31. lokakuuta 2017

Hääpäivä: Juhlapaikan viimeistely

Hääräilimme juhlapaikallamme Einon pirtillä valehtelematta koko perjantaipäivän, joten suurimmaksi osaksi juhlatilat olivat tikissä lauantaina kun saavuimme Tommin kanssa apujoukkoinemme paikalle. Isäni ja veljeni olivat yöpyneet pirtillä, samoin amerikkalaiset vieraamme, joten he olivat saaneet viimeisteltyä paljon illalla vielä kesken jääneistä asioista. Lauantaille jäi melkeinpä ainoastaan kukkien asettelu pöytiin sekä herkkubuffan karkkien laittaminen tarjoiluastioihin, niitä kun ei voinut edellisenä iltana vielä laittaa etteivät ne olisi kostuneet pilalle.

Vanhempani toivat tilaamani kukat Seinäjoelta AR Kukasta floristilta jolta olemme tilanneet jo vuosikaudet perhejuhliemme kukka-asetelmat. Olin ajatellut hankkia pöytiin ruusut ja neilikat K-ketjun kaupoista, mutta päätin säästää itseäni ja tukea yrittäjää tilaamalla kaikki kukat suoraan kukkakaupasta. Lopulta juhlatiloihin käytettävien kukkien tilauksessa oli 40 punaista ruusua, 20 valkoista neilikkaa ja iso puska eukalyptuksen oksia. Myös hääkimppuni oli AR Kukan kädenjälkeä, siitä lisää myöhemmin. Lisäksi molemmille bestmaneille oli vieheet, samoin meidän pikkupojille omat miniatyyriversiot. Esittelen nekin toisessa postauksessa.



Käytimme osaan pöydistä FB-kirppikseltä ostamiani Knoppa-lakanoita, sillä vuokrasopimusta tehdessämme pirtillä ei vielä ollut käytäntönä käyttää pelkästään talon omia pöytäliinoja. (Nykyään pirtillä saa käyttää ainoastaan pirtin omia vuokrattavia pöytäliinoja.) Jouduimme tosin turvautumaan myös pirtin liinoihin mm. karkkibuffapöydässä, sillä ostamiani lakanoita ei ollutkaan tarpeeksi. Koristeet olin haalinut parin vuoden aikana niin kirppareilta kuin ihan kaupastakin.

Pöydistä löytyi valmiina aterimet ja lasit, kaksipuoleinen kortti jonka toisella puolella luki karkea ohjelmarunko, toisella juhla-aterian menu, Dunin harmaat paperiservetit joiden ympärillä servettirenkaina toimivat niittirannekkeet sekä kiitoslahjat. Jokainen paikka oli nimetty ja pöydät oli merkattu festareiden nimillä. Morsiusparin pöytä oli tietenkin Tuska.



Einon pirtillä on kaksi erillistä tilaa jotka hyödynsimme molemmat. Isossa salissa oli luonnollisestikin juhlapöydät ja siellä tapahtui ruokailu, puheiden pitäminen ja tanssiminen. Olimme mallanneet pöydät niin, että salista löytyi yksi iso, yli kahdenkymmenen hengen pöytä, vasemmalta seinältä neljä 6-7 hengen pöytää ja oikealta seinustalta kuusi 6-7 hengen pöytää. Isossa pöydässä istuimme me, vanhempamme, sisaruksemme perheineen, bestmanit perheineen ja kaasot, sekä amerikkalaiset vieraamme ja paappani. Loppuihin pöytiin yritimme sovittaa ihmisiä jotka tunsivat toisensa entuudestaan tai joilla voisimme edes kuvitella olevan jotain yhteistä puhuttavaa.

Järjestin juhlatilan nurkkaan Puuhanurkan jossa oli lapsille tekemistä. Meillä oli juhlissa kymmenkunta lasta joiden ikäjakauma oli parikuisesta vauvasta neljätoistavuotiaaseen asti (sekä pari teiniä). Puuhelmiaskartelut ja pimeässä neonväreissä hohtavat tikut olivat melko suosittuja ja kun vielä kannoimme autosta poikien matkaleluina toimivat Plaston autot viihtyi nuorempikin juhlaväki melko mukavasti juhlassa, jossa varsinaista ohjelmaa ei oltu järjestetty juuri ollenkaan.



Sivussa olevassa pienemmässä tilassa oli isäni ja veljeni kokoama baari. Isä oli maalannut äitini 50-vuotisjuhlista säästetyn baaritiskin harmaalla ja tehnyt ison BAARI -valokyltin toiveideni mukaan seinäjokisen Mainos Varikko Oy:n yrittäjän Jussi Alasalmen kanssa. Kyltti oli aivan huikea! Tommi oli askarrellut vanerista baarin viinapulloille telineen jonka verhosimme Ikeasta ostetulla verholla. Sivutilasta löytyi myös herkkubuffa sekä jukeboksi jonka isäni oli saanut lainaan tuttunsa kautta. Järjestimme muutaman pöydän istuskelua varten, ja löytyihän sivutilasta myös muutama ohjelmanumerokin joihin palaan hieman myöhemmin. Esittelen myös baarimme ja herkkubuffan sisällön omassa postauksessaan. Odottakaapa vain!

Eteiseen järjestimme lahjapöydän sekä vieraskirjan kirjoituspisteen. Koristelimme nurkkauksen festarikuvilla vuosien varrelta ja niitä saimmekin teippailla seinään lauantaina uudestaan, sillä tarrat irtoilivat yön aikana kosteuden vuoksi seinästä. Vessaan kokosimme ne kuuluisat vessakorit, kahden ulko-oven pieleen laitoimme korillisen valkoisia fleecevilttejä, ja takapihalle järjestelimme pihapelejä. Pirtin isäntä oli pystyttänyt juhlatilan etupuolelle katoksen jonka koristelimme, takapihalle nousi perjantaina vanhempieni mukanaan tuoma vastaavanlainen katos.



Lopulta lauantaille ei sinänsä jäänyt hirveän paljon tekemistä, sillä olimme olleet perjantaina niin tehokkaita. Kun vihkimiseen alkoi olla enää noin puolitoista tuntia aikaa minä hiippailin kaasojeni kanssa Einon pirttiin valmistautumaan hääpuvun pukemiseen. Tommi puolestaan vetäytyi hääsviittiimme viljasiiloon odottelemaan kuvaajiamme Vieruloita, jotka olivat tiukasti kieltäneet pukemasta mitään ennen kuin he olisivat paikalla. Vieraita alkoi valua paikalle ja minä kurkistelin ikkunasta vaihtelevaa säätä miettien saisimmeko vihkimisen järjestettyä alkuperäisen suunnitelman mukaan ulkona.

Kaikki kuvat: Vierula Photography.

Kaikki hääpäivään liittyvät postaukset löytyy täältä.

30. lokakuuta 2017

Love me do:n muotinäytökset

No niin. Se on valmis. Se on pitkä, se on kyllästetty kuvilla, mutta se on valmis. Nimittäin kohta kuukauden takaisen hurmaavan erilaisen häätapahtuman muotinäytöspostaus joka ei meinannut valmistua, ei sitten millään. Nyt on! Kiitos ja anteeksi.

Love me do:ssa oli jälleen upeita häämuotinäytöksiä: kotimainen ja kansainvälinen häämuotinäytös sekä jo toistamiseen järjestetty Vuoden suomalainen häämuotisuunnittelija -kilpailun näytös. Hääblogimiittiin osallistuneet pääsivät katsomaan sekä kotimaisen että kansainvälisen näytökset VIP-paikoilta ja vaikka VSHS-näytökseen ei merkattuja paikkoja ollutkaan itse änkesin ainakin eturiviin, sillä sitä näytöstä odotin kaikista eniten.

Kansallisessa näytöksessä nähtiin tietenkin upeita pukuja suomalaisista hääpukuliikkeistä ja varmasti monelle tulevalle morsiamelle valkenikin millaista tarjontaa kotimaasta löytyykään. Itse pidän ehkä hieman valtavirrastasta poikkeavasta tyylistä, joten etenkin Boutique Minnen, Design Sinivuokon ja Fleur d'Orangen esittelemät mekot miellyttivät silmää. Design Sinivuokon koruja kävin hypistelemässä osastollakin useampaan otteeseen, sllä ne ovat miellyttäneet silmää jo useamman vuoden ajan. Nyt niillä oli ihanasti stailattu myös näytöksiä.

Boutique Minne 
Design Sinivuokko
Fleur d'Orange


Kansainvälinen muotinäytös laittoi catwalkille viime keväänä Essenissä, European Bridal Weekilla nähtyjä pukuja. Ne ovat viimeinkin saapuneet myös Suomen hääpukumuotiin ja mielestäni jatkavat pitkälti samaa linjaa, mitä hääpukumuodissa on jo parin vuoden ajan nähty. Suuret häämuotitalot loihtivat kieltämättä upeita malleja joista löytyy varmasti useimmille morsiamille mieluista päälle pantavaa tärkeään päivään. Pitsi piti edelleen pintansa useissa puvuissa ja selkään oli panostettu joko erilaisen pitsin tai muun koristuksen kautta. Sen vastapainona oli selkeitä, yksinkertaisia ja tyylikkäitä satiinipukuja ilman turhia rimpsuja ja hörhelöitä. 

Morilee
Lillian West 
Lillian West
Lillian West
Gladis

Omiin suosikkeihini kuuluivat runsaat helmat - sellainen minulla oli omassakin puvussani. Erityisesti pidin Demetrioksen puvusta, jossa oli irroitettava laahus. Se oli fantastinen! Näytöksen stailaus oli jotain aivan älytöntä. Jos yksisarvisten sarvet, Sinivuokko Designin korut, mallien kampaukset ja meikit eivät riittäneet huokailuttamaan, niin viimeistään lavalle astellut keijukainen siipinen päivineen veti kyllä maton alta. Todella hienosti toteutettu näytös, tämäkin.



Demetrios

Vuoden suomalainen hääpukusuunnittelija 2017 -kilpailua odotin näistä näytöksistä kaikista eniten. Pidin siitä jo viime vuonna, sillä ensinnäkin se on mahtava näytönpaikka alan suomalaisille superosaajille, mutta usein catwalkilla nähdään myös "valtavirrasta" poikkeavia luomuksia. Niistä pystyy ammentamaan inspiraatiota omaan hääpukeutumiseen ja samalla voi myös rohkaistua teettämään itselleen juuri sen oikean puvun kun näkee, kuinka taitavia pukuja suunnittelijoiden näpeissä syntyy. Tälläkään kertaa ei tarvinnut pettyä. 

Suunnittelija: Terhi Löfman
Suunnittelija: Riikka Mellin
Suunnittelija: Riikka Mellin
Suunnittelija: Riikka Mellin

Terhi Löfmanin puvut olivat mielestäni kauniita ja mielestäni melko perinteisiä, ajan henkeä myötäileviä luomuksia. Riikka Mellin taasen oli yhdistellyt kolmeen pukuunsa eri aikakausia ja siinä, missä ensimmäisestä tuli mieleen 60-luku ja toisesta ehkä 40-luku, niin kolmas olikin jo paljon modernimpi tyyliltään. 

Suunnittelija: Anni Toivanen
Suunnittelija: Anni Toivanen
Suunnittelija: Anni Toivanen
Suunnittelija: Anni Toivanen 

Anni Toivasen suunnittelemasta kolmikosta tuli vahvasti Suomi 100 -teema mieleen ja se oli varmaan yksi syy, miksi nämä kolme pukua nousivat omien suosikkieni joukkoon. Kolme pukua erosivat toisistaan mutta muodostivat yhtenevän linjan. Erityisesti sytyin viimeisestä jossa oli epäsymmetrinen sinivalkoinen helma ja pitsinen yläosa. Se oli upea! 

Hanna Talsin mallisto oli elegantti ja kaunis. Yksinkertaiset linjat saivat persoonaa säihkyvistä yksityiskohdista ja etenkin upean mansikkablondimallin kantama säihkyväselkäinen puku salpasi hengen. Olisipa vartta kantaa tällaista pukua joskus. Ei näillä senteillä.

Suunnittelija: Hanna Talsi 
Suunnittelija: Hanna Talsi
Suunnittelija: Hanna Talsi
Suunnittelija: Hanna Talsi

Heidi Tuiskun kisapuvut olivat hyvin toimiva kokonaisuus ja pidin siitä, että hieman rehevämmällekin morsiamelle oli suunniteltu puku trioon. Syvään uurrettu kaula-aukko oli mielestäni niin kiva, että olisin voinut kuvitella sellaisen itsellenikin. Kaksi muutakin pukua toimivat hienosti ja olivat kauniin kevyitä pitsiyläosineen ja laskeutuvine helmoineen. 

Suunnittelija: Heidi Tuisku
Suunnittelija: Heidi Tuisku
Suunnittelija: Heidi Tuisku

Katariina Tuttavainen oli myöskin ottanut rehevämmät morsiamet huomioon puvuissaan jonka lisäksi asuissa oli hieman rock'n'rollin henkeä. 

Ira Kostoulas, joka palkittiin kunniamaininnalla kisassa, oli suunnitellut laskeutuvia ja yksinkertaisia asuja joiden jujuna oli perässä liehuva viitta. Housupuku toi mukavaa piristystä muuten melko mekkopainotteiseen linjaan ja henki ajan erikoisuutta, sillä housupuvut ja jopa onepiecet ovat tehneet tuloaan myös häämuotiin jo jonkin aikaa. Suunnittelijan kreikkalaiset juuret näkyivät puvuissa mielestäni kivasti.


Suunnittelija: Katariina Tuttavainen
Suunnittelija: Katariina Tuttavainen
Suunnittelija: Katariina Tuttavainen
Suunnittelija: Ira Kostoulas
Suunnittelija: Ira Kostoulas
Suunnittelija: Ira Kostoulas

Suvi Leinosen puvuissa nähtiin kolme hyvin erilaista mallia joista parhaiten jäi mieleen lyhyt, fiftarityylinen mekko. Sen tyttömäisyys oli itselleni hieman liikaa, mutta oli silti oikein viehättävä. Kaksi pitkää pukua erosivat toisistaan yhtä paljon kuin lyhyestäkin mekosta, mutta osoittivat toki monipuolisuutta. Sarjana ei ehkä kaikista yhteneväisin, mutta toimiva, sillä suunnittelija sai toisen kunniamaininnan kisassa tuomariston katsottua hänen kehittyneen viime vuodesta merkittävästi.

Suunnittelija: Suvi Leinonen

Irina Rogusinan mallisto poikkesi kaikista muista merkittävästi. Se oli todella erilainen ja omasta mielestäni melko erikoinen. Samanlaista tyyliä näki keväällä European Bridal Weekilla, joten varmasti tällaiselle tyylille löytyy kysyntää muuallakin Euroopassa kuten tuomaristokin totesi perusteluissaan julistaessaan Irina Rogusinan vuoden kilpailun voittajaksi. Vaikka itseäni tyyli ei suoraan sanottuna miellyttänyt niin jopa tällainen maallikko näki, että puvut oli toteutettu erinomaisella taidolla.

Katariina Karppisen puvut olivat kauniita, sellaisia, joita näkee häälehtien sivuilla ja Facebookin hääryhmien morsianten hääkuvissa. Etenkin pidin yhden puvun murretusta sävystä ja kauniista kirjailusta puvun miehustassa. 

Suunnittelija: Irina Rogusina
Suunnittelija: Irina Rogusina
Suunnittelija: Katariina Karppinen
Suunnittelija: Katariina Karppinen

Kyllä. Love me do:ssa todellakin nähtiin monipuolista häämuotia sekä kotimaiselta, että kansainväliseltä kentältä. Näytökset ovat ainutlaatuisia tilaisuuksia ihastella kauniita hääpukuja jos ei oman metsästämisen merkeissä, niin ihan vaikka esteettisistä syistä. Itse en todellakaan ajatellut viihtyväni mekkojen paraatimarssissa kerta toisensa jälkeen näin hyvin, mutta jostain syystä koen joka kerta jonkin asteista ihastusta catwalkin reunalla istuessani ja kauniita pukuja katsellessani. Ehkä se on se iloinen tapahtuma taustalla, jonka vuoksi hääpukuja tehdään. Ehkä se on se, että ne ovat niin kauniita. Ehkä se on se kuohuviini. En tiedä. Mutta tälläkään kertaa en joutunut pettymään muotinäytöksiin kuluttamaani aikaan. Ehdottomasti yksi Love me do -tapahtuman parhaista puolista!

29. lokakuuta 2017

Naisyhdistyksen virkistysreissulla

Meillä on kahden ystäväni kanssa jo Joensuun opiskeluvuosina perustettu yhdistys: Hienot Naiset. Olemme treffanneet vähintään kerran vuodessa milloin missäkin: patikoitu kolmistaan tai osana isompaa porukkaa, on vietetty kaupunkilomaa Helsingissä tai mökkeilty. Kirsi ja Anne ovat olleet elämässäni yli seitsemän vuotta, pidempään kuin Tommi. Heidätkin olen tavannut Joensuussa, joten kai pitäisi pikku hiljaa tajuta antaa kyseiselle kaupungille enemmän tunnustusta mitä tähän mennessä olen antanut - siellä olen tutustunut suurimpaan osaan ihmisistä, jotka ovat lähelläni vieläkin.

Onneksi eteläisessä Suomessa vaikuttavat Hienot Naiset rupesivat vaatimaan virkistyretkelle varausta kiireisistä kalentereistamme ja lopulta löimme ajankohdan lukkoon tälle kuluneelle viikonlopulle. Perjantaina kävimme Tommin kanssa kuuntelemassa Anssi Tikanmäkeä Tampere-talossa (ja oli poijjaat sitten upea konsertti! Kultalevy meni viimeinkin oikeaan osoitteeseen.), mutta lauantaina pakkasin pieneen rinkkaan vähän kampetta ja ajelin kauheassa loskassa Evolle. Hieman tuppasi naurattamaan kun vertasin eväiden ja tavaroiden suhdetta...




Helsingin Hienot Naiset saapuivat paikoille hieman aikataulusta jäljessä, sillä yhdistyksen tuorein tapaus, viiden kuukauden ikäinen tyttö, oli vaatinut kaksikin tankkaustaukoa parin tunnin ajomatkan aikana. Siinä odotellessa oli kuitenkin hyvää aikaa pilkkoa polttopuut ja ihastella Suomen syksyä räntäsateineen kaikkineen. Jos maassa ei olisi ollut melko paksua lumipeitettä olisi voinut käydä tarkistamassa viime vuonna havaitut sienipaikat, mutta tällä kertaa mukana tuoduille kuivatuille sienille oli käyttöä.



* Pipo on saatu.



Hienot Naiset asettuivat Kristianin torppaan kodiksi ja julistivat virkistysreissun alkaneeksi. Koska minä olin herännyt aamulla tukkoisella nenällä ja Kirsi oli pyöräyttänyt nilkkansa alkuviikosta totesimme, ettemme lähde suorittamaan räntäsateeseen yhtään mitään, etenkään kun joukossa oli pikkuinen bebe, joten siirryimme heti itse asiaan: ruokaan, juomaan ja kuulumisten vaihtamiseen. Oli mukava rupatella jokaisen asiat juurta jaksaen, puuhastella savuporokeiton kanssa ja viihdyttää uudesta ympäristöstä hieman hämillään olevaa pikkuista. Viime vuonna joukon nuorimman roolia edusti Sintti, myöskin tuolloin 5 kuukauden ikäinen, joten torppa oli jo testattu vauvatoimivaksi.

Päivä kului mukavasti torppaa lämmittäessä, hääkuviamme katsellen ja hyvistä mauista nautiskellen. Söimme lounaaksi savuporokeittoa ja päivälliseksi sienipastaa, joista kumpikin sisälsi kaikki suositukset mennen tullen ylittävät määrät kermaa ja voita. Ja maistui sitten erinomaiselle! Skumppa nautittiin sujuvasti kuksasta josta loppuillasta ryystettiin vielä perinteen mukaan minttukaakaota kermavaahdolla. Kyllä oli hyvää - ihan kaikki!



Joka kerta sitä ajattelee, että onpa mennyt pitkä aika siitä kun viimeksi ehdittiin tavata Hienojen Naisten, nyt jo oikeastaan Hienojen Tätien kera. Vieläkö sitä riittää jutun juurta, vaikka jokainen puuhailee omia asioitaan ja elää verrattain erilaista elämää kuin silloin reilu seitsemän vuotta sitten Joensuussa? Kun kaikki olivat vielä nuoria, villejä ja... no, tiedätte kyllä. Mutta joka kerta hyvästejä jättäessä mieli on taas asettunut tuttuun ja turvalliseen tietoisuuteen siitä, että nämä suhteet on tehty kestämään erilaiset elämäntilanteet ja kilometrit toistemme välillä. Edelleen nuhanenäisenä mutta mieli virkeänä oli hyvä palata savulta haisevana takaisin kotiin. 



Kiitos likat, oli mahtava retki!