27. syyskuuta 2017

Häiden alusviikot

Tänään kilahti viimeinkin odotettu viesti puhelimeen: Postissa odotti valokuvaajiemme lähettämät hääkuvat! Pääsen viimeinkin purkamaan juhliamme kohta kohdalta ja esittelemään ihanaa, ihanaa päiväämme teille kaikille. Ja mikä parasta, pääsimme Tommin kanssa istahtamaan illalla alas ja käymään uudestaan läpi hääpäivämme. Ja sitten sama täytyy tehdä tietenkin kaasojen, perheenjäsenten ja muiden ystävien kanssa! Kohta alkaa paukkua eetteriin hääaiheita niin, että oksat pois!


Nyt onkin varmaan sitten hyvä hetki palata hieman ajassa vielä taakse päin ja kertoa mitä meidän loppukesä ja häiden alusviikot pitivät sisällään.

Kolme viikkoa ennen häitä olivat melko kiireisiä. Minä aloitin uusissa töissä ja yritin oppia kahden viikon perehdytysjaksolla kaiken oleellisen uusista tehtävistä ja hoitaa iltapäivisin ja iltaisin häihin liittyviä juoksevia asioita. Hain kehyksiä Hatanpäältä, Toholammilta ja Ikeasta, kävin kolmannella ja viimeisellä tanssitunnilla LundDancella Nekalassa Tommin kanssa, suunnittelin, taitoin ja tulostin häiden paperituotteita ja tilasin vielä viimeisiä juttuja jotka ehtisivät juhliimme. Laadimme tukkulistaa häiden iltapalan ja brunssin osalta, leikkasimme istumajärjestyksen nimilappuja ja laadimme tiedotteita häiden Facebook-ryhmään. Koska Tommikin oli heinäkuun viimeisen viikon töissä olivat pojat vanhempieni hoivissa mökillä, mutta siltikään vuorokauden tunnit eivät tuntuneet riittävän kaikelle.

Minulla oli selkeästi vaikeuksia rentoutua iltaisin ja saada unta, kun miljoonat keskeneräiset (ja ne valmiitkin) asiat pyörivät päässäni. Kovalevyn täyttymistä edesauttoi myös työasioiden aktiivinen opettelu ja kun lopulta sainkin unta, sekoittuivat toimistotyöt ja hääjärjestelyt ärsyttäväksi sekamelskaksi jonka jäljiltä ei ollut lainkaan levännyt olo. Luulen kuitenkin, että saan olla tyytyväinen kun kärsin tällaisista öistä vasta pari viikkoa ennen häitä - joillakin painajaiset alkavat jo vuosi ennen hääpäivää.

Onneksi olin jo työhaastattelussa ilmoittanut etten olisi töissä hääviikolla. Vaihto-oppilasvuoteni aikaiset kaksi isäntäperhettäni tulivat häitämme varten Suomeen lomalle viikkoa ennen juhlia, joten ennätin viettää jenkki-isieni ja -äitieni kanssa aikaa sekä Tampereella että mökillä. Syötimme vieraillemme suomalaisia ruokia, käytimme heitä Tornin Skybarissa sekä Pyynikin Munkkikahvilalla ja vierailimme koko porukalla Muumimuseossa josta meidän aikuisten ohella Papu oli varsin innostunut. Muutama päivä isommalla porukalla mökillämme Virroilla auttoi hieman rentoutumaan hääviikon keskellä, ja se todellakin tuli tarpeeseen loppuviikkoa ajatellen.




Palasimme mökiltä keskiviikkona ja torstai menikin pitkälti sitten häihin lähteviä asioita pakkaillen. Onneksi Tommin vanhemmat tulivat torstaina meille, joten perjantaina ennätin vielä tehdä liudan rästiin jääneitä asioita. Pakkasimme molemmat automme tupaten täyteen tavaraa perjantaita varten ja minä lakkasin vielä puolen yön jälkeen varpaankynsiäni Game of Thronesia katsellen. Talkoita varten tekemäni kiusaukset jäähtyivät keittiössä ja niiden tuoksu tunki kaikkialle.

Perjantaina suukottelimme pojat aamutuimaan ja jätimme heidät mummon ja ukin hellään hoivaan. Suuntasimme Tommin kanssa noutamaan kuivajäätä Lielahdesta Tamrexilta, talkooväen eväitä sekä aamupalavärkkejä Prismasta ja Lidlistä, sekä iltapalan hodarinakkeja Wigreniltä Pirkkalasta. Ajelimme siis jotakuinkin koko Tampereen ympäri parissa tunnissa. Tommi suuntasi toisella täyteenlastatulla autolla noukkimaan bestman-Anttia Oriveden asemalta ja minä otin toisella autolla kaaso-Kummin mukaan Tampereelta kohti Einon pirttiä.



Vanhempani ja veljeni saapuivat mestoille kolmella ajopelillä: isäni täyteen lastatulla museorekisteröidyllä Ford Transitilla, äitini täyteen lastatulla farkku-Mersulla ja pikkuveljeni omalla farkku-Skodallaan, jonka perässä vyöryi asuntovaunu. Lisäksi toinen kaasoni Ninnu saapui niin painavassa viinalastissa mestoille, että kyllä siinä Saabin jousia kävi sääliksi. Jarrut olivat kuulemma olleet melko jännät koko matkan, mutta ihmekös tuo, kun alkoholia oli pakettiautollisen verran tungettuna farkkumallisen henkilöauton kyytiin. Kamaa oli, ja sitä oli ihan järjettömästi.

Olimme neuvotelleet Pirtiltä järjestelyaikaa kahdestatoista eteenpäin. Voin sanoa, että lyhyttä ruokataukoa lukuunottamatta Einon pirtin pihapiirissä pyöri sellainenkin järjestäjien armeija, että Joulupukkikin olisi kadehtinut sen tehokkuutta. Mutta kuin ihmeen kaupalla lähtiessämme kaasojeni ja äitini kanssa puoli kymmenen maissa kohti Nokiaa kaikki näytti melko valmiilta.

Seuraavaksi sitten itse hääpäivään! 

25. syyskuuta 2017

Muumit ja Maurit päällä kehtaa leikkiä (sis. alekoodin)

Yhteistyössä Pikku Viiru.

Minä pidän siitä, että lastenvaatteet tuntuvat mukavilta. Erityisesti arvostan sitä, että vaatteet tuntuvat mukavilta myös useamman pesukerran jälkeen ilman, että se samalla näkyy vaatteissa nukkaantumisena tai värien haalistumisena. Olemme hankkineet pojille vaatteita monelta eri merkiltä ja käyttäneet sekä marketista ostettuja perusvaatteita, että kalliimpia merkkejä. Tunnetusti ostamme paljon vaatteita myös kirpputoreilta ja vastavuoroisesti pyrimme kierrättämään pieneksi jääneet vaatteet eteenpäin samalla tavalla. Silloinkin vaatteiden hyvä kunto on tärkeä seikka.

Olen ollut vaihtelevalla menestyksellä tyytyväinen vaatteiden kestävyyteen. Osasta haalistuvat värit, osan materiaali muuttuu karheaksi, ja osasta irtoaa mahdolliset nepparit. Yksi merkki on kuitenkin ilahduttanut vaatteesta toiseen, ja se on Martinex jonka paidoissa, pyjamissa ja bodyissa seikkailevat usein ihanat Muumit. Olemme saaneet niitä aikoinaan Papulle lahjana ystäviltämme ja sukulaisiltamme ja nyt olen ostanut niitä myös mielelläni Sintille, sillä ne ovat vain niin ihania. Siksi ilahduin kovasti kesällä saadessani Sintille sinisen muumibodyn Pikku Viirulta ja nyt syksyllä sovimme uudestaan yhteistyöstä samaisen verkkokaupan kanssa.





Posti toimittikin pojille ihanat valkoiset Muumin Retki-paidan Papulle ja samaisella kuosilla varustetun bodyn Sintille. Samassa paketissa saapui myös sinisen sävyiset Mauri Kunnaksen Tassula-paita ja -body, nekin Martinexin vaatteita*. Sintille sopii edelleen 80cm koossa olevat bodyt, Papu siirtyi jo käyttämään kokoa 104cm eikä se ole ollenkaan liian suuri. Järkyttävää.

Vaatteita testattiin heti viikonloppuna ja olin aivan yhtä tyytyväinen materiaaleihin ja kuoseihin kuin tähänkin asti. Mauri Kunnaksen hahmoilla varustettuja vaatteita meillä ei aikaisemmin ole ollutkaan, mutta Papu heti bongasi paidastaan itselle tuttuja ja mieluisia hahmoja, kuten Ujon Elviksen. Muumit varmaan jatkavat kestosuosikkien joukossa, ovathan ne tuttuja ja rakkaita hahmoja jo omasta lapsuudestani.







Näitä vaatteita on ilo pukea lasten päälle myös siitä syystä, että ne on valmistettu orgaanisesta puuvillasta (95%) ja elastaasista (5%) jonka myötä vaatteet ovat joustavia ja mukavia päällä. Malleissa on myös kivan pitkät hihat jolloin ne ovat hieman pidempi-ikäisiä kuin monet muut vaatteet, jotka usein tuntuvat jäävän juuri hihamitasta nopeasti pieneksi. Sintin bodyssa on hyvät nepparit sekä kauluksessa, että haarovälissä, eikä vielä tähän päivään mennessä ole yhdestäkään Martinexin muumivaatteesta neppareita hajonnut. Papun paidankaulus joustaa niin hyvin, etteivät edes suloisesti  hieman höröt korvat jää jumiin paitaa päälle tai pois kiskoessa.


Pikku Viiru, joka meille nämä ihanat vaatteet lähetti, on pieni ja sympaattinen verkkokauppa josta voi tehdä erinomaisia löytöjä vaatevalikoimasta sekä bongata muita mukavia juttuja, kuten imetyskoruja, tuttinauhoja ja vauvan puruleluja. Myös Oot niin ihana -tuotteita löytyy Pikku Viirulta - tällä hetkellä jopa melko mukavilla tarjoushinnoilla!

Hyvien tarjousten lisäksi blogini lukijat saavat koodilla SYKSY15 15% alennuksen Pikku Viirun normaalihintaisista tuotteista. Alekoodi on voimassa 29.9.2017 asti. Käy tutustumassa valikoimaan täältä!

Onko Martinexin vaatteet tuttuja? Löytyykö muumeja teidän vaatekaapeista?

*Vaatteet on saatu.

23. syyskuuta 2017

Tulossa: Love me do Autumn Fair 7.10.2017

Nyt kun häät on juhlittu voi hyvästellä kaikki tulevat häämessut, eikös niin?

Ei niin!

Kuva täältä.

Nimittäin kahden viikon päästä lauantaina tämä rouva ainakin suuntaa isoolle kirkolle ihastelemaan syksyn Love me do -messujen tarjontaa. Kaapelitehdas on jälleen täynnä kaikkea ihanaa häiden ja muiden juhlien järjestämiseen liittyvää. Kevään tapahtumasta poiketen messut ovat tällä kertaa yhden päivän mittaiset ja ovet ovat auki klo 10-18, siis jonkin verran pidempään kuin aikaisemmin. Koska omat juhlat ovat jo takana päin itse lähden messuille pääasiassa fiilistelemään ihanaa tapahtumaa ja moikkaamaan tuttuja (Nonna ja Heidi, valmistautukaa vastaanottamaan halauksia!). Toivottavasti paikalla olisi muitakin bloggaajia ja tuttuja edellisiltä messuilta.

Love me do -messut on tapansa mukaan ilmaiset, joten omasta mielestäni kynnys lähteä tapahtumaan on melko matala. Muualta kuin pk-seudulta tulee toki huomioida matkakustannukset, mutta hyvissä ajoin hankittu junalippu kuljettaa etelään toisinaan melko edullisesti, OnniBussista puhumattakaan. Narikkaa varten kannattaa varata 3 euroa käteistä mukaan. 

Kuva täältä.

Yli sata näytteilleasettajaa kuitenkin tarjoaa todella maukkaan kattauksen koristeita, kauneudenhoitoa, paperituotteita, juhlapaikkoja, polttariohjelmaa... you name it! Ja onhan siellä jälleen kerran esillä tuoretta hääpukumuotia paitsi hääpukunäytöksissä ja messuosastoilla, myös Vuoden suomalainen hääpukusuunnittelja 2017 -kisan muodossa. Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetyn kisan voitto meni Aurora Raiskiselle, jännä nähdä kuka tänä vuonna on hurmaa niin tuomariston kuin yleisönkin luomuksillaan. Kisan finalisteihin voi käydä tutustumassa täällä.

Minä aion siis suunnata Kaapelitehtaalle parin viikon päästä. Nähdään siellä!

Aikaisempia Love me do -messuista kertovia postauksiani voi käydä lukemassa täältä

11. syyskuuta 2017

Hyvä lahjaidea metsää rakastavalle parille

Kerroin jo häävieraidemme upeasta häälahjasta tässä häämatkaa käsittelevässä postauksessa, mutta olen unohtanut kertoa, että saimme erään todella kivan häälahjan jo ennen häitä. Saimme nimittäin lahjaksi puun.





Kyllä. Puun*. Sain pari viikkoa ennen häitä aivan yllättäen Instagrami-tilini (@sayneverblog) kautta viestin jossa sanottiin, että saisimme halutessamme paikan Häämetsästä. Häämetsä sijaitsee Laukkamäellä Haarlan kylässä Lohjalla ja sen tavoitteena on tarjota ihmisille paitsi tavan muistaa hääparia hieman erilaisella lahjalla, myös edistää ihmisten luontoliikkumista. Häämetsä mahdollistaa vaikkapa vuosittaisen retkikohteen kun parit voivat vierailla metsässä oman nimikkopuunsa juurella. Meiltä Häämetsään ajaa pari tuntia, joten kunhan pojat ovat hieman isompia eikä päikkäriaikoja tarvitse enää noudattaa niin orjallisesti voisin hyvinkin nähdä meidät ajelemassa elokuun viidennen hujakoilla Lohjalle retkeilemään.

Kuva Häämetsän Facebook-sivuilta.

Me Tommin kanssa nimittäin rakastamme metsää ja luontoa. Olemme tavanneet ensimmäisen kerran vaelluksella ja kulkeneet yhdessä ja erikseen useilla metsäretkillä. Olemme unelmoineet, nautiskelleet, ja jopa korjanneet sillä hetkellä rikkinäistä parisuhdettamme puiden suojassa, raittiissa ilmassa. Olemme myös pyrkineet istuttamaan rakkauden metsää kohtaan myös poikiimme. Pala häämetsää sopii lahjaksi meille paremmin kuin hyvin. Kiitos Häämetsä!

*Puu on saatu ilmaiseksi.

7. syyskuuta 2017

Lapsiperheen syksy alkoi

Ja se alkoi aivan hyvin. Häiden jälkeen Tommi oli vielä isyysvapailla Sintistä, joten kaikki pojat suuntasivat mummon ja ukin luo Itä-Suomeen mökkeilemään vielä viikoksi. Minä tipahdin heti takaisin työarkeen, mutta oli ihan mukava nollailla häähössötykset pois tekemällä iltapäivisin ja iltaisin omia asioita ilman, että olisi pitänyt pyörittää perhearkeakin samalla. Mutta vaikka nautinkin ajasta itsekseni, alkoi jo poikia olla ikävä ja oli helpotus, kun kaikki ukkelit tulivat kotiin.

Tommin lomat loppuivat elokuun toiseksi viimeisellä viikolla joka tarkoitti sitä, että Papun ohella myös Sintti aloitti päivähoidossa. Papun kohdalla hoidon aloittaminen meni aikoinaan tosi helposti, mutta arvelin sen johtuvan pojan nuoresta iästä (11kk) ja avoimesta luonteesta. Sintin kohdalla hieman jännitti miten tyyppi sopeutuisi uuteen arkeen vietettyään vuoden ja kolme kuukautta kotona pääasiassa minun kanssa. Sintti on myös huomattavasti varautuneempi kuin Papu ja lämpenee uusiin tilanteisiin hieman hitaammin kuin isoveljensä, joten arvelin päivähoidon aloituksen olevan vähemmän läpihuutojuttu kuin Papun kohdalla.



Ei se ollut. Kaikki meni aivan mainiosti.

Varmasti asiaa auttoi se, että hengailimme loppukevään ja alkukesän takapihalla hoitotädin ja muiden hoitolasten kanssa, sekä tietenkin se, että isoveli oli samassa hoitopaikassa. Sintti, joka lähti kävelemään hääviikonloppunamme, tepasteli kerrostalomme toisessa rapussa sijaitsevaan perhepäivähoitoon käsi isoveljen kädessä eikä tuumannut asiasta tuon taivaallista. Sain ensimmäisenä päivänä Whatsappiin kuvia iloisista ukkeleista ja rohkaisevia viestejä siitä, miten mainiosti myös nuorempi poika oli sopeutunut hoitopaikkaan ja muihin lapsiin.

Nyt meilläkin siis eletään sitä kuuluisaa lapsiperheen oravanpyöräarkea, jossa vanhemmat suhaavat työpaikan ja hoitopaikan väliä, yrittävät mennä ajoissa nukkumaan herätäkseen tarpeeksi ajoissa aamutoimille, että kaikki olisi valmista ennen kuin lapset heräävät, ja miettivät kumman vuoro oli tehdä kaalilaatikko ja mitä syömme ylihuomenna päivälliseksi, jos tällä viikolla on jo kerran syöty makkaraa sisältävää ruokaa.

Arki-illat ovat suhahtaneet ohi, mutta viikonloppuisin olemme pyrkineet tekemään yhdessä jotain ja antamaan perheelle yhteistä aikaa. Edellisen viikon viikonloppuna kävimme uimassa ja korttelikirppiksellä, nyt viime viikonloppuna juhlimme Papun syntymäpäiviä ja suuntasimme laavulle makkaranpaistoretkelle ystäväperheen kanssa.

Kaverikuva viikonlopun laavuretkeltä.

Vaikka töissä on hektistä ja vaikka iltapäivät kotona ovat välillä sotkuisia, itkuisia ja uhmaisia, olen huojentunut siitä, että elämme viimeinkin tätä ruuhkavuosiaikaa. Kotiäitinä viettämäni kolme vuotta olivat minulle alituinen muistutus siitä, että olen myös akateemisesti koulutettu työtön, ja kaipasin kovasti kiinni työelämään. Nyt minusta viimeinkin tuntuu, että elämme tasapainoista, tasavertaista arkea myös Tommin kanssa, ja se tuntuu hyvältä. 

Enää täytyy paikallistaa Sintin sadetakki jostain päin varastoa, sitten olemme valmiita syksyyn!

5. syyskuuta 2017

Arjen honeymoon

Kesken työpäivän kännykkä piippasi saapuneen viestin merkiksi.

"Hyvää 1 kk hääpäivää! :) "

Se oli äidiltäni. En ollut edes tajunnut asiaa, mutta tosiaan: olemme olleet peräti kuukauden naimisissa. Kuukauden! Ohhoh.

Mietin tässä itsekseni miten mahtava tämä kuukausi onkaan ollut. Toisin kuin monet muut tuoreet hääparit, me emme lähteneet häiden jälkeen häämatkalle, emme viettäneet kahdenkeskistä aikaa, emme tehneet mitään erikoista. Tommi lähti melko pian häiden jälkeen poikien kanssa mökkeilemään, minä palasin heti häiden jälkeisenä maanantaina töihin. Pojat palasivat mökiltä, Tommi aloitti työt ja minä lähdin kertausharjoitukseen. Palasin sieltä takaisin, vietimme viikonlopun perheen kesken kotona ja sitten alkoi taas työviikko.

Me olemme eläneet melko vahvasti sitä kuuluisaa arkea.

Silti kulunut kuukausi aviomieheni kanssa on ollut mitä parhain. Olemme pyörittäneet perheeksi kutsuttua sirkusta toisiamme tukien, olemme kaiken silmien pyörittelyn ohessa vaihtaneet helliä katseita, olemme tehneet yhdessä kaalilaatikkoa ja katsoneet elokuvan viiniä nautiskellen. Äitini suosiollisella avustuksella olemme päässeet viettämään iltaa lähikuppilaan biljardia ja flipperiä pelaamaan. Olemme eläneet sulassa sovussa, olemme tukeneet toisiamme arjen vastoinkäymisissä ja olemme rakastaneet kovasti.



Olemme olleet arjen honeymoonilla. Ei tätä paremminkaan oikein voi kuvailla.

Meillä, jossa tunteet ovat olleet aina suuria, on tunnettu tämä kuukausi lähes poikkeuksetta pelkkää rakkautta. Ehkä päällä on jokin häiden jälkeinen hattaravaihe, ehkä juhlajärjestelyistä vapautuminen on tehnyt molemmista asteen verran siedettävämpiä, en tiedä. Aivan sama. Tämä kuukausi avioparina on ollut jäätävän hyvä. Parempi kuin ehkä yksikään kuukausi aikaisemmin.

3. syyskuuta 2017

Papu 3 vuotta

Tuntuu jotenkin aivan käsittämättömältä, että oma esikoinen on jo kolme vuotta vanha. On varmaan jokavuotinen klisee päivitellä samaa asiaa, mutta teen sen silti: mihin tämä vuosi on taas vierähtänyt?

Kävimme tällä viikolla Papun kolmevuotisneuvolassa joka olikin aivan erilainen neuvola kuin mihin olemme tottuneet. Tällä neuvolakerralla testattiin vaikka ja mitä! Papu sai rupatella neuvolatädin kanssa, kertoa mitä hänelle näytetyissä kuvissa tapahtuu, piirtää viivoja, heittää palloa ja pomppia. Aloin hieman ymmärtämään mistä esimerkiksi futismutsius rakentuu, sillä tunsin niin suurta ylpeyttä lapseni suoriutuessa hänelle osoitetuista tehtävistä sujuvasti, että teki aivan mieli hurrata.



Papulle oli tullut vuodessa kymmenen senttiä pituutta lisää, ja painoakin oli kertynyt mukavasti. Ei kai se ihme olekaan jos paitojen hihat alkavat olla hieman lyhyitä, kun koko vuoden poika on kulkenut 98cm:n kokoisissa vaatteissa. Nyt pituutta oli jo 100 senttiä, joten alkaa olla aika siirtyä seuraavaan vaatekokoon. Näin talvea ja tulevia flunssakausia varten oli hyvä tietää myös nykyinen paino, sillä sitä tarvitaan lääkkeitä annostellessa. Vaaka osoitti Papun painavan jo 15 kiloa, joten kaiken kaikkiaan hyvän kokoinen tyyppi.

Tänä vuonna Papun syntymäpäiväjuhlat jäivät melko pahasti hääjuhlien jalkoihin. Tai niin ainakin kerron itselleni kun tunnen huonoa omaatuntoa asiasta. Emme nimittäin ottaneet kahden edellisen vuoden tapaan kuvaa pojasta emmekä laatineet siitä kutsukorttia sukulaisille ja ystäville, kuten aikaisemmin. Syntymäpäivien ajankohdasta puhuttiin sivulauseessa lähimpien sukulaisten eli lähinnä poikien isovanhempien kanssa pitkin loppukesää, mutta varsinainen kutsu tarkempine ajankohtineen lähti vasta juhlia edeltävänä tiistaina tekstiviestillä niille muutamille vieraille jotka kutsuimme perheen ulkopuolelta.




Jo kesällä kävi selväksi, että Papu halusi Angry Birds -aiheisen syntymäpäiväkakun. Se olikin sitten melkeinpä ainoa panostus juhlien teemaan, sillä en muistanut miettiä kiukkukanateemaisia koristeita kuin vasta edellisenä iltana, ja siinä vaiheessa toteutus oli jo lähtökohtaisesti mahdotonta. Niinpä näissä juhlissa mentiin helpolla.

Mutta sankari oli tyytyväinen, sillä tärkein tietenkin toteutui. Mummi, paappa ja enomies saapuivat Etelä-Pohjanmaalta ja Kummi tuli 9-vuotiaan poikansa kanssa, joka oli Papusta fantastista, sillä kyseinen iso poika on jotakuinkin Papun suurin idoli. Lisäksi paikalle saapui Papun vauvauinti- ja taaperosirkuskaveri, jonka kanssa treffaamme silloin tällöin leikkien ja uintireissujen merkeissä. Kyllähän siinä jo juhlakansaa riittikin.




Lahjat olivat hienoja ja pidettyjä. Papu sai lipun sisäleikkipuistoon, jossa emme ole aikaisemmin käyneetkään, muumilusikoita (joita meillä käytetään päivittäin eri aterioilla), Miina & Manu -kirjoja cd-levyjen kera sekä Salama McQueen -lelun ja Autot-kirjan. Isäni saapui junalla ja hieman pakkasi hymyilyttämään, kun rautatieasemalla odotti paappa, jonka kassista pilkotti suuri oranssi pomppulelu. Possun ja kirahvin sekoitukselta näyttävä otus on jo ristitty "Polleksi". Me olimme antaneet Papulle oikeana syntymäpäivänä lahjaksi ison Scanian paloauton, jonka löysimme edellisenä viikonloppuna korttelikirppikseltä. Se on ollut kovasti pikkupoikien mieleen.




Itä-Suomen isovanhemmilta Papu sai pienen cd-soittimen, jonka löysimme Torista. Ajatus omasta soittimesta taisi lähteä minulta, sillä kun Papun päiväunet ovat jääneet melkein kokonaan pois, keksin, että pojan voisi saada rauhoittumaan, jos hänet laittaisi kuuntelemaan satuja. Jo syntymäpäivien iltana Papu istui toista tuntia huoneessaan pienellä "Jäähypenkillään" ja kuunteli uudet Miina & Manu -sadut moneen kertaan läpi. Hän on ollut silmin nähden ilahtunut siitä, että saa kuunnella satuja samalla kuin selailee hänelle rakkaita kirjoja.



Vaikka nämä syntymäpäivät eivät olleetkaan mitkään Pinterest-kelpoiset juhlat olen melko varma, että sankari ei tule muistelemaan teeman vaillinaista toteutusta pahalla. Ja tavallaan itselläkin oli pinna paljon löysemmällä kuin muiden juhlien alla - kun ei kerran ollut suunnitellut täydellisiä juhlia ei niin haitannut, ettei kaikki ollut täydellistä. Ja sitten samalla kuitenkin kaikki oli aika täydellistä.

Mutta ehkä ensi vuonna pyrin panostamaan näihinkin juhliin hieman enemmän. Edes niiden kutsujen verran.

1. syyskuuta 2017

Häämatka varattu!

"Meille on erityisen tärkeää, että te, rakkaat perheenjäsenemme ja ystävämme, pääsette juhlimaan kanssamme. Emme halua fyysisiä lahjoja: turhat kipot, kupit ja hopeat myydään välittömästi festivaalien jälkeisellä viikolla huuto.netissä, tori.fi:ssä tai facebookin kierrätysryhmissä.

Mikäli haluat muistaa jotenkin, toivomme, että suoritat muistamisen rahallisessa muodossa häämatkamme kassaan juhlapaikalla tai  suoraan häälahjatilillemme FI.... 

Mutta ei todellakaan ole pakko."

Näin me toivoimme hääkutsun mukana lähteneessä infolehtisessä, ja tarkoitimme jokaista sanaa. Hääpaikalle järjestimme lahjapöydän johon sai jättää mahdolliset kortit sekä rahallisen lahjan "tippipurkkiin", joka oli pahvinen viskipullon suojaputkilo. Häiden jälkeen luimme kortit, laskimme tippipurkin tuotot ja vilkaisimme lahjatilin loppusummaa, mutta emme sen kummemmin syynänneet kuka oli laittanut minkäkin verran. Kaikki mitä saimme, oli enemmän kuin tarpeeksi.

Mutta se oli myös konkreettisesti tarpeeksi. Saimme nimittäin varattua lahjarahalla meille häämatkan!  (Ja vielä jäi yli, joten ehkä saamme tehtyä vielä häämatkan vol. 2.) Kirjoittelin aikaisemmin blogiin eri häämatkahaaveista (jotka voit lukea täältä), mutta yksi ennakkosuosikkini jäi esittelemättä muiden kiireiden myötä. Kun kerran Westerosiin ei vielä järjestetä matkoja, niin mikä olisikaan kaltaiselleni Game of Thrones -fanille otollinen matkakohde?

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Kroatian Dubrovnik!

No okei, en minä sitä pelkästään GoT-fanituksen vuoksi suosinut. Myös lyhyet suorat lennot (kolme tuntia suuntaansa), kirkasvetiset hiekkarannat, historialliset kaupungit ja melko maltillinen hintataso puhui vahvasti Dubrovnikin puolesta, joten sain rakkaan aviomiehenikin pään käännytettyä kohteen puolelle. Lapset ovat matkan ajankohdan aikoihin kahden ja hieman alta neljän vanhoja, joten heidät voi jo jättää viikoksi isovanhempien hoiviin, mutta ei juurikaan pidemmäksi aikaa. Siksi häämatka jonnekin päin Eurooppaa oli järkevämpää kuin suunnata kaukomaihin kuten niin monet muut hääparit tekevät. Italia ja Espanja olivat houkuttelevia kohteita, mutta kuultuani Kroatiasta pelkkää hyvää kiinnostuin maasta todella paljon. Game of Thrones oli vain mukava lisämauste asiaan, ja olin myyty.

Onneksi sain kohteen myytyä myös Tommille!

Hotellien hintataso yllätti hieman, sillä kaikki uudemmat ja hienommat hotellit olivat reilusti kalliimpia mitä olimme ajatelleet (tai sitten meillä on vain kallis maku). Olemme yleensä budjettimatkaajia ja suosimme edullisia ei-niin-hienostelevia majapaikkoja, mutta koska kyseessä on häämatka halusimme hieman panostaa muuhunkin kuin luteettomaan sänkyyn ja lukolliseen ulko-oveen. Hetken jo harkitsimme pakettimatkaa jossa lennot Helsingistä Dubrovnikiin ja takaisin sekä majoitus kolmen tähden hotellissa perushuoneessa olisi kustantanut hieman alle 900 euroa per lärvi, mutta lopulta keksimme paremman vaihtoehdon.

Kuva täältä.

Kuva täältä.

Ostimme halvimmat suorat lennot Norwegianilta (matkalaukun kera n. 600e menopaluu kahdelta), varasimme neljäksi yöksi asunnon AirB'nB:n kautta erittäin ihastuttavasta talosta läheltä Dubrovnikin vanhan kaupungin keskustaa (noin 350e yhteensä) ja lopuiksi kolmeksi yöksi hotellihuoneen parvekkeella ja merinäköalalla Cavtatista, läheltä Dubrovnikia (noin 520e). En ole ennen käyttänyt AirB'nB:tä mutta olen kuullut siitä paljon hyvää ja vaihdettuani tulevan vuokraemäntämme kanssa muutaman sanan sivuston kautta olen vakuuttunut siitä, että teimme oikean ratkaisun tämän suhteen. En ole myöskään ikinä majoittunut niin hulppeassa hotellissa minkä lomamme loppuajaksi varasimme, joten odotukset ovat hykerryttävän korkealla.

Olen todella innoissani! Kiitos ihanat häävieraamme kun mahdollistitte meille tämän tulevan irtioton lapsiperheen arjesta!

Nyt siis voi jakaa kokemuksia ja vinkkejä Dubrovnikista ja sen lähialueista! Ajatuksena on vaellella kaupungin katuja, nautiskella ruuasta ja juomasta sekä toistemme jakamattomasta seurasta, sekä tietenkin osallistua Game of Thrones -kiertokävelylle! Sillä vaikka talvi on jo käytännössä täällä, ensi kesäkuussa meillä on rantaloma!