28. syyskuuta 2016

Helposti hyvää tatista 1/3: Tattipasta

Paras tattiaika on jo mennyt, mutta onneksi pakastin takaa, että sienillä saa herkutella vielä pitkälle talveen. Me keräsimme Tommin loman aikana Tommin ja hänen vanhempiensa (sekä tietenkin poikien) kanssa kolmessa päivässä viisikymmentä kiloa tatteja, eikä urakkaan mennyt kuin muutama tuntia per päivä. Tokikaan kaikkia emme laittaneet omaan pakkaseen, eivät ne olisi missään nimessä mahtuneet, vaan niitä myytiin myös Dalla Valle Oy:lle, joka vie suurimman osan ostamistaan tateista ja muista sienistä Italiaan.




Kerääminen itse oli rentoa ja hauskaa, sillä eipä siihen paljon muuta vaadittu kuin kumpparit, pieni hedelmäveitsi ja kori. Muutama askel mättäiden keskellä sinne, toinen muutama tuonne, ja sieltähän niitä puski maasta. Metsä kaikui, kun Tommi iloissaan karjahteli "mie sain kakkosseeeeen!" Niin. Kun tatit jaetaan kuntoluokkiin, ja.. Noh, Tommi sai paljon kakkosia. Kolmisetkin vielä viedään Italiaan jossa niistä jauhetaan tahnaa.



Omaan pakastimeen päätyi kuitekin monta pussillista paloiteltuja ykkösluokan tatteja. Sieltä niitä sitten nuukaillen sulatellaan pitkin talvea, kunnes appivanhemmat kevättalvella tuovat loput omat tattinsa pakasteesta, ja sitten on taas millä juhlia pitkälle kesään. Tatti on erinomaista juuri sellaisenaan, viipaloituna ja sipulin kanssa pannulla paistettuna. Se sopii mainiosti leivän päälle, ja kastikkeen paloitelluista tateista tekaisee aivan hetkessä. Itse tykkään tehdä tatista kolmea ruokaa, joista yksi on ehdottomasti tattipasta.


Tattipasta neljälle
  • 500g tuorepastaa
  • 1 litra tatteja paloiteltuna
  • 2 salottisipulia
  • ½ dl hienonnettua tuoretta timjamia
  • voita
  • 2 dl (kuohu)kermaa
  • (1 dl valkoviiniä)
  • kasvisliemikuutio
  • suolaa ja pippuria myllystä
Hienonna sipulit ja kuullota niitä hetki voissa. Lisää tatit ja timjami ja paista kunnes sipulit ovat kypsät. (Lisää valkoviini ja kiehauta.) Lisää kerma ja kasvisliemikuutio ja anna porista pienellä lämmöllä sen aikaa kun keität tuorepastan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tuorepasta valmistuu todella nopeasti, joten varo ettei pasta pääse kypsymään liikaa! Paketin ohjeiden mukaan pari minuuttia todellakin riittää.

Annostele pasta lautaselle ja lusikoi reilusti kastiketta päälle. Raasta päälle parmesanjuustoa ja nauti annos valkoviinin kera.




Psst, uunissa paahdetut pekonilastut sopivat tatin kanssa mainiosti! Paahda yksi siivu pekonia per ruokailija uuninpellillä leivinpaperilla kunnes pekoni on mukavan rapsakkaa. Anna jäähtyä ja murenna pastan päälle. Nam!

27. syyskuuta 2016

Morsiusliikekierroksella Tampereella

Viime lauantai oli kauan odotettu päivä: sain molemmat kaasoni sekä äitini kanssani Tampereen keskustaan koko päiväksi! Olimme jo kesällä tehneet kaikkien kalentereihin varauksen tälle viikonlopulle, että pääsisimme yhdessä katsastamaan Tampereen morsiusliikevalikoimaa. Mielestäni elämäni tärkeimpien naisten kuului päästä osallistumaan häähössötykseen jo tässä vaiheessa, etenkin kun kyseessä oli morsiamen pääasu: hääpuku. Eikä toki olisi pahitteeksi ottaa mukaan useampia mielipiteitä. varsinkin kun itse en ole kovinkaan valveutunut mekkoasiantuntija. Ei tosin ole kukaan tehotiimini muistakaan jäsenistä, mutta mitäs siitä!

Olin jo hyvissä ajoin selvitellyt Tampereen morsiusliikkeet ja valinnut niistä kaksi joista haluaisin käydä. Tampereen keskustastahan löytyy morsiusliikkeitä kolme kappaletta: Morsiusgalleria Tullintorilta, Zazabella Satakunnankadulta ja Muotitalo Tyynelä, joka juuri muutti Itsenäisyydenkadulta Hämeenpuistoon. Varasin sovitusajat Morsiusgalleriasta aamupäivälle ja Tyynelästä iltapäivälle ja oletin, ettei kolmannelle sovitukselle olisi aikaa. Kun kuitenkin kävin jo Morsiusgalleriassa tullivapaiden aikana katselemassa mekkoja etukäteen, päätin kuitenkin ottaa ajan vielä Zazabellaan, varsinaista puolentoista tunnin sovitusaikaa kun en enää Morsiusgalleriaan tarvitsisi.

Koska Morsiusgalleriasta mieleen jäi kummittelemaan yksi tietty puku, The Dressin Pricilla, halusin toki viedä naiseni katsomaan kyseistä yksilöä. Sovinkin siis Morsiusgalleriassa, että varaamani puolentoista tunnin sovitusajan sijaan sovittaisin vain suosikkimekkoani heti aamulla liikkeen avatessa ovensa. Suuntasimmekin siis lauantaina puoli kymmeneltä Tullintorille Ninnun, Kummin ja äidin kanssa. Ja taas vähän jännitti!

Morsiusgalleriassa tuttu myyjä otti meidät vastaan, ohjasi pukuhuoneeseen ja kantoi mekon sovitettavaksi. Oli mukava huomata, että tällä kertaa puku ei ahdistanut lantiolta aivan niin paljon kun viimeksi, joten ehkä ontuen alkanut Hääkuntoon 2017-projektikin on alkanut tuottaa jo tuloksia, odotuksista huolimatta! Sain mekon päälleni ja esittelin sitä naisilleni. Äitini taisi olla jo hieman kyynelissä tässä vaiheessa, mutta en edes itse huomannut asiaa. Kummilta ja Ninnulta tuli hyväksyviä nyökyttelyjä, joskin Kummi oli ensimmäisenä katkomassa mekosta laahuksen ja vaihtamassa nyörityksen tilalle vetoketjua. Puku tuntui edelleen erinomaiselta vaihtoehdolta ja jäi vahvasti mieleen, kun suuntasimme Morsiusgalleriasta aamukahville.

"No niin Susanna, poseeraas nyt vähän."

Aamukahvi tosin jäi nauttimatta, sillä päivän agenda vaati ehdottomasti kuohuviiniä. Niinpä poikkesimme Hämeenkadulta Pella's Cafeen, jossa nautimme erinomaiset moussekakut ja kuohuviinit. Koska Morsiusgalleriassa meni vain puolisen tuntia jäi meillä erinomaisesti aikaa istahtaa rupattelemaan herkkujen äärelle, sillä Zazabellasta varaamani aika oli vasta klo 11. Oli todella ihanaa viettää kiireetön hetki näiden naisten kanssa ja päivittää jokaisen kuulumisia. Eikä eväätkään olleet lainkaan kehnommat. Voisipa jokaisen lauantain aloittaa näin.




Olimme tasan yhdeltätoista Zazabellassa. Muut naiset hävisivät vaaterekkien joukkoon kun itse menin odottelemaan myyjää kassalle. Sain odottaa hyvänkin tovin, kunnes kukaan tuli palvelemaan minua. Miespuolinen myyjä tiedusteli ystävällisesti asiaani ja kun kerroin, että olen varannut sovitusajan yhdeksitoista sain ohjeet kierrellä valikoiman läpi ja pistää mieleen ne puvut joita haluaisin sovittaa. Koska koimme hieman hankalaksi yrittää muistaa missä mikäkin mahdollisesti sovitettava mekko sijaitsee, kannoimme ne mekot kassan tuntumaan joita ajattelimme minun sovittavan.

Olin heti alusta lähtien pettynyt siihen, miten vähän sain myyjien apua sen lisäksi, että sovitusaikani oli lähtökohtaisestikin jo jonkin verran myöhässä. Palvelu ei mielestäni kriittisesti parantunut koko sinä aikana kun olimme liikkeessä. Kun olimme katsastaneet valikoiman ja valinneet sovitettavat mekot jäin odottamaan kassan ja pukukoppien tienoille palvelua. Sovitusalue oli täynnä nuoria tyttöjä, jotka kaikesta päätelleen olivat etsimässä vanhojentanssimekkoja. Tyttöjen lomassa ryntäili kaksi myyjää, joista toinen viimein ohjasi minut sovituskoppiin. Toisin kuin Morsiusgalleriassa jossa sovitushuone vastasi kooltaan ainakin kolmea tavallista sovistuskoppia, Zazabellassa sovituskoppi oli nimensä mukaisesti koppi. Seinät meinasivat tulla vastaan kun yritin sujahtaa sovitettaviin mekkoihin, joissa lähtökohtaisesti oli enemmän tai vähemmän muhkea helma.

Minua palvellut myyjä hoki hokemistaan miten pahoillaan oli, että heillä oli tällainen kiire, miten lauantait olivat aina tällaisia ruuhkapäiviä ja kuinka aina tulee kiirepäiville muuttujia joita ei osaa ottaa kunnolla huomioon etukäteen. Sain apua mekkojen päälle laittamiseen, mutta tilanteessa vallitsi kiireen ja jopa lievän paniikin tunne koko sen ajan, minkä liikkeessä vietin. Myyjä auttoi minut mekkoon, kiskoi nyörityksen joten kuten kiinni, ja hävisi sitten kuin lampun henki jonnekin vain ilmestyäkseen taas siinä vaiheessa, kun palasin peililtä takaisin sovituskoppiin. Ja sitten taas pahoiteltiin kiirettä, muuttujia ja ruuhkaa. Myyjä vielä lisäsi sovittelevasti, että saisin pitää sovituskopin itselläni koko sovituksen ajan, kun kerran olin oikein varannut ajan, normaalisti kun kopeissa pitäisi vuorotella niiden kanssa, jotka tulevat sovittelemaan mekkoja ilman ajanvarausta. Öh, vau, kiitos?

Sovitettavia mekkoja oli rekit pullollaan, mutta me valitsimme sovitettavaksi vain viisi pukua. Kaksi niistä oli lyhyemmällä helmalla ja ne päätyivät heti bumerangina takaisin rekkiin, sillä molemmissa mekon malli korosti vääriä muotoja kropassani (lähinnä vatsakumpuani). Kolmas sovitettava mekko oli itselleni mieluinen, sillä se vastasi malliltaan hieman Pricillaa. Puku ei kuitenkaan mennyt päälleni, edes huonosti, sillä se oli kokoa 36. Kun tiedustelimme myyjältä olisiko mallista isompaa kokoa sovitettavana saimme vastauksen, että kyseistä mekkoa oli vain se yksi kappale koko liikkeessä. Vaan kuinka ollakaan, seuraava sovitettavien mekkojen rekissä roikkuva kolttu olikin tämä sama malli, koossa 40! Kappas vain!

Mekko istui päälleni aivan hyvin ja pidin sen mallista, ja koska malli ei laskeutunut aivan niin alas lantiolle kuin Pricillassa, siinä tuntui jopa hieman helpommalta liikkua. Helman röyhelöt olivat kuitenkin niin harvaan ommeltuja, että helmasta tuntui näkyvän suorastaan läpi. Röyhelöt myös tököttivät omituisesti, jolloin sivusuunnasta katsottuna huomio meinasi kiinnittyä väistämättä alavatsani seudulle - josta vielä tuntui näkyvän läpi. Ei järin imartelevaa. Ei siis ollut unelmamekko tässäkään.

Lopuksi sovitettavana oli enää Kummin valitsema puku, joka ei vastannut lainkaan sitä, mitä olisin kuvitellut itselleni päälle. Malli oli kylläkin puolimerenneito josta pidän, mutta puku oli muuten hyvin tyköistuva, sileä ja kapealinjainen. Se oli pääasiassa pitsiä ja siinä oli pitkä laahus. Perin klassinen hääpuku siis. Pyörittelin jo valmiiksi silmiäni kun ahtauduin mekkoon kopissani, mutta olin luvannut toimia pukuleikin mallinukkena mikäli joku seuralaisistani haluaisi nähdä minut jossain tietyssä puvussa. Astuessani naisten eteen pääsin näkemään kolme innostunutta silmäparia joista ainakin yksi kostui kovaa kyytiä liikutuksesta. Peilin edessä oli itsekin myönnettävä, että puku oli oikein kaunis ja sopi vartalolleni todella hienosti, ennakkoasenteestani huolimatta.

Kyseessä oli Diane Legrandin Romance 6220-puku. Se oli kepeä, kaunis ja imarteleva, ja jopa mukana kuljettamani musta niittivyö sopi yllättävän hyvin sen päälle vyötärölleni.


Molemmat kuvat täältä.

Nyt sitten tuli se "ooh tämä se on, puku johon en olisi uskonut törmääväni, todellinen yllättäjä, the dress!" -fiilis? Ei tullut. Omituista kyllä, tulin hieman jopa surulliseksi. Puku aiheutti ihastuneet reaktiot sekä kaasoissani että äidissäni ja itsekin jouduin myöntämään, että malli oli äärimmäisen sopiva itselleni. Puku oli melkein täydellinen. Mutta se ei tuntunut ollenkaan omalta. Siitä puuttui se rock'n'roll, jota kuvittelin hääpuvussani olevan, enkä todellakaan saisi sen kummemmin punaisia korkokenkiäni kuin glitter-Conssejanikaan näkymään helman alta, sillä tässä mallissa helmaa ei voisi muokata samalla tavalla kuin esim. Pricillassa. Viimeistään vilkaisu hintalappuun varmisti, ettei kyseessä ollut minun mekkoni, mutta pieni alakuloisuus jäi silti matkaan.

Myyjä tuli tiukkaamaan olisinko valmis tekemään puvun suhteen jotain päätöksiä, jonka jälkeen olinkin valmis kiskomaan farkut takaisin jalkaan ja jättämään Zazabellan taakseni. Valitettavasti liike ei saanut pisteitä minulta, ei valikoimansa eikä etenkään palvelunsa perusteella. Ajanvaraus oli lähinnä muodollisuus, sillä viikon kiireisimpänä päivänä kaksi paikalla ollutta asiakaspalvelijaa otti vastaan jokaisen ovista sisään astelleen asiakkaan, ajanvarauksella tai ilman. Sen verran tulee antaa myönnytystä Zazabellan kiireelle, että kuulemma kolmas myyjä oli sairastunut vatsatautiin eikä siksi paikalla ollut tarpeeksi asiakaspalvelijoita. Mieluumin yksi puuttuva myyjä kuin palveleva vatsatautinen myyjä, mutta kaiken kaikkiaan Zazabella oli karvas pettymys enkä koe, että minulla on mielenkiintoa palata liikkeeseen vaikka mahdollisuudet löytää keskimääräistä halvempi morsiuspuku olisikin olemassa tämän liikkeen suhteen. Liikkeessä ei saanut kuvata, joten kahden itselleni sopivan puvun vertaileminen kotona ei ole käytännössä mahdollista.

Lähdimme sulattelemaan mekkoasiaa lounaalle, sillä päivän viimeiseen liikkeeseen, Muotitalo Tyynelään varaamani aika oli vasta klo 13. Suuntasimme Kuninkaankadulle Sakuraan ja ahdoimme itsemme täyteen ihania erilaisia susheja. Se oli ehkä pieni virhe, sillä lounaan jälkeen ajatus hidastui kriittisesti ja vaatteet rupesivat jo tuntumaan hieman ahdistavilta, mutta en silti kadu yhtä ainutta nautittua suupalaa. Lounas oli todellakin herkullinen!



Tyynelä oli siis viimeinen kohteemme morsiuspuvun etsinnässä. Saavuimme sovittuna ajankohtana paikalle ja meidät otti vastaan aivan asiallinen nuori myyjä, joka ohjasi meidät morsiuspukupuolelle. Puvut olivat rekeissä tiiviisti vierekkäin, ja kun myyjä oli tiedustellut minulta millaista pukua olisin hakemassa, pujahti hän rekkien väliin etsimään mahdollisia sovitusmekkoja. Lähtökohtaisesti toivomani mallin tiedustelu oli hieman turhaa, sillä liikkeessä ei ollut oikeastaan yhtään sellaista mekkoa. Itse asiassa jokainen sovittamani mekko vaikutti enemmän tai vähemmän samalta mekolta ja myyjä totesikin moneen otteeseen, että tämä 2017 vuoden muoti on pääasiassa pitsiä hieman erilaisella helmalla, laahuksella tai pääntiellä. Astuin kuitenkin kiltisti ehkä viiteen eri mekkoon pienessä sovituskopissa ja laahustin raadin eteen näytille. Olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä, ettei Tyynelästä löytynyt yhtään sellaista pukua, jota olisin voinut harkita itselleni.

Kummi kuitenkin muisti, että liikkeen ikkunassa oli ollut puku, jossa oli istuva yläosa ja röyhelöhelma ja tiedusteli voisinko sovittaa sitä ylleni. Myyjä pahoitteli, että kyseessä oli jo valikoimasta poistunut malli ja koko liikkeessä oli enää yksi mallikappale, joka sekin oli kokoa 36. Lähtiessämme Tyynelästä ihmettelimme porukalla vielä miksi ihmeessä liikkeen näyteikkunassa pidetään pukua, jota ei enää kyseisen liikkeen valikoimista löydy? Melko omituista. Tyynelässä oli kuitenkin asiallinen palvelu eikä puhettakaan kiireen tunnusta, joten sinne kannattaa suunnata jos etsii itselleen häämekkoa. Valikoima oli kuitenkin mielestäni todella yksitoikkoinen ja suppea, sillä vaikka mekkoja oli määrällisesti melko paljon, ne kaikki noudattivat tulevan vuoden trendiä eivätkä siksi tarjonneet kovin paljon variaatiota. Tyynelässä ei myöskään saanut kuvata.

Suuntasimme vielä lasilliselle Teerenpeliin, jossa kävimme läpi päivän tapahtumia. Siiderien äärellä päätimme palata vielä takaisin lähtöpisteelle eli Morsiusgalleriaan, sillä siellä kaikki asiat täsmäsivät niin palvelun kuin tarjonnankin suhteen. Morsiusgalleriassa kuitenkin huomasi, että päivä häämekkoja töllistellen aiheuttaa tietynlaisen lumisokeuden. Kaikki alkaa vain olla samaa valkoista massaa. Itse rupesin olemaan myös todella väsynyt jo tässä vaiheessa, joten vaikka lupasin kyllä kiltisti sovittaa mitä tahansa mekkoa päälleni, en ollut asiasta enää yhtään niin innoissani kun aikaisemmin päivällä. Jonotimme hetken Morsiusgallerian "ylimääräiseen" sovitushuoneeseen jota saa käyttää ilman asiakaspalvelijan apuakin, mutta koska huoneessa oli toinen asiakas sovittamassa liutaa mekkoja totesimme, että kyllä tämä jo tältä päivältä riittää.

Perin väsyttävä mutta silti ihana päivä päättyikin halauksiin kun hyvästelimme äitini kanssa Kummin ja Ninnun ja suuntasimme kotia kohti. Pukujen sovittelusta jäi hieman ristiriitaiset fiilikset, sillä erinomainen kokemukseni Morsiusgalleriasta asetti riman muiden liikkeiden kohdalla melko korkealle. Eikä kumpikaan, Zazabella tai Tyynelä päässyt sitä rimaa ylittämään. Kotona esittelin Diane Legrandin mekon kuvaa Tommille, jolle olin näyttänyt jo kuvaa The Dressin Pricillasta ja tiedustelin kummasta hän tykkäsi enemmän. Kuulemma Diane Legrandin puku oli huomattavasti hienompi. Sulhasen ääni meni siis myös klassiselle linjalle, pahus vieköön...

Mutta jos johonkin yhteiseen johtopäätökseen pääsimme morsiamen tehotiimin kanssa, niin ainakin siihen, että kalenterit tulee kaivaa uudestaan esille ja suunnitella toinen mekkoteemainen tapaaminen - tällä kertaa Helsinkiin! Sillä aikaahan vielä on. Kyllä se täydellinen mekko vielä löytyy. Löytyyhän..?

Muistathan messut tulevana viikonloppuna!


Kuva Love me do:n verkkosivuilta

26. syyskuuta 2016

Suomalaisia lastenvaatteita

Me olemme ostaneet suurimman osan lasten vaatteista kirpputoreilta, ja ostamme edelleen. Jonkin verran olemme saaneet uusia vaatteita lahjana mm. isovanhemmilta ja se on oikein mukavaa, mutta harvoin sitä tulee ostettua mitään kaupasta itse. Aivan välttämättömiä, nopeasti tarvittavia kausituotteita kuten vaikkapa kurahousut tai toppakintaat on tullut noukittua läheisestä hypermarketista, ja nekin vasta sitten jos nopea Torin tai Facebook-kirppisten selailu ei ole tuottanut tulosta. Kenkien suhteen teimme pienen periaatepäätöksen, että pyrimme hankkimaan lapsille kengät uusina siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa viettämään ulkoilusta suurimman osan ajasta omilla jaloillaan. Eilen metsästinkin sitten Papulle vedenpitäviä välikausikenkiä ja löysinkin sellaiset Prisman alelaarista. Vaatteet kuitenkin pyrimme löytämään jatkossakin hyväkuntoisina käytettyinä versioina.

Välillä havahdun kuitenkin selailemasta nettiputiikkeja erityisesti lastenvaatteiden osalta. Monesti pienemmät tuottajat tuovat markkinoille erityisesti värikkäitä kuoseja ja useissa tuotemerkeissä panostetaan paitsi vaatteen mukavuuteen, myös sen turvallisuuteen ja ekologisuuteen. Siitä, ettei vauvan body haise paketista otettaessa kiinalaiselta varastolta joutuu toki maksamaan lisähintaa, jonka vuoksi ainakin tämä kitupiikki usein päätyykin vain ihailemaan uuden kauden kuoseja, mutta toisinaan, etenkin joulupukin pakettiin, tulee tehtyä ostoksia myös kovemmalla rahamäärällä (etenkin näin kirppishintoihin tottuneen näkövinkkelistä).

Pidettyäni kotonani Nosh-vaatekutsut heräsin miettimään millaisia todellakin Suomessa tehtyjä, ei pelkästään suunniteltuja lastenvaatteita oikein löytyykään. Listaan tähän alle muutaman joihin törmäsin nettiä selaillessani.


Paapero

Paapero on vuonna 1990 perustettu yritys jonka ideana on oma suunnittelu, tekeminen ja tuotanto. Tuotteet ammentavat inspiraatiotaan Lapista ja niissä käytetään turvallisia ÖköTex-sertifikaatin saaneita materiaaleja. Paaperolla on myymälä Kemijärvellä jossa pääsee näkemään tuotteiden valmistustilat sekä tapaamaan tekijöitä, mutta Paaperon tuotteet ovat tietenkin hankittavissa kotiin myös nettikaupan kautta. Niin ja onhan siellä vaatteita myös aikuisillekin! Itse ihastuin näihin Lappimalliston Siimes-kuosin vaatteisiin.

Kaikki kuvat Paaperon verkkosivuilta

Melli EcoDesign

Melli EcoDesign sai alkunsa vuoden 2012 lopulla, kun keskosena syntyneen Melli-vauvan äiti päätti tempaista lastenvaatemarkkinoille merkin, josta löytyisi lastenvaatteiden lisäksi keskosille suunniteltuja vaatteita. Koska vaatteiden on tärkeää soveltua etenkin herkkäihoiselle lapselle ovat kaikki Melli EcoDesignin vaatteet luomupuuvillaa. Sen lisäksi, että itse vaatteet ommellaan Suomessa, myös kaikki merkin kankaat valmistetaan kotimaassa.

Olisinpa tiennyt tästä merkistä silloin kun Papu syntyi! Ainoat pienet, keskosille suunnatut vaatteet löysin NameIt-liikkeestä ja siellä tarjonta oli minimalistista ja värimaailma, noh, tylsä. Melli EcoDesignilla kuosit ovat raikkaita ja ihania, ja tältä merkiltä löytyy vaatteita myös aivan pienille vauvoillekin.

Keskosvaatteiden ohella Melli EcoDesignilla on ihania vaatteita myös isommille lapsille ja aikuisillekin, ja jopa kodintekstiilejä kuten petivaatteita ja harsoja. Sama kuosi toistuu eri kokoisissa vaatteissa, joten sisarukset voi pukea yhteensopiviin asuihin (kuten jostain kumman syystä nykyään aina haluaisin tehdä!).

Kaikki kuvat Melli EcoDesignin verkkosivuilta


Hilla Clothing

Tämä näytti jotenkin tutulta kunnes keksin, että tämän merkin tuote löytyy meiltäkin! Tommin sisko toi Hilla Clothingin potkupuvun Sintille lahjaksi, kun hän tuli katsomaan poikaa ensimmäisen kerran. Kauppareissulla kiinnitin huomiota siihen, että merkin tuotteita voi ostaa nettikauppojen ohella kätevästi läheisistä isoista marketeista kuten Prismoista ja K-Citymarketeista. Merkin tehtaanmyymälä löytyy Palokasta.



Ja löytyy merkki toki verkkokaupastakin. Se on sekä suunniteltu että valmistettu Suomessa, ja kaikki sen kankaat valmistetaan ja painetaan kotimaassa. Hilla Clothing käyttää vaatteissaan GOTS-sertifioitua kreikkalaista luomupuuvillaa ja sen kuosien väriaineissa käytetään Ökö-Tex 100 -sertifioituja aineita. Ne ovat turvallisia pienille lapsille.

Kaikki kuvat Hilla Clothingin verkkosivuilta

Hauska yksityiskohta ovat merkin ekologiset henkarit, jotka on valmistettu 100% kierrätettävästä voimapaperista.


Myllymuksut

Myllymuksut sijaitsee täällä Pirkanmaalla, Juupajoella, jossa yrityksellä on vanhaan navettaan remontoitu Muksupuoti. Lisäksi tuotteita voi tilata verkkokaupasta sekä jälleenmyyjiltä eri puolilta Suomea. Jo kymmenen vuotta toiminut Myllymuksut on erikoistunut bambu-, hamppu-, luomu- ja merinovillakankaisiin. Luonnonkuituiset materiaalit sopivatkin hyvin herkkäihoisille tai heille, joilla on atooppinen iho. 

Yritys sai alkunsa kestovaipoista, mutta nykyään se tekee myös vaatteita niin lapsille kuin aikuisillekin. Lisäksi valikoimassa on mm. kantovälineitä ja kestokuukautissuojia. Myllymuksujen tuotteissa käytettävistä kankaista kaikki valmistetaan, värjätään, viimeistellään ja ommellaan Suomessa. Avainlipun lisäksi yrityksellä on Allergia- ja Astmaliiton myöntämä Allergiatunnus kangasvaipoille, liivinsuojille kankaisille terveyssiteille. Yritykseltä löytyvät sekä Öko-Tex 100 -sertifikaatti että GOTS-sertifiointi. Valmiiden tuotteiden lisäksi yritys tekee myös mahdollisuuksien mukaan tilaustöitä.

Kaikki kuvat Myllymuksujen verkkosivuilta

Muru

Muru on kahden tekstiilisuunnittelijan yhteinen lastenvaatemallisto jonka vaatteet valmistetaan 100% Suomessa. Materiaali on täyttä GOTS-standardin mukaista luomupuuvillaa josta neulotaan neulekangas Orivedellä. Varsinaiset tuotteet valmistetaan kotimaisten pienompelijoiden työnä ympäri maata. Muru on ollut olemassa vuodesta 2008 lähtien ja se palvelee asiakkaitaan eri jälleenmyyjien kautta (esim. Tampereella Kuopuksessa) sekä verkkokaupassa.

Murun vaatteet ovat värikkäitä ja osittain melko retrojakin. Etenkin perheen pienimmille Murulta löytyy yhtä jos toista, mutta hieman isommille lapsille tarjonta voi olla hieman suppeampaa. Merkin hupparit ja mekot näyttävät kuitenkin ihastuttavilta, ja löytyy Murulta ainakin legginsejä myös aikuisillekin. 

Voisin niin kuvitella tuon vihreän krokotiilihupparin Papun päällä! 

Kaikki kuvat Murun verkkosivuilta


Napikas

Napikkaan kaikki tuotteet valmistetaan myös Suomessa. Vuonna 2005 perustetussa perheyrityksessä vaatteiden ekologisuus ja eettisyys ovat tärkeitä ja ne suunnitellaan pitkäikäisiksi. Tuotteet ovat pääasiassa uniikkeja ja ne valmistetaan ompelimossa Kärsämäellä. Verkkokaupan lisäksi Napikkaan vaatteita voi shoppailla Napikas -kutsujen kautta.

Merkiltä löytyy monta omaa silmääni miellyttävää, hieman muita malleja ehkä hillitympiä vaatteita. Murretut sävyt myös ovat rauhallisia ja tyylikkäitä. Vaatteita on bodyista paitoihin ja takkeihin, mekoista housuihin ja pipoihin. Napikas on ainakin Facebook-sivujen perusteella ahkera messuilija, joten ehkä tähän merkkiin voisi törmätä joillain vaikkapa joillain tulevilla käsityömessuilla.

Kuvat Napikkaan verkkosivuilta

Suomessa siis edelleen suunnitellaan ja valmistetaan vaatteita! Jos tähän vielä lisäisi monet niistä ihanista merkeistä, joiden valmistusprosessi on viety maan rajojen ulkopuolelle lista jatkuisi vielä pitkälle. Pitäisi itsekin kunnostautua ajattelemaan enemmän sitä, millaiseen laatuun lapsensa pukee. Ostamalla tällaisilta pieniltä tuottajilta tukee paitsi eettistä vaateteollisuutta, tietenkin myös oman maan taloutta. Täytyy jatkossa pitää silmänsä auki muidenkin kotimaisten merkkien suhteen, jos vaikka tulevina vuosina sinne Joulupukin pakettiin päätyisikin jotain todellakin suomalaista.

Jäikö jokin merkki mainitsematta? Minkä merkkisiä suomalaisia vaatteita sinä olet ostanut teille kotiin?

23. syyskuuta 2016

Morsian hääpäivänä - kokonaisuuden pohdintaa

Siinä missä häiden kokonaisuus alkaa pikku hiljaa tarkentua mm. väriteeman ja koristeiden osalta, oma juhlapäiväni look alkaa myös muokkautua jonkinlaiseksi selkeäksi kuvaksi. Ainakin omassa päässäni. Olen huomannut, että näkemykseni omasta morsiuslookista tasapainottelee yllättävänkin paljon perinteisten asioiden ja persoonallisten tekijöiden välillä. En esimerkiksi halua missään nimessä valkoisia, ehkä perinteisinä pidettyjä hääkenkiä, mutta pukuni pitää olla valkoinen. Vierastan huntuja todella paljon enkä voisi kuvitella omaan päähäni pitkää ihastuttavaa pitsilaahusta, mutta huomaan selailevani erilaisia linnunhäkki- eli birdcage-huntukuvia ja ihastelevani niiden keveyttä. Koska mm. blogin synttäriarvonnan (joskus kevättalvella, miten tämä aika oikein rientää?) yhteydessä esitettiin toive, että kasaisin jonkinlaisen yhteenvedon morsiamen oletetusta häälookista päätin tehdä sen niin pitkälle, mitä tämänhetkisillä vallitsevilla tiedoilla kykenen. Tavallaan onkin jännä palata vuoden päästä asiaan ja katsoa miltä todellinen häälook sitten näyttikään! 

Puku
Olen pohtinut tätä pukuasiaa jo aikaisemmin blogissani täällä. Olen selaillut tasaisin väliajoin eri suunnittelijoiden pukumallistoja etsien kuvien perusteella sitä täydellistä pukua. Lähtökohtaisesti etsiminen on hieman typerää, sillä olen asettanut puvulleni tiukan budjetin ja toivoisin löytäväni puvun käytettynä, jolloin toteutuisi yksi häidemme järjestelyihin vaikuttavista teemoista: kierrätys. En kerta kaikkiaan näe mitään järkevää syytä hankkia tuhansia euroja maksavaa valkoinen mekkoa, jota käyttää vain yhden päivän. Hääpuku ei ole minulle mikään suuri juttu mutta luonnollisestikin toivon, että se on paitsi kaunis, myös itseni näköinen.

Aikaisemmin vallinnut täydellisen pitsiselkämyksen metsästäminen on hieman siirtynyt taka-alalle ja olen ruvennut kallistumaan malliin, jossa ei ole hihoja tai sen kummepaa selkämystäkään. Tosin koska pidän pitsistä jostain järjettömästä syystä, yritän pitää mieleni avoinna vielä pitsisen selkäosankin puolesta. Samoin pitsiset hihat kummittelevat tasaisin väliajoin mielessä, eli katsotaan nyt millaiseen kolttuun sitä lopulta päädytään. Väri saisi olla norsunluunvalkoinen tai jokin muu valkoisen murrettu väri, puhtaanvalkoinen ei ole mieleeni juuri lainkaan. Sydänpääntie (sweetheart) aiheuttaa edelleen päässäni kysymysmerkkejä, sillä lähtökohtaisesti en pitänyt mallista lainkaan, mutta nyt sekin on ruvennut näyttämään peräti viehättävältä.

Pitkään kuvittelin haluavani pitkällä helmalla olevan puvun ja puolimerenneitomallinen puku on ollut ehdoton suosikkini. Asia sai lisävarmistusta kun kävin ensimmäisen kerran sovittelemassa pukuja ja sain koettaa ylleni lasketulla vyörätöllä olevaa, juurikin puolimerenneitomallista pukua jossa oli muhkea helma. Kuten esimerkiksi näissä Maggie Sotteron malliston Penny tai Cheyenne -puvuissa. Se näytti tuntui todellakin omalta mallilta.

Maggie Sottero Penny
Maggie Sottero Cheyenne. Molemmat kuvat Maggie Sotteron kotisivuilta.

Mutta olen myös viehättynyt puolipitkään, ns. tea length -malliin, joka tekisi tanssimisesta ja ylipäänsä mekossa olemisesta helpompaa. Englantilaisen True Bellen lanseeraamasta Brighton Belle -kokoelmasta löytyy monia kauniita pukuja, joita sovittaisin mielelläni. Puvut ovat lähtöhinnaltaan myös perin kohtuullisia, joten tässä tapauksessa voisi harkita jopa uuden puvun hankintaa.

True Belle - Brighton Belle, Bonnie-malli
True Belle - Brighton Belle, Betty ja Aubrey -mallit. Kaikki kuvat True Bellen kotisivuilta.

Vyö
Monet morsiamet hankkivat hääpukuunsa strasseilla ja/tai helmillä koristellun vyön. Vyö korostaa mielestäni mukavasti morsiamen vyötäröä ja ryhdittää monesti pukua sopivasti, joten olen itsekin aikaiseissa laittaa mekkoni kanssa vyön. Mutta en mitään helmivyötä, enkä kyllä valkoista. Tässä kohtaa aion toteuttaa erään tee-se-itse -projektin ja askarrella itselleni mustasta pitsistä, tekonahasta ja niiteistä vyön pukuuni. En ole vielä täysin päättänyt tuleeko siitä sidottava malli vai kiinnitetäänkö se jollain näppärällä mekanismilla selästä, mutta olen melko vakuuttunut, että vyö tullaan hääpäivänä mekon päällä näkemään.

Jo vuosia sitten suunnittelin käyttäväni häissäni eteläpohojalaasta helavyötä. Se olisi hauska muistutus omista juuristani ja sopivan rouhea elementti muuten niin puhtoisen häämekon lisukkeena, mutta helat ovat hieman joutuneet väistymään niittien tieltä ainakin suunnitelmissa. Omistan yhden helavyön ja paapaltani saisin varmasti hänen omansa lainaan niin halutessani, mutta koska perinteinen helavyö on vaalealla nahkapohjalla oleva messinkisen värisillä heloilla koristeltu vyö, ei se ehkä oikein sovi muuten värimaailmaan, jota ajattelin häissä toteuttaa. Näillä näkymin siis mennään niittivyösuunnitelmilla eteenpäin.

Varsinaista vyötä en ole vielä aloittanut, mutta lopputulos näyttänee hieman joltain tällaiselta:

Kuva täältä.


Kengät
Niin, ne kengät. Niistä nyt olen kirjoittanut jo aika runsaasti mm. täällä, täällä ja täällä. Mutta summa summarum: niiden tulee olla punaiset, "kiiltonahkaa" ja niissä tulee olla niittejä. Testiversiot tein tuossa jokin aika sitten. Ostin mustat nahkakorkkarit Fidalta ja tilasin kasan irtoniittejä Kiinasta, joten niillä oli hyvä suunnitella varsinaisten vihkikenkien ulkonäköä. Korkokenkiä aion käyttää juhlien alkupuolella ja kun jalat alkavat väsyä, potkaisen korkkarit nurkkaan ja siirryn jo hankkimiini punaisiin glitter-Converseihin. Kengät aiheuttavat haasteita myös puvulle, sillä haluan ehdottomasti, että kenkäni näkyvät, oli kyseessä sitten lyhyt tai pitkä helma.



Bolero
Häitämme juhlitaan elokuussa, sillä illat ovat silloin jo pimeitä mutta säät vielä (toivottavasti) lämpimiä. Jos oikein käy hyvin, aurinko paistaa ja lämmittää pitkin päivää sen verran, että illalla saa nauttia päivän jälkilämmöstä vielä ulkonakin. Olen kuitenkin hankkinut itselleni jotain lämmikettä olkapäille, jos vaikka häiden ajankohdaksi sattuisikin tulemaan Suomen kesälle perin ominainen sadepäivä. Pari vuotta sitten tein ex tempore oston Tori.fi:stä ja hain Ylöjärveltä menneen kesän morsiamelta myyntiin tulleen pitsiboleron, joka on nyt nököttänyt vaatehuoneessa henkarissa odottamassa mahdollista käyttöä. Täytyy kuitenkin todeta, että bolero saattaa jäädä käyttämättä. Olen nimittäin saanut fiksaation nahkaboleroon tai -takkiin ja haluaisin ehdottomasti käyttää sellaista hääpäivänä, mikäli bolerolle tai takille on tarvetta. Nahka sopii rokahtavaan juhlaan ja erityisesti hieman rokahtavalle morsiamelle kuin nenä päähän, ja sekin niittivyön ja kenkien ohella rikkoo hieman valkoisen morsiusmekon linjaa. Yksi nahkainen bolero löysi tiensä meille, jälleen kerran Torin kautta, tuossa vuosi sitten, mutta se vaatii kyllä aikamoisen Hääkuntoon 2017-projektin ennen kuin tämä morsian mahtuu sitä käyttämään... Toivotaan, että kilot lähtevät helposti!

Kuvat täältätäältätäältä ja täältä.
Kuvat täältä (Pinterest) ja täältä.


Hiukset
Aikoinaan, vuosia sitten kuvittelin, että häitä varten täytyy kasvattaa pitkät hiukset. Mitenkäs sitä muuten mitään hääkampausta saisi aikaan? Olen jopa kerran ollut tilanteessa, jossa hiustenkasvatusprojekti oli jo aloitettu ja oli raastavaa tuijotella aamuisin peiliin, josta ohuet hapsottavat projektihiukseni ilkkuivat päivä toisensa jälkeen ja saivat kaipaamaan itselleni ominaisempaa lyhyttä mallia. Tällä kertaa päätin siis hyvissä ajoin, ettei minulla todellakaan tarvitse olla mitään nutturakampausta omissa häissäni. 

Tällä hetkellä olen suosinut aikaisemman irokeesin sijaan toiselta puolelta pitkää hiusmallia. Oikea ohimoni siis lyhyennetään ihanan parturi-kampaajani toimesta noin neljän viikon välein, vasen puoli saa kasvaa pituutta. Tällä aion mennä siihen asti, kun se tuntuu omalta. Kieltämättä kesää kohden mentäessä, kun hiusten värikin alkaa taas muuttua talven ruskean jälkeen enemmän punaiseksi, alkaa lyhyt keesi houkuttelemaan entistä enemmän... Mutta ainakin vielä olen pitänyt todella paljon tästä mallista, joten varmaan pyrin jatkamaan tällä vielä jonkin aikaa. Ja onhan se vaan fakta, että tällaisella hiuspituudella saa jo hieman hiuksiin volyymia jo omasta takaa, joka mahdollistaa jonkinlaisen kampauksen tekemisen hääjuhlaa varten. Keesi varmaan pysyy tavalla tai toisella mukana kuvioissa, ja tällä hetkellä olen hakenut inspiraatiota hääkampaukseen tällaisista kuvista:

Kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä.

Väriksi olen haaveillut juuresta tummaa tukkaa, joka sävytettäisiin joko raidoin tai latvoista kokonaan punaiseksi. Punainen on tuntunut omalta väriltä jo pitkään ja sen jälkeen kun rupesin värjäämään hiuksiani pelkästään itse kotona (eli kun rupesin pihtailemaan rahoissa), olen pääasiassa värjännyt koko kuontalon kerrasta samalla värillä. Ehkä häitä varten tulee käytyä ammattilaisen näpeissä, jotta väristä tulee siisti ja tasainen.

Huntu
Alunperin vierastin ajatusta hunnusta todella paljon, mutta nyt olen hieman taipumassa vihkitoimituksen ajaksi käyttämään linnunhäkki- eli birdcage-huntua, mikäli sopiva sellainen löytyy. Samalla ajatuksissa pyörii eräs perintönä saatu pääkoriste, josta varmaan kirjoitan erikseen oman juttunsa jossain vaiheessa... En vain tiedä sopiiko se linnunhäkkihunnun kanssa ja jos ei, niin taivunko ennemmin käyttämään kyseistä perintökalua vai hankinko uuden hunnun. Mutta hunnulle on siis vahva varaus hääasusteissa, katsotaan miten käy!

Kuva täältä.

Korut
Korut tuottavat hieman päänvaivaa. Tavallaan haluaisin käyttää ehkä jotain perintönä saatua, tarinan kantavaa korua. Tarinaa ja suvun perintöä löytyy toki jo ainakin kihlasormuksestani, sillä siinä on käytetty mummiltani perittyä keltakultaa. Kaulakorua en usko haluavani käyttää, joten korut todennäköisesti tulevat rajoittumaan korvakoruihin, sormuksiin ja mahdollisesti rannekoruun. Haluaisin ehdottomasti käyttää ns. aitoja koruja, en siis Glitteristä tai Tigerista hankittuja pukukoruja, vaikka niissäkin on kauniita yksilöitä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että kyllä aikuisella naisella pitäisi oikeaa jalometallia olla häissään päällä... Ja kun koruja kuitenkin löytyy sekä itseltä, että äidiltäni, joten valinnanvaraa on. Äiti varmasti lainaa minkä tahansa kulta- tai hopeakorun jonka haluaisin päälleni laittaa juhlassa. Mummaltani jäi joitakin helmikoruja joita voisin harkita käyttäväni, mutta en ole ehkä aivan helmien ystävä kuitenkaan.

Olen saanut Tommilta muutaman korun yhteisen taipaleemme aikana. Etenkin hopeiset Kalevala Korun Venla-sarjan korut ovat kovassa käytössä lähes päivittäin, mutta ovat mielestäni aivan liian arkiset hääjuhlaan eivätkä täysin ehkä sovi muuten kokonaisuuteen. Monesti erilaisilla toreilla (esim. Turun keskiaikaisilla messuilla ja viimeksi Tampereella vapputorilla) ihastelin suomalaisena käsityönä valmistettuja Valo korun hopeakoruja. Etenkin Hopeasiipi-mallisto viehättää ja vinkkasinkin Tommille, että jos joskus muodostuu ongelma mitä hankkia lahjaksi, ainakin nämä korut saisivat hyvän kodin meikäläisen korurasiasta.

Vielä kuitenkaan koruasia ei ole mitenkään selvä, joten katsellaan mihin koristuksiin reilun vuoden mittaan päädytään.

Kynnet
Omat kynteni ovat kerrassaan järkyttävät. Ne kasvavat epätasaisesti, katkeavat pienemmästäkin törmäyksestä ja katketessaan tekevät sen vieläpä todella pitkältä niin, että varmasti sattuu. En juurikaan välitä asiasta, sillä käteni ovat käyttöä varten eikä niiden tuijotteluun kukaan käytä niin paljon aikaa, että niitä tulisi sen kummemmin kaunistaa. Työskennellessäni muutaman kesän naisvaltaisella toimistoalalla tuijottelin muiden naisten huoliteltuja rakennekynsiä ja mietin paristi olisiko itsekin pitänyt panostaa edes muiden kahvitaukojen hyvinvointiin käyttämällä omatkin räpylät huollossa. Mutta kun kulutin aamuisin ennen töihin menoa tunnin työpaikan kuntosalilla totesin, että viimeistään levypainojen välissä kalliit rakennekynnet kärsisivät peruuttamattomasti ja jätin asian sikseen.

Nyt pieni sisäinen turhamaisuuteni yrittää kuiskuttaa myrkyllisiä sanoja korviini ja kertoo, että yhden prinsessapäivän kruunaisi huolitellut ja kauniit kynnet. Olisin kuitannut moisen pelkällä olankohautuksella, ellei internetin ihmeellinen maailma olisi pettänyt jälleen kerran ja tarjoillut jotain, mitä tuntuu olevan vaikea vastustaa. Nimittäin niitä niittejä.

Kuva täältä.

Nimettömään niittejä ja muihin sormiin klassinen ranskalainen manikyyri? Olispa vaan aika hiano... Mutta, aikuisten oikeasti, kynnet ovat asia josta säästän ensimmäisten asioiden joukossa. Joten tämä saattaa jäädä pelkän ajatusleikin tasolle.

Laukku
Kuulemma sellainenkin on kätevä, etenkin jos haluaa varautua yllättäviin liikutustiloihin paperinenäliinoilla tai korjata päivän mittaan huvennutta huulipunaa. Vaikka laukku kuuluikin omassa häähankintalistassani enemmän sinne turhakkeiden-kategoriaan, jotenkin ihmeellisesti päädyin kuitenkin tilaamaan kiinakaupasta itselleni laukun, jota ajattelin hääpäivänäni käyttää. Se on punainen, siinä on pääkallo, ja se on todella hieno. Käy lukemassa lisää häälaukkuhöpinöitäni täältä

Alusvaatteet
Kunhan ovat mukavat ja mahdollisimman näkymättömät niin hyvä. Hääpäivän alusvaatteet ovat selkeä pihistyksen kohde, sillä niitä ei tule näkemään kukaan muu kuin mahdollisesti kaasot samalla kun itse ahtaudun hääpukuun sekä epäoletettavasti mutta toki mahdollisesti sulhanen, jos satumme pääsemään samaan aikaan ja samaan paikkaan nukkumaan hääyönämme. Jossa tapauksessa pääpaino taitanee olla sanalla nukkumaan, eli on herttaisen yhdentekevää kuoriudunko mukavista tukirintaliiveistä ja mummoalkkareista vain kaatuakseni peiton alle koisimaan. Ja kuka väittää, että romantiikka on kuollut?

Mitäs muuta?
Siinähän se hääpäivän kokonaisuus on jo aika pitkälti, siihen nähden mitä sitä on ennättänyt tässä vaiheessa miettiä. Moni asia on vielä auki, monesta yksityiskohdasta on olemassa vasta hataria mielikuvia ja joistakin asioista, kuten meikistä en osaa sanoa juurikaan tuon taivaallista. Ajattelin vain selittää joskus tulevaisuudessa koemeikissä perin ihmeellisiä luonnehdintoja toivomastani lopputuloksesta ja jättää langat asiantuntijan osaaviin käsiin. 

Morsiuskimppu on toinen asia, jota en ole sen enempää vielä ajatellut. Jotain visiota muodosta ja siinä käytettävistä kukista on, mutta kimpun suhteen en koe olevan vielä mitään kiirettä vielä (joskaan ei nyt hirveästi missään muussakaan). Palataan siihenkin sitten myöhemmin.

Jäikö jotain äärimmäisen tärkeää käsittelemättä? Onko jotain, mitä jokaisella morsiamella tulee hääpäivänään olla päällään? Miltä kuulostaa?

20. syyskuuta 2016

NOSH-kutsut (Huom. Sisältää kaupan pakasteita!)

Joskus viime syksynä sain kutsun osallistua NOSH-vaatekutsuille ystäväni kotiin. Merkki oli minulle täysin vieras mutta lähdin toki kutsuille, sillä olenhan sosiaalinen eläin ja pidän muiden ihmisten tapaamisesta enkä mielelläni missaa tilaisuutta päästä illaksi höpöttelemään toisten aikuisten kanssa. Olin varautunut selailemaan kuvastoa kiinnostuneen oloisesti, sujauttamaan sen sitten salakavalasti sohvatyynyjen väliin jonka jälkeen siirtyisin tarjoilupöydän kimppuun, sillä oletettavasti tuotteet olisivat sikakalliita, kuosit jotenkin erikoisia ja laatu hieman mitä sattuu, lupasipa esittelijä mitä tahansa.

Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt NOSH:in vaatteista, niiden mukavan tuntuisesta materiaalista ja veikeistä kuvioista. Koska hinnatkaan eivät olleet aivan älyttömiä (ainakin jos joihinkin muihin merkkeihin vertaa) tilasinkin Papulle silloin ihanan sinapinkeltaisen siilikuosisen bodyn, jota tyyppi käyttikin reilun puoli vuotta kunnes kesän alussa hihat viimeinkin jäivät lyhyiksi. Sittemmin eksyin NOSH:in verkkosivuille ja ilahduin siitä, että toisin kuin esim. Me&I-vaatteiden kohdalla, NOSH:ilta saa tilata tuotteita suoraan kotiin ilman, että joutuu käyttämään esittelijää välikätenä. Uusien mallistojen alla verkkosivuilla on myös kivasti tarjoustuotteita, joten esim. pukin pakettiin on tullut tilailtua toisinaan vaatteita melko kohtuu hintaan.

Nyt kuitenkin innostuin ajatuksesta järjestää kutsut ihan kotona. Etenkin, kun kaikissa vauvaharrastuksissa on tutustunut muihinkin vauvan omistajiin, joita muuten ei niin hirveästi ole tullut tunnettua aikaisemmin. Kun vielä eräs samassa loruttelussa käyvä äiti vinkkasi ystävästään, joka toimii NOSH-esittelijänä, päätinkin sopia kutsuista tälle viikolle.

Tänään sitten juoksentelin kuin päätön kana keittiön, olohuoneen ja makuuhuoneiden väliä milloin vauva kainalossa, milloin patakinnas kädessä. Olin toki tehnyt alkuvalmisteluita jonkin verran ja Tommi, tuo ihana mies, oli järjestänyt asuntomme eilen illalla, mutta siitäkin huolimatta minulle tuli kiire. Piti siivota vaatekasoja makuuhuoneen nurkasta (vaatehuoneen lattialle, kasaan), piti kerätä Papun levittelemiä leluja (jotta ne voitaisiin levittää heti uudestaan), ja piti leipoa (koska kaupan pakasteet ovat selvä laiskuuden merkki). 

NOSH-esittelijä Aino tulikin puolisen tuntia ennen kutsujen alkua todistamaan yhden äidin paniikinomaista syöksähtelyä ja asetteli vaaterekin ja esitteet olohuoneeseen näytille. Onneksi vieraatkin valuivat paikalle osa hieman myöhässä, joten en viivästyttänyt vaatteiden esittelyä aivan kammottavasti. Kutsujen aluksi Aino kertoi hieman merkin taustasta, käytetystä materiaalista sekä valmistuksesta. NOSH on saanut alkunsa Hämeenlinnasta, jossa merkin perustajat kaipasivat markkinoille enemmän luomupuuvillaisia ja eettisesti tuotettuja lastenvaatteita. Lastenvaatteista on laajennettu myös naistenvaatteisiin, ja muistipa Aino mainita myös, että yksi uuden malliston pipoista mahtuu myös miehille - koko perheen tuotemerkki siis!




Ainolla oli monta ihanaa uutta kuosia ja mallia esitteillä, niin lapsille kuin naisillekin. Itse olin iloisesti yllättynyt siitä, että esitteillä olevia tuotteita sai vapaasti sovitella sekä itsensä että lastensa päälle, itse kun elin käsityksessä, että niitä saisi vain hypistellä varovasti. Muutama vieras mallailikin vaatteita omien leikki-ikäisten lastensa päälle. Itse tyydyin husaamaan kahta eriväristä paitaa ohi vilahtavan Papun suuntaan kun tämä sinkoili hurjien leikkien pyörteissä olohuoneen ympäri, mutta lopulta värivalinnan sai suoritettua. Tilasin pojille samaa Tiipii-kuosia olevat vaatteet, Papulle paidan ja Sintille bodyn, jotka toivottavasti ovat hyvän kokoisia alkuvuodesta kun ne otetaan käyttöön. 

Tänään oli siinäkin mielessä hyvä päivä pitää kutsut, sillä NOSH julkaisi uuden yhteistyömalliston KIVAT-merkin kanssa juuri tänään. Jo ennestään tuttu villavaatemerkki on siis saatavana aikaisempaa hauskemmissa kuoseissa nykyään. Aika kivaa!

Kun vaatteita oli hypistelty tarpeeksi juotiin vielä kahvit. Olin leiponut (onneksi jo hyvissä ajoin päivällä) pellillisen omenapiirakkaa anopin tuomista omenista, sitä nautittiin maidottomalta ruokavaliolta kaappiin jääneen soijapohjaisen vaniljakastikkeen kanssa. Lisäksi olin tehnyt (valitettavasti en ollenkaan niin aikaisin mutta lopulta pöytään kuitenkin ennättäneet) kana-kookostäytteiset tortut ja paistanut kaupan (kyllä, sittenkin kaupan) valmiit riisipiirakat (joista Tommi tietenkin ennätti nurista pariinkin otteeseen, kun eiväthän ne mitään oikeita piirakoita edes ole). Kahvi pysyi lämpöisenä Papun hoitotädiltä lainatussa termarissa ja löytyipä kaapista vielä mehutiivistettäkin. Aika hyvä saavutus iltapäivän säntäilyllä, vaikka itse sanonkin. Ainakin kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä, lapsetkin. Papu oli itse asiassa äärimmäisen tyytyväinen kun päivällisen virkaa toimittivat riisipiirakat ja suklaakeksit ja iltapalaksikin sai puuron sijaan piirakkaa ja viinirypäleitä. Hmpf, ihme ja kumma sinänsä.




Hulinasta huolimatta oli oikein mukavaa saada tupa täyteen porukkaa ja päästä ihastelemaan kivoja kuoseja ihan omassa olohuoneessa. Arki-ilta hieman verotti sitä, ettei ennättänyt oikein jutella vieraiden kanssa kunnolla, mutta jospa iltapäivän tapahtumiin palataan sitten seuraavissa lorutapahtumissa. Kaiken kaikkiaan ainakin emännälle jäi tästä kiva fiilis. Nyt sitten odottelemaan Postin ilmoitusta saapuneista ostoksista!

19. syyskuuta 2016

Peruna on pyöreä, peruna on soikea...

... peruna on ruoka ihan oikea! Toisin sanoen: tervetuloa soseet!

Sintille tuli viime viikolla neljä kuukautta ikää täyteen, joten tästä eteenpäin pojalle on mahdollista ruveta totuttamaan kiinteitä ruokia. Papun kohdalla aloitimme soseet neljän kuukauden iässä, sillä kiinteällä ruualla pyrittiin ennestään lisäämään pienen keskosena syntyneen tyypin painoa. Silloin kehoitettiin aloittamaan perunalla ja pikku hiljaa laajentamaan porkkanaan, bataattiin, kukka- ja parsakaaleihin ja muihin vihanneksiin. Yhtä makua tuli antaa noin viikon kunnes sai siirtyä seuraavaan. Hedelmäsoseita neuvottiin välttelemään aluksi, sillä kukapa nyt ei tykkäisi banaanista perunaa enemmän, jolloin vaarana olisi se, ettei lapsi haluakaan syödä niitä tylsempiä makuja.

Olen kuullut, että moni äiti haluaa jatkaa täysimetyksellä puolen vuoden ikään asti, etenkin jos vauva vaikuttaa kasvavan hyvin pelkällä tissimaidollakin. Itse päätin jo hyvissä ajoin, että neljän kuukauden iässä Sinttikin rupeaa totuttelemaan kasvissoseisiin, ja nyt kun tuo ikä on tullut täyteen, pitäisikin aloittaa sosehommat. Täysimetyksestä meillä ei enää voida varsinaisesti puhuakaan enää, sillä viime viikolla Sintti sai ensimmäisen kerran myös korviketta kun ei tuntunut vatsa täyttyvän illalla sillä, mitä itselläni oli tarjota. Korviketta annettiin myös siitä syystä, että olin ensimmäistä kertaa yön yli poissa kotoa sen jälkeen, kun Sintti on syntynyt. Pakastimeen pumpattu maito ei olisi riittänyt joten välttääkseni turhaa pumppaamisstressiä päätimme, että Tommi pärjäisi vauvan kanssa korvikkeella. Tommi itseasiassa on varovaisesti yrittänyt välillä kannustaa antamaan korviketta etenkin silloin, kun itse olen tuskaillut rintaraivoavan tai imetyksen jälkeen vielä nälkäiseltä vaikuttavan vauvan kanssa.

Yön yli reissuni sujui moitteettomasti ja Sintti oli ollut oikein tyytyväisen oloinen, syönyt pullosta hyvin ja herännyt jopa harvemmin yöllä syömään mitä normaalisti. Omasta puolestani oloni oli hieman tuskainen, sillä en meinannut ennättää pumppailemaan tarpeeksi usein. Reissusta kuitenkin selvittiin ja kotoa löysin iloisen ja tyytyväisen oloisen vauvan. Imetyskin onnistui ilman sen kummempia kommervenkkejä eikä Sintti osoittanut mieltään siitä, että olin vuorokauden verran poissa. 

Nyt kun soseet ovat ajankohtaisia olenkin sitten kaivanut esiin joskus kirppikseltä bongaamani, aivan erinomaisen Vauvan ja taaperon keittokirjan.



Toki soseiden tekeminen ei vaadi mitään ohjeita. Sen kun kuorii, pilkkoo ja keittää niukassa vesimäärässä valitsemaansa vihannesta, kaataa ylimääräisen veden pois ja muussaa vihanneksen hienoksi soseeksi. Ei ole vaikeaa. Kirjassa on kuitenkin kivoja vinkkejä erilaisista hieman isommille vauvoille valmistettavista ruoista joita ei itse tule välttämättä ajateltua, vaikkapa ohrainen papu-sienimuhennos (7-8kk vanhalle) tai intialainen linssimuhennos (9-11kk vanhalle). Kirja on kiva myös siksi, että siitä löytää paljon myös sellaisia ohjeita, jotka sopivat yli vuoden ikäiselle lapselle aivan yhtä hyvin kuin aikuisellekin, mutta aikuisen annosta on helppo muokata vielä inasen aikuiseen makuun sopivammaksi varsin helpoilla lisäyksillä. Aikoinaan kirjan käyttö jäi hieman vähemmälle Papun lähestyessä vuoden ikää, sillä juuri noihin aikoihin Papulla oli valloillaan monen ruoka-aineen allergia. Silloin tyyppi söi melko rajoittuneen ruokavalion mukaan. Nyt onkin kiva selailla kirjan ohjeita uudestaan ja pohtia tulevien viikkojen ruokalistaa koko perhettä ajatellen. Meillä on ollut Tommin kanssa yhteinen tahtotila koettaa tavallista kasvispitoisempaa ruokaviikkoa ja nyt kun kirjassa oli paljon kivoja kasvisruokaohjeita päätimme jättää lihat vähemmälle ja kokeilla jotain uutta. Lounaalla toki tulee nautittua jonkin verran lihaa, mutta nyt sitä ei tule syötyä ainakaan useammin päivässä.




Kirjan ohjeiden lisäksi sain päivitettyä soseohjeitani ajantasalle osallistuttuani pari viikkoa sitten läheisellä perhetuvalla järjestettyyn Marttojen vauvanruokakurssille. Kurssi on ehkä hieman väärä termi, sillä kyseessä oli pari tuntia kestänyt koulutus, jonka aikana Marttojen edustaja kertoi terveellisen ruuan merkityksestä, tasapainoisesta ruokarytmistä sekä viimeisimmistä suosituksista. Teimme yhteistuumin muutamaa erilaista sosetta, puuroa ja kiisseliä ja maistelimme niitä porukassa. Sen ihmeellisempiä ahaa-elämyksiä ei itselleni tullut, mutta koulutus oli siitä huolimatta mielestäni mukava tapa perehtyä siihen, miten vauvaa voi ruokkia hyvällä kotiruoalla helposti.







Sillä soseiden tekeminen on nimenomaan helppoa. Toki valmissoseiden ostaminen kaupasta on vielä helpompaa, sen kun nostaa purkit ostoskärryyn ja maksaa lähtiessä, mutta kotitekoisia soseita ei todellakaan voi pitää vaivalloisina. Kertarysäyksellä saa isommankin satsin kasvissosetta tehtyä, sen voi pakastaa jääpalamuoteissa jolloin on useita kerta-annoksia sulatusta vaille valmiina, ja kun tehtailee muutamaa erilaista sosetta kerralla saa niistä jo kasattua pienen aterian siinä vaiheessa, kun vauva jaksaa syödä enemmän kuin sen teelusikallisen millä maistelut aloitetaan.

Tänään Sintti pääsi mutustelemaan pienen määrän bataattia. Hieman tyyppi ihmetteli ensinnäkin lusikkaa jota huulille työnnettiin, samoin kuin itse tököttiä jota sipaisin hänen kitalakeensa, mutta aivan tyytyväiseltä vauva vaikutti saamaansa soseeseen. Loput bataatista menivätkin pakastimeen jääpalamuoteissa ja odottavat nyt Minigrip-pussissa, että pääsevät käyttöön. Huomenna maistetaan uudestaan!

13. syyskuuta 2016

Puolukkakinuskikakku

Ja sitten täältä hormonimyrskyissä elävän äidin tunnetiloista takaisin kausiluontoisiin asioihin! Nimittäin edelleen nautitaan syksystä, eikös?

Mökkimetsissä kasvoi mättäät punaisenaan puolukkaa. Marjat olivat tänä syksynä suuria kuin karpalot ja tutun happaman maun ohella puolukat olivat suorastaan makeita, joten näitä herkkuja oli ilo saada sekä survoksena kylmiöön että kokonaisina marjoina pakkaseen. Anoppi tekee vuosittain puolukasta myös herkullista hyytelöä, joka sopii liharuokien kanssa vallan mainiosti.



Puolukkaa oli niin runsaasti, että ajattelin tehdä niistä kakun. Aluksi meinasin leipasta puolukoista piirakan, mutta jostain syystä hyydykekakku vei pidemmän korren. Harmillista kyllä mökiltä löytyi vain suuri irtopohjavuoka, joten tämä kakku on tällä kertaa tehty 26cm halkaisijalla olevaan vuokaan. Itse suosin yleensä pienempiä, noin 21cm halkaisijalla olevia vuokia, sillä niissä kakulle tulee korkeutta enemmän ja siten ne omasta mielestäni ovat myös näyttävämpiä. Lisäksi ne on helpompi saada mahtumaan jääkaappiin, ja itselleen voi uskotella, että leipoi pienemmän kakun kuin mitä isompaan vuokaan. Eli myös söi vähemmän, right?


Puolukkakinuskikakku

Pohja

  • 300g suklaahippukeksejä
  • 100g voita
Puolukkakerros
  • 2 dl puolukoita survottuna
  • 3 rkl sokeria (tai oman maun mukaan)
  • 3 liivatelehteä
Mascarpone-kermakerros
  • 250g mascarponejuustoa
  • 2,5 dl vispikermaa
  • 2 rkl vaniljasokeria
  • 2 munanvalkuaista
  • 5 liivatelehteä
Kinuski
  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 dl sokeria




Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia. Halutessasi voit sivellä vuoan reunat rypsiöljyllä ja "jauhottaa" tomusokerilla. 

Murskaa keksit kulhossa esim. lasinpohjan avulla hienoksi muruksi. Kaada päälle sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Taputtele vuoan pohjalle tasaiseksi pohjaksi ja siirrä jääkaappiin odottamaan.

Laita kaikki liivatteet kylmään veteen. Jos puolukat ovat kokonaisia teen niistä survosta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Sekoita sokeri joukkoon. Maistele koska survos on omaan makuusi sopivan makeaa, mutta ei liian imelää. 

Vatkaa vispikerma kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää mascarpone joukkoon vatkaten. Lisää vaniljasokeri.

Laita sokeri kattilaan ja sulata levyllä. Voit hieman paahtaa sokeria jotta se saa väriä. Lisää kuohukerma ja anna kiehua pienellä lämmöllä koko ajan vispilällä vatkaten noin kymmenen minuuttia. Anna jäähtyä hetken niin näet alkaako kinuski jähmettyä. Jos se jää todella juoksevaksi, voit kiehauttaa vielä pari minuuttia lisää. Anna jäähtyä hetken ja lisää kerma-mascarponeseokseen hyvin sekoittaen.

Kiehauta vettä ja sekoita puolukkasurvoksen liivatteet noin ruokalusikalliseen nestettä. Sekoita sitten puolukkasurvokseen. Jos survos on liian tönkköä voit lisätä hieman vettä.

Sekoita loput liivatteet noin kahteen ruokalusikalliseen kuumaa vettä ja vatkaa täytteen joukkoon.

Pese sähkövatkaimen terät ja kuivaa ne hyvin. Vatkaa sitten valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää vaahto kerma-mascarpone-kinuskiseokseen. 

Kaada vuokaan muutama isompi annos täytettä ja lusikoi puolukkasurvosta täytteen väleihin ja päälle. Käytä omaa taiteellista silmääsi. Jos teet kakun pienempään vuokaan eli saat siihen korkeutta. voit hyvin kaataa "välikerroksen" täytettä ja sitten toistaa marmoroinnin.





Jätä jääkaappiin ainakin neljäksi tunniksi hyytymään. Koristele kokonaisilla puolukoilla ja nautiskele kaffipöydässä. Tai missä nyt vaan.

12. syyskuuta 2016

Täysimetyksen loppu

Siinä se nyt on. Nököttää keittiön pöydällä ja symboloi luovuttamista.



Imetys on ollut kolikon molemmat puolet kohta neljä kuukautta. Tavallaan se on onnistunut, vauva on vaikuttanut tyytyväiseltä ja ruokkiminen on ainakin teoriassa ollut helppoa, kun ruoka on kulkenut koko ajan mukana. Neuvolan, Terveydenhoitolaitoksen ja universumin esittämät tavoitteet vauvan täysimetykselle ovat tuntuneet täyttyvän mukavasti. Kipeetäkään ei ole ottanut. Hienoa!

Samalla neuvolasta on tullut noottia hitaasta kasvusta, lisämaitoakin olisi pitänyt antaa. Ei hienoa.

Imetysvaatteiden kanssa löytyi jokin yhteisymmärrys ja olen jo melko kätevä taikomaan paidan ja liivin läpän vauvan ja rintani väliltä pois jotta itse ruokailu pääsisi tapahtumaan. Hienoa!

Usein paidalla on silti tahroja ja Sintin silmäkin rähmii todennäköisesti silmään joutuneesta maidosta. Ei hienoa.

Välillä maitoa tuli niin, ettei siinä tiennyt oikein sen paremmin äiti kuin lapsikaan miten sen suihkun kanssa olisi pitänyt olla. Hienoa?
Nyt maitoa on tullut huomattavasti vähemmän, toisinaan jopa ehkä liian vähän. Vauva vaikuttaa tyytymättömältä. Nälkäkin taitaa olla. Ei hienoa.

Hemmetin imetys. Jos jokaisessa mediassa ei vouhkattaisi niin jukelittomasti siitä, miten ihanaa ja täydellistä ja luonnollista imetys onkaan, miten se kasvattaa vauvan aivoja ja miten sillä luodaan paitsi vankka pohja vastustuskykyä aina allergioista kausiflunssan välttämiseksi, sillä luodaan myös äärimmäisen tärkeä äiti-lapsisuhde, ei äideille ehkä tulisi niin huonot omantunnontuskat siinä vaiheessa, kun tekisi mieli siirtyä täysimetyksestä osittaiselle imetykselle. Siispä kaivaa korvike esiin. Ja pullo. 

Imuotekin siinä kärsii.

Ei uskoisi, että olen yhden perin älykkään lapsen jo onnistunut kasvattamaan kaksivuotiaaksi asti. Korvikkeella. Käsittääkseni äiti-lapsisuhteemmekin on aivan hyvä. Korvike pelasti vauva-arkeni viimeksi. Nyt se tuijottaa syyttävästi siinä pöydällä.

Jännä sinänsä, Sintti ei ollut ensimmäisestä korvikeannoksestaan moksiskaan. Kiltisti hörppi sen pullosta, röyhtäisi ja hymyili vielä päälle. Äiti on traumatisoitunut.

11. syyskuuta 2016

Koko perheen multimediaa

Onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota siihen, miten mainoksissa kaupataan perheen yhteistä aikaa nykyään kaiken maailman älylaitteilla, kanavapaketeilla ja liittymillä? Pienet lapset tuijottavat haltioissaan uutta lapsille suunnattua tablettia (johon meillä muuten viitataan sanalla täppäri, FYI) ja koko perhe voi onnellisesti olla yhdessä samalla sohvalla omaa ohjelmaansa katsellen. Varsinaista laatuaikaa.

Meillä televisio on auki viikolla vain iltaisin, kun itse kanavasurfaan tunnin tai pari kykenemättä sen järkevämpään hommaan, tai kun katsomme Tommin kanssa yhdessä leffan. Viikonloppuna Papu saa valita jonkin dvd:n, jota he pääasiassa isänsä kanssa katsovat ennen aamupuuroa vajaan tunnin verran. Pitkän aikaa suosikkina ovat olleet Myyrä ja Posti-Pate, joita on itsestäkin aivan hauska katsoa. Usein Papu jaksaa neljästä jaksosta katsoa ehkä kaksi ruutuun keskittyen, mutta seuraavien jaksojen kohdalla leikit alkavat viedä jo suuremman palan mielenkiinnosta. Pikku Kakkosta meillä ei katsota, ei aamuisin eikä iltapäivisin, joskin tiedän, että Papun perhepäivähoidossa aamun piirretyt ovat usein päällä. Olemme tietoisesti jättäneet ruutuajan kotona vähälle. Se toimii meillä hyvin.

En tiedä onko asialla suoranaista yhteyttä vähäiseen ruudun töllöttelyyn, mutta Papu nauttii valtavasti kirjojen lukemisesta. Olemmekin lukeneet hänen kanssaan paljon aivan pienestä pitäen ja jo nyt hän jaksaa istua pitkänkin kirjan alusta loppuun ja seurata kuvia tarinan edetessä. Joskus muistan sanoneeni, että olen aina valmis lukemaan uuden kirjan jos vain lapseni niin haluaa, lukeminen kun on mielestäni erinomainen asia. Täytyy kuitenkin myöntää, että toisinaan joudun kannustamaan Papua lukemaan itsekseen tai siirtymään lelujen puolene, kun luettavien kirjojen lukumäärä alkaa kasvaa viiden paremmalle puolelle. Iltapäivisin tunnen lukevani itselleni iltasatua, sillä silloin mikä tahansa tarina riittäisi vaivuttamaan minut unten maille. Siinä vaaditaan vahvaa kahvia, että jaksan pitää silmäni auki, etenkin jos jonkin aukeaman kuvia jäädään tutkailemaan oikein pitkäksi aikaa.



Papu jaksaa hienosti lueskella itsekin, siis selailla sivuja ja tarkastella kuvia. Hänelle jäävät tarinat myös erinomaisesti päähän, sillä hän jo korjaa väärin luettuja kappaleita ja lisää puuttuvia sanoja, jota tapahtuu useimmiten silloin kun luemme potalla istuessa kirjoja. Silloin kun sanat tuppaavat olemaan lukijaa kohden väärin päin ja toisinaan pitää heittää valistunut arvaus jos ei jaksa kääntää kirjaa tarkistaakseen sen oikeellisuutta. Papu jopa leikkii satukirjoista luettuja tarinoita leluillaan.

Päivisin meillä on usein radio päällä, josta kuuntelemme paljon Yle Suomen ohjelmia. Tämä on tapa, joka on jäänyt Tommin perheeltä, heillä kun kuuluu Yle Pohjois-Karjala aamusta iltaan. Usein musiikkitarjonta tuppaa olemaan kuitenkin turhan humppapainotteista, ainakin tällä puolen Suomea, joten itse vaihdan kanavan herkemmin Citylle tai Radio Rockille, ja jos taustalla ei ole radio, kuuluu kaiuttimista jokin levy Papun melko laajasta cd-valikoimasta. "Yyperin Pakelit" (eli Fröbelin Palikat) sekä Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!:n tuotanto ovat kovassa suosiossa, mutta kyllä vanha kunnon Röllikin käy. Omiin suosikkeihini kuuluu PMMP:n Puuhevonen. Iltaisin Tommi usein valitsee jonkin LP-levyn omista valikoimistaan ja soittaa milloin mitäkin klassisesta rockista fuusiojazziin, punkista latinalaisiin rytmeihin. Jotain musiikkia olohuoneessamme kuuluu kuitenkin melkein aina kun olemme kotona.

Tänään yhdistimme rakkauden satuihin ja levyihin, sillä Tommin näppeihin osui joskus aikoinaan kirppareilta ostetut vanhat musiikkisadut. Siis minikokoiset LP:t, joissa oli luettu satu ja itse satukirja mukana. Papu innostui näistä kovasti, ja niin kyllä innostuimme me vanhemmatkin. Istuimme koko perhe reilun tunnin melko pitkälti paikallaan ja kuuntelimme sadun Pinocchiosta, Aku Ankasta ja Hokkus Pokkus taikaluudalla. Bambiakin kuuntelimme, mutta siihen oli Papun hankalampi keskittyä, kyseisestä sadusta kun puuttui itse satukirja.






Itse muistan lapsuudestani C-kasetit joilta sai kuunnella satua samalla kun seurasi tarinaa kirjasta.  Ne pelastivat varmasti ainakin omien vanhempieni mielestä monet pitkät automatkat Lappiin, kun kakarat istuivat kiltisti hiljaa takapenkillä ja keskittyivät kuuntelemaan autosoittimesta kuuluvaa satua. Tulipa vain mieleeni miten erinomaista olisi jos tällaiseen aistien stimulointiin panostettaisiin nykyäänkin enemmän. Auttaisiko se kenties lukutaidon kehityksessä? Ruokkisiko se mielikuvistusta eri tavalla mitä tv-ohjelmat ja elokuvat? Toisiko se perheet paremmin saman sohvan äärelle kuin mitä telkkari, dvd-soittimet ja pelikonsolit? Tai oltaisiinko siinä sohvalla edes saman asian äärellä sen sijaan, että jokainen katselisi omalta ruudulta omaa ohjelmaansa?

En tiedä. Ehkä. Enkä nyt tarkoita, että edellämainitutkaan olisivat huonoja asioita. Itsekin odotan niitä Disney-iltoja kun saan käpertyä poikien kanssa sohvan nurkkaan ja katsoa kaikki klassikot läpi, mutta sitä maltan kyllä odottaa. Nyt on hyvä kun saa istua sylikkäin, katsella kuvia pitkään, mutustella sanoja ja käyttää mielikuvitustaan.