vuoti räkää eikä pihalle siis olisi voinut mennä kuvaamaan vaikka siellä ei olisikaan sataa losottanut kaatamalla. En ollut kuviin siis aivan täysin tyytyväinen, mutta panostetaan ensi vuonna sitten enemmän, ja ajoissa. Lisäksi onnistuin kirjaamaan kutsutekstiin väärän vuoden, joten kaikin puolin kutsut olivat omasta mielestäni hieman vasemmalla kädellä tehty... Mutta mitä sitten?

"Teemaa" mukaillaksemme muutamakin eri kokoinen Myyrä olisi löytynyt lelukopasta kaverikuvaan, mutta päätin lyödä pojalle käteen pahvisen numeron, jonka olin maalannut vihreäksi. Kyllähän moinen hökötys hieman Papua ihmetytti, mutta tulihan niitä kutsukorttikuvia aivan mukavasti. Tässä muutama:





Muuten Myyrä esiintyi juhlassa lähinnä kahvipöydässä. Kaveri pääsi kakkuun sekä koristeisiin. Hetken harkitsin myyräaiheisia servettejä, pahvimukeja ja pahvilautasia Myyräkauppa.fi:stä, mutta vaikka itse kattaustuotteet eivät todellakaan olleet hinnalla pilattuja, olisi niille tullut tuplahinta Postin toimipisteelle tai Smartpostiin lähetettynä. Nautimme siis kakkumme aivan vain omilta lautasiltamme. Sen verran helpotin omaa siivousurakkaani, että laitoin hedelmäsalaatille Dunin pahviset kertakäyttökipot ja mehulle samaa sarjaa olevat pahvimukit. Ne olivatkin oikein raikas lisä kattauksessa. Kattoon askartelin omin pikku kätösin koristeita jotka mielestäni henkivät oikein mainiosti vallitsevaa "siitä huolimatta, että äiti ärjyy niin usein, äiti silti rakastaa" -fiilistä. Sinttikin on tykännyt katsella niitä aina kun olemme kulkeneet keittiön ohi. Vihreät honeycomb-timantit ovat Tigerista.






Viime aikaisista sokerimassahermoromahduksista viisastuneena yritin päästää itseni tällä kertaa hieman helpommalla ja myyräkakku toteutuikin pitkästä aikaa kermakakkuversiona. Pääsivätpä kaappiin unohtuneet elintarvikevärit vaihteeksi käyttöön. Kakun lisäksi synttärikekkereillä tarjottiin Myyränkin suosimia hedelmiä, anopin tekemiä karjalanpiirakoita ja pullaa, sekä kotijuustosalaattia. Nimiäisistä ylijääneet värikkäät pikkuleivätkin pääsivät vielä pöytään.





Ensimmäisen kerran Papu pääsi puhaltamaan oikein kynttilät kakusta. Koko juhlaväen ääneen kajauttama "Paljon onnea vaan" taisi hieman jännittää sankaria, mutta kynttilät saatiin sammumaan menestyksekkäästi. Äiti auttoi. Vähän.



Sukulaiset ja ystävät tietenkin kyselivät kovasti mitä nuorelle miehelle saisi tuoda lahjaksi ja me yritimme parhaamme mukaan keksiä miten vältellä suuren tavaramäärän saamista. Lopulta olimmekin todella ilahtuneita kun Papu sai lahjaksi muutaman lahjakortin HopLopiin sekä Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!:n cd:n, joka tosin oli vielä postissa matkalla. Mutta toki päivänsankari pääsi availemaan pakettejakin, joista ilmestyi Finlaysonin Muumi-kylpytakki, palapeli, ääntä pitävä kirja kaivureista sekä Kummin lahja: minikokoinen piano. Niin söpö kuin tuo instrumentti onkin, ja varmasti Papulle erittäin mieluinen, me vanhemmat rupesimme jo harkitsemaan soittoaikojen rajoitusta - niin innokkaasti piano pääsi heti soimaan monien pikku kätösten kokeilemana. Että kiitos vain, Kummi!


Bileet loppuivat siinä puoli seitsemän pintaan jonka jälkeen sokerihumalainen ja muutenkin hieman överikierroksilla kulkeva päivänsankari piti laittaa unille. Ja jotta jännitystä olisi kerrakseen, molemmat pojat päätyivät vanhempien makuuhuoneeseen unille, sillä Papun huoneeseen majoittui Papun kummisetä poikansa kanssa. Kyllä oli yksi ihme sinänsä, että Sintti onnistui ensin nukahtamaan Papun älämölötessä minkä keuhkoista pystyi. Varsinainen huuto huoneessa alkoi sitten, kun Sintti oli turvallisesti unten mailla ja äiti lähti huoneesta. Kyllä sitä taas kiitteli hetken valintojaan näihin perheenperustamisasioihin liittyen.

Mutta luonnollisestikin päivä oli pituudestaan ja asteittaisesta raskaudestaan huolimatta perin ihana. Oli hienoa saada jälleen kerran lähimmäiset ihmiset saman katon alle ja juhlia omaa esikoistaan, joka kaikesta ärsyttävyydestään huolimatta on maailman ihanin kaksivuotias. Ja vaikka juhlat tässä elämäntilanteessa, tai lähinnä näillä nykyisillä yöunilla on aika hermoja raastavaa, se on samalla myös äärimmäisen hauskaa ja palkitsevaa.



Mitkäs juhlat seuraavaksi pidetään? Jouluunkin on vielä aikaa!

24. elokuuta 2016

Einon pirtti: Juhlatilat

Vauvakuvioista hetkellistä eskapismia häähaavemaailmaan ja paluu ensi kesän pääkallopaikalle: Einon pirtille!

Vietimme heinäkuun viimeisen viikon vanhempieni kanssa mökkeillen Virroilla, mutta teimme sieltä iltapäiväretken hääpaikallemme Einon pirtille Orivedelle. Treffasimme samalla kaasoni sekä Tommin, joka joutui palaamaan takaisin sorvin äärelle lomailtuaan melkein koko heinäkuun. Visiitin tarkoitus oli muistutella itselle mieleen millaisella paikalla aiomme sanoa toisillemme "tahdon" reilun vuoden päästä, esitellä paikka vanhemmilleni sekä kaasoille, jotka joutuvat saavat avustaa minua meitä juhlapaikan koristeluiden sekä muiden käytännön asioiden suhteen. Pirtille palaaminen tällä kokoonpanolla jännitti niin paljon, että edellisenä iltana oli ihan perhosia vatsassa. Todella omituista!

Kolusimme kaikki pirtin tilat läpi mittanauhan ja muistiinpanovälineiden kanssa, sillä haluamme suunnitella talven aikana kaikki mahdollisimman viimeisen päälle. Pirtin vuokra-aikahan alkaa juhlaviikonlopun perjantaina klo 17.30, mutta koska ainakin meillä sekä iso juhlasali että sen viereinen pienempi tila aiotaan hyödyntää, on koristeltavaa paljon. Lisäksi kaikki ruokapöydät tulee olla valmiina ennen lauantain juhlapäivää, joten tekemistä riittää perjantaille! Lisätuntejakin pirtiltä saa ostaa hintaan 20 euroa/tunti, mutta eikös se vanha viidakon viisaus väitä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Tommi piirsi juhlanavetan pohjapiirustuksen tekemiemme mittausten perusteella ja ajattelinkin esitellä pirtin tilat täällä blogissa. Jos vaikka joku tarvitsisi kyseisiä numeroita omia juhlia suunnitellessaan! Aloitan juhlatiloilla, joka häiden osalta on se tärkein asia.



Oikealla oleva iso tila on varsinainen juhlatila. Juhlatila on pituudeltaan 15 metriä ja leveydeltään noin 9 metriä (8,9 m). Sinne on kulku pääovista (kuvassa alhaalla) eteisestä. Eteisen varrella ovat myös vessat, kaksi naistenvessaa (joista toinen on myös inva-WC ja mahdollinen lastenhoitopaikka) ja yksi miestenvessa. Peräseinällä on ovi joka johtaa varastotiloihin. Tilan vasemmalla seinällä on ovi, josta pääsee erilliseen katettuun tilaan. Tämä tila on käytössä ainoastaan kesäaikoina, joten talvijuhlissa siitä ei ole iloa. Oikealla, lähellä peräseinää on ovi joka johtaa terassille. Terassille saa vuokrattua juhlakatoksen halutessaan. Sen vuokra on 100 euroa viikonlopulta.


Juhlatila


Terassi

Juhlatilan peräosassa on laminaatti joten siihen voi varata tanssilattian. Laminaatti alkaa kolmannen paalun kohdalta peräseinästä katsottuna, sen syvyys on noin 7,5 metriä ja se on koko juhlatilan levyinen (9 metriä). Vasemmalla puolella on pieni koroke, jolle voi laittaa vaikka dj-pöydän tai sen voi varata esim. bändin käyttöön. Pistorasioita löytyy peräseinältä neljä kappaletta, tilan etuosasta kaksi. Ikkunoita on molemmilla pitkillä seinillä (ottamistamme kuvista päätellen) neljä. Juhlatilan kattoa tukevia paaluja on kaksi neljän paalun riviä. Niiden väli on ovilta katsottuna kahden ensimmäisen paalun välillä 4 metriä, kolmannen paalun ja seinän välissä on 3,5 metriä. Neljäs paalu on käytännössä seinässä kiinni. Paalujen ja pitkien seinien väliin jää molemmilla puolilla noin 2,5 metriä tilaa.



Juhlatilaan istuttaa 140 henkeä, joskin luvat pirtillä on jopa 200 hengelle. Kun pirtin pöydät järjestää kolmeen pitkään riviin, saa sen 140 henkeä mahtumaan. Tätä suuremmalle juhlaväelle pitää olla varmastikin kesäaika jolloin vasemmalla oleva juhlatila on käytössä myös. Pirtillä löytyy kahden kokoisia pöytiä: toiset ovat 200cm x 75cm ja toiset 120cm x 75 cm. Laskeskelimme, että isompaan pöytään istuttaa kuusi henkeä mukavasti, kolme per puoli.

Juhlatilan ohella tärkeässä käytössä on ruokailutila johon voi kattaa seisovan pöydän, leipäpyödän ja juomapöydän. Kahvitarjoilut luonnollisestikin on järkevää myös kattaa tähän tilaan. Kesäaikaan ruuan hakeminen on helppoa, kun kierron voi tehdä juhlatilasta ruokailutilan ja ylimääräisen juhlatilan kautta takaisin pöytiin. Talvella ruokailutilan ovelle saattaa muodostua hieman ruuhkaa, mutta pienemmällä ihmismäärällä se tuskin on ongelma.




Meillä juhlatilaan yritetään varmaan pohjakuvan avulla mallailla pienempiä, kuuden hengen istuttavia pöytiä. Itse ainakin kovasti vierastan näitä pitkiä pöytiä ja koska vieraslukumme pitäisi pysytellä siinä 80 hengen pinnassa, voisi pienempien pöytäryhmien kokoaminen onnistua ilman sen kummempia ongelmia. Tanssilattiaa tullaan varmasti hyödyntämään siihen itseensä ja bändillekin pitäisi varata oma tilansa laminaatin nurkasta. Muuta emme ole itse varsinaiseen juhlatilaan ajatelleet. Katsotaan miten suunnitelmat etenevät talven mittaan!

Olisi hauska kuulla miten Einon pirtillä aikaisemmin juhlineet ovat käyttäneet tilan hyväkseen!

20. elokuuta 2016

Sushia suoraan kotiovelle

Tajusin tuossa jokin aika sitten, etten ole syönyt sushia vielä kertaakaan sen jälkeen kun rupesin odottamaan Sinttiä. Sushi on suurta herkkuani ja olin vannonut ahmivani itseni täyteen nigirejä ja makeja heti kun Sintti olisi muuttanut vatsastani pois. Kaikkea muuta olen kyllä ennättänyt syödä, ja paljon, mutta ne sushit ovat jääneet jostain syystä.



Niinpä kun Tommi ehdotti, että tilaisimme jotain ruokaa kotiin kannettuna perjantai-illaksi, ehdotin ensimmäisenä kauan himoitsemaani japanilaista herkkua. Tommi teki nopean selvitystyön ja löysi ainakin omaksi yllätyksekseni susheja kotiin kuljettavan raflan meille jo tutuksi tulleen PizzaOnline.fi-palvelun kautta. Enpä olisi osannut itse kyseiseltä nettisivulta susheja katsella, vaan nytpä tiedän sellaisenkin mahdollisuuden olemassaolon!



Eilen sitten puhelimeni soi puoli kymmenen aikaan ja ystävällinen henkilö ilmoitti, että tilauksemme olisi noudettavissa talomme alaovilta. Reilu annos erilaisia susheja saapui aina Ylöjärveltä asti suoraan kotiovellemme, vieläpä ilman erillistä kuljetusmaksua sillä tilauksemme kokonaissumma oli yli 40 euroa. Ruuan lisäksi paketissa oli syömäpuikkoja, soijakastiketta, wasabia ja inkivääriä, joten kyseessä oli pitkälti täydellinen sushipaketti. Viimeisen silauksen toi Alkosta ostamamme Kung Fu Girl-valkoviini, jonka olemme todenneet sushin kanssa erinomaisesti sopivaksi kaveriksi.



Tätä Lempi Sushi-nimistä ravintolaa voi todellakin suositella mikäli kaipaa sushia, mutta ei halua tai pääse itse lähteä kaupungille asti ruokaa noutamaan. Tilaus oli nettipalvelun kautta helppoa, ruoka oli todella hyvää ja hintakin oli mielestämme kohdallaan. Ruuan kanssa toki kesti melkein puolitoista tuntia tilauksesta, mutta asiasta kyllä varoitettiin jo tilauksen yhteydessä ja Ylöjärveltä tulee meille matkaa reilun 20 kilometriä, joka sekin lisää toimitusaikaa. Itse olin eilen äärimmäisen onnellinen kellahtaessani vatsani viereen unille ja aion varmasti käyttää palvelua jatkossakin.

18. elokuuta 2016

Hääkampaus vai hääperuukki?

Nyt kun ennätin avautua imettämisen "ihanuudesta" (täällä) täytyy lisätä samaan kategoriaan vielä yksi perin ärsyttävä asia: hiustenlähtö. Asia joka tavalla tai toisella liittyy myös hääpäivään.

Minulla on todella ohut hius. Siis naurettavan ohut. Se ei ole sinänsä haitannut sen jälkeen kun totesin, etten niin hirveästi piittaa pitkästä tukasta ja leikkautin lyhyen mallin, jota olen varioinut lyhyestä pystytukasta irokeesiin vuosien kuluessa. Nyt sellaisen vuoden ajan olen ylläpitänyt toiselta puolelta lyhyttä, toiselta puolelta pituutta kasvavaa mallia ja ajattelin jatkaa samaa linjaa ensi kesään asti ainakin. Paitsi, että nyt näyttää kyllä siltä, ettei tällä morsiamella ole ensi kesänä enää hiuksia päässä ollenkaan.

Olenkin vitsaillut (hieman ehkä ironisesti) kampaajalleni ja lähipiirilleni, että ensi vuonna tarvitsen hääkampauksen sijasta hääperuukin. Mutta tulinpa tässä pohtineeksi miten kalju sopisi morsiamelle noin niinkuin muuten. Itselleni kalju ei olisi täysin uusi asia, olenhan kerran kokeillut sitäkin. Aikoinaan armeijassa ajoin pääni kaljuksi, sillä olin aina halunnut kokeilla sitä ja vapautus hiustenpesusta ja muusta tukanlaitosta oli helpottava tekijä etenkin palveluksen alkuaikoina, kun aikaa oli muutenkin vähän muille kuin käsketyille tehtäville.

Varusveijari vuodelta 2008

Nyt asia on kuitenkin toisin ja kaljun mahdollisuus ketuttaa aivan älyttömästi. Jo lähtökohtaisesti säälittävä pehkoni katoaa kylpyhuoneen viemäriin. Jokaisella hiustenpesulla irtoaa tukkaa aivan valtavasti ja ne karvat jotka eivät valu shampoon mukana lattiakaakeleille irtoavat viimeistään hiuksia harjatessa. Hiuksia lähtee paitsi "tuuheammalta" puolelta päätä, eli pitkältä puolelta, mutta tietenkin myös lyhyeltä puolelta jolloin oikea puoleni päästä uhkaa näyttää pikkuhiljaa kaljulta. Terveyskirjasto tosin väittää, ettei imetyksellä ole mitään tekemistä hiustenlähdön kanssa. Kuulemma tunne normaalia runsaammasta hiustenlähdöstä selittyy sillä, että raskausaikana hiukset olivat elinvoimaisemmat kuin synnytyksen jälkeen. Mene ja tiedä. Itse perustan tämän ahdistukseni omakohtaisiin huomioihin.

Kalju ei sinänsä haittaisi jos se olisi tarkoituksenmukaista. Vaan kun ei ole! En ole koskaan itkenyt hiusteni perään: olen leikannut huolella kasvatetun letin surutta ja nauranut Amerikan huippumalli haussa -ohjelmien tytöille, jotka vollottavat pätkäistyn poninhännän perään. Hiuksethan ovat uusiutuva luonnonmateriaali! Nyt kuitenkin ottaa kupoliin, kaikesta aikaisemmasta huolimatta. Kun kerran olen hyväksynyt ettei hiustyyppini muutu paksuksi jouhimaiseksi unelmaksi ikinä, vaan tällä omalla langanohuella mennään, ottaa jopa kirjaimellisesti päästä että siitäkin vähästä uhkaa loput kadota typerän rintaruokinnan ja sen mukanaan tuoman hormonitoiminnan vuoksi. En minä ollut kaljua tähän väliin suunnitellut! Ei ole reilua! 

Mutta olisiko se kuitenkaan maailmanloppu?

Kuva täältä.
Kuva täältä.

Eipä kai.
Kyllähän se niin on, että ei se tukka kauniiksi tee. Kyllä se on lähinnä se, kuinka kantaa itsensä ja tyylinsä. Jos siis tukkani irtoaa tämän ihanan imetyksen etsinnän yhteydessä, niin olkoon sitten niin. Kasvaa se joksikin tulevaksi hääpäiväksi takaisin. Ehkä. Eikös?

16. elokuuta 2016

Ristiriitainen imetys

Sintti täytti tänään kolme kuukautta ja odotin, että jotain maagista tapahtuu. Sen perusteella mitä minulle on kerrottu, kaiken pitäisi muuttua paljon helpommaksi tästä eteenpäin. Eihän tässä nyt Sintin kanssa varsinaisesti ole mitään suurta ongelmaa ollut, ei edes Sintin vatsan kanssa vaikka olen tuonut jopa maitotuotteet takaisin omaan ruokavaliooni, mutta jos jokin asia edelleen tuottaa ainakin itselleni ristiriitaisia tunteita, se on imetys. "Se helpottaa kun vauvalle tulee kolme kuukautta ikää" minulle on sanottu, niin muiden äitien kuin neuvolankin toimesta.

Sintin ensimmäisen viikon aikana imetys meinasi loppua lyhyeen kun pojan väärä imuote aiheutti suurta kipua. Onneksi Kummi korjasi asian niin, että koin ensimmäisen kerran imetyksen joka ei sattunut. Valitettavasti kivuttomuudesta huolimatta imetyksestä ei ole tullut erityisen mieluisaa minulle. Ei se ole äärimmäisen vastenmielistäkään, mutta se "yhteinen ihana hetki" vauvan ja äidin välillä uupuu meidän imetyksistämme. Kyljellään maaten imetys on kaikista miellyttävintä ja kotona pyrinkin aina syöttämään poikaa rauhassa makuuhuoneessamme. Siellä Sinttikin tuntuu viihtyvän, ellei Papu tule pomppimaan sängylle tai huutamaan suoraa huutoa huoneen ovelle niin kuin kotipäivinämme joskus tuppaa tapahtumaan. Sintti myös häiriintyy melko helposti jos itse joudun esimerkiksi vastaamaan Tommin toisesta huoneesta esittämiin kysymyksiin.

Sinänsä on toki kätevää, että vauvan ruoka kulkee aina mukana, ei vaadi erillistä lämmitystä eikä ainakaan kovin helpolla lopu kesken. Ei-niin-kätevää on se, että joudun vuoraamaan paitani ja vauvan rintani ympäriltä harsoliinoilla, sillä maitoa tulee etenkin istualtaan imettäessäni kuin paloletkusta. Paljon ja paineella. Sintillä on vieläpä sellainen hassun hauska tapa, että hän toisinaan irroittaa otteensa juuri kun on saanut kunnollisen imun aikaan. Silloin voisin melkein tarjota kahvimaidot viereiseen pöytään ellen jotenkin mekaanisesti (eli omalla kädelläni) estä suihkua. Yleensä joudun pyyhkimään maitoa vähintäänkin Sintin kasvoilta ja omalta paidaltani, johon tietenkin jää jälki, toisinaan muualtakin vaatteiltani. Se on epämiellyttävää.

Olen pyrkinyt totuttamaan sekä itseäni että vauvaa imetykseen vieraissa paikoissa, ihmisten ilmoilla, hälinässä ja sekä istualtaan että seisoen. Viime sunnuntaina imetin armeijassa opitussa korkeassa polviasennossa lastenrattaiden takana puistossa, kun olimme Sorsapuiston kirpputorilla. Olemme ehkä molemmat hieman tottuneet tähän hommaan, mutta odotan edelleen sitä ihmettä kun imetyksestä tulee mukavaa, ehkä jopa ihanaa. Viimeisimpänä yrityksenä syventää imetyssuhdettamme hankin monesta blogista bongaamani imetyskorun (By Pinja), jota Sintti saa jatkossa hiplata samalla kun elämme siinä imetyskuplassa johon edelleen haluaisin odottaa meidän tipahtavan hetkellä millä hyvänsä. Tähän mennessä siitä on ollut kiinnostunut lähinnä meidän leikki-ikäinen jössikkä, mutta onhan se kaunis aivan vain korunakin. Kieltämättä laitan suuria odotuksia tähän koruun, vaikka ei pakkauksen mukana tullut kylläkään lupausta ihanista imetyshetkistä...




Tällä hetkellä karehdin niitä äitejä, jotka ovat valinneet osittaisen imetyksen ja saavat hieman omaakin aikaa kun isi voi antaa vauvalle maitoa pullosta, jopa korviketta ellei äidinmaitoa löydy pumpattuna. Neuvolassa asian suhteen on oltu kannustavia, sekä aikoinaan Papun kanssa että nyt Sintin imetyksen suhteen. Asenne on ollut se, että jos ei homma skulaa, niin ei sitä kannata pakottaa. Hyvä kun tähän asti on onnistunut imettämään. Papun kohdalla kolmen kuukauden neuvola merkkasi minulle imetyksestä luopumista, sillä silloin koko homma ei onnistunut vähimmissäkään määrin eikä luonut välillemme mitään hyvää yhdessäolon tunnetta. Pulloruokinnassa olimme molemmat onnellisempia. Nyt kun imetys onnistuu edes jotenkin kynnys luopua siitä vaikka vain osittain on korkea. 

Bonuksena koko kaksijakoiseen suhtautumiseeni imetyksen suhteen tänään Sintti ei ole oikein syönyt kunnolla ollenkaan. Varmaan Papun kotipäivillä on jotain tekemistä asian kanssa, kotona kun on huomattavasti meluisampaa nuhasta kärsivän kaksivuotiaan turhautuessa äidin ja pikkuveljen seuraan, eikä edes ulos päästä räkää valuvan nenän ja taivaalta losottavan sateen vuoksi. Suurempi tekijä on varmaankin se, että kävimme tänään myös kolmen kuukauden neuvolassa, jossa Sintti sai suun kautta otettavan rotarokotteen lisäksi myös rokotteet molempiin jalkoihin. Tyyppi oli jo hermona kun häntä mittailtiin ja punnittiin, mutta viimeistään piikki molempiin reisiin ajoi kaverin aivan pois tolaltaan. Ei kelvannut tissi enää sen jälkeen, ei vaikka kuinka yritti maanitella. Sama homma jatkui iltapäivällä kotonakin, kun Sintti oli ensin nukkunut kolme tuntia päikkäreitä näennäisen tyhjällä vatsalla. Hereillä ollessa poika oli kovin itkuinen, kylvyssä jossa normaalisti on aina suorastaan ihanaa itkettiin, ja yöpukuun päästyään silmät alkoivat lupsahdella jo niin kovasti, ettei Sintti jaksanut enää edes keskittyä syömiseen. Näennäisen tyhjällä vatsalla siis myös yöunille. Taitaa mennä äidinkin yöunet samalla. Onneksi Kummi muistutteli kipulääkkeen antamisesta, joten kun Sintti jokin aika sitten hieman ynisi, tuuppasi Tommi pieneen suuhun hieman nestemäistä kipulääkettä. 

Ja jotta homma ei muuttuisi liian helpoksi, niin kaikesta tästä tissittelystä huolimatta Sintin kasvukäyrä lähti laskuun. Olen ollut aivan varma, että tyyppi kasvaa kohisten kun rinnalla viihdytään normaalisti melko lyhyilläkin väleillä usein ja maitoa nyt selvästikin tulee. Sintin vaatteetkin ovat jo jäämässä pieneksi ja haikein mielin viikkasi tänään pienimpiä vauvavaatteita kirpparipussiin. Silti käyrä antoi ymmärtää jotain aivan muuta. Laskua näyttää. Neuvolasta todettiin, ettei nyt vielä kannata turhaan asiaa murehtia, mutta imetyksen lisäksi olisi hyvä ottaa myös pullo jolla antaa lisämaitoa, joko pumpattua äidinmaitoa tai korviketta.

Miten ihmeessä, jos tyyppi nyt jo päättää itse kuinka kauan syö? Emme ainakaan vielä ole olleet tilanteessa, missä Sintti olisi jäänyt selväksti nälkäiseksi imetyksen jälkeen, pikemminkin hän on vaikuttanut perin tyytyväiseltä melko nopeastikin ruokailtuaan.

Ja sitten se pahuksen D-vitamiini. Miten ihmeessä se pitäisi muistaa antaa päivittäin lusikalla vauvalle, jolla ei ole muuten lusikalle mitään käyttöä vielä? Korvikepurkista sekin tuli automaattisesti! Saaketti vieköön...

Ehkä se maaginen ihana imetys odottelee seuraavan nurkan takana, ehkä ei. Odotanko koko touhulta jotenkin liikoja? Ehkä. Pitäisikö koko imetyksen edes olla jotenkin hienoa tai kivaa? No kyllä omasta mielestäni se olisi ihan jees, jos sitä nyt kuuluisi kuukausikaupalla monta kertaa vuorokaudessa tehdä! Nyt tämä vanhalta maidolta haiseva mutsi lähtee joka tapauksessa kääntyilemään levottomasti omaan sänkyynsä ja odottamaan yön ensimmäistä syöttöä.

14. elokuuta 2016

Häälaukku, tarvitseeko sellaisen?

Parin viikon päästä pidettävät Papun 2-vuotissynttärit ovat tällä hetkellä ajankohtaisemmat juhlat kuin häät ja niitä suunnitellaankin jo kovaa kyytiä (juuri sain kutsut valmiiksi, jee!), mutta ajattelin kirjoittaa lyhyesti eräästä hääaiheisesta asusteesta jonka tarpeellisuutta pohdin jo keväämmällä.

Morsiamen häälookhan on mahdollisuuksien maailma. Kengät ovat asia itsessään, mekosta nyt puhumattakaan, mutta hääpukeutumisen kokonaisuuteen kuuluu yllättävän monta muutakin tekijää. On valittavissa mahdollisten vöiden, korujen, hiuskoristeiden, hunnun ja muiden härpäkkeiden joukosta käyttääkö vai eikö käytä, ja jos käyttää, niin millaista sitten käyttää.

Morsiamen laukku on yksi asia, jota itse pohdin kovasti. Lähtökohtaisesti ajatuksena "häälaukku" vaikuttaa hieman turhalta, sillä eihän sitä nyt suurempia esineitä hääpäivänään tarvitse mukana raijata. Jopa puhelin olisi mielestäni hyvä heivata vähintäänkin morsiussviitin yöpöydän laatikkoon, sillä aikuisten oikeasti, kenellepä sitä haluaisi soittaa tai viestittää päivänä jolloin kaikki tärkeimmät ihmiset ovat jo samalla markilla? (Aivan varmasti en pysty puhelimestani kyllä luopumaan hääpäivänäni, mutta sanonpa vaan.) Tunteikkaalle morsiamelle varmaan nenäliina olisi hyvä tavoittaa suhteellisen vaivattomasti ja huulirasvan tai (minun tapauksessani jo perin radikaalin) huulipunan tarpeellisuudesta varmaan muutama muukin saattaa olla samaa mieltä. Mieluumin ne tunkisi jonnekin muualle kuin puvun miehustaan.

Eli morsiuslaukku. Miksikäs ei!

Monelle häälaukku näyttää varmaankin joltain tämän tapaiselta:

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Tällaiset ovat kevyitä, kauniita, morsiustyyliin sopivia ja auttavat pitämään kasassa ja näppituntumalla ne pienet tarpeelliset elementit, joita hääpäivän tuoksinassa saattaisi tarvita. Perin nättejäkin ovat, ja mitä nyt AliExpressistä katselin, niin eivät todellakaan ole hinnalla pilattuja. Mutta miksi valita jotain vaaleaa, siistiä, morsiusmaista? Itsehän ajattelin käyttää tällaista:




Tämä tupsahti postiin joskus viime viikolla ja nyt olen hypistellyt sitä ihastuksissani useampanakin iltana. Sen lisäksi, että laukussa toistuu yksi häiden teemaväri, se saattaa olla käyttökelpoinen myös jatkossa erimoisissa pippaloissa. Pääkallot viehättävät koruissa ja asusteissa itseäni suuresti, mutta häissä en halua niitä liikaa. Ehkä tällaisella pienellä yksityiskohdalla asukokonaisuuteen saa kuitenkin jotain hieman räväkämpää. Kummin ilme oli näkemisen arvoinen kun esittelin uuden hienon häälaukkuni hänelle eilen. Hän jakoi heti tämän ilon toiselle kaasolleni Ninnulle WhatsApp-ryhmässämme kuvan kera ja saatesanoin "OMFG Ninnu" jonka luulen viittaavan siihen, miten upea hankinta laukkuni onkaan!

12. elokuuta 2016

Vauvamaisia harrastuksia

Papu palasi nyt elokuussa takaisin hoitopaikkaansa tiistaista torstaihin. Tyyppi olikin jo kovasti kaivannut sekä hoitotätiä että kavereitaan, eikä parin kuukauden yhteinen loma aiheuttanut lainkaan eroahdistusta vaikka olin hieman huolissani asiasta. Papu on alusta alkaenkin viihtynyt yksityisessä perhehoitopaikassaan, joka sijaitsee oman kotimme kanssa samassa kerrostalossa, vain toisessa rapussa.

Nyt kun Papu on kolme päivää viikossa hoidossa mahdollistaa se eri tavalla harrastamisen Sintin kanssa. Ensimmäiset kuukaudet ovat olleet lomailusta huolimatta sen verran hektisiä, että on tuntunut epäreilulta molempia poikia kohtaan kun kummallekaan ei liikene niin paljon aikaa kuin haluaisi. Vauva saa sylittelyä isoveljen päiväunien aikaan mutta on muuten joutunut antamaan sylissä tilaa leikki-ikäiselle, joka osaa perin äänekkäästi ja toisinaan jopa valloittavasti vaatia oman äitinsä ja isänsä huomiota.



Me siis olemme ruvenneet harrastamaan myös Sintin kanssa. Viettämään hieman yhteistä laatuaikaa kahdestaan. Yhteisten vaunulenkkien ohella olemme kunnostautuneet sosiaalisissa tapahtumissa osallistumalla mm. ryhmäneuvolaan ja aloittamalla pari uutta lorutteluryhmää. Toinen laulu-loruhetki otetaan yhdellä Tampereen perhetuvista, joista olen kirjoittanut aikaisemmin täällä. Tampereen Ensi- ja turvakoti ry:n perhetuvilla järjestetään paljon erilaista ohjelmaa eri-ikäisille lapsille ja heidän vanhemmillen. Vauvakahvilassa äidit saavat hetkeksi istahtaa kahvikupposen ääreen ja luovuttaa vauvan osaavien ja ihanien työntekijöiden käsiin. Kahvin kanssa on aina jotain pientä tarjolla, vaikkakin itselleni tärkeintä on muiden äitien ja kaiken kaikkiaan aikuisten seura. Vauvat usein köllöttelevät melko tyytyväisinä tuvan olohuoneen lattialla peiton päällä, ja isommille sisaruksille on oma leikkihuone täynnä leluja, kirjoja ja puuhailtavaa. Kun kahvit on juotu keräännytään peiton laidalle omien vauvojen luo, käydään esittelykierros ja kierrätetään jokaisella vauvalla lorupussi, josta saa noukkia itselleen lorun tai laulun. Usein isommatkin lapset osallistuvat loruhetkeen mielellään, eivätkä lorut ainakaan tähän mennessä ole vielä loppuneet kesken.




Toisen laulu-loruhetken tarjoaa Tampereen Kaupunkilähetyksen Kimpassa-toiminta, joka jalkautuu keskustan toimipisteeltään eri lähiöryhmiin ympäri kaupunkia. Me käymme oman alueemme lähiöryhmässä, johon meiltä on vain reilun kymmenen minuutin kävelymatka. Nimestään huolimatta Kaupunkilähetys ei viittaa mihinkään uskonnolliseen organisaatioon, vaan se on täysin avoin kaikille uskontokunnasta tai elämänkatsomuksesta riippumatta. Toimintaa tuetaan Raha-automaattiyhdistyksen ja kaupungin toimesta, joten sekä lähiöryhmät että kaupungissa Kaupunkilähetyksen toimitiloissa järjestettävä toiminta on osallistujilleen maksutonta. Keskustassa pitäisikin käydä jossain välissä tutustumassa siellä järjestettävään ohjelmaan.



Kävin jo Papun kanssa näissä Tähtipiireissä, joissa noin puolen tunnin ajan kommunikoidaan vauvojen kanssa erilaisten lorujen ja laulujen avulla. Lorujen aikana tärkeintä ei tokikaan ole täydellinen laulusuoritus, vaan yhteinen hetki oman vauvan kanssa ohjatusti laulellen, silitellen ja kosketellen. Olimme Tähtipiirissä tällä viikolla ensimmäistä kertaa Sintin kanssa ja hyvin poika jaksoi ihmetellä muita vauvoja ja osallistua hymyillen ja sätkien eri loruihin. Taisi olla sen verran intensiivinen aamupäivä, että jätkä nukkua porskutti ensimmäisen kerran pitkät iltapäiväpäikkärit. Itse en meinannut keksiä mitä olisin tuolla ajalla tehnyt, niin varma olin että tyyppi ponkaisee hereille heti kun aloitan jonkin kodinhoidollisen tehtävän. (Katsoin sitten varmuuden vuoksi yhden elokuvan enkä tehnyt mitään kotitöitä.)

Tällä viikolla alkaa näiden lorutteluhommien lisäksi vielä yksi harrastus, johon tosin voimme osallistua koko perhe. Nimittäin vauvauinti. Papun kohdalla vauvauinnissa kävivät vain Papu ja Tommi. Se oli heidän jokaviikkoinen isä-poika -hetki jonka aikana minä sain suloisesti vedellä unta palloon vielä ylimääräiset pari tuntia kotona. Toki minäkin kävin muutaman kerran altaassa katsomassa miltä homma näytti, mutta pääasiassa Tommi hoiti kaikki vauvahommat uintipäivinä, syöttämistä myöten, sillä Papu oli tuolloin jo pelkällä pulloruokinnalla.

Minulle (ja varmasti myös Tommille) oli todella tärkeää, että Tommi ottaisi saman isä-poika -hetken myös Sintin kanssa, joten ilmoitin pojan nyt syksyllä alkavaan ryhmään. Koska Papu kuitenkin nauttii uimisesta ja vedellä läträämisestä aivan valtavasti, lähdemme uintihommiin koko poppoo. Tommi saa bondata kuopuksen kanssa ja me saamme Papun kanssa hurjastella vesiliukumäessä, loiskutella lastenaltaassa ja kaataa ämpärillä vettä kumiankan päälle. Mikäs sen mukavampaa!

Aika vaihtaa uv-uimapuku uimavaippaan ja suunnata sisätiloihin uimaan. Onneksi kuitenkin  kesälläkin oli uintikelejä!

Aika aktiivinen on vauvan viikko kun sitä tarkemmin ajattelee. Vaunulenkkejä, lauluja, loruttelua ja vielä uinti päälle. Mutta pojan ehdoillahan sitä toki harrastetaan ja onkin mukava, että niin moni vauvan kanssa puuhailtava asia on itselle täysin ilmaista, tai korkeintaan omaehtoisen summan varassa. Silloin ei ole suurta kynnystä jättää joku päivä menemättä, jos Sintti ilmaiseekin haluttomuutta osallistua yhtään mihinkään.

Jatkoa ajatellen Sintti voisi osallistua isä-vauvasirkukseen Tommin kanssa, samoin kuin Papu aikoinaan osallistui. Itseäni on jo Papun vauva-aikana houkuttanut värikylpy, mutta emme koskaan mahtuneet ryhmiin mukaan. Onnistuihikohan tällä kertaa Sintin kanssa?

7. elokuuta 2016

Sanoja rakkaudesta

Voi melko kevyesti väittää, että rakkaus on ihmiskunnan käsitellyin aihe. Niin filosofisesti kuin populaarikulttuurissakin. Ja miksi ei olisi? Rakkaus erottaa ihmisen muista nisäkkäistä ja on syy moneen järjettömyyteen - niin hyvässä kuin pahassakin. Rakkautta on yhtä monta erilaista ilmentymää mitä on ihmisiäkin ja jokainen tuntee, heijastaa ja vastaanottaa rakkautta lukemattomin eri tavoin.

Rakkaus tuppaa unohtumaan, niin itsestäänselvänä sitä voi pitää. Näin ainakin omassa arjessani tapahtuu. Sitä alkaa pitämään puolisoaan, lapsiaan, perhettään ja ystäviään enemmän tai vähemmän itsestäänselvyyksinä. Rakkaus jää taka-alalle ilman, että siihen kiinnittää sen enempää ajatuksia. Se vain on.

Minulle on aikoinaan käynyt niin, että kun lopulta muistin taas ajatella rakkautta, sitä ei enää ollutkaan. Siksi rakkauteen on mielestäni hyvä panostaa paitsi arjen sanoissa ja teoissa, myös pohtimalla aika ajoin itse rakkautta. Onneksi mahdollisuus tähän tarjoutui blogin kautta. Sain nimittäin sähköpostiini kesän alussa viestin Ellun Kanat viestintätoimistosta. Viestissä kysyttiin haluaisinko lukea toukokuussa ilmestyneen Ellun Kanojen Ajatushautomon väitekirjasarjan uusimman opuksen: Rakkaus. Mitä tapahtuu huomenna?

Todellakin halusin. Kirja tupsahtikin postiluukusta alkukesästä, mutta hyvistä aikeistani huolimatta pääsin tarttumaan siihen vasta viime viikolla mökkeilyn lomassa. Kirjassa kolmisenkymmentä erilaista ihmistä pohtii rakkautta omasta näkökulmastaan, tuo ajatuksensa ilmi vaihtelevalla kirjoitustyylillä ja tarjoaa monta koskettavaa huomiota siitä itsestään: rakkaudesta. Lisäksi kirja tarjoilee top 10 listaa parhaista rakkauslauluista, rakkaudesta kertovista elokuvista sekä rrrrrakkautta huokuvista matkakohteista. Ja viimeiseltä sivulta löytyvä Ginger Martinin ohje menee testaukseen jonain kauniina iltana kun haluamme vain tuijotella Tommin kanssa toisiamme hetken silmiin, täydessä hiljaisuudessa. Tai ei sen illan nyt niin kaunis tartte olla. Ohje kuulosti herkulliselta sateiseen syksyynkin.

Itse pohdin kirjaa lukiessa oman elämäni rakkauksia, löysin itseni monelta sivulta ja liikutuinkin, kun jokin huomio kolahti kohdalle. Elämäni on täynnä rakkautta, ja jotta sitä olisi vielä huomennakin, ajattelin listata rakkauteni kohteita ylös.

Rakkaus omiin lapsiin.
"Ymmärrät sitten, kun sinullakin on omia lapsia." Aikoinaan vihasin tätä lausetta yli kaiken. Mielestäni se oli typerintä mitä saattoi sanoa. Sehän on täysin merkityksetön. Niin kuin Vietnamin veteraanit sanoivat kertoessaan kamalista kokemuksistaan: "You don't know man, you were'nt there!" Just. No tarviiko sitten kertoa asioita joista ei voi ymmärtää ilman omakohtaisia kokemuksia?

Nykyään tiedän lauseen pitävän paikkansa (mutta on se edelleen todella typerä). Rakkautta lapsiin ei voi todella ymmärtää ennen kuin omistaa lapsia. En minä ainakaan voinut. On hämmentävää miten tunteet heilahtelevat omien lasten kohdalla. Muiden lapset ovat ok. Niitä voi pidellä silloin kun ne ovat hyvällä tuulella, toisinaan jopa hetkellisesti silloin kun ne huutavat ja ovat täysin mahdottomia - jos haluaa vaikka osoittaa olevansa astetta parempi ihminen ja tarjota kyseisen lapsen vanhemmille hetken hengähdystauon.




Omat lapset koettelevat vanhempiaan tuon tuosta. Ne ovat raivostuttavia, hankalia, aikaavieviä ja kokonaisvaltaisia maanvaivoja jotka pahimmillaan huutavat, potkivat ja purevat. Samaan aikaan. Lisätään siihen vielä päälle oksentaminen tai pissaaminen, niin kyllä siinä toisinaan ihmettelee miten moisia kauhukakaroita voi oikeasti rakastaa ehdottomasti.

Vaaditaan kuitenkin yksi hymy muuten aina niin kärttyiseltä vauvalta, ja koko vanhemmuus vaikuttaa jälleen hyvältä idealta. Huudon ja sätkimisen siivittämät iltarutiinit muuttuvat kauniiksi muistoiksi kun leikki-ikäinen tulee moiskauttamaan hammastahnalta maistuvan kuolaisen pusun ja toivottaa "hyvää yötä, äiti". Lapset saavat aikaan sen, että vanhemmat ovat nanosekunnissa joko valmiita kävelemään tuleen lastensa vuoksi, tai hyppäämään ikkunasta näiden takia. Eikä sitä kyllä voi ymmärtää ennenkuin itse on vanhempi. Niin se vain menee. Rakkaus omia lapsia kohtaan on rikkoutumatonta, ainakin omasta näkökulmastani. En ole eikä tule päivää jolloin en rakastaisi lapsiani. Vaikka sellaisiakin hetkiä on, usein, tämä rakkaus peittoaa aina kaiken muun.

Rakkaus omaan puolisoon.
Rakkaus omaan puolisoon on ainakin omasta mielestäni osittain valinnaista. Toki asiaan vaikuttavat muutkin tekijät kuin tahtotila. Aivomme tuottavat tiettyjä signaaleja, kehomme reagoi eri hormoneilla ja kun sekaan heittää vielä jokaisen henkilökohtaisen elämäntilanteen olemme valmiita uskomaan, että emme voi fyysisesti elää ilman toista. Kuten Rakkaus -kirjassakin todetaan, monesti takerrumme ihastumisen tunteisiin ja pidämme niistä kiinni kynsin hampain. Rakastamme ajatusta rakastumisesta mutta emme jaksa vaivautua siihen tympeään arkeen, jossa pitäisi vain rakastaa.

Minun ja Tommin suhteen alkua siivitti kaikille suhteille ominaiset asiat. Ihastuminen, intohimo, tunne siitä ettei voi oikein olla ellei ole toisen kanssa. Ja silloinkin kun oli erillään oli melko levoton olo, mutta sillai, tiedättehän, hyvällä tavalla. Mitä nyt olen seuraillut esimerkiksi Facebookin häät-ryhmiä näyttäisi siltä, että osa ainakin haluaa uskotella, että tämä suhteen alkuajalle ominainen olotila jatkuu vuosikaudet aina hääpäivään asti, ja siitä eteenpäin.



Meillä ei suunnitella häitä, joissa naidaan paras ystävä. Emme missään nimessä ole myöskään enää siinä alkuhuuman tilassa, jossa Tommi väittää pitävänsä lempibändini musiikista tai jossa minä koen tarpeelliseksi ilahduttaa viikkaamalla hänen pyykkinsä ennen kuin hän tulee töistä kotiin. Kun kuuntelen Disturbedia, Slipknotia tai muuta "pomppuheviä", Tommi sulkee työhuoneen oven ja laittaa vielä kuulokkeet päähänsä ettei hänen hienostuneet korvansa saastuisi nykyajan hömpötyksellä. Pyykitkin viikataan vain pakon sanelemana, koska niin kuuluu tehdä. Arjen romantiikka on kysyä toiselta haluaisiko tämä käydä vessassa ilman, että Papu tulee samaan aikaan opettelemaan potalle.

Väitän, että kaikessa epäromanttisuudessaan rakkaus puolisoa kohtaan on ainakin osittain valintaa. Meillä on ainakin käytännössä helpompaa uskoa yhteiseen rakkauteen, onhan meillä kahden lapsen arki pyöritettävänä yhdessä. Vastikekin on kivempi maksaa kahteen pekkaan eikä minun ole enää vuosiin tarvinnut vaivata päätäni sillä, mikä yhtiö tarjoaa edullisimman sähkön tai laajakaistan.

Mutta onhan tässä kyse tietenkin paljon muustakin. Ikuinen romantikko sisälläni muistaa edelleen ne tunteet, joita suhteen alkuaikoina tuli koettua. Miten ajoin kotiristeyksen ohi ajatellessani Tommia. Sydämeni hypähtää edelleen kun näen Tommin kirpputorilla hyllyjen välistä. Se väpättää ehkä hieman maltillisemmin kuin ennen, mutta se edelleen reagoi. Se on rakkautta. Sen lisäksi, että olemme jääräpäitä ja nähdäksemme päättäneet, että tässä on oltava hyvä. Hitto vieköön!

Koska rakkaus on oikullista en voi olla varma onko tämä lopullista. Toivon kuitenkin niin. Uskonkin.

Rakkaus omaa lapsuuden perhettä kohtaan.
Olen ollut todella onnellisessa asemassa, sillä olen saanut aina paljon rakkautta osakseni. Sen lisäksi, että minulla on aina ollut vahva tunne siitä, että minua rakastetaan, olen saanut nähdä myös monia erilaisia rakkauden osoituksia niin itseäni kuin muitakin kohtaan. Vanhempieni välistä rakkautta sekä sitä, mitä he ovat jakaneet meille. Isovanhempani ovat näyttäneet eri sukupolven rakkautta, joka ei ehkä samalla tavalla ota fyysistä muotoa halailujen ja suukkojen kautta, mutta joka välittyy arkisissa teoissa, sanoissa ja katseissa. Isovanhempien osoittama rakkaus meitä lapsenlapsia kohtaan on ollut kultaakin kalliimpaa, sillä samalla kun olen paistatellut mummalan kotioloja vapaammissa rajoissa, olen myös ollut eittämättä kuudesta lapsenlapsesta se eniten lellitty siitäkin huolimatta, että minun jälkeeni syntyi vielä pikkuveljeni.

Meillä on aina rakastettu. Ja paljon. Muistan jo nuorena pitäneeni vanhempieni liittoa täydellisen parisuhteen ruumiillistumana, ja pidän sitä edelleen. Äitini ja isäni ovat aina uskaltaneet näyttää tunteensa toisiaan kohtaan, ja siltikään en ole saanut heitä kiinni riitelystä. Halailtu ja pussailtu on, tapeltu ei. He ovat rakastaneet meitä lapsia silläkin tavoin, että ovat suojelleet meitä omien vanhempiemme riidoilta. Toivon, että voisin olla kaikin puolin yhtä hyvä vanhempi omille lapsilleni.

Omasta mielestäni olemmekin ainakin jossain määrin heijastuksia siitä, millaista rakkautta olemme omassa kodissamme saaneet. En tarkoita, että tekisimme juuri niin kuin meille on tehty - tai jätetty tekemättä. Siinä missä itse haluan heijastaa lapsuuteni positiivisia tunteita omille lapsilleni, olen nähnyt myös erinomaisia esimerkkejä siitä, miten jonkun toisen ei-niin-rakkauden-täyteinen lapsuus heijastuu syvänä rakkautena henkilön omia lapsia kohtaan. Silloin ollaan rakkauden juurilla, jos minulta kysytään.

Joka tapauksessa opimme rakkaudesta luonnollisestikin omalta lapsuuden perheeltämme. Se on jokaisen suvun rakkaushistoriaa, jota kerrotaan eteenpäin. Mielestäni rakkautta on se, kun mumma kertoo miten hänen äitinsä on ollut oman puolisonsa ja lastensa kanssa. Isoäitini ovat antaneet minulle aineksia menneiltä sukupolvilta, joita voin ammentaa tässä ja nyt. Myös ne vähemmän onnelliset tarinat ovat tärkeitä. Äitini on kertonut minulle, miten hänen äitinsä asteli miehensä kanssa vihille, vaikka katui päätöstään avioliitosta jo ennen hääpäiväänsä. Heidän suhteensa oli onneton ja päätyi avioeroon, sekä vuosikymmenten katkeruuteen jossa pettynyt rakkaus teki kaikesta hyvästäkin hapanta. Tuo tärkeä opetus rakkaudesta on saanut minut kerran purkamaan lupauksen avioliitosta henkilön kanssa, jonka kanssa emme enää olleet rakastuneita. Onneksi. Tapahtumasta sen kummemmin kuin entisestä kihlatustanikaan ei ole jäänyt hapanta makua.

Minulle perhe on ollut aina paljon muuta kuin pelkästään puolisoni ja lapseni. Meillä ei ole suuren suuri suku, mutta jokainen suvun jäsen on aina ollut osa perhettäni. Meillä käytiin serkkujen syntymäpäivillä ja kummit muistivat muutenkin kuin kortilla joka joulu. Nykyään perheeni on paitsi Tommi ja pojat, se on myös omat vanhempani sekä veljeni, Tommin vanhemmat sekä Tommin sisko perheineen. Perheeni on kasvanut vuosien myötä myös läheisillä ystävillä joita olen saanut opiskeluhullutteluista ja kesätöistä, Tommin kautta ja harrastustoiminnasta. Kummi on käytännössä sisko jota minulla ei aikaisemmin ole ollut. Olen onnekas, sillä minulla on ympärilläni paljon ihmisiä joita rakastaa.

No mitä sille rakkaudelle sitten tapahtuu huomenna?

Ainakin kirjassa rakkaudesta kirjoittaneet tuntuvat uskovan rakkauteen niin tänään kuin tulevaisuudessakin. Kaiken kaikkiaan kirja on hyvänmielen opus jonka lukee mielellään ja se jää varmasti hyllyyn, josta sen voi napata kun haluaa lainata syvällisempää ajattelijaa kihlakorttiin, häävalaan tai vaikka kirjeeseen, joka sisältää anteeksipyynnön. Mikä kirjassa oli parasta oli ehkä se, että se sisälsi niin monta eri näkökulmaa rakkauteen. Ei pelkästään kahden ihmisen väliseen romanttiseen rakkauteen, vaan kannet syleilivät ajatuksia myös lähimmäisenrakkaudesta, ventovieraiden jakamista rakkauden nanosekunneista, sekä rakkaudesta omaan itseensä.

Minäkin uskon, uskollisena romantikkona, että rakkaus voittaa. Aina.

***
Kirja on saatu blogin kautta. Ostamalla teoksen itsellesi tuet rakkauden konreettisia tekoja, sillä kaikki tuotot kirjoista menevät HelsinkiMissiolle. <3

5. elokuuta 2016

TJ365

Vuoden päästä tänään minä ja Tommi aiomme sanoa toisillemme tahdon. Hääpäivään on siis vuoden lähtölaskenta käynnissä. Molempien Parasta ennen -päivä lähestyy. Aamut käy vähiin. Ja sitä rataa.

Halusin jostain syystä muistaa Tommia jollain lahjalla näin -1 hääpäivän kunniaksi. Muutenkin sitä tulee harjoitettua arjen romantiikka, ainakin lahjojen muodossa, turhan vähän tätä nykyä joten tämä päivä sopi erinomaisesti jonkin tiskaamisvuoroa erityisemmän lahjan antamiseen. Mutta mitä antaa miehelle jolla on jo kaikkea, ja mitä hänellä ei ole hän ostaa ennen kuin ennätän muistuttaa tulevista jouluista ja syntymäpäivistä?





Noh, minä ajattelin pelata enemmän tai vähemmän varman päälle. Hankin hänelle käyttöesineen, jotain mitä hän voi pitää arkena niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Jotain mistä ainakin teoriassa tiedän hänen pitävän, käyttäähän hän vastaavanlaisia niin toimistossa kuin festareillakin. Samalla halusin, että lahja muistuttaa jotenkin meistä ja tulevasta hääpäivästämme. Päädyin lopulta nettiä selailtuani tilaamaan Etsystä käsintehdyn nahkarannekkeen, johon on alumiinille painettu nimikirjaimemme ja hääpäivämme. Henkilökohtaista mutta miehekästä ja rokahtavaa, eikö totta?



Ja jos ei mitään muuta, niin ainakin miehen mukana kulkee nyt lunttilappu häiden ajankohdasta. Ettei pääse totuus unohtumaan.

Onko tämä -1 hääpäivälahjominen yleistynyt, vai kuvittelenko vain moista? Paketoinnin yhteydessä en voinut olla miettimättä, että hääjärjestelyt kyllä pehmentävät ihmisen aivot. Mutta hyvä mieli tästä silti tuli!

2. elokuuta 2016

Lapsellisten häiden vessakori

Viime viikonlopun häistä jäi päähäni pyörimään ajatuksia siitä, miten pienet lapset ja etenkin näiden vanhemmat voisi huomioida juhlassa paremmin. Toki itse en odottanut mitään erityiskohtelua vaikka olinkin matkassa pienten lasten kanssa, ja edelleenkin oli täysin oma valintani osallistua juhliin lasteni kanssa, mutta melko pienellä vaivalla saisi huomioitua erityisesti imetettävien vauvojen vanhempia.

Vaikka olinkin onnistunut löytämään juhlavan imetysmekon joka mahdollisti Sintin syöttämisen ihan omalla paikallani ruokapöydässä kaipasin rauhallisempaa tilaa, jossa vaihtaa vaippaa ja imettää poikaa. Näissä juhlissa mitään lastenhoitotilaa ei ollut, joskin erittäin avulias kaaso järjesti ylimääräisenä vessana toimineen pukuhuoneen tiloihin penkin jolla teoriassa vaipanvaihto olisi onnistunut. Penkki oli kuitenkin kapea, kalteva ja kiikkerä, ja kun yhden vaipan verran olin pelännyt Sintin muksahtavan siltä alas, päätin vaihtaa vaipat matkarattaissa ja toivoa, ettei vaihdon yhteydessä pojalle tulisi pakottavaa tarvetta pissata kaaressa ympäri juhlatilaa. Tällaiselta kiusalliselta tilanteelta onneksi vältyttiin.

Imettämässä kuitenkin kävin kyseisessä pukuhuoneessa, sillä 160 vieraan juhlissa desibelit alkoivat nousta väistämättä mitä pidemmälle iltaa juhlat etenivät. En halunnut stressata itseäni tai vauvaa yrittämällä syöttämistä kaiken kilinän, kolinan, musiikin ja puheen pauhatessa ympärillämme. Kuulin myöhemmin äidiltä, että miesten- ja naistenvessoissa oli laitettu hääjuhlissa suositut vessakorit. Korit yleensä sisältävät tarpeellisia apuvärkkejä, kuten hiuslakkaa, deodoranttia ja sukkahousuja, sekä tietenkin piilopullon josta voi nauttia pienet terävät samalla kun käy tarkastamassa onko huulipunaa päässyt tarttumaan hampaisiin. Itse en koreja nähnyt, sillä en muistanut käydä koko päivänä vessassa, niin hölmöltä kun se nyt tuntuukin.

Tulipa sitten vain mieleeni, että mikäli juhliin on kutsuttu paljonkin lapsiperheitä voisi heille pyrkiä mahdollisuuksien mukaan järjestämään oman tilan, jossa vaipanvaihto ja syöttäminen luonnistuisi hieman kätevämmin. Kaikissa juhlapaikoissa tämä ei luonnollisestikaan ole mahdollista jo tilan rajallisuuden vuoksi. Einon pirtillä juhlanavetassa on kolme vessaa, joka sekin on jo aika vähän kun tilat muuten on mitotettu jopa 140 hengelle. Isoimman ja samalla invavessana toimivaa vessaa ei voi rajata kokonaan lapsiperheiden käyttöön vaikka haluaisi, mutta ainakin mahdolliset vauvavieraat ja heidän vanhempansa voisi huomioida omalla vessakorillaan.

Kuva täältä.

Kori voisi sisältää muutaman kappaleen eri kokoisia vaippoja, liivinsuojuksia ja kosteuspyyhkeitä. Meillä pieniä vaippoja on jäänyt paketeista jonkin verran yli, mutta ei tällaisen korin takia tarvitse kokonaista vaippapakettia ostaa: kyselee lähipiiristä tai pyytää lahjoituksena vaikka Facebook-kirppikseltä. Toki koriin voisi laittaa vaikkapa hieman maissinaksuja, hedelmäsosetta tai vaikka valmiin puurotetran, jos vanhemmat ovat unohtaneet iltapalavärkit kotiin. Koska itse käyn koko ajan täysin vajailla kierroksilla olisin varmasti unohtanut osan välttämättömistä tavaroista kotiin, elleivät Tommi ja omat vanhempani olisi huolehtineet puurot, lusikat ja nokkamukit mukaan. Itse heitin lähtiessä vielä paketillisen liivinsuojuksia kassiin, mutta toisella pikkuvauvan äidillä ei ollut vaihtosuojuksia mukana lainkaan. Pitkään kestävissä juhlissa se voi osoittautua virheeksi.


Mitä muuta pienten lasten vessakorissa voisi olla?