26. helmikuuta 2017

Design by Ilona arvonta on päättynyt!

Vielä näin sunnuntai-illan kunniaksi muistin arpoa Design by Ilonan Mirror-kaulakorun ja korvakorut! Ilahduttavan moni oli jättänyt onnittelut osallistumiskommentin ohella, kiitos jokaisesta! Kolmekymmentä on tuntunut aivan kelvolliselta iältä eikä vielä ole minkään sortin ikäkriisiä näkynyt. Ehkä kymmenen vuoden päästä sitten?

Tällä kertaa suntuubi.comin arvontakone suosi kaikista arvontaan osallistuneista nimimerkkiä leenvikki. Sähköposti voitosta on lähtenyt voittajalle. Kiitos kaikille osallistujille! Muistakaa jatkossakin seurata Design by llonaa Facebookissa ja Instagramissa. Sieltä minäkin bongasin tarjouksen omiin koruihini, joten hyvät uutiset kuulee varmasti sieltä ensimmäisenä. :)



Ja mikäli nämä ihanat korut jäivät mieleen ja kaipaat niitä omiin koruvalikoimiisi, kipi kapi Ilonan verkkokauppaan ja omat korut tilaukseen!

Hiihtolomalle lentäen

Kyllä Lappi on tullut näin lasten myötä paljon lähemmäksi mitä se koskaan aikaisemmin on ollut. Täytyy nostaa hattua vanhemmilleni, jotka autoilivat meidän lasten, ison koiran ja nelihenkisen perheen kamojen kera pari kertaa vuodessa Etelä-Pohjanmaalta Lapin tuntureille lomailemaan, sillä itseäni tuo yhdeksän ja puoli tuntia autossa kahden lapsen kanssa ahdistaa jo pelkkänä ajatuksena. Ihanaa, että vanhempani haluavat meidät mukaansa Leville niin kovasti, että he hankkivat koko meidän poppoolle joululahjaksi lentoliput Helsingistä Kittilään. 




Eilen siis ajelimme Tampereelta Helsinki-Vantaan lentokentälle mukanamme pari isoa matkalaukkua, matkarattaat sekä käsimatkatavarat ja teimme nopean puolentoista tunnin lentomatkan Kittilään. Varasimme vähän liian vähän aikaa kentälle jonka johdosta poikien lounas jäi hieman puolitiehen, mutta molemmat ukkelit olivat oikein mainioita matkamiehiä sekä autossa, että koneessa. Päikkärit jäivät molemmilta väliin jonka vuoksi illalla oli hieman kiukkuista sakkia, mutta muuten matka Tampereelta Leville oli äärimmäisen kivuton.

Vanhempani tekivät tästä meille helpon reissun paitsi hankkimalla lentoliput, myös tuomalla autolla mukanaan minun ja Tommin laskettelu- sekä hiihtovälineet, molempien poikien turvaistuimet sekä toisen matkasängyn. Toinen matkasänky löytyi valmiiksi jo mökistä, jossa majoitumme. Lentokoneeseen olisi toki saanut Sintin rattaiden lisäksi vielä turvakaukalon, mutta Papukin vaatii vielä turvaistuinta joten oli helppoa meille, kun istuimet olivat jo valmiiksi mummin ja paapan autossa, joka meidät noukki kentältä kyytiin.

Hiihtoloma on alkanut fantastisella säällä Levillä ja olemme ennättäneet isäni kanssa jo käymään rinteessä, minä laudalla ja hän suksilla. Kun matkaan lähtee heti kun hissit aukeavat pääsee korkkaamaan juuri lanatut rinteet ja ennättää laskea rauhassa ennen kuin muut hiihtolomalaiset valtaavat laskettelumäet iltapäiväksi. Tommi ja äitini olivat poikien kanssa aamupäivällä pulkkamäessä joten kaikki ovat päässeet nauttimaan upeasta päivästä. Iltapäivällä vaihdoimme lapsenvahtivastuuta ja ajoimme isseen kanssa Tommin anoppinsa kera hiihtoladuille. Huomenna varmaan päästämme vanhempani yhdessä laskettelemaan ja puuhailemme perheen kesken ulkosalla aamupäivän. Toimii!



Tulevalla viikolla siis mahdolliset blogipostaukset kirjoitellaan (toivottavasti) aurinkoiselta Leviltä, korkeiden hankien ja pirteän pakkasen keskeltä! Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!

Psst, illalla selviää kuka onnekas voitti Design by Ilonan korusetin itselleen!

22. helmikuuta 2017

Kolmekymmentä lasissa (ja arvonta!)

Kirjoittaessani tätä postausta radiossa Yle Suomessa soi Macarena. Macarena! Miksi ihmeessä sitä on ruvettu soittamaan uudestaan? Sehän oli pinnalla joskus... vuonna 1996. (omg.) Minä olin silloin yhdeksän vuotta vanha ja heiluin kyseisen kappaleen tahdissa ala-asteen mehudiskossa. Kaksikymmentä yksi vuotta sitten. (OMG!)

Olen huomannut, että silloin alkaa tuntua vanhalta kun voi muistella asioita jotka tapahtuivat kymmenen vuotta sitten - mutta silloinkin on ollut jo täysi-ikäinen. Niin. Tänään minä täytin kolmekymmentä vuotta. Mutta kaikesta ennakkoahdistuksesta huolimatta tänään kolmekymmentä ei tunnu yhtään niin pahalta mitä esimerkiksi 26 tuntui neljä vuotta sitten. Kolmekymmentä. Joka päivä lähempänä kuuttakymmentä kuin syntymää, mutta entäs sitten?

Kymppivuosieni kunniaksi halusin järjestää blogissa arvonnan. Tuumailin hetken mitä haluaisin arpoa, mutta kun klikkailin eräässä verkkokaupassa viime viikolla (jopa kahteen otteeseen) itselleni syntymäpäivän nimissä suomalaisen suunnittelijan koruja, päätin ehdottaa yhteistyötä Design by Ilonan suunnittelijalle. Eli Ilonalle itselleen.




Design by llona on vuosi sitten perustettu yritys, jonka tavoitteena on tehdä esteettisiä, käytännöllisiä ja ajattomia tuotteita. Tuotemallistoja on paitsi koruissa, myös kodintuotteissa, kännykän kuorissa sekä ihanissa paperituotteissa. Ilonan mukaan ajatus yrityksen taustalla on luoda jotain kaunista keskelle jokapäiväistä arkea niin, että se on samalla sekä käytännöllistä mutta myös kestää aikaa. Inspiraatio syntyy erilaisista materiaaleista ja valmistusmenetelmistä, typografiasta ja skandinaavisuudesta.

Törmäsin Design by Ilonaan joskus viime syksynä aika sattumalta ja silloin tyylistä innostuneena tilasin vanerista leikatun Hexagon-kaulakorun itselleni. Viime viikolla sain postin mukana verkkokaupasta kaulakorun kaveriksi ostamani mustat Kulmikas -korvakorut. Ne ovat samaa sarjaa Hexagonin kanssa aivan konkreettisesti, sillä korvakorut tulevat kaulakorusta irtileikatuista paloista. Koska sain korvakorut juuri loppuviikosta käytin niitä koko viime viikonlopun ja olen niihin aivan vallan ihastunut! Kaulakoru ja korvikset sopivat yhteen täydellisesti ja ovat juuri tarpeeksi selkeälinjaiset mutta myös särmikkäät omaan tyyliini.

Paitsi, että Ilonan mallistot ovat omasta mielestäni todella kauniita, ne on lisäksi valmistettu Suomessa kotimaisista raaka-aineista. Todella virkistävää kaiken tämän kiinakrääsän keskellä! Ja hei, monessako verkkokaupassa tilatussa tuotteessa on suunnittelijan henkilökohtainen tervehdys mukana?



Viikonloppuna huomasin Design by Ilonan Instagramissa mainoksen uusista Mirror -koruista jotka ovat Hexagonin ja Kulmikas-korujen kaltaiset, mutta ihanalla peilaavalla pinnalla. Koivuvanerista valmistettujen mustien korujen sijaan nämä on tehty akryylimuovista. Kun Mirror -koruista oli viikonloppuna Design by Ilonan 1v. synttäreiden kunniaksi 30% alennus alkuperäisistä hinnoista laitoin heti itselleni sekä kaulakorun että korvakorut tilaukseen. Mutta mikä parasta: laitettuani sähköpostia Ilonalle sain blogiini arvottavaksi samanlaisen setin yhdelle onnekkaalle!


Nyt siis on mahdollista voittaa nämä Hexagon Mirror -kaulakorun sekä Kulmikas Mirror -korvakorut. Yhden arvan saa kommentoimalla tämän postauksen alle kommenttikenttään, toisen saa kun klikkaa itsensä Instagramissa Design by Ilonan (@designbyilona) seuraajaksi. Muista jättää kommenttiin sähköpostiosoitteesi, jotta saan tavoitettua voittajan arvonnan päätteeksi. Kerro myös monellako arvalla olet mukana.

Arvonta päättyy tämän viikon sunnuntaina 26.2.2017 klo 18.00.

Käykää ihastelemassa Ilonan tuotteita Design by Ilonan verkkokaupassa täällä! Ja ihan vain vinkkinä, että Ilona tarjoaa myös graafisen suunnittelun palveluita niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Yrityksen nettisivut löytyvät täältä.

Onnea arvontaan!

***
Kaikki omat Design by Ilona korut olen ostanut itse yrityksen Design by Ilonan verkkokaupasta, arvottavat kaulakoru ja korvakorut on saatu Design by Ilonalta bloginäkyvyyttä vastaan.

20. helmikuuta 2017

Viikonlopun huippuhetket lakeuksilla

Vietimme kuluneen viikonlopun Etelä-Pohjanmaalla vanhempieni luona. Joulun jälkeen emme olekaan ennättäneet lakeuksille joten vaikka äitini on käynyt luonamme Tampereella pari kertaa alkoi olla jo ikävä isääni ja veljeäni. Ja etenkin Papu on kysellyt koska menemme mumpalaan, joten kun kerran viikonlopuksi ei ollut kummempia suunnitelmia, vietimme sen Etelä-Pohjanmaalla.

Perjantaina ajoimme Tommin työpäivän päätteeksi autolla Seinäjoelle, matka, joka olisi voinut olla hieman miellyttävämpikin. Sintti nimittäin päätti Parkanon kohdalla, että autossa istuminen ei todellakaan ole sitä, mitä juuri liikkumaan innostunut yhdeksän kuukauden ikäinen ukkeli haluaa tehdä, ja tarjosi meille perin tunteita herättävän huuto-oopperan loppumatkaksi. Ei auttanut tutti, ei rauhoittelu, ei Papulta lainatut lelut. Ei auttanut mikään.

Kun sitten viimein pysäytimme auton vanhempieni pihaan ja nostin Sintin isäni syliin ei huudosta ollut enää tietoakaan ja molemmat olivat yhtä leveää hymyä vain. Kyllä paappa osaa. Itse epäilen kärsiväni tinnituksesta vielä hyvän aikaa.

Perjantain matkaan kulminoituikin sitten koko viikonlopun dramaattisimmat hetken, sillä meillä oli todella mainiot pari päivää mumpalassa. Lauantaina kävimme koko poppoo pienoismallinäyttelyssä vanhalla ala-asteellani ja Papu olikin aivan haltioissaan pienistä junista, autoista ja lentokoneista. Ja ehkä vähän myös siitä, että sai valita itselleen leluauton kotiin vietäväksi.



Pojat lähtivät kotiin mummin ja paapan kanssa ja me saimme Tommin kanssa pitkästä aikaa viettää hieman kahdenkeskistä aikaa keskellä päivää. Käppäilimme Kultaseppä Hanhiniemille moikkaamaan Joona Hanhieniemeä joka teki meidän kihlasormuksemme ja jonka kanssa olemme suunnitelleet vihkisormustani. Kävin käynnistämässä vihkisormuksen valmistuksen, sillä tiedän kultasepillä pitävän kiirettä koko kesäkauden. Parempi, että sormus saadaan pahimman ruuhkan edestä pois (ja minulle ihasteltavaksi kaappiin). Joona kaivoi sormuksen mallikuvan esiin ja keskustelimme sen ulkonäöstä, materiaaleista ja sormuksessa käytettävistä timanteista. Tommi taisi hieman helpottua kuullessaan hinta-arvion, joten kaikille jäi käynnistä hyvä mieli. Joona lupasi velä ottaa sormuksen valmistuksen eri työvaiheista kuvia, jotta pääsen näkemään miten unelmieni vihkisormus muuttuu todelliseksi. Ihanaa, alle puoli vuotta ja saan sen sormeeni!

Kultasepältä suuntasimme Tommin kanssa kevyelle lounaalle vanhan ringin varrella olevaan kahvioon, Valkoiseen Puuhun. Vitriinit täynnä herkullisen näköisiä leivoksia ja kakkuja sekä viihtyisä sisustus saivat meidät hieman hullaantumaan ja kohta ihmettelimmekin naaman kokoista suklaakakkusiivua joka nökötti lautasella edessämme. Mutta koska pelkkä makea ei houkutellut Tommi söi myös pestokanapaninin ja minä kanaceasarwrapin. Olimme näihin ehkä hieman pettyneitä. Idea oli hyvä, mutta molemmissa annoksissa oli aivan liikaa kastiketta joka peitti muut maut alleen. Jälkiruoaksi nautittu suklaakakku lupasi paljon, mutta oli lopulta melko kuiva. Juomaksi valitsemani Frappe sen sijaan oli kyllä herkullisen mokkainen, ja tärkeintä toki oli saada istahtaa rauhassa kahdestaan alas. Laatuaikaa jota harvemmin nykyään on.





 

Lauantai-illalla veljeni tuli kylään tyttöystävänsä kanssa ja istuimme iltaa kahteen asti yöllä. Isäni oli kokannut herkullisen lammasaterian ja koristellut äitini leipoman synttärikakun. Aivan kuten lapsena synttäreillä! Sain perheeltäni syntymäpäivälahjaksi (käytetyn) MacBook Pro:n jolle todellakin tulee käyttöä etenkin tässä blogitouhuilussa. Olin lahjasta todella onnellinen! Lisäksi veljeni tyttöystävä oli askarrellut järjettömän hienon kortin ja vanhempani vielä muistivat melko tuntuvalla avustuksella kevään tatuointiprojektini suhteen, joten kyllä kannattaa täyttää pyöreitä kun näin mahtavasti lahjotaan. <3 Ilta huipentui kolmeen kierrokseen Aliasta, josta voitin ensin Tommin, sitten äitini kanssa kaksi ekaa kierrosta. Kolmas kierros saattoi juhlajuomista johtuen olla jo hieman hitaamman puoleinen, eikä aivan yhtä menestyksekäs. Mutta ai että meillä oli hauskaa!




Sunnuntaina 89-vuotias paappani tuli meille lounaalle ja poikia katsomaan, joten koko perheeni oli saman pöydän ääressä. Oli kerrassaan mahtavaa. Tommi lähti takaisin Tampereelle mutta me jäimme poikien kanssa vielä pariksi päiväksi nauttimaan mummin ja paapan seurasta. Syntymäpäiväjuhlallisuudet jatkuvat vielä ainakin tällä viikolla, sillä lupasin kahvittaa muita vauvanomistajia keskiviikkona ja perjantaina menemme rakkaiden kaasojeni kanssa leffaan ja syömään. Sen lisäksi sain ihanan yhteistyöarvonnan syntymäpäivieni kunniaksi, joten pysykäähän kuulolla!


Hauskaa alkanutta viikkoa!

17. helmikuuta 2017

Projektina terveempi elämä: alkutestit

Olen haaveillut personal trainerin palkkaamisesta pitkään. Jo silloin kun pidin ensimmäisen kovan treenikesän ja pudotin painoa melkein kymmenen kiloa ja treenasin tavoitteellisesti, mutta etenkin nyt kun täytän kolmekymmentä ja olen kadottanut motivaationi lähteä liikkumaan. Olin jo puhunut Tommille, että voisin toivoa häneltä syntymäpäivälahjaksi personal traineria, sillä itselläni ei moiseen ole työttömänä kotiäitinä varaa, mutta eräänä iltana asuinalueemme Facebook-ryhmässä huhuiltiin vielä yhtä naista kolmen naisen ryhmään, joka aikoi aloittaa yhteisen projektin kukin omilla tavoitteillaan. Niinpä lopulta minä ja minulle kolme entuudestaan tuntematonta naista palkkasimme ryhmällemme personal trainerin.

Kuultuani kuukausittain maksettavan hinnan olin ensin hieman skeptinen. Ei niin pienellä rahalla saa ketään osaavaa tyyppiä, ja aivan varmasti palkka maksetaan pimeästi! Olin kuitenkin väärässä. Kun tällä viikolla tapasimme kesäpeppujen (kyllä, ryhmämme nimi on Kesäpeput. Ei ollut minun idea tämä.) kanssa tulevan orjapiiskurimme jouduin nielemään epäpuuloni, sillä paitsi, että pt on käynyt vuosikymmenet aktiivisesti salilla itse, on hän myös kouluttautunut hommaan viime vuonna. Ei ehkä mikään Jutta Gustafsberg, mutta asiansa osaava kirittäjä kuitenkin. Ja kuinkas ollakaan, virallisten sopimusten lisäksi saimme jokainen myös pt:n yrityksen nimelle kirjatun laskun, jolla saisimme maksaa kuukausittain sovitun palkkion, joka edelleen on varsin kohtuullinen.


Ryhmänä personal trainerin palkkaaminen edullisesti on mahdollista, sillä pidämme kerran viikossa yhdessä pt:n ohjaaman treenin jonkun kesäpepun kotona. Tämän lisäksi pt järjestää meille testejä tasaisin väliajoin, laatii jokaiselle omien tarpeiden ja tavoitteiden mukaiset kunto-ohjelmat ja ruokavaliot, sekä toimii tukena paitsi yhteisten treenikertojen aikana myös sosiaalisen median kautta muinakin aikoina.

Ja kyllähän sitä työmaata onkin. Nimittäin kymmenisen kiloa pitäisi tästä 164 senttimetrin varresta irroittaa mieluiten kesään mennessä. Ideaalitilanteessa kolmetoista. Kun rupesin odottamaan Papua oli painoni 74 kiloa ja olin neljän kilon päässä silloisesta tavoitepainostani. Kun rupesin odottamaan Sinttiä edellinen vauvavuosi kulki vielä mukanani ja painoin 77 kiloa. Nyt vaaka on jo pitkään näyttänyt säälittävän 81 kiloa. Ihanteellisesti tulen tämän vuoden aikana painamaan 68 kiloa. Mutta jos kesään mennessä lukema olisi 71, niin olisin todella tyytyväinen!

Sen verran olen kehoni kanssa tehnyt ennenkin töitä, että tiedän pelkän vaa'an tuijottelun olevan turhaa. Kilot itsessään eivät kerro koko totuutta, joten tärkeämpää onkin seurata sitä miten kropan koko muuttuu. Siksi tähänkin projektiin oli otettava se ekstramotivaattori, jonka avulla tulevan muutoksen pystyy havainnoimaan huomattavasti pelkkää vaa'an lukemaa paremmin: lähtökuvat.


Siinä sitä sitten ollaan. Mutta jostakin on liikkeelle lähdettävä! Katsotaan, miten homma lähtee sujumaan ja vertaillaan kuvamateriaalia vaikka kuukauden päästä uudestaan. Alkutestit eivät olleet aivan yhtä ankeita kuin vaakalukemat. Personal trainerimme piti meille kesäpepuille nimittäin alkuviikosta lähtötason kartoittamiseksi melko simppelin testin joka piti sisällään etunojapunnerrukset, kyykyt ja vatsalihakset. Lisäksi meiltä mitattiin verenpaine, aerobinen kunto (sykemittarilla leposykkeestä), kehon koostumus sekä vyötärön ja lantion mitat. Punnerruksia, kyykkyjä ja vatsoja piti tehdä kolmenkymmenen sekunnin ajan niin monta kuin ennätti. Ohessa omat tulokseni kaikista yllämainituista sekä suluissa mihin kategoriaan tulokseni kelpasi.

Aerobinen kunto: 4 (asteikolla 1-7, 1 = erittäin heikko 7 = erinomainen)
Kyykyt: 28 toistoa
Vatsalihakset: 24 toistoa (erinomainen)
Punnerrukset: 19 toistoa (keskinkertainen)

Vyötärön mitta: 93cm
Lantion mitta: 113cm

Tästä sitten jatketaan, toivottavasti toistojen määrän noustessa ylöspäin ja mittanauhan lukemien valuessa alaspäin. Pari päivää olen nyt tulkinnut ruokaohjeita ja opetellut jakamaan jokaiselle aterialle oikean määrän hiilareita, proteiineja ja rasvoja. Yllättävän vaikeaa, vaikka kuvittelin osaavani nämä ravintoasiat! Jännityksellä odottelen kotitreeniohjeita, sillä etenkin näin alkuinnostuksen vallassa haluaisin jo kovasti ruveta testaamaan millaista jumppaa olohuoneessa vielä nähdäänkään. Kesäpeppu 2017, täältä tullaan!


14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän helppo jälkiruoka

Tänään oli mukava päivä. Ensinnäkin Tommi oli aamulla kotona lasten herätessä, sillä hänellä oli koulutus Tampereen keskustassa eikä siksi joutunut lähtemään työpaikalleen aamuvarhaisella kuten normaalisti. Molemmat pojat olivat pähkinöinä siitä, että isi teki heidän kanssaan aamutoimet keskellä viikkoa. Itsekin olin aika tyytyväinen, sillä sain nukkua puoli tuntia normaalia pidempään miesten puuhastellessa keskenään lastenhuoneessa. Ai että, luksusta!

Toisekseen kävimme Sintin kanssa äiti-vauvajumpassa keskustassa etsimässä kadonneita lihaksia jonka jälkeen treffasimme Tommin lounastauon merkeissä. Ja koska en ole vielä saanut uusia ruokavalio-ohjeita, söin lounaaksi pekonihampurilaisen. Joka oli todella hyvää. Oli mukava viettää reilu puolituntinen kolmistaan, minä, Sintti ja Tommi. Näitä hetkiä on melko harvoin ja kerrankin Sintti pääsi nauttimaan siitä, ettei isoveli varasta kaikkien huomiota.


Minä olin saanut postissa ihanan kortin ystävältäni Ninnulta ja Kummi toi iltapäiväkahvilla käydessään tulppaaneita, joten tänä vuonna ystävänpäivä tuntui erityisen mukavalta vaikka normaalisti en ole kyseistä teemapäivää sen ihmeellisemmin viettänytkään. Näistä ilahtuneena päätin tehdä jotain pientä omille pojillenikin, ystävänpäivän hengessä.

En halunnut leipoa, en edes mitään pientä, sillä olemme pyrkineet vähentämään herkuttelua etenkin viikolla. En tiedä mistä idean keksin, mutta päätin laittaa jälkiruoaksi hankkimani vesimelonin esille hieman tavallista hauskemmin ja leikkasin kokonaisesta melonista isoja kiekkoja. Niistä sitten painelin piparkakkumuotilla syötäviä sydämiä jotka ilahduttivat etenkin Papua. Hän oli kovin tarkka siitä, että isillekin riittäisi sydänvesimeloneita, vaikka isi ei vielä päivällispöytään ennättänytkään. Tokihan niitä oli sitten kasa odottamassa, ja hyvin upposi. 





Herkullista ystävänpäivää!

13. helmikuuta 2017

Tänä vuonna aion pitää kehostani parempaa huolta

Kerroin jo aikaisemmin, että olen päättänyt ruveta kiinnittämään enemmän huomiota uneni määrään ja laatuun. Tämän ovat mahdollistaneet lapseni jotka melko mukavasti nukkuvat kokonaisia öitä ilman sen kummempia häiriöitä, mutta loppupeleissä itse olen vastuussa siitä, että menen ajoissa nukkumaan ja rauhoitun mahdollisimman hyvin ennen nukahtamista. Sillä tavoin päivän asiat eivät jää vaivaamaan uniin ja aamulla on levännyt olo.

Unen lisäksi olen viimein päättänyt konkreettisesti ruveta pitämään myös kehostani parempaa huolta - taas. Kesällä 2013 tein elämäntaparemontin pudottaakseni painoani, mutta silloin vielä merkittävästi nuorempana ja kahden itsenäisen aikuisen taloudesta käsin muutos oli helppo tehdä pääasiassa liikunnan kautta. Toki olin melko tiukalla ruokavaliollakin päästäkseni ihannepainooni mutta väitän, että sillä noin kahdeksalla liikuntakerralla per viikko oli vielä suurempi vaikutus asiaan. Silloin olinkin elämäni kunnossa, matkalla kohti unelmakroppaa.

Sen jälkeen olenkin sitten omasta mielestäni vain ollut joko raskaana tai juuri synnyttänyt, sillä en ole sen kummemmin panostanut omaan hyvinvointiini liikunnan tai ruokavalion kautta. Nyt kun Sintti täyttää yhdeksän kuukautta on jo korkea aika todeta, että ei tätä ihan enää lasketa juuri synnyttämiseksi ja koska se kolmekymmentä ikämittarissakin kolkuttelee kovasti, olisi aika tehdä jotain.


Jo parin viikon ajan olen opetellut tuomaan perheemme ruokavalioon enemmän kasvisvaihtoehtoja päivälliseksi. Olemme siis koko poppoo vähentäneet erityisesti punaisen lihan syömistä. Vaikka tiedostankin lihateollisuuden painon maailman ekosysteemin päällä en ole jättänyt lihaa vähemmälle niinkään tehdäkseni hyvää maailmalle vaan itsellemme (sillä onhan sitä luomulihaakin olemassa). Nykysuositusten valossa olemme syöneet aivan liikaa lihaa, joten päivällisen suhteen oli aika tehdä asiaan muutos. Olen ottanut kasvisruoan haasteena omassa keittiössäni ja yrittänyt löytää maistuvia ja helppoja arjen ratkaisuja, jotka uppoaisivat niin meihin aikuisiin kuin kaksi ja puolivuotiaaseen Papuunkin. Onneksi poika on ollut aina erinomainen syömään, joten jauhelihakastikkeen puuttuminen päivällispöydästä ei ole aiheuttanut suuria tunteita. Tällä hetkellä erilaiset pyörykät, pihvit ja wokit ovat suosikkejani samoin kuin aina yhtä herkulliset uunissa valmistetut bataattiranskalaiset. Olen käyttänyt melko sujuvasti niin härkkistä kuin tofuakin tavoilla, jotka ovat saaneet perheen pojat syömään tyytyväisenä. Jopa lähtökohtaisesti tofua vierastavan Tommin. Kalaa olen yrittänyt lisätä päivällispöydässä, siitäkin huolimatta, että se melkein aina on vakuumipakattua lohta...


Koko syksyn elin ainaista karkkipäivää, sillä paikkasin yövalvomisesta vajaita energiavarastojani. Karkkipäivä sisälsi tietenkin myös pullat, kakut, jäätelöt... You name it. Nyt karkkipäivä on taas tutulla ja turvallisella paikalla lauantaina, jossa sen on todettu toimivan ennenkin. Lapsilla ei karkkipäivää meillä ole, vielä, sillä karkit ovat aikuisten herkkuja niin kauan kuin vain suinkin mahdollista. Tosin emme me kyllä karkkia juuri koskaan lasten aikana syökään, joten ylimääräistä kiusausta lapsillekaan ei pitäisi tulla.

Viimeisin panostuksen kohde itseeni on personal trainerin palkkaaminen. Se on ollut mielessä jo vuosikaudet, etenkin silloin kesällä 2013 jolloin treenasin jossain määrin jopa tavoitteellisesti. Silloin orastaneet pt-kuviot kuitenkin kosahtivat enkä sen jälkeen ole mielestäni ollut elämäntilanteessa, jossa personal trainerin palveluihin kannattaisi panostaa rahallisesti. Nyt juksaisin jos väittäisin, ettei elokuun juhlilla olisi jotain merkitystä sen kanssa, että viimeinkin sain päätöksen pt:n suhteen tehtyä, mutta ei se ollut perimmäisin, tai tärkein syy. Eniten haluan löytää jälleen innon liikkumiseen, haluan oppia kuinka kotona saa treenattua tehokkaasti, ja haluan viimeinkin pudottaa nämä raskauskilot jotka minulta löytyi jo ennen kuin rupesin odottamaan Sinttiä.

Kun sitten asuinalueemme Facebook-ryhmässä oli ilmoitus, että kolmen naisen porukka etsi vielä yhtä henkilöä jakamaan personal trainerin kustannukset kynnys pt:n palkkaamiselle katosi lopullisesti. Tänään meille neljälle tehtiin ensimmäiset kuntotestit meillä kotona aamupäivällä ja huomenna sähköpostiin kilahtaa jokaiselle oma liikuntaohjelma ja ruokavalio-ohjeet. Kirjoitan tästä pt-hommasta, lähtötasostani ja kehityksestäni vielä erikseen. Nyt on siis luvassa kiristelevä kevät jonka lopputuloksena toivottavasti on paremmin voiva keho, virkeämpi mieli ja tasapainoisempi elämä ruoan ja liikunnan suhteen.

Kasvisruokaa, karkkipäivä, kiinteämpi kroppa. Tyytyväisempi äiti, onnellisempi perhe. Kuulostaa aivan hyvältä vai mitä?

10. helmikuuta 2017

Morsianten ilta Fitting Roomilla

Sain kutsun osallistua Fitting Roomin uusissa tiloissa järjestettyyn Morsianten iltaan tällä viikolla, ja vaikka pikareissuja Helsinkiin on tullut tehtyä alkuvuodesta jo aivan tarpeeksi, oli aivan pakko istahtaa vielä kerran OnniBussiin ja huristella isolle kirkolle. Fitting Roomin avajaiset olivat jo edellisenä iltana tiistaina, mutta aivan niin vannoutunut hääbloggaaja en ole, että olisin pyörähtänyt Helsingissä kahtena iltana peräkkäin.

Koko Helsingin matkan mahdollisti äitini, joka tuli meille tiistaina kylään ja vahti poikia iltapäivän minun hurvitellessa pääkaupunkiseudulla ja Tommin raataessa päivätyössä. Kiitos siis jälleen kerran ihanalle äidilleni, joka tarjoutuu vapauttamaan minut milloin mihinkin tapahtumaan! Ja olihan se ihanaa, että pojatkin saivat nauttia mummin seurasta päivän verran. <3

Fitting Room avasi uudet tilat Töölössä Museokatu 40:ssä, aika pitkälti kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Huomasin tämän seikan seikkailtuani ensin julkisilla mukamas lähelle, mutta käveltyäni melkein saman verran mitä koko matkaan olisi kulunut jos olisin tajunnut selvittää reitin pituuden ennalta.

Ompelimossa oli vastassa mukava vastaanottokomitea, sillä ompelimon kuningattaren Aurora Raiskisen lisäksi paikalla olivat tietenkin Ruoste Designin Hanna ja TriLogia Collectionin Marika, mutta myös Floramoren Tanja ja Maarit, hääsuunnittelutoimisto Divinen Pertti Huhtilainen, Rita Miklán Photographyn Rita, sekä Kämp Hotellien Jenni. Tarjolla oli kuplivaa (kuten nykyään kaikilla Helsingin reissuillani!) sekä ihania suolaisia sekä makeita herkkuja.




Oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan ompelimon puolelle jossa niin monelle morsiamelle luodaan unelmien hääpukuja. Vaikka ompelimo oli korkea ja vaalea, hyvän kokoinen tila ihmettelin kyllä suuresti miten sinne mahtuu parhaimmillaan viisi ompelijaa työskentelemään - etenkin kun kyseessä on hääpuvut joissa tuppaa olemaan helmaa hieman normitanttua runsaammin. Itse showroom oli ihanalla sinisellä sisustettu ja sekä puvut että asusteet pääsivät mielestäni kauniisti esille värikkäältä seinältä. Kunpa olisin huomannut ottaa kuvan pelkästä tapetista, se oli fantastinen!



 

 

Paitsi, että saimme herkutella Kahvila Maroccon suolapaloilla ja Gusto Helsingin kakuilla (joista täytyy erikseen vielä mainita vuohenjuusto-pistaasikakku, joka oli kaikessa omituisuudessaan todella herkullista), saimme myös hyviä vinkkejä juhlasuunnitteluun Pertiltä ja neuvoja kukka-asioihin Floramoren naisilta. Piti oikein käydä erikseen jututtamassa Perttiä vielä, sillä hän oli stailannut viime Häät-lehdessä esitellyt Venetsialaisessa puutarhassa juhlat joista itse innostuin. Häneltä saikin muutamia hyviä ideoita jotka täytyy jättää muhimaan tulevaa kesää ajatellen. Floramoren Tanjalta kyselin uudesta ihastuksestani eukalyptuksesta hääkauttauksissa ja sainkin vastauksia kuin apteekin hyllyltä. Lisäksi oli mukava jutustella valokuvaajana toimivan Ritan kanssa, vaikka meillä kuvausasiat onkin jo hyvin hallussa. 


Floramoren Tanja ja Maarit, Pertti, Ruoste Designin Hanna ja Kämp Hotellien Jenni.
Paikalla oli viitisentoista morsianta tai kaasoa ja muutama blogisisarkin oli eksynyt paikalle. Heitä on aina mukava nähdä, sitä kun alkaa aivan olla jo kavereita blogimiiteissä ja blogien kautta tutuksi käyneiden tyttöjen kanssa. Piuden kanssa ihmettelimme miten viime Helsingin reissulta kotiinviemisinä oli päänsärky ja Marin kohdalla en voinut juuri muuta kuin ihmetellä mihin nainen oikein häviää - niin hyvin on morsiusdietti tai mikälie tuottanut tuloksia!



Muiden vielä jatkaessa Fitting Roomin iltaa minä hyvästelin Auroran ja muut ja suuntasin rautatieasemalle, josta Valtion Rautatiet toimittivat minut takaisin Tampereelle - noin puoli tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä, kuinkas muutenkaan. Tällä erää reissut Helsinkiin taitavat olla aika pitkälti tässä ja hyvä niin. Suuret kiitokset Fitting Roomin tyypeille kutsusta ja mainion illan järjestämisestä!

9. helmikuuta 2017

Tänä vuonna aion nukkua paremmin

Uuden vuoden lupaukset ovat vähän niin ja näin, joten yleensä en anna sellaisia. En myöskään tänä vuonna, sillä olisin mitä todennäköisimmin rikkonut ne jo aika päivää sitten. Täytän aivan kohta kolmekymmentä, joten iän puolesta on kuitenkin ehkä hyvä ruveta miettimään asioita, jotka voisivat parantaa elämänlaatua tulevina vuosina jos niihin alkaisi nyt kiinnittää enemmän huomiota. Yksi näistä asioista on hyvä ja riittävä uni.

Viime vuonna oma unenlaatuni oli kerta kaikkisen huonoa. Lähinnä se johtui suoraan sanottuna Sintistä. Ensin tyyppi bailasi kohdussa etenkin öiseen aikaan ja jos ei muuten häirinnyt tarpeeksi suoritti vauva voltin suoraan virtsarakkoni päälle, jolloin oli pakko laahustaa vessaan kesken makeiden unien. Kyllä Papukin oman osansa yöheräilyistä hoiti etenkin kevättalvella kun perheessämme oli epätoivottuja vieraana pitkä korvatulehduskierre.

Kun Sintti sitten toukokuussa syntyi yöunet jäivät pois lopullisesti. Poika heräili parin tunnin välein syömään enkä päivisinkään saanut nukuttua, sillä vaikka olisinkin joskus oppinut nukkumaan päiväunia vaati esikoinen huomiota myös silloin kun vauva nukkui. Varsinkin kun Papulta jäi tutti pois kaksivuotiaana tuntuivat päiväunet jäävän historiaan.

Sintin yöt jatkuivat katkonaisina ensimmäiset viisi kuukautta yösyömisen vuoksi ja koliikkioireet tekivät koko vuorokaudesta välillä todella raskaita. Onneksi apua pojan nukkumiseen tuli Love to Swaddle Up -kapalosta jota käytimme öisin vielä puolen vuoden iässäkin. Pienimmän koon ostin käytettynä Facebook-kirppikseltä mutta seuraavan ostinkin jo Baba Express -verkkokaupasta. Swaddle pelasti kyllä monta kurjaa iltaa ja yötä, sillä Sintti rauhoittui siihen rutiinien myötä hienosti. Yöheräilyt toki jatkuivat.


Kun yösyöminen loppui Sintin ollessa hieman alle puolen vuoden ajattelin, että jospa tässä kohta alkaisi tulla hieman nukuttuakin. Väärässä oltiin. Yhtäkkiä poika rupesikin karjumaan öisin aivan eri tavalla mitä aikaisemmin. Lopulta päädyin siihen, että jokin ruoka-aine vaivasi Sintin mahaa ja aiheutti todella kurjia öitä paitsi pojalle, myös minulle. Kun viimein sain seulottua soseista maissin ja kukkakaalin pois alkoi öihin tulla hieman rauhaa ja hiljaisuutta. Olin haltioissani kun huomasin eräänä aamuna herääväni ensimmäisen kerran koko yön aikana vasta viideltä Sintin vaatiessa aamuamaitoaan.

Joululoman aikana Sintti viimein rupesi nukkumaan täysiä öitä, iltapalasta aamupalaan. Muutokset vaikuttavat Sintin nukahtamiseen selkeästi, joten uudessa paikassa nukahtaminen aina tuntuu olevan tavallista vaikeampaa. Välipäivinä tahti alkoi kuitenkin muuttua rauhallisemmaksi nukkumisen suhteen ja usein tyyppi jatkoikin aika hyvin puurosta puuroon heräten viiden jälkeen jolloin imetin pojan ja sitten unia jatkettiin seitsemän korville jolloin oli aika nousta aamupuuhiin. Vähensin imetyskertoja pikkuhiljaa niin, että lopulta käytössä oli enää vain aamuimetys joka sekin jäi vuoden ensimmäisellä viikolla pois. Yöt alkoivat olla nukkumista varten.


Olenkin nyt jo aika luottavaisin mielin öiden suhteen, siitäkin huolimatta, että lapsiperheeseen aina mahtuu niitä huonojakin öitä. Milloin joku näkee painajaisia, milloin jokin ruoka kipristää mahassa, milloin iskee korva- tai silmätulehdus ja sitten on vielä ne kausiflunssat jotka aina löytävät tiensä kylään vaikka kuinka yrittäisi niitä välttää. Viimeisimpänä on ollut Sintin liikkeelle lähtö, joka meinaa jäädä öisinkin päälle ja pari kertaa ukkelin on saanut käydä kääntämässä takaisin selälleen kesken yöllisten jumppahetkien.

Ja kyllähän omakin uni on toisinaan katkonaista, ihan muista kuin lapsista johtuvista syistä. Itse olen tullut äitiini ja hukkaan monesti alkuöitä turhanpäiväiseen murehtimiseen, tapa josta yritän päästä eroon. Samaten huomaan lipsuneeni takaisin kännykän iltanäpräämiseen, huono tapa sekin. Nyt kun Sintti on muuttanut Papun kanssa poikien huoneeseen yritän ottaa tapoihini kirjan lukemisen kännykän selailun sijaan. Sen lisäksi, että aivan aikuisten oikeasti yritän myös mennä ajoissa nukkumaan!

7. helmikuuta 2017

Häätiimipalaveri (ja miksi lapset tehdään vasta häiden jälkeen)

Viime sunnuntaina häidemme puolen vuoden lähtölaskenta alkoi ja tahattomalla yhteensattumalla olimme sopineet myös ensimmäisen tiimipalaverin häiden tiimoilta kaasojeni ja toisen bestmanin kanssa. Kaasoista olen kertonut jo vuosi sitten, mutta bestmanit ovat unohtuneet vallan vaille huomiota - asia täytyy korjata mitä pikimmiten!

Sunnuntaina aamupäivällä olimme koko perheen voimin ulkoilemassa taloyhtiömme takapihalla tarkoituksenamme paitsi haukata koko porukalla kunnolla raitista ilmaa myös väsyttää tenavat niin, että saisimme rauhassa käydä tiimimme kanssa ensi elokuun asioita läpi. Asiaa oli paljon ja aikaa vain rajallisesti, joten halusin istahtaa rennosti kahvikupin äärelle kertomaan suunnitelmistamme. Sintin kummit Sonja ja Antti saapuivat aamupäivällä jotta ennättivät nähdä muksut ennen päiväuniaikaa ja jäivät sitten palaveriin, sillä Antti on toinen Tommin bestmaneista. Omien sanojensa mukaan se second best man.

Kuva täältä.

Sintti sammui lounaan jälkeen parvekkeelle jo puoli kahdeltatoista ja juuri kun Kummi pimpotteli ovikelloa saatteli Tommi Papunkin rattaissa päiväunille myös. Itkuhälytin laulamaan tuutulaulua, kahvinkeitin pörisemään ja toisen kaasoni Ninnunkin saavuttua mestoille ei muuta kuin käymään häiden suunnitelmia läpi. Se toinen bestman, tai siis ensimmäinen, tai... no se best bestman jos nyt halutaan tälle tielle lähteä, jätettiin palaverin ulkopuolelle tällä kertaa, sillä hän asuu Kuopiossa ja sai juuri vauvan pari viikkoa sitten. Sintin kummitäti Sonja sai erikoisluvan jäädä palaveriin ja hänelle myönnettiin mielipiteenilmaisuoikeus ilman äänioikeutta. Kuulemma hyvä vaihtoehto sille, että joutuisi istumaan samassa huoneessa kädet korvilla koko palaverin ajan!

Kaasot ja Antti olivat tavanneet kerran tai paristi, mutta tapaamiset olivat sattuneet enemmän tai vähemmän ohimennen. Nyt olikin hauska istua porukalla vaihtamaan kuulumisia ja rupattelemaan niitä näitä, ennen kuin siirryttiin päivän agendaan: Runebergin torttuihin. Ja sitten niihin häähommiin.

Ennätimme käydä päällisin puolin häiden teemaa, tarvittavia valmisteluja ja aikatauluja läpi kun itkuhälyttimestä alkoi kuulua mökää. Papu ei suostunut nukkumaan ja tehdäkseen asian selväksi, hän oli päättänyt pitää sen verran kovaa ääntä, että Sinttikin heräisi. Jouduimme ratkaisemaan asian ottamalla esikoisen sisälle, jossa olikin sitten riemuisaa kun paikalla oli Sintin kummien lisäksi vielä Kummi ja Ninnukin. Kohta Sinttikin alkoi itkeä ulkona eikä kummitätinsä hötkyttely-yrityksistä huolimatta suostunut enää uudelleen nukahtamaan, joten kohta molemmat pojat olivatkin osallisena häätiimin neuvonpidossa.

Tunnin verran yritin raivokkaasti informoida tiimiläisiä tulevan kevään suunnitelmista alati kasvavan kakofonian läpi, mutta kyllähän se hieman yhden morsiamen hermoja meinasi kiristää kun kutsuaikataulujen, ilmoittautumisten, ohjelman ja kampausaikataulujen keskellä pitäisi rakentaa legoista, lukea Touhulan tarinoita, pyyhkiä kuolaa ja pelastaa pienimmät rakennuspalikat nuorimmaisen suusta.

Kun pelkkä bridezilla ei riitä... Kuva Pinterestistä.

Muut häätiimiläiset sulhasta myöten olivat tosin varsin hyväntuulisia joten varmaan tässä kiristeli pelkästään minua. Ja kun loppukaneettina totesin tiimiläisten tehdessä lähtöä, että eipä tässä taidettu mitään konkreettista saada aikaan Ninnu ystävällisesti huomautti, että johan tässä päätettiin juomanhakureissun aikataulu ja sovittiin tiimiläisten salaisesta Facebook-ryhmästä, jonka avulla bestest bestmankin pääsee osallistumaan suunnitteluun mukaan.

Ei siis aivan turha palaveri kuitenkaan!

Mutta kyllä ne kakarat ehkä sittenkin kannattaa laittaa alulle siellä häämatkalla.

5. helmikuuta 2017

Festariromantiikkaa yhteisiltä vuosilta (häihin 6 kuukautta)

Kesällä 2011 matkasimme kotiseudulleni Etelä-Pohjanmaalle ja pystytimme teltan veljeni pihaan, aika lähelle Provinssin festarialuetta. Siellä rokkasimme ensimmäiset yhteiset festarimme. Olimme seurustelleet puolisen vuotta. 

Eipä ole hääppöisen edustavia otoksia tullut näillä kekkereillä otettua, mutta onpahan jokin kuvatodiste siitä, että mestoilla oltiin. Esiintyjälistalla oli mm. Social Distortion, Hadouken!, Pendulum, Volbeat sekä System Of A Down. Etenkin jälkimmäisin oli ilo päästä näkemään livenä ja vieläpä kotifestareilla.
Sama kesänä lähdimme myös tavoistamme poiketen Helsinkiin festareille, sillä Sonisphere 2011 tarjoili mm. Slipknottia, Mastodonia, In Flamesia sekä Opethia. Päivä oli hemmetin kuuma ja meininki kova. Hiekkakentällä meinasi iskeä pienoinen nestehukka, mutta hampaat irvessä vedettiin viimeisetkin pomppuhevit täysillä ennen kotimatkalle lähtöä.


Omiin festareihimme on enää kuusi kuukautta aikaa!