25. syyskuuta 2017

Muumit ja Maurit päällä kehtaa leikkiä (sis. alekoodin)

Yhteistyössä Pikku Viiru.

Minä pidän siitä, että lastenvaatteet tuntuvat mukavilta. Erityisesti arvostan sitä, että vaatteet tuntuvat mukavilta myös useamman pesukerran jälkeen ilman, että se samalla näkyy vaatteissa nukkaantumisena tai värien haalistumisena. Olemme hankkineet pojille vaatteita monelta eri merkiltä ja käyttäneet sekä marketista ostettuja perusvaatteita, että kalliimpia merkkejä. Tunnetusti ostamme paljon vaatteita myös kirpputoreilta ja vastavuoroisesti pyrimme kierrättämään pieneksi jääneet vaatteet eteenpäin samalla tavalla. Silloinkin vaatteiden hyvä kunto on tärkeä seikka.

Olen ollut vaihtelevalla menestyksellä tyytyväinen vaatteiden kestävyyteen. Osasta haalistuvat värit, osan materiaali muuttuu karheaksi, ja osasta irtoaa mahdolliset nepparit. Yksi merkki on kuitenkin ilahduttanut vaatteesta toiseen, ja se on Martinex jonka paidoissa, pyjamissa ja bodyissa seikkailevat usein ihanat Muumit. Olemme saaneet niitä aikoinaan Papulle lahjana ystäviltämme ja sukulaisiltamme ja nyt olen ostanut niitä myös mielelläni Sintille, sillä ne ovat vain niin ihania. Siksi ilahduin kovasti kesällä saadessani Sintille sinisen muumibodyn Pikku Viirulta ja nyt syksyllä sovimme uudestaan yhteistyöstä samaisen verkkokaupan kanssa.





Posti toimittikin pojille ihanat valkoiset Muumin Retki-paidan Papulle ja samaisella kuosilla varustetun bodyn Sintille. Samassa paketissa saapui myös sinisen sävyiset Mauri Kunnaksen Tassula-paita ja -body, nekin Martinexin vaatteita*. Sintille sopii edelleen 80cm koossa olevat bodyt, Papu siirtyi jo käyttämään kokoa 104cm eikä se ole ollenkaan liian suuri. Järkyttävää.

Vaatteita testattiin heti viikonloppuna ja olin aivan yhtä tyytyväinen materiaaleihin ja kuoseihin kuin tähänkin asti. Mauri Kunnaksen hahmoilla varustettuja vaatteita meillä ei aikaisemmin ole ollutkaan, mutta Papu heti bongasi paidastaan itselle tuttuja ja mieluisia hahmoja, kuten Ujon Elviksen. Muumit varmaan jatkavat kestosuosikkien joukossa, ovathan ne tuttuja ja rakkaita hahmoja jo omasta lapsuudestani.







Näitä vaatteita on ilo pukea lasten päälle myös siitä syystä, että ne on valmistettu orgaanisesta puuvillasta (95%) ja elastaasista (5%) jonka myötä vaatteet ovat joustavia ja mukavia päällä. Malleissa on myös kivan pitkät hihat jolloin ne ovat hieman pidempi-ikäisiä kuin monet muut vaatteet, jotka usein tuntuvat jäävän juuri hihamitasta nopeasti pieneksi. Sintin bodyssa on hyvät nepparit sekä kauluksessa, että haarovälissä, eikä vielä tähän päivään mennessä ole yhdestäkään Martinexin muumivaatteesta neppareita hajonnut. Papun paidankaulus joustaa niin hyvin, etteivät edes suloisesti  hieman höröt korvat jää jumiin paitaa päälle tai pois kiskoessa.


Pikku Viiru, joka meille nämä ihanat vaatteet lähetti, on pieni ja sympaattinen verkkokauppa josta voi tehdä erinomaisia löytöjä vaatevalikoimasta sekä bongata muita mukavia juttuja, kuten imetyskoruja, tuttinauhoja ja vauvan puruleluja. Myös Oot niin ihana -tuotteita löytyy Pikku Viirulta - tällä hetkellä jopa melko mukavilla tarjoushinnoilla!

Hyvien tarjousten lisäksi blogini lukijat saavat koodilla SYKSY15 15% alennuksen Pikku Viirun normaalihintaisista tuotteista. Alekoodi on voimassa 29.9.2017 asti. Käy tutustumassa valikoimaan täältä!

Onko Martinexin vaatteet tuttuja? Löytyykö muumeja teidän vaatekaapeista?

*Vaatteet on saatu.

23. syyskuuta 2017

Tulossa: Love me do Autumn Fair 7.10.2017

Nyt kun häät on juhlittu voi hyvästellä kaikki tulevat häämessut, eikös niin?

Ei niin!

Kuva täältä.

Nimittäin kahden viikon päästä lauantaina tämä rouva ainakin suuntaa isoolle kirkolle ihastelemaan syksyn Love me do -messujen tarjontaa. Kaapelitehdas on jälleen täynnä kaikkea ihanaa häiden ja muiden juhlien järjestämiseen liittyvää. Kevään tapahtumasta poiketen messut ovat tällä kertaa yhden päivän mittaiset ja ovet ovat auki klo 10-18, siis jonkin verran pidempään kuin aikaisemmin. Koska omat juhlat ovat jo takana päin itse lähden messuille pääasiassa fiilistelemään ihanaa tapahtumaa ja moikkaamaan tuttuja (Nonna ja Heidi, valmistautukaa vastaanottamaan halauksia!). Toivottavasti paikalla olisi muitakin bloggaajia ja tuttuja edellisiltä messuilta.

Love me do -messut on tapansa mukaan ilmaiset, joten omasta mielestäni kynnys lähteä tapahtumaan on melko matala. Muualta kuin pk-seudulta tulee toki huomioida matkakustannukset, mutta hyvissä ajoin hankittu junalippu kuljettaa etelään toisinaan melko edullisesti, OnniBussista puhumattakaan. Narikkaa varten kannattaa varata 3 euroa käteistä mukaan. 

Kuva täältä.

Yli sata näytteilleasettajaa kuitenkin tarjoaa todella maukkaan kattauksen koristeita, kauneudenhoitoa, paperituotteita, juhlapaikkoja, polttariohjelmaa... you name it! Ja onhan siellä jälleen kerran esillä tuoretta hääpukumuotia paitsi hääpukunäytöksissä ja messuosastoilla, myös Vuoden suomalainen hääpukusuunnittelja 2017 -kisan muodossa. Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetyn kisan voitto meni Aurora Raiskiselle, jännä nähdä kuka tänä vuonna on hurmaa niin tuomariston kuin yleisönkin luomuksillaan. Kisan finalisteihin voi käydä tutustumassa täällä.

Minä aion siis suunnata Kaapelitehtaalle parin viikon päästä. Nähdään siellä!

Aikaisempia Love me do -messuista kertovia postauksiani voi käydä lukemassa täältä

11. syyskuuta 2017

Hyvä lahjaidea metsää rakastavalle parille

Kerroin jo häävieraidemme upeasta häälahjasta tässä häämatkaa käsittelevässä postauksessa, mutta olen unohtanut kertoa, että saimme erään todella kivan häälahjan jo ennen häitä. Saimme nimittäin lahjaksi puun.





Kyllä. Puun*. Sain pari viikkoa ennen häitä aivan yllättäen Instagrami-tilini (@sayneverblog) kautta viestin jossa sanottiin, että saisimme halutessamme paikan Häämetsästä. Häämetsä sijaitsee Laukkamäellä Haarlan kylässä Lohjalla ja sen tavoitteena on tarjota ihmisille paitsi tavan muistaa hääparia hieman erilaisella lahjalla, myös edistää ihmisten luontoliikkumista. Häämetsä mahdollistaa vaikkapa vuosittaisen retkikohteen kun parit voivat vierailla metsässä oman nimikkopuunsa juurella. Meiltä Häämetsään ajaa pari tuntia, joten kunhan pojat ovat hieman isompia eikä päikkäriaikoja tarvitse enää noudattaa niin orjallisesti voisin hyvinkin nähdä meidät ajelemassa elokuun viidennen hujakoilla Lohjalle retkeilemään.

Kuva Häämetsän Facebook-sivuilta.

Me Tommin kanssa nimittäin rakastamme metsää ja luontoa. Olemme tavanneet ensimmäisen kerran vaelluksella ja kulkeneet yhdessä ja erikseen useilla metsäretkillä. Olemme unelmoineet, nautiskelleet, ja jopa korjanneet sillä hetkellä rikkinäistä parisuhdettamme puiden suojassa, raittiissa ilmassa. Olemme myös pyrkineet istuttamaan rakkauden metsää kohtaan myös poikiimme. Pala häämetsää sopii lahjaksi meille paremmin kuin hyvin. Kiitos Häämetsä!

*Puu on saatu ilmaiseksi.

7. syyskuuta 2017

Lapsiperheen syksy alkoi

Ja se alkoi aivan hyvin. Häiden jälkeen Tommi oli vielä isyysvapailla Sintistä, joten kaikki pojat suuntasivat mummon ja ukin luo Itä-Suomeen mökkeilemään vielä viikoksi. Minä tipahdin heti takaisin työarkeen, mutta oli ihan mukava nollailla häähössötykset pois tekemällä iltapäivisin ja iltaisin omia asioita ilman, että olisi pitänyt pyörittää perhearkeakin samalla. Mutta vaikka nautinkin ajasta itsekseni, alkoi jo poikia olla ikävä ja oli helpotus, kun kaikki ukkelit tulivat kotiin.

Tommin lomat loppuivat elokuun toiseksi viimeisellä viikolla joka tarkoitti sitä, että Papun ohella myös Sintti aloitti päivähoidossa. Papun kohdalla hoidon aloittaminen meni aikoinaan tosi helposti, mutta arvelin sen johtuvan pojan nuoresta iästä (11kk) ja avoimesta luonteesta. Sintin kohdalla hieman jännitti miten tyyppi sopeutuisi uuteen arkeen vietettyään vuoden ja kolme kuukautta kotona pääasiassa minun kanssa. Sintti on myös huomattavasti varautuneempi kuin Papu ja lämpenee uusiin tilanteisiin hieman hitaammin kuin isoveljensä, joten arvelin päivähoidon aloituksen olevan vähemmän läpihuutojuttu kuin Papun kohdalla.



Ei se ollut. Kaikki meni aivan mainiosti.

Varmasti asiaa auttoi se, että hengailimme loppukevään ja alkukesän takapihalla hoitotädin ja muiden hoitolasten kanssa, sekä tietenkin se, että isoveli oli samassa hoitopaikassa. Sintti, joka lähti kävelemään hääviikonloppunamme, tepasteli kerrostalomme toisessa rapussa sijaitsevaan perhepäivähoitoon käsi isoveljen kädessä eikä tuumannut asiasta tuon taivaallista. Sain ensimmäisenä päivänä Whatsappiin kuvia iloisista ukkeleista ja rohkaisevia viestejä siitä, miten mainiosti myös nuorempi poika oli sopeutunut hoitopaikkaan ja muihin lapsiin.

Nyt meilläkin siis eletään sitä kuuluisaa lapsiperheen oravanpyöräarkea, jossa vanhemmat suhaavat työpaikan ja hoitopaikan väliä, yrittävät mennä ajoissa nukkumaan herätäkseen tarpeeksi ajoissa aamutoimille, että kaikki olisi valmista ennen kuin lapset heräävät, ja miettivät kumman vuoro oli tehdä kaalilaatikko ja mitä syömme ylihuomenna päivälliseksi, jos tällä viikolla on jo kerran syöty makkaraa sisältävää ruokaa.

Arki-illat ovat suhahtaneet ohi, mutta viikonloppuisin olemme pyrkineet tekemään yhdessä jotain ja antamaan perheelle yhteistä aikaa. Edellisen viikon viikonloppuna kävimme uimassa ja korttelikirppiksellä, nyt viime viikonloppuna juhlimme Papun syntymäpäiviä ja suuntasimme laavulle makkaranpaistoretkelle ystäväperheen kanssa.

Kaverikuva viikonlopun laavuretkeltä.

Vaikka töissä on hektistä ja vaikka iltapäivät kotona ovat välillä sotkuisia, itkuisia ja uhmaisia, olen huojentunut siitä, että elämme viimeinkin tätä ruuhkavuosiaikaa. Kotiäitinä viettämäni kolme vuotta olivat minulle alituinen muistutus siitä, että olen myös akateemisesti koulutettu työtön, ja kaipasin kovasti kiinni työelämään. Nyt minusta viimeinkin tuntuu, että elämme tasapainoista, tasavertaista arkea myös Tommin kanssa, ja se tuntuu hyvältä. 

Enää täytyy paikallistaa Sintin sadetakki jostain päin varastoa, sitten olemme valmiita syksyyn!

5. syyskuuta 2017

Arjen honeymoon

Kesken työpäivän kännykkä piippasi saapuneen viestin merkiksi.

"Hyvää 1 kk hääpäivää! :) "

Se oli äidiltäni. En ollut edes tajunnut asiaa, mutta tosiaan: olemme olleet peräti kuukauden naimisissa. Kuukauden! Ohhoh.

Mietin tässä itsekseni miten mahtava tämä kuukausi onkaan ollut. Toisin kuin monet muut tuoreet hääparit, me emme lähteneet häiden jälkeen häämatkalle, emme viettäneet kahdenkeskistä aikaa, emme tehneet mitään erikoista. Tommi lähti melko pian häiden jälkeen poikien kanssa mökkeilemään, minä palasin heti häiden jälkeisenä maanantaina töihin. Pojat palasivat mökiltä, Tommi aloitti työt ja minä lähdin kertausharjoitukseen. Palasin sieltä takaisin, vietimme viikonlopun perheen kesken kotona ja sitten alkoi taas työviikko.

Me olemme eläneet melko vahvasti sitä kuuluisaa arkea.

Silti kulunut kuukausi aviomieheni kanssa on ollut mitä parhain. Olemme pyörittäneet perheeksi kutsuttua sirkusta toisiamme tukien, olemme kaiken silmien pyörittelyn ohessa vaihtaneet helliä katseita, olemme tehneet yhdessä kaalilaatikkoa ja katsoneet elokuvan viiniä nautiskellen. Äitini suosiollisella avustuksella olemme päässeet viettämään iltaa lähikuppilaan biljardia ja flipperiä pelaamaan. Olemme eläneet sulassa sovussa, olemme tukeneet toisiamme arjen vastoinkäymisissä ja olemme rakastaneet kovasti.



Olemme olleet arjen honeymoonilla. Ei tätä paremminkaan oikein voi kuvailla.

Meillä, jossa tunteet ovat olleet aina suuria, on tunnettu tämä kuukausi lähes poikkeuksetta pelkkää rakkautta. Ehkä päällä on jokin häiden jälkeinen hattaravaihe, ehkä juhlajärjestelyistä vapautuminen on tehnyt molemmista asteen verran siedettävämpiä, en tiedä. Aivan sama. Tämä kuukausi avioparina on ollut jäätävän hyvä. Parempi kuin ehkä yksikään kuukausi aikaisemmin.

3. syyskuuta 2017

Papu 3 vuotta

Tuntuu jotenkin aivan käsittämättömältä, että oma esikoinen on jo kolme vuotta vanha. On varmaan jokavuotinen klisee päivitellä samaa asiaa, mutta teen sen silti: mihin tämä vuosi on taas vierähtänyt?

Kävimme tällä viikolla Papun kolmevuotisneuvolassa joka olikin aivan erilainen neuvola kuin mihin olemme tottuneet. Tällä neuvolakerralla testattiin vaikka ja mitä! Papu sai rupatella neuvolatädin kanssa, kertoa mitä hänelle näytetyissä kuvissa tapahtuu, piirtää viivoja, heittää palloa ja pomppia. Aloin hieman ymmärtämään mistä esimerkiksi futismutsius rakentuu, sillä tunsin niin suurta ylpeyttä lapseni suoriutuessa hänelle osoitetuista tehtävistä sujuvasti, että teki aivan mieli hurrata.



Papulle oli tullut vuodessa kymmenen senttiä pituutta lisää, ja painoakin oli kertynyt mukavasti. Ei kai se ihme olekaan jos paitojen hihat alkavat olla hieman lyhyitä, kun koko vuoden poika on kulkenut 98cm:n kokoisissa vaatteissa. Nyt pituutta oli jo 100 senttiä, joten alkaa olla aika siirtyä seuraavaan vaatekokoon. Näin talvea ja tulevia flunssakausia varten oli hyvä tietää myös nykyinen paino, sillä sitä tarvitaan lääkkeitä annostellessa. Vaaka osoitti Papun painavan jo 15 kiloa, joten kaiken kaikkiaan hyvän kokoinen tyyppi.

Tänä vuonna Papun syntymäpäiväjuhlat jäivät melko pahasti hääjuhlien jalkoihin. Tai niin ainakin kerron itselleni kun tunnen huonoa omaatuntoa asiasta. Emme nimittäin ottaneet kahden edellisen vuoden tapaan kuvaa pojasta emmekä laatineet siitä kutsukorttia sukulaisille ja ystäville, kuten aikaisemmin. Syntymäpäivien ajankohdasta puhuttiin sivulauseessa lähimpien sukulaisten eli lähinnä poikien isovanhempien kanssa pitkin loppukesää, mutta varsinainen kutsu tarkempine ajankohtineen lähti vasta juhlia edeltävänä tiistaina tekstiviestillä niille muutamille vieraille jotka kutsuimme perheen ulkopuolelta.




Jo kesällä kävi selväksi, että Papu halusi Angry Birds -aiheisen syntymäpäiväkakun. Se olikin sitten melkeinpä ainoa panostus juhlien teemaan, sillä en muistanut miettiä kiukkukanateemaisia koristeita kuin vasta edellisenä iltana, ja siinä vaiheessa toteutus oli jo lähtökohtaisesti mahdotonta. Niinpä näissä juhlissa mentiin helpolla.

Mutta sankari oli tyytyväinen, sillä tärkein tietenkin toteutui. Mummi, paappa ja enomies saapuivat Etelä-Pohjanmaalta ja Kummi tuli 9-vuotiaan poikansa kanssa, joka oli Papusta fantastista, sillä kyseinen iso poika on jotakuinkin Papun suurin idoli. Lisäksi paikalle saapui Papun vauvauinti- ja taaperosirkuskaveri, jonka kanssa treffaamme silloin tällöin leikkien ja uintireissujen merkeissä. Kyllähän siinä jo juhlakansaa riittikin.




Lahjat olivat hienoja ja pidettyjä. Papu sai lipun sisäleikkipuistoon, jossa emme ole aikaisemmin käyneetkään, muumilusikoita (joita meillä käytetään päivittäin eri aterioilla), Miina & Manu -kirjoja cd-levyjen kera sekä Salama McQueen -lelun ja Autot-kirjan. Isäni saapui junalla ja hieman pakkasi hymyilyttämään, kun rautatieasemalla odotti paappa, jonka kassista pilkotti suuri oranssi pomppulelu. Possun ja kirahvin sekoitukselta näyttävä otus on jo ristitty "Polleksi". Me olimme antaneet Papulle oikeana syntymäpäivänä lahjaksi ison Scanian paloauton, jonka löysimme edellisenä viikonloppuna korttelikirppikseltä. Se on ollut kovasti pikkupoikien mieleen.




Itä-Suomen isovanhemmilta Papu sai pienen cd-soittimen, jonka löysimme Torista. Ajatus omasta soittimesta taisi lähteä minulta, sillä kun Papun päiväunet ovat jääneet melkein kokonaan pois, keksin, että pojan voisi saada rauhoittumaan, jos hänet laittaisi kuuntelemaan satuja. Jo syntymäpäivien iltana Papu istui toista tuntia huoneessaan pienellä "Jäähypenkillään" ja kuunteli uudet Miina & Manu -sadut moneen kertaan läpi. Hän on ollut silmin nähden ilahtunut siitä, että saa kuunnella satuja samalla kuin selailee hänelle rakkaita kirjoja.



Vaikka nämä syntymäpäivät eivät olleetkaan mitkään Pinterest-kelpoiset juhlat olen melko varma, että sankari ei tule muistelemaan teeman vaillinaista toteutusta pahalla. Ja tavallaan itselläkin oli pinna paljon löysemmällä kuin muiden juhlien alla - kun ei kerran ollut suunnitellut täydellisiä juhlia ei niin haitannut, ettei kaikki ollut täydellistä. Ja sitten samalla kuitenkin kaikki oli aika täydellistä.

Mutta ehkä ensi vuonna pyrin panostamaan näihinkin juhliin hieman enemmän. Edes niiden kutsujen verran.

1. syyskuuta 2017

Häämatka varattu!

"Meille on erityisen tärkeää, että te, rakkaat perheenjäsenemme ja ystävämme, pääsette juhlimaan kanssamme. Emme halua fyysisiä lahjoja: turhat kipot, kupit ja hopeat myydään välittömästi festivaalien jälkeisellä viikolla huuto.netissä, tori.fi:ssä tai facebookin kierrätysryhmissä.

Mikäli haluat muistaa jotenkin, toivomme, että suoritat muistamisen rahallisessa muodossa häämatkamme kassaan juhlapaikalla tai  suoraan häälahjatilillemme FI.... 

Mutta ei todellakaan ole pakko."

Näin me toivoimme hääkutsun mukana lähteneessä infolehtisessä, ja tarkoitimme jokaista sanaa. Hääpaikalle järjestimme lahjapöydän johon sai jättää mahdolliset kortit sekä rahallisen lahjan "tippipurkkiin", joka oli pahvinen viskipullon suojaputkilo. Häiden jälkeen luimme kortit, laskimme tippipurkin tuotot ja vilkaisimme lahjatilin loppusummaa, mutta emme sen kummemmin syynänneet kuka oli laittanut minkäkin verran. Kaikki mitä saimme, oli enemmän kuin tarpeeksi.

Mutta se oli myös konkreettisesti tarpeeksi. Saimme nimittäin varattua lahjarahalla meille häämatkan!  (Ja vielä jäi yli, joten ehkä saamme tehtyä vielä häämatkan vol. 2.) Kirjoittelin aikaisemmin blogiin eri häämatkahaaveista (jotka voit lukea täältä), mutta yksi ennakkosuosikkini jäi esittelemättä muiden kiireiden myötä. Kun kerran Westerosiin ei vielä järjestetä matkoja, niin mikä olisikaan kaltaiselleni Game of Thrones -fanille otollinen matkakohde?

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Kroatian Dubrovnik!

No okei, en minä sitä pelkästään GoT-fanituksen vuoksi suosinut. Myös lyhyet suorat lennot (kolme tuntia suuntaansa), kirkasvetiset hiekkarannat, historialliset kaupungit ja melko maltillinen hintataso puhui vahvasti Dubrovnikin puolesta, joten sain rakkaan aviomiehenikin pään käännytettyä kohteen puolelle. Lapset ovat matkan ajankohdan aikoihin kahden ja hieman alta neljän vanhoja, joten heidät voi jo jättää viikoksi isovanhempien hoiviin, mutta ei juurikaan pidemmäksi aikaa. Siksi häämatka jonnekin päin Eurooppaa oli järkevämpää kuin suunnata kaukomaihin kuten niin monet muut hääparit tekevät. Italia ja Espanja olivat houkuttelevia kohteita, mutta kuultuani Kroatiasta pelkkää hyvää kiinnostuin maasta todella paljon. Game of Thrones oli vain mukava lisämauste asiaan, ja olin myyty.

Onneksi sain kohteen myytyä myös Tommille!

Hotellien hintataso yllätti hieman, sillä kaikki uudemmat ja hienommat hotellit olivat reilusti kalliimpia mitä olimme ajatelleet (tai sitten meillä on vain kallis maku). Olemme yleensä budjettimatkaajia ja suosimme edullisia ei-niin-hienostelevia majapaikkoja, mutta koska kyseessä on häämatka halusimme hieman panostaa muuhunkin kuin luteettomaan sänkyyn ja lukolliseen ulko-oveen. Hetken jo harkitsimme pakettimatkaa jossa lennot Helsingistä Dubrovnikiin ja takaisin sekä majoitus kolmen tähden hotellissa perushuoneessa olisi kustantanut hieman alle 900 euroa per lärvi, mutta lopulta keksimme paremman vaihtoehdon.

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Ostimme halvimmat suorat lennot Norwegianilta (matkalaukun kera n. 600e menopaluu kahdelta), varasimme neljäksi yöksi asunnon AirB'nB:n kautta erittäin ihastuttavasta talosta läheltä Dubrovnikin vanhan kaupungin keskustaa (noin 350e yhteensä) ja lopuiksi kolmeksi yöksi hotellihuoneen parvekkeella ja merinäköalalla Cavtatista, läheltä Dubrovnikia (noin 520e). En ole ennen käyttänyt AirB'nB:tä mutta olen kuullut siitä paljon hyvää ja vaihdettuani tulevan vuokraemäntämme kanssa muutaman sanan sivuston kautta olen vakuuttunut siitä, että teimme oikean ratkaisun tämän suhteen. En ole myöskään ikinä majoittunut niin hulppeassa hotellissa minkä lomamme loppuajaksi varasimme, joten odotukset ovat hykerryttävän korkealla.

Olen todella innoissani! Kiitos ihanat häävieraamme kun mahdollistitte meille tämän tulevan irtioton lapsiperheen arjesta!

Nyt siis voi jakaa kokemuksia ja vinkkejä Dubrovnikista ja sen lähialueista! Ajatuksena on vaellella kaupungin katuja, nautiskella ruuasta ja juomasta sekä toistemme jakamattomasta seurasta, sekä tietenkin osallistua Game of Thrones -kiertokävelylle! Sillä vaikka talvi on jo käytännössä täällä, ensi kesäkuussa meillä on rantaloma!


28. elokuuta 2017

Huomenlahja sulhaselle

Yhteistyössä Katri Kallio Photography.

Tuumailin jonkin verran sitä mitä antaisin uunituoreelle aviomiehelleni ensimmäisenä avioaamunamme lahjaksi. Olen ostanut hänelle vuosien aikana parikin rannekelloa, yhden hopeisen kaulakorun ja pari rannekorua, eikä näiden käyttöaste ole mikään päätä huimaava paitsi kaulakorun suhteen, joka Tommilla onkin lähes päivittäin käytössä. Hetken leikittelin ajatuksella hankkia hänelle Trabantin, auton, jota Tommi muistelee nuoruusvuosiltaan jostain kumman syystä suurella lämmöllä. Sellaisen hankkiminen salavihkaisesti oli kuitenkin jo ajatuksen tasolla hieman väsyttävä, joten hylkäsin ajatuksen siitäkin huolimatta, että isäni vähän jo innostui kyselemään kavereiltaan vinkkejä mahdollisen auton löytämisestä. Hetken pohdiskelin arvokkaamman viskin tai konjakin hankkimista, mutta lopulta totesin, että siinä voi oman asiantuntemuksen puutteellisuuden vuoksi mennä metsään, joten lopulta jäljelle jäi nykyään hyvinkin suosittu huomenlahja: valokuvat omasta itsestäni.

Selvittelin jonkin aikaa mahdollisia kuvaajia Tampereelta ja pääkaupunkiseudulta kunnes lopulta eksyin paikallisen valokuvaajan Katri Kallion sivuille. "Photos with attitude." Kuulosti hyvältä. Portfoliota selatessani tajusin, että Katrin työt ovat osittain jo tuttuja, sillä hän on ollut tekemässä yhdessä tatuoijani Titta Freebirdin kanssa Rock'n'tits -kuvauksia. Myös kuluneen kevään vakkarikampaajani ja burleskitaiteilija Elina tunsi tyypin ja antoi hänelle lämpimät suositukset.



Niinpä loppukeväästä lähestyin Katria sähköpostitse ja kyselin mahdollisuuksista yhteistyöhön. Hän vastasikin nopeasti ja kertoi, että parin viikon päästä kyseisestä hetkestä olisi boudoir-kuvauspäivä jossa olisi vielä tilaa, mutta koska selkääni varten varaamani tatuointiaika osui juuri samoille viikoille sovimme uuden ajan kesäkuulle.

Valmistauduin kuvauksiin sen verran, että kiersin yhden iltapäivän tuskastuneena Ideaparkin kaikki rättikaupat läpi ja yritin suorittaa agressiivisen nesteenpoiston kehostani edellisellä viikolla. Surffasin myös internetin ihmeellistä maailmaa läpi ja yritin etsiä sopivia inspiskuvia paitsi varsinaisten kuvien tunnelmasta, myös kuvassa näkyvän kampauksen ja meikin suhteen, jotka huomenlahjakuvausten pakettiin kuuluu. Täyden palvelun paketti olikin omalla kohdallani tärkeä asia, sillä halusin nimenomaan istahtaa alas laitettavaksi enkä pohtia saisinko itse meikin ja hiukset näyttämään kuvissa hyvältä.

Lopulta suuntasin sovittuna ajankohtana Katrin studiolle Itsenäisyydenkadulle mukanani kassillinen kenkiä ja vaatteita. Minut otti vastaan iloinen kolmen naisen tehotiimi. Kampaaja Salla Väisänen ja meikkaaja Anna Helsted istuttivat minut ehostettavaksi samalla kun keskustelimme Katrin kanssa mukanani tuomasta rekvisiitasta sekä tulevasta kuvauksesta. Kassistani kaivettiin Changesta hankkimani mustat alusvaatteet, Kappahlin musta pitsibody, stay up-sukat, kahdet niittikorkkarit, Tommin bändipaita (joka hänellä oli päällään kun ensimmäisen kerran menin hänen luokseen illalliselle), sekä sikari ja LP-levy. Nauroinkin Katrille, että perinteisesti huomenlahjakuvauksissa suositut valkoiset kauluspaidat ja pitsiset aamutakit loistivat tällä kertaa poissaolollaan.


Kuva: Katri Kallio Photography

Kuva: Katri Kallio Photography

Kuvaukseen valmistautumiseen sekä varsinaiseen kuvaukseen oli varattu kaksi tuntia, ja sen se aivan helposti ottikin. Katri osasi ohjata mukavasti ja huomautti, jos käden tai vartalon asento oli jotenkin omituinen. Hän myös rohkaisi kokeilemaan jotain itselle hieman epäluontaista asentoa tai ilmettä, sillä ne saattaisivat näyttää kuvissa hyviltä. Itse rupesin tiedostamattani piilottelemaan keskivartaloani käsivarsillani, joten Katri kehotti napakasti lopettamaan itseni halailun.

En ollut jännittänyt kuvauksia etukäteen, eikä koko kuvauksen aikana tullut kertaakaan ujoa, noloa tai epävarmaa oloa. En sinänsä odottanutkaan sitä, sillä olen ollut aina melko itsevarma ja kevään aikana olen huomannut pitäväni myös vartalostani aivan uudella tavalla. Annan silti kiitosta myös Katrille sekä hänen tiimilleen rennon ilmapiirin luomisesta. Sanna ja Anna lupasivat poistua studiosta kuvausten ajaksi, mutta minä viis veisasin moisesta kursailusta ja kerroin, että omasta puolestani he voivat aivan yhtä hyvin jäädä antamaan oman näkemyksensä ja vinkkejä kuvaukseen. Itse pohdin kuvauksesta sopiessani olisiko studio ympäristönä merkittävästi jäykempi kuin esimerkiksi hotellihuone, jossa alunperin olin ajatellut otattaa huomenlahjakuvat, mutta studio toimi vallan erinomaisesti minimalistisesta rekvisiitasta huolimatta. Kuvauksesta jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis ja jäin jännityksellä odottamaan koevedoksia.

Kuva: Katri Kallio Photography

Kuva: Katri Kallio Photography

Kun lopulta reilu seitsemänkymmentä kuvaa sisältänyt verkkoalbumiosoite kilahti sähköpostiini olin hämmästynyt siitä, kuinka vaikeaa niistä oli valita sopimukseen kuuluvat neljä kuvaa sekä kaksi ylimääräistä, jotka sovimme Katrin kanssa palkaksi blogimaininnasta. Kuvasarja oli parempi mitä olin odottanut, vaikka arvelinkin joukossa olevan hyviä otoksia. Lopulta päätin tilata vielä omakustanteisesti yhden ylimääräisen, sillä en vain pystynyt rajaamaan kuvavalikoimaa niin pieneksi. (Nyt kun Tommi on nähnyt myös koevedokset tilaukseen lähtee vielä pari kuvaa lisää.)

Sain Katrilta kuvat korkealaatuisena tiedostona ja tilasin ne kuviksi Smartphoton kautta. Laitoin ne kirjekuoreen ja annoin tuoreelle aviomiehelleni häidemme jälkeisenä aamuna. Kuvia katsellessamme totesin, että kyseessä oli lahja meille molemmille. Minä sain niistä hirveän hyvän fiiliksen itselleni, en vain siksi, että miehenikin piti niistä ja olin siis osannut valita huomenlahjan oikein, vaan myös siksi, että itse sain kuvauksesta kokemuksen jonka aikana sekä sen jälkeen oli todella hyvä olo. Tällaisena minä näen itseni. Ja minä näytän hyvältä! Valitettavasti joudutte vain uskomaan asian.


Kiitos Katrille mahtavasta kuvausyhteistyöstä!

26. elokuuta 2017

Häiden iltapalaservetit

Yhteistyössä Lahja- ja juhlaliike Pirteä Paketti.

Kyllä minä kovasti jo haluaisin ruveta kertomaan teille kolmen viikon takaisesta hääpäivästämme ihan juurta jaksaen, mutta malttakaa vielä odottaa! Emme nimittäin vielä ole saaneet kuvia päivältämme, joten hetki menee vielä. Sillä välin onkin hyvä ottaa esiin eräs häidemme yksityiskohta, josta ei kokonaisuudesta kertoessa taida olla hirveästi asiaa.

Tajusin nimittäin, että valokuvaajiemme poistuttua häistämme jossain vaiheessa iltaa kukaan ei tainnut ottaa tehtäväkseen esimerkiksi iltapalan tallentamista kuvalliseen muotoon. Hmpf. Tavallaan harmi, mutta sitten taas toisaalta olen todella onnellinen, että ihmiset keskittyivät matkapuhelimiensa sijasta juhlimaan kanssamme. Iltapalakuvien puuttumisesta huolimatta haluan kuitenkin esitellä erään iltapalapöytään kuuluvan asian, nimittäin servetit.

Häidemme juhla-aterialle saimme servetit pitopalvelultamme Kristallilta ja niiden halusimme olevan melko yksinkertaiset, vaaleat tai harmaat lautasliinat jotka sopivat kattaukseen. Iltapalalle sen sijaan ajattelimme hankkia jotain vähän hauskempaa ja kun tapasin juhlakauppa Pirteän Paketin omistajan Katrin viime helmikuussa Tampereen Häämessuilla virittelimme yhteistyön, jonka lopputuloksesta pääsimme nauttimaan häidemme iltapalalla.

Lahja- ja juhlaliike Pirteä Paketti on ainakin Hämeenpuiston (ellei koko Suomen) pienin kivijalkamyymälä ja se sijaitsee osoitteessa Satamakatu 5. Olen kävellyt siitä monesti huomaamattani ohi eikä juhlakauppaa kovin helposti huomaakaan ellei sitä ole etsimässä. Mutta söpökin se on! Muutamaan neliöön mahtuu yllättävän paljon tavaraa ja häitään suunnittelevien kannattaakin käydä vilkaisemassa myymälän hyllyt läpi mikäli pyörii sillä puolen Tamperetta. Ja muutenkin. Myymälä on auki maanantaisin ja torstaisin sekä sopimuksen mukaan, mutta myös verkkokauppaan kannattaa tutustua. 






Pirteä Paketti myy aika pitkälti kaikkea, mutta erityisen suuressa suosiossa olevat Onnen kyynelille -nenäliinat sekä anopeille hääpäivän liikutuksia varten suunnatut kankaiset nenäliinat löytää täältä kätevästi. Me kuitenkin kiinnostuimme printattavista iltapalaserveteistä, sillä häämessuilla näin Katrin mallikansiossa kuvan pääkalloserveteistä. Ne olivat ihanat!

Ongelmaksi meinasi kuitenkin muodostua se, että kuva oli entisen asiakkaan toimittama eikä sitä enää ollut olemassa. Siispä vastaavanlainen kuva tuli toteuttaa itse. Otin avukseni uskolliseksi osoittautuneen Canvan (jota en vain voi hehkuttaa tarpeeksi) ja aloin työstämään meidän näköisiä servettejä. Katri kannusti tähän kovasti ja kertoi, että melkein mistä tahansa omasta ideasta voi toteuttaa painolaatan servetille, kunhan vain kuvan toimittaa selkeänä kuvatiedostona. 

Tein ensin harmaat pääkallot sydänsilmillä, mutta kuvien tuli olla selkeillä ääriviivoilla. Siispä palasin takaisin sorvin äärelle ja väänsin uuden kuvan, hieman erilaisilla pääkalloilla. Aikaa koko hommaan meni ehkä 40 minuuttia alkusäätämisen jälkeen ja voila, siinä se pääkallopari sitten oli! Laatta valmistui parissa päivässä, Katri valitsi meille sopivan fontin ja seuraavalla viikolla sainkin jo hakea upeat servettimme aterintaskuilla kivijalkamyymälästä kotiin.




Erityisen kivan jutun tästä tekee se, että saimme painolaatan itsellemme, ihan omaksi. Katri vinkkasi, että sillä voi teettää servettejä vaikka tulevia kymmenvuotishääpäiviä varten, ja jos hääpäivää ei halua kuljettaa mukana voi sen aina katkaista muusta laatasta irti. Mielestäni servetit olivat mahtava yksityiskohta häissämme ja laitoinkin niitä muutaman kappaleen talteen muistuttamaan hääpäivästämme. 

Kuva kaason nappaamana juhlapaikan valmistelujen aikaan.

Voin lämpimästi suositella kaavailemaan omiin juhliin sopivaa kuvaa ja teettämään persoonalliset servetit! Itse ajattelin joskus teettää poikien piirustuksesta laatan ja hyödyntää sitä tulevissa perhetapahtumissa - vaikkapa ylioppilasjuhlissa!


***
Servetit on saatu.

16. elokuuta 2017

Vaimotukka

Te kaikki tiedätte termin. Jaa ette vai? No vaimotukka tarkoittaa sitä, kun vuosikaudet hääkampausta varten hiuksiaan kasvattaneet morsiamesta rouvaksi muuttuneet naisihmiset marssivat häiden jälkeen kampaajalle ja leikkauttavat itselleen lyhyen tukan. Yleensä Facebookin uusi profiilikuva ladataan saatesanoilla kuten "Ihanaa, halusin tehdä tämän jo niin pitkään!" tai "Jes, viimeinkin pääsin tuosta pitkästä tukasta eroon, nyt on niin vapautunut olo!"

Silloin joskus menneisyydessä, aikana ennen Tommia, minäkin kasvatin pitkää häätukkaa. Tai no, pitkää ja pitkää, kun ei se hius oikein minun päässä meinaa kasvaa vaikka kuinka välttelisi parturin penkkiä. Mutta kasvatin minkä pystyin - ja vihasin hiuksiani joka päivä. Kun sitten ne silloiset hääkuviot karahtivat lusikoiden jakoon ja pätkäsin sen en-ehtinyt-vaimoksi-asti -tukan ja tunnistin itseni jälleen peilistä päätin, etten enää ikinä kasvattaisi pitkiä hiuksia vain häitä ajatellen.



Sen jälkeen onkin ollut tasaisen lyhyttä ja erimittaisia keesejä kuvioissa, fiiliksen mukaan. Parin vuoden ajan tämä puolikalju on tuntunut itselle oikealta ratkaisulta, joten en laittanut pahakseni, että pääni vasemmalle sivustalle muodostui jopa hieman mittaa ennen häitä. Kun sitten hääkampaajakseni lupautunut Riina Rastasta ehdotti siihen lisättäväksi hieman volyymia ajattelin, että mikäpä siinä. Saisihan ne lisäkkeet sitten pois jos sikseen tulisi.

Koekampausta varten Riina sitten liimaili omien hiusteni sekaan pitkiä punaisia lisäkkeitä ja loihti kampauksen, johon ihastuin kovasti. Otimme samana iltana potrettikuvat Tampereen Tulitikkutehtaalla ja first look -kuvauksissa Tommin leuka loksahti auki. "Siulla on pitkä tukka!"




Kävi ilmi, että tuleva aviomieheni ilahtui aivan tajuttomasti pitkästä tukastani, etenkin kun harjasin kampauksen kuvausten jälkeen auki ja todellinen mitta paljastui. Sen jälkeen kävi selväksi, ettei ainakaan sulhasen mielestä olisi mitään syytä palata takaisin vanhaan mittaan. Niin paljon Tommi pitkästä tukasta piti.

Se ei kuitenkaan yllättänyt ollenkaan niin paljon kuin se, miten itse suhtauduin uuteen tukkaani. Jo muutamassa päivässä huomasin viihtyväni pitkän punaisen tukkani kanssa paremmin kuin hyvin. Kontrasti vasemman ja oikean puolen suhteen on nyt niin mahtava, etten itsekään näe palaavani aivan hetkessä takaisin omaan luomumittaani. Ja koska peilistä tuijottelee omasta mielestäni edelleen hyvännäköinen muija, en koe tarpeelliseksi lähteä takaisin irokeesi-linjalle, joka aina välillä on palannut parin vuoden takaa mietteisiin.



Minun kohdalla vaimotukka tarkoittaa siis lisää pituuttaa! Ainakin toistaiseksi.

8. elokuuta 2017

Mä olen sinun, sinun enkä kenenkään muun

Mä olen sinun
sinun enkä kenenkään muun.
Mä olen sinun
sama mitä tapahtuu.
Suistukoon tähdet
kauaksi radoiltaan.
Mä olen sinun.
Nyt ja Ainiaan.

Tää ei oo unelmaa
satua kaukaisen maan.
Mä sulta kaiken saan
sun kanssas mä kaiken jaan.

Viime lauantaina saatiin viimeinkin juhlia kauan odotettua ja pitkään suunniteltua hääjuhlaamme ystäviemme ja perheenjäsentemme keskellä upeassa Einon pirtin pihapiirissä. Suomen kesä tarjosi vaihtelevat sääolosuhteet jonka johdosta jouduimme tekemään vielä viime hetken muutoksia vihkitilaisuuteen, mutta päivän päätteeksi saimme niin kauniin illan ettei paremmasta tietoa!

Kuva: Vierula Photography

Mä olen sinun
en tiedä varmempaa.
Mä olen sinun
missä kuljetkaan.
Auringon alla
alla polttavan kuun.
Mä olen sinun
sinun enkä kenenkään muun.

Tää ei oo unelmaa
satua kaukaisen maan.
Mä sulta kaiken saan
sun kanssas mä kaiken jaan.

Oli uskomaton tunne nähdä päässä muhineet ideat muuttuvan konkreettisiksi asioiksi: baariksi, juhlatilaksi, pöytäkoristeiksi. Ilman tehotiimiämme (vanhempiani, kaasojani, bestmaneja ja veljeäni) olisimme olleet aivan pulassa eivätkä sanat riitä kuvaamaan miten hienosti koko porukka ahkeroi unelmiemme juhlan eteen pitkin kesää. Paljon se vaati, otti aikaa ja energiaa, mutta lopputulos oli juuri eikä melkein!

Mä olen sinun
kun kaikki unohtuu.
Viimeiseen asti.
Sinun enkä kenenkään muun.

Tää ei oo unelmaa
satua kaukaisen maan.
Mä sulta kaiken saan
sun kanssas mä kaiken jaan.

Kuva: Vierula Photography

Pelkäsin kovasti sunnuntaina koittavan valtavan tyhjyyden tunteen. Reilun kahden vuoden hääjärjestelyjen loputtua tuntuisiko elämästä puuttuvan jotain oleellista? Rehellisyyden nimissä olo on hieman haikea, mutta viimeiset viikot elimme ennakkopeloistani huolimatta niin vahvassa rakkauskuplassa, ettei harmita ollenkaan olla naimissa tämän ihmisen kanssa. En ajatellut tulla tästä kuplasta pois ennen kuin on ihan pakko!

Palaan hääpäivään sekä sen järjestelyihin pitkin alkavaa syksyä kunhan saamme uskomattoman ihanilta ja taitavilta hääkuvaajiltamme Vieruloilta (www.vierulaphotography.fi) päivämme kuvamateriaalit. Nämä muutamat otokset sain ruinattua etukäteen pika-aikataululla, sillä en vain malttanut odottaa nätisti valmiita kuvia. Jääkää siis kuulolle, kohta nimittäin riittää kerrottavaa vuosisadan parhaista hääfestareista (vaikka itse sanonkin)!

(J. Karjalainen Electric Sauna - Mä olen sinun)