31. lokakuuta 2016

If you have a small Dick...

...jaa anteeksi mitä?

Niin joo, Tampereelle on avattu vajaa vuosi sitten uusi parturiliike, Dick Johnson. Heillä on ollut perin vetävä mainoskampanja, jolla olen huvittanut itseäni monesti kulkiessani Tampereen keskustassa Hämeenkatua pitkin. Tommikin oli pistänyt mainoksen merkille ja ikuistanut sen  kesällä kännykällään:


"If you have a small or big problem with your hair, let Dick Johnson fix it."

Lauantaina kävimme Kummin kanssa pyörähtämässä keskustassa Bright&Knight -tapahtuman jälkeen, kun nyt kerrankin oli yhteistä aikaa ilman että lapset oli mukana, ja päätimme käväistä katsomassa miltä kyseinen parturiliike näytti. Ja kun onhan se joulukin tulossa, ja omasta lähipiiristänikin löytyy parikin partaa kantavaa tyyppiä. Käppäilimmekin siis Hämeenkatua pitkin kohti Koskipuistoa ja käännyimme oikealle Aleksanterinkadulle (Aleksanterinkatu 25), jossa Dick Johnson Barber Shop sijaitsee.

Liike oli huikea. Todella, todella hieno. Aloin välittömästi toivoa, että olisin mies. Tai että minulla edes kasvaisi parta. 

Liikkeen oikealla puolella oli myymälä, jossa oli hyllykaupalla parranhoitoon ja miehiseen hyvinvointiin liittyviä tuotteita. Siis sellaisia, ulkonäöstä huolehtimiseen, tiedättehän? Oli partahöyliä, partaveitsiä, partasuihketta, partashampoota, partaharjaa ja partavahaa. Ja sitten jotakuinkin sama setti viiksille. Ja hiuksille. Huulirasvaakin löytyi. Ja kahvia! Perin vaatimattomasti vieläpä Vitun hyvää kahvia. Siis nimeltään.






Vasemalla puolella oli itse parturiliike, jossa saa helpotusta karvaisiin ongelmiin. Itse jututin työvuorossa ollutta parturia ensi kesän suhteen, sillä voin jo nähdä Tommin istumassa elokuisena aamuna tuossa tuolissa miettimässä mihin ihmeeseen on lupautunut samalla, kun hänen tukkansa ja partansa laitettaisiin kuosiin hääjuhlaa varten. Nyt on hinta-arvio sulhasenkin siistimiselle olemassa, huraa!





Paitsi, että paikka oli hieno, siellä oli äärimmäisen hyvä palvelu. Olin todella otettu siitä, miten meidät huomioitiin heti liikkeeseen astuttuamme, miten meille esiteltiin eri tuotteita ja kerrottiin perin kärsivällisesti mihin mitäkin käytetään. Mutta kuinka moni muu tietää mitä pomade on? En tiennyt minäkään, mutta hiuksiin sitä laitetaan. Sen jujun on siinä, ettei se kovetu vaan hiukset voi muotoilla päivän aikana uudestaan ja uudestaan. Olivat kova juttu 1920-luvulla ja ovat sitä taas. Kappas vaan, aina oppii jotain uutta!

Terveisiä äidiltä teille muille kanssaeläjille

Löysin tämän tekstin luonnosteksteistä ja totesin, että onpa unohtunut avautua kaikista näistä asioista, jotka ovat ottaneet päähän taas tässäkin vauva-arjessa. Sintti on jo viiden kuukauden ikäinen joten tämä teksti on ehkä pari kolme kuukautta "vanha", mutta kyllä tämä postaus mielestäni silti ansaitsi päästä esille, teidän kaikkien muiden iloksi. Ettäs tiärätte sit!

Monet odottavat äidit saavat huomata, että heidän kehonsa muuttuu kasvavan vatsanseudu myötä yleiseksi omaisuudeksi johon lähes jokaisella vastaantulijalla on lupa koskea tai vähintäänkin kommentoida tilaa, jossa odottaja on. Hetkeä myöhemmin odottaja on muuttunut vaunuja työnteleväksi äidiksi, ja vaikka vatsa jääkin jatkossa melko hyvin rauhaan, entinen masuasukki kerää ihastelijoita vielä raskausmahaa useammin.

Älkää toki ymmärtäkö väärin, lapseni ovat täydellisiä ja siksi on mielestäni luontevaa, että kaikki haluavat heitä ihastella. En laita asiaa sinänsä mitenkään pahaksi, katsokaa pois vaan! On kuitenkin hämmentävää miten samoin kuin raskaana olevan naisen henkilökohtaiselle alueelle tungetaan surutta sisään, myös vauva joutuu kestämään töllisteleviä ja poskista kutittelevia vieraita tuon tuosta. Se, missä oma ymmärrykseni alkaa kuitenkin lopullisesti loppumaan, on kun ventovieraat kuulustelevat, ohjeistavat ja tyrmäävät mielipiteillään. Erityisesti tietyt fraasit saavat hermon pintaan nykyään alta aikayksikön, joten jos näät kaupassa/bussissa/hississä/puistossa/missä vain äidiksi luokittelemasi henkilön pienen lapsen kanssa vältä ainakin seuraavia:

"Onpas tyytyväisen oloinen lapsi!"

Kyllä, tämä on tavallaan tietenkin kohteliaisuus. Yleensä tilanne on kuitenkin sellainen, että lapsi joko nukkuu tai on yksinkertaisesti liian hämillään vieraan ihmisen ilmestymisestä näkökenttään, ettei saa sanaa suustaan. Jos siis haluat kehua, käytä jotain muuta ilmaisua, tai jos haluat tiedustella onko kyseessä tosiaan tyytyväinen lapsi, esitä se kysymysmuodossa.

"No, tuleekos sinulta maitoa aivan hyvin?"

Anteeksi, mutta miten rintojeni toiminta kuuluu sinulle, tuntematon täti-ihminen? Joo, esimerkiksi täällä blogin puolella jaan melko vapaasti tarinoita tisseistäni imetykseen liittyen, mutta en tee sitä kovin mielelläni lähikaupan kassajonossa. En minääkään kysy sinulta onko tuossa iässä ruvennut jo ilmestymään virtsankarkailua, että se se vasta tympeä vanhenemisen oire onkin.

"Kai sinä imetät vielä?"

Älä oleta mitään. Imetys voi olla todella henkilökohtainen ja herkkäkin asia, johon liittyy paljon tunteita. Aina kun minulta kysyttiin tätä Papun vauva-aikana tunsin suurta mielipahaa, sillä epäonnistumiseni imettäjänä otti koville. Kotikasvatuksen vuoksi olen huono toteamaan "mitä se sinulle kuuluu?" sillä se on epäkohteliasta, joten koen aina velvollisuudeksi vastata jotain. Nyt voin jo sanoa kysyjälle "pääasiassa kyllä" ja jättää asian sikseen, mutta on äärimmäisen epäasiallista esittää viattomiakin kysymyksiä näin tunnepitoisista asioista ihmiselle, joka saattaa olla asian suhteen herkillä. Menee samaan kategoriaan kuin tiedustelut synnytyksen tavoista, tuskista ja palautusmisajoista. Parempi kun et kysele.



"Onneksi sinulla on kuitenkin nuo hormonit jotka auttavat jaksamaan."

Tätä kuulen aina siinä vaiheessa, kun totean olevani väsynyt pitkään jatkuneesta valvomisesta. Jaa, että hormonit auttavat jaksamaan? Kyllä, varmasti kehossani on paljon hormoneja jotka ovat siellä nimenomaan synnytyksen, imetyksen ja vauvanhoidon tuotoksena, mutta älä hitto vieköön tule sanomaan äidille, joka ei ole nukkunut yhtään yötä putkeen moneen kuukauteen, että hormonit auttavat jaksamaan! Kahvi auttaa, karkki auttaa, typerät realityohjelmat iltaisin auttavat, ja toisinaan jopa ymmärtävä puoliso ja iloiset lapset auttavat jaksamaan. Tieto auttavista hormoneista ei kyllä auta.

"Ei kyllä kannata opettaa tuohon vaunujen heijaamiseen/sylissä nukuttamiseen."

Just. No voitaisiinko sopia, että sinä tulet sitten meille kuuntelemaan sitä huutoa, joka vaunuista kantautuu päiväunien alla kun pikkumies hakee epätoivoisesti unta (ja äiti odottaa epätoivoisesti päivän ainoaa rauhallista kahviaikaa)? Tai tulisitko sinä sitten laittamaan sen lapsen nukkumaan yöllä, kun vatsanväänteet estävät kullannupun uneen vaipumista?

Kyllä, silloin vanhoina hyvinä aikoina, kun talvisota oli juuri päättynyt ja teidänkin torpassa oli se kuusitoista mukulaa, silloin vauvat saivat huutaa sillä sehän vaan vahvistaa keuhkoja. Ja olihan äidilläkin aika paljon muuta hommaa, esimerkiksi ne viisitoista hieman vanhempaa lasta, mies, kotityöt ja päälle vielä maatalon muut hommat. Ei ehkä ennättänyt samalla tavalla sylitellä, joten monien vauvojen keuhkot todellakin pääsivät vahvistumaan.

Minä haluan uskoa lääkäreitä ja tutkijoita jotka kertovat, että vauvan turvattomuuden tunne kasvaa mikäli hänen tarpeisiinsa (eli siihen huutoon) ei vastata sylittelemällä, hyssyttelemällä ja vaunuja heijaamalla. Satun myös tietämään kokemuksesta, ettei esimerkiksi kaksivuotias enää vaadi samalla tavalla apua nukahtamiseen kuin alle puolivuotias vauva.

Mutta vielä tärkeämpää on se, että mitä nopeammin saan vauvan nukahtamaan tyytyväisenä, sitä nopeammin pääsen sen kauan odotetun kahvikupposen äärelle. Joten pidä tunkkisi.



"Nauti nyt tästä vauva-ajasta, se on niin nopeasti ohi."

Tämä seuraa jaksamiseen liittyvää keskustelua. Jos vaikka erehtyy sanomaan, että välillä päivät ovat todella rasittavia. Tai kertoo, että imetys on kyllä ollut aika tuskallista ja onneksi kohta siirrytään soseisiin. Tai mainitsee, ettei joka päivä ennätä vaikka suihkuun ellei kuuntele sitterissa huutavaa vauvaa samalla. Tai jos toivoo ääneen, että tyyppi oppisi jo vaikka ryömimään jolloin oman itsensä viihdyttäminenkin saattaisi helpottua eikä äidin tarvitsisi koko ajan olla heiluttamassa lelua naaman edessä. 

Vauva-ajassa on paljon asioita joista ei jaksa nauttia. Arkeen kuuluu lukemattomia sellaisia hetkiä, jotka haluaisi tietoisesti unohtaa ellei väsymys (ks. edellinen kohta) jo hoitaisi sitä asiaa. On totta, että aika menee pienen ihmisen tahdissa todella nopeasti - kun katsoo taakse päin. Varmasti tulee niitä hetkiä, kun muistelee kaihoisasti puoli vuotta ajassa menneeseen ja huokailee, että olipa aika silloin ihanaa. Olen kuitenkin todennut, että vanha viisaus pitää tässäkin paikkansa: aika kultaa muistot. 

Se on taivaan tosi, että koko ajan eletään sitä hienoa aikaa. Vauva oppii joka päivä jotain uutta, kehittyy, muuttuu. Tulee äidille ja koko perheelle tutummaksi. Siitä kuuluukin nauttia, kaikesta ärsyttävyydestä huolimatta. Mutta ei sitä tarvitse minulle sanoa, etenkään jos juuri olen joutunut tekemään tiliä siitä, miten yöt menevät heräillessä ja päivisinkin ilmavaivat häiritsevät. Vaikka rakastankin vauvaani, ei minun ole täysin välttämätöntä nimenomaan nauttia siitä, että taas Sintti onnistui ökäämään puhtaalle paidalleni.

"Lapset ovat Herran lahja. Heistä tulee olla kiitollinen."

No onpas nykyaikaista. Toisinaan, jos en oikein jaksa näitä keskusteluja totean, että kiitosta vaan mutta me emme kuulu kirkkoon ja lapsetkin on aivan täysiverisiä äpäriä. Että hauskaa päivänjatkoa! Mutta aika usein se kotikasvatus taas vetää pidemmän korren ja yritän antaa asian kohteliaasti olla.

Lähtökohtaisesti kyseinen lause kuitenkin vie pohjan kaikelta mitä äiti tuntee. Siis kaikelta negatiiviselta. Negatiivisiin tunteisiin ei ole lupaa, sillä olemme onnekkaita kun olemme edes saaneet lapsia. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Ja näinhän se on. Kyllä minäkin tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että olen saanut niin hienot pojat. Muistan kertoa sen heille ja muistan mainita siitä muillekin, enkä hetkeäkään usko etteivätkö lapseni tietäisi miten onnekas koen olevani kun minulla on heidät.

Mutta kyllä minä kokisin oloni todella kiitolliseksi silloinkin, kun saisin todeta aamulla, että olipas hyvä yö kun kukaan ei herännyt huutamaan. Tai kun ennättäisi nauttia aamupalan ja käydä suihkussakin ilman itkuhälytintä. Kannattaisi muistaa myös, että vanhempia on moneen lähtöön. Minä esimerkiksi lirkuttelen rakastavasti lapsilleni siitä, miten myyn heidät sirkukseen mikäli he eivät osaa käyttäytyä kunnolla. Ja kutsun heitä murheenkryyneiksi, sillä se on hellittelysana jota olen itsestäni kuullut käytettävän lapsuudessani. Avainasemassa on tapa millä lapselle puhuu sekä se tilanne missä puhuu. Sirkuksella uhkailu saa eri sävyn jos sitä käyttää itkuiselle tai kiukkuiselle lapselle. Kikattavalle ja iloiselle lapselle tuskin muodostuu traumoja, jos yhtä lailla iloisissa fiiliksissä oleva äiti laukoo moisia.

Jos et ole siis valmis kuulemaan miten arki oikeasti menee, huonoinen ja hyvine päivineen, niin älä kysy. 

30. lokakuuta 2016

Bright&Knight - löytyikö Se Oikea?

Ensimmäinen Bright&Knight -häätapahtuma ja käytettyjen hääpukujen pop up -myymälä järjestettiin eilen Pyynikillä, Pyynikin Trikoon vanhassa tehdasmiljöössä. Huomasin perjantaina nukkumaan mennessäni jopa hieman jännittäväni tapahtumaa, ehkä siksi, että sinne oli tulossa myyntiin tapahtuman Facebook-sivujen mukaan yli 60 käytettyä hääpukua ja sen oman löytäminen voisi olla todellakin mahdollista - ainakin teoriassa. Pidin hirveästi siitä ajatuksesta, että käytetyille hääpuvuille tarjottaisiin tilat, jossa niitä saisi katsella, kosketella ja sovitella - aivan kuin hääpukuliikkeissä. Mielestäni tilaisuus oli erinomainen myös pukujaan myyvälle ja oletin, että Pirkanmaan ex-morsiamet, nykyiset vaimot, olisivat aktivoituneet urakalla ja toimittaneet pukunsa tapahtumaan myyntiin.

Niinpä seikkailin kännykän navigaattorin avusta huolimatta oikeaan osoitteeseen (navigaattoria uskoen en olisi ikinä päässyt perille) lauantaina heti kymmeneltä kun tapahtuma avasi ovensa ja lähdin jännityksessä katsastamaan, mitä tapahtumaan oli saatu mukaan.

Tila jossa tapahtuma järjestettiin oli tilava, jopa liian suuri siihen nähden, kuinka monta näytteilleasettajaa paikalle oli saatu. Myytävät mekot löytyivät tilan kauimmista päädystä ja sinne minäkin lompsin. Jätin takkini ja laukkuni Bright&Knightin päähäärääjänä toimineen Johanna Parvelan pöydän alle käytyäni ensin moikkaamassa Johannaa. Hänellä vaikutti olevan kädet täynnä työtä heti tilaisuuden alusta lähtien ja moni tuleva morsian olikin jo jonottamassa sovitushuoneelle mekko syliin viikattuna.

Mekot oli järjestetty kokoluokittain, joten silmäilin nopeasti 34-36 kokoiset mekot (joilla voisin käytännössä verhota toisen jalkani, hätinä) ja siirryin 38-40 kokoisten mekkojen rekille. Näitä kahta kokoluokkaa oli määrällisesti eniten, lisäksi löytyi vielä rekki jossa oli 42-44 kokoisia sekä muutama huomattavasti suurempi mekko. Pari pukua oli nostettu ikkunalle, jossa ne kiinnittivätkin huomion mukavasti.




Oletin, että mekkoja olisi ollut huomattavasti enemmän mitä tapahtuman Facebook-sivuilla oli kuvattuna, mutta kyllä määrä varmaan siinä kuuden- ja seitsemänkymmen välillä pyöri. Omasta kokoluokastani löytyi yksi joka oli hieman sinne päin, mitä mekolta hain, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että olisin jaksanut lähteä kyseistä pukua sovittamaan. Laiskotteluun edesauttoi sekin, että puvun myyntihinta oli 700 euroa - ei missään nimessä summa, jota käytetystä mekosta olisin valmis maksaan. Etenkään, kun se ei ollut omaan makuuni täydellinen.

Niinpä päätin kierrellä tapahtuman näytteilleasettajat Kummin kanssa, joka ennätti sopivasti paikalle seurakseni. Molempien skipattua aamupalan suuntasimme fiksusti suoraan kakkumaistiaisille, joita tarjoili Pitopalvelu Muru. Etenkin Murun suklaakakku oli oikein maistuvaa, eikä kinuski-mustaherukkatuorejuustokakkukaan mitenkään huono ollut. Murun ständillä myös toimi erittäin ystävällinen ja aktiivinen esittelijä (veikkasin, että kyseessä oli yrittäjä itse), joka vastaili kysymyksiin ja esitteli tuotteitaan. Olisin toivonut hieman enemmän kuvia juuri hääkakuista, jotta olisi saanut paremman kuvan siitä, millaiset luomukset Murulta onnistuvat.



Oriflamen ständillä oli kaksi vanhempaa naishenkilöä, jotka näppäilivät yhteistuumin älypuhelimiaan kulkiessamme Kummin kanssa ohi, joten emme kokeneet tarpeelliseksi pysähtyä. The Lookin ständi oli tyhjillään, mitä nyt mainoslappuset kertoivat paljonko mikroneulaus tai silikonirinnat maksavat kyseisessä "kauneusalan pyhätössä". Pöydällä nökötti kolme kappaletta implantteja, joita kävin hiplaamassa yleisestä mielenkiinnosta. Itse en kuitenkaan ole ajatellut hankkia silikonitissejä häitä tai mitään muutakaan varten, joten jatkoimme kiertämistä. 



Kynsistudio MK:n kohdalla pysähdyin ajatuksenani jutella esittelijän kanssa mahdollisista hääkynsistä. Aloitin kertomalla esittelijälle miten noin kuukausi takaperin kokeilemani omien kynsien geelaus oli vahingoittanut omia kynsiäni melkoisesti ja pohdiskelin olisiko hääkynnet sen arvoiset, että omat kynteni olisivat viikko tolkulla kipeinä sen jälkeen, kun rakennekynsi tai geelaus olisi lähtenyt pois. Esittelijä pahoitteli ja sanoi, ettei osaa vastata moisiin kysymyksiin mitään, sillä hän ei ole kynsialan ammattilainen. Kuulemma hän oli vain tuuraamassa ystäväänsä, joka oli varsinainen yrittäjä. Eipä jäänyt tästäkään siis paljoan käteen. 

Pitopalvelu Maitolaituri oli tuonut paikalle leipäsiä joilla oli tuorejuustoa, sekä lusikkaleipiä. Heiltä sai myös halutessaan ostaa kupin kahvia ja pullaa, joka näyttikin tekevän kauppansa vieraille. Maistiaiset olivat aivan hyvän makuisia, mutta eivät mielestäni aivan niin juhlavia, mitä häihin haluaisin itse laittaa tarjolle. Makuja on tosin monia, joten joku muu saattoi pitää enemmän. Kukka Kerttulilla oli kaksi aivan nättiä kukkakimppua esillä, mutta niiden lisäksi tasoilla oli myös paljon tekokukkia. Tästä olin perin hämmentynyt, sillä ei kai muovikukilla promota omaa floristista osaamistaan? Näytti myös siltä, ettei ständillä ollut ketään esittelijää, mutta kyseinen henkilö olikin keskustelemassa asiakkaiden kanssa hieman sivussa, joten ainakin tällä pisteellä oltiin hieman paremmin tilaisuuden hermoilla. 




Feelya Promotions oli järjestänyt melko kutsuvan ständin jossa nuori mies sekoitteli juomia. Hengailimme Kummin kanssa ständillä ja maistoimme toista tarjolla olevista juomistakin, mutta koska emme esittäneet suoria kysymyksiä emme saaneet tyypin huomiota osaksemme sen kummemmin. En tiedä onko tämä joku henkilökohtainen juttu, mutta minä odottaisin asiakkaana olevani kiinnostava tyyppi, jolle kannattaisi aktiivisesti markkinoida omia palveluitaan. Mukaan ottamastani lapusta selvisi, että kyseinen yritys järjestää juurikin drinkkibaareja ja baarimikkoja häihin. Ei ehkä kovin puheliaita kuitenkaan?



Juhlatila Sukkatehtaan esittelijän kanssa vaihdoin pari sanaa, sillä vaikka meillä onkin juhlapaikka jo varattuna, Sukkatehtaan Klubitalo vaikutti mukavalta vuokratilalta. Erityisesti se sopisi mielestäni vaikka sulhasen polttareiden tapahtumapaikaksi, mutta eipä se ollutkaan ainakaan meidän aikataulujemme suhteen mahdollista, sillä tietenkin kaikki Sukkatehtaan tilat ovat huhtikuusta pitkälle syksyyn varattuna. Esittelijä oli kuitenkin erittäin avulias ja kertoi tiloista sekä palveluista hyvin, joten ehkä esim. Klubitaloa voi käyttää joihinkin muihin juhliin tulevaisuudessa. 

Studio Dettanilla oli ständi mutta en nähnyt siellä koko aikana ketään esittelijää, varmaan hän paikalla oli mutta en tiedä missä. Stand up koomikko Antti Syrjä istui omalla ständillään eikä puhunut sanaakaan. Popmaster soitti perinteisiä hääbiisejä koko ajan, joten he ainakin osaavat sen homman. Evelacella oli esillä alusvaatteita monissa kuoseissa, mutta itselleni tuli sellainen olo, etteivät ne aivan olleet kyllä sopivia tilaisuuden henkeen. Joku toinen voi toki olla eri mieltä, mutta esillä olevat alusvaatteet eivät olleet mielestäni sen kummemmin nuorekkaita kuin hääpuvun alle sopiviakaan. DressGardenilla oli muutama mekko esillä, Lily Dream Wedding hääsuunnittelupalvelut menivät minulta täysin ohi enkä muista nähneeni koko ständiä.




Kultasepänverstas Aurifaber oli yksi päivän positiivisista esittelijöistä, sillä vaikka paikalla oli vain muutama sormusmalli, ne olivat omaa makuani miellyttäviä ja esittelijä oli ystävällinen ja aktiivinen. Jos itselläni olisi kultaseppä vielä hakusessa olisin ehdottomasti kiinnostunut keskustelemaan vihkisormuksesta ja sen teettämisestä.




Tapahtumasta jäi päällisin puolin sellainen olo, etteivät paikalle saapuneet näytteillesettajat oikein ottaneet tapahtumaa tosissaan. Mielestäni oli hienoa, että paikallisille yrittäjille annettiin mahdollisuus mainostaa häihin liittyviä palveluitaan, mutta tämän esityksen perusteella ei ainakaan omaan taskuun jäänyt kovinkaan montaa yhteystietoa, jonka kaivaisin esiin kun suunnittelen ensi kesän juhliamme. Päivän päätapahtuma, eli käytettyjen pukujen osto- ja myynti tuntui kuitenkin olevan täydessä hulinassa heti aamusta ja kuten Aamulehdestäkin saattoi lukea, ainakin yksi tuleva morsian löysi itselleen täydellisen puvun tapahtumasta. Hienoa!

Tapahtuman Facebook-sivujen perusteella järjestävä taho oli kuitenkin tyytyväinen sekä kävijämäärään että tapahtuman kulkuun, joten siinä mielessä Bright&Knight oli tietenkin menestys. Uutta tapahtumaakin kaavailtiin jo ensi vuodelle ja se on mielestäni hyvä: käytettyjen hääpukujen pop up -myymälöistä pitäisikin olla enemmän jotta hääpuvut pääsisivät kiertoon. Edelleen olen sitä mieltä, että konsepti on erinomainen, toteutus vain vaatii hieman nimenomaan näytteilleasettajilta lisää panostamista seuraavaa kertaa varten. Sitä Oikeaa pukua ei löytynyt omaan kaappiin odottamaan, mutta ei se mitään. Aikaa on.

26. lokakuuta 2016

Blogi nyt myös Facebookissa

Sosiaaliseen mediaan soluttautuminen jatkuu. Nyt blogi löytyy myös Facebookista, jonne linkitän jatkossa tuoreimmat postaukset. Ehkä meidän elämän seuraaminen reaaliajassa helpottuu myös, kun Instagramista voi jakaa viimeisimpiä kuvia ja kuulumisia Facebookin puolelle.



Blogiani voi edelleen seurata myös mm. Bloglovin'-palvelun sekä Blogipolun kautta, sekä tietenkin Instagramissa @sayneverblog. 

25. lokakuuta 2016

Tätä sulhanen tästä kaikesta ajattelee

Sain Tommin lupautumaan vastaamaan mahdollisiin kysymyksiin näiden hääjärjestelyiden suhteen, ja muutama olikin käynyt esittämässä kysymyksensä hänelle blogin kommenttikentässä (tämän postauksen alla). Pari viikko siinä vierähti, että sulhanen ennätti asiaan paneutua, mutta nyt kysymyksiin on saatu vastaukset!



Millaisia ajatuksia sinulla on oman pukeutumisensa suhteen?

Ajatus ei ole tämän suhteen kasassa, lähinnä jonkinlaisia heittoja ja häivähdyksiä. Perinteinen pönötyspuku ei oikein innostaisi: kun pukeudun muunakin aikana yksilöllisesti, pitää juhlapuvunkin istua omaan persoonaan. Jonkinlainen liivi pukuun tulee, hattuakin harkitsen. Kengät ovat tärkeät. Yleensäkin muutamia harkittuja yksityiskohtia, vaikka niittiä ja nahkaa? 

Oli puku sitten mikä tahansa niin istuvuus ja mukavuus pitää taata, kun asuste päällä pitää kuitenkin hikoilla mahdollisella hellekelillä useita tunteja.

Isojen summien laittaminen juhlapukuun ei mielestäni ole järkevää sulhasella eikä morsiamella. Puvut ovat kumminkin "show-käytössä" vain yhden päivän, eivätkä ne loppujen lopuksi ole ykkösjuttu hääpäivän tunnelmassa. Toki hääpari on juhlien päänähtävyys eli hommaan pitää kumminkin panostaa!

Kuva täältä.

Onko jotain sellaisia juttuja, jotka ovat sinulle niin tärkeitä, että niistä pidetään ehdottomasti kiinni vaikka mikä tulisi?

Periaatteen miehenä niitä toki riittää – useimmiten taidan silti pikemminkin tietää, mitä en missään nimessä tahdo. Juhlapaikka lähellä luontoa / maaseudulla sekä rantasauna taitavat kumminkin olla ne tärkeimmät asiat, jotka hommassa pidetään listoilla. Kavereita ja alkoholia ei myöskään kuvioista jätetä.

Kirkossa en suostuisi menemään vihille, ko. instituutio ja uskonnollisuus eivät istu ajatuksiin millään lailla.


Mitä asioita odotat eniten hääpäivältä?

Sukua ja kamuja kasassa. Illan hämyä ja jälkitunnelmia. Viskilasia ja sikarin sytytystä.

(Tähän lisättäköön, etten yleensäottaen juurikaan perusta suurista juhlista tai huomion keskipisteenä olemisesta. Vaikka päivä varmasti sisältää monia herkkiä hetkiä, odotan silti eniten sitä, kun hektisimmät hetket on ohitettu.)

Kuva täältä.


Mitkä asiat ovat mielestäsi tärkeimpiä häiden tunnelman kannalta?

Toivon hääjuhlaan rentoa meininkiä, johon ohjaavat mm. sopiva aikataulutus ja ohjelman vapaus. Toki hääparin oma positiivinen esiintyminen ja avoimuus luovat muillekin hyvää ilmapiiriä. Juhlan hallittu eteneminen vaatii taitavaa seremoniamestaria vaikka sitten bestmanin ominaisuudessa.

Yksi merkittävä tekijä on toki myös sää – johon ei sitten itse voikaan vaikuttaa. Sopivan lämpimällä ja tyynellä kesäilmallahan homma ei oikeastaan voi kuin onnistua, jos puitteista pidetään huolta edes keskinkertaisesti!

Tärkeää ei loppujen lopuksi liene kovasti pohdittu ruoan laatu, hääkakun muoto, sisustus tai vaatetus – vaan tarjoilujen ja aikataulun sujuvuus, toimiva juhlapaikka sekä jokaisen vieraan riittävä huomioiminen päivän / illan aikana.


Onko sinulla jotain ajatuksia/odotuksia morsiamen pukuun liittyen?

Kunhan on nätti ja morsian tuntee sen omakseen, ja toki pukujemme tulee sopia yhteen.


Mitä avioliitto sinulle merkitsee?

Avioliitto merkitsee sitoutumista tahtoon pysyä toisen ihmisen rinnalla ja tahtoon rakastaa häntä silloinkin, kun on vaikeita aikoja, tai kun ei suoraan sanottuna pidä koko idiootista;  toisen ihmisen hyväksymistä ominaisuuksineen ja omituisuuksineen, halua tukea häntä toiveissaan sekä halua kohdata hänen kanssaan myös elämän tuomat muutokset.

Avioliitto myös vahvistaa tunnetasolla kodin ja perheen asemaa yhteisönä, jonka jäsenet iloitsevat onnistumisistaan yhdessä sekä tukevat toisiaan vastoinkäymisissä.


Miltä tällainen kysymyksiin vastaaminen tuntui? (Tämän esitti Susanna.)

Herätti ensin refleksinomaisen inhotuksen - vaan hyvinhän näiden tuumailu aktivoi mietiskelemään hääjuhlaa, ja kun kirjoittamisen makuun pääsi, oli tuntemus aivan jees.

23. lokakuuta 2016

Paljon parempi syysloma

Viime vuodesta opin ainakin jotain. Kun äitini ehdotti, että lähtisimme poikien kanssa hänen ja isäni seuraksi Leville syysloman ajaksi en tarvinnut kuin nanosekunnin muistutuksen viime syyslomasta, jonka vietin Papun kanssa kotona kahdestaan, ja lentoliput Helsingistä Kittilään oli jo varattuna. Täytyy tosin heti todeta, että ilman vanhempieni jalomielistä euromääräistä avustusta olisin varmaan joutunut kirjoittamaan aivan toisenlaisen postauksen aiheesta syysloma, sellaisen viime vuotta myötäilevän, mutta nyt voin todeta, että kivaa oli!

Omassa lapsuudessani kävimme parikin kertaa talvessa Lapissa koko perheen voimin. Se tiesi ääriään myöten täytettyä Volvo 740 -henkilöautoa suksibokseineen kaikkineen, noin 26 kiloista matkapahoinvoivaa koiraa takapenkkiläisten välissä (tai lähinnä minun päälläni), kasetilta soitettuja Jukka Parkkisen Kalevi Korppi-tarinoita sekä taskulampun valossa luettuja nuortenkirjoja. Ja todella, todella puutuneita istumalihaksia.

Siitäkin huolimatta, että koiramme melko usein oksensi päälleni jo ensimmäisen viiden kilometrin kohdalla ja pikkuveljen kanssa piti välillä tapella siitä kumman vuoro oli pelata isseen kännykällä matopeliä, jo itse matkoista Lappiin on hyvät muistot. Pysähdyksiä oli harvakseltaan ja huoltoasemaruoka oli kökköä, mutta kun Levin tunturin valot alkoivat hohtaa pimeyden keskellä tiesi, että loma on ihan kohta kohdalla.

Levi on edelleen perheeni suosikkikohde ja koska vanhemmillani on siellä osuus mökistä, olemme käyneet Levillä vuosien saatossa edelleen. Papun hoitotäti lomailee syyslomaviikon ja koska Tommikaan ei halunnut pitää lomia tähän väliin, oli mielestäni erittäin järkevää pakata pojat ja kamat ja suunnata pohjoiseen, etenkin kun Helsingistä lentää perin nopsasti Kittilään. Aikainen lähtö viime sunnuntaina tiesi yötä hotellissa, jonne Tommi lähti saattamaan meitä. Otimme huoneen Cumulus Airportista jossa söimme illallisen ja leikimme hetken hotellin leikkihuoneessa. Oli kiva, että hotellissa moinen löytyi, sillä vaikka se oli äärimmäisen pieni ja ehkä hieman epäsiisti, Papu viihtyi siellä itselle uusilla tavaroilla leikkien ja sai hieman purettua energiaa ennen yöpuulle siirtymistä. Hotellilta sai matkasängyn petivaatteineen veloituksetta, joten Papu saatiin omaan sänkyyn nukkumaan isinsä sängyn viereen. Sintille sänkyä ei ollut vapaana, joten päätin ottaa pojan viereeni nukkumaan. Hieman meinasi naurattaa, kun puoli yhdeksältä koko poppoo oli sängyissään valot sammutettuna ja vanhemmat yrittivät peiton alla pelata huomaamattomasti kännyköillä sanapeliä samalla, kun pojat nukkuivat. Tähän on parisuhde selkeästi mennyt! Sentäs peli oli sama, että tuli edes jotain harrastettua yhdessä...

Aamulla nautimme pikaisen aamupalan hotellilla jonka jälkeen lentokenttäkuljetus vei meidät Helsinki-Vantaan kentälle. Papu oli erittäin reipas vetäessään omaa Muumi-matkalaukkuaan turvatarkastukseen, Sintti kulki minulla Manducassa. Matkarattaat otin mukaan, mutta laitoin ne ruumaan. Ensin olin ajatellut kuljettaa Papua niissä kentällä, mutta Finnair vaati ne matkatavaroiden yhteydessä ruumaan. Ei tämä lopulta haitannut, sillä Papu oli todella reipas ja tykkäsit kävellä itse pitäen minua kädestä ja vetäen laukkuaan tärkeänä perässään. Lennon odottelu sujui ongelmitta kun poika pääsi ihastelemaan ikkunasta levittäytyvää maisemaa jonka täyttivät lentokoneet, tankkiautot, lentokenttäbussit ja kaiken maailman muut ajoneuvot.

Huomatkaa toki poikien mätsäävät hupparit!


Papuhan on jo vanha tekijä näissä lentohommissa, onhan hän matkustanut ensimmäisen kerran Helsingistä Kittilään ollessaan puolivuotias. Budapestissakin käytiin kun poika oli yhdeksän kuukauden ikäinen. Sintille lento sen sijaan oli ensimmäinen mutta se sujui varsin mallikkaasti. Tehdessämme välilaskun Ivaloon pojan korvia taisi särkeä, ainakin huudosta päätellen. Jatkolentoa odotellessa Sintti kuitenkin rauhoittui ja matka Ivalosta Kittilään sujuikin tyypin nukkuessa.

Levillä vastassa olivat mummi ja paappa, jotka olivat ajaneet edellisenä päivänä Etelä-Pohjanmaalta espanjanvesikoira Bobo mukanaan. He ottivat Papun matkasängyn omaan huoneeseensa ja poika olikin innoissaan kun pääsi nukkumaan samaan huoneeseen isovanhempien kanssa. Minä ja Sintti nukuimme viereisessä huoneessa, Sintti kun edelleen tykkää varmistella etten missään nimessä saa yli kahden tunnin mittaisia unipätkiä... Yösyöminen siis jatkuu edelleen varsin tiiviissä tahdissa!




Lomaviikolla tutustuin Leviin ensimmäistä kertaa leikki-ikäisen näkökulmasta. Oman mökin piha kun oli aika nopeasti tutkittu ja Rautiasta löydetyt hiekkalelutkin alkoivat menettää mielenkiintoaan parin päivän sisällä. Koska itse olen ollut lähtökohtaisesti aina kiinnostunut enemmän laskettelurinteiden ja hiihtolatujen kunnosta (tosin yleensä olenkin ollut Levillä talvisesongin aikoihin) ei ole tullut mieleenkään pistää merkille mahdollisia leikkipuistoja tai muita kaksivuotiaalle mieluisia aktiviteetteja. Varsin mukava leikkipuisto löytyi kuitenkin Gondoli-hissin luota ja kävimmekin poikien ja mummin kanssa laskemassa liukumäkeä, kiikkumassa ja ihastelemassa isommille lapsille suunnattua kiipeilytelinettä alkuviikosta. Ensilumi oli kastellut kaikki laitteet, mutta toppahaalarin avulla Papu jaksoi leikkiä puistossa paljon senkin jälkeen, kun minä ja mummi jo hytisimme liian ohuissa ulkoilukamoissamme.





Levillähän on erinomainen kylpylä Levi Hotellilla, mutta vaikka poikien kanssa onkin tullut käytyä pulikoimassa mm. vauvauinneissa päätimme skipata uimahommat tällä kertaa. Sen sijaan suuntasimme Levi Hotellilla olevaan Lastenmaailma Inka&Nikoon. Se oli oikein mukava sisäleikkipuisto, eräänlainen miniatyyriversio HopLopista, jonne alle kolmevuotiaat pääsivät vieläpä ilmaiseksi! Itse innostuin pomppulinnasta ja pallomerestä sekä kiipeilyalueesta jossa oli pari erilaista liukumäkeä, mutta vaikka Papu suostui tulemaan jokaiseen näistä kanssani, hänestä kaikista hauskinta tuntui olevan pienessä leikkimökissä hengailu ja erilaisilla leluilla leikkiminen. Vaan mikäpäs siinä, pääasia, että viihtyi! Olin iloisesti yllättynyt siitä, miten paljon laadukkaita leluja paikasta löytyi. Plaston autojakin oli montaa kokoa ja mallia, joten pieni automies oli oikein tyytyväinen. Sintti viihtyi mummin sylissä ja katseli menoa kiinnostuneesti.



Miksi mennä kiipeilemään ja laskemaan liukumäkeä kun täälläkin voi köllötellä soivan auton kanssa?


Papun viikon kohokohtia taisivat näistä leikkiaktiviteeteista huolimatta olla se, että hän pääsi joka aamu pötköttelemään isovanhempiensa väliin herättyään. Melkein päivittäin isäni otti hänet mukaan asioille, eli tyyppi pääsi ajelulle "Paapan Mersu-autolla". Rautakaupassakin oli siistiä käydä. Ja melkein joka ilta sai käydä saunassa, joko äidin ja mummin tai paapan kanssa. Yhtenä päivänä grillattiin nakkeja kodassa ja ehkä joka toisella iltapäiväkahvilla jouduin antamaan periksi, kun kaksi paria isoja ruskeita nappisilmiä (Papun ja isäni) tuijotti minua anellen ja kyseli saisiko Papulle antaa pienen pullan. Mene ja kiellä siinä nyt sitten.

Tuikussa piti tietenkin käydä munkkikaakaolla.

Päivittäinen saunominen sekä kylmennyt ilma taisi aiheuttaa Papulle hieman ihoreaktioita, sillä taipeet alkoivat mennä rikki ja erityisesti pojan reidet puhkesivat ihottumalle. Kävimme siis tutustumassa paikalliseen yksityiseen sairaanhoitoonkin enkä voi muuta kuin suositella Levin Dextraa, jossa sai nopealla ajanvarauksella erittäin ystävällistä ja mielestäni varsin kohtuuhintaista palvelua. Iho-ongelmiin määrätyt lääkkeet ja voiteet löytyivät nekin helposti Levin apteekista.

Omalta osaltani väsymys ei päässyt väistymään lomaviikon aikana, sillä Sintti edelleen heräilee useaan otteeseen yön aikana ja itkee vähintäänkin tutin perään. Aika usein tarjoan maitoakin, kun en voi olla varma mitä tyyppi kyseisellä kerralla känisee. Nyt kun olen ruvennut syöttämään Sintille neljä ateriaa päivässä olen huomannut, ettei poika luonnollisestikaan juo enää yhtä paljon kuin ennen. Ehkä se yöheräilykin on siis kohta loppumassa. Väsymystäni kuitenkin hoidettiin muilla tavoilla kuin nukkumalla (päiväunet kun eivät edelleenkään ole minun juttuni). Kävin viikon aikana peräti kerran juoksulenkillä, mutta päivittäin tuli kuitenkin ulkoiltua poikien kanssa edes hieman. Söimme erittäin hyvin ja paljon koko viikon ajan, saunoimme ja nautimme hyvästä viinistä. Karkkiakin kului, aika paljon sitäkin. Poikien päiväuniaikaan keittelimme kahvit ja yhtenä päivänä äitini vei minut jalkahoitoon, joka oli enemmän kuin luksusta! Muutaman kerran lähdin kiertelemään Levin sisustus- ja lahjatavarakauppoja itsekseni, joten omaakin aikaa sai mukavasti.

Poronkäristys on Lapin loman ykkösruokia!
Cosmo oli vuodelta 2013 mutta koska en kyseistä lehteä ole juurikaan
teinivuosien jälkeen lukenut, eipä tuo haitannut.

Paluumatka sujui sekin varsin mallikkaasti, vaikka molemmilla pojilla meni päiväuniajat aivan totaalisesti ohi. Papu ei nukkunut koko päivänä ollenkaan ja rupesi oireilemaan väsymystään vasta lennon loppupäässä, mutta Sintti itki itsensä uneen kieltäydyttyään aamupäivän päikkäreistä. Lennolla tyyppi oli kuitenkin melko hyväntuulinen ja onnistui nukahtamaan ennen laskeutumista, eivätkä korvatkaan vaivanneet tällä kertaa. Hyvin meillä siis lennetään!


Pisteet Kittilän lentokentälle leikkialueesta!

Papulla on aikamoinen uhmaikä, joka on ollut melkoinen muutos ennen niin kilttiin ja helppoon poikaan verrattuna. Etenkin koira sai osansa tuittupäästä, sillä Papu keksi jossain vaiheessa saavansa aikuisten huomion aina silloin, kun koiraa kiskoo turkista tai potkii tieltään pois. Jossain vaiheessa osumaa meinasi saada jo pikkuvelikin, joten omasta mielestäni olemme lähestymässä lapsen kehityksessä ikää jolloin tyypistä on hieman hankala tykätä koko ajan. Papulle oli myös selvästi kova paikka jos Sintti oli mummin sylissä tai jos paappa ei heti suostunutkaan pojan jokaiseen pyyntöön. Huono käytös alkaa siis esiintyä myös muiden kuin äidin kohdalla.

Siksi totesinkin itsekseni, että oli erittäin hyvä lähteä vanhempieni kannustamana pohjoiseen lomailemaan. Viikko näiden kahden kanssa kotona olisi varmasti katkaissut kamelin selän. Nyt yhden väsyneen äidin sijasta paikalla oli kolme aikuista joista kaksi oli varustettuna isovanhempien kyltymättömällä rakkaudella ja jo parin kakaran (minun ja veljeni) voimin venytetyllä pinnalla. Itse sain viettää aikaa paitsi lasteni myös vanhempieni kanssa, auttaa heitä hieman mökin vuosisiivouksessa ja nauttia isseen täydellisestä poronkäristyksestä sekä äidin kanssa laatuajasta jalkahoidossa. Viikko oli todellakin paljon, paljon parempi syysloma kuin viimeksi!

22. lokakuuta 2016

Oikeus imetysrauhaan

Tällä viikolla on jälleen julistettu imetysrauha. Se julistetaan joka vuosi viikolla 42 joka on kansainvälinen imetysviikko. Mukana ovat mm. Ensi- ja turvakotiliitto, Imetyksen tuki ry sekä Suomen Kätilöliitto.

Imetys on asia, joka tuntuu olevan enenevissä määrin tapetilla niin valta- kuin sosiaalisessakin mediassa. Milloin joku tuohtuu Instagramissa siitä, miten lentokoneessa imeytetään (tein itse niin viime sunnuntaina) ja milloin iltapäivälehden lööpissä kohistaan siitä, miten Keskisen Kyläkaupassa ei saanut imettää (tein itse niin viime heinäkuussa). 

Jostain syystä imetys on nyt kuuminta hottia. Tai nottia. Se jaksaa jakaa tunteita niin puolesta kuin vastaankin, eikä vähiten kaikkien heidän kohdalla, jotka eivät itse ole imettäjän osassa. 

Itse olen puhunut ristiriitaisista imetysajatuksistani täällä jonkin verran ja jaksanut valittaa niistä lähipiirilleni vielä enemmän. Esikoiseni kohdalla jouduin pettymään odotuksiini imetyksen suhteen ja oppia elämään sen kanssa, että Papu kasvoi korvikkeen ja pullon voimin siksi tyypiksi, joka hän tänä päivänä on. Ja tietenkin hän on täydellinen. Kuopuksen kanssa ennakko-odotuksista huolimatta imetys onnistuikin, jossain määrin, ja pääsin kokeilemaan täysimetystä ensimmäisen kerran äitinä. Kolme kuukautta odotin, että imetyksestä tulee ihanaa, rentoa ja täydellistä. Nyt kaksi kuukautta myöhemmin olen hyväksynyt sen, ettei minun kohdalla imetyksestä tule paljon muuta kuin välttämätön toimenpide kunnes Sintti on tarpeeksi iso juomaan nokkamukista. Tällä kertaa olen joutunut pettymään siihen, ettei kuopus suostu (enää) ottamaan pullosta mitään, ei sen kummemmin minun maitoani kuin korviketta tai velliäkään. Se on ollut harmillista.



Niin tai näin, imetys tuntuu olevan nyt kaikkien asia. Se, imettääkö, miksei imetä, miksi imettää, missä imettää ja kuinka pitkään imettää, kuuluu kaikille. Äidille, isälle, mummolla, synnärin kätilölle, neuvolan terkalle, naapurin tädille.

Oikeasti se ei kuulu. Se on loppujen lopuksi tasan äidin ja vauvan välinen asia. Kuka päättää imettää, kuka ei. Kenellä se onnistuu kuin vettä vaan, kenellä se ei välttämättä onnistu vaikka hampaat irvessä yrittäisi. Toisinaan se ei ole edes lapsen etu, että imetystä jatketaan, sanovat yleiset suositukset mitä tahansa.

Imetys on todella henkilökohtaista ja vaikka se tuntuukin kiinnostavan tällä hetkellä kaikkia on tärkeää muistaa, että samoin kuin raskaana olevia naisia, henkilökohtainen tila koskee myös imettäviä tai pullolla ruokkivia äitejä. Se ei ole vapaa alue, jolle kuka tahansa voi mennä paheksumaan, neuvomaan tai ihastelemaan. Niin luonnollista kuin se onkin, se ei vaadi sinun, minun tai kenenkään osallisuutta ellet itse ole se, joka imettää. Se, että paljastaa rintansa kaupassa, ravintolassa, puistossa, junassa, lentokoneessa tai missä tahansa ja imettää, on jokaisen oikeus. Samoin kuin se, että syöttää lapsensa pullolla.

Antakaa tilaa. Kunnioittakaa toista. Antakaa imetysrauha. 

Käy lukemassa imetysrauhasta lisää täältä ja katsomassa video Imetysrauhan julistuksesta täältä.

14. lokakuuta 2016

Tulossa Tampereelle: Bright & Knight

Yhteistyössä Bright&Knight -tapahtuman kanssa.

Muistattehan miten olen tuhannesti muutaman kerran maininnut, että toivoisin löytäväni hääpukuni kierrätettynä? Siis jo yhdet tai useammat rakkauden juhlat juhlineena, häävalssit tanssitettuna, hääbilehiet imeytettynä? Siis käytettynä.

No, nyt on kyllä aika hyvät mahdollisuudet päästä löytämään se unelmien kierrätetty hääpuku, ja mikä parasta, täällä Tampereella! Lokakuun viimeisenä lauantaina 29.10. Tampereen Pyynikillä, Pyynikin Trikoon vanhassa tehdaskiinteistössä nimittäin järjestetään ensimmäistä kertaa käytettyjen hääpukujen pop up -putiikki sekä pienimuotoinen häätapahtuma, Bright & Knight.

Tokihan Pirkanmaalta löytyy käytettyjä hääpukuja. Niitä on Tori ja Facebookin kirppikset täynnä. Mutta vaatii aikamoista tarjoushaukkamaista kyttäämistä skaalata kaikki myyntikanavat läpi, selata eri pukuja kuvineen ja tietoineen, sitten innostua mutta todeta ettei koko ainakaan teoriassa sovi itselle, pohtia josko nyöritys kuitenkin antaisi myöten, ja sitten harkita kannattaako lähteä ajelemaan Pirkkalaan, Ylöjärvelle tai Parkanoon sovittamaan kyseistä mekkoa. Av - yv - koska oot kotona - sori en ehdikään! Tiedättehän. Nyt myytävät mekot tulevat saman katon alle ja niitä pääsee katselemaan, koskettelemaan ja sovittamaan - vieläpä ammattilaisen avustuksella. Siksi olinkin iloinen kun tapahtuman yhteyshenkilö Johanna Parvela laittoi minulle asiasta sähköpostia. Koko tapahtuma oli nimittäin menossa minulta hieman ohi, vaikka juuri minä todellakin kuulun tähän kohderyhmään.

Kuva täältä.

Ajatus käytettyjen hääpukujen osto- ja myyntitapahtumasta on lähtenyt Johanna Parvelan ompelimosta. Monet käyvät korjauttamassa ostamaansa pukua ja useat morsiamet kertovat haluavansa myydän pukunsa häiden jälkeen seuraavalle morsiamelle. Vaan kun myyminen tuntuu melko raskaalta operaatiolta (av-yv-mmm-omg-wtf). Ompelijana Parvelalla on myös silmää mahdollisille muutostöille, muokkauksille ja lisäyksille, jolloin hääpukuaan etsivän on helpompi saada kokonaiskuva siitä, olisiko sovitettavassa mekossa potentiaalia Siksi Oikeaksi. Paitsi, että tapahtumassa helpotetaan käytettyjen häämekkojen kaupantekoa, kierrätys ja ekologisuus ovat vahvasti teeman hengessä mukana. Uskaltaisin itsekin väittää, että 30 vuotta vaatehuoneessa pussissa piiloteltu hääpuku on useammassa tapauksessa enemmän tai vähemmän ongelmajätettä. Ei se sitten enää juuri kenellekään kelpaa. Kiertoon vain heti, jos minulta kysytään!

Bright & Knight -tapahtuma on kätevä tapahtuma sekä ostajalle että myyjälle. Myyjä toimittaa (pestyn) pukunsa ompelimoon, jossa se siistitään ja tarvittaessa silitetään. Puvulle annetaan myyntinumero ja se toimitetaan tapahtumaan myyntiin. Hääpuvusta otetaan pieni myyntipalkkio ja jos puku myydään tapahtumassa, siitä tilitetään vielä 20% provisio. Myyntihinnan saa määrittää itse, mutta toki järjestäjä kehoittaa kohtuullisuuteen - asiantuntijan avullakaan käytettyä pukua ei välttämättä myydä liian korkeaksi määritettyyn hintaan. Tapahtuman jälkeen järjestäjä ilmoittaa jokaiselle pukuaan myyvälle asiakkaalle erikseen, oliko puku mennyt kaupaksi vai ei. Kaiken kaikkiaan puvun myyminen on sen omistajalle siis melko vaivaton tapa pistää oma hääpuku kiertoon uutta morsianta varten. Jos olet aikeissa myydä pukusi käy täyttämässä myyntisopimus täällä.

Itsehän olen lähtökohtaisesti enemmän innostunut asiasta ostajan näkökulmasta! Myyntiin tuleviin pukuihin voi tutustua etukäteen Bright & Knightin Facebook-sivuilla, jonne pukuja on ruvennut pikku hiljaa ilmestymään. Itseään kiinnostavista mekoista voi ottaa myyntinumerot ylös ja itse tapahtumassa etsiä ne numeron perusteella helposti. Puvut voi tapahtumassa käydä merkkaamassa itseään kiinnostaviksi ja sovittaa ne samalla kerralla. Sovittaminen tapahtuu hääalan ammattilaisen kanssa ja samalla voi spekuloita mahdollisia muokkaustarpeita ja -mahdollisuuksia. Paikalla on suuntaa antava korjaushinnasto puvuille ja tapahtuman nettisivuilla kehoitetaankin kertomaan jopa niistä villeimmistä muokkaustoiveista sovituksen yhteydessä. No, niitähän kyllä saattaa löytyä!

Tapahtuman Facebook-sivuilta löytyy myyntiin tulevia pukuja.

Pukujen lisäksi Bright & Knight on myös pienimuotoinen häätapahtuma, jossa on eri juhla-alan ammattilaisia vastaamassa mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Kierrättämisen ja ekologisuuden lisäksi tapahtuma pyrkii siis avittamaan myös Pirkanmaalaisia pienyrittäjiä saamaan itseään näkyville. Yrittäjän tyttärenä tämä lämmittää erityisen paljon! Löytyisiköhän kaasoille jotain juhlapukuputiikki Dressgardenilta, tai saisikohan sitä ideoita morsiuskimppuun Kukka Kerttulilta? Myös suosittu juhlatila Sukkatehdas on edustettuna, joten jos jollain on vielä juhlapaikka harkinnassa kannattanee suunnata keskustelemaan Sukkatehtaan edustajan kanssa. Lisäksi paikalla ovat ainakin Studio Dettani (valokuvaamo), Popmaster (dj- ja karaokepalvelut), Evelace (alusasut), Kynsistudio MK sekä taustalla jo muutenkin hääräävä Pukuompelija Johanna Parvela. Sulhasille ei pukuja tällä kertaa ole tarjolla, mutta iltapukuihin ja mekkoihin sopivia taskuliinoja, kravatteja ja rusetteja löytyy kyllä. Päivitettyvä lista tapahtumaan osallistuvista yrityksistä löytyy Bright & Knightin sivuilta.

Tapahtuma on avoin kaikille ja sitä myöten siis ilmainen. Maksuvälineenä käy käteinen sekä yleisimmät kortit, joten kunhan varmistaa luottorajan riittävyyden voi olla melko huolettomin mielin lähdössä tapahtumaan. Käy tutustumassa tapahtuman kotisivuihin sekä Facebook-sivuihin!

Joko Se Oikea löytyy? Sen puolison lisäksi?

12. lokakuuta 2016

Häämatkahaaveet osa 4: Malediivit

Syksy jatkuu ja passistani alkaa virta loppua. En muista milloin olisi päässyt viimeksi käymään niin, että passin uusimistarve tulee yllätyksenä. Tällä hetkellä suuri osa maailman matkakohteista on minulta poissuljettu, sillä monessa maassa vaaditaan passin voimassaoloa vielä kuusi kuukautta matkan jälkeenkin. Eipä löydy ei. Tosin mihinkä tästä nyt oltaisiin lähdössäkään, paitsi ensi viikolla Leville. Sinne vieläpä mennään lentäen, mutta passia reissulla tuskin tarvitsee.

Joka tapauksessa nyt kun viimeisestä ulkomaanreissusta on jo vuosi aikaa (sitäkään ei ole kovin usein tapahtunut viime vuosina), alkaa olla kaukomaiden kaipuu taas läsnä. Kun muistin kirjoitelleeni häämatkahaaveista (osa 1, osa 2 ja osa 3) voisin jatkaa samaa sarjaa ja suunnata tällä kertaa haaveissani Malediiveille.

Malediivit ovat paikka jossa en ole koskaan käynyt mutta haluaisin. Kyseessä on trooppinen saarten ja atollien muodostama paratiisi Intian eteläkärjen lounaispuolella. Noin 800 kilometrin saaristoon kuuluu kaikkiaan 1190 saarta ja atollia joista 200 on asuttuja. Kahdeksallakymmenellä saarella on matkailijoiden majoituspalveluita, joten valinnanvaraa romanttiselle rantalomakohteelle on tarjolla. Edes Suomen Ulkoministeriö ei keksi saarivaltiosta mitään pahaa sanottavaa vaan kehuu pitkin matkustustiedotetta siitä, miten turvallinen ja rauhallinen matkakohde Malediivit on. Ainoastaan pääkaupungin suhteen kehoitetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta, mutta se nyt ei ole sinänsä kumma.

Kuva täältä.

Saarilla on ollut ihmiselämää jo peräti 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua kun muinaiset egyptiläiset, mesopotamialaiset ja intialaiset vierailivat saarilla merillä kulkiessaan. Ensimmäiset saaria asuttaneet ihmiset olivat Intiasta ja Ceylonista ja maan nykyisenä kielenä puhuttu divehi onkin sukua Ceylonissa puhutulle singaleesille. 1100-luvulta lähtien maassa siirryttiin buddhalaisuudesta islamiin ja seuraavat 800 vuotta saarta hallitsivat sulttaanit. Ensimmäiset eurooppalaiset tulivat Portugalista 1500-luvulla ja maa lopulta valtasi pääsaaren Malen vuonna 1558. Portugalilaiset karkotettiin parikymmentä vuotta myöhemmin ja hollantilaiset hallitsivat saarta parisataa vuotta, kunnes britit ottivat saaret haltuunsa vuonna 1887. Itsenäiseksi Malediivit tuli vasta vuonna 1965 ja oli sulttaanikunta, kunnes silloinen sulttaani syrjäytettiin vuonna 1968. Nykyään Malediivit on presidentillinen tasavalta jossa presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla viisivuotiskaudelle enintään kahdesti. Pääuskontona on säilynyt islam.

Kuva täältä.

Pitkät valkoiset hiekkarannat, kirkas sininen meri ja päiväntasaajan takaama ilmasto houkuttelevat etenkin häämatkailijoita Malediiveille nauttimaan rauhasta, rantalomailusta ja vesiurheilusta. Malediiveja ympäröivät koralliriutat ja turkoosit laguunit ovat oivallisia paikkoja snorklaukselle ja sukeltamiselle, joka toisi mukavaa seikkailua rannalla löhöilyn vastapainona. Meille erinomaisesti sopisi se, ettei Malediiveilta juuri löydy bilemestoja tai shoppailua, sillä emme kumpikaan ole näistä asioista järin kiinnostuneita. Tosin lähivaltioissa löytyy tietenkin suurkaupunkeja, joissa esimerkiksi minun pienimuotoista ostoshulluttelua voisi toteuttaa vaikka ennen saarivaltion rauhallisille rannoille siirtymistä. Alkoholia saarilla tarjoillaan, vaikka kyseessä onkin muslimimaa, joten ainakin rantadrinkkien nauttiminen onnistuisi. Olen tosin havainnut, että tällaisissa trooppisissa kohteissa "pelkkä" tuoremehu on jotain niin käsittämättömän herkullista, ettei drinkki välttämättä vaadi mitään hedelmää kummempaa maistuakseen taivaalliselta.

Malediiveilla on tarjolla monenmoista majoitusta aina tasokkaista kylpyläpalveluista resort-tyyppisiin lomakeskuksiin. Häämatkaa ajatellen en voisi kuvitella paljon täydellisempää, kuin majoittua laguunien ylle rakennettuun bungalowiin jonka terassilta katsella turkoosia merta. Budjettimajoituksia saarilta ei kuulemma juurikaan löydy, joten mikään halpalomakohde Malediivit eivät ole. Senkään puolesta, että matkapakettien hinnat alkavat noin 2500 eurosta, matkajärjestäjästä riippuen.

Kuva täältä.

Liikkuminen saarilla tapahtuu pääasiassa jalkaisin, polkupyörällä tai veneellä. Ainoastaan pääkaupungissa Malessa on tarvetta käyttää autoa tai taksia, mutta suurimmaksi osaksi ihmiset taitavatkin suunnata pienemmille paikoille nauttimaan rauhallisesta meiningistä. Matkakohteiksi suositellaan pääkaupungin lisäksi Ari Atollia, Raa Atollia ja Addu Atollia. Ari Atoll on suomalaisten suosima paratiisisaari, jossa voi keskittyä rentoutumiseen ja hemmotteluhoitoihin. Raa Atoll on hieman syrjässä Pohjois-Malediiveilla ja paikalla onkin vain yksi hotelli. Addu Atoll on taasen Malediivien eteläosassa ja kuuluu maan asutetuimpiin seutuihin. Atolli koostuu seitsemästä saaresta ja sopii enemmän aktiivilomailijalle. Siellä voi mm. pyöräillä kolmen eri saaren välillä.

Koska saaret ovat varsin tasaisia ja toisistaan erillään, lomakohteilla on suhteellisen vähän muita aktiviteetteja kuin mahdollisuudet sukeltamiseen ja snorklaukseen. Jonkin verran on panostettu erilaisiin pallopeleihin, kuten jalkapalloon ja lentopalloon, samoin golfaaminen onnistuu ainakin joissakin osissa maata. Eri lomakohteissa järjestetään esimerkiksi joogatunteja, joka olisikin varmasti hauskaa rauhallisessa paikassa rannalla. Hotelleista löytyy kuntosaleja, jos joku haluaa hieman treenata kaiken löhöilyn vastapainona. Koska meri on niin välitön, erilaiset vesiurheilulajit ovat tietenkin turistien ulottuvilla melko helposti. Esimeriksi kajakilla melominen pitkin rantoja voisi olla hauskaa, eikä surfaamisenkaan kokeilu olisi täysin poissuljettua. Suurimmissa lomakohteissa on mahdollisuus shoppailla pääasiassa turistikrääsää, pääkaupungissa ostosmahdollisuuksia on toki hieman enemmän. 

Kuva täältä.
Kuva täältä.
 
Ehkä Malediivit olisi hyvä osa häämatkaa, se rentoutumiseen ja löhöilyyn tarkoitettu hetki jolloin häiden järjestelyistä saisi viimein rentouduttua. Voisi nauttia siitä, että on viimeinkin päästy naimisiin asti. Sellaiselle, joka nauttii pelkästä oleskelusta ja rentoilusta, Malediivit on varmasti erinomainen lomakohde. Koska me pidämme enemmän aktiviteeteista ja siitä, että voimme tehdä eri päivinä eri asioita, en oikein näkisi meidän viettävän viikkoa tai paria paikallamme maaten - edes Malediivien kaltaisessa paratiisissa. Tosin pyöräily, snorklaus ja käppäily tuo jo jonkin verran aktiviteetteja, enkä usko, että esimerkiksi paikallisen ruoan kokkauskurssia olisi mahdoton saada järjestymään tällaisessa turistikohteessa. Kaiken kaikkiaan Malediivien kuvankauniit maisemat kutsuvat viekoittelevasti puoleensa ja saavat haaveilemaan reissusta Intian valtamerelle. Ei ihme, että saarivaltio on häämatkalaisten toivekohde!

9. lokakuuta 2016

Vauvasta eräjormaksi

Olen jo pienestä likasta lähtien liikkunut perheeni kanssa paljon metsässä. Partio toki vei teltta- ja majaretkille lapsuudessa, mutta perheen kesken käytiin paistamassa laavuilla ja nuotiopaikoilla makkaraa, tikkupullaa ja lettuja. Isäni otti minut Lappiin ensimmäiselle vaellukselleni mukaan kun olin yhdeksän vanha ja vuosikymmen vierähtikin niin, että suuntasimme joka syksy yhdessä pohjoisen erämaahan rinkat selässä. Joskus mukana oli muita, joskus olimme matkassa vain kahdestaan. Tommikin osallistui kahdelle vaellukselle kun olimme ruvenneet seurustelemaan, ja löytyihän tyyppi itsekin periaatteessa viikonloppuvaellukselta ensimmäisen kerran. Nyt poikien syntymät ovat hieman estäneet osallistumistani jokasyksyiselle vaellukselle, mutta metsään on silti välillä päästävä.

Isän (ja äidin) kanssa Norjassa vuonna 1987.

Metsä ja luonto ovat siis tärkeitä asioita minulle ja olenkin iloinen, että paitsi perheestäni, myös ystäväpiiristäni löytyy ihmisiä, jotka viihtyvät savun hajussa ja rinkka selässä. Hienojen Naisten, nykyisten Hienojen Tätien, eli eteläisessä Suomessa asuvien ystävieni A:n ja K:n kanssa olemme patikoineet viikonloppuretkiä yhteisten vuosiemme aikana useasti. Viime vuonna teimme yhden yön retken teltalla Evolle ja silloin kerroin heille odottavani Sinttiä. Keväällä minulle järjestettyjen baby showereiden aikana pyysin naisia Sintille kummeiksi ja ilokseni pyyntöön vastattiin myöntävästi. Tänä syksynä A sitten esittikin hienovaraisia kyselyitä siitä, onnistuisikohan yön yli reissu metsään tänä vuonna, vaikka minulla riippuukin tuollainen pieni ukko mukana aika vahvasti vielä.

Totesin, että totta kai onnistuu! Tokikaan telttaan ei pienen kanssa ainakaan enää näillä säillä ole oikein asiaa, joten retken kulmakiveksi nousi soveliaan majoituspaikan löytyminen. Ja sellainenhan löytyi viime vuotisen retken maisemista, nimittäin Evolta. Teimme varauksen Kristianin torppaan ja viikolla postin mukana tulikin kämpän avain ja ajo-ohjeet. Siellä treffasimme Hienojen Kummitätien kanssa eilen.

Evo on yli 8000 hehtaarin suuruinen alue Padasjoella. Sieltä löytyy yhteensä 70 kilometriä reittejä, joista voi valita itselleen sopivat vaihtoehdot aina muutaman kilometrin pituisista rengasreiteistä useammankin päivän mittaisiksi vaelluksiksi. Alueen ytimessä on harjumaista ja kumpuilevaa maastoa ja reuna-alueilta löytyy kivikkoista ja vaikeakulkuisempaa maastoa. Monet vesistöt tarjoavat hienot mahdollisuudet vaikkapa kalastukseen, mutta Evolle kannattaa lähteä myös patikoimaan, geokätköilemaan, marjastamaan ja sienestämään, tai vaikkapa pyöräilemään. Näin syksyisin metsissä raikaa myös kiväärien äänet, sillä metsät vetävät puoleensa metsästäjiä. Alueelta löytyy useita telttapaikkoja, laavuja ja tulentekopaikkoja, sekä muutama vuokrattava laavu ja tupakin, kuten meidän majoittamamme Kristianin torppa.

Kristianin torppa (katso esite tästä) on Hämeenlinnan kaupungin omistama pieni neljän hengen vuokrakämppä, jossa on pihapiirissä kaivo ja kämpässä kaasuhella sekä vuolukivitakka. Kaksi kerrossänkyä muhkeine patjoineen, tyynyineen ja viltteineen tarjosivat tarpeeksi mukavuuksia, että mökin uskalsi vuokrata vaikka mukana oli pieni vauvakin. Me otimme Sintin kanssa toisen alapunkan ja A:n vallatessa toinen alapunkka joutui K kipuamaan yläpedille - josta nainen kyllä kipusi aika pian lattialle, sillä olimme lämmittäneet mökkiä koko illan oikein urakalla. K oli ollut vaarassa sulaa, joten lattiamajoitus kutsui A:n koiran Indin toimiessa seurana.



Vuolukivitakka takasikin erittäin hyvän lämmön tuvassa jahka kivet vain sai lämpöiseksi, eikä aamulla todellakaan tarvinnut laittaa uusia tulia enää pesään. Kaasuhella helpotti merkittävästi ruuanlaittoa sekä tiskivesien tekoa, ja torpan läheisyydessä sijainneesta kaivosta sai raikasta ja juomakelposta vettä. Pihaan asti pääsi autolla, joten tässä oltiin kyllä todella matalan kynnyksen retkeilyn äärellä. Mutta hyvä näin!

Me keittelimme lauantaina saavuttuamme savuporokeitot Sintin vielä uinuessa autossa turvakaukalossa ja kun keitot oli popsittu ja ukko herännyt ja syönyt, lähdimme suorittamaan lyhyen neljän kilometrin pituisen käppäilyn Savottapolkua pitkin. Matkalla K:n itäsuomalainen sieninenä otti heti vainun ja keräsimme hyvän määrän suppilovahveroita illan sienipastaan A:n ja K:n aikaisemmin löytämien kanttarellien kaveriksi. Yksi hirventakamuskin vilahti melko lähellä elukan ampaistessa metsään pakoon, mutta tulipa sekin sarvipää nähtyä!



Sintti nukkui kantorepussa koko käppäilyn ajan ja heräsi sopivasti seurustelemaan pariksi tunniksi kun saavuimme takaisin mökille. Jännitin hieman miten ukko osaisi nukkua täysin vieraassa paikassa, uusien hajujen ja vähän tuntemattomien naamojenkin keskellä, mutta hyvinhän tuo sujui. Lauloin Sintille tutun tuutulaulun ja pötköttelin hetken hänen vieressään, jonka jälkeen jouduin vain satunnaisesti käymään laittamassa Sintille tutin suuhun tai silittelemässä poikaa, kun hän haki unta. Vaikka mökissä olikin jo aika lämmin jätin pojalle merinovillaisen bodyn ja housut päälle, jonka lisäksi laitoin hänet samaan kapalopussiin, jossa hän aina nukkuu kotona yöunet. Sitten vielä äitiyspakkauksesta tulleeseen makuupussiin niin johan tarkeni nukkua. Alkuyöstä avasin pussin lähes kokonaan auki eikä tyypillä ollut lainkaan liian kylmä, joten aika pienillä retkivarusteilla selvittiin.

Me istuimme naisten kanssa iltaa kynttilänvalossa, söimme K:n valmistamaa herkullista sienipastaa ja joimme valkoviiniä. Karkkia ja minttukaakaotakin kului, ihan vain vähän. Oli ihanaa päästä papattamaan pitkästä aikaa näiden naisten kanssa oikeita naisten juttuja, hyviä ja huonoja. Naurukin oli aika herkässä välillä. Lisäksi oli jännä olla samoissa maisemissa vuosi siitä, kun kerroin naisille odottavani toista vauvaa. Ja samainen vauva tuhisi viereisellä vuoteella verhon takana.



Puoli yhdeltätoista kaikki haukottelivat jo kilpaa, joten suuntasimme pehkuihin jo hyvissä ajoin. Ennakko-oletuksistani huolimatta Sintti nukkui yönkin erinomaisesti heräten kolmesti syömään ja jatkaen heti uniaan. Nukuin ensimmäisen kerran vauvan vieressä koko yön, ja vaikka en voi väittää nukkuneeni todella rennosti, oli yö silti yksi parhaista koko tänä vauva-aikana, sillä muistan jopa nähneeni unia. En muista päässeeni kovinkaan monesti viimeisen viiden kuukauden aikana niin syvään uneen. Yön aikana vaihdoin Sintin paikkaa pariin otteeseen niin, että sain itse vaihtaa kylkeä. Jossain vaiheessa huomasin, että mahdun myös nukkumaan melko mukavasti selällänikin, joten tuvan sängyt olivat vallan erinomaisia. Aamulla Sintti rupesi heräilemään vartin yli seitsemän, jolloin olikin jo aivan hyvä aika käynnistää päivää verkkaiseen tahtiin.

Aamupäivän aikana Sintti sai sylittelyä molemmilta kummitädeiltään ja kaikki saivat mahansa täyteen aamupalaa, jonka jälkeen siistimme Kristianin tuvan ja pakkasimme autot lähtövalmiiksi. Aamupäikkäreitä Sintti ei malttanut ottaa, joten tyyppi simahtikin heti kun pääsi turvakaukaloon ja autoon. Sitten olikin aika halailla naiset ja toivotella turvalliset ajelut kotiin. Toivottavasti ei mene turhan kauaa kun Hienot Tädit kokoontuvat jälleen.



Metsäreissu meni meidän osalta siis aivan mainiosti ja tämä antaisi hyvän alun tuleville retkille. Soitin kotimatkalla isälleni ja vakuutin, että kyllä täällä uusi vaeltajasukupolvi on jo hienosti tuloillaan. Seuraavia eräilyjä odotellessa!