31. maaliskuuta 2017

Asenne ratkaisee

Pelätty viikonpäivä. Perjantai. Kotipäivä. Molemmat pojat kotona. Ajatuksenakin se tuntuu jo pitkältä, ja täällä se taas on. Viikon viimeinen arkipäivä. Hngh.

Kotipäivät eivät ole olleet helppoja. Aamupäivät ovat sujuneet melko mukavasti, heti sen jälkeen kun rakas isityyppimme on suvainnut lähteä töihin sekoittamasta meidän muiden arkiaamukuvioita. Aamupäivisin olemme ulkoilleet, käyneet kaupassa tai kiertäneet kirpparilla. Pojat ovat olleet virkeitä ja iloisia, ja uusiin paikkoihin on lähdetty mielellään, etenkin jos matka on taitettu "äidin puna-autolla". 



Yleensä lounaan jälkeen kuitenkin homma on ruvennut menemään reisille. Sintti nyt vielä on mennyt kiltisti parvekkeelle nukkumaan, hänellä päiväunet kun ovat lähes poikkeuksetta sujuneet mallikkaasti vielä tällä iällä. Papu on useimmiten mennyt kiltisti omaan sänkyynsä päikkäreille potalla käynnin ja päikkärisadun jälkeen. Mutta sen jälkeen lastenhuoneen suljetun oven takaa onkin ruvennut kuulumaan pikku hiljaa yltyvää kolistelua, huutelua ja jos oikein villiksi on lepäily mennyt, niin yleensä myös itkua ja vaatimuksia tulla puhaltamaan.

Monesti tässä vaiheessa olen yrittänyt käydä istumassa sängyn laidalla juttelemassa siitä, miten yhdessä sovittu päikkäriaika on käynnissä ja kuinka paha mieli kaikille tulee mikäli huoneessa ei kohta hiljene ja ala unien katselu. Usein Papu vannoo olevansa kiltisti ja rupeavansa viimeinkin lepäämään, mutta useimmiten sama meininki jatkuu.



Jossain vaiheessa rupeaa kiristämään. Pitäisi tyhjätä ja täyttää tiskikonetta, ripustaa pyykkejä ja siivota keittiö lounaan jäljiltä. Sitten olisi kiva istahtaa hetkeksi alas ihan itsekseen, juoda kahvikupillinen rauhassa ja vaikka kirjoittaa hieman viimeisimpiä blogi-ideoita ylös. Tai vain pötkötellä radiota kuunnellen. Papu sen sijaan yrittää julkeasti varastaa sen äidin oman parin tunnin pätkän päivästä. 

Monet perjantait olen kiristellyt hampaita, yhtynyt leikki-ikäisen väsyneeseen kiukutteluun ja tuntenut, että koko viikonloppu alkaa ihan väärin. Väsyneenä ja vihaisena. 

Mutta sitten juttelin mammaystävieni kanssa siitä, miten pitäisi vain luovuttaa perjantaisin sen oman ajan tavoittelusta ja todeta, että jos pojista toinen (tai pahimmassa tapauksessa molemmat) ei halua nukkua päiväunia vaan leikkiä, lukea ja kuunnella musiikkia koko iltapäivän, niin sellaista se on. Sitten on leikittävä, luettava ja kuunneltava musiikkia. Hörpittävä kahvi siinä sivussa.

Ja kun tämän oivalsi, ihan oikeasti, ja päätti että yhtenä arkipäivänä viikosta voi selvitä hengissä ilman muuten todella arvokasta omaa aikaa, perjantai jotenkin helpottui. Jos Papu nukkuu, niin bueno! Jos ei, niin ei-niin-bueno, mutta kyllä sen kanssa pärjätään. Viikonloppu on alkamassa, Tommi tulee kenties hieman aikaisemmin kotiin jakamaan leikki-, luku- ja musakuunteluvastuuta, ja edessä on kaksi kokonaista päivää koko perheen kesken.



Näillä eväillä hauskaa viikonloppua teille muillekin! 

28. maaliskuuta 2017

Helppo aamupala

En ole oikein aamupalaihmisiä. Se johtuu siitä, etten ole aamuihmisiä. Ylitsevuotava sosiaalisuuteni käynnistyy vasta kello yhdeksän tienoilla, joten kun joudun heräämään ennen sitä pyrin selviämään mahdollisimman vähällä. Nykyään joudun jo kommunikoimaan monta tuntia ennen tätä, sillä lapsille ei oikein voi pelkästään murahdella ja tuhahdella vastaukseksi aamun lörpötyksiin, toisin kuin heidän isälleen. Ei ainakaan joka aamu.

En oikein jaksa siis vaivautua aamupalankaan suhteen, joten yritän päästää itseni helpolla. Nyt kun yritän seurata terveellistä ruokavaliota olen pyrkinyt välttämään tilannetta, jossa tuijotan jääkaappia aivot kohmeessa ja naahin lautaselleni mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa. Aamujen helpotukseksi on tullut aamupalasmoothie jossa saan kaikki aamupalan tarpeelliset osat kulautettua kerralla kurkusta alas. Proteiinit, hiilarit ja rasvat ovat iloisesti sekaisin saman lasin pohjalla, josta se on helppo nauttia muiden aamupuuhien ohella. Tai keittiön pöydässä itseään keräten Sintin mentyä aamupäikkäreille.

Aamupalasmoothie

  • n. ½ dl (tyrni)marjoja
  • ainakin 3cm tuoretta inkivääriä viipaleina
  • lehtikaalia oman maun mukaan
  • puolikas avokado
  • purkillinen (250g) maitorahkaa
  • banaani




Revi lehtikaali ja laita kaikki ainekset joko blenderiin, tai sitten kulhoon jossa voit survoa ne sauvasekoittimella. Suosittelen lisäämään hieman kylmää vettä, (sokeritonta) mehukeittoa tai vaikkapa tuoremehua, jotta ainekset muussaantuvat kunnolla. Kun massa on tasaista, jatka sitä haluamallasi nesteellä (itse käytän kylmää vettä) niin pitkään, että se on itsellesi sopivan löysää juotavaa. Kaada lasiin ja yritän herätä tähän päivään.


Jos tykkäät pureskella jotain aamupalallasi jätä vaikka banaani pois ja korvaa hiilarit ruisleivän muodossa. Yhtä (isohkoa) banaania kohden voi syödä kaksi ruisleipäsiivua, ainakin niiden ohjeiden mukaan joita itse noudatan. Tai voi tietenkin laittaa smoothieen puolikkaan banaanin ja syödä yhden siivun leipää. Kuinka vaan. Enjoy!

27. maaliskuuta 2017

Äiti ei puhu mordoria

No hyvä on. Uhma on toki tärkeä vaihe lapsen kehityksessä ja sen saapuminen on väistämätöntä jossain vaiheessa. Uhman kautta lapsi oppii muodostamaan kuvan omista ja perheen rajoista, opettelee käsittelemään tunteitaan ja... varmaan montaa muutakin hyvää asiaa joita en nyt jaksa ruveta googlettamaan.

Mutta voi hitsinpimpulat sentään että kyseinen kehitysvaihe on raskas!

Myönnettäköön, me olemme päässeet Papun kanssa melko helpolla. Hän on ollut päällisin puolin iloinen ja mukautuva lapsi. Kovin aikaisessa vaiheessa rupesi jo tuntumaan, että tyyppi tosiaan ymmärtää miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään ja rutiineita oli todella helppo ylläpitää kun poika söi kiltisti lautasensa tyhjäksi, suoritti pesutoimenpiteet hymyillen ja meni nukkumaan itselleen lauleskellen.



Nykyään meillä asuu aivan erilainen poika. Mikään ei onnistu ilman riitaa. Tai kai jokin asia onnistuu, mutta lähestulkoon kaikesta pitää kyllä vääntää kättä. Tommi on paljon pitkäpinnaisempi ja jaksaa taistella ilon kautta, kutittelemalla ja keksimällä kompromisseja. (Voi toki johtua siitä, että hän käy näitä kamppailuja vain iltaisin ja viikonloppuisin.) Minä jaksan korkeintaan kolme kertaa pyytää nätisti. Sitten pitäisi ruveta tapahtumaan.

Päivät ovat rankkoja aika pitkälti aamusta iltaan. Neljänä hoitopäivänä viikosta kamalia ovat karkeasti pelkästään aamut ja illat, mutta perjantaista on ruvennut muodostumaan viikon pisin päivä kun vietämme sen poikien kanssa kolmistaan. Aamulla joutuu riitelemään siitä joko on aika nousta sängystä ("mutta en minä vielä halua nousta"), pitääkö aamulla käydä pissalla ("mutta en minä halua käydä pissalla"), eikö pyjamassa todellakaan voi mennä hoitoon ("mutta en minä halua vielä pukea") ja ehtiikö vielä lukea kolme kirjaa juuri ennen kuin pitäisi lähteä hoitoon ("mutta en minä halua lähteä tänään hoitoon").

Hoitoon mennään kuitenkin lähes poikkeuksetta aina todella iloisin mielin, joten tässä sentään ollaan edelleen voitolla.



Iltapäivällä kun haen hänet naapurirapun hoitopaikasta Papu on yleensä myös iloisella mielellä. Kotona kaikki sujuu niin kauan kun istahdan heti lukemaan hänelle tai innostan pojan heti leikkiin kanssani. Kun päivällisaika alkaa lähestyä myös mahdollisesti siihen asti vallinnut seesteisyys alkaa kaikota. Veljen kanssa on hankala leikkiä ("mutta Sintti ei saa ottaa minun legolammasta"), päivälliselle on haastavaa valmistautua ("mutta en minä halua pestä käsiä"), syömisestä tulee mahdotonta ("mutta en minä halua nielaista" vaikka posket ovat täynnä ruokaa) ja monesti ruokailu lipsahtaa pelleilyn puolelle, kuten maidon kaatamiseksi puolitahallisesti, jonka seurauksena maitomuki yleensä otetaan pois ("mutta minä haluan vielä maitoa").

Kotipäivinä tähän voi vielä lisätä ulos pukemisen ("mutta en minä halua mennä ulos"), ulkoa sisälle tulemisen ("mutta en minä halua mennä sisälle"), lounasaikaan liittyvät toimenpiteet kuten ne pesut ja syömiset, sekä tietenkin päiväunet ("mutta en minä halua mennä nukkumaan") jotka yleensä päätyvätkin poikien huoneesta kuuluvaan huutoon ("minä en jaksa enää nukkua" tai "nyt minä olen jo herännyt"). Onneksi Sintti nukkuu päiväunensa parvekkeella rattaissa.

Kun Papu ei saa tahtoaan läpi, alkaa pakotettu huutoitku joka kuulostaa siltä, kuin iso lehmä kärsisi kivuliaasta ummetuksesta. Ja ehkä kiimasta samaan aikaan. Kuulostaa siis kamalalta. Ääni voimistuu mitä pidempään kestää siinä ettei se tuota haluttua tulosta. Kyyneliäkin näkyy, mutta silmien katse on päättäväinen, ei surullinen. Kun pojan kanssa yrittää sitten viimeillä järjenrippeidensä avulla vielä keskustella rakentavasti, vastauksista ei saa mitään selvää, sillä ne täytyy ölistä samaa mielipuolista huutoitkua käyttäen.



Valitettavasti äiti ei puhu mordoria, voisitko ystävällisesti toistaa saman normaalisti?

Homma karkaa lapasesta yleensä viimeistään iltarutiinien kohdalla ihan kunnolla. Lelujen kerääminen on vastenmielistä ("mutta minä haluan vielä leikkiä") eikä auta jos ehdottaa, että kerätään kaikki muut lelut jo valmiiksi ja jätetään vain ne, joilla tähänkin asti on leikitty ("mutta minä haluan leikkiä näillä ja näillä ja näillä" eli kaikilla niillä, jotka ovat olleet toimettomina viimeisen pari tuntia). Riisumisen kohdalla ummetuksesta kärsivä lehmä yleensä palaa ("mutta en minä halua mennä suihkuun") jolloin todetaan, että tänään ei ole kyllä pakko olla mikään kylpypäivä ("mutta minä haluan suihkuun"). Toisinaan pääsemme suihkuun, toisinaan emme. Sitten tapellaan siitä, pitääkö se pyjama pukea ("mutta en minä halua") vai ollaanko sitten ilman pyjamaa ("mutta en minä halua").

Kunhan vain isi lukee iltasadun ja laulaa iltalaulun seuraa päivän rutiineissa hieman helpompi ajanjakso. Minä saan aika usein laulaa lyhyemmän alkulaulun ja peitellä pojat unille, ja se kyllä yleensä tässä vaiheessa päivää riittääkin minulle aivan vallan mainiosti. Jos Tommilla on onni matkassa, hän saa puhuttua Papun kanssa päivän asioista niin, että Papu itse kertoo menevänsä kiltisti nukkumaan. Silloin poikien huoneessa hiljenee yleensä nopeaa ja omakin niskalukko alkaa hellittää välittömästi. Jos taas kierrokset ovat niin överit, ettei mikään järki enää kolkuttele uhmaikäisen pääkopassa, joudumme käymään vielä monta kertaa rauhoittelemassa kumpaakin huutavaa poikaa. Niinä iltoina asetan vanhemmaksi tulemisen järkevyyden vahvasti kyseenalaiseksi.

Uhma on kuulemma tärkeä vaihe lapsen kehitykselle. Mutta sanokaa nyt ettei se kestä ihan hirveän pitkään, eihän?

25. maaliskuuta 2017

2 x kylpyläviikonloppu

Viikot tuppaavat olemaan aika rankkoja meillä tällä hetkellä. Suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että näemmä kiltti parivuotiaamme pääsi tässä kahden ja puolen vuoden iässä siihen kuuluisaan uhmaan joka herättää viimeistään iltapäivällä Papun suurien ruskeiden silmien takana piilottelevan demonin. Yleensä pienempi sitten komppaa raivoavaa esikoista heittäytymällä itkuiseksi ja ripustautuvaksi, joten siinä sitä sitten ollaan. Jos muistan, niin ehkä avaudun tästä uhmaiästä erikseen, mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe.

Tämän kirjoituksen aiheena on hehkuttaa sitä, miten kylpylöissä todella tehdään uusia ihmisiä. Noh, varmaan siis sillä lailla uusia ihmisiä myös, mutta koska itselläni on lapsiluku täynnä, tarkoitan lähinnä oman itsensä virkistäytymistä. Itse olen saanut nauttia kylpyläpalveluista nyt kahtena viikonloppuna peräkkäin ja kyllä, olen kuin uusi ihminen. Tai ainakin osittain uusi ihminen. Hermo on ainakin levännyt! Ja keho.

Viime viikonloppuna Sintin kummitädit Helsingin ja Espoon suunnalta saapuivat ennakkovaroituksen mukaisesti noukkimaan minut kyytiin ja veivät lounaskoukkauksen jälkeen yllätykseksi Nokian Kylpylähotelli Edeniin. Se oli ystävieni syntymäpäivälahja minulle näin kolmenkympin täytyttyä ja se oli varsin ihana lahja se! En ole käynyt Edenissä noin miljoonaan vuoteen jos silloinkaan, joten paikka oli itselleni tavallaan ihan uusi kokemus. 

Matka kohteeseen tehtiin omasta mielestäni parhaan mahdollisen ravintolan kautta: 2h+k.
Haastoin itseni valitsemaan jotain muuta kuin Lupileivän enkä joutunut pettymään äyriäispastaan.

Lilluimme Annen ja Kirsin kanssa kuumassa poreammeessa maailmaa parantaen pari tuntia jonka jälkeen siirryimme samaan hommaan omaan valtavaan huoneeseemme. Siis siihen maailmanparannushommaan. Nautimme ajomatkan varrella olleesta liikennemyymälästä ostamamme siiderit ja noin kilon irtokarkkeja loikoillessamme sängyillämme ja jutellen niitä näitä. Asiaa kyllä oli, kuten vain ystäväporukalla voi kuvitella olevan.

Jossain vaiheessa totesimme, että täytyisi varmaan laittaa vielä ihan vaatteetkin päälle ja siirtyä syömään. Joten maailmanparannusta jatkettiin Edenin ravintolassa. Täytyy kyllä mainita, että illallinen jätti hieman kylmäksi. Hotellin A la carte oli lähinnä vitsi ja vaikka seisovassa pöydässä näytti olevan sen seitsemää sorttia, ei ruoka kyllä ollut mielestäni mitenkään sen tasoista, että sitä olisi voinut kehua. Henkilökunta vaikutti olevan samaa mieltä sekä ravintolan, että respan puolella kun annoimme palautetta.



Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin ihanaa viettää naisten kanssa aikaa ja kokonaisuutena viikonlopusta jäi ihanan puhdistunut fiilis. Taukoamaton hölötys puhdisti sielun ja mielen, kuumaporeallas teki voitavansa keholle. Ihana, ihana syntymäpäivälahja!

Tänä viikonloppuna käytin viime äitienpäivänä Tommilta saamani lahjakortin Holiday Clubin Tampereen kylpylässä. Polskimme koko perheen voimin aamupäivällä kylpylän altaissa ja molemmat pikkupojat osoittivat jälleen kerran, että vauvauimareista kehittyy oivallisia vesipetoja. Ei meinaan kumpikaan pelännyt vettä laisinkaan, vaan Sinttikin olisi halunnut kontata pitkin lastenallasta. Papun suurinta hauskuutta oli päästää yllättäen irti isistä tai äidistä kesken siirtymisten jolloin pää tietenkin painui iloisesti veden alle, kunnes tempusta kerta toisensa jälkeen yllätetty vanhempi ennätti noukkia muksun takaisin pinnalle. Lienee sanomattakin selvää, että molemmat pojat olivat aivan naatteja kun puolilta päivin pakkasimme Tommin kanssa ukkoja autoon.

Reilu tunti omaa aikaa ennen hierontaa joten suunnaksi keskusta. Mitä tekee tämä äiti?
Meikkaa autossa, kun ei pukuhuoneessa kerennyt. Koska kaikkia kiinnostaa onko
ripsaria? *facepalm*

Lapinniemen kylpylä oli muuten oivallisen kokoinen paikka vierailla juurikin pienten lasten kanssa. Olemme käyneet Kangasalla Kuohussa vauvauinnissa ja vaikka kyseessä on ns. perusuimahalli, siellä on lapsille kyllä paljon enemmän puuhaa kuin Lapinniemessä. Mutta vaikka kylpylässä hinta on ehkä hivenen suolainen kolmeen poreammeeseen, yhteen isompaan altaaseen, pienten lasten altaaseen ja kylmäaltaaseen nähden, se oli juuri erinomainen paikka uiskennella juuri näin pienten muksujen kanssa. Tila oli sopivan pieni, vesi oli ihanan lämmintä, ja ehkä juuri hieman normaalia uintimaksua korkeamman sisäänpääsymaksun vuoksi altailla oli mukavan vähän porukkaa jolloin ei muodostunut sitä uimahalleille ominaista kaikuvaa meteliä.


Päivän kylpyläkokemus huipentui omalta kohdaltani tunnin hierontaan, johon jäin Tommin suunnatessa poikien kanssa kotiin lounas- ja päiväunihommiin. Ja kun tulin parin tunnin päästä kotiin selän ja niskan lihakset ihanasti myllättyinä kotona odotti kaksi syvää unta tuhisevaa ukkelia ja perin tyytyväinen isukki. Erinomainen kylpyläpäivä siis tämäkin!

Vieläköhän se Ikaalinen pitäisi testata..?

20. maaliskuuta 2017

Vieraslahjat jotka sanovat "rock on"

Vieraslahjat ovat yksi sellainen asia, joiden kohdalla sitä miettii onko kyseessä täysi turhake vai tarpeellinen panostus hääjärjestelyissä. Omasta lapsuudestani muistan organzapussukoihin pakatut sydänkaramellit ja ajattelin silloin, että onpa aneemista. Ja näin kyllä ajattelen edelleen.

Toki vieraita on kiva muistaa! Itse rakastan lahjojen antamista hieman jopa enemmän kuin niiden saamista, ja siksi vieraslahjat ovat mielestäni sinänsä ihan järkeenkäypä asia. Kiitos kun tulitte juhlimaan kanssamme, tässä jotain pientä lahjaksi siitä. Moni on jättänyt ne organzapussukat ja sydänkarkit menneisyyteen ja korvannut tällaisen vieraslahjan vaikkapa järjestämällä karkkibuffan. Toiset purkittavat itsetehtyä hilloa, toiset tilaavat avaimenperiä hääparin nimillä. Mahdollisuuksia on useita.

Itseäni kiinnosti selvitellä vaihtoehtoja hieman rokahtavalle vieraslahjalle - onhan meillä muutenkin rock'n'rollia sisältäviä elementtejä festarihäissämme! Jälleen kerran ideoita on lukemattomia ja vain mielikuvitus on rajana, mutta kokosin tähän muutamia mielestäni kivoja vieraslahjaideoita. Suurin osa niistä on suosikkisivustoltani mitä tulee hääjuhlista lukemiseen, Rock n Roll Bridelta. Lehtenä julkaistava Rock n Roll Bride tuottaa upeita kurkistuksia oikeisiin vaihtoehtoisiin hääjuhliin paitsi lehden myös nettisivujensa ja bloginsa kautta, jota seuraan orjallisesti Bloglovinissa. Tässä siis omasta mielestäni parhaat ideat:

Festarijuomat
Useimmista häistä löytyy baari, joko omakustanteisena tai hääparin tarjoamana, mutta mikäs olisikaan sen hauskempaa, kuin tarjota jokaiselle vieraalle festareiltakin tuttu piilopullo!

Tux & Tales Photography / Rock n Roll Bride

Meillä ainakin monellakin vieraalla on kokemuksia näiden minipullojen piilottelun taiteesta erilaisten tapahtumien yhteydessä, ja jos Jack Daniels piristää Ilosaaren bajamajassa nautittuna, kuka sanoo ettei se tuottaisi iloa myös pitkän hääpäivän aikana - tai lieventäisi juhlien loppumisesta syntyvää alakuloa kotimatkalla?

Siirtotatuoinnit
Oletteko huomanneet, että monilla festareilla tarjotaan tatuointi- ja lävistyspalveluita? Omasta mielestäni tatuoinnin hankkiminen festareilla ei ehkä ole se kaikista järkevin ratkaisu ja monesti sitä saattaakin katua itselleen tuliaisena hankittua muistoa jälkeenpäin, mutta kehonmuokkaukset kuuluvat melko kiistatta festivaalien tapahtumatarjontaan. 

Rock n Roll Bride

Siirtotatuoinnilla jokainen voisi fiilistellä rakkauden juhlaa vielä pari päivää jälkikäteenkin ja kummit ja mummit pääsisivät kokeilemaan millaiselta ihon värittäminen linnakundin tai merimiehen näköiseksi oikein tuntuisikaan. 

Rintanapit
Itse omistan hupparin jota tituleeraan monesti rokkihupparikseni. Se on aivan perustavanlaatuinen musta huppari, mutta vuosien mittaan olen ommellut siihen lempibändieni kangasmerkkejä ja kiinnitellyt asiaan kuuluvia rintanappeja. Miksi ei siis muistaa juhlaväkeä hääfestareiden rintanapilla? Siihen se "Susanna ja Tommi - rakkautta ja muita suuria tunteita jo vuodesta 2011" sopii "Provinssi - ihmisten juhla jo vuodesta 1979" napin viereen!

Niall McCarthy / Rock n Roll Bride

Tai sitten voi päättää tukea omaa suosikkiyhtyettä ja tilata heidän logollaan olevia rintamerkkejä sopivan kasan. Erityisesti kannustettavaa silloin, kun kyseessä on vielä melko tuntematon yhtye. The Beatles tuskin tarvitsee lisämainosta enää, mutta kieltämättä he ovat paikkansa ansainneet rintamerkkien joukossa.

Plektrat
Kuka muu tunnustaa joskus tallanneensa vahingossa jonkun toisen sormille kun on yrittänyt varmistaa, että bändin lavalta yleisöön nakkaama pleku löytää tiensä omaan kokoelmaan? En varmasti ole yksin tämän tunnustuksen kanssa!

Millyjane Photography / Rock n Roll Bride

Plektrat tai muut musiikkivälineet, kuten vaikkapa rumpukapulat ovat yksi tapa tuoda festivaalitunnelmaa hääjuhlaan. Kun lahjoja varaa jokaiselle vieraalle ei tarvitse pelätä toisten sormien (tai rumpukapuloiden osalta silmien) puolesta ja jokaiselle jää muisto juhlasta.

Rakkauden soundtrack
Yksi omasta mielestäni ehkä vähiten turha kiitoslahja on cd, jolle hääpari on valinnut itselleen tärkeitä kappaleita. Biisejä, joilla on heidän tarinansa suhteen merkitys. Lauluja, joita heillä kotona kuunnellaan.

Stacey Lee Photography / Brideside

Hääparin kokoamalla levyllä voisi laajentaa vieraiden musiikkimaailmaa, tuoda siihen ehkä jotain uutta, tai se voisi vähintäänkin antaa selityksen miksi pari on sellainen kuin se on. Sen voisi koostaa yhteisen tarinan mukaan, yhdessä vierailtujen festareiden esiintyjien kappaleita valiten, tai yksinkertaisesti vain kasata sille biisejä joista kumpikin eniten tykkää. Jos ei muuta, niin olisipa ainakin vieraille jotain uutta kuunneltavaa kotimatkalle.

Mitäs mieltä olette? Tuleeko mieleen jotain muuta, mitä festariväelle häävieraille voisi tarjota kiitoslahjana? Mitä mieltä itse olette kiitoslahjojen tärkeydestä? Turhake vai tarpeellisuus?

16. maaliskuuta 2017

Kutsujen suunnittelu etenee

Hitaasti.

En jaksa ymmärtää miten tässä kutsuasiassa voi oikeasti mennä näin pitkään. Tai sitten kyseessä on klassinen esimerkki siitä, miten meikäläisen kohdalla pitkä valmisteluaika ei todellakaan takaa järjestelmällistä etenemistä kohti deadlinea. Tämä on koulu- ja opiskelumaailman tenttiinluku- ja esseenpalautuscase all over again! Argh!

Päätimme Tommin kanssa juuri ennen ensimmäistä häätiimipalaveria, että tulemme lähettämään kutsut huhtikuun lopussa jolloin viimeisen ilmoittautumispäivämäärän voi laittaa jonnekin kesäkuun alkupuolelle. Valitsimme tietoisesti kutsun saapumisen ja viimeisen ilmoittautumisajankohdan välin lyhyeksi, sillä mitä pidempi rako näiden kahden asian välillä on, sitä varmemmin asia vierailtamme unohtuu. Olemmehan jo lähettäneet Save the Date -kortit, joten päivämäärä on kyllä kaikkien kutsuttavien ihmisten tiedossa. Sinänsä reilu kuukausi pitäisi olla aivan kelvollinen aika päättää lopullisesti lähteekö juhliin vai ei.

Gemma Hoodless / kuva täältä

Sen sijaan tärkeämpää ajallisesti on jättää meille se pari kuukautta aikaa miettiä istumajärjestystä, majoittumista (tämäkin tuottaa alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta yllättävän paljon ahdistusta, siitä ehkä myöhemmin lisää) ja ruoka-asioita. Juoma-asiat vedetään aika pitkälti lonkalta, sillä olemme sopineet juomanhakureissun jo huhtikuulle, jolloin lopullinen juhlien nuppiluku ei vielä ole selvillä. Mutta eihän se liika alkoholi kyllä hukkaan pääse menemään, ehheh.

Koska tässä nyt festarit ovat muodostuneet häidemme vetäväksi teemaksi, niin pyrin ottamaan sen huomioon myös itse kutsussa sekä hääinfossa, jonka lähetämme kutsun mukana. Senpä vuoksi jokin aika sitten tietokoneeni näytöllä komeili kaksi toisistaan ehkä hieman poikkeavaa sivua. Toinen oli Makea Hääblogin erittäin informatiivinen Hääkutsujen ABC (kiitos Janina!) ja toinen Ruisrockin festari-info.


Jep. Että näillä eväillä. Moniko pystyy nostamaan käden ylös, että samassa tilanteessa ollaan?

Olen ennenkin maininnut, että käytän paljon Canvaa kun suunnittelen milloin mitäkin paperituotteita. Nyt viimeistään on aika antaa ohjelmalle sen ansaitsema kiitos - Canva on nimittäin äärimmäisen erinomainen ohjelma mihin tahansa tekstinsuunnitteluun! Se on todella monipuolinen ja helppo käyttää, ja suurimmaksi osaksi kaikki tarpeelliset elementit ohjelmassa ovat ilmaisia. Ja sitten kun haluaa jonkin erikoisemman taustan, kuvan tai symbolin, niiden käyttämisestä joutuu maksamaan dollarin. Jos suhteuttaa esimerkiksi hääkutsujen budjettiin, niin vajaa euro itselle mieluisasta korttitaustasta ei ole aivan suuren suuri panostus.

Kutsut ovat siis meillä ehkä sitä pihistys-osiota, sillä vaikka arvostan suuresti graafisten suunnittelijoiden visuaalista silmää sekä asiakaspalvelutaitoja, tässä kohdassa kiristän kukkaron nyörejä ja kulutan kymmeniä rahallisesti arvottomia työtuntejani repien kasaan meille sopivaa kutsua ja infolehteä. Kunhan vain saisin näiden ulkoisen ilmeen kohdilleen ja sisällön mahdollisimman informatiivisesti voisin ruveta pohtimaan missä Tampereella nämä lopulta kannattaa painattaa. Omalla printterillämme emme niitä sentään aio tulostaa.


Näistä sitä inspiraatiota pitäisi sitten ammentaa!

Mitä kutsu ja hääinfo sitten pitävät sisällään? 

Kutsuun laitamme ainoastaan nimemme, hääpäivämme sekä juhlan alkamisajankohdan, juhlapaikkamme osoitteen sekä RSVP:n eli viimeisen ilmoittautumispäivän. Näiden lisäksi kutsuun tulee pieni teemaan sopiva juju, jonka näette kunhan esittelen konkreettiset kutsut tulevaisuudessa.

Hääinfoon päädyin laittamaan seuraavat ohjeet: juhlapaikan sijainti ja miten sinne löytää, majoitus eli missä kukin voisi kuvitella yöpyvänsä juhlien jälkeen, ilmoittautumisohjeet, vihkiminen ja mihin aikaan juhlaväen olisi suotavaa olla paikalla, pukukoodi, muistamiset sekä yhteyshenkilöt mikäli jollakin vieraista ilmenee kysyttävää juhlan kulkuun tai yleiseen järjestelyihin liittyen.

Puuttuuko jotain todella tärkeää?

Ja nyt sitten enää vain sanoista tekoihin.

14. maaliskuuta 2017

Kuukauden hääbloggarina Häädiilit.fi -sivustolla

Yhteistyössä Häädiilit.fi kanssa

Sain jokin aika sitten Häädiilit.fi -sivuston Ollilta sähköpostia jossa kyseltiin halukkuuttani olla sivuston ensimmäinen kuukauden hääbloggari. Suostuin ilomielin, sillä oli hauska päästä kirjoittamaan pitkästä aikaa blogin ulkopuolellekin! Kävin tutustumassa Häädiilit -palveluun Love me do -messuilla tammikuussa ja kirjoitinkin siitä tässä postauksessa. Tuolloin sivusto oli juuri avattu joten mistään vanhasta tapauksesta ei vieläkään ole kyse.

Sain Ollilta vapaat kädet kirjoittaa mistä haluaisin ja kun olimme pallotelleet muutamaa ideaa päädyin kirjoittamaan siitä, millaista on olla hääbloggari. Jälleen kerran osa minusta haluaisi painaa leuan kainosti rintaan ja mutista jotain siitä, että tämähän nyt on pääasiassa ollut perheblogi ja jotain sen suuntaista, vaikka vaatimattomuus harvoin on yksi ominaisuuksistani. Mutta kun katsoo viimeisten kuukausien aiheita niin täytyy jo todeta, että kyllä tämä varmasti hääblogistakin taas menee! 

Jos siis haluat käydä lukemassa mitä sanottavaa minulla on itse tästä hääblogihommasta, löydät artikkelini täältä.

Häädiilit sivustoon kannattaa tutustua muutenkin, ei vain meikäläisen artikkelin osilta! Hurma Tuotanto Oy:n ylläpitämään palveluun rekisteröityminen on ilmaista eikä sido mihinkään. Sieltä voi bongata tarjouksia, jotka auttavat säästämään rahaa omien juhlien järjestämisessä, mutta siellä on myös juhlien järjestämiseen liittyviä artikkeleita sekä muistutuksia konkreettisista tapahtumista, joihin voi osallistua. 


Kannattaa siis käydä tutustumassa sivustoon etenkin jos se on vielä vieras, ties vaikka sieltä löytyisi ratkaisu siihen, miten mahduttaa haluamansa asiat hääbudjettiin ilman, että joutuu venyttämään sen velkavankeuden puolelle. Nyt maaliskuun aikana rekisteröityessä osallistuu samalla arvontaan, josta voi voittaa ilmaisen tapaamisen/konsultoinnin hääsuunnittelijan kanssa.

11. maaliskuuta 2017

Ei tämän viikon kyllä näin pitänyt mennä

Minulla piti olla tällä viikolla lomaa. Juu, olimme juuri viikon Lapissa lomailemassa, mutta tämän viikon piti olla se minun lomani. Lomaa lapsista, lomaa kotihommista, lomaa elämäni miehestä, lomaa legginseistä ja trikoopaidoista ja meikkaamisesta (siitä vähäisestäkin). Lomaa perhearjen suunnittelusta, sen pyörittämisestä.

Loman piti sisältää noin 250 miestä, osa tuttuja, osa vieraita. Ei yhtään lasta, mutta aikaisia aamuherätyksiä. Ja aamupuuroa, mutta olisin saanut syöttää sen itselleni. Valmiiksi keitetyn kahvin kera. Lomaa, jolla olisin saanut koko viikon viettää samoissa housuissa, samassa takissa, samassa lakissa. Lomaa, jossa ainoa meikki kulkisi nimellä naamioväri. Lomaa, jota määrittäisi selkeä hierarkiaketju jossa ei itse tarvitsisi kertoa kuka tekee, mitä tekee, koska tekee ja kuinka nopeasti. Paitsi tietenkin omille alaisilleen.

Minun piti nimittäin olla tämä viikko kauan odotetussa kertausharjoituksessa. Käsky tipahti postin mukana jo viime vuoden puolella, hyvissä ajoin kuten kuuluikin. Iloitsin leijonapostin valkoisesta väristä, sillä se kertoi heti kirjekuorta hiplatessa, että tähän harjoitukseen pitäisi lähteä. Se oli virkistävää vaihtelua kaikille niille vapaaehtoisille kertausharjoituskutsuille, joita olin joutunut lähettämään bumerangina takaisin koko viime vuoden vedoten perhesyihin. Nyt Sinttikin jo pärjäisi isovanhempien kanssa, jotka olivat lupautuneet viikoksi lapsenvahdiksi.

Mutta onneksi Suomen puolustuskyky ei kaadu siihen, ettei yksi yli-innokas kotiäiti pääse harjoitukseen mukaan - kovasta halusta huolimatta. Anoppi nimittäin sairastui ensimmäisen kerran vuosiin juuri tällä viikolla eikä siksi päässyt Sinttiä hoitamaan. Onneksi kyseessä oli pelkkä ärhäkkä flunssa eikä mitään sen vakavampaa, mutta lopputulos oli kuitenkin sama.


Ei lomaa. Ei 250 miestä puettuna yhteensopiviin vihreisiin kuteisiin. Ei valmista aamupuuroa ja kahvia. Ei taukoa arjesta.

Otti meinaan koville. Todella koville. Jos se ei olisi niin neitimäistä myöntäisin itkeneeni asian vuoksi muutaman kyyneleenkin. Noh, muutaman... Hävetti soittaa harjoituksen johtajalle harjoituksen alkua edeltävänä päivänä, ja vielä enemmän hävetti kun asia oli niin helposti ymmärrettävissä. Totta kai äidin tulee olla lapsensa kanssa. Koti, uskonto ja isänmaa. Siinä järjestyksessä. Miinus se uskonto, tietenkin.

Viikon kruunasi tietenkin se, että Tommi sairastui myös flunssaan joka lopulta tarttui loppuviikosta minuunkin. Ja ehkä myös se, että Sintti on ollut koko viikon äärimmäisen huono nukkuja. Joka johtuu tietenkin siitä, että myös hän oli tulossa kipeäksi.


No hyvä on. Kertausharjoituksia tulee ja menee, tämä oli yksi menetetty sellainen. Lapset ovat pieniä vain hetken. Kohta he ovat jo koululaisia eivätkä edes huomaa, että äiti oli viikon kaivamassa poteroa. (Tai puoli vuotta rauhanturvaajana?) Flunssa on kevättalven vihollinen joka ei valitse uhrejaan, ei edes silloin, kun se kaataa juuri minun ainoan käytettävissä olevan lapsenvahtini juuri sillä minun lomaviikolla vuodepotilaaksi.

Mutta saa kai silti harmittaa?

9. maaliskuuta 2017

Jos minä saisin pukea sulhasen niin...

...hänelle tulisi hääpäivänä päälleen jotain seuraavanlaista.

Harmaa puku
No harmaata pukua Tommikin on kyllä ajatellut, ihan itse, mutta se on kyllä omastakin mielestäni aivan erinomainen ajatus. Harmaassa on tiettyä rentoutta ja materiaalivalinnoilla siihen saadaan mukavasti pientä leikkisyyttä aikaan. Harmaa on huomattavasti vähemmän virallinen ja jäykkä kuin musta puku, näin omasta mielestäni, ja sininen taasen ei välttämättä ole aivan samalla tavalla Tommin väri kuin harmaa.

BQ Räätälistudio, BQ Collection, kuva täältä.

Puvun takin voi jättää suosista pois, housujen kanssa sopiva liivi ajaa asiansa vallan mainiosti. Koska kyseessä on rennot juhlat voisi valkoisen kaupuspaidan hihat vaikka kääräistä kyynärpäiden yläpuolelle, silläkin lisätään eroa virallisen ja vakavan juhlan sekä meidän häidemme välille.

Päheät kengät
Kaikkien muiden sulhasista poiketen Tommi ei ole täydellinen mies, asia, joka tulee eteen myös tässä kenkäasiassa. Jos hän olisi täydellinen mies, hän ilman muuta haluaisi jalkaansa Converset. Silloin olisimme täydellisesti synkassa, sillä omat (toiset) hääkenkänihän ovat ah niin täydelliset punaiset glitter-Conssit. Valitettavasti kuitenkin Tommi suorastaan ylenkatsoo näitä tasapohjaisia, huonolaatuisia trendijalkineita melko tuntuvasti eivätkä omat noin 14 pariakaan ole tältä vähättelyltä välttyneet, joten todennäköisyys saada sulhaselle Conssit jalkaan hääpäivänämme on pyöreä nolla.

Kuva täältä.
Vansit houkuttelivat miestä pitkään kunnes hän totesi niidenkin kuuluvan samaan kategoriaan Conversen kanssa: huonot pohjat, liian trendikkäät, ylikalliit laatuunsa nähden. Hmpf.. Mutta koska tässä onkin kyse siitä mitä minä haluaisin, niin pidän kiinni toiveestani punaisten Conssien suhteen. Tai edes Conssien. Koska Conssit <3

Veikeät asusteet
Ei kravattikaan huono ole, mutta olen varsin ihastunut rusetteihin. Ne ovat jotenkin niin hauskoja! Kravatti on toki tyylikäs ja sillä saa tiettyä särmää muuten rentoon pukeutumiseen mutta... Kyllä rusetti olisi silti asia, joka täydentäisi asun.

Olen ihastunut ajatukseen siitä, että miesten (sulhasen ja bestmanien, ehkä isienkin?) pukeutumisessa olisi jokin yhdistävä tekijä. Kaikista helpointa ja samalla hauskaa se olisi toteuttaa samanlaisilla sukilla. Silloin kynnys laittaa jotain erikoisempaa päälle on melko matala, sillä eiväthän miesten sukat varsinaisesti juhla-asuissa näy. Ainakaan merkittävästi. Happy Socks -merkkiset sukat ovat tulleet meille sekä Tommin, että poikien sukkalaatikkoon jäädäkseen ja tykkäänkin hankkia Tommille ja pojille samoilla kuoseilla ja värimaailmalla olevia värikkäitä sukkia, mutta jos hieman haluaisi nähdä vaivaa ja metsästää jotain jännittävämpää teemaa, niin esimerkiksi tämä olisi aika hauska idea:

TP Photography / Magicaisle

Rannekkeet
Ne ovat ensinnäkin osa Tommin arkistakin pukeutumista ja toisekseen koska häät ovat omat rakkausfestarimme, olisi mielestäni erinomaisen mukavaa nähdä sulhasella niittiä ja nahkaa ranteissa. Ne sitäpaitsi sopivat miehelle todella hyvin! Tai ehkäpä vaikka tämä -1 hääpäiväranneke...



Hattu or not?
Tämä on problemaattista. Nimittäin tämä pääasia. Kun meidän rokkikukolta löytyy tuota tukkaa, niin hyvähän se olisi laittaa kuntoon hääpäiväksi. Olenkin kovasti yrittänyt kannustaa Tommia trimmattavaksi häiden alla, enkä nyt tarkoita, että hiusten pituuteen saisi missään nimessä kajota kuivia latvoja enempää, mutta valmistaisihan se juhlaan eri tavalla kun istahtaisi groomattavaksi ennen juhlaa. Partaakin voisi hieman siistiä, mieluiten ammattilaisen toimesta, niin ei sitten olisi pumpulituppoja nenänpielet täynnä kun aamuajolla käsi hieman tuppasi tärisemään.

Myönnän heikkouteni näihin manbuneihin, siis miesten hius...nutturoihin? Vaikka pidän Tommin tukasta aukinaisenakin, manbun.. Oijoi. Joten olisi mahtavaa, jos Tommilla olisi hieno, tuuhea, hyvin laitettu nuttura häissämme.

Margherita Calati Photography / Bridal Musing
Toisaalta olisi myös mahtavaa, jos hänellä olisi hattu. Nimittäin hatutkin sopivat tyypille hienosti ja erityisesti stetson (ei siis mikään villin lännen stetson) sekä paappalakki herkistävät joka ikinen kerta. Ah, niin komea! Ja sopisi kyllä asukokonaisuuteenkin!

Kihlalounaalla stetson päässä heinäkuussa 2014
Mutta hattu on kyllä yhtä kuin lättänä nuttura. Ja lättänä nuttura on yhtä kuin lättänä look. Höh. Vaikeaa... Jaa, no toisaalta, onneksi en joudu asiaa itse päättämään!

7. maaliskuuta 2017

Aikuisten kaverikirja -haaste

Moniko muistaa kaverikirjat joita täyteltiin joskus ala-asteella antaumuksella? Mitenkäs, kun vastaava idea tuodaan näin kolmekymppisten arkeen, millaisia kysymyksiä ja vastauksia silloin löytyy?

Sain Mutsi hoitaa -blogin Tarulta jokin aika sitten haasteen, johon muistin nyt tarttua. Taru on sillisalaattiblogikollegani jonka tapasin Love me do -messujen blogimiitissä ja jonka kanssa yhteinen sävel löytyi melkeinpä saman tien. Hieman vielä avitti muutama viskipaukku, mutta kyllä muitakin yhteisiä tekijöitä Tarun kanssa löytyy kuin pelkkä messujen jälkeinen päänsärky. Nimittäin molemmilla meillä on blogi jossa menevät iloisesti sekaisin häät, lapsiarki ja noin miljoona muutakin asiaa, molemmilla on lapsi joka käyttää koodinimeä Papu, ja molemmilla on vaivoinaan elämäänsä ilahduttamassa itäsuomalainen mies. 

Joten kun nyt kerran haasteella heitettiin, niin olkaapa hyvät. Tässäpä sitten hieman jo tuttuja mutta myös ehkä uusiakin asioita minusta!

Nimeni on Susanna. 
Jotkut tosin kusuvat minua Sussuksi, perheeni aika pitkälti Sussooksi, ja joissakin harrastuspiireissä huudellaan usein sukunimeltä. Myös Suski ja Susku ovat olleet käytössä tapauskohtaisesti.
Olen syntynyt vuonna 1987, eli olen siis mielestäni ennakkoahdistuksesta huolimatta aivan kelvollisen ikäinen kolmekymppinen.

Vuonna 1988.

Lapsuudenkotini langallinen numero oli 4122927.
Pienenä olin varma, että minusta tulee isona kirjailija tai toimittaja.
Mutta isona minusta tulikin tyhjäntoimittaja. No ei nyt ihan. Olen valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi, mutta koska minusta tuli myös äiti samaan aikaan, en ole vielä ennättänyt aikuisten töihin, vaikka halua kovasti jo olisi.
Täydellinen puoliso on vielä tekeillä, mutta aika hyvässä mallissa. Tuo mies, jonka kanssa asun, on kyllä jo aika pitkälti täydellinen isä joten kunhan johdonmukaista koulutusta jatketaan, eiköhän siitä muodostu vielä täydellinen puolisokin. Kuudessa vuodessa ollaan tultu jo aika lähelle!

Kuva: Noora Sahimäki
Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen, kävisin säännöllisesti kuntosalilla ja aloittaisin rakkaan nyrkkeilyharrastukseni uudestaan.
Harrastan nyt lähinnä blogin kirjoittamista, josta olen hieman puolihuolimattomasti ottanut itselleni melkeinpä työn korvikkeen. Harrastan myös vaihtelevissa määrin ulkoilua.
Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta Evaa ja Manua. Mutta lenkillä kuuntelen lähes poikkeuksetta Five Finger Death Punchia!
Noloin tv-ohjelma josta pidän on melkein mikä tahansa fitnesstouhuun tai muotisuunnitteluun liittyvä realityohjelma. Sellainen, jolle Tommi aina tuhahtelee ja pyörittelee silmiään. Fitnesspäiväkirja, Vertti vs. Bull, jokin Jutan miljoonasta ohjelmasta, Muodin huipulle... Tai näistä kahdesta poiketen tietenkin kaikki hääaiheiset ohjelmat, joita katsoessa joutuu tasapainottelemaan myötähäpeän ja liikutuksen välimaastossa.


Bravuurini keittiössä (viinin lipittämistä ei lasketa) on tällä hetkellä mikä tahansa wokki. Valmiista tuoreista wokkivihanneksista, kanasta tai muusta proteiinista, nuudeleista, mausteista ja kookoskermasta saa helposti ja nopeasti terveellisen ja koko perheelle maistuvan aterian.
Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun näen televisiossa synnytyksen tai vastasyntyneen vauvan. En tiedä mistä tällainen on tullut, mutta syytän viimeisintä synnytyskokemustani vaikkei se mitenkään traumaattinen ollutkaan. Onneksi vauva-aiheiset realityohjelmat eivät ole katselulistallani!
Lapsuuteni lempilelu oli mikä tahansa leluhevonen. Kunhan pääsi kopotikopoti niin johan kelpas!
Lempilelu nykyään on varmaankin kamera. Kuvaamisessa toivoisin kehittyväni jatkossa paremmaksi.


Salainen paheeni on sipsit. Voisin helposti välttää syömästä karkkia missään koskaan, mutta kulhollinen sipsejä pöydällä ajaa minut ehdottomasti kädet kyynärpäitä myöten noiden suolaisten ja rasvaisten ällötysten kimppuun. 
Ei kun se ihan oikea salainen paheeni on dippikastike. Ei niitä sipsejä nimittäin kyllä tule hirveästi syötyä ellei niiden kyljessä ole dippiä. Mieluiten Sweet Chilin makuinen.
Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut: Mikä toimii minulla/meillä, ei välttämättä toimi sinulla/teillä. Etenkin lapsiperheissä tuntuu riittävän monenkirjavaa tapaa kasvattaa lapsiaan ja jokaiselle se oma tapa on (ainakin omasta mielestään) paras mahdollinen. On pitänyt oppia sietämään sitä, että perheet itsessään samoin kuin lapset ja äiditkin ovat erilaisia, yksilöllisiä, jolloin omat  (tai toisten) erinomaiset neuvot eivät välttämättä ole käyttökelpoisia jonkun toisen kohdalla. 

Koska näiden haasteiden idea on vissiinkin kulkea eteenpäin, niin haastan kaksi bloggaavaa mammakaveriani, Maijan ja Sinin, vastaamaan samoihin kysymyksiin! Maija kirjoittaa perhearkeen painottuvaa blogia It takes two to whisper quietly ja Sinin blogissa LIMITED Edition rempataan ja sisustetaan niin, että johan tässä omat nurkat alkavat näyttää nuhjuisilta. 

5. maaliskuuta 2017

Onnistuneen hiihtoloman ainekset

Viikon hiihtoloma Levillä loppui eilen kun saavuimme lentokoneella Kittilästä Helsinki-Vantaalle ja matkasimme siitä kotiin Tampereelle. Tommi oli tullut takaisin Tampereelle töiden takia jo keskiviikkona joten hän haki minut ja pojat lentokentältä ja niinpä huristimme "isin Volvo-autolla" kotiin. Pojat nukahtivat autoon ja kellokin oli jo aika paljon kun pääsimme perille Tampereelle, mutta onneksemme molemmat jatkoivat uniaan lyhyen heräämisen jälkeen ilman sen kummempia mutinoita.

Loma oli erinomaisen ihana ja todellakin kaiken matkustamisen väärti. Joskin helpollahan me matkustimme, sillä lensimme molempiin suuntiin jolloin säästimme aikaa melkoisesti autoiluun verrattuna. Tulevaisuudessa, poikienkin ollessa hieman isompia, voisi harkita yöjunallakin kulkemista, mutta nyt oli kyllä mukava päästä lentokoneella näin sutjakkaasti Lapin lumille.







Meillä hiihtolomaan kuului poikien kanssa touhuilemista erinäköisillä kokoonpanoilla. Välillä isovanhemmista toinen tai molemmat otti poitsut ulkoilemaan mökin pihaan, lapioimaan lunta ja pöllyttämään lumikasoja niin, että hupusta sai kaivaa kilon jos toisenkin märkää valkoista tavaraa ennen sisälle pääsyä. Tommi ja minä käppäilimme yhtenä aamuna poikien kanssa, Papu pulkassa ja Sintti rattaissa, hetken matkaa suksibussireittiä pitkin ja ajella hurautimme sitten loput matkasta Levin eturinteen kupeella sijaitsevaan Lastenmaailmaan. Siellä olikin paljon ihmeteltävää, mm. tuo kuvassa näkyvä puuhommissa ollut traktori, joka veti melkein kaiken huomion leikkimajoilta ja mäenlaskulta, johon Lastenmaailmassa olikin ihan mukavat puitteet. Muutamat vauhditkin ennätimme ottaa, joskin Sintin tehtäväksi jäi vielä katsella menoa rattaista. Ensi kerralla kuopuskin pääsee osallistumaan sitten jo enemmän! Eturinteellä oli mäenlaskun lisäksi myös Mandatum Lifen lettuteltta jossa kävimme parina päivänä herkuttelemassa koko perheen voimin. 




Itse pääsin rinteeseen lautailemaan parina päivänä ja toiset kaksi aamupäivää laskettelu sujui suksilla - jalat kun eivät enää kestäneet lautahommia parin vuoden tauon jälkeen. Tomminkin sain houkuteltua yhtenä päivänä mukaan, vaikka hän on verrattain aloittelija näissä mäkihommissa. Vastavuoroisesti lähdin kerran Tommin kanssa hiihtämään kahdeksan kilometrin Isoporon lenkin joka kyllä teki hyvää. Vaikka ei se hiihtäminen edelleenkään meikäläisen lempihommaa ole. Potkukelkalla potkuttelimme parina iltana Levin keskustaan kauppaan ja se olikin aivan hauskaa, sillä Papun sai otettua silloin mukaan.




Yhtenä iltana kävimme nauttimassa Tommin kanssa toistemme seurasta aivan kahdestaan. Vaati kyllä hienoista tsemppausta, että saimme itsemme innostumaan mökistä poistumiseen. Niin helposti sitä jämähtää saunan jälkeen sohvan pohjalle. Mutta kun kerran mahdollisuus lasilliselle jossain muualla kuin omassa keittiössä tarjoutui, oli siihen tartuttava. Järkytykseksemme vakiopaikkamme Oliver's Corner oli sulkenut ovensa, mutta nautimme paikalliset oluet Panimo&Pubissa joka ei ehkä ollut maailman viihtyisin paikka. Siitä jatkoimme vielä Public House Sohvaan jossa saimme hyvää palvelua ja Tommi pääsi maistelemaan itselleen uutta viskiä. Puoli kymmeneltä olimme tyytyväisinä takaisin mökillä, joten ei aivan hurjaksi äitynyt tämäkään treffi-ilta. Mutta mukavaa oli!




Reissun kohokohtia ainakin Papulle oli melko varmasti matka gondolihissillä eturinteen päälle. Siinä yhdistyi monta hienoa asiaa: automatka "paapan mersuautolla", uusi kokemus matkustaa gondolilla, maisemat rinteen päältä ja rinneravintolassa nautittu munkki pillimehun kera. Jopa Sintti sai pienen pätkän munkkia maisteltavaksi, kun nyt oikein retkellä oltiin. 





Itselleni reissun kohokohta oli monen minttukaakaon, usean päivän ulkoilun ja joka iltaisen saunomisen lisäksi ehkä se, että varasimme uuden yhteisen reissun perheeni kanssa. Jonnekin aivan muualle kuin lumen keskelle. Siitä lisää tuonnempana!